Sade ropisi auton ikkunoita vasten ja tummat pilvet kerääntyivät pahaenteisesti yllemme, kun oppaamme kurvasi autollaan Latvian rajalta kohti Liettuan yhä kuoppaisemmiksi käyviä teitä. Olimme lähteneet aamulla matkaan Riiasta, josta ajomatkaa oli tähän mennessä kertynyt noin sadan kilometrin verran ja pian saapuisimme kohteeseemme, Šiauliain kaupungin kupeessa sijaitsevalle mäennyppylälle. Täällä, keskellä Liettuan maaseutua sijaitsee kymmenien tuhansien ristien peittämä kukkula, jota kaukaa katsottuna voisi erehtyä luulemaan epätavallisen täyteen ahdetuksi hautausmaaksi. Kukkulassa ei kuitenkaan ole kyse hautapaikasta, vaan ristien taakse kätkeytyy uskonnollisen merkityksen ohella vaikuttava tarina liettualaisten sinnikkyydestä ja periksiantamattomuudesta. Kaiken tämän lisäksi kyseessä on varmasti yksi Baltian erikoisimmista nähtävyyksistä.
Kukkulan historia on tarina surusta ja vastarinnasta
Mikä ihme on saanut liettualaiset kiikuttamaan tuhansia ristejä yhden mäennyppylän päälle? Täyttä varmuutta kukkulan historiasta ei ole, mutta varhaisimmat kirjalliset maininnat risteistä viittaavat 1830-luvulle, jolloin liettualaiset kapinoivat epäonnistuneesti Venäjän keisarikunnan hallintoa vastaan. Perheet alkoivat tuolloin pystyttää kansannousussa kuolleiden läheistensä muistoksi ristejä entiselle linnakukkulalle. Ristien pystyttäminen jatkui seuraavan kapinan yhteydessä 1860-luvulla ja jatkui aina Liettuan neuvostomiehitykseen saakka.
Neuvostovallan aikana tilanne mutkistui. Neuvostomiehittäjät lanasivat mäellä olevat ristit puskutraktoreilla maan tasalle ja yrittivät estää uusien pystyttämisen kaikin keinoin. Liettualaiset kuitenkin jatkoivat sinnikkäästi ristien pystyttämistä aina uudelleen ja uudelleen, ja vähitellen ristikukkulasta muodostuikin alkuperäisen merkityksensä ohella myös symboli väkivallattomalle vastarinnalle. Liettuan itsenäistyttyä uudelleen 1990-luvun alussa ristejä on jälleen saanut tuoda paikalle vapaasti ja tätä vapautta on toden totta hyödynnetty.
Sukellus tuhansien ristien keskelle
Tummien pilvien alla nököttävät ristit näyttävät suorastaan pahaenteisiltä lähestyessäni niiden peittämää kukkulaa. Tien varressa vastaan tulee ensimmäiseksi pari minikokoista puukirkkoa, mutta pian niiden jälkeen maiseman täyttävät tuhannet ja taas tuhannet ristit, joita on valmistettu niin puusta, metallista, kolikoista kuin legopalikoistakin – vaikkakaan viimeksi mainittua en etsinnöistä huolimatta onnistu ristien joukosta löytämään. Ei kyllä ihmekään, koska yksittäisen ristin bongaaminen tästä massasta on kuin etsisi sitä kuuluisaa neulaa heinäsuovasta.
Ristien tarkkaa määrää ei tiedä kukaan. Viimeisimmässä laskelmassa vuodelta 2006 niitä arveltiin olevan 100 000 ja tällä hetkellä määrä on arviolta jotain sadan tuhannen ja puolen miljoonan väliltä. Ristien laskeminen olisikin lähes mahdoton tehtävä, sillä niitä tuodaan paikalle jatkuvasti lisää. Pienimmät niistä ovat muutaman sentin mittaisia krusifikseja, joita on ripusteltu suurempiin risteihin tai kasattu keoiksi niiden juurelle. Suurimmat ristit törröttävät kohti taivasta monen metrin korkeuteen.
Kierrellessäni ristiröykkiöiden seassa saan jatkuvasti varoa, etteivät vaatteeni, laukkuni tai sateenvarjoni tartu jostain törröttävään sakaraan ja kisko mukanaan kokonaista ristien kimppua. Osa risteistä on pelkistettyjä puuristejä, kun taas hienoimmat säihkyvät kullattuina ja tekojalokivillä koristeltuina. Monet risteistä näyttävät identtisiltä, joten pohdin, onkohan paikalla tavallisesti jonkinlainen koju, josta ristejä voi ostaa mäelle pystytettäväksi. Nyt koronan hiljentämänä kesänä paikalla ei ole lisäkseni juuri ketään, joten kojujakaan ei mäen edustalla näy.
Tutkaillessani ristejä tarkemmin huomaan osassa kaiverruksia ja kirjoituksia, joista päätellen ristejä on tuotu paikalle ympäri maailmaa, aina Aasiasta ja Amerikoista saakka. Samaan aikaan paikalle osunut, saksaa puhuva perhe kiinnittää sivummalla juuri omaa ristiään muiden joukkoon ja pari kertaa huomaan risteissä myös suomenkielistä tekstiä. Nykyään mäelle pystytetyt ristit edustavat surun sijasta toivoa, eikä paikalla vallitse lainkaan surumielinen tai apea tunnelma. Tunnelma ei myöskään ole erityisen harras tai uskonnollinen, vaikka ristejä pukkaakin esiin joka puolelta.
Perille omalla autolla tai osana kierrosta
Ristikukkula sijaitsee noin 10 kilometrin päässä lähimmästä kaupungista, lähes kirjaimellisesti keskellä peltoa. Julkisilla paikalle on hyvin hankalaa päästä, joten varminta on ajella perille autolla tai osallistua opastetulle kierrokselle. Minä ja ystäväni päädyimme johonkin näiden väliltä ja vuokrasimme meille oman oppaan, eli yksityisen päiväretken Riga Travellerin kautta. Normaalisti reissu hoituisi pienryhmäretkenä, mutta koronan vuoksi lähtijät olivat harvassa ja yksityinen retki täten ainoa vaihtoehto, kun meistä kumpaakaan ei houkutellut ajaa itse. Jos Riian kadut alkavat näyttää liiankin tutuilta, ota siis auto alle ja suuntaa rajan yli Šiauliaihin. Mikseipä paikalle ajelisi myös Vilnasta käsin, joskin matkaa kertyy siltä suunnalta noin 100km enemmän.
Psst! Voit seurata blogia myös Instagramissa (@seikkailumielellablogi), jonne päivitän aina tuoreimmat kuvat ja kuulumiset tien päältä.
12 Comments
Kiitos tästä jutusta. Parin viikon päästä pitäisi lähteä kohti Baltiaa ja tämä on ollut listoilla – tosin Latvia varmaankin sulkee kohta myös Liettuan rajan covid-19 tapausten vuoksi. Pelkona on myös Suomen tilanne, jos sekin kasvaa yli 16/100000 tapaukseen niin maahan ei ole menemistä kun joutuu 14 päivän karanteeniin. Kiitos myös edeltävästä jutusta Siguldasta – se olisi ensimmäisenä kohde Latviassa.
Matkailu Baltiassakin on nyt kyllä valitettavan epävarmaa, vaikka kesällä tilanne näyttikin jo paremmalta. Toivottavasti kuitenkin jossain vaiheessa pääset näistä molemmista kohteista nauttimaan!
Kiinnostava paikka! Tämä on ehdottomasti listalla, kun Baltiaan suuntaan. Pitänee jättää oma kookas matkareppuni autoon, kun kukkulalle menen, muuten varmasti kaataisin ristin jos toisenkin.
Juu, tuonne kannattaa suunnata pienillä kantamuksilla, ettei käy hassusti 🙂
Toi on kyllä mielenkiintoinen paikka, siitä ei pääse mihinkään. On ollut itsellä listalla, että hieman lähellekin reissatessa pitää käydä omin silmin katsastamassa 🙂
Risitkukkula kyllä kiinnostaisi nähdä jonain päivänä. Meidän Baltian-reissulla se jäi pois, koska ei oikein sopinut meidän muuhun reittisuunnitelmaan kovin hyvin.
Onpahan erikoinen paikka! Tykkään hautausmaista ja niissä onkin tullut maailmalla kierreltyä, mutta tällaisesta ristikukkulasta en edes tiennyt. Toivottavasti tulee nähdyksi omin silmin jonain päivänä.
Tämä on jäänyt näkemättä ja kokematta, mutta muistan vähän vastaavan Santiago de Compostelan varrelta Pohjois-Espanjasta. Emme kävelleet reittiä mitenkään alusta loppuun, mutta valittuja paloja reitin varrelta ja yksi sellainen osio päätyi juuri tällaiselle ristikukkulalle ja etenkin kun olit aikasi talsinut auringossa hiekkaista tietä pitkin kukkula tavoitteena, niin siitä melkein tuli uskonnollinen kohde vähemmänkin uskonnolliselle ihmiselle!
Tuolla olen halunnut käydä, mutta ongelmana on ollut kukkulan syrjäinen paikka, se ei ole ollut matkan varrella. Ehkä joskus tieni vielä kulkee sen kautta. Hieno paikka kuitenkin, kertoo toivosta ja periksiantamattomuudesta.
Olen monta kertaa törmännyt tuohon paikkaan internetissä, mutta itse en (vielä) ole siellä päässyt käymään. Toivottavasti joku päivä löydän itseni kuitenkin tuolta, vaikuttaa kiinnostavalta paikalta.
Upeat kuvat noista risteistä! Olen lukenut aikaisemmin kyseisestä kukkulasta, täytyy ehdottomasti laittaa korvan taakse, jos vaikka joskus vielä sinne Riikaan pääsen.
Kävin tuolla muutama vuosi sitten ja yövyin Šiaulian kaupungissa. Paikka sijaitsee tosiaan sen verran hankalasti, että oma auto on melkein välttämätön, tai tosiaan sitten valmisreissu.