Hyppää sisältöön

Seychellit - 115 saarta trooppisia rantoja

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 19.02.2016
Seychellit ovat oikea nautiskelijan paratiisi.

Seychellit – uusi Eden?

Intian valtameressä kelluva Seychellien saariryhmä koostuu noin 115 saaresta, joista vain 33 on asuttuja. Väkiluvultaankin se on Afrikan pienin valtio, ja lähes 80 % väestöstä asuu suurimmalla saarella, Mahélla. Eipä siis ole ihme, että matkailija saattaa hetkeksi saada itselleen vaikka kokonaisen saaren!

Seychellien saaret eivät ole niitä tavanomaisimpia: vaikka Mahé ja sitä ympäröivät saaret ovat graniittipohjaisia, muut Seychellien saarista, kuten Amirantit, ovat itse asiassa koralliriuttoja. Seychellien luonnon kuuluisin ominaisuus ovat kotoperäiset eläin- ja kasvilajit, joita on saarilla peräti 98 eri lajia. Lisäksi saaristoa ympäröivissä vesissä uiskentelee yli tuhat eri kalalajia. Voisi melkein kuvitella saarten olevan uusi Edenin paratiisi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Monipuolisen värikkäistä kaloista nauttivat erityisesti sukeltajat ja snorklaajat, jotka viettävät upeita hetkiä Seychellien kirkkaissa vesissä keskellä koralliriuttoja ja sateenkaaren väreissä pyrähteleviä kaloja.

Vaikka Seychelleille ominaisin maisema on palmujen reunustama kutsuva ranta, saaristosta löytyy myös muunlaisia luontoelämyksiä. Vihreyden keskellä voi tutustua saariston luontoon ja sen moniin lintu- ja eläinlajeihin. Matkasta saa eniten irti sisällyttämällä lomaan kaksi tai kolme saarta, ja useampaan saareen voi tutustua lentäen tai risteillen saarelta toiselle.

Seychellit
Tästä ei rantaparatiisi juuri parane.

Seychellien ilmasto ei aiheuta pettymyksiä

Ilmastonsa ja maisemiensa puolesta Seychellit on oikea trooppinen paratiisi.

Saarilla vallitseva trooppinen ilmasto on kuuma ja kostea, mutta varsin miellyttävä. Lämpötilat vaihtelevat 25 ja 30 asteen välillä. Talvella joulukuusta maaliskuuhun saarille saapuu sateita luoteismonsuunin mukana, ja kuiva kausi vallitsee toukokuusta lokakuuhun.

Seychelleillä tuulee runsaasti, mutta yhdistettynä lämpimään ilmastoon mereltä puhaltava tuuli tuo mukavan viilennyksen. Vähiten tuulta on huhti- ja lokakuussa. Jos suunnittelet sukelluslomaa Seychelleillä, parhaimmat olosuhteet vesiaktiviteetteihin on huhti-toukokuussa sekä loka-marraskuussa, jolloin veden keskilämpötila on 29 astetta ja näkyvyys jopa 30 metriä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lomasaaria ja rantaparatiiseja

Seychelleille matkustetaan ensisijaisesti rantalomalle, sillä saarten tarjoamat pitkät valkoiset hiekkarannat, turkoosi merivesi sekä tuulessa hulmuavat pitkät palmut luovat monien matkailijoiden kaipaamat paratiisimaisemat. Saaret ja rannat ovatkin Seychellien valtti.

Saaria löytyy Seychelleiltä joka makuun ja jokaisella saarella on omat erityispiirteensä. La Digue on idyllinen ja luonnonkaunis pikkusaari, ja Denis Island palmujen peittämä ylellisyyden kehto.

Pääsaarella Mahélla sijaitseva pääkaupunki Victoria on pieni ja viehkeä pääkaupunki, josta löytyy muutamia ravintoloita ja yökerhoja. Yöelämä ei Seychelleillä ole erityisen vilkasta, mutta saarten viehätys perustuukin juuri rauhallisuuteen ja luonnollisuuteen – sekä tietenkin upeisiin rantoihin.

Tutkimusretkiä paratiisissa

Vaikka Seychellien rannat ovatkin maailman parhaimpien joukossa, kannattaa rantaelämää jaksottaa pienillä tutkimusretkillä. Saarilla on runsaasti vaellusreittejä ja luonnonpolkuja, ja Seychelleillä sijaitsee myös kaksi Unescon maailmanperintökohdetta: Aldabran atolli ja luonnonsuojelualue Valleé de Mai.

Seychellien saaret ovat suurilta osin luonnontilaisia ja luonnonsuojeltuja, joten siellä ei ole vaikeaa löytää rauhallisia rantapoukamia, luontopolkuja ja lintujen laulua. Meri suorastaan viekoittelee osallistumaan purjehdusretkelle.

Golfaajienkaan ei tarvitse pyöritellä peukaloitaan Seychelleillä, sillä he voivat viettää aurinkoisia päiviä 18-reikäisellä kentällä.

Seychellien oma valuutta on Seychellien rupia. Lomakohteen hintataso ei ole suomalaismatkailijan näkökulmasta mitenkään erityisen edullista, joten esimerkiksi all inclusive -paketin varaaminen lomakohteesta voi olla myös budjettisyistä suositeltavaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Seychellit on turvallinen matkakohde

Matkailijan näkökulmasta Seychelleillä on melko turvallista, mutta suosituilla turistialueilla esiintyy yhä enemmän taskuvarkauksia. Pitkäkyntiset tarttuvat huolettoman matkailijan omaisuuteen erityisesti rannoilla ja hotelleissa, minkä lisäksi jopa parkkeeratuista autoista saatetaan varastaa tavaraa. Väkivaltaisia rikoksia ei kuitenkaan juuri esiinny.

Taskuvarkauksien lisäksi matkailijoiden on syytä suhtautua vakavasti rannoilla oleviin varoituskyltteihin, sillä erityisesti uimareiden, sukeltajien ja snorklaajien tulee varoa vaarallisia merivirtauksia.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN SEYCHELLEILLÄ

Seychellit
Seychellien paratiisirannoille ei pääse suorilla lennoilla Helsingistä.

Lennot ja matkat

Seychellien saarilta löytyy useampikin lentokenttä, mutta kansainvälinen päälentoasema sijaitsee Mahélla noin 11 kilometrin päässä Victorian kaupungista.

Lennot Seychelleille maksavat Helsingistä noin 800–1200 euroa. Suoria lentoja ei ole, ja tavallisesti lentomatka Helsingistä Seychelleille sisältää yhden tai kaksi välilaskua.

Luksusmajoitusta tarjolla

Seychellien saaristosta löytyy runsaasti hyvätasoisia hotelleja, kuten rauhallisia kylpylähotelleja. Hyviä hotelleja sijaitsee etenkin Mahélla ja tarjolla on myös vuokrahuviloita. Monet matkailijat haaveilevatkin yksityisestä, rannan tuntumassa sijaitsevasta lomamökistä, joita Seychelleillä on mukavasti tarjolla.

Saarilta löytyy jonkin verran myös edullista budjettimajoitusta. Monet majatalot tarjoavat halpoja huoneita, mutta myös monet saarella asuvat paikalliset vuokraavat kotejaan matkailijoille edulliseen hintaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pyöräile tai autoile pitkin saarta

Julkista liikennettä ei Seychellien pikkusaarilla juuri ole. Ainoastaan pääsaari Mahélta löytyy kattava linja-autoverkosto, mistä syystä usein hyvä vaihtoehto liikkumiseen ovat Suomen hintatasoa edullisemmat taksit.

Myös kulkuneuvojen vuokraaminen on oiva valinta. Pienellä Praslinilla tutkimusretken tekeminen on helpointa polkupyörällä, mutta pääsaari Mahen kiertämiseen kannattaa vuokrata auto.

SEYCHELLIEN NÄHTÄVYYDET

Seychellit
Palmut tuovat vaihtelua Seychellien rantamaisemiin.

Rannat

Seychellien suosituimmat nähtävyydet ovat valkohiekkaisia korallirantoja, joita reunustaa toisella laidalla rivistö huojuvia palmuja ja toisella turkoosinsininen meri. Yksistään pääsaari Mahélla on useita kymmeniä rantoja.

Aldabran atolli

Aldabran atolli koostuu neljästä korallisaaren muodostamasta kapeasta laguunista. Saariryhmää ympäröivä suuri koralliriutta on kuin atollia ympäröivä suojamuuri, joten atolli on säilynyt meidän päiviimme asti varsin koskemattomana.

Atollilla asustaa maailman suurin populaatio jättiläiskilpikonnia.

Valleé de Main luonnonpuisto

Toinen kiinnostava luontokohde, Valleé de Main luonnonpuisto, sijaitsee Praslin-saaren keskiössä. Luonnonpuistossa voi tarkastella esimerkiksi alkuperäisen palmumetsän jäännöksiä.

SEYCHELLIEN PARHAAT

Seychellit
Kirkkaat vedet tekevät Seychelleistä loistavan sukelluskohteen.

Kokeile näitä Seychelleillä

  • Rannalla loikoilu
  • Saarihyppely
  • Sukellus ja snorklaus

Seychellien miinukset

  • Hiljainen iltaelämä
  • Auringon säteily on voimakasta, jolloin vaalea iho palaa herkästi

Lisätietoa


Seychellien virallinen matkailusivusto

Kuvat: Flickr / Jean-Marie Hullot, Marco Zanferrari, Greg Tee

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Malediivit

Seitsemän maailmanluokan rantakohdetta talvilomallesi – joko tunnet nämä kaikki?

Paratiisirannat

Vau, mitä rantaparatiiseja! Näitä kohteita on hankala vastustaa – katso kuvat

Seychellien luksushotellit

Luulitko, ettei hotellin uima-allas voi enää yllättää? Katso mitä kaikkea tästä paratiisista löytyy

Seychellit

Aktiivilomailijan tärpit Seychelleille – viisi vinkkiä vesihirmuille ja rantaleijonille

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja