Tilannekatsaus pään sisään

Tällä kertaa ajattelin vähän avata mun ajatusmaailmaa Australiasta, Gattonista yleisesti täällä olosta, koti-ikävästä, sekä siitä mitä oon oppinu täällä itestäni ja maailmasta.

Elikkäs tällä kertaa en voi kertoo mitää siistejä tarinoita mun seikkailuista, koska täällä Gattonissa edelleen oon tehden farmitöitä. Mulla on tällä hetkellä 52 tehtyä päivää, eli vielä reilut 30 päivää jäljellä. Oon lähdössä ensi viikon maanantaina Balille kahdeksi viikoksi mun suomalaisten kavereiden kanssa, joten siitä tulee pieni tauko, jonka jälkeen palaan tänne takasi tekee mun päivät loppuun ja toivon mukaan vähän säästään rahaa ettei tarvisi heti mennä töihin kun täältä pääsee lähteen.

Me eletään täällä kuplassa. Ainoo mistä me täällä jutellaan on, kuka teki mitäki kenenkin kanssa viime viikonloppuna. Tää porukka täällä caravan parkissa on tullut ku perheeksi mulle. En ois ikinä voinu uskoa miten läheisiksi nää ihmiset pystyy tulemaan täällä, mutta 3 kuukautta yhdessä oloa joka päivä on tehnyt tehtävänsä ja oppinut tuntemaan nää ihmiset todella oudolla tapaa. Koti-ikävääkään en oo niin pahasti muistanut täällä viimeaikoina, koska on niin hyviä ystäviä ympärillä. Muistan edelleen elävästi kuinka vaikeat hyvästit oli mun rakkaimpien kanssa, kun suomesta lähdin. Mulla sattuu jo nyt miettii ku joudun sanoo heipat näiden kanssa, koska täytyy hyväksyä se fakta etten välttämättä ikinä enää tuu näkemään näitä enään.  En ois ikinä uskonu myöskään sitä kuinka tuun kiintyy tähä paikkaa ja tähän yhteisöön jopa mun työhön. Koen olevani tosi onnekas mun työn takia. Meidän työporukka ja traktori kuski on niin huippuja, etten vois parempaa toivoa. Oon kuullut niin monia kauhutarinoita farmareista, jotka kohtelee backpackereita ku saastaa ilman ihmisarvoo. Meidän traktorikuski oikeesti välittää meistä ihmisinä, puhuttelee meitä nimillä, kyselee aina meidän elämästä kotona, meidän perheistä, lempiruuista yms.

Itsestäni oon oppinu hurjasti täällä mut toisaalta tuntuu, että oon enemmän hukassa mitä lähtiessäni. Mun luulot itestäni oli jotenki tosi korkeella; oon seikkailunhaluinen, itsenäinen. En nää jotenkaa enää noita asioita, kun laitoin itseni oikeesti tohon tilanteesee missä noita testataan. Älkää käsittäkö väärin, oon siltiki varmasti noita kaikkia paljon enemmä mitä keskiverto, mutta tää yksin matkustaminen on pistäny noi ominaisuudet todella koetukselle.  Seikkailunhaluinen oon edelleen, mutta varjopuolet mitä toi sana pitää sisällään; jatkuvat hyvästien sanomiset ihmisille mitä tapaa, koti-ikävä, stressi on yllättäneet mut. Mutta hetkeäkään en vaihtais pois ja oon äärettömän kiitollinen jokaisesta kokemuksesta ja paikasta mitä oon nähnyt ja kokenut. Itsenäinen ihminen, millaisena oon itseäni pitänyt yllätti mut ehkä lujiten, kun tajusin etten ehkä ookkaan. Mää pärjään yksinään ja oon tehnyt niin paljon yksinään asioita, että ongelma ei oo se etten pystyis. Ongelma on etten mää ehkä halua olla näin itsenäinen. Mä kaipaan mun perhettä, ystäviä ja sitä tukiverkostoa mikä mulla on. Oon niin monesti miettinyt, että oispa mulla poikakaveri jonka kans matkustaa ja jakaa nää kaikki surut ja ilot. Ne jotka on tunteneet mut pisimpään tietää, että ne asiat mitä kävin käymää läpi nuorena on muokannut mua hirveesti ihmisenä. Nuorena olin tosi naiivi, toivoton romantikko ja hyvin äkkipikainen. Äkkipikainen oon vieläki, mutta oon oppinut hallitsee sitä piirrettä todella hyvin itsessäni. Vuosiin en oo voinu kutsuu itseäni romantikoksi enkä todellakaan naiiviksi. Oon oppinu hyväksyy sen, että se Sonja on mennyttä ja tää maailma on kylmettäny mun. Kuinkas ollakkaan, oon varovaisesti havainnu itsessäni noita piirteitä tässä ajan mittaan kun ei olekaan sitä normaalia tukiverkostoa täällä ympärillä. En tiedä, että toimisko toi romantiikka mun omalle kohdalle vieläkään, koska en oo ollut kenestäkään miehestä tykännyt pitkään aikaan. Ihailen kaikkia pitkäaikaisia pariskuntia täällä ja se saa uskomaan, että tuolla on mullekki joku olemassa jonka kaa vaan kaikki loksahtais paikalleen. Mun ongelma on ehkä tällä hetkellä se etten uskalla päästää ketään muita mun lähelle paitsi ystävät. Mut ehkä se on ihan hyväkin asia.

Tämmösiä fiiliksiä oon pyöritellyt mun mielessä. Oon tosi ilonen, että pääsen näkee mun vanhoja ystäviä jotka tuntee mut perinpohjasesti ja jakamaan fiiliksiä ja saamaan näkökulmia asioihin sekä kuulemaan mitä kotopuolessa tapahtuu.

Tähän astinen Australian saldo;

-Itärannikon matkustus (Melbourne-Brisbane)

-Byron Bayn rannat

-Maailman upeimmat auringonnousut ja laskut

-Farmityö

-Ihanimpiin ihmisiin tutustuminen

-Näin monta kengurua

Seuraavana;

-Bali

-Farmityöt loppuun

-Cairns

-Koaloiden bongaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *