Auschwitz-Birkenau – ystävänpäivä keskitysleirimuseossa

Keskitysleireissä ei ole mitään romanttista tai hempeää, mutta niin siinä vain kävi, että päädyin viettämään tänä vuonna ystävänpäivää tutustumalla niistä tunnetuimpaan – Auschwitziin. Useimmat Krakovan kävijät tekevät matkallaan samanlaisen päätöksen tutustua tähän synkkään ajanjaksoon Euroopan lähihistoriassa. Myös itselleni Auschwitz ja sen lähistöllä sijaitseva Birkenau olivat jo ennen matkaa valikoituneet varmojen vierailukohteiden listalle. Aivan kaikilta tutuiltani ei kuitenkaan herunut ymmärrystä päätökselleni vierailla keskitysleirillä – miksi halusin mennä katsomaan paikkaa, jota on käytetty satojen tuhansien ihmisten murhaamiseen? Katsotaan, avautuuko vastaus tämän postauksen myötä.

Tekstissä on kuvauksia paikoista ja keinoista, joilla on murhattu ihmisiä. Jos et halua lukea tällaista materiaalia, vaihda tässä kohtaa sivua.

Kuuluisa portti julistaa työn vapauttavaa vaikutusta astuessani sen ali Auschwitzin keskitysleiriin. Ilma on sumuisen kolea ja ihmiset vaeltavat lähes ääneti punatiilisten parakkien lomassa. Vierailijoita on pyydetty osoittamaan kunnioitusta leirissä liikkuessaan ja esimerkiksi syöminen ja juominen on täällä kielletty. Lisäkehoituksia ei tarvita, paikassa vallitsee kunnioittava hiljaisuus ja retkieväitä ei näy kenenkään käsissä. Olen saapunut paikkaan, jossa murhattiin toisen maailmansodan aikana yli miljoona ihmistä – juutalaisia, romaneja, seksuaalivähemmistöjen edustajia, poliittisia vankeja ja muita ryhmiä, joita natsit pitivät ei-toivottuina ja alempiarvoisina.

Kuljemme leirin ulkotiloissa ja pistäydymme sisälle punatiilisiin rakennuksiin, joista suurin osa on toiminut leirille suljettujen vankien majoitustiloina. Parakkeihin on kerätty eri teemoista koostuvia näyttelyitä, jotka kertovat leirin historiasta, vankien elämästä, asuinoloista, leireillä tehdyistä ihmiskokeista, sekä tietysti vankien järjestelmällisestä tuhoamisesta. Monet parakkien huoneista ovat käytännössä tyhjiä seinillä olevia opastauluja ja valokuvia lukuun ottamatta, joihinkin on rakennettu leirin asuinoloja muistuttavia näyttelyitä. Pysäyttävimpiä ovat huoneet, joihin on koottu vangeilta vietyä omaisuutta – röykkiöittäin matkalaukkuja, silmälaseja, kenkiä, proteeseja, vaatteita, hiuksia, leluja.

Leirin ulkotiloissa ja suurimmassa osassa parakkeja kuvaaminen on sallittu. Vain kahdessa tilassa se on kiellettyä. Kiellettyjä kuvauspaikkoja ovat parakin 11 kellarikerros, sekä parakin 4 yläkerta. Ensiksi mainitussa sijaitsevat sellit, joihin lukittiin muun muassa nälkäkuolemaan tuomitut vangit, sekä tila, jossa toteutettiin ensimmäinen massatuhoamiskoe Zyklon-B- myrkkykaasulla. Parakissa neljä puolestaan on näyttely, johon on kerätty murhattujen jäänteitä – 2000 kiloa hiuksia, sekä hiuksista tehtyä kangasta. Huomaan laskevani kameran aina astuessani sisälle parakkeihin, oli niiden sisältö mitä hyvänsä, joten kuvamateriaalia kertyy vain leirin ulkotiloista.

Itselleni vaikein ja tuntuvin kokemus ovat parakkien käytäville asetetut tuhannet valokuvat leirille saapuneista ihmisistä. Kasvokuvan lisäksi kuvissa on vangin nimi, kansalaisuus, syntymäaika, saapumisaika leirille, sekä kuolinpäivä. Kaksi viimeksi mainittua olivat lähes poikkeuksetta vain päivien tai korkeintaan parin kuukauden päässä toisistaan. Katselin ihmisten kasvoja ja näin ilmeissä odotetusti paljon pelkoa. Vaikeinta oli kuitenkin huomata, että joukossa oli myös muita tunteita – nuoren miehen ujo ja hämmentynyt hymy, vanhemman naisen ylpeä ja vakaa tuijotus. Kaikki eivät vielä tienneet kohtaloaan leirille joutuessaan.

Kierrettyämme läpi leirin parakit tutustumme vielä muutamiin teloituspaikkoihin. Yhdellä niistä surmansa on sodan loputtua saanut myös leirin komentaja. Olemme tässä vaiheessa viettäneet leirillä puolitoista tuntia ja on aika siirtyä keskitysleirikokonaisuuden toiseen osaan, muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan Birkenauhun. Pääsemme sinne leirimuseon ulkopuolella odottavalla bussilla, joka kuljettaa vierailijoita maksutta leirien välillä.

Birkenaussa koko touhun laajuus ja systemaattisuus saa aivan uuden mittakaavan. Kun Auschwitz I, eli leiri jolla juuri vierailimme, oli kooltaan 20 hehtaaria, Auschwitz II Birkenau levittäytyy 170 hehtaarin alueelle. Leirin laajuus mykistyttää. Kyseessä oli natsien suurin tuhoamisleiri, joka oli rakennettu nimenomaan tuhoamistarkoitukseen. Täällä parakkien sijasta maiseman täyttävät punatiiliset savupiiput, joiden ympäriltä puiset parakit ovat palaneet tai muuten tuhoutuneet. Kylmä tuuli käy luihin ja ytimiin, kun rakennukset eivät ole suojaamassa siltä. Leirin portin läpi kulkee junarata, jolla seisoo yksi puinen junavaunu. Raiteet vievät leirin toiseen päähän kaasukammioiden ja krematorioiden raunioille.

Natsit räjäyttivät Birkenaun kaasukammiot ja krematoriot yrittäessään peitellä jälkiään tuhoamistoiminnasta. Rauniot on jätetty niille sijoilleen ja niiden keskellä sijaitsee Auschwitzin uhrien muistomerkki. ”For ever let this place be a cry of despair and a warning to humanity”, lukee kivilaatassa muistomerkin edessä, kiteyttäen syyn, miksi leirit on säilytetty paikoillaan tähän päivään asti. Ne ovat muistopaikka massamurhan uhreiksi joutuneille ihmisille, sekä tärkeä muistutus meille siitä, ettemme enää koskaan toteuttaisi mitään vastaavaa. Nykyajan vihapuhetta ja ääriliikkeiden ajatuksia kuunnellessa keskitysleirillä vierailun soisi olevan suorastaan pakollista. Ne ovat karu muistutus siitä, mitä voi tapahtua, kun toista ihmistä ei pystytä enää näkemään itsensä kaltaisena, tasa-arvoisena, arvokkaana olentona.

Birkenaussa vietimme reilun tunnin ajan, josta suurimman osan käytimme kävelemiseen leirin päästä päähän ja takaisin. Ilta alkoi tässä kohtaa jo hämärtää ja lähdimmekin pian leirin kierrettyämme hiljaisissa tunnelmissa takaisin kohti Krakovaa. Kaupunki oli ystävänpäivätunnelmissa. Ihmisiä kulki kaduilla kukkien ja pienten lahjapakettien kanssa, ravintolat olivat täynnä ja lämmitettyjen terassien tolpissa heilui sydänilmapalloja. Ihmiset juhlistivat ystävyyttä ja rakkautta. Kontrasti leirien herättämiin synkkiin ajatuksiin oli hurja, mutta toisaalta lohdullinen – ainakin tänään vaalimme vihan sijasta kumppanuutta.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply horisontti perjantai, maaliskuu 1, 2019 at 15:01

    Melkoinen kontrasti varmasti vielä ystävänpäivänä vierailla tuolla. Hienoja kuvia olet saanut otettua. Menittekö Krakovasta julkisilla tuonne?
    Me ollaan huhtikuussa menossa vierailulle samaan kohteeseen, eikä jaksaisi vuokrata autoa…

    • Reply Noora / Seikkailumielellä perjantai, maaliskuu 1, 2019 at 15:24

      Kiitos! Menimme julkisilla ja testasimme sekä juna- että bussivaihtoehdon. Kirjoitan ensi viikolla vielä omaan postaukseensa vinkkejä omatoimireissulle Auschwitziin, joten siitä löytyy toivottavasti hyödyllistä tietoa teidänkin reissulle 🙂

  • Reply Lotto tulokset perjantai, maaliskuu 1, 2019 at 16:38

    Ollaan mietitty perheen kanssa matkustamista Auschwitchiin, koska Maltalta olisi todella edullista lentään Puolaan. Olemme ajatelleet vuokrata auton, missä kunnossa tiet olivat siellä? Rakastan historiaa ja näistä kuvista jo tuli sellainen polte että pakko päästä. On ollut haaveena sellaiset 5 vuotta käydä. Olen myös puhunut asiasta todella paljon isovanhempieni kanssa jotka muistavat vielä sodan ja mitä se tarkoitti, he eivät itse halua lähteä, siitä syystä että muistot tulisivat mieleen.

    • Reply Noora / Seikkailumielellä lauantai, maaliskuu 2, 2019 at 00:01

      Teiden kuntoon ei erityisemmin tullut kiinnitettyä huomiota, koska matkustimme vain julkisilla. Ehkä jotain kertoo kuitenkin se, että noin 60 kilometrin matkaan meni bussilla 1,5h. Tiet ovat siis ainakin tuolla Krakova-Auschwitz -välillä aika hitaita.

      Leirit herättävät varmasti tuntemuksia ja tuovat ehkä niitä sotamuistojakin tosiaan mieleen. Omaa sietokykyä on ihan hyvä punnita ennen tällaiseen paikkaan menemistä.

  • Reply Annika lauantai, maaliskuu 2, 2019 at 13:30

    Kiitos tästä tekstistä, kauniisti ja kunnioittavasti kirjoitettu, synkästä asiasta huolimatta. Olen itse menossa käymään tuolla muutaman viikon päästä, joten kirjoitus oli hyvinkin ajankohtainen.

    • Reply Noora / Seikkailumielellä sunnuntai, maaliskuu 3, 2019 at 15:00

      Kiitos! Kirjoittelen ensi viikolla myös muutamia vinkkejä tuolla käymiseen, joista on toivottavasti hyötyä vierailua suunnitteleville 🙂

  • Reply Jael lauantai, maaliskuu 2, 2019 at 15:37

    Ei mikään helppo vierailupaikka, mutta tärkeä, jotta se mitä tuolla tapahtui ei unohtuisi. Hienosti kirjoitit vierailukokemuksestasi tuolla. Täällä Israelissa on tapana että lukiolaisryhmät vierailevat tuolla, ihan jotta ei unohtuisi, etenkin kun vieläkin on keskitysleireillä olleita isovanhempia elossa.

    • Reply Noora / Seikkailumielellä sunnuntai, maaliskuu 3, 2019 at 15:04

      Kiitos kommentistasi! Olipa mielenkiintoinen tieto, että Israelista matkataan näitä leirejä katsomaan. Varmasti tärkeä kokemus nuorille, etenkin jos suvussa on tämän kauheuden kokeneita.

    Leave a Reply