All Posts By

susannamari4

Kairossa kaksi kuukautta – mikä fiilis?

G’day! Kohta on kaksi kuukautta Kairossa asumista takana ja näin aattelinkin tehdä lyhyen kuulumispostauksen ja kirjotella vähän Kairon hyvistä ja huonoista puolista.

Ensiksi pitää todeta, että pääsääntöisesti olen viihtynyt oikein hyvin. Arki rullaa, päivät menevät tosi nopeasti ja fiilikset on hyvät. Kuitenkin tässä kahden viikon aikana oon potenut vähän koti-ikävää, mikä johtuu varmasti lähestyvästä Suomen lomasta, työahdistuksesta sekä Sisu-kissan menehtymisestä. Kairossa koulujen alkaminen on nostanut melusaastetta entisestään ja varsinkin iltaisin kotona mua meinaa ärsyttää jos on kauheasti meteliä ulkona. Toisaalta sitten taas kuumuus on nyt helpottanut ja lämpötilat ovat erittäin jees. Työahdistus johtuu taas ihan vain dedisten aiheuttamasta stressistä, vastuun määrästä sekä omasta perfektionismista. Päätin kuitenkin nyt taas yrittää hellittää ja tehdä vain parhaani. Sen luulisi riittävän. Mutta nään hyvin miksi moni väsyy suurlähetystöissä työskennellessään, varsinkin hallintopuolella mistä resursseja on koko ajan vähennetty. Kun ulkomaille on lähdetty nimenomaan työn takia, voi siitä tulla ainut focus ja muu elämä jää vähemmälle. Mutta mulla on onneksi mahtavia työkavereita ja muuten työ tuntuu mieluisalta, vaikka olenkin vielä aika hidas ja pihalla.

Sitten kissoista. Sisulle tosiaan sattui kamala onnettomuus juuri kolmannella viikolla, kun hän oli saamassa puhtaat paperit sieni-infektion osalta eläinlääkäriltä. En halua nyt avata asiaa tarkemmin täällä, mutta sydänhän siinä särkyi aika pahasti. Mutta itkut on nyt ainakin toistaiseksi itketty ja suru alkaa hiukan helpottaa. Kotia tarvitsevia kissojahan täällä riittää, joten ehkä koitan nyt pelastaa toisen piakkoin.

Ensi viikonloppu on täällä pitkä viikonloppu paikallisen pyhän pyhän vuoksi, ja itse aion viettää sen toivottavasti rentoutuen pohjoisrannikolla. Toivotaan siis, että neljän tunnin automatka ja rahan tuhlaus palkitsee ja hotelli tarjoaa puitteet auringossa löhöämiselle, treenaamiselle ja hyvälle ruoalle.

Kuten totesin, olen pääosin viihtynyt oikein hyvin Kairossa, toki expat-kuplassa eläminen is reaaal. Elämä Zamalekin saarella on suhteellisen helppoa. Saari tarjoaa puitteet monenlaiselle urheilulle ja palveluita on saatavilla laidasta laitaan. Kotiin saa tilattua helposti ja edullisesti ruokaa, mikä on pitkän työpäivän jälkeen mukavaa. Nyrkkeilysali on edelleen hakusessa, mutta nyt tänään menen vihdoin kokeilemaan uusia nyrkkeilyhanskoja toiseen paikkaan, toivottavasti natsaa!

Ulkona syöminen on täällä myös edullisempaa ja tarjontaa on miljoonakaupungissa vaikka kuinka. Hedelmien ja kasvisten tuoreuden puute on yllättänyt täällä, ja suomalaista puhdasta ruokaa on kyllä nyt jo ikävä. Mutta mikä täällä taas on hienoa, on kausituotteiden suosiminen. Import-hedelmiä ja -kasviksia kun nyt ei vain ole niin paljoa saatavilla kuin Suomessa. Tässä on lähellä kuitenkin muutama hyvä ruokakauppa ja työntekijät ovat jo varmasti alkaneet tunnistamaan nämä tietyt hullut expatit, jotka kantavat kangaskasseja mukana pakkaamista varten. Kierrätyshän on täällä aika olematonta ja muovijätteen ja roskaamisen määrä käsittämätöntä. Mutta se on jo toinen keskustelu, ehkä voisin yrittää ottaa täkäläisestä jätejärjestelmästä selvää ja kirjotella myös siitä jossain vaiheessa.

Huonoja puolia Kairossa ja Egyptissä ovat kammottava liikenne, pitkät etäisyydet ja julkisen liikenteen heikkous. Vaikka paikalliset kulkevat metrolla ja minibusseilla, en ole itse vielä näitä kokeillut. Ja minibussien onnettomuusasteen ollessa semikorkea, taidan pysytellä niistä muutenkin kaukana. Metroa haluan kuitenkin testata, mutta Zamalekille valmistuvaa metroa saadaan luultavasti odottaa vielä monta vuotta. Liikenne on täällä ajoittain pähkähullua, mutta siihenkin tottuu vaikka aluksi pelkäsin koko ajan jääväni auton alle. Uberilla matkustaminen on edullista ja sanotaanko että 7 kertaa 10 sujuu ilman suurempia ongelmia. Turvavöitä autoissa harvemmin on saatavilla ja kuskit kaahaavat eivätkä osaa välttämättä lukea karttaa eivätkä tiedä kunnolla reittiä, mutta perille pääsee kyllä lopulta! Mutta liikenteestä aiheutuva melusaaste on tosiaan itselle raskasta, mutta tämä oli kyllä tiedossa etukäteen. Perjantai-aamuisin tärkeän rukoushetken aikana on usein ihanan rauhallista ja hiljaista. Viimeksi sain paljon kysymyksiä koskien turvallisuustilannetta ja kuten kommenteissa totesin, terrorismiuhkasta yhteiskunnan tilanteen epävarmuudesta huolimatta, arkielämä on täällä turvallista ja suurin uhka liittyy ehdottomasti liikenteeseen.

Olen itse kokenut egyptiläisten/kairolaisten olevan avuliasta ja välitöntä porukkaa, mutta suomalaiselle tämä egyptiläisen logiikka, tai oikeastaan sen puute, on välillä aika tuskastuttavaa. Olkoon se sitten pankissa asioiminen tai sähkölaskun maksaminen, asioiden hoitaminen on super byrokraattista ja hankalaa täällä välillä. Kielimuuri vaikuttaa toki myös asiaan. Pelätä ei ainakaan Zamalekille tarvitse, vaikka tuijottelua ja satunnaista huutelua ilmenee. Tähän en itse reagoi millään tavalla, mutta taksikuskien tööttäily ja harvoin tapahtuva osoittelu pistää kyllä kierrokset hetkellisesti nousuun. Olen itse ottanut tiukan, mutta ystävällisen linjan täällä ja uskon, että ystävällisellä hymyllä saa paljon aikaan. Huom: ystävällisen hymyn taakse on myös upeaa kätkeä pientä piilovittuilua nimim. Get it. Fucking. Done. Egyptiläinen yhteiskunta on myös ehdottoman perhe- ja ystäväkeskeistä, mikä Suomesta välillä puuttuu.

Last but not least, Kairo ja Egypti kätkee sisäänsä mm. supermielenkiintoista historiaa, arkkitehtuuria, turkooseja rantoja. Näihin mietteisiin, lähdenkin tästä tutustumaan vanhaan alueeseen nimeltä Coptic Cairo. Ja mitenkäs muuten kuin mun vapaapäivälle tyypillisesti 1,5h aiottua myöhemmin, ja uberilla.

À bientôt!

Eid-hulinaa Aleksandriassa

Käväistiin pari viikkoa sitten Eid al-Adhan pyhäpäivien aikaan Aleksandriassa, joka sijaitsee siis Egyptin pohjoisrannikolla. Al-Adhan ollessa muslimien toinen vuoden tärkeimmistä juhlista, on se monelle paikalliselle otollinen tilaisuus lähteä sukuloimaan tai kaupunkien kuumuutta pakoon, mihinkäs muualle kuin pohjoisrannikolle. Toki ryysis oli meillä etukäteen hyvin selvästi tiedossa, kolleganikin oli käynyt Aleksandriassa juuri samoihin aikoihin viime vuonna ja myös paikalliset varoittelivat ahdistavasta tungoksesta. Monet vähävaraisemmat egyptiläiset perheet suuntaavat ilmeisesti nimenomaan Aleksandriaan Eidinä ja näinpä me saimme ulkomaalaisina ja valkoihoisina myös osamme väen paljouden huomiosta. Nimim. Kolmen päivän jälkeen valokuvauksen, osoittelun ja huutelun jälkeen, oli oikein mukava palata kansainväliselle Zamalekin saarelle.

Aleksandria itsessään on kontrasteja täynnä. Talojen julkisivut ovat pääosin huonossa kunnossa egyptiläiseen tapaan, mutta värikkäitä ikkunaluukkuja ja kauniita luksusparvekkeita löytyy myös. Upeana välkehtivä meri reunustaa miljoonakaupunkia, mutta rantaviiva on täynnä roskaa.

Kaupungista löytyy kuitenkin muutama todella hieno hotelli ja ravintola, Citadel-linnake sekä Montazan puisto. Kävimme myös kuskin suosituksesta paikallisessa kalaravintolassa, missä ruoka oli kyllä todella hyvää. Ja kumma kyllä, autenttisesta ympäristöstään huolimatta, kukaan ravintolassa ei yrittänyt ottaa salakuvaa tai tuijottanut. Kulman takana ravintolasta oli myös selkeästi Eidin kunniaksi pystyyn pistetyt markkinat, missä populaa riitti ahdistukseksi asti. Jäätelöhammaskolotuksen iskiessä, pikkukärryn luona vaihdoimme muutaman sanan paikallisen nuoren naisen kanssa, joka sattui puhumaan sujuvaa englantia ja oli todella ystävällinen ja avulias. Contrasts, you see?

Vaikka ajankohta ei ollut otollisin Aleksandrian pikavisiitille, tarkoitus on kyllä ehdottomasti käydä uudestaan. Aleksandrian ympäristö tarjoaa myös mahdollisuuden käydä katakombeilla sekä rauhallisemmassa Rosettan kaupungissa. Itse kaupungistahan löytyy lisäksi kirjasto, jonka lautakunnan jäsenenä on presidentti Halonen.

Perinteinen länsimaaaisten rantalomakohde Aleksandria kuitenkaan ei ole. Naiset olivat ainakin Eidin aikaan peittävämmin pukeutuneita kuin keskimäärin Kairossa ja uimarannoilla tuskin olisi katsottu hyvällä uimapuvussa tai bikineissä hengailijoita. Kuitenkin Aleksandriasta kauemmas lähdettäessä löytyy uimarantoja ja varsinkin itään päin rannikkoa jatkaessa, tulee vastaan ”The North Coast”, missä aurinko on kuuma ja juomat viileitä ja kuuleman mukaisesti bileet parhaita. Sinne päin ainakin meren perässä haluan kyllä lähteä tässä joku kaunis viikonloppu.

Muita kuulumisia: tällä hetkellä työpäivät ovat kivoja ja uuvuttavia ja tunnit menevät aivan liian nopeasti verrattuna työmäärään. Uuden oppiminen on taas yllättävänkin kuluttavaa, mutta turhaa stressiä yritän olla ottamatta. Se oli kuitenkin mulla hyvin tiedossa, että noin ensimmäiset neljä kuukautta tulevat menemään jonkin asteisessa sumussa, kun työtehtävien lisäksi myös ympäristö ja ihmiset ovat uusia. Salilla olen kuitenkin päässyt käymään jo muutamia kertoja, vaikka viime viikolla flunssa hiukan vaivailikin. Muutenkin elämä alkaa asettua pikkuhiljaa uomiinsa täällä.

Ensimmäisestä päivästä alkaen työmatkalla olen voivotellut pieniä katukissoja täällä, varsinkin yhtä pentuyksilöä, jonka elinympäristö oli muuntajan ympärillä oleva häkki täynnä roskia. Noh, työkaverin yllyttämänä sitten käytiin hänet pelastamassa yhtenä torstaina, ja nyt kotonani asuu Sisu-kissa. Hän oli adoptiohetkellä noin kuukauden ikäinen ja roskainen ympäristö oli aiheuttanut raasulle sieni-infektion ja kaasuja masuun. Kuitenkin nyt 1,5 viikon säännöllisen ruoan ja puhtaan veden saannin, lääkityksen ja tietysti paijailun ansiosta Sisu on kuin uusi kissa! Todella reipas ja leikkisä yksilö, ajoittain toki myös raskas, mutta eiköhän hänestä rakkaudella ja koulutuksella hyvä seurakissa saada. Tässä Sisu kuvastaa mun tän päivän fiiliksiä työpäivän jälkeen:

Pikkuhiljaa aion totuttaa Sisua olemaan asunnossa itsekseen, toki vasta kunnolla kun sienikaranteeni on ohi. Syliin ja paijattavaksi hän on päässyt nyt jo (usein vielä kumihanskat kädessä ja huolellinen saippuapesu jälestä) ja osaa fiksuna kattina jo sitä vaatiakin. Cat mama life it is then. Toisaalta hyvä, koska tämä pakottaa mut lähtemään töistä kotiin pähkäilemästä asioita. Ja hirveää huoltahan tässä nyt sitten kannetaan, että joko tarttuu joku tauti tai Sisu on jollain konstilla tappanut ittensä mun työpäivän aikana. So far so good! Onneksi meillä on hyvä eläinlääkäri. Sisun kuulumisia tulee siis varmasti blogiinkin jatkossa, paras ystävä ja poikaystävä on kuvia ja videoita jo varmasti aivan täynnä, mutta minkäs teet kun kyseinen kissavauva oppii ja kehittyy hurjasti joka päivä.

Nyt taidan syödä vielä pari palaa suklaata (löysin Daim-Milkaa kaupasta) ja ottaa iltavenyt. Tarkoitus oli käydä rykäisemässä pikahiet pintaan salilla eilisen illan tapaan, mutta ei vain jaksanut. Until next time,

x Susa