Hyppää sisältöön

Kävijän sydän sulaa – tällaisia ovat Suomessa toimivat eläinten vanhainkodit

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 13.03.2020
Suomessa toimii kaksi eläinten vanhainkotia, jotka tarjoavat turvalliset eläkepäivät eri eläinlajeille.

Iloiset eläkepäivät eläimille Ylistarossa

Etelä-Pohjanmaalla liikkuvan eläinrakkaan kesälomailijan kannattaa painaa mieleensä Ylistarossa sijaitseva taiteilijakoti Wanha Markki, josta löytyy myös eläinten vanhainkoti.

Vuodesta 1999 saakka toiminut eläinten vanhainkoti tarjoaa leppoisan paikan otusten eläkepäiville. Wanhan Markin mukaan tilalta onkin löytynyt turvallinen koti jo sadoille lopetusuhan alla olleille eläimille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sympaattiseen pihapiiriin on helppo poiketa tutustumaan myös lasten kanssa. Ystävälliset eläimet rakastavat rapsutuksia ja huomiota – aasi loikoilee nurmikolla, poni lounastaa ruohotupsun kimpussa ja pupu loikkii pitkin pihapiiriä. Ylväänä purjehtiva kalkkuna näyttää pörhistävän sulkansa vierailijaa varten.

Taidemaalari Heikki Laaksosen ja keraamikko Liisa-Cristiina Laaksosen isännöimällä tilalla toimii myös lahjatavaramyymälä sekä kahvio. Myymälän yhteydessä kannattaa astua ihailemaan upeasti entisöityä 1800-luvun tuparakennusta, joka on hauska kurkistus menneeseen aikaan.

Yhdestä pihapiirin aitasta löytyy myös myynnissä olevia vanhoja tavaroita kuten ajan patinoimia tuoleja ja muita sisustustavaroita. Wanha Markki on avoinna matkailijoille kesäkaudella kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin. Tämä sympaattinen kohde sopii hyvin autoilijan etapiksi kesälomamatkalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

>> Lue lisää Wanhan Markin sivuilta!

Eläinten turvapaikka Somerolla

Somerolla toimiva Eläinsuojelukeskus Tuulispää toimii sekä turva- että vanhainkotina. Vuonna 2012 perustettu suojelukeskus on tarjonnut kodin esimerkiksi eläimille, jotka ovat joutuneet hylätyksi tai niitä on uhannut lopetus. Osa eläimistä viettää eläkepäivänsä Tuulispään suojissa, kun taas osalle voidaan kuntoutuksen jälkeen etsiä uusi rakastava koti.

Tuulispään asukkeihin kuuluu muun muassa koiria, pupuja ja lampaita.

Vierailijat pääsevät tutustumaan Tuulispään toimintaan ja suloisiin eläinasukkeihin kesän vierailupäivinä. Vierailupäivät järjestetään heinä- ja elokuussa ja niihin tulee ilmoittautua etukäteen. Ryhmille järjestetään sopimuksesta vierailuja myös muina ajankohtina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

>> Lue lisää Tuulispään sivuilta!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Teksti: Maria Hietala ja Krista Ahonen
Kuva: Maria Hietala

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Gdansk, Puola

Päiväretket Gdanskista – nämä 4 kohdetta voit yhdistää helposti kaupunkilomaan

Kuka vain voi tehdä helpon virheen, jolla on kohtalokkaat seuraukset – älä tue eläinten kaltoinkohtelua lomallasi

Puola, Gdansk

Gdansk lasten kanssa – viisi käyntikohdetta koko perheelle

Tukieläin matkalla

Lentomatkustajien tukieläimet ovat ongelma Yhdysvalloissa – Finnairin kanta selvä: ei pääsyä Euroopan-koneisiin

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja