Suomen suurin matkablogiyhteisö

Reissukooste 2019 – sisältää lippuarvonnan Matkamessuille!

Yhteistyössä: Matkamessut

Ennen kuin lähden purkamaan Espanjan joulutunnelmia blogiin, halusin koota pakettiin koko kuluneen reissuvuoden. Matkavuoden 2019 teemana oli omalta osaltani tuttuun tapaan Eurooppa, sillä koko vuonna en astunut jalallanikaan kotoisan maanosamme ulkopuolelle. En tiedä mikä siinä on, että matkakohteita miettiessäni tutkailen yhä uudelleen Eurooppaa, enkä juurikaan haikaile vaikkapa Aasiaan. Toinen päätään nostanut teema reissuvuodessani oli selvästi maata pitkin matkailu, jota tietoisesti olin pyrkinytkin lisäämään.

Helmikuu: Ystävänpäivä Krakovassa ja päiväretki Auschwitziin

Reissuvuosi lähti käyntiin pidennetyllä viikonlopulla Krakovassa, joka valikoitui kohteeksi lähes yksinomaan lähistöllä sijaitsevan Auschwitzin keskitysleirimuseon takia. Helmikuinen Krakova oli aurinkoinen ja keväisen tuntuinen, vaikka kieltämättä keskitysleirivierailu veti mietteliääksi pidemmäksi aikaa. Auschwitzin myötä toteutui jälleen yksi kohde bucket listiltäni ja täytyy sanoa, että tämän vuoden reissuista kyseinen kohde oli kyllä kaikista vaikuttavin ja mieleenpainuvin.

Huhtikuu: Sporttiloma Vierumäellä

Huhtikuussa matkailin kotimaassa ja lähdin viettämään viikonloppua Vierumäelle. Olin haaveillut urheilun ja loman yhdistämisestä jo pidemmän aikaa ja tällainen pieni viikonloppumatka antoikin hyvin tuntumaa aktiivilomailuun. Idea seuraavasta aktiivilomasta kytee jo patikointireissun tai pyörämatkailun muodossa.

Toukokuu: Kirsikankukkia Helsingissä + junailua Belgiassa ja Saksassa

Ravaan Helsingissä työn puolesta tällä hetkellä lähes viikoittain, mutta muutaman kerran vuoden aikana sinne tuli lähdettyä ihan vapaa-ajankin merkeissä. Roihuvuoren Hanami oli kiinnostanut minua jo pidemmän aikaa ja viikonloppureissu Helsinkiin toteutuikin kyseisen tapahtuman ympärille, vaikka kirsikankukat olivatkin valitettavasti jo parhaimman kukoistuksensa nähneet.

Toukokuussa otin myös pienen varaslähdön kesään ja suuntasin läntiseen Eurooppaan. Tarkoitukseni oli alunperin toteuttaa menomatka ilman lentämistä, mutta viikonlopulle sattuneet ystävän häät muuttivat aikataulujani ja jouduin ottamaan alkumatkaa kiinni lentämällä Kööpenhaminaan saakka. Sieltä jatkoin matkaa junalla Hampuriin ja edelleen Belgiaan, jossa viihdyin muutaman päivän ihanasta Gentistä hullaantuen ja mahtipontista Brysseliä taivastellen. Loppuviikosta jatkoin vielä Saksan puolelle Düsseldorfiin tapaamaan paikallista ystävääni. Tämä matka jäi mieleen yhtenä vuoden ihanimmista reissuista.

gent belgia

Kesäkuu: Juhannusyö Isojärven kansallispuistossa

Kesäkuu alkoi kotimaan matkailun merkeissä ja suuntasin juhannusreissulle Isojärven kansallispuistoon. Päiväpatikka ja telttaretki keskellä metsää oli täydellinen tapa viettää keskikesän juhlaa, vaikka yö kuluikin nukkumisen sijasta palelemiseen. Heti kotiin selvittyäni ostoslistalle päätyikin lämpimämpi makuupussi.

Heinäkuu: Herrankukkaro

herrankukkaro

Painoin elokuuhun asti töitä, joten keskikesän reissut painottuivat vahvasti viikonloppureissuihin kotimaassa. Bloggaajareissu Herrankukkaroon tarjosi kurkistuksen virkistävän erilaiseen matkakohteeseen ja auttoi jaksamaan vielä muutaman viikon hommia ennen kesäloman koittamista.

Elokuu: Allegrolla Pietariin + bussilla Baltiassa

Elokuussa toteutin pitkäaikaisen suunnitelmani junareissusta Pietariin. Olin käynyt kaupungissa kerran aiemmin, mutta uusintareissu muutti käsitykseni tästä lähinaapurista kyllä täydellisesti. Ihastuin monipuoliseen ja kauniiseen kaupunkiin totaalisesti! Jos meikäläisen Pietari-jutut muuten kiinnostelee enemmänkin, tule kuuntelemaan Matkamessujen Norwegian Stagelle perjantaina 17.1. klo 12.30, mitä höpöttelen aiheesta Hop on hop off -blogin Irinan kanssa.

Pietarin reissun jälkeen ehdin hengähtää muutaman päivän, ennen kuin jatkoin reissaamista Baltian suuntaan. Bussireissu Viron ja Latvian läpi Riikaan ja takaisin Tarton ja Tallinnan kautta oli vuoden toinen soolomatkani, joka tarjosi myös kauan kaivatun lähemmän tutustumismahdollisuuden etelänaapuriimme Viroon. Viro ihastutti tällä reissulla niin kovaa, että uskon maan löytyvän myös tämän vuoden kohteideni joukosta. Erityisesti Saarenmaa ja Hiidenmaa kutittelisivat fillarimatkan kohteina mielessä ensi kesää ajatellen.

bussilla latviaan

Lokakuu: Syysreissu Tallinnaan

Lokakuun sateiden keskellä palasin Viroon juhlistamaan merkkipäivää puolisoni kanssa. Rentoutumiselle ja hyvälle ruoalle pyhitetty viikonloppu Tallinnassa sopi täydelliseksi akkujen lataamiseksi keskelle lokakuuta. Tallinnasta löytyi taas uusia puolia, jotka saavat minut tykästymään tähän läpeensä tuttuun kaupunkiin yhä uudelleen.

Joulukuu: Pikkujoulut Helsingissä + Joulumatka Espanjaan

Joulukuu lähti käyntiin jälleen yhdellä Helsingin reissulla, kun yhdistin Rantapallon blogipikkujouluihin hemmotteluloman hotellissa. Klaus K lunasti tällä matkalla jälleen kerran paikkansa yhtenä suosikkihotelleistani.

Reissuvuoden huipensi viikon mittainen täydellinen rentoutumisloma Espanjan auringon alla. Loppuvuosi oli todella hektinen, sillä tein muuttoa uuteen asuntoon ja perehdyin samalla uuteen projektiin työrintamalla. Uuvuttavan joulukuun lopulla olikin ihanaa jättää muuttolaatikot ja työkiireet taakseen ja viettää rentouttava joulu perheen kanssa Alicantessa. Alkuvuoden postauksissa kuulettekin varmasti tästä reissusta useamman kohdevinkin muodossa.

Haaveet vuodelle 2020 + lippuarvonta Matkamessuille

Vuodesta 2019 jäi käteen Suomen lisäksi 8 vierailtua maata, joista Belgia ja Latvia pääsivät listalle täysin uusina tuttavuuksina. Yleensä olen tässä vaiheessa vuotta hahmotellut jo tulevan vuoden reissutkin melko pitkälle, mutta ehkäpä juuri mainituista loppuvuoden kiireistä johtuen minulla ei tällä hetkellä olekaan vielä mitään valmista suunniteltuna alkaneelle vuodelle. Pieniä aavistuksia ja kiinnostavia kohteita on kyllä mielessä, kuten Viron saaret, minireili Briteissä tai shampanjamatka Ranskaan. Tällaisen tyhjän taulun kanssa onkin toisaalta ihanaa suunnata parin viikon päästä Matkamessuille hakemaan ideoita. Luulen, että minut bongaa ainakin Maata pitkin -messuosastolta, sekä messujen partnerimaa Viron ständeiltä imemästä inspiraatiota.

Ovatko sinun matkasuunnitelmasi tulevalle vuodelle jo kasassa? Mikä kohde Euroopassa kiinnostaisi seuraavaksi? Arvon kommentoineiden kesken kahden lipun paketin 17. – 19.1. järjestettäville Matkamessuille (liput saatu). Arvonta suoritetaan 12.1. klo 12:00 kommenttinsa jättäneiden kesken ja toimitan liput voittajalle sähköpostitse. Onnea arvontaan!

EDIT 12.1.2020: Arvonta on suoritettu ja messulippujen onnellinen voittaja on Jonna H.! Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Kiitos kaikille osallistumisesta!

– – –

Psst! Lisää reissuinspiraatiota löydät blogin Instagramista, jonne päivitän aina tuoreimmat kuulumiset tien päältä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

52 Comments

  • Reply Tiia torstai, tammikuu 2, 2020 at 19:54

    Santorini ja mykonos kiinnostaisi kesällä😍

  • Reply Eveliina torstai, tammikuu 2, 2020 at 21:15

    Minua kiinnostaisi seuraavaksi Etelä-Ranska, Portugalin Porto tai Praha viikonloppukohteena. 🙂 Reissusuunnitelmat ovat vielä toistaiseksi auki tälle vuodelle.

  • Reply Emilia torstai, tammikuu 2, 2020 at 21:41

    Olen lähdössä pian Ghanaan ja syyskuussa perhelomalle Kreetan Hersonissokseen. Näiden lisäksi houkuttelisi Budapestin ja Prahan yhdistelmämatka, vaan saapa nähdä, pääsenkö lähtemään. Kiitos muuten Krakovan vinkeistä, löysin blogisi pariin niiden kautta ja vietin toukokuussa upean viikon ihanassa Puolassa!

  • Reply Suvi T perjantai, tammikuu 3, 2020 at 08:13

    Tämän vuoden matkasuunnitelmat ovat vielä suurelta osin tekemättä. Seuraavaksi haluaisin matkustaa esimerkiksi Britteihin, mutta saa nähdä, ehtiikö se tälle vuodelle vai jääkö myöhemmäksi 🙂

  • Reply Sanna perjantai, tammikuu 3, 2020 at 08:58

    Vielä ei oo mitään suunnitteilla. Toisaalta pohdittiin kyllä siskoni kanssa, että viedään isä ja äiti Tallinnaan keväällä (kun he tässä passit itselleen hommasivat, ekaa kertaa elämässään)

  • Reply Margit perjantai, tammikuu 3, 2020 at 09:33

    Norjan vuonoille arvatenkin suunnataan tänä kesänä, mutta myös junailu Saksassa ystävien luo/kanssa kiinnostaa – pitäisi täydentää senkin maan Unesco-kohteita 😉 Ja kummitytön luona Tarttossa pitää piipahtaa syksymmällä.

    • Reply Jatta Heikkinen maanantai, tammikuu 6, 2020 at 11:44

      Etelä Italian tai -Kroatian kiertäminen autolla on kiinnostanut jo jonkun aikaa. En ole osannut päättää kumpi näistä vaihtoehdoista olisi upeampi, molemmat maat ja niiden pienet rannikkokaupungit kaukana turismista kiehtovat suunnattomasti! Autoiluun yhdistäisin tietenkin patikointia-kiireetöntä matkaamista ja paikallisiin tutustumista. (:

  • Reply Satu Lakka perjantai, tammikuu 3, 2020 at 12:21

    Ehkä käyn kesällä Tanskassa, koska en ole siellä kertaakaan käynyt.

  • Reply Jasmiin Jumppanen perjantai, tammikuu 3, 2020 at 22:27

    Varattiin joulun pyhinä reissu siskon ja hänen lapsensa kanssa Menorcalle heinäkuussa! Ihana päästä uuteen paikkaan ja mitä ig kattonut kuvia paikka näyttää ihanalta!

  • Reply RL lauantai, tammikuu 4, 2020 at 09:15

    Japanin matka suunnitelmissa, Ranskassa haluaisin käydä, mutta se jää nähtäväksi 🙂 . Uusiin paikkoihin ja kulttuureihin tutustumisen mahdollisuus auttaa jaksamaan myös arjessa.

  • Reply jennao lauantai, tammikuu 4, 2020 at 12:34

    Krakova ja Vilna on tän vuoden matkalistalla kohteina 🙂

  • Reply susanna lauantai, tammikuu 4, 2020 at 21:39

    Kesällä kiinnostaisi Kreikka tai Portugali 🙂

  • Reply Mari L sunnuntai, tammikuu 5, 2020 at 19:03

    Reissusuunnitelmia ei ole vielä tehty, mutta Saksa kiinnostaa. Viime vuonna suunnittelin sinne laivamatkaa, mutta jäi tekemättä.

  • Reply Jyri maanantai, tammikuu 6, 2020 at 07:46

    Matkahaluja on enemmän kuin aikaa ja budjettia, mutta eiköhän tässä tule käytyä jossain lämpimässä rentoutumassa:)

  • Reply Marko putsela maanantai, tammikuu 6, 2020 at 07:47

    Tänä keväänä olisi kiva päästä krakovaan.

  • Reply Erja Puurunen maanantai, tammikuu 6, 2020 at 07:54

    Kroatia ja Krakova seuraavina kohteina.

  • Reply Tiina maanantai, tammikuu 6, 2020 at 08:07

    Euroopan kohde vielä puuttuu tämän vuoden matkasuunnitelmista. Wien on kiinnostanut jo vähän aikaa tai sitten jokin kohde Italiassa.

  • Reply Eija maanantai, tammikuu 6, 2020 at 08:09

    Suunnitelmat vielä auki… Kaupunkiloma miehen kanssa mietinnässä. Messuille olisi kiva päästä hakemaan ideoita.

    • Reply Salla maanantai, tammikuu 6, 2020 at 08:32

      Matkasuunnitelmat ovat vielä auki, mutta Ateena ja Kreikan saaret kiinnostavat!

      • Reply Tuija lauantai, tammikuu 11, 2020 at 23:35

        Etelä-Koreaan halua n

  • Reply Pia maanantai, tammikuu 6, 2020 at 08:32

    Suunnitelmat pahasti auki vielä, lähinnä sen takia että esikoisemme on syntymässä alku vuodesta. Mutta haaveissa kyllä toteuttaa jokin reissu tällä meidän uudella kokoonpanolla.

  • Reply Ilpo maanantai, tammikuu 6, 2020 at 08:48

    Tammikuun lopulla Vietnam, helmikuussa Dubai. Euroopassa kiinnostaa Albania.

  • Reply Marianne maanantai, tammikuu 6, 2020 at 08:48

    Suunnitelmia on, mutta toteutus ajankohta puuttuu.

  • Reply Outi maanantai, tammikuu 6, 2020 at 09:04

    Matkasuunnitelmat ovat vielä avoinna, niihin voisi ideoita mennä tutkimaan. Suunnitelmissa on lähteä juhlimaan 40-v syntymäpäivääni syksyllä johonkin kotoa kauemmaksi.

  • Reply Teemu maanantai, tammikuu 6, 2020 at 09:17

    Thaimaaseen ja Prahaan mennään. Kesällä ehkä Japaniin pitemmäksi aikaa.

  • Reply Johanna ojala maanantai, tammikuu 6, 2020 at 09:28

    Albanian kiertomatka

  • Reply Mari P maanantai, tammikuu 6, 2020 at 09:35

    Japani ja Dubai odottavat alkuvuodesta, loppuvuoden suunnitelmat vielä auki. Perinteinen joulutorivisiitti euroopassa toki tehdäön joulukuussa 😍 kohde vielä avoin

  • Reply Joni maanantai, tammikuu 6, 2020 at 09:37

    Pääsiäisenä suunnataan laskettelulomalle Garmisch-Partenkircheniin. Toivottavasti säät suosii. 🙂 Kesällä suunnitelmissa jokin Kreikan upeista saarista.

  • Reply Heidi maanantai, tammikuu 6, 2020 at 09:38

    Suunnitelmat ovat vielä auki mutta tämän vuoden reissuhaaveena on Montenegron Tivat,Nizza ja ikilemppari Lontoo.Sveitsi kiinnostaisi myös kovasti ja nimenomaan kesällä.Olen selannut kymmeniä tunteja kuvia ihanista alppimaisemista.🤭

  • Reply Sami maanantai, tammikuu 6, 2020 at 09:50

    Kuubaan nyt ensin, kattoo muita reissuja sen jälkeen.

  • Reply Ella maanantai, tammikuu 6, 2020 at 10:00

    Pariisi ja Nizza 🙂

  • Reply Cee maanantai, tammikuu 6, 2020 at 11:23

    Puolaan alkuvuodesta, mahdollisesti keväällä myös Nizzaan. Georgia ja Armenia kiinostaa myös.

  • Reply Hannastina maanantai, tammikuu 6, 2020 at 12:08

    Tänä vuonna toteutan lasten ykköstoiveen all inclusive-perhehelvetti loman Kreikassa ja oman unelmani Lofootit matkailuautolla. Matkoja on suunniteltu jo vuodelle 2021 asti jolloin ohjelmassa on Malediivit ja Australia. Edelliseltä unelmamatkalta Vietnamista tultiin juuri pari päivää sitten kotiin.

  • Reply Nina maanantai, tammikuu 6, 2020 at 22:00

    Italiaan nyt keväällä suunnitelmat aika valmiina. Jenkkeihin kiinnostaisi kesällä mennä.

  • Reply Jonna tiistai, tammikuu 7, 2020 at 00:35

    Reili Briteissä!

  • Reply Laura tiistai, tammikuu 7, 2020 at 06:58

    Euroopassa kiinnostaa Puola ja siellä Gdansk.

  • Reply Pirkko Kivi tiistai, tammikuu 7, 2020 at 10:39

    Thaimaahan menossa tammikuun lopulla.Euroopassa kiinnostavat Norjan vuonot ja Napoli!

  • Reply Minna L tiistai, tammikuu 7, 2020 at 12:52

    Suunnitelmat ovat vielä aivan auki, mutta Barcelona tai Malaga kyllä kiinnostaisi 🙂

  • Reply Merja L tiistai, tammikuu 7, 2020 at 20:32

    Varattuna on patikointiloma Mallorcalle, ja sen lisäksi olisi tarkoitus ainakin junamatkailla Tanskaan ja loppuvuodesta seikkailla Itä-Euroopassa.😀

  • Reply TK keskiviikko, tammikuu 8, 2020 at 08:41

    Tammikuu Malaga, pikavisiitti miehen kanssa kaksisteen 🤩
    Helmikuu Nerja.
    Huhtikuu/pääsiäinen perinteinen kotimaan reissu.
    Kesälomabudjetti tiedossa, kolmessa viikossa ehtii vaikka mitä, päätös kohteesta vaan on täysin auki. Vinkkejä ja ideoita kaivataan.
    Kotimaassa kierrellään myös, lähinnä kesällä, joten kotimaan osastot kiinnostavat myös.

  • Reply JonskuT keskiviikko, tammikuu 8, 2020 at 10:21

    Barcelona ja Lissabon käyty niin seuraavaksi olisi ehkäpä Malaga.. joka vuosi johonki uuteen paikkaan periaatteella mennään 🙂

  • Reply Pia keskiviikko, tammikuu 8, 2020 at 16:16

    Kuluvan vuoden suunnitelmat ovat vielä auki. Euroopassa houkuttelisi ehkä Italia ja Puola.

  • Reply Milla torstai, tammikuu 9, 2020 at 11:06

    Espanja ja etenkin Barcelona kiinnostaisi tulevana vuonna 🙂

  • Reply HennaL torstai, tammikuu 9, 2020 at 23:21

    Hei, olipa onni, että eksyin blogiisi ties kuinka pitkän mutkan kautta. Reissuvuosi on aika pitkälti suunnittelematta, mutta Alicanteen olisi lennot loppukuusta. Juurikin tuon takia olin kovin innoissani, kun linkki johdatti minut sinun tänään julkaisemaasi juttuun ko kaupungista :). Suuret kiitokset!

  • Reply Pirkko lauantai, tammikuu 11, 2020 at 17:05

    Toscana ennen kaikkea kiinnostaisi. Miehen kanssa olisi upeaa lähteä kahdestaan reissuun.

  • Reply Heidi lauantai, tammikuu 11, 2020 at 18:24

    Gardajärvi, Santorini, Albania..

  • Reply Minna lauantai, tammikuu 11, 2020 at 18:29

    Liettua ja Bulgaria kiinnostaisi tänä vuonna Euroopassa

  • Reply Mira lauantai, tammikuu 11, 2020 at 19:32

    Euroopassa on 7 maata käymättä. Kaikki ne kiinnostavat. Keväällä Japaniin. Toiveena myös päästä Indonesiaan kesällä.

  • Reply Anu hiironniemi lauantai, tammikuu 11, 2020 at 22:03

    Praha jaMalaga varattuna

  • Reply Jonna Hannula lauantai, tammikuu 11, 2020 at 23:51

    Kävin vuoden vaihteessa Madeiralla ja nyt kiinnostaisi lähteä Portugaliin

  • Reply Taina sunnuntai, tammikuu 12, 2020 at 07:02

    Pyöräily Pohjoismaissa. Olisi ihana saavuttaa vaikkapa Norjan vuonot!

  • Reply Sanski sunnuntai, tammikuu 12, 2020 at 12:30

    Alkuvuodesta kohteina todennäköisesti Vilna ja Kiova, mutta kesäreissun kohde edelleen mietinnässä.

  • Leave a Reply