Hyppää sisältöön

Lappi on upeimmillaan ruska-aikaan – katso vinkit syksyn unohtumattomiin lomaelämyksiin pohjoisessa

Krista Ahonen
Krista Ahonen Päivitetty: 04.09.2018
Talvikohteena tunnetussa Lapissa syyspäivät ovat täynnä vauhdikkaita ulkoaktiviteetteja keskellä upeita ruskamaisemia. Näin suunnittelet ikimuistoisen loman Lapissa!

ILMOITUS

1. Tutustu syksyiseen luontoon kaikille sopivilla vaelluksilla

Upea luonto ja vaikuttavat tunturimaisemat ovat Lapin matkailuvaltteja. Kauniin luonnon
ympäröimänä pääsee rentoutumaan ja reippailemaan ympäri vuoden, mutta erityisesti syksy on
mainiota aikaa lähteä vaeltaen viettämään aikaa luonnon rauhaan. Lappi on kauneimmillaan juuri syksyllä ruskan aikaan, jolloin maiseman täyttävät keltaisen, oranssin ja punaisen sävyt.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ulkoilu Lapin luonnossa ei vaadi pitkää urheilutaustaa tai kalliita varusteita, joten vaellusretkien toteuttaminen kansallispuistojen ja tunturien maisemiin ei vaadi suurta budjettia. Koska vaellusreitit ovat vaikeusasteeltaan vaihtelevia, löytyy niin lasten kanssa lomaileville kuin haastavampaa liikuntasuoritusta etsiville kiinnostava reittivaihtoehto. Lapin kansallispuistojen luontoreiteille voi tehdä niin päiväretkiä kuin jopa viikon kestäviä vaelluksia. Saatavilla on myös ohjattuja vaelluksia ja lyhyempiä kävelyretkiä.

Ylläksen ja Kolarin alueella on useita alle 10 kilometrin pituisia luontopolkuja, joista monet ovat helppokulkuisia eli ne sopivat hyvin kaiken tasoisille retkeilijöille ja mainiosti perheille. Levillä taas alle kilometrin pituinen Huippupolku on helppo maisemareitti, joka kiertää tunturin huipun.

Jos kaipaat kävelyä vauhdikkaampaa menoa, pääsee Lapin luontoon tutustumaan myös
hevosvaelluksilla, joita järjestetään esimerkiksi Levillä ja Ylläksellä. Ratsastusretkiä ja -vaelluksia järjestetään eri tasoisille ratsastajille, joten aiempaa kokemusta ei tarvita ja retket soveltuvat myös koko perheen yhteiseksi seikkailuksi.

2. Seikkaile pyörän selässä tunturimaisemien väriloistossa

Lapin monipuolisista harrastusmahdollisuuksista löytyy sopiva vaihtoehto niin koko perheen hauskaan lomapäivään kuin hurjapäisen kaveriporukan yhteiseen reissuun. Vauhdikkaampi tapa tutustua Lapin ruskan värittämiin maisemiin on hypätä maastopyörän selkään.

Maastopyöräilijöille Lapin reittiverkosto on kattava ja tarjoaa tarpeeksi haastetta, mutta sopivia reittejä löytyy myös peruspyöräilijöille, jotka haluavat rankan urheilun sijasta keskittyä enemmän maisemien ihasteluun. Hurjapäisimmät lomailijat voivat kokeilla Lapissa myös fat bike -pyöriä tai alamäkiajoa.

Pyöräilyreittejä kulkee Lapissa esimerkiksi upeissa kansallispuistomaisemissa, kuten Pyhä-Luoston kansallispuistossa, ja yksi kiinnostava reittivaihtoehto pyöräilijöille on myös Pallas-Yllästunturin kansallispuiston halki kulkeva Ylläs–Levi-maastopyöräreitti. Sopivan pyöräilyreitin etsimisessä voi hyödyntää esimerkiksi Ylläksen sivujen kätevää pyöräreittihakua, josta löytyy koottuna tiedot reittien pituudesta, kestosta ja vaikeustasosta.

Oman maastopyörän saa kuljetettua kätevästi pohjoiseen junalla, ja monissa yöjunissa on erillisiä matkatavaravaunuja, joissa pyörä kulkee vaivattomasti mukana. Matkatavaravaunuun mahtuu 15–20 pyörää eli koko porukan varusteet mahtuvat mukaan. Ylläkselle pääsee pyörän kanssa helposti bussilla suoraan Kolarin asemalta ja kuljetuksen voi varata myös etukäteen esimerkiksi Hidden Trails Lapland -yritykseltä. Pyörän saa myös vuokrattua paikan päältä Lapista, jos omaa pyörää ei ole.

VRVR
Oman pyörän saa kuljetettua Lappiin kätevästi junassa.

3. Ota kaikki irti laskettelukeskusten aktiviteeteista

Lappi on tunnettu laskettelumahdollisuuksistaan ja lukuisista laskettelukeskuksista, mutta pohjoisessa riittää tekemistä myös talvikauden ulkopuolella, sillä alueen matkailukeskukset järjestävät monipuolisesti aktiviteetteja ja koettavaa lomailijoille.

Syksyllä Lapin-lomalla ohjelmaan voi kuulua omien mieltymysten mukaan vaeltamisen ja pyöräilyn lisäksi muun muassa koskenlaskua, melontaretkiä ja kalastusta. Hauska aktiviteetti koko perheen tai kaveriporukan yhteiseen ajanviettoon on esimerkiksi frisbeegolf.

Aktiviteettien lomassa kannattaa ottaa hetki aikaa myös Lapin tunturimaisemien ihasteluun, sillä osassa keskuksissa hiihtohissit muuttuvat talvikauden ulkopuolella maisemahisseiksi, joilla noustaan tuntureiden huipulle ikuistamaan lomakuviin alla levittäytyvät maisemat.

4. Majoitu tunnelmallisesti keskellä luontoa

Onnistuneen lomailun Lapin luonnon keskellä täydentää myös samaan teemaan kuuluva yöpaikka. Lapissa on lukuisia elämyksellisiä majapaikkoja, joissa yövytään tunnelmallisesti lähellä luontoa ja nautitaan pohjoisen rauhallisesta tunnelmasta. Syksyllä ennen vilkkaimman matkailusesongin alkamista majapaikkojen hinnat ovat talvea edullisemmat, minkä vuoksi usein kalliiksi mielletyissä kohteissa voi majoittua kohtuuhinnalla.

Perinteiselle telttailulle vaihtoehdon tarjoaa suosiotaan kasvattava glamping, joka tarkoittaa telttailua tavallista tasokkaimmissa puitteissa. Glampingiä voi kokeilla esimerkiksi Kolarista pohjoiseen sijaitsevassa Muoniossa, jossa telttarakennukset on pystytetty upealle paikalle järven rannalle.

Suosittu majoitusvaihtoehto Lapissa ovat myös lasi-iglut ja mökit, joissa ainakin yksi seinä on kokonaan ikkunaa. Tämän myötä myös majapaikassa voi nauttia luonnon läheisyydestä ja ihastella ympärille aukeavaa ruskanäkymää. Iglutyylisiä majapaikkoja löytyy useiden tuntureiden matkailukeskuksista, kuten Pyhä-Luostolta ja Leviltä.

5. Koe elämyksellinen matka yöjunassa

Ikimuistoinen alku Lapin-lomalle on matka pohjoiseen yöjunalla. Suomen halki matkaaminen junalla on nostalginen kokemus, jossa on ripaus menneiden aikojen tunnelmaa, ja erityisesti perheen pienimmille matka yöjunassa on suuri seikkailu. Elämyksellisyyden lisäksi juna on myös ympäristöystävällinen tapa matkustaa Lappiin.

VRVR
Yöjunassa koko seurue matkustaa pohjoiseen mukavasti.

Junassa koko matkaseurue nauttii mukavasta ja stressittömästä matkanteosta, sillä kaikki voivat ottaa rennosti eikä kenenkään ei tarvitse ajaa tuntikausia tai keksiä ajanvietettä ahtaassa autossa. Näin perille saavutaan hyvin levänneinä ja heti valmiina nauttimaan Lapin luonnosta ja aktiviteeteista.

Mikäli suunnitelmissa on kierrellä Lapissa useissa kohteissa, on junalla kätevä kuljettaa oma auto pohjoiseen. Varaamalla junaliput ajoissa voi kahden hengen autopaketin saada edullisimmillaan 139 eurolla. Autopakettiin sisältyy matkat kahdelle sekä auton kuljetus junassa. Yläkerran makuuhyteissä, joissa on myös oma wc ja pieni suihku, autopaketti maksaa halvimmillaan kahdelta henkilöltä 149 euroa.

Yöjunan kyytiin voi nousta niin Helsingistä, Turusta kuin Tampereelta. Myös pohjoisessa kohdevaihtoehtoja on useita, joten oman loman ohjelmasta riippuen kyydistä voi jäädä Rovaniemellä, Kemijärvellä tai Kolarissa.

Juna mahdollistaa Lappiin tutustumisen myös ilman omaa autoa ja jokaiseen yöjunaan myydään edullisia VR:n Säästölippuja makuupaikalle. Halvimmillaan yöjunassa voi matkustaa 49 eurolla alakerran makuupaikalla, kun taas yläkerran makuupaikalla matka maksaa edullisimmillaan 54 euroa.

Lähde ja kuvat: VR

ILMOITUS

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Mikä Levin hotelli sopii sinulle? 8 vinkkiä erilaisille matkailijoille

Ravintola Blanko

Turun parhaat ravintolat – 27 paikkaa, joita kannattaa kokeilla

Magical Pond -iglut Rukalla

Tältä näyttävät Rukan tyylikkäät lasi-iglut – sängystä näet revontulet ja valoisat kesäyöt

Porvoon hotellit

Hotellivinkit Porvooseen – 6 paikkaa, joiden joukosta löydät itsellesi sopivan majoituksen

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja