Hyppää sisältöön

Kamarimusiikkia ja koko perheen ohjelmaa – Kuhmon heinäkuun tapahtumat

Kirjoittajan oletuskuva
Anni Moilanen Päivitetty: 11.07.2014
Kuhmon kesässä kauniin luonnon lisäksi parasta on runsas kulttuuritarjonta.

Kuhmon Kamarimusiikki tarjoaa konsertteja kahden viikon ajan

Kuhmon kesän kohokohta on Kuhmon Kamarimusiikki -festivaali, joka järjestetään tänä vuonna 45. kerran. 13.-26. heinäkuuta 2014 järjestettävä festivaali houkuttelee noin 9000 asukkaan Kuhmoon jälleen tuhansia musiikinystäviä.

Kansainvälisestikin merkittävässä kamarimusiikkitapahtumassa paneudutaan tänä vuonna musiikin lisäksi myös muihin taiteenlajeihin: kirjallisuuteen, tanssiin, teatteriin, elokuviin, kuvataiteeseen ja gastronomiaan. Seitsemän taiteenlajin lisäksi festivaalin teemoja ovat seitsemän eri kaupunkia Wienistä New Yorkiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Perinteisen kamarimusiikin lisäksi festivaalikävijöitä hemmotellaan myös suurteoksilla, kuten Bachin Matteus-passiolla. Konsertit pidetään Kuhmo-talossa, Kontion koululla sekä Kuhmon kauniissa puukirkossa ja niitä riittää festivaalin ajan aamusta yömyöhäiseen asti.

Hilpeä heinäkuu hauskuuttaa lapsia

Koko heinäkuun kestävä Hilpeä heinäkuu -tapahtuma on suunnattu koko perheelle. Kahdeksatta kertaa järjestettävä tapahtuma tarjoaa ohjelmaa niin kulttuurista, luonnosta kuin urheilustakin kiinnostuneille.

Ohjelmaa tarjoavat muun muassa kulttuurikeskus Juminkeko, Kuhmo-talo sekä Luontokeskus Petola. Myös Kamarimusiikkifestivaaleilla on lapsille suunnattuja konsertteja. Tuupalan talomuseoon ja Talvisotamuseoon pääsee tutustumaan ohjatuilla lastenkierroksilla.

Suurin osa ohjelmasta on maksutonta, mutta joihinkin tapahtumiin vaaditaan ilmoittautuminen tai pääsylipun ostaminen.

Lisätietoja:
www.kuhmofestival.fi
www.lastenkuhmo.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

>> Katso myös Rantapallon kohdeopas Kuhmoon!

Teksti: Anni Moilanen
Kuva: Kuhmon Kamarimusiikki