Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Pohjois-Vietnam

Risteily ja sairastelua

Tam Cocista siirryttiin bussilla Ha Longiin. Ei oltu hankittu risteilyä joten ajateltiin, että otetaan Ha Longiin pari yötä ja voidaan siellä suunnitella. Vinkkinä, että kannattee ostaa risteily Hanoista, siellä oli paljon enemmän ja helpommin saatavilla kojuja joissa kilpailuttaa hintoja ja kysellä risteilyistä. Siinäpä sitten reippaina saatiin sovittua heti ensimmäisenä päivänä (maanantaina) meille risteily alkamaan keskiviikkona.  Risteily ostettiin yhtiöltä Paloma Cruise. Ja tämä risteily ei itseasiassa suunnannut suositulle turistien täyttämälle Halong Baylle vaan rauhallisemmalle Bai Tu Long Baylle. Maisemat ovat kuitenkin ymmärtääkseni hyvinkin samanlaiset mutta veneitä ei niin paljon. Mulla ei juurikaan ole kuvia risteilijästä, otimme enimmäkseen videoita. Lopusta voi katsoa koostevideon 🙂 Paloma Cruisesta meillä ei ole mitään huonoa sanottavaa. Henkilökunta oli loistava ja ohjelma oli hyvin suunniteltu. Ruoka oli todella hyvää ja sitä oli riittävästi. Meidän tapauksessa liikaa, koska eihän me juurikaan voitu syödä. Tilat olivat myös oikei siistit. Me oltiin ensimmäinen yö ihan normaalissa hytissä ja toiseksi yöksi päästiin isompaan, jossa oli oma parveke.

Mulla tuli päivällä, kun oli saavuttu Ha Longiin, huono olo ja kuvittelin sen johtuvan vain nälästä. Olihan meillä aamupala jäänyt syömättä ja oli bussissa syöty vain jotain sipsejä ja suklaata. Illalla olo vain paheni ja illallinen ei oikein maistunut vaikka edelleen hoin et tää huono olo johtuu nälästä. Yön ravasinkin sitten vessassa.. Mahatauti juttuja tuskin on kauhean kiva edes lukea joten ei mennä yksityiskohtiin.

Seuraavan päivän makasin sängyssä. Jantsu kävi hakemassa ruokaa itselleen ja mulle ei mikään maistunut, eipä ois pysyny sisälläkään. Iltapäivästä sain vähän hedelmiä menemään alas. Illalla sitten tuli vielä yläkauttakin ulos. Mutta sitten tuntui, että olo lähti kohenemaan. Oltiin vatvottu sitä risteilyä et siirretäänkö vai ei. Seuraava kahden yön/kolmen päivän risteily ois alkanut vasta lauantaina ja ei olis millään jaksettu olla Ha Longissa niin pitkään. Jälkiviisaana voin sanoa, että olisi pitänyt, kun eihän meillä ollut mihinkään kiire oikeasti. Oli ostettu niin halvat lennot Hanoista Saigoniin, että niille olisi ollut aivan se ja sama. Oltiin tyhmiä. Keskiviikko aamuna mun olo oli jo ”tosi hyvä” ja aamupalakin upposi. Tajusin kuitenkin, kun repun kans lähti kävelemään et ei h*lvetti. Ei mulla tässä vaiheessa enää mahassa se ongelma ollut mutta yleisesti sellainen heikko olo (yllättäen mahataudin jäljiltä).

Eihän se olo vielä ollutkaan terve. Makuultaan olo oli ihan hyvä mutta etenkin seisominen ja liikkuminen veivät voimat ihan nollaan. Ja jos ruoka ei oikein maistu niin eihän sitä ihan kunnossa ole. Iltapäivällä minä otinkin muutaman tunnin päikkärit hytissä ja Jantsu lähti käymään muun porukan mukana kajakoimassa. Illalliselle kun oltiin lähdössä niin olikin Jantsun vuoro halailla pönttöä.. Seuraavana päivänä meillä olisi ollut viiden tunnin retki rannalle ja kajakoimaan. Eipä meistä kummastakaan sinne ollut joten vietimme koko päivän laivalla. Harmitti kyllä aivan käsittämättömän paljon! Vielä kun illallisella kuulimme, että ranta oli oikein privaatti, meidän laivan porukka oli saanut olla siellä keskenään. Ja heitähän oli siellä siis kolme. Suurin osa meidän laivan porukasta oli vain yhden yön risteilyllä joten porukka vaihtui päivittäin.

Meillä tosiaan risteilyyn laitettu raha meni kuitenkin hieman hukkaan sairastelun vuoksi. Maisemat oli kyllä upeat ja jos positiivisuuden kautta yrittää ajatella niin voisihan sitä sairastaa huonommassakin paikassa. Palvelu ainakin pelasi.

Viimeisenä aamuna jaksettiin lähteä katsomaan kelluvaa kalastajakylää ja vierailemaan helmifarmilla. Eli risteilijästä lauttaan ja sitten soutuveneen kyytiin. Tunnelma oli jälleen ihanan rauhallinen, kun veneet vain lipuivat hiljaisuudessa. Kalastajakylän ohitse vain mentiin veneillä. Yllä olevassa kuvassa näkyy, millainen kylä oli kyseessä. Laitureiden päällä mökkejä. Helmifarmille meille esiteltiin eri lajeja helmisimpukoita ja kuinka niitä helmiä saadaan. Paikalta olisi myös tietenkin voinut ostaa hienoja helmikoruja.

Laivalle takaisin saavuttua oli vuorossa vielä vapaata oleskelua ja kokkauskurssi. Saatiin kaikki pyöritellä spring rollseja paikallisittain 🙂 Tämä oli ihan hauskaa ja oli mukava päästä kunnolla näkemään, että mitä spring rollsit sisältävät Vietnamissa. Ihan vain sen takia, että tämän jälkeen uskalsin niitä keliaakikkona syödä, kun ne tosiaan tehdään riisipaperiin. Ilmoitimme tosiaan etukäteen minun keliakiasta ja se oli jokaisella ruualla huomioitu ja mulle tuotiin aina eri annos, jos en saanut syödä samaa kuin muut.

Lopussa vielä GoPro videota laivalta. Suosittelen kyllä risteilyä jos Pohjois-Vietnamissa vierailee. Marraskuun puolessa välissä sää oli vielä ihan miellyttävä. Ei kuitenkaan niin lämmin, että kannella olisin ainakaan minä bikineissä paistatellut, ihan lämmin kuitenkin suomalaisen mittapuussa. Illalla toki viileämpi. Meille sattui kyllä hyvä sää risteilylle, aurinko paistoi ja oli todella selkeää.

Hanoi ja Tam Coc, nämä jäi melkein välistä!

IndiGo:n siivin päädyttiin tosiaan 13.11. Hanoihin, Vietnamin pääkaupunkiin. Välillä tämä meidän reittimuutos on aiheuttanut vähän harmaita hiuksia ja on ehkä tehty vähän typeriä ratkaisuja reittien osalta, kun ei oikeen ole ollut suunnitelmaa. Ei oikein vieläkään nyt tiedetä, että miten meidän on järkevä halutut kohteet kiertää ja halutaanko edes kaikki ja jos ei niin mitä 😀 9.1. on takaraja, sillon pitää olla Bangkokissa ottamassa vastaan mun sisko Meiju <3 Voi että odotan sitä! Vaikka tässä onkin paljon varmasti upeita kohteita ennen sitä.

Ei varsinaisesti olla mitään kaupunki-ihmisiä, luontokohteet enemmän meidän juttu. Hanoi kuitenkin vaikutti ihan kivalta kaupungilta, tai ainakin tämä osa, missä olemme pyörineet. Kapeita kujia täynnä skoottereita ja siellä seassa saa puikkelehtia. Liikenteen sekamelska tunnettua Aasialaista laatua. Katsottavaa riittää. Skoottereilla voi kuljettaa lähestulkoon mitä tahansa. Jopa toinen skootteri oli poikittain toisen kyydissä. Joissakin skoottereissa voi olla hirveät määrät laatikoita köytettäny. Ja sitten tietenkin se, että pieni perhe mahtuu aivan hyvin yhden skootterin kyytiin.

Hanoissa meillä oli ihana majapaikka vanhan kaupungin tuntumassa. Golden Sun Villa Hotel. Loistava aamupala ja ihana henkilökunta. Huonekin erittäin viihtyisä. Helpon kävelymatkan päässä paljon nähtävää. Ja sisäänkirjautuessa toivotettiin tervetulleeksi hedelmillä ja mehulla 🙂

Hanoissa kierreltiin kävellen lähiseutuja ympäriinsä ja käytiin katsomassa joitakin nähtävyyksiä. Hanoissa kolme yötä kuitenkin riitti ja jatkettiin matkaa Ninh Binhiin. Tätäkään ei oltu aikaisemmin suunniteltu mutta pienellä googlettelulla vaikutti aika meidän paikalta.

Vietnamissa mielenkiintoista paikkojen vaihdoksissa on ollut se, että aikaa melko lyhyisiinkin matkoihin menee todella pitkään. Esimerkiksi Hanoista Ninh Binhiin (tai no tarkemmin ottaen Tam Cociin) on reilu 100km. Tiiätteko kuin kauan tämä matka kesti? Reilu 2h! Tam Cocista Ha Longiin matka kesti noin 3,5h (matka noin 200km) ja Ha Longista Hanoihin 3h (matka noin 160km). Etelässä nämä matka-ajat on vielä järkyttävämpiä. 60km Ho Chi Minhin alueella 2h, Ho Chi Minh Citystä Mui Neen 4,5h (matka noin 220km). Siitä voi laskea ettei keskivauhti mikään hurja ole. Olemme siis kulkeneet turistibusseilla, jotka ovat olleet aika hyvän laatuisia ja ei mitenkään hirveän kalliita 🙂

Palataan takaisin Tam Cociin. Tämä on ollut ainakin mulle täällä Vietnamissa tähän astisista kohteista varmaan se lemppari. Todella paljon siellä oli turisteja mutta silti sellainen ihanan pieni paikka. Oltiin vain kaksi yötä ja kolmannellekin olisi varmasti vielä riittänyt nähtävää. Skootterien vuokraamisen lisäksi suosittua oli polkupyörien vuokraus.

Saavuimme iltapäivällä ja aikaa oli vain pari päivää. Niinpä suunnattiin heti hotelliin sisäänkirjautumisen jälkeen pienelle veneretkelle, jota oli tripadvisorissa suositeltu. Turisteja oli todella paljon mutta veneen kyydillä lipuessa tunnelma oli silti varsin rauhallinen. Tämmöisiä veneretki paikkoja oli useammassa paikassa lähistöllä. Me lähdettiin siitä Tam Cocin ”keskustasta”, lähestulkoon hotellin vierestä. Veneellä ei siis soudettu itse, istuttiin vain kyydissä. Maisemat olivat kyllä upeat! Kallioita kohosi siellä täällä. Tämä veneretki maksoi kahdelta tippeineen vajaa 20e ja kesto oli noin 1,5h. Meillä jäi muuten ihan hyvä maku mutta kaupustelu.. Siellä oli ”kauppaveneitä” ja yksikin yritti kovin, että ostakaa kuljettajalle nämä tipiksi (ja hinta tietenkin oli kolminkertainen siihen, jos tuotteet olisi ostanut kaupasta). Samoiten myös tämä meidän kuljettaja yritti jossain vaiheessa alkaa kauppaamaan meille jotain pusseistaan. Me harvemmin ostetaan mitään muuta kuin tarpeellista joten nuo kauppaustilanteet saa ahdistuksen päälle. Suurin osa kuljettajista kuitenkin näytti ajelevan ilman mitään kauppapussukoita joten suurin osa saa varmaan olla näiltä rauhassa.

Skootteri siis vuokrattiin ainoalle kokonaiselle päivälle. Ja ajeltiin heti aamupalan jälkeen Mua Cavesille. Siellä meitä kiinnosti tietenkin ne ylöspäin suuntaavat portaat 😀 Ehkei portaat vaan kuitenkin se näköalapaikka. Täälläkin turisteja oli paljon, aasialaisia turisteja enimmäkseen ja meteliä oli. Menimme paikalle noin klo 9 ja silloin siellä ei vielä ollut ihan niin tungosta mutta siinä vaiheessa, kun lähdettiin tulemaan alaspäin niin väki lisääntyi. Kiipeäminen ei ole peruskuntoiselle paha, meillä taisi mennä noin 30min ylös. Maisemat täältäkin todella hienot. Toisessa suuntaa näkyi juurikin se ”joki”, jota pitkin oli edellisenä päivänä menty veneen kyydissä:

Ja toiseen suuntaan avautui näkymä riisipelloille, toiselle huipulle sekä Ninh Binhin kaupunkiin saakka:

Tämä kuva on otettu portaissa matkalla, ei aivan huipulla

Alue oli tehty tosi viihtyisäksi ja kierreltiin näköalapaikan jälkeen vielä alhaallakin. Yllä olevassa kuvassa näkyvä reitti sydämelle oli kävelysilta lumpeiden keskellä.

Mua Cavella vierailun jälkeen huristeltiin skootterilla vielä ympäriinsä. Täällä ei ollut liikennettä paljoa, joten skootterilla oli helppo ajella. Jantsu ei jostain kumman syystä halua, että minä ajan vaikka silloin teininä mulla oli skootteri ja sillä tais tulla se lähemmäs 10 000km ajeltua. Mutta istun mielellään kyydissä ja katselen maisemia (= annan tarpeellisia neuvoja ajamista ajatellen :D).

Tam Cocissa meillä oli jälleen aivan loistava majapaikka: Thien Van Hotel & Spa. Hinta oli jotain hurjat 12,5e/yö ja huoneessa oli oma kylpyhuone, ilmastointi ja parveke. Huone oli vieläpä täydellisen siisti ja viihtyisä. Ja asiakaspalvelu erinomaista. Geelilakat alakerran spa:ssa sekä varpaiden- että sormien kynsiin yhteensä 10e.

Auringonlasku parvekkeelta

Tam Cocin jälkeen meillä oli pohjoisessa enää yksi kohde jäljellä: Ha Long ja Halong Bayn risteily. Mutta siitä kirjoitan aivan oman postauksen!

– Marjo