hero taustakuva

Menovinkit Helsingin festarikesään

artikkelin kuva
Suomen matkailu
Helsingin festarikesä on vilkas ja monipuolinen. Rantapallo kokosi oppaan pääkaupungin musiikki- ja kaupunkifestivaaleille.
Teksti: Anni Moilanen
Päivitetty: 28.05.2013
facebook   whatsapp

BoomBox 8.6.

Suomalaiseen hip hop -musiikkiin keskittyvä BoomBox järjestetään Suvilahdessa. Kesällä 2012 ensimmäistä kertaa järjestetty festivaali esittelee laajan kattauksen suomalaisen hip hopin tunnettuja tekijöitä sekä valikoiman uusia nimiä.

Teemaan sopivasti festareilla pääsee maalaamaan graffiteja ja tuunaamaan lenkkareita.

BoomBox

Rockin’ Hellsinki 14.-15.6.

Kaksipäiväinen Rockin’ Hellsinki järjestetään kesäkuun puolivälissä Kaisaniemen puistossa. Festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2006.

Perjantain pääesiintyjänä on kanadalainen Bryan Adams ja lauantai huipentuu Status Quon keikkaan. Suomalaista tarjontaa edustavat muun muassa Eppu Normaali sekä Michael Monroe.

Rockin’ Hellsinki

Rock The Beach 26. ja 28.-29.6.

Kesällä 2013 ensimmäistä kertaa järjestettävä Rock The Beach järjestetään Hietaniemen uimarannalla Helsingissä. Festivaalialueella on kolme lavaa.

Esiintyjälista koostuu tunnetuista rock-yhtyeistä sekä hieman tuoreemmista nimistä. Keskiviikon esiintyjiä ovat esimerkiksi Green Day sekä kotimainen punk-yhtye Pää Kii. Viikonlopun aikana lavalle nousee useita tähtinimiä, kuten Rammstein ja Paramore.

Rock The Beach

Bassline Festival 28.6.-30.6.

Punavuoressa, Sinebrychoffin puistossa pääosin järjestettävä Bassline on ilmainen kaupunkifestivaali. Tapahtumapaikkoja on ympäri Helsingin keskustaa. Urbaaniin musiikkiin ja kaupunkikulttuuriin painottuva festivaali tarjoaa monipuolista ohjelmaa perjantaista sunnuntaihin.

Ohjelmistoon kuuluu muun muassa Bassline Skate Jam -skeittitapahtuma Kiasman pihalla, lauantain pääkonsertti Sinebrychoffin puistossa sekä Indietori-kirppis Hietalahden torilla.

Bassline Festival

Tuska Open Air Metal Festival 28.-30.6.

Kuudettatoista kertaa järjestettävä Tuska Open Air Metal Festival järjestetään kesäkuun lopussa Helsingin Suvilahdessa. Metallimusiikkiin keskittynyttä festivaalia kehutaan usein vähäisistä järjestyshäiriöistään ja leppoisasta tunnelmastaan.

Tänä vuonna esiintyjälistaa tähdittävät muun muassa tanskalainen King Diamond sekä trash-musiikin pioneeri Testament. Kotimaisia huippunimiä edustavat Stam1na, Nightwish ja Stratovarius.

Tuska Open Air Metal Festival

Kuudes Aisti 5.-7.7.

Vuonna 2012 ensimmäistä kertaa järjestetty Kuudes Aisti on kaupunkifestivaali Kallion sydämessä. Tapahtumapaikkana toimii vanha Elannon kortteli sekä Kuudennen Linjan sisäpiha.

Kuudes Aisti -festivaalin ohjelmisto koostuu pääasiassa massayleisölle tuntemattomista nimistä. Laajaan esiintyjäkaartiin kuuluvat esimerkiksi Bongo Rock, saksalainen teknomusiikkiin keskittyvä Shed sekä yhdysvaltalainen post-punk-yhtye Mission of Burma.

Kuudes Aisti

Hustle HKI 19.-20.7.

Heinäkuussa Suvilahdessa järjestettävä Hustle HKI on uusi urbaanin musiikin festivaali Helsingissä. Tänä kesänä ensimmäistä kertaa järjestettävä Hustle HKI tarjoilee hip hop -musiikin ystäville laajan kattauksen suomalaisia ja ulkomaalaisia artisteja.

Viikonlopun aikana lavalle nousee yhdysvaltalaisia rap-artisteja Action Bronsonista Danny Browniin sekä suomalaisen hip hop -musiikin kärkinimiä Graciaksesta Elastiseen.

Hustle HKI

Flow Festival 7.-11.8.

Suvilahden ainutlaatuisessa voimalamiljöössä vuosittain järjestettävä Flow on hieman enemmän kuin tavallinen musiikkifestivaali. Ajankohtaisen esiintyjäkaartin lisäksi kävijöitä hemmotellaan monipuolisella kulttuurikattauksella elokuvista designiin ja hyvään ruokaan. Myös lapsille ja lapsiperheille on useana vuonna järjestetty omaa ohjelmaa.

Festivaalin avaa keskiviikkona ruotsalainen elektro-pop-duo The Knife. Viikonlopun aikana lavalle nousevat kansainväliset huippunimet Kendrick Lamarista My Bloody Valentineen. Edellisten vuosien tapaan Flow’ssa on laaja kattaus suurelle yleisölle vielä hieman tuntemattomampia nimiä. Ajankohtaisia suomalaisia artisteja ovat tänä vuonna esimerkiksi Aino Venna sekä punk-yhtye Pää Kii.

Flow Festival

Weekend Festival 16.-17.8.

Elektroniseen musiikkiin painottuva Weekend Festival järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2012 Espoon Luukissa. Kesällä 2013 festivaali siirtyy Helsingin Kyläsaareen.

Tänä kesänä Weekend-festivaali tuo Helsinkiin useita elektronisen musiikin huippunimiä. Viikonlopun aikana lavalla nähdään kansainvälisiä tähtiä kuten Armin van Buuren, Calvin Harris sekä David Guetta.

Weekend Festival

Teksti: Anni Moilanen
Kuva: Flow Festival / Sami Heiskanen

Yksi kommentti (1) Jätä kommentti

  1. Jätä kommentti

    Kommentoi nimimerkillä tai tai kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.