Browsing Tag

pohdintoja

Free Walking Tours – ovatko ne oikeasti ilmaisia?

Free Walking Tour -nimikkeellä kulkevia kävelykierroksia löytyy tätä nykyä varmasti jokaisesta vähänkään tunnetummasta kaupungista. Kohteesta riippumatta kierrokset toimivat pitkälti samalla periaattella: opas ilmestyy ilmoitettuun paikkaan tiettynä kellonaikana, kerää kiinnostuneet kasaan ja lähtee opastamaan ryhmää pari tuntia kestävälle kävelylle. Olen osallistunut tällaisille kierroksille viime vuosien aikana jo toistakymmentä kertaa ja karistanut matkan varrelle melkoisen kasan ennakkoluuloja, joita aiemmin liitin kaikkeen opastettuun matkailuun. Kävelykierroksiin liittyy roppakaupalla hyviä ominaisuuksia, mutta en ole voinut olla ajattelematta myös niiden varjopuolia. Miten homma oppaan ja kierroksia välittävän yrityksen välillä oikeastaan toimii? Miksi kierroksia mainostetaan ilmaisina? Hyvien puolien listaamisen lisäksi päädyinkin pohtimaan lopulta hieman tarkemmin myös kävelykierrosten taustoja. Continue Reading

Kootut reissumokat ja muita matkakommelluksia

Poistuessaan tutuista ja ennakoitavista kotiympyröistä päätyy toisinaan altistamaan itsensä pienemmille ja suuremmillekin mokailuille ja kommelluksille. Jälkikäteen niitä muistelee huumorilla, vaikka itse tilanteessa ei aina niin kovin naurattanutkaan. Omalle kohdalleni ei onneksi ole ainakaan vielä (koputan puuta) osunut mitään suurempia katastrofeja, mutta jokin pieni kömmähdys mahtuu lähes jokaiseen reissuun. Joistakin olen ottanut opikseni, toisille voin lähinnä nauraa. Tässä kokoelma koottuja mokia ja kommelluksia muidenkin iloksi ja opiksi. Continue Reading

Vaihtoehto lentämiselle – matkavinkkejä ja pohdintoja

Näin vuoden 2019 alussa olen monen muun tapaan pohtinut tulevan vuoden lomakausia ja matkasuunnitelmia, sekä potenut samalla hienoista ahdistusta siitä, että minun itsekäs haluni nähdä maailmaa aiheuttaa ilmastokuormaa, josta lentämisen aiheuttamat päästöt eivät ole ainakaan pienimmästä päästä. Vaikka elänkin arjessani mielestäni varsin ekologisesti, kohdistuu tietynlainen syyllisyys kuitenkin juuri lentopäästöihin, sillä lentämisen aiheuttamat päästöt muodostavat helposti todella suuren osan henkilökohtaisesta hiilijalanjäljestä, minkä lisäksi ne ovat vieläpä pitkälti turhia päästöjä. Minä voisin elää varmasti ihan hyvän elämän ilman yhtä ainutta lentoa, se vain olisi hyvin erilaista elämää. Kuitenkin päätös lentämisen rajoittamisesta tuntuu matkailuun tottuneesta ihmisestä ymmärrettävästi äärimmäisen vaikealta. Jos kuitenkin haluaa matkustaa ympäristön kannalta kestävästi, on lentämisen varaan rakennettua matkustustyyliä pakko muuttaa. Mutta mitä jää jäljelle, jos lentäminen ei ole enää vaihtoehto matkakohdetta valittaessa? Continue Reading