Suomen suurin matkablogiyhteisö
Tarinat

Hautausmaaturismia

keskiviikko, huhtikuu 1, 2020

Kyseenalainen ilmiö

Hautausmaaturismi herättää monenlaisia ajatuksia. Tuntuu ehkä hieman irvokkaalta yhdistää nämä kaksi asiaa toisiinsa. Toisaalta taas tiedän, että en ole ainoa matkaaja, joka viehättyy hautausmaiden tunnelmasta.  Hautausmaat ovat varmasti monen muunkin valokuvausharrastajan suosikkikohteita.

Hautausmaat on ehkä perinteisesti nähty pyhinä paikkoina, joissa kunnioitetaan vainajia. Ajatus kamera kädessä hautausmaalla kulkevasta turistista tuntuu äkkiseltään ihan kamalalta. Kuitenkin on olemassa monia tunnettuja hautausmaita, joista on tullut käytännössä turistikohteita. Hyvänä esimerkkinä Pariisin Père-Lachaise, jossa lepää useita kuuluisuuksia. Siellä kameran käyttö ei ole pahe, vaan pikemminkin normaalia käytöstä.

Mikä hautausmaissa sitten viehättää? Itse koen hautausmaat hiljentymiseen tarkoitettuina paikkoina, jotka vilisevät historiaa. Mitä vanhempi hautausmaa, sen parempi.  Hautakivistä voi päätellä monia asioita. Haudan sijainti, koko ja vainajan kuolinaika kertovat kaikki omaa tarinaansa. Mielikuvitus laukkaa ja usein huomaa muodostavansa päässänsä tarinaa mullan alla lepäävästä ihmisestä.  Se onko mielikuva oikea, on sitten toinen juttu.

Hautausmaat ovat myös kurkistusikkunoita eri kulttuureihin ja uskontoihin.  Hautakivet ovat erilaisia eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi Itä-Euroopan maissa näkee usein hautakiviä, joihin on taiteiltu vainajan kuva.  Vainaja on saatettu kuvata mielipuuhassaan tai työssään. Olennaista on se, että kuvasta välittyy jotain olennaista vainajan persoonasta.

Valokuvatessani pyrin aina kuitenkin kunnioittamaan vainajia ja hautausmaan rauhaa. Ajattelen kuvaamisen olevan eräänlainen kunnianosoitus, tapa juhlistaa vainajan elämää.

Père-Lachaise Pariisissa

Père-Lachaise on varmaan yksi Euroopan tunnetuimmista hautausmaista. Se kuuluu takuulla monen Pariisin matkaajan käyntikohteisiin. Itsekin olen siellä vieraillut ja ihan turistimeiningeissä Jim Morrisonin hautaa etsinyt.

Tämän hautausmaan kujat vilisevät turisteja ja kamerat räpsyvät. Pyhyyden ja hartauden kokemuksesta voidaan olla montaa mieltä, mutta kaunista tuolla on silti. Haudat ovat vanhoja, koristeellisia ja niitä ympäröivät pienet puistopolut. Itse kiinnostuin Père-Lachaisessa erityisesti koppimaisista minimausoleumeista. Kurkistelin niiden ikkunoista sisään ja mietin mitä kaikkea niiden sisällä oli. Mausoleumit kiinnostivat minua enemmän kuin hautausmaalla makaavat kuuluisuudet. Niitä en jaksanut Morrisonin herran lisäksi muuten etsiä.

Père-Lachaise oli ruuhkaisuudestaan huolimatta kaunis.

Hautojen vierellä kulki polkuja, joita pitkin oli mukava kävellä.

Tihvinän hautausmaa Pietarissa.

Aleksanteri Nevskin luostarin alueella sijaitseva Tihvinän hautausmaa on toinen turistikohteena toimiva hautausmaa, joka kätkee multansa alle monia eri kuuluisuuksia. Tunnetuimpia heistä ovat varmaankin säveltäjä Pjotr Tšaikovski ja kirjailija Fjodor Dostojevski. Myös tällä hautausmaalla turisteja riitti ja kamerat räpsyivät yhtä tiheään kuin Père-Lachaisessa. Ehkä voitaisiin jopa puhua Pietarin omasta Père-Lachaisesta. Hautausmaan porteilla kysyttiin jopa pääsylippua ja sisään pääsemiseksi piti pulittaa muutama rupla. Sen teki oikein mielellään, sillä Tihvinän hautausmaa oli loistava rauhallinen pikku puisto hengähtämiseen.

Tämä kaveri oli ennestään tuttu.

Berliinin juutalaiset hautausmaat

Olen Berliinin matkoillani valokuvannut ainakin kahta juutalaista hautausmaata. Ensimmäinen niistä oli Mitten juutalainen hautausmaa. Tässä hautausmaassa ei tosin ollut paljoa kuvattavaa jäljellä. Natsit olivat tuhonneet hautausmaan sodan aikana, eikä siitä ollut jäljellä kuin muutamia hautakiviä. Paikka oli murattien valtaama ja melkein kokonaan tyhjä. Se ehkä kertoi enemmän kuin yksikään hauta.

Mitten juutalaisella hautausmaalla oli muutama hautakivi jäljellä.

Toinen juutalainen hautausmaa sijaitsi Prenzlauer Bergin kaupunginosassa. Siellä hautakivet olivat yhä paikoillaan ja niitä oli paljon. Toki tämäkin hautausmaa oli päässyt DDR:n aikana rapistumaan, mutta se juuri loi paikalle oman tunnelmansa. Valokuvauspäivänä hautausmaalla ei ollut ketään muuta ihmistä minun lisäkseni. Linnut lauloivat ja kevätpäivä oli kaunis. Tälläkin hautausmaalla oli aivan omanlaisensa harras tunnelma. Kaikki oli kaunista ja hiljaista.

Leikkipuisto hautausmaan päällä.

Ei, kyseessä ei ole virhe. Löysin todella kerran Berliinistä leikkipuiston, joka oli rakennettu hautausmaan päälle. Hautakiviä ei tietenkään ollut enää paljoa jäljellä, vain muutama yksittäinen kivi pusikon seassa. Epäilen, että kukaan varsinaisesti ajatteli leikkipuistoa hautausmaana. Kyseessä oli leikkipuisto, jonne nyt oli vain sattunut jäämään vähän hautakiviä. Siellä lapset leikkivät hippaa ja kaivoivat muovilapioilla maata. Kieltämättä hieman huvittavaa. Toivottavasti taaperot eivät kaivaneet hiekkalaatikosta mitään ”yllätyksiä”.

Pikku-arkeologin työmaa.

Borjomin hautausmaa

Tähän Georgialaiseen hautausmaahan tutustuin oikeastaan sattumalta. Se vain yksinkertaisesti osui kävelyreittini varrelle Borjomissa vieraillessani. Voisi melkeinpä sanoa, että kyseessä on tämän postauksen ainoa hautausmaa, joka ei ole turistikohde.

Vaikka en varsinaisesti lähtenyt katsomaan tätä hautausmaata, vietin siellä pitkän tovin hautoja tutkien. Hautakivet oli itä-Euroopan malliin tehty kuvallisiksi ja ne olivat todella mielenkiintoisia. Kuvien kaivertamisessa oli nähty vaivaa ja tuntui, että niiden kautta pääsi näkemään todella erilaisia tyyppejä. Kaikilla hautakivillä oli oma ”loosinsa”, jossa saattoi olla puistonpenkki. Jossain oli jopa oma pöytä tuoleineen. Ilmeisesti haudoilla oli tarkoitus viettää aikaa vähän enemmänkin. Itseäni viehätti ajatus perhepiknikistä sukuhaudan äärellä. Mikäs siinä kahvia hörppiessä…

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.