Koulumatka Budapestiin

Saimme eräällä kurssillamme mahdollisuuden lähteä pitämään ravintolapäivää Suomen suurlähetystöön Budapestiin. Tämä perinne kurssilla on ollut jo muutaman vuoden ja vaikka en ole itse koskaan kokenut Budapestia ”must see” kaupunkina itselleni, tottakai lähdin matkaan, kun koulumme antoi myös rahallisen tuen matkalle – ja ravintolapäivän pitäminen oli huikea kokemus!

 

HUOM! Tämä postaus on pitkä ja sisältää runsaasti myös kuvamateriaalia (joista kaikki kuvat ovat itseottamiani, lukuunottamatta toki kuvia minusta, jotka nappasi matkatoverini!). Kaikki kuvat voi klikata isommiksi.

 

 

Suomen suurlähetystössä Unkarissa vietettiin ravintolapäivää 11.5.2019 ja 15 opiskelijaa ”Gastroturistina maailmalla”-kurssiltamme lähti Budapestiin järjestämään tätä. Itse tapahtuma kulki nimellä TASTE Finland. Saimme koululta apurahan matkaan ja ravintolapäivän pitäminen tuntui huikealta, joten hulluhan siinä olisi pitänyt olla, jos ei olisi lähtenyt reissuun. Vaikka itse ravintolapäivä oli meille kahden päivän intensiivityöskentelyä, lähdimme reissuun viikoksi, jolloin ehdimme myös katsella ympärillemme ja maistella Budapestin makuja. Ja meikäläisellehän kävi vielä pieni onnettomuus ennen reissua – onnistuin rikkomaan silmälasini 😀 Oli siis totuteltava käyttämään piilolinssejä, jotka muutaman päivän jälkeen sujahtivat onneksi jo paremmin silmiin. Sain kyllä uudetkin lasit tilattua ennen reissua, mutta ne eivät valitettavasti ehtineet mukaan.

 

 

Vuokrasimme asunnon Airbnb:n kautta Pestin puolelta, läheltä Keletin rautatieasemaa. Tämä olikin ensimmäinen kerta kun käytin kyseistä palvelua, mutta meidän viiden hengen porukalle se oli kuitenkin järkevin vaihtoehto. Itse kämppä maksoi viikolta noin 70€ per henkilö ja oli hyvänkokoinen. Saavuimme kämpillemme myöhään illalla otettuamme Minibud-kyydityksen kentältä suoraan kohteeseen. Koneemme Tampereelta Budapestiin laskeutui kymmenen aikaan illalla, joten halusimme ottaa mahdollisimman iisin, mutta halvan kuljetuksen – voin lämpimästi suositella minibudia etenkin isommalle porukalle, sillä hinnat ovat aikalailla alle 10€ per henkilö kentältä keskustaan ja tilataksi vie suoraan etuovelle.

 

Majoittajamme oli todella mukava ja vastasi nopeasti kyselyihimme, kun päästyäme rappukäytävään emme meinanneet löytää postilaatikkoa, jossa avaimet olivat. Itse rakennus oli vanhahko ja hissiä ei toki ollut – jouduimme siis kipuamaan viidenteen kerrokseen matkalaukkujemme kera (minulla oli yksi yhteinen ruumalaukku matkakaverini kanssa ja molemmilla oli vielä käsimatkatavarat). Ensimmäinen kulttuurishokki tuli avainten kanssa – kun koodilla pääsi sisään rappukäytävään, kivuttiin ylös ja ensimmäisenä avattiin rautainen portti yhdellä avaimella. Sitten hetken etsittyämme oikeaa ovea, löysimme sen ja toinen rautainen portti odotti sen edessä (ja siinä toki oli kaksi lukkoa) ja viimeisimpänä sitten itse ovi. Ja sekin piti avaimilla lukita sisäpuolelta (samoin portti). Kattoa rakennuksessa ei ollut ja siellä parhaillaan rempattiin lisää kerroksia ilmeisesti (se ei tosin meitä häirinnyt, kunhan totesin :D). Avaimia toki oli 1kpl joten sanotaanko näin että porukan kannalta ei ehkä paras vaihtoehto kun kuitenkin haluttiin liikkua vielä osittain erikseen. Välillä piti siis vähän sopia menoja ja kuka avaa ovet. Avaimia ei voinut ihan noin vaan antaa mukaan koska a) ovea ei saanut lukittua sisäpuolelta ja b) jos vaikka tulipalo sattuisi niin emme pääsisi rautaporteista ulos millään. Loppujen lopuksi kuitenkin avainten ”huoltajuus” meni kuitenkn yllättävän kivuttomasti.

 

 

Maanantaina sitten olikin sadepäivä ja ostettiin viikon mittaiset metroliput käyttöön. Hintatasoltaan Unkari on suhteellisen edukas, eikä metrolippukaan maksanut paljoa. Lukijoita ei kuitenkaan ollut, vaan lippua vilautettiin aina sisäänkäynnillä tarkastajille. Kävimmekin sitten syömässä Trofeá Grillissä, jota eräs matkaseurueeni tuttava oli suositellut. Ruokaa oli monipuolisesti, mutta kyseiseen ravintolaan kannattaa tehdä varaus. Menimme sinne noin neljän aikaan ja viideltä alkoivat sitten iltakattaukset ja meillä oli tunnin verran aikaa syödä. Palvelun taso hieman yllätti, sillä koin meidän olevan jotenkin epätoivottuja ja palvelu oli ajoittain jopa hieman töykeää (minkä voin hyvällä omallatunnolla todeta, kun itse työskentelen samalla alalla). Ruokaa oli kuitenkin monipuolisesti ja se oli maittavaa. Kävimme myös käppäilemässä kaupungilla, WestEndin ostarilla sekä lähistöllämme olevalla Arena-ostarilla. Ja tokihan kun meillä oli kämpässä kylpyamme niin hyödynsin itse mahdollisuutta ja kävin ostamassa pari bathbombia Lushilta ja kävin illalla lillumassa kylvyssä (euron) viinin kera.

 

Tiistaina lähdimme sitten tekemään pientä kaupunkikierrosta ja tutustumaan ympäristöömme opettajien johdolla, joskin saimme itse hieman valita missä halusimme käydä. Aloitimme kierroksen Sankarien aukiolta, josta sitten päädyimme kävelemään puiston poikki kohti tsetseenikylpylää. Siitä puolestaan nappasimme sitten metron Oktogonille ja jatkoimme siitä eteenpäin raitiovaunun kyydissä Budan puolelle. Budassa puolestaan pääsimme tutustumaan Kalastajanlinnakkeeseen sekä Budan linnaan (josta myös ylläoleva panoraama on napattu – päätettiin tehdä tämmöinen hauska panoraamakuva reissukaverini kanssa ;D). Kun olimme aikamme katselleet näköaloja, oli aika kavuta takaisin ja jatkaa takaisin Pestin puolelle lounaalle.

 

Lounaalta jatkoimme sitten kävelykierrostamme pitkin Tonavan rantaa ja kohti parlamenttitaloa. Matkalla toki kohtasimme myös kengät Tonavan rannalla (”Shoes on Danube bank”), joka on muistomerkki toisessa maailmansodassa Tonavaan ammutuille juutalaisille (lisäinfoa englanniksi löytyy TÄÄLTÄ). Parlamenttitalo ja Kossuth Ter oli myös vaikuttava näky. Ja tietenkin matkalla piti napata myös pakollinen kuva ihanan pirtsakasta keltaisesta ratikasta (toisin kuin Tampereelle tuleva huutavanpunainen… itse en siitä tykännyt yhtään). Kierroksen jälkeen päädyimme vielä tsekkaamaan paikallisen kauppahallin josta löytyi jos mitäkin ihanaa! Päivä oli tässä kohtaa jo melko pitkällä, joten tunkua ei hallissa tällöin ollutkaan ja sai aika rauhassa katsella ympärilleen.

Ja mitäpä olisikaan kaupunkikierros ilman jokiristeilyä? Ilta oli jo hieman vilpoisa ja tuulinen, mutta pakkohan sitä oli yläkannelle mennä saadakseen loistavat näkymät. Ehkä olisi pitänyt ajoittaa risteily vielä tuntia myöhempään, sillä ajoituksemme ”hämärän ja iltavalojen syttymisen väliin” oli ihan pikkuisen aikainen. Risteilyllä soi toki myös Tonava kaunoinen 😉 Voin muuten näin jälkikäteen sanoa, että kuukautta myöhemmin sattunut jokilaivaonnettomuus osui kyllä sydämeeni, itse kun olin ollut kuitenkin vastaavalla ja nähnyt Viking-yhtiön aluksia Tonavassa. Näkymät olivat kuitenkin upeat!

 

Keskiviikko vierähtikin sitten hieman erilaisissa tunnelmissa. Kurssillamme oli järjestetty ohjelmaa, joka kuitenkin oli vapaaehtoista ja jätimme matkakumppanini kanssa keskiviikon hotellivierailun välistä ja päätimme ottaa irtioton Budapestista ja suuntasimme bussilla kohti Wieniä! Kyllä! Budapestista on yllättävän helppoa ja edullista (bussimatka edestakaisin maksoi n. 25€) lähteä suhauttamaan bussilla (tai hieman tyyriimpää junalla) muihin Keski-Euroopan maihin. Wien ja Itävalta on kiehtonut minua paljon, mutta en ole oikein osannut päättää menisikö joskus Wieniin ja riittääkö siellä tekemistä. Tähän sain vastauksen päivän pikavisiitillä – kyllä riittää! Suosittelen kyllä lämpimästi FlixBusia, jos mieli tekee matkustella muualle Keski-Eurooppaan. Bratislava, Wien ja Brno ovat esimerkiksi noin 3-4h bussimatkan päässä. Aika toki saattaa kirpaista, mutta maisemia pääsee kyllä bongaamaan. Itävaltaan saapuessamme näimme ensimmäisenä bussin ikkunasta silmänkantamattomiin jatkuvia tuulivoimalapeltoja. Vau! Bussista jäimme Central Stationilla, jossa ostimme sitten päivälipun U-Bahniin. Sen käyttö oli melko helppoa, etenkin kun on tottunut kulkemaan metroilla Pariisissa ja Lontoossa. Neljä linjaa ja hyvin selkeät kartat. Lippua ei tosin kellekään tarvinnut näytellä tai leimata (tai emme ainakaan löytäneet paikkaa) joten sinällään se oli hieman turha. Kukaan ei ikinä tarkistanut sitä.

Ensimmäisenä suuntasimme St. Stephansplatzille, josta lähdimme kävelemään ja tutkimaan lähiseutua ja päädyimme aamiaiselle ihanaan vaaleanpunaiseen Cafe Diglasiin. Pakko sanoa myös, että hevoskärryjä oli tarjolla paljon ja olisi melkein houkuttanut astua kyytiin, mutta niiden kyyti on kieltämättä hieman tyyristä, joten se jätettiin tällä kertaa välistä.

Aamupalan jälkeen lähdimme vaeltelemaan pikkukatuja pitkin ja tutkailemaan Wieniä – itse tykkään oikeastaan aika paljonkin lähteä kävelemään jonnekin ilman selkeää päämäärää, sillä niin usein löytyy myös parhaat kohteet (ja jos eksyy niin Google Maps osoittaa kyllä oikealle tielle!). Päätimme pienen kaupunkikävelyn jälkeen lähteä sitten käymään Schloss Schönbrunnissa, tutummin myös Sissin linnassa. Näkymät olivat huikeat ja harmitti hieman, ettei meillä ollut aikaa mennä kierrokselle sisätiloihin/katselemaan näyttelyitä, mutta siinäpä on heti jo yksi hyvä syy palata takaisin.

Schönbrunnilta lähdimme suhaamaan takaisin U-Bahnilla kohti Karlsplatzia, jonka läheisyydestä löytyy mm. Wienin konserttitalo, jossa järjestetään aina Uuden Vuoden konsertti. Konsertti on sellainen, jota en itse seuraa, mutta mummoni katsoo sen joka vuosi. Niin ollen kun päästiin tuon ihanan vaaleanpunaisen rakennuksen eteen, oli pakko soittaa mummolleni terveiset. Siitä suhasimme sitten vielä Rathausin katsastamaan – oli kyllä sekin upea, vaikka korkein torni olikin parhaillaan ilmeisesti korjauksessa ja edusta täynnä festivaalitavaraa (vieläkään en ole varma mitkä festarit siellä tosin oli).

Kierroksen jälkeen lähdimme sitten etsimään ravintolaa, joka olisi melko perinteinen, eikä järisyttävän kallis myöskään lompakolle. Tällainen löytyikin aivan Karlsplatzin tuntumasta, Bistro 59. Molemmat toki maistoimme paikallista Wiener Schnitzeliä ja jälkiruuaksi jaoimme yhden Apfel Strudelin, koska massu oli jo niin täysi isosta ruoka-annoksesta. Hyväähän se oli. Ja toki myös viinikin, joka oli erittäin halpaa (kuten myös Unkarissa). Ja viiniähän oli juotava, jotta voipi sitten jatkossa sanoa että olen muuten juonut viiniä Wienissä. Seuraavalla Keski-Euroopan reissulla täytynee pistäytyä useammalla pitkällä kylmällä Lyypekissä 😉

Ruokailun jälkeen siirryimme sitten kohti bussiasemaa ja köröteltiin toiset neljä tuntia Budapestia kohti. Päivä oli kyllä varsin mahtava ja ehdottomasti Wieniin on tultava myös uudestaan ajan kanssa, paljon jäi vielä tutkailtavaakin.

 

Torstaina meillä olikin sitten järjestetty yhteisreissu kahdelle viinitilalle, jotka sijaitsivat Etyekissä melkeinpä vierekkäin. Ensimmäinen näistä oli Etyeki Kurian viinitila ja toisena sitten Hernyak Birtokin viinitila melkeinpä naapurissa. Samalla opimme myös Unkarin viineistä, rypäleiden viljelystä ja viinien myynnistä. Aihe oli ainakin asianomaiselle erittäin kiinnostava, sillä olen koulutukseni myötä saanut myös kiinnostuksen kipinän viinejä kohtaan. Punaisesta en itsekään vielä oikein pidä, mutta ruuan kanssa yhdistettynä nekin menevät. Valkoviinit ja rosét ovat se minun juttuni, mutta eiköhän punaviineihinkin ryhdy hiljalleen tottumaan. Hauskana faktana voinen myös kertoa, että ennen kuin aloitin restonomiopinnot vuonna 2016, en pitänyt juurikaan viineistä. Enkä oluista. Sitten alkoi se kulinaristi puskea esiin ja nyttemmin olenkin erityisesti viinien ystävä ja oluttakin maistelen mielelläni (vaaleat lagerit menee helpoimmin kuin ne tummat ja tuhdit tosin).

Jos viinit kiinnostavat yhtään ja liikutte isommalla porukalla, suosittelen todella lämpimästi tastingien varaamista näiltä viinitiloilta tai muilta viinitiloilta niiden lähettyviltä. Nämä kaksi tastingia (toisessa 6 viiniä, toisessa 4) kustansivat yhteensä noin 25€ eli ei todellakaan ole hinnalla pilattu, viinejäkin maisteltiin ihan hyvän verran kuitenkin ja pientä snäkkiäkin kuului hintaan. Ja Hernyakissa myös koiraseuraa – joka osasi rullalautailla ja hurmasi meidät kaikki kyllä heti!

Iltasella lähdimme vielä poikkeamaan Mammut-ostoskeskuksessa Budan puolella. Voisi sanoa, että keskus oli kyllä hieman sekavahkon oloinen, mutta sieltä löytyi kivoja kauppoja sekä nuudelibaari ruokailua varten.

 

Perjantaina vuorossa oli ravintolapäivän misausta, ja meidän ryhmällemme lankesi iltavuoro aina kello seitsemään asti ja toki myös Suomen ensimmäinen MM-jääkiekon peli oli samaan aikaan. Onneksi kännykässä toimi netti ja sen kautta pääsi seuraamaan. Ennen misausta kävimme kuitenkin matkakumppanini kanssa pyörähtämässä Margaretinsaarella tekemässä pienen kävelykierroksen. Olisi ehkä pitänyt vuokrata hauska poljettava auto tai ”pikkumopo”, joita vuokrattiin heti puiston alkupuolella, koska itselläni oli myös hieman kantotavaraa mukana (mm. kokkivaatteet kenkineen, ja nehän muuten painaa). Margaretin saari oli kaunis paikka ja heti edustalla oli suihkulähde, joka tasatunnein ryhtyy tanssahtelemaan musiikin tahtiin. Tätä oli kyllä hauska seurata. Sen jälkeen lähdimme pyörähtämään sitten vesitornin/ulkoilmateatterin kohdille kunnes käännyimme takaisin päin ja lähdimme kohti Suurlähetystöä.

Työvuoron jälkeen lähdimme vielä kapuamaan ylös vieressä sijaitsevalle Citadellalle, jonka laelta löytyy Vapaudenpatsas. Kapuaminen ylös oli kyllä operaatio, etenkin ihmiselle joka kammoaa korkeita paikkoja, etenkin jos poluilla ei ole minkäänlaisia kaiteita (mitä täällä onneksi oli kyllä). Saavuimme jo hyvissä ajoin ennen auringonlaskua ja päätimme myös korkata viinipullon samalla, kun odottelimme auringonlaskua ja kaupungin valojen syttymistä. Oli kyllä sitten niin huikeat näkymät ja postikorttikuvamaisemat ympäriinsä ja pääsimme seuraamaan hämärän saapumista. Illan tullen tuli myös hieman vilpoisaa, joten viinikin lämmitti mukavasti.

 

Lauantaina olikin sitten matkan pääpäivä ja ravintolapäivä Suomen Suurlähetystössä. Tarjolle olimme kehitelleet leipätaskuja nyhtöpossulla ja nyhtökauralla varustettuna, jälkiruoka-annoksena oli vispipuuro x2: sekä punaherukoista että tyrnistä. Päivä oli onnistunut ja kaikki ruoka myytiin loppuun ennen kuin tapahtumakaan ehti loppua. Sen jälkeen skoolattiinkin ja lähdettiin kämpille pakkaamaan tavaroita kasaan ja ottamaan hetken lepoa. Viimeisenä iltana päätettiin vielä mennä katsastamaan uudestaan Margaretinsaaren suihkulähde, joka viimeisessä show’ssaan loisti valoissa. Upeahan se oli. Yritettiin vielä käydä rauniobaareissakin, mutta jono oli niin pitkä, että emme päätyneet sisälle asti. Sen sijaan kävimme ruokakojuilla, joissa pääsin maistamaan Langosta ja putkikakkua (tai mikä ikinä tuon ihanuuden nimi onkaan).

 

Sunnuntaina olikin sitten perinteikäs lähtöpäivä, emmekä reissun jäljiltä jaksaneet enää oikein lähteä mihinkään, joten hilluimme kämpillä siihen asti, kunnes oli aika lähteä kenttää kohden. Kentällä vielä nautittiin vähän ruokaa ja juomaa. Se on tosin pakko sanoa, että hyvä ettei koneesta myöhästytty kun teimme vielä viime hetken ostokset tax freessä heti kun portti meille ilmoitettiin. Portti oli nimittäin jossain jumalan  selän takana, rappusten ja ”passintarkastuksen” (sellaisen automaattisen) takana ja saatiin ottaa muutamia juoksuaskelia.

 

Reissu oli kyllä mukava, mutta kuten jo alussa mainitsin, en ole koskaan kokenut Budapestia itselleni must-see kaupunkini, eikä minulla oikeastaan jäänyt sellaista hinkua palata takaisin, mikä normaalisti reissujen jälkeen jää. Ehkä se ei vain ollut se minun kaupunkini. Se oli kuitenkin kokemisen arvoinen paikka, ja olin iloinen että lähdin mukaan tähän reissuun.

 

Previous Post

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.