Browsing Category

Day trips

Kirjaimellisesti korvessa – Päivävaellus Sipoonkorvessa

Marraskuu.

Ah se jokaisen suomalaisen lempikuukausi, kun sataa viistoon puolet kuukaudesta ja auringonvalosta saa nauttia pääosin vain toimiston ikkunoiden läpi. Tänä aamuna sain kyllä nauttia auringonvalon sarastuksesta ikkunoiden läpi, kun menin lääkärin takia myöhemmin töihin. Mutta tosiaan, marraskuu on täällä ja joulukin lähestyy jo kovaa kyytiä. Sormia ja nenänpäätä paleltaa ja korvat pitää suojata kylmältä viimalta. Itselleni henkilökohtaisesti marraskuu on kuitenkin mieluisampi kuin esimerkiksi lokakuu.

Lokakuussa valon vähentyessä kärsin pahasti kaamosväsymyksestä ja masennustakin on ajoittain ilmassa, mutta nyt taas kun kroppa ja pää on saanut tottua tähän loputtomaan pimeyteen, jaksaa hiukan paremmin. Ja aamutreenit rulaa! On ihanaa kun saat itsesi revittyä sängystä ylös ja tekemään treenin ja iltapäivällä ihmetteletkin, että mitä kaikkea kivaa sitä tekisi kun on koko ilta vielä aikaa! Pitää koittaa myös viikonloppuisin ulkoilla ja nauttia vähäisistä valonsäteistä niin paljon kuin mahdollista.

Niinpä siis Nuuksiopäivästä innostuneena suunnattiin äitin kanssa Sipoonkorpeen pari viikonloppua sitten. Goretex-vaatteet esiin ja metsälle! Juoksutrikoot olivat varusteena hiukan liian ohuet, mutta kyllä ne reidet siinä lämpisivät kun lähti liikkeelle. Kierrettiin reitti nimeltä Kalkinpolttajanpolku, joka lähti Vantaan puolelta ja sen seikkailemiseen meillä meni noin kolme tuntia. Eksyttiin kyllä hetkellisesti – kun kaksi kuvailijaa ja haahuilijaa liikenteessä, polulta poikkeamisen mahdollisuus kasvaa.. Haluttiin hiukan haastavampi reitti ja kaikessa mutaisuudessaan ja suomaisuudessaan, sitä tämä kyllä oli. Eli lastenrattailla ei tälle reitille ehkä kannata lähteä, mutta peruskuntoinen pärjää kyllä aivan loistavasti.

Reitti oli tosiaan aika mutainen ja vetinen sateiden jälkeen, mutta meistä oli ihan hauskaa pomppia lätäköiden ja suokuoppien yli, varsinkin kun aurinko pilkotteli puiden välistä. Reitin huono puoli oli kuitenkin sen yksisuuntaisuus, sillä päästessäsi toiselle puolelle parkkipaikalle, joudut palaamaan samaa reittiä takaisin, mikä oli ehkä hiukan tylsää. Toisaalta kun oltiin lönkötelty menomatka ja syöty rauhassa eväät, oli ihan kiva palata autolle hiukan ripeämmällä askeleella. Tuolla reitillä oli myös ilmeisesti tarkoitus olla jonkinlainen näköalapaikka nousun takana, mutta sellaista ei löydetty. Kivoja pikkupuroja ja kirkkaanvihreitä mättäitä kyllä riitti. Ja illalla pitkän kävelyn jälkeen maistui uni!

Oon nyt koittanut viime aikoina ulkoilla muutenkin enemmän aina kun mahdollista. Toki iltaisin kun on pimeää ja kylmää ei hirveästi huvita, mutta hyötyliikuntaa oon koittanut lisätä kävelemällä työmatkoilla enemmän ja esimerkiksi valitsemalla hissin sijaan portaat. Mulla on syyskuun flunssan jälkeen edelleen limaa kurkussa ja nyt uimahallille paluun jälkeen se varsinkin korostuu. Tosi ällöä kun kertyy limaa kurkkuun ja pitäis käydä räkimässä aina uinnin lomassa. :D oh human bodies. Mutta oon kuitenkin päätellyt että ulkoilu ei voi tehdä ainakaan pahaa mun vastustuskyvylle, kun näitä flunssia tuntuu jostain syystä aina välillä pukkaamaan. Viime vuonna niitä oli kyllä jatkuvasti koulun ja duunin aiheuttaman stressin takia, mutta onneksi nyt oon osannut yrittänyt relata vähän enemmän ja menemään enemmän kropan ja pääkopan ehdoilla.

Oon muutenkin pohtinut paljon masennusta ja muutenkin mielenterveyttä viime aikoina. Nyt kun itsekin ollut vaikeiden asioiden äärellä tässä kesällä ja syksyllä, oon miettinyt että meistä varmaan jokainen käy ainakin kerran elämässään keskusteluja itsensä kanssa omasta minäkuvasta, arvoista, elämän valinnoista ja muusta vastaavasta. Mikä on mielestäni hyvä asia, koska itse ainakin pyrin olemaan mahdollisimman rehellinen siitä millainen ihminen olen, mutta se voi välillä olla aika raskasta ja mennä joillain liian pitkälle. Jo heti lähipiirissänikin on ihmisiä, jotka ovat kamppailleet tai kamppailevat masennuksen tai ahdistuneisuuden parissa. Kun hiukan kauemmas mennään, löytyy myös henkensä riistäneitä. Onneksi omassa lähipiirissäni ollaan säilytty vielä aika ehjinä eikä esimerkiksi itsemurhia tekeviä tai harkitsevia ole tiedossa. Masennus on kuitenkin erittäin vaikea sairaus, jota esiintyy joka puolella eri muodoissa ja joka tulee ottaa vakavasti. Eikä kenenkään, jolla ei ole henkilökohtaista kokemusta tulisi näitä tuomita.

Jokainen meistä varmaan joskus miettii kuolemaa ja sen vaikutusta esimerkiksi perheeseen ja ystäviin. Olen myös joskus miettinyt kuinka itse reagoisin jos joku elämäni keskeisimmistä ihmisistä lähtisi äkisti. Vielä olen itse suurilta menetyksiltä lähipiirissä säilynyt, isopappaa lukuunottamatta, mutta ajatus menetyksestä on todella pelottava ja koskettava. Ehkä musta on todella tulossa vanha, kun elämää ja sen ainutlaatuisuutta oppii arvostamaan vuosi vuodelta enemmän. Mutta vaikka itse olenkin vielä aika hukassa, ja tulen varmasti olemaan joskus uudestaankiin jos se minulle pitkäikäisyyden ansiosta sallitaan, koitan kuitenkin keskittyä parhaani mukaan niihin pieniin ja hyviin asioihin ympärillä, sillä koska ei tiedä mitä huominen tuo.

Tämä kääntyi nyt ehkä hiukan tällaiseksi masistelutekstiksi, mutta ehkä se sopii vuodenajan teemaan. En kyllä kauheasti ihmettele Suomen itsemurhatilastoja; ehkä valon vähyydellä ja D-vitaaminin puutteella on oikeasti vaikutuksensa. Mutta onneksi ulkona paistaa tällä hetkellä siniseltä taivaalta aurinko ja saas nähdä saadaanko nähdä yhtä hieno pinkki taivas kun eilen. Piis änd lööv!

xx Susa

Aurinkoinen sunnuntai Nuuksiossa

Uskokaa tai älkää, vaikka olen kasvanut pääkaupunkiseudulla, en ole koskaan aikaisemmin käynyt Nuuksiossa. Shame shame shame *ding* I know. Näinpä kun paras ystävä pyysi mukaan, olin heti messissä. Suomen syksyn tuntien jouduttiin hiukan siirtämään päivää, mutta eilen auringon pilkahtaessa pilvien takaa päästiin matkaan. En oo koskaan ollut mikään kauhea eräjormailija, mitä nyt vaelluskurssi tullut suoritettua, mutta koulussa inhosin aina suunnitusta ja hiihtoa. En koskaan ymmärtänyt näiden lajien pointtia. Nyt vanhemmaksi tullessa olen oppinut arvostamaan luontoa vuosi vuodelta enemmän. Luulen, että näin käy aika monelle meistä. Osittain tylsistyminen johtui varmasti myös siitä, että Tuusulassa metsät ovat aika tasaisia. Sellaisen lättänän polun dallailu muksuna käy nopeasti aika tylsäksi. Lapsena Suomen metsiä, järviä ja raikasta ilmaa pitää helposti myös itsestäänselvyytenä, kunnes sitten pistää varpaansa lintukodon ulkopuolelle ja tajuaa, että ei tällaista olekaan kaikkialla. Näinpä olikin kiva käydä Nuuksiossa haistelemassa taas tuoretta metsää ja nauttia auringonsäteistä, niitä kun ei ole viime aikoina kauheasti ollut.

Nuuksiossa tuo Haukkalampi taitaa olla se mistä suurin osa reiteistä lähtee, joten näin erakkoina ajateltiin vältellä ihmisiä ja jättää Siikaniemelle auto ja katsoa sieltä sopiva reitti. Ja sehän löytyi, nimeltään Korpinkierros. Pituudeksi oli merkattu noin 7 kilometriä ja maasto oli juuri sopivan epätasaista: muutama isompi nousu ja muuten sitten metsäpolkumaista. Tiedossa oli, että sateiden jälkeen reitit ovat mutaisia ja lammikoiden ja tallattujen mutapolkujen yli sai todellakin loikkia. Hyvää hyötyliikuntaa joten mikäs siinä.

Kaiken kaikkiaan aika ihanan rentouttava viikonloppu takana. Mä vaan rakastan viikonloppuja. Tein vuorotyötä noin viisi vuotta ja sinä aikana aloin toivomaan vapaita aamuja ja rauhallisia viikonloppuja, mihin yritän nyt sitten toimistotyöläisenä panostaa. Mulla on yleensä joka toinen viikonloppu niin sanotusti etukäteen suunnittelematon. Kesällä tulee kyllä aina juostua enemmän, mutta varsinkin näin syksyllä kun unen ja levon tarve on suurempi, pyrin pitämään 1-2 viikonloppua kuukaudessa avoinna, jolloin voin keksiä ohjelmaa oman mielen ja jaksamisen mukaan. Tänä viikonloppuna molempina aamuina sai taas heräillä rauhassa ja syödä aamupalaa vasta ennen yhtätoista. Lauantaina sain onneksi siivottua pitkästä aikaa kämpän kunnolla ja kahvittelun lisäksi vietettiin sitten iltaa bissen ja musiikin parissa ystävän luona. Ja sunnuntai menikin sitten Nuuksiossa. Ostin myös taas Berocca-kuurin ja D-vitamiinia, jotka toivottavasti auttaa jaksamista näin pimeyden keskellä. Jos ei muuta niin ainakin placebo-efekti on syntynyt.

Viime viikolla treenailut jäi vähän vähemmälle väsymyksen takia ja huomasin myös, että pakko palata aamutreenailemaan, kun en saa itseäni oikein raahattua salille heti duunin jälkeen, muuten kuin jonkun tunnin muodossa. Jotenkin tarvitsee hetken hengähdystauon ja hiljaisuutta, varsinkin kun salit on myös todella täysiä iltapäivisin. Joten ei muuta kuin ennen kuutta sitten vaan jatkossa ylös ja reeni alle ja sitten duuniin. Mieluummin teen näin syksyllä töitä myöhempään ja illalla sitten vain chillailen.

Nojoo, sellasta höpöttelyä tällä kertaa. Parin viikon päästä meen kaverin luokse Kuopioon mistä oon aika innoissani, koska en oo koskaan aikasemmin ollut Kuopiossa! Sitten seuraavana viikonloppuna onkin jo Amsterdamin aika; toivottavasti säät suosivat. Kuulemma siellä oli viime viikolla ollut 24 astetta! Kyllä kelpais. Näihin tunnelmiin, tsemppiä viikkoon ja ottakaa kaikki irti vähistä auringonsäteistä!

Susa