Alicantea on sen pitkän historian aikana haluttu suojella milloin miltäkin hyökkääjiltä ja niinpä kaupungista löytyy linnoituksiakin kaksin kappalein. Benacantil-vuoren laella kohoava Santa Bárbaran linnoitus kuuluu lähes jokaisen Alicanten kävijän listalle, tarjoten huikeat näkymät kaupungin yli kauas merelle, kun taas selvästi vähemmän tunnettu San Fernandon linnoitus vartioi kaupunkia sisämaan puolella. Jos aikaa on vain yhdelle, on valinta melko selvästi Santa Bárbara, mutta jos Alicantessa viettää useamman päivän, ehtii hyvin piipahtaa myös San Fernandolla. Molemmilla linnoilla on omanlaisensa tunnelma ja myös aivan erilainen historia.
Santa Bárbara – jyrkkä nousu palkitsee upeilla maisemilla
Santa Bárbaran linnoitusta on vaikea olla huomaamatta, sillä linnake ja sitä kannatteleva Benacantil-vuori näkyvät kaikkialle kaupunkiin. Vastaavasti maisemat ylhäältä linnoitukselta kattavat koko Alicanten ja sen ympäristön, joten jyrkkä nousu on jokaisen askeleen arvoinen, etenkin kun sisäänpääsy linnaan on ilmainen. Linnoituksen historia ulottuu yli tuhannen vuoden taakse, jolloin maurit hallitsivat aluetta ja alkoivat rakentamaan linnoitusta Alicanten suojaksi noin 800-luvulla. Nykyisen nimensä linna sai kastilialaisilta, jotka ottivat linnoituksen haltuunsa 1200-luvulla ja nimesivät sen Pyhän Barbaran mukaan.
Perille kävellen, hissillä tai autolla
Santa Bárbaralle kapuaminen käy etenkin kuumana päivänä urheilusuorituksesta, mutta hyväkuntoiselle tätäkin vaihtoehtoa voi suositella. Matkan varrelta löytyy myös useampia, komeilla maisemilla varustettuja levähdyspaikkoja, joilla voi kerätä voimia ennen seuraavia nousumetrejä. Ylöspäin kulkee useampia reittejä ja vanhan kaupungin suunnalta kiipeämisen alkuun pääsee esimerkiksi Calle San Juanilta nousevia portaita pitkin tai toiselta suunnalta Calle de Trafalgarilta.
Jos kävely ei houkuttele tai ei eri syistä ole mahdollista, linnalle pääsee myös alle 3 euron hintaisella hissillä. Hissin (Ascensor al Castillo de Santa Bárbara) lähtöpaikka on Postiguet-rannan tuntumassa, Carrer de Jovellanosin varrella. Kolmas vaihtoehto on saapua linnalle moottorivoimin, eli esimerkiksi omalla autolla. Ilmeisesti kesäaikaan linnoitukselle lähtee myös bussikuljetuksia edellä mainitun hissin lähtöpaikan luota.
Huipulla voi istahtaa kahville ja tutustua Alicanten historiaan
Kun ylhäälle asti on keinolla tai toisella päässyt, kannattaa linnoitusta kierrellä rauhassa ajan kanssa ja tutustua vaikkapa sen alueella sijaitsevaan ilmaiseen museoon, jossa kerrotaan Alicanten alueen historiasta. Linnoituksen alueella saattaa hyvällä tuurilla törmätä myös erilaisiin esiintyjiin, kuten joululauluja esittävään a cappella -kuoroon, jonka kohtasin omalla vierailullani. Linnoitusta on kunnostettu viime vuosikymmeminä ja alueella on mukava ihmetellä ja katsella ympärilleen, sekä tietysti ihailla jatkuvasti ympärille levittäytyvää maisemaa.
Jos kahvihammasta kolottaa tai kiipeäminen on saanut isommankin janon aikaan, löytyy linnoitukselta myös kahvila, jossa maisemien katselua voi jatkaa virvokkeita nauttien. Hinnat olivat kahvilan sijaintiin nähden kohtuulliset. Toki suosittelen nappaamaan matkaan mukaan jo lähtiessä myös oman vesipullon, etenkin jos linnalle saapuu kävellen, sillä talviaikaankin kapuaminen saa kyllä hien pintaan.
San Fernando – Bárbaran vaatimattomampi pikkuveli
Siinä missä Santa Bárbara on Alicanten suosituimpia nähtävyyksiä, San Fernandolle ihan jokainen kaupungissa vieraileva matkailija ei eksy kiipeämään. Niinpä tällä huomattavasti ”isosiskoaan” pienemmällä linnoituksella saa nauttia rutkasti omasta rauhasta, samalla kuitenkin upeita maisemia ihastellen. Myös nousumetrejä on tarjolla vähemmän kuin Santa Bárbaralla ja linnoitukselle pääsee kiipeämään vaivatta muutamassa minuutissa.
Linna, joka ei koskaan päässyt tositoimiin
San Fernando on Alicanten linnoituksista nuorempi ja sijaitsee rannikon sijasta sisämaan puolella. Se rakennettiin kaupungin lisäsuojaksi pikavauhtia 1800-luvun alussa, kun Napoleonin pelättiin hyökkäävään kaupunkiin. Alicanten sijasta Napoleon lähtikin sotaretkelle Venäjälle, joten linnoitus ei koskaan päässyt tositoimiin puolustustaistelussa. Vuosien saatossa linnoitus on rapistunut ja se on jätetty jotakuinkin oman onnensa nojaan. Rapistuneita portaikkoja ja muita kulkuväyliä on hiljattain hieman korjailtu ja siistitty, mutta pääpiirteissään linna on huomattavasti Santa Bárbaraa nuhjuisempi, eikä paikalla ole esimerkiksi opasteita tai palveluita. Urbaanille seikkailijalle se on kuitenkin mielenkiintoinen pistäytymispaikka.
Kaksi reittiä linnan portille
San Fernandoa kannattaa lähestyä Camino de Castillo de San Fernando -kadun suunnasta, jolloin reitti ylös kulkee vehreän puistoalueen, Parque del Doctor Ricon, läpi. Puistosta reitti nousee melko loivaa kulkuväylää pitkin ylös linnoitusta kannattelevalle Mont Tossal -kukkulalle. Suorempaa reittiä linnoitukselle pääsee Calle Ronda del Castillo -kadulta nousevaa portaikkoa pitkin, joka vie suoraan linnoituksen portille.
Linnoituksesta ei ole jäljellä paljon muuta kuin leijonapatsaiden vartioima portti, joitakin portaikkoja ja muureja. Maisemat linnoitukselta tarjoavat kuitenkin hieman erilaista kulmaa kaupunkiin kuin Santa Bárbara, joka San Fernandolta käsin piirtyy maisemaan merta vasten. Muutamaa koiranulkoiluttajaa ja yhtä kanssaturistia lukuun ottamatta paikalla ei näkynyt ketään muuta, joten etenkin ruuhkaisimpaan sesonkiaikaan linnoitukselta voi lähteä etsimään myös omaa rauhaa. Jos linnoitusten arkkitehtuuriin on perehtynyt enemmänkin, riittää linnassa tutkittavaa myös sen lukuisissa virheissä, joita pikavauhtia valmistunut linnoitus kätkee rakenteisiinsa.
Kaksi linnaa, kaksi erilaista kokemusta
Santa Bárbara ja San Fernando tarjoavat kumpikin omanlaisensa silmäyksen Alicanten historiaan. Jos aikaa on, suosittelen piipahtamaan molemmissa.
Santa Bárbara
- Ilmainen sisäänpääsy
- Avoinna päivittäin klo 10 – 20 (talvella), huhtikuusta syyskuuhun klo 22 asti
- Kulku kävellen, autolla, bussilla tai hissillä
- Linnoituksella opastauluja, museo, kahvila ja muita palveluita
- Santa Bárbaran nettisivut
San Fernando
- Ilmainen sisäänpääsy
- Ei aukioloaikoja
- Kulku kävellen loivaa nousua pitkin
- Linnoituksella ei ole palveluita, mutta omaa rauhaa sitäkin enemmän
– – –
Psst! Pistäthän blogin seurantaan myös Instagramissa, jonne päivitän aina tuoreimmat kuvat ja kuulumiset tien päältä.
No Comments