Hyppää sisältöön

Junamatkailu on vähäpäästöisin tapa matkustaa, ja sen odotetaan kasvavan – lue, miksi valita juna lentämisen sijaan

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 21.07.2022
Maata pitkin matkustaminen on noussut suureksi trendiksi ilmastokeskustelujen myötä. Lue, miksi juna on oiva vaihtoehto ja miltä junamatkailun tulevaisuus näyttää.

Juna on liikennevälineistä vähäpäästöisin

Junamatkailua pidetään tällä hetkellä vihreimpänä tapana matkustaa, sillä junan päästöt ovat laskelmien mukaan kaikista kulkuneuvoista pienimmät.

Sitran käyttämä konsulttiyritys D-mat on tehnyt Maaseudun tulevaisuuden pyynnöstä selvityksen eri liikennevälineiden päästöistä. Sen mukaan junamatka Helsingistä suoraan Tukholmaan aiheuttaisi päästöjä vain 1 kilon, kun taas esimerkiksi laivalla vastaava välimatka aiheuttaisi 136 kiloa päästöjä. Tässä tapauksessa on tietysti huomioitava, ettei Helsingistä ole mahdollista kulkea suoraan junalla Tukholmaan. Selvää on kuitenkin se, että junan päästöt ovat hyvin pienet verrattuna muihin kulkuneuvoihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Suosion taustalla ekologisuus

Junamatkailun suosio on nähtävissä esimerkiksi Facebookissa toimivasta Maata pitkin matkustavat -ryhmästä, jossa on jo yli 20 000 jäsentä. Vuoden 2020 alussa VR:n matkustajamäärät olivat kasvaneet kymmenisen prosenttia suhteessa edellisvuoteen, ja kasvua on ollut jo useamman vuoden ajan. Vastaavaa on huomattu myös ulkomailla. Itävaltalainen ÖBB puolestaan investoi vuoden 2019 lopussa 1,5 miljardia euroa yöjuniin.

VR:n matkustajaliikenteen kaupallinen johtaja Salla Ketola uskoo, että suuri vaikuttaja junamatkailun suosion taustalla on ajatus ympäristöystävällisemmästä tavasta matkustaa.

– Kyllä ihmiset varmasti miettivät koko ajan, kuinka toimia ympäristöystävällisemmin. VR:n suosioon on vaikuttanut myös hinnoittelu ja se, että teemme junassa matkustamisesta mukavaa ja tehokasta, Ketola kommentoi.

Juna vastaa monen matkailijan tarpeisiin

Junamatkailun pienistä päästöistä huolimatta ihmiset valitsevat usein matkustusmuodoksi esimerkiksi lentämisen. Matkailijat voivat ajatella, että lentämällä kohteeseen säästää aikaa, kenties rahaa ja se voi tuntua mukavammalta vaihtoehdolta monen tunnin junassa istumisen sijaan. Junamatkailu voi kuitenkin olla leppoisaa, rentouttavaa ja myös mukavampaa kuin lentokoneella matkustaminen.

ShutterstockJunamatkailun suosio
Interrail on helppo tapa matkailla Euroopassa, mutta hyvät junayhteydet tarjoavat mainion vaihtoehdon lentämiselle myös muutoin.

– Junassa on hyvin tilaa, ja siellä pystyy käymään ravintolavaunussa ja viettämään ihan eri tavalla aikaa perheen kanssa. Ja esimerkiksi matka yöjunalla Lappiin voi olla hyvinkin elämyksellinen kokemus, kun ei tarvitse mennä turvatarkastuksien läpi ja perille pääsee hyvin levänneenä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ketola jatkaa, että eri ihmiset arvostavat matkoillaan erilaisia asioita. Myös matkan tarkoitus vaikuttaa matkustustavan valintaan. Hänen mukaansa juna vastaa kuitenkin hyvin sekä työ- että vapaa-ajanmatkustajien tarpeisiin.

– Esimerkiksi työskentely on mielestäni mukavampaa junassa kuin lentokoneessa, ja autoa ajaessa työnteko ei edes ole oikein mahdollista. Myös lomamatkoilla jo junamatkaa voi pitää kivana yhteisenä tekemisenä, kun kenenkään ei tarvitse huolehtia kuljettamisesta.

ShutterstockJunamatkailun suosio
Helppous on junamatkailun merkittävä valtti.

Ketola toivoisi erityisesti, että yksityisautoilijat siirtyisivät mahdollisuuksien mukaan enemmän juniin.

– Junassa on huomattavasti stressittömämpää, turvallisempaa ja mukavampaa matkustaa kuin autossa.

Kasvun odotetaan lisääntyvän tulevaisuudessa

Yhä useamman matkailijan siirtyminen junaan vaatii kansainvälisellä tasolla uusien raiteiden rakentamista ja Suomessa rautatieinvestointeja.

– Kotimaan liikenteessä on tärkeää ylläpitää rautatieinfraa, saada radoista mahdollisimman hyvin operoitavia ja lisätä raidekapasiteettia suurten kaupunkien välillä. Investoinnit rautatieinfraan ovat avain kapasiteetin lisäämiseen, jolloin yhä useammalle löytyy oikea ratkaisu päästä haluamastaan paikasta haluamaansa kohteeseen, Ketola huomauttaa.

Hän uskoo, että junaliikenteen kasvu jatkuu myös tulevaisuudessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– VR:llä on jatkuvia kasvutavoitteita, teemme matkaketjukehitystä ja pyrimme siihen, että meillä olisi mahdollisimman kattava ja asiakkaita hyvin palveleva liikennerakenne, VR:n matkustajaliikenteen kaupallinen johtaja toteaa.

Teksti: Julia Asikainen
Lähteet: Maaseudun tulevaisuus
Kuva: Shutterstock

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lentopäästöjen kompensointi

Mietityttääkö lentopäästöjen kompensoinnin hyödyllisyys tai luotettavuus? Lue nämä faktat aiheesta

Vastuullinen loma kotimaassa

Kotimaanmatka ei ole automaattisesti vastuullinen – näin koostat vastuullisen matkan kotimaassa

Vastuullinen retkeily luonnossa

Kiinnostaako retkeily kotimaan kauniissa luonnossa? Näin huomioit vastuullisuuden luontokohteissa

Lentopäästöjen kompensointi

Ahdistavatko lentopäästöt? Kahdeksan vaihtoehtoa, jotka vähentävät lentomatkailun ympäristökuormaa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja