Kun lähdin ensimmäistä kertaa reissuun ihan itsekseni, ihmetteli lähipiiri ratkaisuani useammalta suunnalta. ”Ai ettekö lähdekään kahdestaan?”, ”Miksi miehesi ei tule mukaan?”, ”Oletko lähdössä työmatkalle?”. Vaikka matkustan suurimman osan reissuistani armaan puolisoni kanssa, aina meidänkään suunnitelmamme ja etenkään loma-aikamme eivät osu yksiin. Olen meistä kahdesta muutenkin se, joka on jatkuvasti uusien matkakohteiden ja reissujen perään, joten miksipä en purkaisi matkakuumetta lähtemällä silloin tällöin reissuun yksinäni. Kun on tottunut matkustamaan seurassa, on ensimmäinen yksinmatka yleensä jännittävä ja erilainen kokemus. Kerrotaanpa siis rehellisesti, mitä soolomatkailu on tälle naiselle opettanut ja mihin toisaalta kannattaa realistisesti varautua, kun lähtee ensimmäistä kertaa reissuun ilman matkakumppania.
Neljä hyvää syytä soolomatkailuun
Soolomatkailuun liittyvät kokemukseni painottuvat tähän mennessä kirkkaasti positiivisen puolelle ja tältä pohjalta yksinmatkailua on ollut helppo suositella muillekin. Erityisesti nämä neljä seikkaa painavat minun vaakakuppini soolomatkailun puolelle.
1. Saa mennä minne nenä näyttää
Siinä missä seurassa matkailu vaatii ainakin jonkin verran kompromisseja, yksin reissatessa ei tarvitse kysyä kenenkään muun mielipidettä. Alkaen ihan reissukohteesta ja matkan ajankohdasta, yksin saa päättää kaikesta itse. Minun kohdallani tämä tarkoittaa yleensä suuntaamista jonnekin päin Eurooppaa, mieluiten kaupunkikohteeseen kulttuurin ja historian vietäväksi. Yksin matkustaessani uskallan suunnitella reiteille myös esimerkiksi pidempiä bussi- ja junamatkoja, joita matkaseuran istumalihakset harvemmin kestävät, mutta joista itse nautin suunnattomasti. Soolomatkalla pääsee 100 % toteuttamaan vain itseään ja omia matka-unelmiaan.
2. Itseluottamus vahvistuu
Kun kaikesta vastaa matkalla yksin, on pakko luottaa itseensä. Itse olen huomannut itseluottamukseni ja -varmuuteni kasvaneen ihan muutamankin soolomatkan myötä, kun vierellä ei kuljekaan kumppania, joka rientää apuun kiperissä paikoissa. Olen ensinnäkin aivan surkea suunnistaja, joka näyttää eksyneeltä kotikaupungissaankin, mutta kulkiessani yksin ulkomailla olen joutunut skarppaamaan ihan eri tavalla pysyäkseni edes jotenkin kartalla. Ensimmäiseen yksinmatkaani palaten mietin usein reissussa, että jos selvisin Chicagon kokoisessa suurkaupungissa yksinäni, pärjään ihan varmasti muuallakin. Ja niin olen pärjännyt.
3. Yhdelle on (melkein) aina tilaa
Soolomatkailusta on joskus käytännöllistäkin hyötyä. Siinä missä kahdelle tai varsinkaan sitä suuremmalle seurueelle ei aina löydy esimerkiksi vapaata pöytää ravintolasta tai tilaa majoituksesta, yksi mahtuu lähes aina mukaan. Ei tarvitse myöskään pähkäillä, löytyykö junasta tai bussista vierekkäisiä istumapaikkoja.
4. Soolomatka on mahdollisuus tutustua myös itseensä
Soolomatkat ovat olleet minulle hyvä tilaisuus pohdiskella sitä, millainen matkailija minä itse olen, mistä pidän ja mistä en. Tällaiset tutkimusmatkat itseeni ovat tuottaneet monia oivalluksia, joita osaan nyt sanoittaa paremmin muillekin, kun taas seuraavan kerran lähden matkaan kahdestaan tai isommassa porukassa. Etenkin, jos arkea elää kovasti toisten ihmisten ehdoilla, on mielestäni ihan hyvä joskus pysähtyä pohtimaan, millainen tyyppi minä itse oikein olenkaan – ja soolomatkailu tarjoaa tähän mitä parhaimmat puitteet.
Varaudu kuitenkin myös näihin
Ihan kaikin puolin minunkaan soolomatkani eivät ole olleet pelkkää iloa ja auvoa. Yksinmatkailussa on myös huonot puolensa, joiden kanssa on usein vain elettävä, kun reissuun on päättänyt soolona lähteä. Nämä asiat on hyvä ainakin pohtia läpi, ennen kuin suuntaa ensimmäistä kertaa yksin tien päälle.
1. Ruokaileminen yksin
Tämä on itselleni joka kerta yhtä naurettavan suuri ongelma. Tykkään syödä hyvissä ravintoloissa, mutta yksin koen aina olevani jonkinlainen silmätikku. Soolomatkoilla turvaudunkin huomattavasti muita matkoja useammin noutoruokaan tai lähimarketista koottuun lounaaseen. Olen kuullut monien turvautuvan soolona ruokaillessa kirjan lukemiseen, joten ehkä tämä täytyy vielä pistää kokeiluun, ennen kuin luovutan kokonaan ravintolaillallisten suhteen. Tai ehkäpä tässä olisi sauma pirauttaa videopuhelu kotiin ja vaihtaa illallisen äärellä päivän kuulumiset.
2. Turvallisuus
Erityisesti yksin matkailevana naisena joutuu väistämättä miettimään myös omaa turvallisuuttaan. Itse vältän liikkumista yksin ilta-aikaan ja selvittelen etukäteen alueet, joilla ei ole turvallista liikkua. Turvallisuus ulottuu myös sellaisiin asioihin, kuin omien matkatavaroiden vahtimiseen esimerkiksi junassa vessakäynnin ajaksi. Oman turvallisuudentunteeni lisäämiseksi pyrin yleensä vaihtamaan edes muutaman sanan vierustoverin kanssa ja huolehdin extratarkasti siitä, etten herätä ei-toivottua huomiota esimerkiksi arvoesineitä levittelemällä.
3. Kukaan ei ole jakamassa kuluja
Valtaosa maailman hotellihuoneista on mitoitettu kahdelle hengelle ja soolomatkaajan kanssa kukaan ei ole jakamassa kuluja. Tämä on yksi syy, miksi päädyn soolomatkoilla hostelleihin – dormeissa ei tarvitse maksaa kuin omasta sängystä.
4. Joskus omakin seura alkaa tympiä
Omat soolomatkani ovat tähän mennessä olleet korkeintaan viikon mittaisia, mutta viikonkin aikana oma seura voi toisinaan maistua puulta. Hiljattain olen kuitenkin bongannut Facebookista ryhmiä, joissa soolomatkailijat etsivät itselleen seuraa vaikkapa päiväpatikalle tai muuhun ajanviettoon muista kohteessa samaan aikaan seikkailevista matkailijoista. Tätä voisin itsekin hyödyntää seuraavalla kerralla, kun oma seura alkaa kyllästyttämään.
– – –
Vaikka soolomatkailun ”plussat ja miinukset” jakautuvatkin aikalailla tasan, väitän soolomatkojen kuitenkin muokanneen minua matkustajana ja matkakumppanina ennen kaikkea parempaan suuntaan ja tästä syystä suosittelenkin jokaista kokeilemaan yksinmatkailua edes kerran elämässään, vaikka se tuttu ja turvallinen matkakumppani kotisohvalta löytyisikin. Kun itse tiedän, millainen matkailija olen, mistä pidän ja miten pärjään tiukoissakin paikoissa, väitän olevani parempaa matkaseuraa myös muille.
Millaisia kokemuksia sinulla on soolomatkailusta?
13 Comments
Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä postaus! Olen kovasti pohtinut ensimmäiselle soolomatkalle lähtöä, mutta se on vielä toteuttamatta. Tästä sain hyvät vinkit kohti suunnitelman toteuttamista!
Hyvä postaus, mihin voin helposti samaistua! Meillä suurin kompastuskivi yhteismatkoissa on täysin erilaiset kiinnostuksen kohteet, matkailumieltymykset ja vaatimustaso. Mies haluaa suorat lennot ja hyvätasoisen hotellimajoituksen hinnalla millä hyvänsä, ei kestä bussimatkoja, valittaa omasta mielestäni turhista asioista, ei jaksa odottaa jos haluan jäädä kuvailemaan, ei ole juurikaan kiinnostunut vieraista kulttuureista jne. Aivan täysin vastakohta omille matkailuintresseilleni.
Ollaan me käyty muutaman kerran ihan jossain Euroopan kaupunkikohteissa yhdessä ja ne reissut on menny sekä hyvin että huonosti, mutta en näe miestä mitenkään päin mukanani esim. jossain Keski-Amerikan reppureissulla. Tämän vuoksi haluan lähteä yksin, ja totta puhuen kaipaan välillä myös omaa aikaa ja rauhaa maapallon toisella puolella.
Sittemmin olen kyllä saanut matkakumppanikseni oman pikkeveljeni, jonka kanssa tehty viime kesän Turkin reissu meni niin nappiin, että nyt ollaan tänä vuonna lähdössä Irlantiin road tripille ja suunnitellaan reissua myös Montenegroon. Veljen kanssa matkatessa ainoa eroavaisuus on se, että hostellimajoitus ei tule kyseeseen, vaan varataan joko huoneisto tai muu privamajoitus. Mutta muuten intressit osuu yksiin ja veli on tosi mukautuva ja pitkähermoinen matkakumppani 🙂
Nyt ollaan miehen kanssa vähän puhuttu, että jos lähettäis pidemmälle reissulle loppuvuodesta, ja suunnitelmissa on vilissyt mm. Sri Lanka, Marokko ja Tansania, mutta saa nähdä. Mun mielestä kaikkien pitäis nähdä ja kokea maailmaa myös Euroopan ulkopuolella ja oikeesti lähteä mukavuusalueelta. Kyllä se kasvattaa sitä pinnaa ja avartaa omaa ajatusmaailmaa..
Ja niin, se pääpointti jäi sanomatta. Miellän itteni kaikesta huolimatta soolomatkailijaks, ja viihdyn myös hyvin pitkilläkin soolomatkoilla. Viime keväänä kun olin 10 viikkoa Keski-Amerikassa, tutustuin matkalla yhteen saksalaiseen naiseen, jonka kanssa reissasin pari viikkoa, mutta vaikka sekin oli ihan hyvä tyyppi, niin kyllä mä kaipasin sen kahen viikon jälkeen jo omaa rauhaa 😀
Suosittelen soolomatkailua kaikille. Kannattaa sitä edes kokeilla, jonka jälkeen näkee sopiiko se itselle vai ei. Juurikin noiden sun luettelemien syiden vuoks. Jokaiselle tekee hyvää olla välillä yksin omien ajatusten kanssa. Se todellakin lisää itsetuntemusta ja -luottamusta 🙂
Täällä myös yksi sooloreissaamisen suuri ystävä. Olen tehnyt suurimman osan reissuista soolona ja se on mulle luontevin tapa matkustaa. Toki mulla on myös hyviä kokemuksia seurassa/kumppanin kanssa reissaamisesta, mutta tuntuu, että ne mieleen painuvimmat seikkailut olen tehnyt nimenomaan yksin. Ehkä juuri se, että itse päättää asioista kompromissittomasti ja selviää välillä kiperistäkin tilanteista ihan itse tuo sitä jotain erikoismaustetta soolomatkoihin. Se kyllä itseäkin harmittaa, että monissa kohteissa yksin matkustaminen tulee kalliimmaksi etenkin majoituksen suhteen ja tietysti juuri ateriahetket on keskimäärin kivempi jakaa seurassa. Toki yksin reissuun lähtemisen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että viettäisi koko reissun yksin, sillä ainakin itse olen matkoillani usein tutustunut uusiin ihmisiin esim. hostelleissa, retkillä, couchsurfingin kautta tai muuten vaan. Tuntuu, että yksin reissatessaan uusiin ihmisiin tutustuminen on jopa helpompaa kuin jonkun toisen kanssa matkalla ollessa.
En yhtään ymmärrä sitä, miksi pariskuntien pitäisi aina matkustaa yhdessä. Itse olen saanut soolomatkoilla samanlaista ihmettelyä osakseni. Itse tykkään välillä matkustaa yksin, koska se tekee kokemuksesta niin erilaisen. Kasvattaa esim. juurikin tuota itseluottamusta. Tekee hyvää välillä parisuhteellekin viettää aikaa tai matkustaa erikseen. Muutenkin tykkään vaihdella matkustustyylejä, joskus yksin, joskus yhdessä, joskus kaverin kanssa, joskus ryhmässä…
En ole mielestäni tehnyt yhtäkään perinteistä soolomatkaa, vaikka olen matkustanut yksin New Yorkiin ja majoittunut siellä myös yksin, mutta ystäväni asuu kaupungissa ja tapasin häntä päivittäin. Toki vietin aikaa kaupungissa myös yksinkin. Samoin olen käynyt työmatkoilla yksin, mutta niitäkään en jostain syystä miellä soolomatkoiksi. Haluaisinkin kokeilla lähteä ihan perinteisesti lomalle yksinäni, ilman että kohteessa on mitään minulle suunniteltua ohjelmaa tai ystävää. Ajatus tämmöisestä lomasta myös kuitenkin jostain syystä ahdistaa, sillä epäilen että en viihtyisi yhtä hyvin kuin toisen seurassa. Eniten seuraa kaipaisin todennäköisesti juuri ravintolaan tai illanviettoon. Voi olla että ehkä tykästyisinkin yksin reissaamiseen, joten täytyyhän sitä ainakin kerran kunnolla kokeilla! 🙂
Tein tammikuussa ensimmäisen soolomatkani, kohteena Lontoo. En ole muutenkaan matkustanut, kun ihan muutamassa maassa, ja matkalla lentokentälle tunnelma olikin todella jännittynyt ja ajatukset luokkaa ”mitä ihmettä oon tekemässä”. Soolomatka oli kuitenkin ollut haaveeni jo pitkään. Reissu meni tosi hyvin ja soolomatkailu vei täysin mennessään! Oli mahtavaa huomata, että pärjäsi ja miten kivaa olikaan mennä ihan oman mielen mukaan. Itseluottamus kyllä nousi hurjasti. Ainoat miinukset olivat tuo ravintolassa syöminen, ja söinkin sen vuoksi vain pikaruokaa tai ostin ruuan kaupasta. Toinen juttu on, ettei ole ketään, joka ottaisi susta kuvia reissukohteessa, itse kun en halua antaa kameraa/puhelinta vieraalle. Täytyy tyytyä selfieen.
Odotan jo kovasti uutta sooloreissua ja luulen, että tulen jatkossa reissaamaan paljon myös yksinäni!
Soolomatkailu on ehdottomasti kokeilemisen arvoista kenelle vain, parisuhdestatuksesta tai iästä riippumatta. 🙂 Vertaistukea löytyy mm. täältä:
https://www.facebook.com/groups/soolomatkailijat/
Allekirjoitan kaikki mietteet yksin matkailusta, paitsi ravintolasyöminen yksin on nykyään jo rennompaa. 😃
Itse tein ensimmäisen soolomatkani 35 vuoden ikäpyykin kohdalla. Sitä ennen olin reissannut vain entisen puolison tai kavereiden kanssa. Mutta nykyään soloreissut, niin kuin kaikenlainen yksinolo ja yksin tekeminen, oli se sitten teatteriin tai taidenäyttelyyn meno, on minulle yksineläjänä täysin normi olotila ja ”osa-aikaintroverttinä” hyvin tärkeä osa henkistä hyvinvointiani.
Jännitin ensimmäisiä reissujani paljon ja itseluottamuksen kasvu tuntuu nyt jotenkin hassulta. Vaikka sen huomaa kasvaneen ihan valtavasti, niin silti mulle ei ole tullut sellaista ”mä pystyn mihin vaan” fiilistä. Minulle itseluottamus on jotain rauhoittavaa tunnetta siitä, että minä pärjään siellä mihin olen menossa ja uskallan myös kuunnella itseäni, jos joku asia tai esim. matkakohde ei tunnu hyvältä lähteä toteuttamaan yksin. Siksi suosittelisin yksin reissaamista, pientäkin, ihan jokaiselle, vaikka se ei nyt tuntuisikaan niin kovin kiehtovalta tai tarpeelliselta. Kun yksinoloa lakkaa pelkäämästä, siitä voi tulla hurja voimavara loppuelämäksi.
Juurikin tuo että aikataulut eivät mene yksiin, minä matkustan paljon myös soolona. Tykkään olla omissa oloissani. Kyllä sitä seuraakin noilla matkoilla saa, jos sellaista kaipaa. ☺️
Hyviä ajatuksia ja voin ehdottomasti samaistua näihin! 🙂 Itsekin olen soolomatkailuun vasta hurahtanut, oikeastaan puolivahingossa olosuhteiden pakosta. Ensimmäinen soolomatkani oli Teneriffalle vapaaehtoistöihin, mutta matkan alkupuolikas sekä vapaaehtoistöiden jälkeinen puolikas olivat omatoimista yksinmatkailua. Toinen kohteeni oli vastikään Lontoo, joka oli ihan mahtava paikka sooloreissata! Omia miinuksiani ovat myös tuo ruokailu, sillä en tykkää istuskella ravintolassa yksin. Olen käynyt street food -tyyppisissä paikoissa syömässä tai sitten takeaway sapuskat hakenut majapaikkaan. Toinen on toki valokuvaus, sillä yksinään kun reissaa, niin kukapa ottaisi minusta kuvan jonkun ihanan asian tai nähtävyyden äärellä? Joskus läheltä voi bongata toisen turistin ottamaan kuvaa, mutta aina sekään ei onnistu ja täytyy tyytyä jäämään ilman sitä omaa naamakuvaa (tai napsia selfieitä, jos niistä tykkää..). 😀 Heh. Plussat ovat kuitenkin isommat kuin miinukset, sillä soolomatkailu opettaa ihan uudella tavalla niin paljon itsestä, omista mieltymyksistä, matkakohteesta yms.
Hyvä postaus, ja olen niin samaa mieltä sekä hyvistä että huonoista puolista 😀 Tein ensimmäisen sooloreissuni viime vuonna kun olin Barcelonassa viikon. Ei varmasti jää viimeiseksi yksinmatkaksi!
Hyvää pohdintaa! Juuri tuli päätettyä, että ensimmäinen soolomatkakohteeni tulee olemaan Lissabon jonne lähden tänä vuonna. Tuo on kyllä varmasti niin totta, että yksin matkaillessa itseluottamus kasvaa koska on pakko pärjätä yksin.
Tunnistan itseni tuosta syömisestä, mulla tuottaa sama jo hankaluuksia pelkästään ihan Suomessa. Pitääpäs pakata siis iso kasa kirjoja mukaan oikealla ekalle soolomatkalle! 😀