Islannin kiertomatka – Hverir, matka avaruuteen

Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

7.7.2018

Tänään oli aika jättää ihana farmi ja jatkaa taas matkaa. Tänään suunnitelmissa oli ajella ympäri Myvatnin järveä ja sen nähtävyyksiä. Tarkoitus oli päätyä illalla seuraavaan majapaikkaamme Ólafsfjörðurin kylään Islannin pohjoisosissa.

Ajellessamme aamulla kohti Myvatnin järveä, päätimme ajella 901 tien kautta, sillä sitä oli opaskirjassa suositeltu. Opaskirjassa kerrottiin, että 901:ltä kääntyvän sivutien varrelta löytyy joku ihana pannukakkukahvila. 901-tie olikin huonokuntoinen hiekkatie, joka vei meidät täysin keskelle ei mitään. Sivutie oli merkattu F-tieksi eli sinne ei voinut tavallisella henkilöautolla mennä. Saimme ajella ylhäisessä yksinäisyydessä, hissunkissun hiljakseen. Koko aikana vastaan tuli vain yksi auto, ja sen verran korvessa oltiin, ettei kännyköissäkään ollut kenttää. Siellä ajaessa tuli mietittyä taas pikkukoslan toimivuutta. Mitäs jos tuo ihana kulkupelimme olisi päättänyt irtisanoa sopimuksensa tuolla puhelimen kentän ulottumattomissa. Rengasrikkokin olisi ollut soratiellä noilla tapporenkailla täysin mahdollinen. Taas kerran tuli mieleen, että miksi en tarkistanut renkaiden kuntoa vuokraamon pihalla.

901-tien loppupäässä oli vihdoin asfaltoitu pätkä ja siellä ilmeisesti joku turistipysäkki. Turistipysäkillä oli kahvila ja putiikki sekä kirkko ja nurmikkokattoisia rakennuksia. Se oli siis selkeästi joku nähtävyys, mutta bussit toivat turistit ykköstieltä vain tuon asfaltoidun pätkän verran 901:lle, jossa sitten tekivät u-käännöksen palatakseen takaisin ykköselle. Koska pannukakut olivat jääneet väliin, söimme kahvilassa vohvelit ja kävimme kurkkaamassa myös kirkkoa.

Utopistiset avaruusmaisemat

Lähestyessämme Mývatnin järveä ja noustessamme erästä jyrkkää rinnettä ylöspäin, huomasimme jotain alhaalla. Meidän oli pakko tehdä seuraavalla levähdysalueella u-käännös ja mennä takaisin. Tulimme parkkipaikalle ja edessämme oli mystisin näky mitä voi mielessään kuvitella.

Olimme tulleet Hveraröndin alueelle, jota kutsutaan myös Hveririn alueeksi. Hverir on geoterminen alue, jonka avaruusmaisema hätkähdyttää. Maanpinnassa näkyvät keltaisen, valkoisen ja oranssin värit, saven väriset mutakuopat pulppuavat ja joka puolella höyryää. Ilmassa leijuu rikin löyhkä, se muistuttaa vähän mädän kananmunan hajua. Maisemaa on vaikea sanoin kuvata, se on kuin olisi matkustanut hetkessä raketilla jollekin vieraalle planeetalle.

Hveririllä on merkattu polkuja, joita pitkin voi kulkea mutakuoppien väleissä. Polkuja joudutaan siirtämään sen mukaan, minne mutakuoppa syntyy pulppuamaan. Mutakuoppien pulppuava muta on kuumaa, joten liian lähelle kuoppia ei kannata mennä.

Game of Thronesin maisemissa – Grjótagján luola

Seuraavaksi matkasimme Grjótagján luolalle. Luolasta löytyy terminen lähde, jota aikanaan 1700-luvulla alueella asunut lainsuojaton Jón Markússon käytti kylpemiseen. 1970-luvulle saakka luola oli suosittu kylpypaikka, mutta vuosien 1975-1984 purkauksien aikana luolan veden lämpötila nousi yli 50 asteeseen. Nykyisin lämpötila on jälleen laskussa ja on jo alle 50.

Luolan suuaukko löytyi helposti, sillä se oli heti pienen parkkipaikan lähellä. Parkkipaikalta löytyi infokyltti, joten paikasta ei voinut erehtyä. Luola ei ole syvä, vaan sinne pääsee muutamalla askeleella sisälle. Menin alas luolaan, mutta en kokeillut veden lämpötilaa. Vesi oli upean sinistä ja luolan pohjan jokainen kivi näkyi selvästi kirkkaassa vedessä.

Käyskentelimme hetken myös luolan ympäristössä. Mannerlaattojen liikkeestä syntynyt halkeama näytti hurjalta. Väkisinkin tuli mietittyä minkälaisia voimia tarvitaan, että maan pinta halkeaa noin.

 

Pienenä nippelitietona kerrottakoon, että Game of Thronesin kolmannen kauden viidennessä jaksossa olleen Jon Snown ja Ygritten rakastelukohtauksen piti olla kuvattu alunperin täällä. Harjoituskuvaukset järjestettiinkin Grjótagján luolassa, mutta luolan vesi oli liian kuumaa ja liian kirkasta (Ygritten sopimus ei olisi sallinut niin paljon näkyvyyttä nakuna), joten kohtaus kuvattiin lopulta studiossa.

Jatkan Myvatnin alueen kierroksen tarinaa seuraavassa kirjoituksessa, jotta tekstistä ei tule liian pitkä…

 

Islannin kiertomatka – lumihuippuja ja lunneja

Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

6.7.2018

Päivän toinen vierailukohteemme oli Bakkagerdi eli Borgarfjörður Eystri. Bakkagerdin asukasluku on noin 100. Kylään pääsee vuorten yli pikkuisen huonokuntoista, kiemurtelevaa hiekkatietä pitkin. Talvisin kylä on täysin eristyksissä, eikä sinne pääse autolla. Islantilainen elokuva Heartstone on kuvattu Bakkagerdissa.

Matka jännitti minua hieman, sillä niin kuin olen aiemmin kertonut, meillä on allamme maailman huonoin auto. Olin lukenut tuosta vuoristoreitistä juttuja, eivätkä ne jutut jännitystäni ainakaan helpottaneet. Lähdimme kuitenkin ajelemaan ja pääsimme kokemaan huonon soratien heti alkuunsa, sillä pääsimme heti reitin alussa ajelemaan kilometrikaupalla todella pehmeää soratietä. Tiellä ajeli juuri lana, ja lanaus oli muuttanut tienpinnan todella pehmeäksi. Olipa yksi tankkiauto keikahtanut ojaan ajaessaan liian reunaan.

    

Tie parani onneksi jossain vaiheessa ja pääsimme lisäämään hieman vauhtia. Matka Bakkagerdiin ei ollut ollenkaan niin paha kuin minkälaisen kuvan siitä oli saanut. Toki kapeilla vuoristoteillä oli syytä ajella varovasti, varsinkin kun kyseessä oli soratie. Matka sujui kuitenkin mukavasti ja saavuimme vuorten taakse kylään. Luin matkaopaskirjasta, että tässä kylässä asustelee suuri lunniyhdyskunta, ja nyt tavoitteena oli bongata vihdoin noita sympaattisia lintuja lähempää. Vestmannasaaren lunnit on kuulemma metsästämällä saatu niin säikyiksi, että niitä ei siellä niin hyvin enää bongaile.

Upeat lunnit

Päätimme heti alkuun ajella katsomaan lunneja. Kylän keskustasta piti ajella vielä eteenpäin ihan tien 94 päähän asti. Siellä oli pieni satama ja lunniyhdyskunnan koti. Löysimme hyvin perille ja kiipesimme jännittyneinä kallioille johtavia rappusia. Rappusten päässä oli kuvauskoppi, joka oli ihan pesien vieressä. Sinne meneminen maksoi ja meillä ei valitettavasti ollut yhtään käteistä mukana. Mutta rappuset johtivat eteenpäin näköalatasanteelle, jonka päältä lunneja oli myös mahdollista bongata. Näimme lunneja joka puolella, kun ne kävivät pesäkoloissaan ruokkimassa poikasiaan. Nuo pienet pikkuisen pingviiniltä näyttävät, kirjavanokkaiset linnut ovat todella sympaattisia, niitä olisi tuijotellut mielellään vaikka kuinka pitkään.

Lunnit elävät isoissa yhdyskunnissa

Lunni on noin 30 cm mittainen lintulaji, joka elää suurissa yhdyskunnissa ja pesii kallioiden halkeamissa ja koloissa. Aikanaan 1800-luvulla lunnien määrä romahti lintujen ja munien metsästyksen myötä. Nykyään kuulemma lunnien määrä on vähentynyt jälleen, tällä kertaa syynä ovat rotat. Täällä upeassa syrjäisessä paikassa lunneja kuitenkin näytti olevan ja niitä ilmeisesti myös suojellaan.

Kesä tuo vilskettä kylään

Lunnibongailun jälkeen ajelimme takaisin kylään. Päätimme katsoa löytyisikö jostain ruokapaikka. Löysimme ruokapaikan, josta saimme ruokaa… Yllätys yllätys, taas hampurilaisia ja ranskalaisia! Olemme syöneet todella epäterveellistä ruokaa tällä reissulla, koska ravintolahinnat ovat aika korkeat ja yllättäin edullisimmat annokset ovat juurikin näitä epäterveellisiä ruokia. Olemme koittaneet pysyä matkabudjetissa syömällä mahdollisimman edullisesti.

Juttelimme ravintolan tarjoilijan kanssa. Hän oli kotoisin kylästä, mutta asui nykyisin Reykjavikissa. Nyt kaveri asui kesän Bakkagerdissä ja oli töissä isänsä ravintolassa.

Syrjäisen sijainnin vuoksi moni jättää menemättä tuohon sympaattiseen kylään. Mielestämme retki oli kuitenkin onnistunut. Näimme lunnit ja näimme huikeita maisemia. Kesäisin kylässä järjestetään kuulemma myös musiikkifestivaali, joka tuo kylään parituhatta ihmistä. Takaisintulomatkalla pysähdyimme vielä ihailemaan upeita maisemia. Onnistuimme tänään hienosti välttelemään sateet, näimme pilviä, mutta sade ei meitä häirinnyt koko päivänä.

 

Islannin kiertomatka – boheemi Seyðisfjörður

Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

6.7.2018

Aamusella oli kiva herätä keskellä Islannin luontoa ja nähdä lampaita pihalla, kun katsoo ulos ikkunasta. Tämä paikka on vain niin upea! Voin kyllä uskoa, ettei elämä täällä maaseudulla ole aina helppoa, mutta näin lomailumielessä täällä sielu lepää.

Tämän päivän ohjelmassa oli pari pientä kylää koilisella rannikolla. Tarkoituksena oli tehdä majapaikastamme päiväretkiä ja tulla sitten takaisin illalla. Olin lukenut Satu Rämön Islanti-oppaasta näistä pienistä kylistä itärannikolla ja halusimme lähteä käymään visiitillä. Jaan nämä retket kahteen eri blogikirjoitukseen, tässä kirjoituksessa aamupäivän ajeluita.

Aamusella katseltiin sääennusteita ja tehtiin sen perusteella suunnitelma. Aikamoiseksi sääennustehifistelyksi meni, sillä katselimme tarkkaan sateen aikatauluja ja suuntaa. Ennusteiden perusteella päätimme käydä ensin taiteilijoiden boheemissa Seyðisfjörðurissa. Kylässä asuu vajaa 700 ihmistä, ja alue on kerännyt asukkaikseen paljon taiteilijoita. Kylän pienestä väkiluvusta huolimatta siellä on paljon palveluita, jopa kaksi elokuvateatteria. Seyðisfjörðurissa on myös satama ja sinne tuleekin risteilyaluksia muualta, lähinnä kai Tanskasta. Tämä satama on ymmärtääkseni ainoa satama Islannissa, jonne pääsee laivalla autolla. Tiesittekö muuten, että Ylenkin esittämä islantilaissarja Loukussa sijoittuu juuri tänne, ja on osaksi myös kuvattu täällä.

Matka Seyðisfjörðuriin kulki upeiden maisemien läpi. Ajelimme kylään hienojen lumihuippujen yli ja alas vuorien juurelle. Seyðisfjörður sijaitsee 18 km pitkän vuonon pohjukassa ja talviaikaan on ilmeisestikin välillä vaikea päästä sinne vuorten yli.

Kylään tultuamme päätimme tehdä pienen kävelyretken alueella. Värikkäitä puurakennuksia ja ympärillä vuoret, pienelle kirkolle johti katuun maalattu ”räsymatto”. Seyðisfjörðurissa ei ollut avoinna vielä kahviloita tai ravintoloita, kello oli kuitenkin jo sen verran, että nälkä kurni. Päätimme käydä kaupassa etsimässä jotain syötävää. Löysimmekin paistopisteestä pikkupitsoja tarjouksella, ei hullumpaa! Ruoka on täällä hyvin kallista, varsinkin ulkona syödessä, joten tarjouspitsat olivat tervetulleita.

Kun kylä oli nähty, lähdimme ajelemaan jälleen vuorten yli. Pikkukoslamme aiheutti minulle aina ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun piti lähteä kiipeämään jyrkkiä teitä ylöspäin. Toistaiseksi ajelu on mennyt ihan ok, ellei paria auton sammumista jyrkässä ylämäessä lasketa.

Jatkan päivän reissun tarinointia seuraavassa kirjoituksessa…

Islannin kiertomatka – idän vuonot

24Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

5.7.2018

Tänään ajelimme Islannin itävuonoilla. Koska matkanteko on hyvin hidasta, emme oikeastaan kiertäneet kuin yhden isomman vuonon ja sitten jatkoimme matkaa ylöspäin.

Maisemat vaihtelivat matkalla. Välillä ajelimme meren rantaa, välillä vuoristotietä. Usein vastaan tuli kapeita siltoja, joissa ei ole kuin yksi kaista. Sääntönä on, että kumpi tulee ensin sillalle, saa mennä ensin ja jälkimmäisenä tullut väistää. Toki jos samaan suuntaan on jo joku ylittämässä siltaa, perässä tulevat ajavat myös sillalle. Teimme pari pysähdystä upeiden maisemien vuoksi. Aina pitää vaan olla tarkkana missä pysähtyy. Tien penkalle ei voi ajaa, koska penkka saattaa sortua ja kapeilla teillä ei reunaankaan voi pysähtyä, ellei tiellä ole sopiva levike pysähtymistä varten.

Pysähdyimme pienessä vuonokylässä, Djupivogurissa. Kylä oli idyllinen paikka, jossa oli yksi ravintola. Olimme suunnitelleet käyvämme syömässä tuossa ravintolassa, mutta meitä ennen oli tullut paikalle turistibussillinen porukkaa ja ravintola oli aivan täynnä. Kiertelimme pikkuisen kävellen kaupungin keskustaa ja jatkoimme sitten matkaa pitkin vuonon rantaa. Ikäväksemme jouduimme ajamaan useita kilometrejä soratietä, kun vanha asfaltti oli ilmeisesti purettu pois. Olimme varmoja, ettei kamala pikkupurkkimme kestä tuota tärinää, olihan jo ensipäivinä siitä tippunut yksi pölykapseli sekä peilin takaosa matkan varrelle.

Päästyämme eteenpäin vuonolta koimme tuulen, jollaista emme ole ennen kokeneet.  Pikkuinen kärrymme pysyi hädintuskin tiellä ja autosta poistuessa piti joko työntää ovea lujaa tai pidellä siitä kaksin käsin kiinni. Muutama isompi matkailuvaunuyhdistelmä tuntui välillä kulkevat lähes kylki edellä, nyt olimme tyytyväisiä pieneen autoon. Säätiedotusten mukaan tuulen nopeus oli 25-26 m/s. Koska lounas oli jäänyt vuonokylässä väliin ja matkan varrella ei juuri lounaspaikkoja ollut, päätimme tarrautua ensimmäiseen Kaffi-kylttiin, jonka näimme. Ajelimme jännittävän peltihallin pihaan, jossa oli pieni kahvila/baari. Olimme paikan ainoat asiakkaat ja paikan vegemakkarat perunalisukkeineen olivat aika kamalat. No, saimmepahan vähän ruokaa vatsan täytteeksi. Paikkaa pyörittävä nainen kertoi, että noin kovissa myrskylukemissa oleva tuuli ei ole tyypillinen siellä.

Vihdoin saavuimme Egilsstaðirin kaupunkiin. Kaupungissa asuu noin 2500 henkeä ja siellä onkin sitten enemmän kauppoja ja palveluita. Seuraava majapaikkamme piti löytyä tästä kaupungista, mutta huomasimme ettei Airbnb-sovelluksessa ollutkaan osoitetta perille. Pienen googlettellun jälkeen löysin jonkin osoitteen, jota lähdimme etsimään. Tuo osoite vei kaupungin ulkopuolelle hyvin syrjäiselle seudulle. Mitä lähemmäksi tulimme osoitetta, sitä enemmän alkoi myös kännykkämme pätkimään. Lopulta näimme kyltin ja pienen hiekkatien, joka johti mäen päälle lammasfarmin yläpuolella kököttävän pienen talon pihaan.

   

Talon ovessa oli lappu, jossa pyydettiin soittamaan lapussa olevaan numeroon. Muutaman soittoyrityksen jälkeen sain yhteyden numeroon ja pian lammasfarmilta lähti auto ajelemaan ylös tietä. 

Majapaikkamme on siis pienen maatilan emännän Elisan lisäbisnes. Pienessä talosessa oli useampi huone sekä yhteiset kylpyhuoneet, keittiö ja oleskelutila. Talo nitisi kovassa tuulessa ja olin varma, että heräämme huomenna ilman kattoa.

Elisa kutsui meidät tutustumaan farmin eläimiin jossain vaiheessa. Lähdimme ajelemaan Egilsstaðiriin kaupoille. Kun tulimme illalla kaupasta, päätimme lähteä alas farmille koputtelemaan. Ehkä ei ihan fiksuin idea, sillä keli oli kamala. Järkyttävä myrskytuuli sekä tihkusade tekivät ilmasta kalsean.

Ränsistynyttä maatilaa pitää sinnikäs Elisa lapsineen. Tilalta löytyy ainakin lampaita, hevosia ja kanoja sekä pieni tilakauppa. Pääsimme ruokkimaan nälkäisiä karitsoja sekä pelastamaan myrskyn vuoksi karanneet kanat. Pikkuiset karitsat rynnivät luoksemme tullessamme laitumelle höyryävän lämpimien maitopullojemme kanssa. Karitsat joivat hurjaa vauhtia pullomme tyhjiksi. Elisa halusi kuulla myös Suomesta, ja keskustelimmekin hänen kanssaan mm. suomalaisesta koulutusjärjestelmästä.

Islannin kiertomatka – vettä, jäätä ja mustaa hiekkaa

Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

4.7.2018

Aamusella pääsimme tutustumaan pikkuisen majapaikkanamme olleeseen hevosfarmiin. Lähdimme kuitenkin jo ennen yhdeksää ajamaan, sillä tämän päivän ajomatkasta oli muodostumassa pitkä ja samalla pysähdyksiä oli useita matkan varrella.

Tämä päivä koostui pitkälti vedestä ja jäästä, mutta myös mustasta hiekasta ja laavakivestä… Todella upeaa ja epärealistista, juuri sitä, mitä Islannista olimme tulleet hakemaan.

Ensimmäisenä pysähdyimme Skogafoss-vesiputouksella. Putous on noin 60 m korkea ja 25 m leveä. Se sijaitsee vanhoilla rantakallioilla, nykyinen ranta on viiden kilometrin päässä putoukselta. Putouksen jylinä oli mahtava, mutta juuri kun saavuimme parkkipaikalta kävellen putoukselle alkoikin sataa. Ehdimme napata muutaman valokuvan, mutta emme halunneet kastella itseämme tässä vaiheessa päivää. Putouksille olisi voinut myös kiivetä.

Mustaa hiekkarantaa Vik I Myrdalissa

Nopean vesiputouspysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaa. Pysähdyimme Vik I Myrdalin kylässä, koska olimme kuulleet upeista mustista basalttihiekkarannoista. Koska nyt tuntui olevan jatkuvaa reipasta vesisadetta, emme lähteneet etsimään merestä nousevia kiviä ja muita rantojen hienouksia, vaan kävelimme lähimmälle rannalle. Tämäkin ranta oli musta hiekkaranta ja suhmuraisesta kelistä huolimatta näytti upealta. Kävelimme hetken sadevarusteissamme rannalla ja päätimme sitten mennä takaisin autolle. Olimme pysäyttäneet auton huoltoaseman tapaisen pihaan. Samassa rakennuksessa oli myös jonkinlainen pikaruokapaikka ja kauppa. Kävimme syömässä lounaan ennen matkan jatkumista.

Eldhraun massiiviset laavapellot

Seuraava parituntinen vierähti autossa. Pääsimme ajelemaan läpi Eldhraun laavapellon, jossa mahtavaa sammaleen peittämää möykkyistä maisemaa jatkui ja jatkui. Teimme pikaisen pysähdyksen tien varressa olevalle valokuvauspaikalle, mutta koska siinä vaiheessa satoi jo melkoisesti, vain minä kävin pysähdyspaikalta kuvaamassa laavapeltoa. Laavapelto näytti kuin sadusta, olisin voinut kuvitella koska vaan pienen peikon ryömivän esiin laavapellon möykkyjen takaa.

Laavapellolla ei ole lupaa kävellä tai ajaa autolla. Kestää satoja vuosia ennen kuin laavapelloille kasvaa uutta kasvustoa. Aluksi kasvaa herkkää sammalta ja pikkuhiljaa muuta kasvustoa. Jos sammal tuhotaan tallaamalla tai ajamalla, kaikki alkaa taas alusta.

565 neliökilometrin suuruinen laavapelto on saanut alkunsa Lakagigar eli Laki-tulivuoren purkauksessa vuonna 1783. Se oli suurin laavavirtapurkaus historiallisella ajalla. Purkauksen aikana laavaa purkautui seitsemän kuukauden ajan, ja laavaa on arvioitu purkautuneen 12-15 km³. Tulivuorenpurkaus aiheutti 10 000 ihmisen hengen vieneen nälänhädän Islannissa. Se oli siihen aikaan viidesosa Islannin väestöstä. Tuhkan lisäksi purkautuneet fluorivety ja rikkidioksi saastuttivat laitumet ja rannikkovedet. Tämä aiheutti karjan kuoleman ja kalastuselinkeinon pysähtymisen Islannissa. Rikkidioksidisumu on joidenkin arvioiden mukaan tappanut Briteissä jopa 23 000 ihmistä. Purkaus jäähdytti myös ilmaston, joka vaikutti sadekausien rytmiin Aasiassa ja Afrikassa sekä aiheutti Pohjois-Amerikkaan kylmimmän talven koskaan.

Vatnajökull viilentää ilman

Kun tulimme Vatnajökull-jäätikön kohdalle ilmakin viileni. Jäätikkö ei näkynyt koko matkaltaan tielle ja niissäkin paikoissa, joissa näkyi, jäätikkö oli melkoisen kaukana. Ollessamme jäätikön alueella näimme paljon autoja, joissa oli tajuttoman isot renkaat. Nämä autot oli tarkoitettu jäätiköllä ajamiseen.  Pysähdyimme parissa kohdassa jäätikköä ihailemaan. Jäätikkö puski sieltä kahden vuoren välistä ja jäätikön yläpuolella roikkui matalalla raskaat pilvet. Eräällä pysähdyspaikalla oli vanhan sillan osia ikäänkuin muistomerkkinä. Jäätikkö oli aikanaan puskenut vanhan sillan solmuun ja nämä palaset olivat siitä muistona.

Mystinen Jökulsarlonin laguuni

Päivä oli venynyt pitkäksi. Meillä oli vielä yksi nähtävyys, jonka halusin ehdottomasti nähdä. Nimittäin unenomaisen Jökulsarlonin laguunin. Olin nähnyt laguunista kuvia ja sitä en halunnut missata. Tuossa laguunissa jäätiköstä irtoavat palaset pysähtyvät matkallaan mereen. Meillä oli onnea, onnistuimme pääsemään laguunille vielä ennen hämärää. Sade oli sopivasti tauonnut ja laguuni oli upea. Laguunin vesi oli jäätävän kylmää ja vedessä kelluvat jäätikön palaset upean sinisiä. Seistessäni laguunin rannalla mietin mielessäni kuinka ihanaa olisi olla tuossa paikassa täysin hiljaisuudessa, ilman muita ihmisiä. Sepä ei tietenkään ollut mahdollista, mutta olihan se näinkin upea. Laguunilla järjestetään myös pieniä risteilyjä, jolloin jään paloja pääsee ihailemaan hieman eri kulmasta.

 
Nyt oli päivän reitti ajeltu. Seuraava majapaikkamme sijaitsee pienessä Höfnin kaupungissa. Kyseessä on hieno talo, jossa meillä on oma huone ja yhteiset tilat muiden asukkaiden kanssa. Tässä yövymme vain yhden yön. Majapaikkamme sijaitsee pikkuisen syrjässä Höfnin keskustasta, joten ajelimme vielä kauppaan keskustaan ja ostimme syötävää. Huomenna aamulla matka jatkuu eteenpäin.

Islannin kiertomatka – majoitusta hevostilalla

Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

Ensimmäinen yö Reykjavikin jälkeen oli mahtavalla hevostilalla keskellä-ei-mitään. Nähtyämme majapaikkamme harmitti, että juuri tämä majoitus oli vain yhdeksi yöksi ja meidän koko päivä meni Vestmannasaarilla. Tulimme majapaikkaamme vasta lähes yöllä ja seuraavana aamunakaan emme tiukasta aikataulusta johtuen voineet viipyä kauaa.

Ehdimme kuitenkin aamulla syömään aamupalaa ja vierailemaan talleilla katsomassa hevosia. Tommi juoksi myös aamulenkin matalassa maisemassa. Ystävällinen, mutta ujohko isäntä esitteli meille paikkoja ja pikkumies näki taas hevosia lähietäisyydeltä. Tilalla oli myös koira ja pari kissaa, joten lapsi oli hyvinkin innoissaan paikasta.

Totesimme yhdessä, että jos tulemme takaisin Islantin jonain päivänä, vuokraamme tämän saman majoituksen useammaksi päiväksi. Paikka sopisi myös isommalle porukalle, sillä samassa pihapiirissä oli kaksi taloa ja pelkästään siinä meidän talossa oli yöpymistilat kuudelle.

Islannin kiertomatka – Vestmannasaaret

Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

3.7.2018

Lähdimme jo aamukuudelta ajelemaan Reykjavikista. Halusin opetella ajamaan hankalasti ajettavaa vuokra-autoamme rauhassa ja aikaisin lähtiessä, ei tarvinnut murehtia ruuhkista ja muusta liikenteestä.

Ajelimme ensin seuraavaan majapaikkaamme, syrjäiselle hevostilalle. Olimme sopineet, että tuomme tavaramme ja ns. tsekkaudumme sisälle ja lähdemme sitten kohti Vestmannasaaria. Hevostila ja majapaikkamme on upea! Harmi, että meillä ei ole aikaa nauttia siitä sen enempää.

Vestmannasaaret

Ajelimme Landeyjahöfniin, josta lähtee lautat Vestmannasaarille. Matkalla näimme Hekla-tulivuoren, vesiputouksen sekä laajoja suistoalueita. Luulimme Landeyjahöfnin olevan pieni kaupunki tai kylä, jossa olisi ehkäpä ravintola, kahvila tai kauppa, josta voisimme ostaa aamupalaa tai aikaisen lounaan. No, eipä sitten ollut. Landeyjahöfnissä ei ole mitään muuta kuin lauttaranta ja terminaalirakennus. Liput piti hakea lipunmyynnistä vahvistuskirjeen kanssa. Olimme tulleet paikalle hyvissä ajoin, koska kuvittelimme käyvämme syömässä jossain. Hengailimme ja koitimme tappaa aikaa, ihailimme Vestmannasaaria kaukaa rannalta ja pikkumies leikki pihalla olevilla leikkitelineillä.

Tulivuori Hekla näkyi juuri ja juuri pilvien keskeltä

Lauttaan ajaessa autossa ei saanut olla kuskin lisäksi muita matkustajia. Perheen miesväki meni lauttaan siis terminaalin kautta ja minä ajelin auton sisälle. Lautalta ostimme sämpylät ja vesipullot, sillä saimme nälkää siirrettyä vähän eteenpäin. Lauttamatkalla näimme saariryhmän muita saaria ja reippaan puolen tunnin päästä olimmekin jo perillä pääsaarella.

Aluksi etsimme autolle parkkipaikan ja lähdimme kävellen kiertelemään kylän keskustaa. Tavoitteena oli löytää joku paikka, jossa syödä. Löysimme pitserian, jossa nautimme hyvät pitsat. Sitten kävelimme takaisin autolle. Keli oli jälleen pilvinen ja sateinen.

Lähdimme ajelemaan saaren päähän, jossa kuulemamme mukaan voisi nähdä lunneja. Pysähdyimme ensin pienelle mökille, jonne käveltiin tien varrelta lammaslaitumen läpi. Mökin ikkunoista voi kuulemma nähdä välillä lintuja, kun ne pesivät siellä rinteessä. Lampaita nähtiin, mutta lunneja ei.

Jatkoimme matkaa saaren päähän saakka. Parkkeerasimme automme ja lähdimme taas kävelemään polkuja saaren kallioille. Sade oli tehnyt jyrkillä rinteillä olevat kapeat polut todella liukkaiksi. Ajoittain jännitti melkoisesti, kun mietin mitä tapahtuu, jos liukastuu ja lähtee vierimään rinnettä alas ja kallioilta mereen. Jossain kohtaa oli vain pakko nousta kallioiden reunalla kulkevalta polulta ylöspäin rinnettä, kävely reunalla alkoi jännittää liikaa.

 

Näimme lunneja, mutta niin kaukaa, ettei onnistuttu nappaamaan niistä kuvia. Maisemat olivat aivan mahtavat. Jyrkät kalliot, saariryhmän muita saaria. Harmi, että ilma oli jälleen sateinen.

Kiipeä tulivuorelle, väärälle… Kiipeä toiselle, oikealle

Tänään oli kulunut 45 vuotta siitä, kun saarella oleva tulivuori, Eldfell, oli purkautunut. Eldfell on 279 metriä korkea ja sen purkautuminen teki 70-luvulla valtavasti tuhoa saarella. Vuoren vieressä on myös toinen vuori, Helgafell. Olimme kuulleet, että Eldfellin huipulle voi kiivetä ja ylhäällä voi tuntea paikoitellen lämpöä koskettaessa maanpintaa, vaikka purkauksesta on kulunut jo pitkä aika.

Ajelimme vuorelle ja lähdimme etsimään tihkusateessa reittiä ylös. Löysimme polun, jonka varrella oli lampaita laitumella. Reitti oli yllättävän hankala ja raskas siihen nähden, mitä olimme kuulleet. 4-vuotiaskin pärjäsi kuitenkin ihmeen hyvin, ehkä paremmin kun minä. Syy hankalalle reitille selvisi huipulla, olimme kiivenneet väärälle vuorelle. Katselimme Helgafellin huipulta vieressä olevaa vuorta ja näimme sen päällä ihmisiä, no ilmankos olimme saaneet kiivetä rauhassa. No, pääsimme alas ehjin nahoin ja päätimme ajella vielä Eldfellin juurelle katselemaan. Päästyämme perille ajattelimme lähteä pikkuisen patikoimaan Eldfellin rinnettä ylös. Valitsimme melko hankalan reitin, kun lähdimme kiipeämään rinnettä, joka oli täynnä irtokiveä. Pinnistelimme lopulta ylös asti ja sieltä olikin upeat maisemat. Kipusimme alas vuorelta pikkuisen helpompaa polkua pitkin. Pikkumies keräili matkalta mukaan upeita laavakiviä.

Illalla lähdimme taas lautalla takaisin Islannin pääsaarelle. Lautta oli melko täynnä ihmisiä ja matka tuntui kestävän pidempään kuin se kestikään. Vielä piti ajella melko pitkä matka majapaikkaamme. Aamusta matka jatkuu eteenpäin.

 

Islannin kiertomatka – autonvuokrauskatastrofi

Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

2.7.2018

Tänään oli ns.välipäivä. Päätimme vielä tänään kierrellä kaupungilla ja katsella keskustan alueen nähtävyyksiä.

Ensin alkuun luovutettiin majapaikan avaimet ja lähdettiin matkatavaroiden kanssa kohti keskustassa sijaitsevaa autovuokraamoa. Olisihan sitä tietysti epäilys voinut herätä, kun vuokraamon nimi oli Cheap Car Rental Iceland. No, koska kyse oli Islannista, autonvuokraus edes halvalta vuokraamolta, ei ole oikeasti halpaa. Olin kuitenkin jotenkin ajatellut, että Islanti on sen verran samaa kastia muiden pohjoismaiden kanssa, ettei ihan kauheita killeripelejä kuitenkaan tulisi vastaan. Kuinka väärässä olinkaan!

Ensimmäinen outous vuokraamossa oli väärä osoite, joka oli dokumentteihin laitettu. Vuokraamo ei ollut kauhean kaukana väärästä osoitteesta ja kysymällä ohikulkijalta löysimme oikean paikan, outoa se silti oli. Vuokraamon henkilökunta oli sinällään hieman tympeää, mutta ajattelimme sen vain kuuluvan islantilaiseen luonteeseen, koska missään emme ole saaneet erityisen hyvää palvelua. Saimme paperinivaskan luettavaksi ja allekirjoitettavaksi. Huomiota olisi pitänyt kiinnittää enemmän siihen, että asiakas vastaa auton rengasrikoista itse eli on velvollinen korvaamaan renkaat, jos ne hajoavat.

Tyhmyyteni auton kanssa jatkui, kun kävin tarkistamassa auton. Sain mukaani paperin, johon piti merkata kaikki autossa näkyvät viat ja niitähän todellakin riitti. Merkkailin kaikki mahdolliset kolhut paperiin, mutta en tajunnut tarkistaa renkaita. Ehkäpä olisi kannattanut myös käynnistää auto ja ajaa pari metriä taaksepäin ja eteenpäin.

Se auto on aivan kauhea!!! Sen lisäksi, että se minikokoinen koppi on täynnä kolhuja ja ruostetta, sen renkaat ovat aivan loppukuluneet ja kytkin pitää ääntä ja on todella hankala. Kaikista hankalinta on tämän auton kytkimen kanssa päästä lähtemään ylämäkeen, sain auton muutaman kerran sammumaan keskustan mäkilähdöissä. No, nyt auto on ajettu Guest Housen eteen odottamaan huomisaamua.

Auto näyttää kaukana kuvassa kohtuullisen hyvältä. Voin sanoa, ei ole…

Jälleen kerran satoi vettä, onneksi otimme kotoa sadeviitat mukaan. Kävimme lounaalla Chuck Norris Grillissä ja sieltä saimmekin yhdet parhaimmista burgereista, mitä olemme syöneet koskaan. Jälkiruuat käytiin nauttimassa kulttuuritalon kahvilassa.

Nyt alkaa selvästi olemaan jo aika siirtyä matkalla eteenpäin. Näin jälkeenpäin ajateltuna Reykjavikiin olisi riittänyt vähemmän aikaa, yhden päivän olisi voinut ainakin nipistää. Menimme Guest Houseen jo hyvissä ajoin, majapaikka on aika vaatimaton, mutta sopii yhden yön majoitukseen. Ilta käytettiin jatkoreissun suunnitteluun.

Huomasinpa tässä yhden pikkumokan. Olimme varanneet huomiselle reissun Vestmannasaarille ja samalla olin varannut sieltä Airbnb-majoituksen tai niinpä luulin. Oikeasti se Airbnb-majoitus oli lähellä eilisen retken kohdetta eli geysireitä. Airbnb oli siis tarjonnut minulle ”lähellä” olevaa majoitusta, koska sillä ei ollut tarjota mitään saarilta. En vain valitettavasti ollut huomannut sitä ja varasin majoituksen sieltä. Tämä aiheutti vähän ylimääräisiä sydämentykytyksiä ja uutta järjesteltävää. Olin nimittäin ostanut meille myös lauttaliput saarille siten, että huomenna on meno ja paluu seuraavana päivänä. Sain onneksi ostettua meille verkosta vielä uuden lipun takaisin samalle päivälle, auton kanssa matkustettaessa lauttalippujen saaminen ei ole välttämättä helppoa, kun lautat myydään usein täyteen. Nyt asia on järjestyksessä ja voimme mennä yöksi varattuun majapaikkaamme.

Islannin kiertomatka – Golden circle

Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

1.7.2018

Tänään oli retkipäivä. Bussiretkemme yksi noutopaikka oli hyvin lähellä majapaikkaamme. Kävelimme noutopaikalle hyvissä ajoin ja katselimme, kun porukkaa tuli ja meni. Samaisen hotellin edestä haettiin ihmisiä monille eri retkille. Meidän retkemme oli sillä tavalla luksusretki, että retki tehtiin pikkubussilla ja meitä oli yhteensä 10 hengen porukka. Oppaamme kertoi ajomatkalla tarinoita Islannista ja islantilaisista. Kuulimme niin kulttuurista, luonnosta kuin politiikastakin.

Teimme Golden circle -reitin, joka sisältää lähes kaikki Islannin eniten käydyt kohteet Reykjavikin lähistöllä. Alunperin olimme ajatelleet skipata tuon kultaisen renkaan kokonaan, mutta nyt kun meillä ikään kuin jäi ylimääräistä aikaa, tämä retki kannatti tehdä.

Kraaterijärvi Kerid Crater

Ensimmäinen etappi retkellämme oli Kerid Crater. Se on vulkaaninen kraaterijärvi ja yksi useasta alueen kraaterijärvestä. Kraaterijärvet sijaitsevat Islannin läntisellä vulkaanisella vyöhykkeellä.

Kraateri oli väritykseltään upea, reunoiltaan punaisen ja vihreän sävyissä. Se on syvyydeltään n. 55 metriä ja leveydeltään toiseen suuntaan 170m ja toiseen 270 m. Kraaterin pohjalla olevan järven syvyys on vain 7-14 metriä. Kraateri on noin 3 000 vuotta vanha.

Kraaterin ympäristössä oli paljon pieniä ärsyttäviä kärpäsiä, mitkä yrittivät tunkea kasvoille.

Seuraavaksi ajelimme hevostilalle, jossa kuulimme islanninhevosista ja näimme myös ratsastusnäytöksen. Nainen, joka esitteli meille hevosia oli kotoisin Ahvenanmaalta, mutta asui nykyisin Islannissa.

Strokkur ja muut geysirit

Saavuimme lounasaikaan geotermiselle alueelle, jossa on lukuisia kuumia lähteitä. Meidät päästettiin bussista omatoimisesti tutkimaan aluetta. Päätimme perheen kanssa mennä ensin syömään alueen yhteen ruokapaikkaan. Se olikin järkevä ajatus, sillä saimme ruokamme todella sujuvasti ja löysimme pöydänkin. Luulen, että puolen tunnin päästä tilanne olisi ollut toinen. Söimme kalliit perushamppariateriat ja lähdimme sitten tutustumaan ympäristöön.

Alueen tunnetuin kuuma lähde on Geysir, joka ei kuitenkaan enää purkaudu kovin usein. Sen vieressä Strokkur, joka purkautuu 5-10 minuutin välein ruiskuttaen vettä jopa 20 metrin korkeuteen. Alueella on paljon myös muita pulputtavia ja höyryäviä lähteitä, joista ei ruisku vettä. Koko alueen maasto näyttää mahtavalta, voisin tuijottaa höyryävää maata tuntikaupalla, se on jotenkin terapeuttista. Odoteltiin Strokkurin purkautuminenkin muutamaan kertaan.

Strokkur on wikipedian mukaan ollut aktiivinen vuodesta 1789, jolloin maanjäristys avasi sille purkauskanavan. Vuonna 1896 toinen maanjäristys sulki kanavan ja vuonna 1963 paikalliset avasivat kanavan uudelleen, jonka jälkeen Strokkur on purkautunut säännöllisesti.

Gullfossin vesiputous

Retkemme kaukaisin kolkka oli Gullfossin vesiputous. Putous löytyy Hvitájoen mutkasta, Lanjökullin jäätikön läheltä. Massiivinen vesiputous saa osan voimastaan jäätiköltä sulavasta vedestä. Koko vesiputouksen ympäristö oli sumuinen ja kostea. Koska vesi tulee putouksessa valtavalla voimalla, siitä muodostuu sankka vesisumu. Näimme myös aikaisemmin toisen, paljon pienemmän putouksen.

Þingvellir – geologinen nähtävyys ja politiikan näyttämö

Viimeinen kohteemme tälle päivälle oli Þingvellir, joka sijaitsee Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen erkaantumiskohdassa. Sen lisäksi paikalla on käräjäkivet, joilla kokoontui Islannin parlamentti, yksi Euroopan vanhimmista parlamenteista. Paikka toimi tuomioistuimena, siellä säädettiin lakeja, ja noin vuonna 1000, siellä julistettiin kristinusko Islannin viralliseksi uskonnoksi. 17.6.1944 Þingvellirissä Islanti julistettiin itsenäiseksi.

Kävimme katsomassa käräjäkivet, mutta toki myös ihasteltiin mannerlaattojen erkaantumiskohtaa. Taas tuli mietittyä kuinka ihmeellinen luonto on.

Mukava retkipäivä ja hyvä opas. Sää oli tänäänkin sateinen, mutta pääosin kuitenkin melko poutainen. Pilvistä oli kyllä koko ajan. Nähtiin ja kuultiin paljon mielenkiintoista. Kävimme vielä ennen majapaikkaan menoa ostamassa lähikaupasta herkkuja, huomenna vaihdamme majapaikkaa viimeiseksi Reykjavik-yöksi. Tämä majapaikka oli huomenna varattu.

Lopuksi vielä tämänpäiväisen oppaamme neuvo:

”Jos eksyt islantilaiseen metsään, nouse seisomaan ja tiedät missä olet.”

Islannin kiertomatka – kävellen Reykjavikissa

Teimme Islannin roadtripin kesällä 2018. Mukana matkassa mieheni Tommi ja 4-vuotias poikani.

29.6.2018

Saavuimme Islantiin. Lennon operoi Island Air, ja lennolla parasta oli turvallisuusvideo, jonka jaksoi helposti katsoa, sillä se oli hieno. Lentokentällä Reykjavikissa matkalaukkua odotellessa Tommi kävi ostamassa punaviinipullon. Olimme kuulleet etukäteen, että alkoholi on Islannissa superkallista ja edullisimmin voi viiniä ostaa lentokentältä.

Lentokenttäbussilla keskustaan

Olin ostanut ennakkoon bussiliput lentokenttäbussiin. Bussifirmoja on useampi ja kaikki bussit lähtevät samalta alueelta lentokenttärakennuksen ulkopuolelta. Bussimatka keskustaan kestää noin 45 minuuttia. Bussilippuja voit ostaa etukäteen netistä esim. Airportdirect:n, Flybus:n tai Graylinen sivuilta. Reykjavikin kenttä on pieni ja sen piha vielä pienempi. Tullessamme ulos ovista, näimme pienen kävelymatkan päässä busseja. Kävin kyselemässä kuljettajilta mihin bussiin pitää nousta ja löytyihän se bussi sieltä helposti. Hypättiin kyytiin ja lähdettiin matkaan kohti keskustaa. Bussimatkalla pääsimme jo Islannin makuun, en ollut tajunnutkaan, että matkalla lentokentältä pääsee jo ihailemaan laavapeltoja. Huikeaa!

Ensimmäisen päivän ohjelma oli hyvin kevyt. Aluksi etsimme parin ensimmäisen yön majoituspaikkamme, joka oli yksityisen huoneistonvuokraajan asunto. Saimme käyttöömme koko asunnon, vaikka alunperin tarkoitus oli, että meillä olisi ollut vain yksi huone ja yhteiset tilat jaettuna. Kun olimme hoitaneet kotiutumisen, päätimme lähteä lyhyelle kävelyretkelle ympäristöön. Ilma oli aika sateinen, mutta kävelimme keskustaan saakka ja takaisintulomatkalla käväisimme majoituspaikkamme lähistöllä olevassa ruokakaupassa.

30.6.2018

Lähdimme tänään aamulla kävelemään taas keskustaan. Ihastelimme värikkäitä taloja ja upeita seinämaalauksia talojen seinissä. Keskusta-alue on aika pieni ja sitä pystyy vallan hienosti kiertämään kävellen. Vähän väliä tihkutti vettä, mutta emme antaneet sen häiritä. Kävimme keskustassa yhdessä infopisteessä, josta saimme mukaamme oppaita eri puolille Islantia. Oppaissa oli hyvät tiekartat mukana sekä mainoksia palveluista.

Lähdimme kävelemään kohti satamaa. Matkalla pysähdyimme Saga-museoon, jossa kerrotaan Islannin historiasta. Saga-museo sijaitsee osoitteessa Grandagardi 2 ja se on auki päivittäin klo 10-18. Pääsyliput maksavat (vuonna 2019) aikuisilta 16€ ja lapsilta 6€. Museossa pystyi kuuntelemaan audio-oppaan avulla tarinoita. Kierroksen päätyttyä siellä oli myös tila, jossa pystyi pukemaan historiallisia varusteita päälle ja ottamaan kuvia niiden kanssa. Neljävuotias ei jaksanut kauheasti keskittyä museon puolella, mutta tykkäsi pukeutumisleikeistä. Kierros oli siis meille suhteessa kallis, koska emme ehtineet lapsen takia keskittyä kunnolla museon tarinan kuunteluun.

Seuraavaksi jatkoimme matkaa valasmuseoon, Whales of Iceland -näyttelyyn. Tänään oli jostain syystä koko näyttely ilmainen ja siksi ihmisiä olikin pikkuisen liikaa. Näyttely oli hieno, tilassa oli eri valaiden malleja oikeassa koossaan. Täällä lapsi olisi viihtynyt pidempäänkin ihailemassa käsittämättömän kokoisia valaita ja kurkkimassa niiden suihin. Näyttely löytyy osoitteesta Fiskislóð 23-25, ja se on auki päivittäin klo 10-17. Pääsyliput (2019) maksavat aikuisilta 20,50€, 7-15-vuotiailta 11€ ja alle 7-vuotiaat veloituksetta. Näyttelyyn myydään myös ryhmä- ja perhelippuja.

Sataman läheltä löysimme lounaspaikan. Menimme Reykjavik Fish Restaurant -nimiseen ravintolaan. Ruoka ei ollut ihmeellistä, söimme Fish&ships -tyyppisen ruuan. No, se oli friteerattua kalaa ja ranskalaisia.

Jatkoimme kiertelyä keskustassa, päätimme mennä vielä yhteen museoon, nimittäin Islannin Phallologiseen museoon eli penismuseoon. Perhematkoilla emme useinkaan käy taidemuseoissa. Yleensä pyrimme valitsemaan nähtävyydet sen mukaisesti, että myös perheen pienin jaksaa matkassa mukana. Penismuseo vaikutti mielenkiintoiselta koko perheelle sopivalta kohteelta. Olin nähnyt siitä vilauksen mm. Aku ja 7 ihmettä -ohjelmassa.

Penismuseo ei todellakaan ole mikään vitsi, vaan ainoa museo, jossa on suuri kokoelma eri lajien sukupuolielimiä. Kokoelmiin kuuluu yli 280 penistä lähes sadalta eläinlajilta. Kokoelmista löytyy myös ihmisen penis. Näyttely oli todella mielenkiintoinen, suurin penis oli miestä suurempi sinivalaan elin ja pienin hamsterin 0,08 tuuman kokoinen, suurennuslasilla nähtävä penis. Museosta löytyi myös näyttely taruolentojen elimistä. Museo on ollut toiminnassa yli 20 vuotta.

Penismuseo löytyy osoitteesta Laugavegur 116, ja se on avoinna päivittäin klo 10-18. Sisäänpääsymaksu on (2019) 12€ aikuisilta. Museon yhteydessä on myös pieni kauppa, josta voi ostaa penisaiheisia esineitä.

Illalla totesimme Reykjavikin olevan suurin piirtein nähty. Paikka on pieni ja sateisesta ilmasta johtuen hieman tylsä. Olimme varanneet Reykjavikiin useamman päivän ja auton vuokraus oli alkamassa vasta parin päivän päästä, joten tarvitsimme ohjelmaa. Päätimme siis googletella sopivia päiväretkiä huomiselle päivälle. Löysimmekin yhden pikkubussireissun, jonka saimme vielä varattua.