Islannin kiertomatka – suunnittelu ja lähtö

1,5 vuotta sitten saimme Tommin kanssa idean lähteä Islantiin. Islanti on ollut sellainen maa, jonne molemmat olemme haaveilleet joskus pääsevämme. Kohde on ollut vaan mielikuvissa kallis ja jostain syystä muutenkin jäänyt aina muiden kohteiden jalkoihin. Kun sitten sain keväällä 2018 töistä tulospalkkion, päätimme, että nyt lähdemme tuolle unelmamatkalle. Ostimme tulospalkkioilla perheelle lentoliput Islantiin. Tästä kirjoituksesta löydät omia huomioitamme Islannin matkan suunnitteluvaiheesta.

Olin lukenut monien kokemuksia ja kertomuksia Islannin reissuista ja valtaosa tuntui viettävän Islannissa muutaman päivän tai maksimissaan viikon. Me päätimme ottaa koko maan haltuun kunnolla ja varasimme reissun kahdeksi viikoksi.

Autonvuokraus

Hoidimme heti toisena asiana lentojen buukkauksen jälkeen auton vuokrauksen. Vuokra-autot olivat hyvin kalliita. Jo heti alussa kävi selväksi, että emme voisi budjetillamme vuokrata sellaista kunnon maastoautoa tai mitään muutakaan isompaa autoa. Islannissahan täytyy olla sellainen kunnon maastoauto, jos mielii kaikille teille. Osa teistä (F-tiet) on siinä kunnossa, ettei niihin tavallisella henkilöautolla ole asiaa. Eikä edes saa mennä. Sanottakoon kuitenkin, että parin viikon reissulla ajan saa kyllä kulumaan pikkuauton mentävillä teilläkin, joten ei se normaali henkilöautokaan isona esteenä ole.

Löysin lopulta yhden kohtuuhintaisen, melko pienen auton vuokrattavaksi. Siinä kohdassa todellisuus alkoi pikkuhiljaa valjeta, Islanti on todella kallis maa!

Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa muutamista asioista autoon liittyen. Islannin keliolosuhteet ovat autolle rankkoja, joten on hyvä huolehtia, että sinulla on siellä hyvä auto käytössäsi ja hyvät vakuutukset. Meidän autovalintamme ei mennyt ihan nappiin, mutta kerron siitä tarkemmin tulevissa Islannin päivityksissä. Islannissa tarjotaan autoon esim. tuulivakuutusta. Se voi olla jopa hyvä idea, sillä välillä tuulee niin kovaa, että auton ovea avatessa saattaa ovi tempautua viereisen auton kylkeen. Myös auton renkaat ja jarrut on syytä olla hyvät, vuoristo- ja sorateillä ajaessa on ikävää, jos rengas hajoaa tai jarrut eivät pidä.

Ajankohta

Päätimme lähteä Islantiin kesä-heinäkuussa. Silloin on yleensä parhaat ja lämpimimmät kelit, mutta myös eniten porukkaa. Päätimme ottaa riskin ja kärsiä muut turistit, tosin samalla hyväksyimme myös sen, että joka puolella on huimasti kalliimpaa, kun on sesonkiaika.

Ystävämme kävivät samana vuonna Islannissa toukokuussa. Heidän reissunsa oli ollut kelien puolesta enemmän kuin hurja. Rakeita, lunta, vettä ja hirmuista tuulta. Sään puolesta kesäaika on varmempi, tosin Islannissa säätila voi vaihdella monta kertaa päivässä ihan mihin vuodenaikaan tahansa.

Majoitus – teltalla vai katto pään päällä?

Koska majoitukset ovat Islannissa vähän kortilla ja hyvin kalliita, ja Islanti on upea luontokohde, päätimme alusta asti, että menemme reissuun teltalla. Telttailu luonnon keskellä on mahtava elämys ja samalla säästää ison määrän euroja. Islannissa on lupa telttailla lähes missä vain, joten se kuulosti hyvältä suunnitelmalta.

Aloin selvitellä retkeilytarvikevuokraamoja Reykjavikistä, sillä retkeilytarvikkeiden roudaus Suomesta voisi olla aika hankalaa. Löysin vuokraamon, mutta sieltä ei koskaan vastattu viesteihini. Lopulta minulle selvisi vuokraamon facebook-sivuille laittamani palautteen kommentista, että kyseinen yritys olikin mennyt konkurssiin. No, sitten aloimme miettiä josko kuitenkin raahaisimme kaikki tarvikkeet Suomesta mukanamme. Aloimme kerätä ison matkalaukun päälle tarvittavia tarvikkeita; teltta, makuupussit kolmelle, puhallettavat matkapatjat ja -tyynyt, ensiapulaukku, trangia ja astiat, narua jne. Tavaraa oli paljon. Lisäksi Islannin vaihtelevan sään vuoksi vaatteitakin tarvitaan monen sorttista, varsinkin jos meinaa nukkua taivasalla.

Kun reissu lähestyi, katselimme huolissamme Islannin sääennusteita. Koko ensimmäiselle viikolle ennuste lupasi sadetta joka päivälle. Totesimme, että matkustaminen voi olla vähän kurjaa, jos varusteet on märät koko ajan.

Emme tulisi tekemään unelmiemme Islannin reissua teltalla. Alkoi tiivis googlettelu, kun puoliepätoivoisena aloin etsiä majoituksia reissun jokaiselle päivälle. Viimeistään tässä vaiheessa tajusin, että suunnittelemamme matkabudjetti ei tulisi pitämään, edes lähellekään. Tässä kohtaa sanottakoon, että majoitusten löytäminen Islannista ei välttämättä ole aina helppoa. Islannissa ei nimittäin ole montaakaan isoa kaupunkia, joten majoituspaikkojakaan ei siten ole mahdottomasti isojen kaupunkien ulkopuolella. Ja kun majoituspaikkoja on vähän, on hinnatkin tietenkin sen mukaiset. Löysimme kuitenkin jokaiselle yölle majoituksen, kaikki joko Airbnb:stä tai Wimdusta.

Matkareitti

Islantia kiertää yksi ”iso” tie, tie numero 1. Pienempiäkin teitä toki on, mutta tuo ykköstie kiertää koko maan. Päätimme ajaa pääsääntöisesti ykköstietä pitkin ja tarvittaessa poiketa muille teille. Koska meillä on käytössä henkilöauto, on osa teistä meille liian huonokuntoisia ja vaarallisia. Kartoissa F-kirjaimella merkityt tiet on tarkoitettu nelivetoautoille, joten niille ei henkilöautolla ole asiaa. Ei pidä uskoa aina karttoja, vaan joku aiemmin henkilöautokelpoinen tie voi myöhemmin muuttua F-tieksi. Sen tietää oikeastaan vasta paikan päällä, sillä tienhaarassa on yleensä merkki, jos kyseessä on F-tie.

Mitä mukaan matkalle?

Islannissa sää vaihtelee. Kun lännessä ja etelässä on sateista, on pohjoisessa ja idässä poutaa, ja toisinpäin. Monenlaisia varusteita siis tarvitaan. Jos mielii kiivetä tulivuorelle tai patikoida luonnossa, on varusteet mietittävä siltä kannalta. Tässä muutama vinkki siitä, mitä kannattaa ottaa mukaan:

  • Matkaopaskirja. Suosittelen Satu Rämön kirjoittamaa Tripsteri matkaopas Islantiin -kirjaa. Tämä opas antaa hyviä vinkkejä koko Islantiin ja sen avulla teimme koko reissun. Lämmin suositus!
  • Lämpimiä vaatteita; neule, pitkikset, tuulenpitävät housut ja takki, hattu, villasukat
  • Sadevarusteet (enkä tarkoita sateenvarjoa)
  • Hyvät kengät maastossa liikkumiseen (sellaiset, jotka eivät ole liukkaat märälläkään kelillä)
  • Perusvaatteita; alusvaatteita, sukkia, paitoja, housut jne.
  • Muut: kamera ja hullusti muistikorttitilaa, kännykästä vanhat kuvat pois, jotta voit täyttää muistin uusilla, laturit kännykälle ja kameralle, hygieniatarvikkeet…

Näillä eväillä lähdimme siis matkaan 29.6.2018. Edellisenä päivänä tein päivityksen facebookiin:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *