Browsing Category

Up n’ coming

Reflections and 2019

Well hello blog, you lil’ stranger.

Eipä ole taas blogiakaan tullut avattua pitkään aikaan ja syyt siihen ovat yksinkertaisia; ei ole ollut reissuja, joista kirjoittaa. Enkä myöskään pääse työkoneella rantapallon sivuille eikä tämän ikiaikaisen ison tietokonemötikän kaivamiseen ole ollut kauheasti motivaatiota. Mutta nyt olisi kuitenkin tavoitteena ostaa uusi läppäri (ja silmälasit!) tänä keväänä niin enköhän taas innostu.

Oltiin ystävän kanssa neljä yötä Briteissä ennen joulua, Lontoon lisäksi Oxford tuli tsekattua ekaa kertaa. Säät eivät kauheasti suosineet, mutta koska kyseessä on kuitenkin Englanti, tämä oli tiedossa. Päivällä oli onneksi aika poutaista mikä teki tietysti kävelystä mukavampaa. Ja Lontoo oli tietysti ihana kuten aina. Reissussa ei ollut kameraa mukana, mikä ehkä semisti nyt harmittaa, koska puhelimeni kameralla räpsiessäni alkaa yleensä enemmänkin vituttamaan. Tässä postauksessa kuitenkin muutamia kuvia viimeiseltä puolelta vuodelta.

Saint Aymes café, London

Viime vuodesta jää isoimpina asioina jää mieleen uusi työpaikka, uusi asunto ja paluu nyrkkeilyn pariin. Kaikki nuo kolme ovat tuoneet paljon iloa ja vaikka saan maksaa itseni kipeeks tästä kämpästä, on se ollut sen arvoista. Oon kuitenkin viime kevään muutosta lähtien tiennyt (tai ainakin toivonut), että ulkomaille lähtö on edessä parin vuoden sisällä ja nyt ensi kesänä se sitten tapahtuu, nimittäin Afrikan mantere kutsuu. Maa ei ole yksi mun listalla olleista, mutta ulkomaille hakiessani nimenomaan Afrikka oli toivesijainti. En ole vielä koskaan käynyt kyseisellä mantereella, mutta Afrikan moninaisuus, historia ja myös juuri se täysi tuntemattomuus kiehtovat. Työ, arki ja elämä ylipäätänsä ei varmasti tule olemaan helppoa, mutta tulen varmasti saamaan upeita kokemuksia ja toivottavasti tapaamaan myös mahtavia ihmisiä.

Afrikan moninaisen kulttuurin ja historian lisäksi kiinnostaa sen luonto, joka eroaa niin radikaalisti Euroopasta. Sahara, savannit ja Madagaskar ja vaikka mitä muuta. Viime vuosina matkusteluni on keskittynyt Eurooppaan sen helppouden takia, joten nyt onkin kiva päästä reissailemaan paikkoihin joihin välttämättä ei tulisi muuten lähdettyä. Joka tapauksessa, ensi kevät ja kesä tulevat menemään erittäin tiiviisti koulutuksissa ja ihan perustöissäkin riittää hommaa. Yritän olla ajattelematta tätä liikaa, etten ahdistu ja sitäpaitsi, hyviä juttuhan nämä kaikki ovat. Pitää vain muistaa ottaa aikaa tarpeeksi työn ja treenaamisen lisäksi vain hengailuun ettei pää ja kroppa väsähdä.

Vaikka tämä ei mikään new year, new me -postaus todellakaan ole, päin vastoin, iski tuossa vuodenvaihteessa kuitenkin tuleva lähtö konkreettisesti tajuntaan. Vaikka olen tiennyt lähdöstä jo parisen kuukautta, kiireiden ja loman tarpeen vuoksi asennoiduin loppuvuoteen tyylillä ”kunhan tämä vuosi saadaan plakkariin”. Don’t get me wrong, kaikki on siis erinomaisen hyvin, mutta pienet aivonystyräni eivät vain pysty käsittelemään kaikkia asioita samaan aikaan. Sen on huomannut myös hyvin töissä tässä joululoman ympärillä, kun sekoilen ja unohtelen aivan ihme asioita, mutta ehkä se sallittakoon. Onnekseni itse työ sekä työkaverit ovat itselle erittäin mieluisia, joten pienet unohdukset ja mokailut eivät haittaa.

Googlailun perusteella uudesta kotikaupungista löytyy myös monia nyrkkeilysaleja ja toivotaan, että myös aivan uuden kodin läheltä löytyy joku hyvä. Pääsin tänä syksynä takaisin kuntonyrkkeilyn pariin kahden vuoden tauon jälkeen, mistä oon ollut niiiiin fiiliksissä. Duunikaveri pyys mukaan Helsingin Tarmon tunneille ja oon tykännyt ihan tosi paljon. Kunnon meininki, kivaa porukkaa ja hyviä treenejä, what’s not to love. Nyrkkeily on myös ehkäpä ainut laji luistelun jälkeen, minkä parissa mulla on tullut sellainen kova halu kehittyä. Muutama vuosi sitten tuli toki treenattua kovaa salilla, mutta ei se silti samanlaista endorfiinia koskaan tuottanut. Suosittelen testaamaan, jos vain yhtään kiinnostaa.

Viime vuonna täytin myös 25 vuotta, mutta onneksi jo edellinen vuosi meni niin vahvasti elämänkriisin kourissa, että ikäkriisiä ei ole näkyvissäkään. Mitä nyt välillä iskee tajuntaan, että ei s**tana en ole enää 21, mutta koen oppivani joka vuosi hiukan enemmän ympäristöstäni ja itsestäni niin mikäs tässä ollessa. Nykyinen työpaikka ja aihealueet aiheuttavat ajoittain pientä aallokkoliikettä aivojen tunnelohkossa, nimittäin maailman tapahtumia tulee seurattua vielä aiempaa tiiviimmin ja semiempaattisena ihmisenä tuntuu välillä todella pahalta seurata esimerkiksi uutisia ja lukea Twitteriä. Koitan kuitenkin keskittyä hyviin asioihin ja varsinkin ihmisiin ympärilläni sillä niitähän riittää! Jatkuva balanssin hakeminen kaikessa tuntuukin olevani oman elämäni kultainen keskitie.

Näihin fiiliksiin ja kevättä jo odotellessa nimim. vihaan talvea, se on moi!

Back to London and Paris

Heipsu!

Jassoo se on joulukuu ja meikäläisenkin loma häämöttää. Aion pitää viikon ennen joulua lomaa, joka potkaistaan käyntiin jo edellisen viikon torstaina, kun lennetään heti aamusta Lontooseen. Musta tuntuu, että sana innostunut on understatement kuvaamaan mun fiiliksiä koskien tätä lomaa. Ecstatic more like!

En oo käynyt Lontoossa kuin kerran ja silloin käppäilin ympäri kaupunkia neljän kokonaisen päivän ajan. Tuli nähtyä mm. Buckingham Palace, London Bridge, Regent’s Park sekä vierailtua Sherlock Holmes -museossa. Tuolloin yövyin Sohossa, joten Oxford Street oli aivan vieressä ja myös Piccadilly Circuksella tuli pyörittyä.

Kuten jotkut mun blogia mahdollisesti lukeneet saattavat tietää, olen suuri Iso-Britannia -fani. En edes aina ole varma mikä UK:ssa niin koukuttaa. Ainakin maaseudun romantiikka, upeat puistot, siisteys sekä ihmisten ystävällisyys ja kohteliaisuus. Tykkäsin myös hirmuisesti Lontoon monipuolisuudesta: hippityylinen Soho ja Southbank yhdistettynä yläluokkaiseen parlamenttitaloon joen rannalla. What’s there not to love? Lontoo taitaa olla kuitenkin hiukan kuin Pariisi: joko ihastut tai vihastut.

Tällä kertaa yöpyminen tapahtuu Kensingtonin alueella Air bnb:ssa. Mitä haluaisin nähdä:

  • Hyde Park -visiitit – Tämän pitäisi olla aika iisi taski, nimittäin yöpyminen ihan vieressä
  • Belgravia – Yksi Lontoon alkuperäisistä aristokraattisista kortteleista, tämä myös aika lähellä majoitust
  • Sky Garden – Upeat näkymät kaupungin ylle olisi tarjolla täältä
  • British Museum – Tämä on yksi mahdollisuus, katsotaan hiukan sään ja fiiliksen mukaan
  • Southbank ja Tower of London – Tykkäsin näistä niin, että haluaisin käydä uudemmankin kerran fiilistelemässä, mutta ei pakollista
  • Muuta – Haluan vohveleille! En tiedä vielä mihin, mutta eiköhän joku mesta löydy. Jouluostoksia voisi myös käydä tekemässä Oxford Streetin ruuhkassa.

Menemme myös ensimmäisenä iltana katsomaan uuden Star Warsin iMaxina, mikä on siis pääsyy Lontoon reissulle (ainakin kamulle). Saa kyllä nähdä mitä kaikkea sitä kerkeää tekemään, kun en kuitenkaan halua juosta paikasta toiseen. Näin siinä käy, kun yhdessä kaupungissa on liikaa tekemistä ja nähtävää. Oltais haluttu mennä Harry Potter Worldiin, mutta oltiin sen verran myöhässä ettei enää saatu lippuja hitsi vie! Kaksi Potterheadia vielä liikenteessä niin ois ollu ihan loistava kohde. Mutta seuraavalla kerralla sitten.

Lontoon lisäksi menen kolmeksi päiväksi Pariisiin, eli paluu toiseen tuttuun kaupunkiin myös tiedossa. Asuin siis Pariisissa, tai oikeastaan Clamartissa, syksyn 2015 tehdessäni työharjoittelun Pariisissa. Mulla meni hetki lämmetä Pariisille kaupunkina, vaikka siinä oma hohtonsa onkin, mutta jotenkin suurkaupungin likaisuus ja ihmismassat kammoksutti mua. Mutta viimeistään Marais, Montmartre ja Luxembourgin puisto sai mut ihastumaan Pariisiin. Yövyn 2. kaupunginosassa eli sijainti on ainakin paikallaan. Tarkkoja suunnitelmia ei vielä ole, mutta mietin, että Notre Damen sisällä voisi käydä tällä kertaa jos jono ei ole hurja. Ja falafeleilla Marais’ssa ja Champs-Elyséen joulumarkkinoilla. Ja Versaillesin puisto on myös yks mun lempipaikoista missä oon käynyt ja näin joulun aikaan Porte de Versaillesin korttelissa on myös kivaa joulutunnelmaa.. Ah. Voi kun vois aina vaan matkustella. :D

Kumma kyllä mulla ei ole ollut mitään kauheeta Pariisi-kaipuuta. Enemmänkin on ikävä välillä sitä fiilistä, mikä siellä on. After work -kuhina, Seinen ympärillä lenkkeilijät ja ihmisten ohikulku samalla kun nauttii espressoa Rue Montorgueililla.. Innolla odotan siis paluuta molempiin kaupunkeihin, varmasti tulossa postauksia myös tästä reissusta!

Mitkä ovat sinun parhaimmat muistosi Lontoosta tai Pariisista? Puuttuuko tästä postauksesta jotain must see -paikkoja kyseisissä kaupungeissa?

x Susa