Sri Lanka, Tissamaharama ja Yalan kansallispuisto 29.30.3.2018

Tangallesta hypättiin jälleen bussin kyytiin ja matka jatkui Tissamaharamaan. Haluttiin käydä kokeilemassa millaista on olla safarilla ja kohteeksi valikoitui Yalan kansallispuisto. Tissamaharama oli siinä lähellä. Jälkikäteen meitä harmitti, että otettiin tänne vain yksi yö. Alue oli ihanan oloista maaseutua ja olisi varmasti saatu päivä tai toinenkin kulumaan ympäristöä tutkaillen.

Otettiin siis yksi yö hotellista Lake Edge Holiday Inn. Tämän hotellin meille vinkkasi tyyppi keneltä kysyimme safarista. Hänen siskonsa otti meidät hotellilla vastaan. Huoneen hinta oli 4650rp (eli noin 29e). Ja todettiin illalla, että minkä ihmeen takia ei otettu sitä halvempaa huonetta, kun safarille lähtö oli kuitenkin jo 4:15. No, jos tyhmästä päästä ei kärsi koko ruumis niin ainakin lompakko, tämä on tullut todettua liian monesti reissussa. Mukaan saimme aamulla eväspussit, joissa oli jotain banaania ja leipää. Safari maksoi kahdelta 11 000rp eli noin 55,5e sisältäen kaiken (paitsi pienen tipin, mikä jätettiin meidän kuskille).

Safari oli meidän molempien mieleen ja ehkä on joskus pakko päästä johonkin Afrikkaan safarille 😀 Yalan kansallispuisto oli toki erittäin täynnä näitä edestakaisin kaahaavia jeeppejä. Kaikki etsivät kuumeisesti leopardeja. Huomattiin kyllä, että oltiin todella huonoja bongaamaan eläimiä ja onneksi meidän kuski sitten osoittikin kaiken näkemänsä myös meille. Varsinkin kaikki pienemmät olisivat jääneet huomaamatta.

Joskus safarilla voi juuttua ruuhkaan 😀
Riikinkukko, Sri Lankan kansallislintu
Vesipuhveleita näkyi paljon
Elefantit ja etenkin vauva sellaiset ovat <3

Suuri uros elefantti käveli aivan jeeppimme vierestä
Järvi

Päästiin näkemään myös kaksi leopardia! Kuskillemme joku soitti ja kertoi, että kaksi leopardia makaa yhdessä paikassa. Kuskimme lähti kaahaamaan paikalle ja sinne oli kaahannut aika monta muutakin. Jeeppejä jonossa kymmeniä. Leopardit makasivat erittäin tiheässä pusikossa, meidän arviolta ehkä 15-20m tiestä. Ei niiden unta paljon näyttänyt jeepit häiritsevän. Juuri ja juuri leopardien kuviointia onnistui näkemään, sekä hännät, jotka liikkuivat hyvin kissamaisesti niiden nukkuessa.

Löydätkö kuvasta leopardin?

Jeeppi kuljetti meidän puolilta päivin takaisin hotellille. Syötiin hotellilla kanadalaisen pariskunnan kanssa, jotka olivat samalla safarilla kanssamme 🙂 Sitten jatkettiinkin jo melko väsyneinä matkaa.

Hotellin ympäristöstä
Hotellin ympäristöstä

Video:

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply