Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

Maatilamatkailua Toscanassa, aidointa Italiaa! Fattore Amico 2016

Heti alkuun pitää pahoitella, että viime postauksesta on kerennyt vierähtää aikaa. Kiireet ovat puskeneet päälle mm. koulutehtävien muodossa. Opiskelut sujuvat kuitenkin edelleen erittäin hyvin, ainoastaan tehtävien määrä on tasaiseen tahtiin lisääntynyt joululomaa kohti. Luokkakaveriani lainaten; ”täysin tuulella toimiva” virtuaalinen harjoittelualustamme on lisännyt toimimattomuudellaan haastetta suoriutumiseen 😀 No pian on taputeltu syyslukukausi ja alkaa ansaittu joululoma!

Palataan sitten Italiaan! Liityimme Italiassa matkailuajoneuvoilla liikkuville suunnattuun Fattore Amico 2016 järjestöön, jonka jäsenet saavat liittymismaksun hintaan (35€) pysäköidä yön yli ilmaiseksi (24h) ohjelmaan rekisteröityneiden italialaisten viini- ja maatilojen piha-alueilla. Kaikkiaan valinnanvaraa on reilusti, sillä rekisteröityneitä maatiloja on yhteensä 508 ympäri Italiaa. Tämä on siis loistava tilaisuus päästä kurkistamaan aitoa italialaista maalaiselämää!

Maaseutumatkailua Toscanassa

Miksi Fattore Amico 2016?

Fattore Amico 2016 tavoitteena on saada näkyvyyttä ja tehdä tunnetuksi aidot alkuperäiset italialaiset maut ja perinteet. Idea on lähtöisin Ranskasta, jossa samantapainen systeemi, France Passion, on ollut karavaanareiden saatavilla jo vuodesta 1992. Italiaan tämä mahdollisuus rantautui vuonna 2004. Jäsenyyden avulla maatilat pääsevät esittelemään omia tuotteitaan sekä italialaista kulttuuria. Onhan tämä myös erinomainen mahdollisuus tehdä ostoksia suoraan tuottajilta. Ostopakkoa ei tietenkään ole, mutta kuka voisi vastustaa tuoretta parmesaanijuustoa, salamia, erinomaisia oliiviöljyjä, viinejä ym. liha- ja maitotuotteita!

 

Olet vieras, et asiakas!

Saavut isäntäväen vieraaksi, heidän omalle maalleen, kunnioita siis ympäristöä ja heidän yksityiselämäänsä. Maatilat eivät ole virallisia leirintäalueita, eikä niistä myöskään löydy leirintäalueille tyypillisiä palveluja, kuten säiliöiden tyhjennys tai täyttöpisteitä, wc-tiloja tms. Huolehdi siis, että mukanasi on omat puhtaat vedet ja säiliöissä tilaa likavedelle.

Koska maatilalle saavutaan vieraaksi, on muistettava myös muutama pieni sääntö:

  • Käyttäydy kunnollisesti ja ystävällisesti
  • Olet vieras, et asiakas; Älä vaadi tai oleta saavasi välttämättä muita palveluja, kuin luvattu 24tunnin pysäköinti mahdollisuus piha-alueella.
  • Kunnioita isäntäväen yksityiselämää ja ammattitaitoista työtä
  • Ohjeessa pyydetään saapumaan paikalle klo 9:00 – 19:30 välisenä aikana.
  • Käyttäydy siististi, älä roskaa
  • Kunnioita isäntäväen sinulle antamia ohjeita

Useilla tiloilla isäntäväki puhuu sujuvasti englantia. On kuitenkin kohteliasta opetella ennen saapumista ihan vain muutama sana italiaa. Italialaiset (kuten kaikki muutkin) arvostavat ja ovat hyvin otettuja, kun vieras edes yrittää puhua vähän heidän äidinkieltään. Riittää siis, kun opettelee vaikka vain tervehtimään, kiittämään ja hyvästelemään.
Maatilat tarjoavat sinulle tilaisuuden päästä tutustumaan heidän elämäntapaansa ja ammattitaitoiseen työhön, arvosta tätä tilaisuutta! 🙂

Italian farms

Millaiset olivat meidän kokemukset?

Kiertelimme noin viikon verran ympäri Toscanan upeaa maaseutua ja yövyimme erilaisilla maatiloilla. Tapaamamme ihmiset olivat erittäin ystävällisiä ja auttavaisia.
Ensimmäisessä paikassa meidät komennettiin kiertelemään farmia ja tutkimaan paikkoja ja mehän kierreltiin! Löytyi eläimiä joka lähtöön, kaikki mahdolliset maan ja taivaan väliltä, joten säästän teidät, enkä ala niitä tähän luettelemaan 🙂 Päätoimisesti tilalla kasvatettiin lihakarjaa. Valkoiset, pörröiset lihalehmät olivat yhtä ihmeissään suomalaisista, kuin me niistä. Evääksi meille tarttui myymälästä mukaan pala salamia sekä parmesaanijuusto, joka oli taivaallista!

Maatila Italiassa
Lehmiä italialaisella maatilalla
Italy countryside

Viiniä ja upeita oliiviöljyjä tilan omasta myymälästä.

Siirryimme seuraavana päivänä uuteen paikkaan, tällä farmilla tuotettiin oliiviöljyä. Isäntäväki kertoi oliiviöljyn valmistusprosessista ja tarjosi maistiaiset erilaisista öljyistä. Siinä sitten snapsilaseista oliiviöljyjä maisteltiin ja suussa pyöriteltiin, kokemus sekin. Sanotaanko, että ihan pelkiltään oliiviöljy ei ole minun makuuni, mutta patongin päälle lorautettuna sormisuolan kera; erinomaista! Ostimme pullot kahta erilaista oliiviöljyä 😀
Löytyi myös naapuritilan tuottamaa viiniä ja matkamuistot lisääntyivät.

IMG_20161008_131738 (2)

Olive oil from Italy Viinitila Italiassa

IMG_20161009_133820 (2) Toscana Landscape

Maisemat suoraan elokuvista!

Kolmannessa paikassa talon isäntä oli hyvin kiireinen ja kerkesi rupatella vasta, kun olimme lähdössä pois. Meille selvisi, että alue, jolla olimme yöpyneet, oli elokuvauksellisesti merkittävä. Nämä Toscanan hulppeat maisemat olivat nimittäin erittäin käytetyt monissa elokuvissa, mm. elokuvassa Gladiator. Talon ohi kulkeva tie oli tuttu Twilightin kohtauksesta, jossa Bella ja Alice ajavat Italiassa keltaisella Porschella. Isännän mukaan lähistöltä löytyy myös Windows7:stä tuttu taustakuva.

_DSC6775-HDR-Edit _DSC6781-HDR-Edit
_DSC6760-HDR-Edit-2

Unohtumattomia ja hienoja kokemuksia! Parasta kuitenkin oli yhtäkkiä iskevä vapauden tunne eräänä iltana; Kun huomaat olevasi italialaisen maatilan pihalla, omassa kodissasi, kaikki tärkeät ja henkilökohtaiset tavarat mukanasi, maistelet vuorotellen parmesaania ja salamia, eikä ole kiire mihinkään… <3

Lisätietoja Fattore Amico 2016 nettisivuilta!

Saa myös tykätä Sunderful – Facebook sivusta!