Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

yhteenveto

Ajatuksia Vietnamista

Meillä on ihana huone parvekkeella ja merinäköalalla Kep Beachillä.

Kambodzassa ollaan, Kepissä. Mutta palataan vielä hetkeksi takaisin Vietnamiin ja sieltä vähän yhteenvetoa.

Hanoi

Me tykättiin Vietnamista paljon! Toisista kohteista enemmän ja toisista vähemmän mutta kokonaisuudessaan enemmän tykättiin. Vietnami on todella monipuolinen kohde, kaikille löytyy jotain.  Keski-Vietnami jäi ainakin vielä toistaiseksi näkemättä ja kokematta. Ja toki myös sekä pohjoisessa että etelässä jäi paljon hienoja kohteita näkemättä. Eniten ehkä harmittaa ettei lähdetty käymään Sapassa. Aika moni kenen kanssa on matkalla vaihdettu reissukuulumisia on nostanut Sapan ihan kärkeen. Pelättiin vissiin turhaan kylmää ilmaa, me suomalaiset 😀

Hanoi vs Saigon. Meidän mielestä Hanoi vie ihan satasella. Oli meidän mielestämme paljon kivempi ja mielenkiintoisempi kaupunki.

Hanoi

Ruoka ei kuitenkaan meihin oikein iskenyt. En tiedä miksi, ei vain tullut sellaista nautintoa ruuasta kuin esimerkiksi Thaimaassa. Etenkin nuudelikeitto oli allekirjoittaneen mielestä ihan hirveää. Se hajukin sai jo sellaisen ällötyksen. Osasyynä tietenkin saattoi olla, että söin sitä ensimmäisen kerran silloin, kun olin tulossa kipeäksi. Toisen kerran uskaltauduin maistamaan Can Thossa, kun se kuului retken aamupalaan. Ei vain ollut mun juttu, ei alkuunkaan. Merenelävistä kun ei niin välitetä niin aika kanariisi tai kananmunariisi painotteisesti mentiin, välillä myös lihaa. Ehkä parhaat ruuat meidän makuun löytyi Mui Nesta. Lihaan käärityt sienet meni ehkä mulla ykköseksi!

Laadukkaita majoituksia löytyi helposti edulliseen hintaan. Kaikki majapaikat olivat todella hyviä, joissa me olimme. Ollaan oltu kuitenkin hyvin laidasta laitaan erilaisissa majapaikoissa. Homestaysta hotelleihin, ikkunattomista huoneista oman parvekkeen omaaviin huoneisiin. Muutamissa on päästy nauttimaan ihanista uima-altaista, se tuo heti hieman luksusta 🙂

Mui Nen toinen majoitus: Mui Ne Hills Villa Hotel

Yleisesti ottaen tuntui, että englantia puhuttiin aika huonosti. Ne jotka osas niin oikeasti osas ja muut sit ei juuri ollenkaan. Mutta ystävällinen kuva paikallisista kuitenkin jäi. Turvallisen tuntoinen maa, paitsi tietenkin se liikenne on vähän turhan kaaottista 😀 Busseilla matkustaminen oli meidän mielestä kohtuu edullista. Bussit (suurin osa) olivat myös tosi laadukkaita ainakin hintaansa nähden. Bussilippujen ostaminen oli helppoa oikeastaan ihan kaikkialla. Yleensäkin Vietnamissa matkustaminen tuntui helpolta, turisteja on joten palveluitakin on.

Da Lat

Meidän lempparit oli Tam Coc, Mui Ne, Da Lat ja Phu Quoc. Halong Bayn risteily myös mutta tietenkin se sairastaminen vähän pilasi fiilistä siellä. Meidän suositus on ottaa risteily Hanoista käsin. Meille ei itse Ha Longista jäänyt oikein mitään käteen. Aivan yhtä hyvin sen kaupungin olisi voinut skipata. Toki juuri siellä minä tulin kipeäksi, että saattoi tietenkin vaikuttaa. Meidän majapaikka oli myös todennäköisesti hieman huonolla suunnalla, koska ruokapaikkoja ei oikein löytynyt. Can Tho oli ehkä toinen paikka, joka ei meihin iskenyt. Enkä oikein osaa sanoa miksi.

Tam Coc ja Da Lat olivat luontonsa takia meille suosikkeja. Molemmissa riitti tekemistä. Tam Coc oli kylämäisyytensä vuoksi ehkä vielä parempi näistä kahdesta.

Mui Ne ja Phu Quoc olivat todella helppoja ja ihania rantakohteita. Kaunista luontoa toki niissäkin 🙂

Risteilyn maisemia. Olihan siellä upea luonto ja sää onneksi kuitenkin suosi.

Kohokohdat:

  1. Da Latin Canyoneering tour
  2. Phu Quocin Starfish Beach
  3. Cu Chi -tunnelit Saigonissa ja
  4. Kitesurffaus Mui Nessa.

Canyoneeringia on päästävä kokeilemaan vielä jossain muuallakin. Se oli kyllä mieletön kokemus. Jantsun kitesurffaus tulee myös jatkumaan muuallakin. Starfish Beach ja Cu Chi -tunnelit ovatkin sitten Vietnamin ”omia”.

Starfish Beachillä näitä riitti

Kuukaudessa ehti tosiaan nähdä paljon mutta vielä enemmän jäi varmasti näkemättä. Enää en ihmettele ihmisiä joilla Vietnamin vierailu venähtää. Joten suosittelen minäkin sinne matkaavia harkitsemaan pidempää kuin kuukauden viisumia, mikäli paluulentoja ei ole vielä hankittu 😀 Meidän ensin suunniteltu noin 21 päivää venähti 29 päivään. Viisumillamme sai olla 30 päivää.

Mutta matka jatkuu ja mielettömän hienoja kohteita odotamme jatkossakin, rima vain voi nousta matkan edetessä?

 

-Marjo