proto keksintötehdas

Keksintötehdas Proto – virtuaalitodellisuuden vietävänä Tallinnassa

Olen ravannut Tallinnassa viime aikoina tämän tästä ja ihastunut yhä uudelleen kaupunkiin, jonka tuomitsin vielä joitakin vuosia sitten tylsäksi ja läpikotaisin kolutuksi. Uusien, mielenkiintoisten alueiden myötä Tallinna on avautunut minulle aivan uudella tavalla ja tälläkin lokakuisella reissulla suuntasin vanhasta kaupungista saman tien Kalamajaan, josta on muodostunut hetkessä suosikkikohteeni kaupungissa. Visiitille Kalamajaan oli tällä kertaa erityisen hyvä syy, sillä olin kuullut Noblessnerin vanhan sukellusvenetelakan kätkevän sisäänsä aivan upouuden vetonaulan, jollaista ei ennen ole näillä kulmilla nähty. Kyseessä on tietysti Keksintötehdas Proto, virtuaalihuvipuisto, joka lupaa viedä vierailijansa matkalle vanhojen keksintöjen ja entisaikain tieteilijöiden maailmaan. Tämä oli pakko päästä kokemaan itse.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

proto tallinna

Proto on monessakin mielessä ainutlaatuinen kokonaisuus, joka tuntuu ensikosketuksella kuin villimmältä versiolta Tiedekeskus Heurekasta. Kantavana ideana on tuoda tiedettä ja tekniikkaa maailmaa mullistaneiden keksintöjen kautta käden ulottuville ja jokaisen itse kokeiltavaksi, nykyaikaisesti virtuaalitodellisuutta hyödyntäen. Täällä pääsee ihan itse vaikkapa ohjaamaan kuumailmapalloa, koluamaan merenpohjaa, kaivautumaan maan uumeniin, polkemaan syklodronia tai ohjastamaan itsekulkevia vaunuja. Suurin osa elämyksistä hyödyntää virtuaalitodellisuutta, mutta joukossa on myös muutamia laitteita, jotka eivät kaipaa vr:ää tuekseen. Sinne tänne on ripoteltu myös pienempiä viihdykkeitä, kuten plasmapalloja, joita voi testailla odotellessaan vuoroaan seuraavaan laitteeseen.

Astuttuani sisään Protoon ja noustuani toiseen kerrokseen aloittamaan tehdaskierrostani, en voi olla hymyilemättä. Proto on visuaalisesti aivan mielettömän komea ilmestys ja virtuaalihuvipuisto herättää aikuisessakin halun kokeilla ja leikkiä. Protoa ei ole kohdennettu millekään tietylle ikäryhmälle, joten kävijöiden joukossa näkyy niin aikuisia, kuin aivan pieniä lapsia. Jälkimmäiset ovat tällä vierailulla kuitenkin selvänä enemmistönä ja myöhemmin kuulenkin, että tallinnalaiset viettivät kyseisellä viikolla syyslomaa, mikä selittänee lasten suurta määrää. Jotkin laitteet ovat tämän ikäisille kuitenkin selvästi liian haastavia, joten eniten Protosta saavat varmaankin irti hieman vanhemmat, noin teini-ikäiset ja siitä ylöspäin.

proto tallinna

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ihmeteltyäni hetken aikaa muiden suorituksia virtuaalilaitteissa, uskaltaudun iskemään vr-lasit naamalleni ja uppoan saman tien meren pohjaan. Hapuilen oikealla kädelläni vipua, jonka avulla ohjailen sukellusveneen tykkiä ja ammun meressä uivia alieneita. Jokaisessa vr-pelissä on jonkinlainen tehtävä tai missio, joka pelaajan tulee suorittaa ja tehtävät vaihtelevat hieman vaikeusasteeltaan ja pituudeltaan. Tehtävän suorittamisen lomassa voi tutkailla erilaisia virtuaalimaailmoja, jotka ainakin ensikertalaiselle ovat varmasti ihmetystä herättävä kokemus. Itse olen kokeillut virtuaalipelejä jonkin verran jo aiemmin, joten pääsen alkuihmettelyn jälkeen nopeasti homman jujusta kiinni.

Kierrellessäni laitteita huomaan harmikseni monta kertaa, että ohjain valittaa akun loppumista tai peli ei jostain muusta syystä lähde kulkemaan odotetulla tavalla. Protossa pyörii ”insinöörejä”, joille laitevioista voi ilmoittaa, mutta ainakin näin syyslomaviikolla he ovat niin kiinni omissa puuhissaan laitteiden parissa, että en useinkaan tavoita heitä läheltä viallista laitetta. Avajaisviikon pikkuvikoina näyttäytyvät myös muutamat laitteet, joita ei ole vielä saatu valmiiksi tai jotka ovat muusta syystä pois käytöstä. Nämä ongelmat toivottavasti korjaantuvat jatkossa, kun toiminta saadaan kunnolla vauhtiin.

Vaikka ei virtuaalipelaamisesta viehättyisikään, Proto on elämys jo ihan pelkästään visuaalisen panostuksensa puolesta. Alakerrassa on kahvila, jonka kattoa koristaa eriskummallinen lamppumeri ja ylipäätään koko tehdas on täynnä hykerryttäviä yksityiskohtia, jotka tukevat virtuaalimaailmojen luomaa elämystä. Tämä bloggaaja aloitti postauksen naputtelun jo Protosta käsin kirjoituskoneella, joka vain odotti käyttäjäänsä sukellusvenekapteenin kajuutassa.

proto tallinna

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mene Protoon, jos haluat kokea jotain täysin uutta ja uskallat heittäytyä virtuaalitodellisuuden vietäväksi. Paikalle pääsee vanhasta kaupungista kävellen vajaassa puolessa tunnissa tai bussilla nro 73. Pääsylippu Protoon kustantaa 12 euroa yli 6-vuotiailta, mutta kahden aikuisen ja lasten muodostamat ryhmät voivat hyödyntää myös 28 euron hintaista perhelippua. Tarkemmat tiedot lipuista ja aukioloajoista löytyvät sivulta prototehas.ee.

Lähtisitkö sinä virtuaalitodellisuuden vietäväksi?

– – –

Psst! Lisää reissuinspiraatiota löydät blogin Instagramista, jonne päivitän aina tuoreimmat kuulumiset tien päältä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista tiistai, 5 marraskuun, 2019 at 23:45

    Juu lähtisin 🙂 Vierailin viime viikolla Protossa pressimatkalla ja kylläpäs tykkäsin. En alkuun oikein tiennyt mitä odottaa, mutta Proto veikin sitten mennessään. Hienosti toteutettu kokonaisuus.

    • Reply Noora / Seikkailumielellä keskiviikko, 6 marraskuun, 2019 at 20:55

      Itsekin olin alkuun hieman epävarma mitä odottaa, mutta kyllä tällainen kokonaisuus vaan toimii! Protosta tulee varmasti hitti Tallinnan kävijöiden keskuudessa, kunhan ihmiset sinne löytävät.

  • Reply Sannahof // Unelmamaja sunnuntai, 17 marraskuun, 2019 at 00:54

    Hei vautsi, mikä paikka! Ehdottomasti kokeiluun seuraavalla Tallinnan reissulla. Kiitos vinkistä!

    • Reply Noora / Seikkailumielellä sunnuntai, 17 marraskuun, 2019 at 12:07

      Olepa hyvä! 🙂

  • Reply Tuula torstai, 21 marraskuun, 2019 at 12:56

    Näyttääpä mielenkiintoiselta. Esimerkiksi tuo, että pääsee itse ohjaamaan kuumailmapalloa vr-lasien kanssa. Isäni joka on koneinsinööri, olisi varmasti kiinnostunut käymään tuolla. Täytyy pitää tuo paikka mielessä, kun ensi kerralla Tallinnaan tulee lähdettyä.

    • Reply Noora / Seikkailumielellä torstai, 21 marraskuun, 2019 at 21:08

      Insinöörille tai muuten teknisesti orientoituneelle Proto on varmasti mielenkiintoinen! Vr tarjoaa niin jänniä mahdollisuuksia, että elämyksiä riittää kaiken ikäisille 🙂

    Leave a Reply