Suomen suurin matkablogiyhteisö
Eksyneenä Teuvalla matkalla Parraan

Kakkori-Parra maastopyöräretki Etelä-Pohjanmaalla

Retkeilyreitti Karijoen Kakkorista Teuvan Parraan ja takaisin on noin 27 kilometriä pitkä, enimmäkseen hiihtoladun pohjaa seuraava reitti. Menomatka pidempää reittiä oli oikein leppoisaa ja mukavaa pyöräilyä. Paluumatkalla kaaduin ylämäkikivikkoon pari kertaa, jonka jälkeen alkoi 2 km nevaosuus, missä kengät kastuivat läpimäriksi nilkkoja myöden ja syke oli 160 pyörää taluttaessa. Perillä palkintona päässä vielä reilu 20 hirvikärpästä. Seikkailumielelle oli kysyntää siis!

Äitini oli ideoinut meille Hannunluhdan mökkiviikolle kivan tyttöjen illan: sähköfatbikepyöräretken Kakkorista Parraan! Iso-Kakkori ja Parra ovat osa Suupohjan alueella olevaa muinaisvuorten reitistöä, joka yhdistää Karijoen ja Teuvan. Matkaan piti lähteä kiireellä heti töiden jälkeen, sillä pimeä tulisi aika pian yhdeksän jälkeen ja mietittiin, että reissussa voisi mennä noin nelisen tuntia. Jostain kumman syystä kuvittelin, että muilla osallistujilla oli jo kokemusta tästä reitistä ja sen kunnosta, olin väärässä. Matkaan lähdimme lopulta hieman viiden jälkeen.

Seurueemme pyörien kera Kakkorissa

Kakkorin hiihtomaja, Karijoki

Mökeiltämme pääsimme reitille jo muutama kilometri ennen Kakkorin hiihtomajaa, mutta hiihtomajalle on tarvittaessa helppo tulla autolla ja lähteä siitä matkaan. Reitti alkaa jo Karijoen keskustasta, koulun takaa, mutta sen pätkän kesäkunnosta en osaa nyt luvata mitään. Talvisin reitillä on lumitilanteesta riippuen hyvät hiihtoladut, mutta kesällä niitä ei tämän kokemukseni perusteella niin hyvässä kunnossa pidetä.

Hiihtomajalta lähdemme seuraamaan reittiä kohti Parraa! Reitti on merkitty sinisillä tolpilla, joita melkein koko matkan oli kyllä kiitettävän paljon, ja reittiä oli helppo seurata. Myös kylttejä oli hyvin lähes jokaisessa risteyksessä ja alkumatka olikin juoksu- ja hiihtolenkeiltä osittain tuttua.

Reittikartta Kakkori-Parra ja Polarin piirtämä reitti

Kartta ja sykekellon piirtämä lenkki

Reitin kunto ja laavut

Pari kilometriä hiihtomajalta lähdön jälkeen ohitamme polun, josta reitti erkanee kohti Iso-Kakkorin huippua. Tämä on Karijoen korkein vuori, 145m, mutta tällä kertaa emme kapua sinne. Reitillä on myös melkoinen määrä laavuja ja pysähtymispaikkoja, esimerkiksi Korpinpesän laavu (n. 3,5 km hiihtomajalta), Sivin laavu (n. 4,7 km hiihtomajalta) ja Järvilaavu (n. 8 km hiihtomajalta), josta löytyy myös kaivo! Näihin kaikkiin voisi lähteä retkelle paistamaan makkaraa ja reitti näihin on helppokulkuista.

Tällä kerralla pitkät pysähtymiset eivät kuitenkaan houkuta, sillä verenhimoinen hirvikärpäsarmeija aloittaa välittömän hyökkäyksensä viattomia retkeilijöitä kohti. Kärpäsen vaarattomuus ei poista sen ällöttävyyttä, ja näitä tovereita on mahdoton saada pois hiuksista ja pirulaiset eivät meinaa edes kuolla millään. Retken jälkeen näitä löytyy hiuksista parisenkymmentä ja vielä parin päivän päästä takin hupusta kipitetään otsallani. Tätä kirjoittaessakin rupesi vielä kutisemaan paidan alla! 😂

Metsästä aukeava neva

Reitti Sivin kämpälle saakka on suurimmalta osin helppokulkuista: pääosin leveää metsäpolkua, hieman juurakkoista, paikoin kivistä. Sivin kämpän jälkeen polku alkaa huonontua merkittävästi ja on paikoin melko umpeen kasvanut, sammaloitunut ja kivikkoinen, ja matkanteko on hidasta. Toisaalta vaihtelua tuo metsäautotiet, joissa pääsee sitten polkemaan täysiä!

Sivin kämpän jälkeen valittavana on pidempi ja lyhyempi reitti Parraan. Pidemmän reitin varrella sijaitsee Järvilaavu (kartassa oikeanpuoleinen reitti). Eroa reiteissä on reilu kilometri ja päätämme menomatkalle valita pidemmän reitin, että paluumatka olisi mahdollisesti väsyneenä jo hieman helpompi. Eipä osattukaan arvata mikä paluumatkalla meitä odottaa…

Siskoni pellon laidalla järven äärellä

Järvilaavun jälkeen maisema vaihtuu kangasmetsästä avarammaksi nevaksi ja pieni Suksenjärvi loistaa kilpaa auringon kanssa. Järven ympäristössä on laavun lisäksi kaksi lintutornia. Järven läheisyydessä kostea nevapohja aiheuttaa hieman haasteita pyöräilyyn ja ekat puljaukset ovat tosiasia. (Puljaus on ilmeisesti murresana, mutta en tiedä onko suomen kielessä yhtä nerokasta sanaa vahingossa jalkansa/kenkänsä kasteluun?)

Järvimaisema pyöräretken keskellä

Parran uimaranta, Teuva

Pääsemme perille Parran uimarannalle n. 17,5, kilometrin pyöräilyn päätteeksi. Aikaa on kulunut hieman alle kaksi tuntia. Ihan loppumatkasta ennen Parraa reitin merkkaus on hieman huono ja joudumme vähän arpomaan mihin suuntaan pitäisi lähteä. Parran lähettyvillä lyhyempiä reittejä kiemurtelee useampia ja olisi hyvä, että olisi selkeät merkit esimerkiksi juuri uimarannalle tai nuotiopaikalle.

Uimarannan läheisyydestä löytyvä kota on lukittuna, mutta puuvajasta saamme muutaman puun ja nuotiopaikalla syömme eväitä ja grillaamme makkarat. Lämpöasteita on noin 15, aurinko paistaa ja rannalla käy muutamia uimareita. Myös useampi koira on rannalla: voiko olla totta, että tällä rannalla saa ihan luvan kanssa uittaa myös koiria?!

Nuotiopaikalla makkarat Parran uimarannan vieressä

Parra-Kakkori paluumatka

Tehokkaan evästauon jälkeen lähdemme paluumatkalle eri reittiä pitkin. Reitti lähtee aikalailla heti nousemaan jyrkästi ja on erittäin kivikkoinen. Kappas, ylhäältä löytyy ihan kivipelto! Reitti on sen verran vaikeaa, että emme pysty siinä pyöräilemään ja huomaankin, että näin epätasaisessa maastossa liian isoa pyörää on melko vaikea pitää pystyssä ja kaadun pari kertaa aika kivuliaasti kivikkoon saaden matkamuistoiksi hirvikärpästen lisäksi pari isoa mustelmaa. Ison ja raskaan fatbiken taluttaminen jyrkässä vaikeakulkuisessa maastossa nousee yllättävän korkealle inhokkilistalla. Kun mäestä selvitään ja lähdetään laskemaan, ei reitti juuri parane ja matkanteko on hidasta.

Kivipelto Parran mäellä

Juuri kun luulemme päässeemme pahimmasta pinteestä alkaa pienen tiepätkän jälkeen Lutakkoneva. Jälkiviisaana karttaa tarkastellessani huomaan, että reittikartassa tuo pätkä onkin merkitty hiihtoreitiksi. Sen voisi tulkita siis niin, että tänne ei kesällä kannata tulla. Myös jälkiviisaana huomaan, että nevan voi kiertää tietä pitkin, päätyen takaisin reitille. No mutta, nevallehan me mentiin.

Elokuu oli mukavasti ollut melko sateinen, joten neva oli täydessä loistossaan. Jaksoin pyörällä ehkä ensimmäiset 500 metriä, jonka aikana pyörää taluttavat äitini ja siskoni pysyivät kokolailla kyydissä mukana, joten päädyin itsekin taluttamaan. Tällä toisellakaan kertaa se fatbiken taluttaminen ja vieläpä suossa ei, ihme kyllä, noussut reissun lemppareihin. Nevapätkän keskisyke oli sellainen kevyt 160 ja jalat oli nyt läpimärät puoleen sääreen saakka. Tätä ihanuutta kesti pari kilometriä ja ajallisesti reilu puoli tuntia.

Reittikyltit. Parrasta tultu Lutakkonevan jälkeen 5 kilometriä

Lutakkonevan jälkeen Sivin kämpälle on enää vajaa 4 km.

Nevalta selviämisen jälkeen jatkoimme muutaman kilometrin päästä, Sivin kämpän kohdalta, hiekkatietä pitkin, sillä hämärä alkoi tulla, eikä metsässä olisi nähnyt enää mitään. Matka oli kokonaisuudessaan vähän reilu 35 kilometriä pitkä ja itse pyöräilyyn käytimme aikaa 3 tuntia 50 minuuttia. Evästauko meillä taisi kestää noin puolisen tuntia tähän päälle. Loppumatkasta ajattelin päästäväni itseni vähän helpommalla ja vaihdoin sähköavustuksen turbolle. Akku tekikin sitten tällä vaihteella äkkikuoleman ja lopussa sainkin pyöräillä vielä kokonaan ilman avustusta, ihanaa.

Sähköfatbikefiilikset

Seurueestamme itselläni oli fäteistä vähiten kokemusta, sillä en itse omista sähköpyörää saati maastopyörää (vaan mummoronkelin). Sain kuitenkin lainaan ihan kunnon fatbiken siskonmieheltä. Pyörä oli minulle himpun verran suuri, minkä huomaa erityisesti siinä vaiheessa, kun maasto ei ole tasaista ja jalat eivät meinaa ylettyä kunnolla maahan. Ainakaan niin, että jaksaisit painavaa pyörää pitää pystyssä. Kolautin haarovälini siis pariin otteeseen mukavasti tankoon. Pyöräilyssä yleensäkin mietityttää aina takapuolen kestäminen, erityisesti kun lähtee kylmiltään pitkälle lenkille. Pyörääni oli kuitenkin vaihdettu leveä ja pehmeä satula, jolla kesti aika hyvin neljän tunnin höykytyksen maastossa. Eniten kipeäksi tulivat kämmenet sekä hartia ja yläselkä, yläkroppa on ylipäätään aika kovilla pomppuisessa maastossa.

Äiti uuden sähköläskinsä kanssa

Äitillä on aivan uusi täysjousitettu sähköfatbike, jonka hän sai meiltä 60v lahjaksi.

Siskoni ja äidin pyörät olivat ns. semiläskejä, eli niiden pyörä ei ollut ihan yhtä leveä kuin omassani. Juurakoiden ja kivien kanssa ei pyörissä ollut juuri eroa, mutta nevalla olin ainut joka pystyi edes osittain polkemaan leveän pyörän ansiosta (kunnes kunto loppui). Äidin ja siskon kapeammat pyörät upposivat liian syvälle suohon. Toisaalta, tieosuuksilla ja varsinkin maantiellä oli oma pyöräni raskain polkea.

Ennen tätä reissua olin kokeillut siskoni vanhaa sähköpyörää muutamia kertoja ja ihmetellyt, että mikä järki näissä on. Eikö pyöräilemään lähdetä kuntoilemaan? Tätä reissua en varmasti olisi edes jaksanut ilman sähköä ja silti se meni kunnon kuntoilusta! 😆 Erityisesti vaikeassa maastossa sähköstä on iso apu, kun voimantuoton sijaan voi keskittyä hieman enemmän siihen, miten tässä nyt oikeasti kannattaisi ajaa. Kokeneempi ja kovakuntoisempi pyöräilija olisi nuo pahimmat kivikotkin voinut selvittää ihan kunnialla.

Kaikkeni antaneena Lutakkonevalla

Oikeasti retki oli siis aivan ihana ja jos nevaosuuden jättäisi pois, niin ei edes kovin raskas! Ilma oli vielä ihanan kesäinen ja aurinkoinen, vaikkakin viileni nopeasti iltaa kohden. Ilman sähköä en kyllä kylmiltään vastaavalle lenkille lähtisi tai ainakin pitäisi lähteä vapaapäivänä jo hyvissä ajoin, ettei tarvisi pimeän tuloakin vähän jännittää. Suosittelen ehdottomasti ja nevaosuuttakin kunnon seikkailuasenteen omaaville!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply