Ihana keväinen New York! Tai oikeastaan ihan yleisesti, ihana New York! Legendaarinen Sinatra soi päässäni kun kirjoitan tätä postausta. Pääsin ensimmäisen kerran elämässäni vuoden 2022 huhti-toukokuun vaihteessa tähän valloittavaan kaupunkiin, joka oli ollut unelmieni matkakohde monia vuosia. Paikka tuntui jotenkin saavuttamattomalta. Olin jotenkin ajatellut, että Yhdysvaltoihin matkustamiseen kuuluisi valtava määrä kaikenlaista epämääräistä ennakkovalmistelua ja monista asioista pitäisi ottaa aivan uudella mittakaavalla selvää, verrattuna Euroopan matkakohteisiin. Olihan Atlantin yli matkustamiseen omat suunnittelunsa, mutta kaikki täysin sen arvoista!


Koko matka tuntui ihan unelta, ja hoimmekin matkakumppanini kanssa toisillemme vähän väliä, kuinka emme voi uskoa olevamme vihdoin täällä. Jokin kyseisessä kaupungissa vain viehättää ja kiehtoo. Kadulla kävellessä et ikinä voi tietää kuka maailmantähti kävelee vastaan, ollessaan ihan vaan vaikka perinteisellä aamulenkillään. Ketään tunnettua emme kuitenkaan nähneet (tai tunnistaneet), mutta sen mahdollisuus oli kieltämättä kutkuttavaa. No, emme me julkisuuden henkilöiden takia New Yorkiin kuitenkaan matkustaneet, vaan kokemaan suurkaupungin vilinän sen korkeine rakennuksineen. Ei ole valetta, etteikö myös joissain kadun kulmissa olisi haistanut suurkaupungin varjopuolet (if you know what I mean..yep, all of them), mutta se oli ainakin meidän matkan aikana vain murto-osa asioista, jotka jäivät mieleen. Olimme kohteessa kymmenen päivää, jonka koimme aika hyväksi ajaksi ensikertalaisille, ehkä yhdeksän olisi myös riittänyt näin alkuun. Tämän kymmenen päivän aikana poistuimme myös kerran Manhattanilta Brooklynin puolelle, jolle annan myös vahvan suosituksen.


Voin rehellisesti sanoa, että tämä matka hyvän ystäväni kanssa meni suoraan elämäni top 3 matkoihin, mahdollisesti jopa suoraan kärkeen. Jos ei siis vielä käynyt ilmi, niin rakastuin kaupunkiin ensisilmäyksellä. Minulla on pelko-rakkaussuhde korkeita paikkoja kohtaan, joku niissä kiehtoo, mutta samalla jalkani tutisivat kun katsoin 63 kerroksen ulkoterassilta alas. Toki myös onnistuneilla hotelli- ja ravintolavalinnoilla oli osuutta matkan nautinnollisuuden kannalta. Ja tietysti matkakumppanillakin oli vaikutuksensa.



Halusimme varata useita eri hotelleja eri osista Manhattania, kun ei ollut aiempaa kokemusta missä päin kannattaisi majoittua. Alun perin tarkoitus oli varata kolme eri hotellia, mutta pienen säätämisen jälkeen lopputuloksena olikin viisi. Nyt jos mietin jälkikäteen, neljä olisi varmaan ollut paras vaihtoehto tuolle kymmenen päivän matkalle. Näihin kymmeneen unohtumattomaan päivään viidessä eri hotellissa mahtui niin erilaisia kommelluksia kuin yllättäviä jälleennäkemisiä, henkeäsalpaavia näkymiä, päivää piristäviä kohteliaisuuksia, asiakaspalveluun liittyviä hämmennyksiä, sään aiheuttamaa riemua sekä paljon paljon paljon acai bowleja ja käveltyjä kilometrejä. Kyllä se siis vahvasti näyttäisi siltä New York, että meidän on vielä palattava luoksesi! Ps. voi olla, että tästä monipuolisesta kohteesta teen vielä lisää postauksia, niin saan listattua erikseen esimerkiksi ruoka- ja hotelli- sekä näköalavinkkejä. 🙂
2 Comments
No, mikä osoittautui mieluisimmaksi alueeksi New Yorkissa? Itse olen loppujen lopuksi saattanut viettää aikaa jopa enemmän Brooklynin puolella, mutta tykkään kyllä itsekin New Yorkista. Ollaan mietitty ja suunniteltu tälle vuodelle pidempää Pohjois-Amerikan matkaa, mutta tällä kertaa New York ei ole suunnitelmissa, vaikka kiva paikka omastakin mielestäni on.
Yllätyin kuinka erilaisia alueita Manhattanilla on. Fiilis on aivan eri jos olet esimerkiksi siellä alempana chillimmässä Downtownissa, kun taas ylempänä ns. keskustan vilinässä. 😀 En tiedä osaanko valita yhtä kun omalla tapaa monet olivat mieluisia! Central Parkin alla olevat alueet mm. Midtown East oli kiva, mutta pidin myös Sohosta sekä Financial Districtistä. Tuo Brooklyn kyllä houkuttelee jatkossakin, sieltä voisi joskus buukata myös ihan majoituksenkin. Mahtavan kuuloiset suunnitelmat teillä, Pohjois-Amerikassa ja Amerikassa nyt muutenkin niin paljon kaikkea nähtävää ja koettavaa. 🙂