Browsing Category

Thoughts

Jotain vanhaa ja värikästä

-Huhtikuu 2018, Helsinki-

Hei taas blogi! Kaivoin pitkästä aikaa kameran esiin, kun vietettiin Helsinki-päivää ystävän kanssa taannoin joten tuupataas ne kuvat nyt tänne. Saatiin nauttia upeasta auringonpaisteesta Helsingissä parisen viikkoa ja kävelylenkit sekä loikoilu uudella parvekkeella ovat tuoneet niin sanotusti kevätfiiliksen rintaan. Toki tällä hetkellä hiukan satelee, mikä onkin oikein osuvaa, sillä lähden Edinburghiin perjantaina!

Hirmusen nopeesti mennyt tää talvikevät-akseli, mikä johtaa varmasti muutosten määrästä ja nimenomaan positiivisista sellaisista. Pyydän jo etukäteen anteeks tätä hehkutuksen määrää, mutta en tiedä onko se kevätaurinko, uudet tuulet vai vaan oman pääkopan paremmin handlaaminen, mutta tuntuu että oon tietyllä tavalla löytänyt elämänilon uudestaan.

Uusi, mielekäs duuni tuo uutta sisältöä elämään ja vaikkei tietenkään sielläkään kaikki ole täydellistä, hyvin mielin lähden kuitenkin töihin joka päivä. Kuten tässä postauksessa kerroin, olen muuttanut Kumpulaan! Mun on pakko sanoa, että en oo varmaan yhdestäkään mun muutosta näin tyytyväinen. Kaikkialla missä oon asunut vuosien varrella on ollut omat hyvät ja huonot puolensa, mutta ainakin tällä hetkellä oon aivan rakastunut Kumpulaan. Ensinnäkin mun oma kämppä on upouusi ja tilava ja vaikka tässä ympäristöä vielä rakennetaan, ei se häiritse mua ollenkaan. On sellanen best of both worlds fiilis, kun samalla saa nauttia uudesta ja modernista talosta (ja isosta parvekkeesta!), ja silti aivan vieressä on upeita vanhoja puutaloja, merenranta ja pauhaava koski. Plus oon todennut Arabian kauppakeskuksen erittäin toimivaksi yksiköksi.

Auringon paisteessa ja rannassa tehdyn kävelylenkin jälkeen kävellessä Toukolan ja Kumpulan läpi kotiin, on meinannut pari kertaa ihan sydän pakahtua onnellisuudesta. Oon viettänyt mun lapsuuden mun kesät Pohjanmaalla sukulaisten luona, ja tietyllä tavalla Kumpulan fiilis muistuttaa mua maaseudun tunnelmasta ja rauhallisuudesta. En kuitenkaan tiedä voisinko koskaan asua ihan maalla, ainakaan tässä elämänvaiheessa, joten tällanen keskustan kupeessa luonnon vieressä on täydellinen ratkasu tällä hetkellä.

Värjättiin myös mun hiukset ja ensimmäistä kertaa elämässäni oon punapää; I’m loving it. Tai kyllä nää enemmän tällaset gingerit on, mutta tykkään hirmuisesti ja sanoin mamallekin, että pidetään tää väri ainakin kesän yli. Värjäys tehtiin kasviväreillä mitkä hyödyntävät jo hiuksissa olevaa pohjaväriä ja ainakin itsellä toi paljon lämpimämmän sävyn hiuksiin. Värit ei tosiaan sisällä mitään kemikaaleja; vain kasvi-yrttijauhetta ja vettä. Suosittelen! Täältä voit vilkaista Keski-Uudenmaan parhaan parturi-kampaamon sivuja jos kiinnostelee: http://www.parturikampaamo-imago.com/

 Jotta tää postaus ei nyt pelkkää ruusunpunaa olisi, niin sen verran voin valittaa, että niska ja hartiat on kyllä niiiin jumissa jatkuvasti ja sellanen kiva pieni migreenikohtauskin käytiin tossa viime viikolla läpi. Päätetyö is killing me plus mun salimotivaatio on täysin nollassa ja oon nyt muutenkin liikkunut vaan minimimääriä, joten ei voi taas muuta kun peiliin katsoa. Törsäsin just ja ostin taas joogakortin ja en malta odottaa että pääsen vuoden hot joogailutauon jälkeen ollut takaisin lajin pariin. Ilokseni huomasin, että edistyneiden Air jooga -tunti on myös tehnyt paluun; pitää kummiskin muistaa aloittaa taas rauhassa. On se kyllä vaan vaikeeta saada raahattua ittensä liikkumaan sillon kun se on jokin muu kuin oma laji. Mutta eiköhän siihenkin saada muutos tässä tämän vuoden puolella!

Pikkuhiljaa alkaa kämppäkin näyttää kodilta ja sain ihan itte asennettua netin ja Telia tv:nkin, vitsi olin ylpee itestäni! Strong, independent woman jne. Tässä just suunnittelen Ifolor-tilausta, kun haluaisin ainakin yhden Venetsia-kuvan seinälle maskin vierelle. Koitan kahlailla vähän kuvia läpi kun ideana kehittää sellanen neljä vuodenaikaa -taulu. Luultavasti ainakin Englanti ja Italia pääsee siihen Suomen lisäksi ja toivon, että saan Edinburghista nappastua jonkun kivan kevät-kuvan. Verhot ja pari tuolia vielä puuttuu sekä tangot kaapeista, mutta muuten aika set. Ja peili! Se tärkein.

Oon myös nyt taas kirjahiireillyt ja ostin neljä pokkaria. Yksi on jo luettu: Jenny Colganin Endless Beach, joka oli jatkoa Summer Seaside Kitchenille. Myös elämänkerta nimeltä No wall too high on kesken. Ostin myös yhden ruotsinkielisen kirjan ja tavoitteena saada se luettua viimeistään vuoden loppuun mennessä. Mun ranskakirja on kylläkin edelleen kesken, mutta yritän kaikkeni.

Edinburghissa on sitten tarkoitus viettää kokonaiset kolme päivää. Air bnb on varattuna ja sateeseen varauduttu. Agendassa ainakin Edinburgh Castle, kaupungin maan alla olevat holvit ja Arthur’s seat. Toivottavasti löydetään myös joku hyvä afternoon tea mesta. Ihanaa päästä taas vaihtamaan maisemaa! Mikään muu ei duunia vaihtaessa ärsytä paitsi lomien nollautuminen. Oon kuitenkin ollut työelämässä nyt muutaman vuoden koulun ohella ja oon joko ottanut kesälomat rahoina tai ne on nollaantunut nyt kolme kesää peräkkäin, joka alkaa jo pikkuhiljaa tuntumaan. Kaipaisin nimenomaan sitä kesälomaa Suomessa, juurikin siellä Pohjanmaalla. Mutta ei auta kuin kerryttää ja ensi kesänä sitten.

Näihin fiiliksiin. Nyt joogalista päälle ja matto esiin. Tuhlasin myös ja ostin uuden joogamaton. To my defense, tällä pitäisi olla nyt ”elinikäinen takuu” ja on muutenkin ekologinen ja kestävää kehitystä ja mitä kaikkea. Oon nyt rikkonut kaksi mattoa kolmen vuoden sisään, joten ehkä rahat menee kuiteskin ihan käyttöön. Ciao!

Kasvukipuja

Mikä minusta tulee isona?

Siinäpä vasta kysymys. Kysymys, jonka äärellä olen viettänyt monia hetkiä viime aikoina valmistumisen jälkeen. Vakkarityö on plakkarissa, mutta matkajalka vipattaa ja halu oppia uutta maailmasta, itsestä ja eri kulttuureista on suuri. Mihin siis suunnata seuraavaksi?

Sain keväällä BA of Business Administration paperit ja työskentelen tällä hetkellä oman alani työpaikassa nimikkeellä johdon ja myynnin assistentti ja vieläpä kansainvälisessä kasvufirmassa. Mikä siis mättää vai mättääkö mikään? On sellainen olo, että haen tällä hetkellä aika vahvasti omaa paikkaa tässä maailmassa ja kärsin niin sanotusti kasvukivuista. Toisena päivänä on sairaan upeaa asua yksin ja olla itsenäinen ja nautin siitä, kun niin moni ovi on vielä auki. Seuraavana päivänä ollaankin sitten jo hermoromahduksen partaalla, kun ollaan oman minäkuvan ja maailmanrauhan kysymyksien äärellä. ”For God’s sake shut up and go with the flow!” sanon mun aivoille, mutta ei se auta.

Tuntuuko tutulta?

Pyörittelen paljon eri mahdollisuuksia mielessä joihin kuuluu mm. unelmien työpaikka, opiskelujen jatkaminen, ulkomailla asuminen, maailmanympärysmatka.. Oma perhekin olisi mahtavaa saada joku päivä. Onko tämä nyt se 25v ikäkriisi? Tuli kylläkin vuoden etuajassa jos on. Arvelen, että tuo ”kriisi” on enemmänkin elämäntilanteeseen sidottu kuin ikään. 25 vuoden hujakoilla moni valmistuu koulusta ja varmasti etsii itseään ja asettaa tavotteitaan uusiksi, niinkuin minäkin. Huomaan pohtivani omaa asennetta elämään ja maailmaan: olenko turhaan tyytymätön? Eikö kannattaisi olla vain onnellinen siitä mitä mulla on? Olenhan minä, mutta haluan lisää. No mitä se lisä sitten tarkoittaa? Who knows.

Olen ollut jo hetken aika sinut itseni kanssa ja jos en tiedä mitä haluan, niin ainakin tiedän jo vähän mitä en halua. En halua tyytyä johonkin vain koska se jokin on ”ihan kiva”. En halua jumittaa samassa paikassa ja mielentilassa jos en ole niihin tyytyväinen. Kukaan ei väitä, että elämä olisi ruusuntuoksuista ja auringonlaskuihin kävelemistä jatkuvasti, mutta aina välillä sen minun mielestäni kuuluu olla. Jokainen tekee täällä omat valintansa ja muokkaa elämänsä oman näköiseksi, ainakin toivottavasti. En keksi hirveän montaa kauheampaa skenaariota, kuin herätä joku päivä katumapäällä itselle vieraassa elämässä. En haluaisi jäädä harmittelemaan, kun jotain itselle tärkeää jäi tekemättä tai kokematta.

Tavoittelenko liikaa näin ajatellessani? Haluaisin ajatella että en, mutta ehkä aika näyttää elämän raakuuden ja todellisuus iskee päin kasvoja. Uskon kuitenkin, että meille jokaiselle on tämä yksi elämä suotu (who the hell knows why), mutta mielestäni se on elettävä omien ehtojensa mukaan. Tekemällä asioita, jotka tekevät sinut ja toivottavasti myös ihmiset ympärilläsi iloiseksi. Ei aina, koska se nyt vaan ei ole mahdollista, mutta ainakin suurimmaksi osaksi ajasta.

”I’ve found that growing up means being honest. About what I want.

What I need.

What I feel.

Who I am.”

Tällaisina hetkinä olen kiitollisempi kuin koskaan ihanista ystävistä ympärillä ja oman perheen vankkumattomasta tuesta, kuljen sitten mihin tahansa. Kuitenkin samaan aikaan kukaan muu ei näihin kysymyksiin voi löytää vastauksia kuin minä itse. Entä jos niihin ei olekaan tarkoitus löytää vastauksia? Mitä jos elämän tarkoitus on nimenomaan rämpiä eri esteiden yli ja alituisesti kehittyä ihmisenä? Aika raskasta, sanon minä. Mutta ehkä se lopussa palkitsee. Ainakin toivon niin.

Tämä postaus on kuvitettu puhelimella napsituilla otoksilla viime kesältä. Paljon naurua ja monia kauniita auringonlaskuja. Kokeilin myös vähän asetella kuvia eri puolelle platformia, mutta en oikein tiedä mitä siitä tykkään.. Tarkkaa puuhaa tämä harrastelu-bloggaaminen. Alla vielä pari biisiä meille kriiseilijöille ;)

x Susa