Browsing Category

Finland

Winter Sunset

-Helsinki, tammikuu 2018-

Sain tällä viikolla vahvistuksen, että muutan keväällä Kumpulaan eli kyllä; musta tulee taas lähiöläinen. No ei nyt ehkä ihan. Mutta kauemmas keskustasta kuitenkin. Oon tykännyt hirveesti asua Kalliossa, mutta pienet neliöt varsinkin keittiössä ja vessassa rajoittavat aika paljon, joten mielessä on ollut jo pitkään muutto. Tämä vuosi tulee olemaan monella tapaa muutoksien vuosi, sillä vaihdan työpaikkaa ja samalla myös alaa. Eli paljon kaikkea jännää tulossa, iik!

Kalliohan on sijainniltaan ja kulkuyhteyksiltään aivan loistava paikka asua, mutta pienten neliöiden lisäksi huomaan, että kaipaan ehkä hiukan enemmän luontoa (muutakin kuin Töölönlahtea) sekä rauhallisempaa asuinympäristöä. Mulla on ollut mieletön tuuri siinä, että taloyhtiö ja -rappu sinänsä ovat todella rauhallisia, mutta kyllähän tuossa Hesarilla ja Piritorilla sattuu ja tapahtuu harva se päivä. Missä ei ole mitään vikaa sinänsä, tykkään kun on elämää ympärillä ja enemmänkin mua ahdistaisi asua syrjässä, mutta ehkä oon sitten sen verran tuusulalainen, että kaipaan myös sitä luontoa ja rauhaa. Ja ainakin tämän päivän käppäilyjen mukaan sitä kyllä Kumpulasta ja sen ympäristöstä löytyy! Mutta ei kuitenkaan liikaa ;)

Käveltiin maman kanssa Kumpulasta Annalaan ja Annalan puistojen ja puistikkojen läpi Vanhaankaupunkiin ja Vanhankaupunginkoskelle. Takaisin päin käveltiin sitten Arabianrantaa pitkin. Suosittelen kyllä ehdottomasti käymään ainakin tuolla Vanhankaupunginkoskella. Ihan mielettömät maisemat ja kävelyreitit. Odotan jo nyt, että pääsen sinne uudestaan kevät-ajalla. En ole oikeastaan mikään talvirakastaja at all, mutta kyllä tällaset nollan pinnassa olevat aurinkoiset talvipäivät tarjoavat aika hienot puitteen ulkoilulle. Ja totesinpahan vaan taas kerran tänään, että on Helsinki vaan upea kaupunki.

Nyt joka puolella taas influenssaa ja keuhkokuumetta ja mitä vielä muuta ja meinaa itselläkin tässä olla pieni kaktus kurkussa, joten muistakahaan kamut pestä käsiä ja syödä C- ja D-vitamiinia!

 Stay safe x

Weekend full of Christmas feels

Moe! Mulla on hirveä härdelli näin vuoden loppuun töissä ja siihen päälle vielä kekkereitä ja treenaamaankin ois kiva keretä! Viime viikonloppukin tai oikeastaan koko viikko oli täynnä häppeninkejä itsenäisyyspäivän ja kahtien pikkujoulujen sekä vielä pikkujoululounaan ansiosta. Mutta mikä parasta, tällaiset päivät jos mitkä on omiaan herättämään joulufiiliksen. Jo tiistaina nostettiin töissä glögit ja pumpernikkelit koholle Suomen kunniaksi ja sitten perjantaina oli samalla porukalla vielä pikkujoulut. Ohjelmassa oli Escape Room ja illallinen Tocassa.

Keskiviikon eli itsenäisyyspäivän vietin sitten vain hengaillen kotona, mutta tunniksi sain itteni revittyä ulkoilemaan Töölönlahdelle. Onneksi menin, kun oli niin hienon näköstä taas; varsinkin kun joka puolella oli rakennuksia valaistu Suomen värein. Töölönlahti on mun luottolenkkeilyreitti ja myös yksi lemppariasioista Kalliossa asumisessa, kun ei tarvitse hölkkäillä kun Hesarin mäki alas ja on heti veden äärellä. Usein lenkkiä tulee sitten jatkettua myös Torkkelinmäelle ja Hakaniemeen. Vesi on kyllä jotenkin äärimmäisen rauhottava elementti, vaikka en ole ollut mikään veneilijä tai innokas uimari pienenä, mutta joku siinä vaan on. Ja oli kiva kun oli edes hetken valkoinen maa, nyt on taas niin karseen näköstä kun lumi suli. Mutta huomenna kuulemma luvassa lumimyrsky! Sitä odotellessa..

Toca on italialais-suomalainen fuusio-ravintola Unioninkadulla, joka oli pienen kokonsa ansiosta varattu kokonaan vain meille. Otettiin neljän ruokalajin menu, mihin sai sitten halutessaan valita joko olut- tai viini-paketin. Menu koostui porkkana-inkiväärisosekeitosta, sokerisuolatusta lohesta, turskasta sekä Suomi-aiheisesti jälkiruoasta. Mahtavan ruoan ja palvelun lisäksi meitä hemmoteltiin muun muassa alkudrinksuilla, tuoreella leivällä ja herkullisilla digestiiveillä. Annoksissa oli kivasti yhdistelty eri komponentteja ja yhdessä maistuivat oikein hyvälle. Ja vaikka esimerkiksi sokerisuolattu raaka lohi ei juuri minun makuuni ole, niin silti kokonaisuutena 5/5.

Lauantaina sitten nähtiin pitkästä aikaa koulukavereiden kanssa perinteisesti näin pikkujoulujen aikaan ja sunnuntaina pääsin vielä perhetutun luo herkuttelemaan jouluista sapuskaa. Meidän perhetuttu on uskomaton kokki ja yleensä mulla rupee kuola jo valumaan sinne matkalla ja eipä jättänyt tälläkään kertaa kylmäksi. Perinteisten jouluruokien lisäksi hostess oli loihtinut uskomattoman kakkubuffetin.

All in all, viikonloppu oli samalla rentouttava ja hauska mikä sitten johti siihen, että eilen illalla olin aivan tööt. Oon tosi sosiaalinen ja ihmislähtöinen, mutta samalla mussa on myös vahva erakkopuoli, joka sitten sosiaalisten viikonloppujen jälkeen iskee päälle. Näinpä oli kiva päästä ajoissa nukkumaan eilen niin jaksoi tänään töissä. Olin kyllä jostain syystä aika koomanen, mutta jos nyt jaksais vielä pari päivää ennen lomaa.

x Susa