Viidakon jälkeen vuorossa oli ylängöt Cameron Highlandissa. Minibussilla suuntasimme kaupunkiin nimeltä Tanah Rata. Odotettavissa oli viileämpi ilma. Korkeuden puolesta osasimme odottaa jotain samankaltaista kuin Sri Lankan Nuwara Eliya. Tanah Rata sijaitsee 1440m korkeudessa mutta Cameron Highlandin korkein kohta lähes 2000m korkeudessa.

Kun saavuimme ilman raikkauden ainakin huomasi heti ja pitkät vaatteet eivät olleet yhtään liikaa 😀 Päivisin lämpötilat olivat tuolloin maaliskuussa aurinkoisella säällä noin +25. Mahdollinen sade ja pilvet viilensivät. Illalla lämpöä ei varmaan paljon yli kymmentä ollut. Meidän vierailun aikana vettä satoi vähän. Aurinkokin onneksi paistoi, koska olihan näkymät varmasti aurinkoisella säällä upeammat. Ja tietenkin myös se ympäriinsä kävely on ilman vesisadetta huomattavasti mukavempaa.

Yövyimme Tanah Ratasta vielä vähän (noin 5km) pohjoiseen, Brinchangissa. Reissumme ainoa huono majapaikka löytyi täältä.. Olimme varanneet suuren huoneiston, mutta se oli aivan homeessa. Itse en todellakaan ole herkkä homeelle tai edes sitä juuri huomaa mutta täällä jopa minulla tuli pää kipeäksi. Porukan muut olivat heti sitä mieltä, että hometta. Allaskaapista taisi löytyä ihan sieniä.. Noora ja Joeli lähtivät käymään hammaslääkärissä, kun Joelilla oli hammas lohjennut. Me Jantsun kanssa jäätiin selvittämään yöpaikka, homeluolaan ei suostuttu jäämään. Onneksi henkilökunta oli todella ystävällisiä ja ymmärtäväisiä. He järjestivät meille huoneet. Paremmat kuin huoneisto, mutta tämän reissun huonoimmat siitä huolimatta. Huoneista ei kosteutta tahtonut saada oikein millään pois ja olivat hieman tunkkaisia. Pari yötä nyt meni näissäkin vallan mainiosti.

Brinchangista meillä jäi vähän sellainen olo, että siellä mahdollisesti asui jonkin verran kiinalaisia (ei faktatietoa). Kiinalaisia ravintoloita ainakin oli paljon ja kiinalaisia tilpehöörikauppoja jokunen. Myöskin kiinalaisia näkyi katukuvassa.

Lyhyitä välejä oli todella helppo ja halpa kulkea busseilla. Mitään varsinaisia aikatauluja ei kullekin pysähdyspaikalle löydetty, mutta tiettyyn aikaan (ehkä muistaakseni tunnin välein) lähti Tanah Ratasta ja kävi kiertämässä lenkin ja takaisin. Tanah Rata – Brinchang väli maksoi bussilla kahdelta hengeltä 4RM (alle euro).

Ainoan kokonaisen päivän aamuna herättiin aikaisin ja sen enempää suunnittelematta oli vain tarkoitus lähteä katsomaan auringonnousua johonkin. Hypättiin taksin kyytiin ja kysyttiin tietäisikö jotain hyvää paikkaa (ja hinta tietenkin neuvoteltiin). Kuski vei meidät aika lähelle BOH teeplantaaseja ja jätti sinne tien reunaan. Nähtiin taatusti yksi upeimmista auringonnousuista, aivan uskomattoman hieno!

Auringonnousun jälkeen odoteltiin, että päästäisiin aamuteelle (tai vaikka jopa aamupalalle) tuonne BOH teeplantaaseille. Katseltiin, kun teelehtien kerääjät saapuivat töihin kuorma-auton lavalla. Vilkuttivat hymy huulilla ja lähtivät keräämään lehtiä. Ei taatusti mitään keveintä työtä. Heille ymmärtääkseni maksetaan palkkakin kerättyjen lehtien määrän mukaan, ei sen mukaan kauan töitä tekevät.

Jantsu ei saanut aamukahvia, kun tarjolla oli vain teekahvia. Teekahvi meni kyllä kokeiluun ja oli kuulemma ihan ok. Aamupalaa ei myöskään täältä saanut, teetä ja erilaisia leivonnaisia. Keliaakikkona tietenkin tyydyin vain teehen.

Takseja ei oikein tuolta ollut saatavilla, kun tulevilla ihmisillä oli ajopeli allaan tai kuljettaja. Pääsimme sitten yhden kuljettajan kyytiin, jolla oli kaksi turistia kyydissä. Pienellä summalla pääsimme perhosfarmille, kiitimme ja pahoittelimme 😀 Perhosfarmilla oli paljon isoja ja pienempiä upeita perhosia. Enpä ole koskaan tainnut niin isoja nähdäkään. Oli siellä lisäksi muita ötököitä (onneksi eri paikoissa kuin perhoset, en halunnut nähdä), lintuja, pieniä eläimiä, kamalan lihava pesukarhu sekä kukkia. Kävimme kurkkaamassa myös mansikkatilalla mutta kalliit hinnat saivat meidät todellakin vain kurkkaamaan. Mansikoiden itselle poimiminen oli kallista vaikkei mistään isoista määristä puhuttu.Taidettiin ostaa rasiallinen mansikoita ja todettiin, että kadulla olisi ollut paljon halvempia. Mansikat kasvatettiin kasvihuoneissa ja kapeilla pitkillä ”pöydillä”. Niitä ei siis tarvitse kyykistellen poimia.

Tanah Ratasta ostimme bussiliput seuraavaan kohteeseen, Penangiin.