Naimisiin Las Vegasissa – vinkit

Menimme naimisiin Las Vegasissa kesällä 2017. Keräsin muutamia vinkkejä, jos suunnittelet samaa. Lue myös kirjoitukseni vihkimispäivältä.

Vaatteet, kampaus ja meikki

Vaatteet voi vuokrata paikanpäältä tai viedä mukanaan. Vuokrauksessa olisi tietenkin hyvä olla varattuna aikaa, jotta löytää sopivan puvun. Me otimme puvut mukaan. Naisten perinteinen hääpuku on hankala kuljettaa matkalle mukaan, sillä se vie yksinään lähes koko matkalaukun ja voi rypistyä matkalla. Itse tein sen ratkaisun, että ostin kevyen pitsimekon hääpuvuksi, sen sai kuljetettua muiden matkatavaroiden mukana. Me kuljetimme myös miehen ja lapsen puvun mukanamme.
Kampauksen ja meikin voi varata etukäteen paikan päältä. Useissa kasinoissa on kauneussalongit, joista saa sekä kampauksen, että meikin. Kannattaa ottaa huomioon välimatkat ja siirtymät, kampaajan ja meikkaajan voi tilata myös hotellihuoneeseen. Myös kappelit voivat tarjota kauneuspalveluita.

Esteettömyystodistus

Ennakkoon kannattaa hakea esteettömyystodistus kieliversioilla maistraatista. Sitä todistusta ei Las Vegasissa kysytty, mutta itse ajattelin helpottaa vihkimisen virallistamista jälkeenpäin, kun kaikki tarvittavat dokumentit on haettu. Todistus kannattaa hakea hyvissä ajoin, sillä se postitetaan maistraatista kotiin. Huomioi kuitenkin, että esteettömyystodistus on voimassa neljä kuukautta, sitä aikaisemmin sitä ei voi hakea.

Vihkipaikka

Vihkipaikkoja on paljon ja niitä löytyy netistä melkoisesti. Tarjonnasta löytyy vihkikappeleita, mutta myös monissa kasinoissa voi järjestää häät. Itse menimme naimisiin kasinokeskustan ulkopuolella Sunset Gardens nimisessä kappelissa. Ostimme sieltä ennakkoon vihkipaketin, johon kuului  valitsemamme vihkipaikka (sisällä tai ulkona), vihkiminen, valokuvaus, kimppu ja viehe sekä skumppapullo. Ostimme lisäksi myös videokuvauksen. Meillä oli vihkijänä pastori, joka olisi voinut tehdä joko kirkollisen tai pakanallisen vihkimisen. Meillä oli siviilivihkiminen.
Joissain vihkipaikoissa voi ottaa vihkijäksi ”Elviksen” tai mitä vaan. Vihkimisiä suoritetaan myös helikopterilennolla Grand Canyonille. Vihkipaikan voi valita myös paikan päällä, jos on riittävästi seikkailuhenkeä 🙂
Maksoimme vihkipaketin etukäteen luottokortilla ja se meni sujuvasti. Vihkijälle pitää olla palkkio kuoressa mukana eli vihkiminen maksetaan vihkijälle suoraan. Laitoimme kuoreen palkkion lisäksi tipin.

Vihkilupa

Vihkilupa kannattaa hakea netistä valmiiksi. Muistaakseni sen voi tehdä muutamaa viikkoa ennen vihkimistä. Kun luvan hakee netistä, saa samalla koodin, jonka kanssa pääsee lupatoimistossa ns. pikalinjaa pitkin hakemaan luvan. Las Vegasin lupatoimisto on auki puoleenyöhön asti. Me haimme luvan vihkimistä edellisenä päivänä.
Lupatoimiston virallinen nimi on Clark County Marriage Licence Bureau. Stripiltä oli lupatoimistolle lyhyt automatka ja vierestä löytyi kolikoilla toimiva parkkipaikka. Lupatoimistossa pitää olla molempien vihittävien paikalla ja passit mukana. Vihkilupa maksoi muutaman kympin.

Vihkitodistus

Normaalisti vihkijä lähettää vihkitodistuksen itse eteenpäin, jolloin se on saatavilla virallisessa muodossa vasta myöhemmin. Vihkijältä voi kysyä josko saisitte häneltä paperit mukaan ja voisitte käydä itse oikeustalolla hakemassa virallisen vihkitodistuksen. Vihkijän ei ole pakko suostua, mutta meillä vihkijä ehdotti sitä itse, kun tiesi sen helpottavan ja nopeuttavan paperisotaa.
Vihkitodistuksen haku pitää tehdä aikaisintaan seuraavana päivänä, jotta se ehtii päätyä rekisteriin. Menimme virallisten paperien kanssa oikeustalolle, jonka tiskiltä saimme virallisen vihkitodistuksen. Vihkitodistuksia saa vain siihen asiaan vihkiytyneeltä tiskiltä. Noita vihkitodistuksia antavia toimistoja on muistaakseni Las Vegasissa useampiakin, joten kannattaa kysyä se osoite paikan päällä vihkilupaa hakiessa. Osoite saattoi myös lukea niissä lupapapereissa valmiiksi. Virallinen vihkitodistus maksoi muutaman kympin.
Vihkitodistuksen haun yhteydessä saimme vielä yhden lomakkeen täytettäväksi sekä osoitteen, jonne lomake ja vihkitodistus piti lähettää apostilleja varten. Muistaakseni apostille tarkoittaa ns. aitousleimaa siitä, että vihkiminen on virallinen ja lainvoimainen ja luvallisen vihkijän suorittama. Suomessa vaaditaan tuota apostillea, jotta vihkimisen pystyy virallistamaan täällä.
Osoite, jonne paperit lähetettiin:
Nevada Secretary of State
101 North Carson St., Suite 3
Carson City, NV 89701
Ymmärtääkseni lomakkeen ja vihkitodistuksen kanssa voi mennä käymäänkin tuolla Carson Cityssa, jos siihen on aikaa. Silloin saatte tarvittavan paperin mukaanne heti, ja voitte marssia maistraattiin heti Suomeen tullessa. Meillä ei ollut sellaista keikkaa mahdollisuutta tehdä, joten lähetimme paperit maan sisäisessä postissa.

Pidemmän kaavan mukaan

Jos teette koko homman pidemmän kaavan mukaan eli ette käy hakemassa vihkitodistusta itse, prosessi menee näin:
Tilaatte vihkimisen jälkeen vihkitodistuksen Suomesta käsin (onnistuu netissä) ja sen tultua postilla Suomeen, lähetätte lomakkeen kanssa todistuksen apostillea varten takaisin, josta se taas lähetetään teille takaisin. Tähän paperityöhön voi mennä parikin kuukautta aikaa.
Jos taas teette kuten me eli haette todistuksen itse ja postitatte sen jo maassa ollessanne apostillea varten, aikaa ei kulu kuin parhaassa tapauksessa muutama viikko.
Vielä nopeammin menee, jos käytte hakemassa myös apostillen itse, silloin ei postituksia tule ja voitte marssia maistraattiin heti lentokoneen laskeuduttua. Joka tapauksessa virallinen vihkipäivä myös Suomen rekistereissä tulee olemaan sama päivä kuin minä teidät Vegasissa vihittiin. Vihkimisen saa viralliseksi menemällä maistraattiin paperien kanssa ja täyttämällä vähän lisää lomakkeita. Nimenvaihto ilmoitetaan myös siinä yhteydessä ja sekin tulee voimaan takautuvasti.
Kirkollisella puolella homma toimii ymmärtääkseni samankaltaisesti.

Limusiini

Vuokrasimme myös hääpäivälle limusiinin, joka on hauska lisä, jos vihkipaikka on kauempana hotellilta. Limusiinin hinta ei ole paljoa kalliimpi kuin perustaksinkaan ja kuuluuhan sellainen kulkuneuvo vähän niin kuin asiaan 🙂 Meillä ei limusiinissa ollut juomia valmiina, joten kannattaa huolehtia, että on skumppapullo mukana. Meidän limusiinista löytyi kyllä jäätkin, jotta kuohuvan sai viileään samantien.

Seremoniat

Vihkimiseen voi yhdistää kaikenlaisia seremonioita perusvalojen lisäksi. Meillä oli hiekkaseremonia, mutta tietääkseni saatavilla on suklaaseremoniasta kynttilöihin kaikenlaista.
Hiekkaseremoniaa varten otimme matkan varrelta mukaan hiekkaa (rannalta ja autiomaasta), lisäksi haimme värihiekkaa sekä seremonian astiat kaupasta nimeltä Michaels Craft Store. On hyvä huomioida, että jos valitsee hiekkaseremonian ja haluaa tuoda astiat hiekkoineen muistoksi Suomeen, joutuu hiekkojen kanssa jokaisessa rajatarkastuksessa erikoissyyniin 🙂

Muuta

Kannattaa ostaa valmiiksi hotellihuoneeseen shampanjaa ja pieniä herkkuja tai vaikkapa kakku. Netin kautta voi myös tilata etukäteen upeita kakkuja kohtuuhintaan. Hääillallispaikkakin voi olla järkevää katsella etukäteen ja varata pöytä, sitten ei tarvitse ihmetellä vihkimisen jälkeen mihin mennä. Muista ottaa myös sormukset mukaan Suomesta!
Varatkaa ihmeessä myös valokuvaus, ja jopa videokuvaus tilaisuuteenne. Usein nämä palvelut voi tilata suoraan juhlapaikalta. Jotkut juhlapaikat jopa striimaavat vihkimisen livenä, jos läheiset kotimaassa haluaisivat seurata tilaisuutta. Jos kuvaus on mukana olevan läheisen vastuulla, ei kuvat ole ehkä sen laatuisia kuin toivoisit. On kuitenkin ihanaa, jos muistoksi tärkeästä päivästä jää myös kuvamuistoja.

Kustannukset

Kokonaiskustannukset riippuvat tietenkin siitä, mitä häihinne kuuluu. Halvimmillaan voi selvitä muutamalla satasella. Meillä häihin meni yhteensä noin 1000 euron paikkeilla sisältäen vihkimisen, kuvaukset, luvat ja todistukset, limusiinin, kukat, herkut ja kuohuvan sekä illallisen. Tuohon päälle vielä vaatteet, korut ja asusteet sekä sormukset.

USA Roadtrip – Las Vegas -häät

Lähdimme kesäkuussa 2017 kiertämään läntistä USA:ta autolla. Mukana parin viikon reissulla oli ystäväpariskunta. Menimme myös reissussa naimisiin, siitä tässä julkaisussa. Matkapäiväkirja on siirretty tänne muualta…

Just married! 🙂

Tänään oli suuri päivä, vihkiminen. Ajattelin kirjoitella erillisen kirjoituksen vielä vinkeistä Las Vegas -vihkimiseen, mutta tässä kirjoituksessa kerron enemmän päivän kulusta, syistä miksi päätimme mennä naimisiin Vegasissa, ja jaan myös meidän omia kuvia.

Olemme molemmat olleet aiemmin naimisissa, lapsemme ovat aiemmista suhteista. Olemme siis viettäneet ne ”perinteiset” häät aikoinaan. Emme halunneet tehdä omista häistämme vanhan toisintoa, vaan tehdä naimisiinmenosta itsemme näköistä. Puoli vuotta ennen reissua aloimme miettiä aluksi vitsaillen, että vihkimisenhän voisi tehdä myös Vegasissa. Onhan Las Vegas amerikan hääpääkaupunki. USA:ssa joka 20. avioliitto solmitaan Vegasissa (lähde: IL:n juttu vuodelta 2010).

Mitä enemmän ajatusta pyöritettiin, sitä innostuneempia olimme asiasta. Ystävämme olivat lähdössä reissulle kanssamme, heille kerroimme suunnitelmistamme n. kuukautta ennen reissua. Samalla heistä tuli kaaso ja bestman.

Reissusuunnittelu sai uusia mausteita, kun aloimme tehdä samalla hääjärjestelyjä. Lisäksi aloimme suunnitella ja järjestää syksylle Las Vegas -teemaista hääjuhlaa ystäville ja läheisille. Emme halunneet Elvis-häitä, vaan tyylikkään ja vakavasti otettavan vihkitilaisuuden. Moni tuntee Las Vegasin kreiseinä bling bling -häinä, joissa vihkijänä toimii Elvis-kopio tai paikkana, jossa naimisiin mennään päähänpistona kesken kostean bileillan, mutta kaupunki on itseasiassa täynnä hääkappeleita, joissa voi järjestää häät jopa monelle sadalle hengelle. Monista kappeleista saa ostaa myös kaikki häihin liittyvät palvelut kukista pukuihin ja valokuvauksesta tarjoiluihin.

Me varasimme noin puolen tunnin ajomatkan päässä hotelliltamme kappelin nimeltä Sunset Gardens, tykkäsimme nettisivujen perusteella kappelin ulkoasusta sekä tarjotuista vihkimispaketeista. Olimme etukäteen valinneet vihkimisen sisällä kappelissa ja hyvä niin, ilma oli edelleen järkyttävän kuuma. Otimme kappelista valmiin paketin, johon kuului vihkiminen, hääkukat, musiikki, shampanja sekä valokuvaus. Tilasimme lisäksi vielä videokuvauksen. Vihkijälle pitää aina maksaa palkkio erikseen.

Aamu meni nopeasti laittautuessa hääkuntoon. Vaatteet, kampaus ja meikki. Tällä kertaa nämä piti suorittaa itse, sillä olin muistanut asian niin viimetingassa, etten löytänyt hotellimme läheisyydestä kampaajaa tai meikkaajaa. Olin varannut etukäteen valkoisen limusiinin hakemaan meidät hotellilta. Limusiini kurvasi aluksi väärän oven eteen, mutta onneksi asia selvisi soittaessani limusiinifirmaan, kun autoa ei näkynyt sovittuna aikana.

Limusiini oli juuri sellainen kuin pitikin, mutta harmittelimme, ettemme ottaneet kuohujuomaa myös automatkalle mukaan. Kappeli oli myös kuten kuvissa, astuimme sisään ja meidät ohjattiin eräänlaiseen pukeutumistilaan, johon oli tuotu shampanjaa ja lasit. Ennen vihkimistä vihkijä tuli jutustelemaan kanssamme ja täytimme paperit. Vihkijä oli mukava naispastori, joka oli todella innoissaan, että sai vihkiä parin Suomesta. Hän halusi mm. jakaa facebook-tililleen kuvan meidän kanssamme 🙂 Otimme osan hääkuvista jo ennen vihkimistä. Valokuvaaja otti meistä kuvia erikseen ja yhdessä, sekä sisällä että ulkona. Tommin puolesta hieman hirvitti ulkokuvat, sillä musta puku ei ollut ihan paras vaatetus kuumaan ilmaan.

Mukanamme viemämme musiikki-cd ei toiminut kappelin laitteissa, joten häämusiikki tuli talon puolesta. Kävelimme alttarille yhdessä. Vihkijän puhe oli hyvin henkilökohtainen. Vihkijä oli aivan meidän vieressämme ja puhui koko ajan suoraan meille. Se oli aika erilaista kuin mitä Suomessa on tottunut ja välillä teki mieli astua askel kauemmas (oma tila, you know). Olimme valinneet itse valamme ja ne menivät pienillä takelteluilla läpi. Meidän piti myös puhua muutama sana suomeksi, mutta sen vihkijä oli unohtanut.

Mukana oli myöskin hiekkaseremonia, mikä oli juuri sopiva lisä tilaisuuteen. Hiekkaseremonian idea on, että molemmat kaatavat eri väristä hiekkaa pulloon yhdessä. Hiekat edustavat kummankin henkilökohtaista elämää ja historiaa. Kun hiekat kaadetaan pulloon yhdessä, nuo elämät yhdistyvät ja ne ovat edelleen erilliset, mutta niitä on mahdoton enää erottaa. Tilaisuuden jälkeen kaadoimme joukkoon vielä pikkumiehen hiekan, jolloin yhdistyimme perheeksi.

Kun vihkiminen oli ohi, otettiin vielä muutamia kuvia ja maksettiin vihkijän palkkio kirjekuoressa. Otimme kappelin ulkopuolella muutaman valokuvan limusiinin kanssa ja lähdimme takaisin kohti hotellia. Kuumasta ilmasta johtuen jouduimme kiertämään hotellille Stripin ohi. Iso limusiini ei olisi kuulemma kestänyt jatkuvaa pysähtelyä liikennevaloihin ja ruuhkaa tässä kelissä.

Hotellilla menimme huoneeseemme kippistelemään. Kävimme myös syömässä yhdessä hotellin ravintoloista hääillallisen.

Nyt olemme naimisissa! Todella epätodellinen olo. Päivä meni kyllä sellaisessa sumussa, että tuskin tajuaa mitä tapahtui. Vihkiminen oli kuitenkin juuri sellainen kuin piti ja kaikki meni hienosti. Nyt on luvassa vielä pientä ”paperisotaa”, ennen kuin vihkiminen saadaan viralliseksi Suomessa.

Las Vegas – hääjärjestelyjä ja Strip

Lähdimme kesäkuussa 2017 kiertämään läntistä USA:ta autolla. Mukana parin viikon reissulla oli ystäväpariskunta. Menimme myös reissussa naimisiin, siitä myöhemmässä julkaisussa. Matkapäiväkirja on siirretty tänne muualta…

Tänään ystävämme jäivät nukkumaan pitkään, kun meidän perhe lähti hoitamaan vihkimiseen liittyviä asioita. Ensimmäisenä ajeltiin Avioliittolupatoimistolle, josta saimme vihkiluvan. Olin tehnyt hakemuksen etukäteen netissä, joten saimme kävellä ohituskaistaa pitkin tiskille. Kun vihkilupa oli kädessä, ajelimme kauppakeskusalueelle. Halusimme löytää astiat vihkimisen yhteydessä olevaan hiekkaseremoniaan. Olimme ottaneet matkan varrelta hiekkaa mukaan, mutta halusimme löytää yhden värihiekan myös. Löysimme seremoniasetin sekä hiekkaa toisesta kaupasta. Ostimme myös kauniita minimuffinseja ”hääkakuksi”.


Tähän paperiin sitten puumerkit vihkijältä ja lisäksi muutakin paperia

Kun olimme saaneet tarvikkeet hankittua, lähdimme takaisin hotellille, jossa treffasimme ystävämme. Päätimme kierrellä ensin Stratosphere towerin ”nähtävyydet”. Menimme hissillä ylös torniin. Sieltä oli hienot maisemat. Tornin huipulla on huvipuistotoimintaa eli ainakin jonkinlainen vuoristorata sekä mahdollisuus hypätä valjailla alas. Emme menneet ylös saakka, vaan jäimme maisematasolle. Oli hurjaa katsella, kun ihmiset hyppäsivät alas. Minulle riitti kyllä aivan hyvin maisemien katselu lasin takaa. Ostimme Tower creamerysta herkulliset aikuisten pirtelöt (sisälsivät alkoholia) ja lapselle jäätelöä.

Pirtelön jälkeen olikin hyvä hetki lähteä ulkoilmaan. 47 asteen lämpö iski kasvoille samantien, kun pääsimme ovista ulos. Lähdimme kävelemään Stripiä eteenpäin ja pääsimme Circus Circukselle saakka. Kuumuus tuntui pahalta, päässäni alkoi tykyttää, enkä uskaltanut enää edetä. Tuntui siltä, että päässä poksahtaa kohta. Menimme sisälle Circus Circukseen ja kävimme katsomassa sirkusesityksiä. Monissa kasinoissa on ilmaista ohjelmaa. Lisäksi kasinojen yhteydessä on yleensä hotelli, ravintola sekä sen verran palveluja, ettei asiakkaiden ole pakko poistua kasinon tiloista koko lomansa aikana.

Päätimme jatkaa matkaa ilmastoidulla bussilla. Stripiä (viihdekatu) kulkee edestakaisin hop-on-hop-off -tyyppinen bussi, jolla voi yhdellä maksulla mennä kasinolta toiselle. Otimme päivälipun bussiin ja ajelimme sillä samantien Stripin päähän, josta löytyy Luxor-kasino. Tiesitkö, että lähes seitsemän kilometriä pitkä Strip ei oikeasti ole osa Las Vegasia, vaan kuuluu kaupungille nimeltä Paradise? Strip yhdistyy kuitenkin aina puheissa Las Vegasiin.

Kävimme Luxorissa sisällä ja teimme pienen kierroksen. Luxor on nimensä mukaisesti egyptiteemainen kasino. Kävelimme Stripiä takaisin pikkuhiljaa käväisten joidenkin kasinoiden sisällä. Menimme myös jonkun pätkän bussilla. Bellagion musiikin tahtiin tanssivat suihkulähteet oli pakko käydä kurkkaamassa myös ja ystävämme kävivät sisällä laittamassa dollarin pelikoneeseen. Vierailu jäi hyvin kevyeksi, sillä lapsen kanssa kasinoilla ei voinut oikein kierrellä ja ulkona oli niin järkyttävän kuuma, ettei henki kunnolla kulkenut.

Minulle tämä oli kolmas kerta Las Vegasissa. Olen käynyt täällä nytkin mukana olevan ystäväni kanssa 2000-luvun alussa eli melkein kaksikymmentä vuotta sitten. Kävin täällä myös kymmenen vuotta sitten messuilla. Silläkin reissulla oli aikaa kierrellä kasinoita. Halusimme näyttää paikan miehillemme, mutta mitään suurta intoa ei sinällään ollut. Stripin alue oli mielestäni jämähtänyt sinne kahdenkymmenen vuoden päähän. Kaikki näytti samalta, pelikoneet tunkkaisten kokolattiamattojen päällä. Pari uutta kasinoa oli rakennettu ja Bellagion suihkulähdettä vastaan kilpaileva, toinen musiikin tahdissa tanssiva lähde oli ilmestynyt.

Toki jos meillä olisi enemmän aikaa kiertelylle, menisimme uudelle ostosalueelle, joka tänne on tuon ensimmäisen reissun jälkeen rakentunut, mutta emme tällä kertaa. Tämä riitti meille, eivätkä miehetkään näyttäneet kaipaavan enempää Vegasia.   

Kun ilta alkoi hämärtää, päätimme lähteä meidän perheen kanssa takaisin hotellille, ystävämme lähtivät vielä kiertelemään. Käväisimme syömässä ja ostimme hotellin lähellä olevasta alkoholikaupasta pullon fresitaa huomista vihkipäivää varten. Ajoissa nukkumaan, jotta on skarppina huomenna ja osaa sanoa tahdon oikeassa paikassa.

Huomenna on jännä päivä!

 

USA Roadtrip – Death Valley

Lähdimme kesäkuussa 2017 kiertämään läntistä USA:ta autolla. Mukana parin viikon reissulla oli ystäväpariskunta. Menimme myös reissussa naimisiin, siitä myöhemmässä julkaisussa. Matkapäiväkirja on siirretty tänne muualta…

Tänään meillä oli melko pitkä päivä ajettavana. Tarkoitus oli ajaa Bridgeportista Las Vegasiin Death Valleyn kautta. Matka yllätti minut monella tavalla. Koska Las Vegas on keskellä autiomaata, olin jotenkin ajatellut myös matkan olevan aukeaa autiomaata. Ajoimme kuitenkin tänään paljon vuorten keskellä ja Death Valley vuoristoteineen yllätti todella. Näimme kyllä myös pehmeää hiekkaa ja tasaistakin.

Meillä oli myös suunnitelmissa ottaa hääkuvia Death Valleyssa. Olin nähnyt kuvia suorista, kilometrien mittaisista tienpätkistä, ja halusin olla niissä maisemissa häävaatteissa. Otimme siis häävaatteemme valmiiksi laukuista.

Alkuun näimme lumihuippuja ja karuja maisemia. Pysähdyimme välillä ihailemassa maisemia. Lämpöasteita tällä puolella vuoristoa oli reippaasti, rannikolla meri oli varmastikin pitänyt lämpötilan miellyttävänä. Death Valleyssa lämpötila oli jo yli 50 astetta. Kyse oli todellakin kuolemanlaaksosta, sillä tuo mahdoton kuumuus on tappavaa. Kun ajelimme Death Valleyn vuoristoisilla teillä, jännitimme automme puolesta, nousuissa ilmastointi piti ottaa pois päältä, jotta auto selviäisi nousuista. Alaspäin mennessä taas jarrut kuumenivat ja jouduimme välillä pysähtymään ja jäähdyttämääm niitä. Iltasanomat kirjoittivat samaan aikaan tuosta helteestä jutunkin.

Olimme varustautuneet eväillä mm. pähkinöillä, ja lisäksi meillä oli useampi iso tonkka vettä mukana. Onneksi vesitonkkia ei kuitenkaan normaalia enempää tarvittu, sillä auto kesti matkan ja kuljetti meitä eteenpäin.

 

Löysimme mieluisan tien hääkuvien ottamiselle, kilometrejä pitkä suora tie keskellä karua autiomaata… Puimme hääkuteet tien varressa, järkyttävän kuumassa kelissä. Olimme nähneet tien varsilla varoituskylttejä, jotka varoittivat vaarallisen kuumasta ilmasta. Puimme kuitenkin vaatteet ja aloimme ottamaan kuvia. Ystävämme tulivat ottamaan kuvia aina, kun oli sopiva autoton hetki. Kun tuli auto, menimme takaisin omaan autoon ja ilmastoinnin vaikutusalueelle. Kun tie oli taas tyhjä, otettiin muutama kuva. Kun kuvat oli otettu, vaatteet taas vaihtoon ja matka jatkui.

 

Kun Death Valley oli ohitettu, kävimme syömässä hupaisassa Alien Centerissä Amargosa Valleyssa. Alien Centerin Diner ei laadultaan ollut erikoinen, mutta saimme vatsamme täyteen. Sitten matka jatkui kohti Vegasia. Oli jotenkin hassua, kun ensin ajettiin erämaassa ja sitten oltiinkin useamman kaistan kaupunkimotarilla. Olimme varanneet huoneet Stratosphere Towerin hotellista ja ajaminen hotellille osoittautuikin pikkuisen haasteelliseksi, sillä hotellia ympäröivät tietyöt estivät ajamisen suoraan hotellille. Navigaattori ohjasi koko ajan tietyöreiteille. Lisäksi osa kaduista oli yksisuuntaisia, joten hotellin parkkipaikalle oli vaikea päästä. Hotelli kyllä näkyi, niin lähellä, mutta niin kaukana. Lähdimme kiertämään vähän kauempaa ja pääsimmekin lopulta hotellin parkkihalliin. Hikisinä ja kuumissamme tulimme hotelli-casinon viileään aulaan.

Huoneemme olivat melko korkealla ja huoneesta olikin hienot maisemat kaupungille. Lähdimme vielä pienelle iltakävelylle ja samalla etsimään ruokapaikkaa. Vaikka oli ilta, lämpöasteita oli edelleen hurjasti. Kävelimme pätkän ja tulimme Circus Circus -casinolle, josta löysimme buffet-ravintolan. Ruoka ei ollut mitenkään ihmeellistä, mutta jälkiruokapöytä oli runsas ja herkullinen. Ruuan jälkeen kävelimme takaisin hotellillemme.

Pienen lapsen kanssa matkustelu Vegasissa tuntuu olevan hieman hankalaa. Hotellimme aula on casino, mutta samalla lapsen kanssa ei voi pysähtyä casinon tiloissa edes käytävillä. Pysähtyessämme ottamaan valokuvia tai vessaan, meille tultiin heti sanomaan, että lapsen kanssa ei saa oleilla casinon tiloissa. Voimme siis samantien heittää hyvästit ajatukselle kiertää casinoilla katsomassa ja unohtaa ajatus dollarin laittamisesta pelikoneeseen. Kieltämättä tuntuu hieman tekopyhältä, mutta näillä säännöillä mennään..

Jännittävä ja hieno päivä! Upeat paikat ja maisemat, oltiin korkealla vuorilla ja taas merenpinnan alapuolella. Kilometrien edestä suoraa tietä, sellainen kuumuus, jota en ole kokenut koskaan ennen.

USA Roadtrip – Yosemiteen ja kiertotietä ohi

Lähdimme kesäkuussa 2017 kiertämään läntistä USA:ta autolla. Mukana parin viikon reissulla oli ystäväpariskunta. Menimme myös reissussa naimisiin, siitä myöhemmässä julkaisussa. Matkapäiväkirja on siirretty tänne muualta…

Tänään oli aika mahtava päivä! Lähdimme aamuvarhain ajelemaan San Franciscosta kohti Yosemitea, joka on yksi UNESCO:n maailmanperintökohteista. Kansallispuisto on kooltaan 3 081 km² ja yltää yli Sierra Nevadan vuoriston läntisen osan. Puiston alueesta 94% on erämaata. Yosemitessa vierailee noin neljä miljoonaa ihmistä vuosittain.

Oli hyvä, kun lähdimme liikkeelle ajoissa San Franciscosta. Nyt ei ollut vielä kauheasti muuta liikennettä ja oli kohtuullisen helppoa siirtyä rampeille. Välillä meni pikkuisen viimetinkaan kaistojen vaihtaminen, sillä navigaattori ei pysynyt kauhean hyvin vauhdissa mukana. Suunnitelmamme oli ajaa tänään kohtuullinen matka ja olla ajoissa jo seuraavassa majapaikassa.

Matka meni mukavasti. Pysähdyimme matkalla ostamaan tienvarsikojusta kirsikoita. Näimme myös kaukaa metsäpalojen savua ja ajoimme palaneiden alueiden ohi. Paloja on viime aikoina ollut kuumasta ja kuivasta säästä johtuen lukuisia. Pysähdyimme välillä pieneen kaupunkiin syömään, ruokapaikkana toimi Iron Door Saloon, joka ravintolan mainoksen mukaan oli Kalifornian vanhin saluuna. Saluuna oli sisustettu mm. sarvipäillä ja katto oli täynnä dollarin seteleitä.

Kun pääsimme lähelle Yosemiten portteja, matka hidastui lähes pysähdyksiin. Jonot olivat kilometrien pituiset ja jonotuksen teki tuskaiseksi se, ettemme tienneet kuinka pitkä matka porteille on. Lopulta portit alkoivat näkyä ja maksoimme puiston sisäänpääsymaksun, joka oli n. 30 dollaria autolta.

Kun olimme ajelleet puistossa kymmenen kilometrin verran tuli vastaan kyltti, joka kertoi, että vuoriston läpi kulkeva tie onkin suljettu. Nuo vuoristotiethän ovat talvisin suljettuna ja aukeavat kesällä. Nyt ilmeisesti sulavat lumet aiheuttivat tulvaa tms. ja siksi tie oli kiinni. Aloimme katsoa kartasta kiertotietä ja huomasimme, että millään pienellä kiertämisellä emme selviä. Kiertotielle tuli mittaa n. seitsemän ylimääräisen tunnin ajon verran. Pääsimme ajelemaan jylhiä maisemia lumihuippujen keskellä, 2,7 km korkeudessa. Näimme lumen lisäksi eläimiä; orava, kauriita ja kojootti ilahduttivat matkaamme.

Matkalla eräs joki tulvi tielle. Onneksi saimme tulvapaikan autolla ylitettyä ja muita ikäviä yllätyksiä ei enää tullut. Pääsimme illalla perille Bridgeportiin, jossa meillä oli yhden yön pysähdys joenrantamökissä. Kävimme vielä illalla majoituskaupunkimme pienessä keskustassa. Siellä oli jokin tapahtuma käynnissä, livemusiikkia sekä muutakin hulinaa. Paikallinen seriffi antoi pikkumiehelle oman seriffin tähti -tarran.

USA Roadtrip – Alcatrazin vankilasaarella

Lähdimme kesäkuussa 2017 kiertämään läntistä USA:ta autolla. Mukana parin viikon reissulla oli ystäväpariskunta. Menimme myös reissussa naimisiin, siitä myöhemmässä julkaisussa. Matkapäiväkirja on siirretty tänne muualta…

Tänään oli toinen ja viimeinen kokonainen päivä San Franciscossa. Hoksasimme muutama päivä sitten Los Angelesissa ollessamme, että voisi olla hauska käydä Alcatrazissa. Olin lukenut jo etukäteen, että saarelle ei pääse ilman etukäteisvarausta, sillä lautat ovat yleensä loppuunmyytyjä. Yhtenä iltana ennen nukkumaan menoa googlettelin Alcatrazin risteilyjä ja sattuman kaupalla löysin viisi vapaata paikkaa, jotka varasin samantien. Tänään oli siis aika tutustua vankilasaareen.

Alcatraz on saari, joka toimi aikanaan varuskuntana ja myöhemmin yhtenä Yhdysvaltojen pahamaineisimmista vankiloista. Nykyään saari on suojeltu virkistys- ja luonnonsuojelualue ja se on osa UNESCO:n nimittämää Golden Gaten biosfäärialuetta.

Alcatrazista tehtiin liittovaltion vankila vuonna 1934. Vankina saarella ovat olleet mm. Al Capone ja Alvin Karpis sekä joukko muita kuuluisia ganstereita. Alcatrazissa olevia vankeja pidettiin USA:n vaarallisimpina ja arvaamattomimpina. Alcatraz suljettiin 29 vuoden jälkeen vuonna 1963. (lähde: Wikipedia)

Menimme taas ratikalla ja kävelimme rantaa pitkin satama-alueelle. Ennen retkeä kävelimme jälleen samalle laiturille, jossa kävimme eilenkin. Meillä oli mukanamme rakkauslukko, jonka olimme päättäneet Tommin kanssa kiinnittää laiturille kaiteeseen muiden lukkojen sekaan. Kun lukko oli jätetty laiturille merileijonien vahdittavaksi, menimme laiturille, josta Alcatraz-retki lähti. Ostimme Alcatraz-puodista oranssit vankipaidat tuliaisiksi.

Vajaassa puolessa tunnissa lautta oli Alcatrazilla. Lautalta oli hyvä näkymä myös Golden Gate -sillalle. Saarelle tullessamme siellä alkoi juuri haastattelutilaisuus, jossa haastateltavana oli entinen vanki Bill Baker (84 v.), joka oli kirjoittanut ilmeisesti myös kirjan kokemuksistaan. Kuuntelimme pätkän haastattelua ja lähdimme sitten vankilakierrokselle.

Vankilassa sai kiertää omaa tahtiaan. Jokaiselle jaettiin kuulokkeet ja niistä sai kuunnella tarinoita vankilasta. Mielenkiintoinen kierros muuten, mutta pikkumies sai mukavan raivarin, eikä oikein jaksanut keskittyä. Näimme vankilassa sellit ja eristyssellit sekä ruokalan ja kirjaston. Kaikista vaatimattomampiin ja ränsistyneimpiin selliosastoihin ei päässyt ilmeisesti turvallisuussyistä käymään, mutta käytävälle näki lasin takaa.

Kun olimme kiertäneet vankilan sisätilat, kiersimme vielä ulkopuolella. Huomasimme, että alus oli tullut rantaan, joten päätimme hypätä kyytin ja palata takaisin kaupungille.

Kävelimme ratikkapysäkille ja menimme takaisin motellille. Jakauduimme iltapäiväksi kahteen porukkaan. Minä vietin lapsen kanssa mukavan iltapäivän kahdestaan lähirannallamme ja muut lähtivät ajelemaan Palo Altoon bongaamaan Googlen ja Facebookin konttorit.

USA Roadtrip – hullua kävelyä San Franciscossa

Lähdimme kesäkuussa 2017 kiertämään läntistä USA:ta autolla. Mukana parin viikon reissulla oli ystäväpariskunta. Menimme myös reissussa naimisiin, siitä myöhemmässä julkaisussa. Matkapäiväkirja on siirretty tänne muualta…

Tänään kierrettiin San Franciscoa urakalla. Askelia tuli mittariin yli 30000, ja melkoinen määrä niistä ylämäkeä. Ja mäkeä täällä todellakin riittää.

Aamulla kävelimme lähellä majapaikkaamme olevalle ratikkapysäkille, josta on näppärin päästä keskustaan. Ratikassa oli todella hankala maksusysteemi. Tiesin mitä ryhmämme liput maksoivat yhteensä, mutta raha piti kolikkoina tiputtaa laitteeseen, joka ei kertonut minkä verran rahaa oli jo laitettu ja minkä verran puuttui. Menin laskuissani sekaisin ja töykeä kuski ei ollut kovinkaan yhteistyöhaluinen kertomaan minkä verran rahaa puuttui. Liput lopulta saatiin, mutta yksi kynsi siinä touhussa katkesi (MINUN HÄÄKYNTENI! 🙁 ) Tämän jälkeen en suostunut menemään kolikoilla enää julkisiin, vaan ostimme liput aina etukäteen.

Menimme ratikalla Financial -alueelle, missä oli korkeita rakennuksia ja vilinää. Lähdimme siitä kävellen kohti pohjoista rantaa ja satama-aluetta. Ensin alkuun lähdimme vahingossa väärään suuntaan, mutta onneksi huomasimme erehdyksemme pian.

Kävelimme kiinalaisen alueen läpi ja muutenkin pitkin poikin katuja. Tulimme rantakadulle, jossa oli sitä tyypillistä turistivilinää katuperformansseineen. Löysimme tiemme laiturille 39, jonka ympärillä merileijonat makoilivat. Emme menneet tuolle laiturille, vaan viereiselle, jolta saimme katsella maisemia ja bongata merileijonia ilman väentungosta.

Kävimme välissä syömässä ja jatkoimme matkaa pitkin satama-aluetta. Löysimme rannan, jossa hetken aikaa liotimme jalkojamme. Pikkumies tottakai pyllähti lopulta veteen kastellen housunsa. Tietenkään juuri nyt ei ollut mukana ylimääräisiä housuja, joten lapsi oli loppumatkan rattaissa pelkissä vaipoissa ja housut kuivasivat sillä aikaa rattaitten tangossa.


Bongasimme Golden Gate -sillankin, mutta silta oli kaukana, emmekä saaneet siitä hyviä valokuvia. Jostain tipahti oikea kuningasidea ja päätimme lähteä kävelemään kohti majapaikkaamme. Tässä hetkessä on kerrottava, että meidän motellimme ei ollut lähelläkään ranta-aluetta, vaan melkoisen kaukana. Lisäksi San Franciscon kadut eivät ole tasaisimmasta päästä, vaan siellä todellakin saa kirjaimellisesti kiivetä katuja ylös.

Idea ei ollut fiksu, mutta kun kävelyä oli riittävästi takana, ei ollut oikein muutakaan vaihtoehtoa, kuin kävellä motellille asti. Näimme matkalla hulppeita asuinalueita ja hienoja maisemiakin, ja viimeiset kilometrit kävelimme isossa puistossa, joka näytti olevan suosittu lenkkeilypaikka.    

Jalat muusina pääsimme vihdoin illalla motellille. Meidän perhe haki viereiseltä huoltoasemalta illaksi purtavaa, ystävämme jaksoivat kävellä vielä pari korttelia ravintolaan syömään.


Kävelyreittimme satamasta motellille

 

USA Roadtrip – Pacific Coast Highway

Lähdimme kesäkuussa 2017 kiertämään läntistä USA:ta autolla. Mukana parin viikon reissulla oli ystäväpariskunta. Menimme myös reissussa naimisiin, siitä myöhemmässä julkaisussa. Matkapäiväkirja on siirretty tänne muualta…

Tänään kävimme aamulla Morro Bayn isolla kivellä ja rannalla. Rannalta löysimme Hietadollarien ”luurankoja”. Emme olleet koskaan aiemmin nähneet niitä ja valitettavasti emme saaneet yhtäkään näistä luonnon pienistä ihmeistä säilytettyä kotiin asti. Hietadollari on merisiilin sukulainen ja nimi tulee sen litteästä muodosta. Eläviä hietadollareita ilmeisesti harvemmin näkee, mutta kuollessaan luurangot ajautuvat rantaan ja hiekalle.


Löytämämme hietadollarin luuranko

Pikkumies oli fiiliksissä myös massiivisesta kaktuksista, joita nähtiin ison kiven vierellä. Pieni draama koettiin kolmevuotiaan kanssa, kun piti lähteä rannalta jatkamaan matkaa. Olin kurja äiti, enkä antanut pikkumiehen pitää edes löytämäänsä irrallista ravun saksea.

Tankki täyteen ja sitten matkaan. Alkuperäisen suunnitelmamme mukaan meidän piti ajella San Franciscoon rantatietä pitkin. Koska muutama kuukausi sitten maanvyörymä oli kuitenkin vienyt Big Surin kohdalta tien mennessään, ei tuon reitin käyttäminen ollut mahdollista. Päätimme ajella pieniä teitä aina kun mahdollista, jotta maisemat pysyisivät mielenkiintoisina. Ajelimme jänniä reittejä, niin moottoritiellä kuin kapeilla vuoristoteilläkin. Matkalla näimme silmänkantamattomiin viljelyksiä, etenkin viiniviljelmiä oli runsaasti.

Halusimme kuitenkin päästä ajelemaan rantatietä, joten ajelimme ensin Montereyhin, josta sitten ajoimme rantatietä alaspäin Big Suriin asti. Toki jouduimme sitten ajelemaan takaisin samaa reittiä, sillä San Franciscoon oli tarkoitus päästä illaksi. Tuo lenkki kannatti! Maisemat rantatiellä olivat huikeat ja näkemisen arvoiset.

Saavuimme San Franciscoon iltasella, rannan lähellä oleva motellimme löytyi helposti. Rannallekin pääsee helposti, pitää ylittää vain tie.