Well hello blog, you lil’ stranger.
Eipä ole taas blogiakaan tullut avattua pitkään aikaan ja syyt siihen ovat yksinkertaisia; ei ole ollut reissuja, joista kirjoittaa. Enkä myöskään pääse työkoneella rantapallon sivuille eikä tämän ikiaikaisen ison tietokonemötikän kaivamiseen ole ollut kauheasti motivaatiota. Mutta nyt olisi kuitenkin tavoitteena ostaa uusi läppäri (ja silmälasit!) tänä keväänä niin enköhän taas innostu.
Oltiin ystävän kanssa neljä yötä Briteissä ennen joulua, Lontoon lisäksi Oxford tuli tsekattua ekaa kertaa. Säät eivät kauheasti suosineet, mutta koska kyseessä on kuitenkin Englanti, tämä oli tiedossa. Päivällä oli onneksi aika poutaista mikä teki tietysti kävelystä mukavampaa. Ja Lontoo oli tietysti ihana kuten aina. Reissussa ei ollut kameraa mukana, mikä ehkä semisti nyt harmittaa, koska puhelimeni kameralla räpsiessäni alkaa yleensä enemmänkin vituttamaan. Tässä postauksessa kuitenkin muutamia kuvia viimeiseltä puolelta vuodelta.
Saint Aymes café, London
Viime vuodesta jää isoimpina asioina jää mieleen uusi työpaikka, uusi asunto ja paluu nyrkkeilyn pariin. Kaikki nuo kolme ovat tuoneet paljon iloa ja vaikka saan maksaa itseni kipeeks tästä kämpästä, on se ollut sen arvoista. Oon kuitenkin viime kevään muutosta lähtien tiennyt (tai ainakin toivonut), että ulkomaille lähtö on edessä parin vuoden sisällä ja nyt ensi kesänä se sitten tapahtuu, nimittäin Afrikan mantere kutsuu. Maa ei ole yksi mun listalla olleista, mutta ulkomaille hakiessani nimenomaan Afrikka oli toivesijainti. En ole vielä koskaan käynyt kyseisellä mantereella, mutta Afrikan moninaisuus, historia ja myös juuri se täysi tuntemattomuus kiehtovat. Työ, arki ja elämä ylipäätänsä ei varmasti tule olemaan helppoa, mutta tulen varmasti saamaan upeita kokemuksia ja toivottavasti tapaamaan myös mahtavia ihmisiä.
Afrikan moninaisen kulttuurin ja historian lisäksi kiinnostaa sen luonto, joka eroaa niin radikaalisti Euroopasta. Sahara, savannit ja Madagaskar ja vaikka mitä muuta. Viime vuosina matkusteluni on keskittynyt Eurooppaan sen helppouden takia, joten nyt onkin kiva päästä reissailemaan paikkoihin joihin välttämättä ei tulisi muuten lähdettyä. Joka tapauksessa, ensi kevät ja kesä tulevat menemään erittäin tiiviisti koulutuksissa ja ihan perustöissäkin riittää hommaa. Yritän olla ajattelematta tätä liikaa, etten ahdistu ja sitäpaitsi, hyviä juttuhan nämä kaikki ovat. Pitää vain muistaa ottaa aikaa tarpeeksi työn ja treenaamisen lisäksi vain hengailuun ettei pää ja kroppa väsähdä.
Vaikka tämä ei mikään new year, new me -postaus todellakaan ole, päin vastoin, iski tuossa vuodenvaihteessa kuitenkin tuleva lähtö konkreettisesti tajuntaan. Vaikka olen tiennyt lähdöstä jo parisen kuukautta, kiireiden ja loman tarpeen vuoksi asennoiduin loppuvuoteen tyylillä ”kunhan tämä vuosi saadaan plakkariin”. Don’t get me wrong, kaikki on siis erinomaisen hyvin, mutta pienet aivonystyräni eivät vain pysty käsittelemään kaikkia asioita samaan aikaan. Sen on huomannut myös hyvin töissä tässä joululoman ympärillä, kun sekoilen ja unohtelen aivan ihme asioita, mutta ehkä se sallittakoon. Onnekseni itse työ sekä työkaverit ovat itselle erittäin mieluisia, joten pienet unohdukset ja mokailut eivät haittaa.
Googlailun perusteella uudesta kotikaupungista löytyy myös monia nyrkkeilysaleja ja toivotaan, että myös aivan uuden kodin läheltä löytyy joku hyvä. Pääsin tänä syksynä takaisin kuntonyrkkeilyn pariin kahden vuoden tauon jälkeen, mistä oon ollut niiiiin fiiliksissä. Duunikaveri pyys mukaan Helsingin Tarmon tunneille ja oon tykännyt ihan tosi paljon. Kunnon meininki, kivaa porukkaa ja hyviä treenejä, what’s not to love. Nyrkkeily on myös ehkäpä ainut laji luistelun jälkeen, minkä parissa mulla on tullut sellainen kova halu kehittyä. Muutama vuosi sitten tuli toki treenattua kovaa salilla, mutta ei se silti samanlaista endorfiinia koskaan tuottanut. Suosittelen testaamaan, jos vain yhtään kiinnostaa.
Viime vuonna täytin myös 25 vuotta, mutta onneksi jo edellinen vuosi meni niin vahvasti elämänkriisin kourissa, että ikäkriisiä ei ole näkyvissäkään. Mitä nyt välillä iskee tajuntaan, että ei s**tana en ole enää 21, mutta koen oppivani joka vuosi hiukan enemmän ympäristöstäni ja itsestäni niin mikäs tässä ollessa. Nykyinen työpaikka ja aihealueet aiheuttavat ajoittain pientä aallokkoliikettä aivojen tunnelohkossa, nimittäin maailman tapahtumia tulee seurattua vielä aiempaa tiiviimmin ja semiempaattisena ihmisenä tuntuu välillä todella pahalta seurata esimerkiksi uutisia ja lukea Twitteriä. Koitan kuitenkin keskittyä hyviin asioihin ja varsinkin ihmisiin ympärilläni sillä niitähän riittää! Jatkuva balanssin hakeminen kaikessa tuntuukin olevani oman elämäni kultainen keskitie.
Näihin fiiliksiin ja kevättä jo odotellessa nimim. vihaan talvea, se on moi!
