Päiväretki Dublinista – Pohjois-Irlannin upea rannikko

Seikkailin elokuussa muutaman päivän ajan Irlannissa ja sinne saakka päädyttyäni en voinut jättää väliin mahdollisuutta tutustua saaren upeaan luontoon. Irlanti tunnetaan vihreänä saarena ja maassa riittääkin paljolti vihreitä laaksoja ja niittyjä ihasteltavaksi, mutta ehkä upeimmat luonnonnähtävyydet löytyvät kuitenkin rannikon jylhien rantakallioiden ja karujen jyrkänteiden ääreltä. Saaren luonnossa riittäisi ihmeteltävää pidemmäksikin aikaa, mutta siihen ehtii hyvin luomaan silmäyksen lyhyemmänkin oleskelun aikana esimerkiksi järjestettyjen päiväretkien muodossa. Minä ja matkaseuralaiseni – tällä kertaa oma äitini – vietimme Irlannin reissullamme kolme päivää, joiden ajan majoituimme pääkaupunki Dublinissa. Yhden päivän käytimme kuitenkin tien päällä ja ehdimme siinä ajassa tutustumaan paitsi saaren upeaan luontoon, myös luomaan silmäyksen Pohjois-Irlannin pääkaupunki Belfastiin.

Olen matkustellessani yleensä viimeiseen saakka omatoiminen, mutta tietyissä asioissa arvostan helppoutta yli kustannusten tai omatoimimatkailun mahdollistaman itsenäisyyden. Ennen Irlannin matkaa olin osallistunut Skotlannissa muutama vuosi sitten päiväretkelle, joka avasi silmäni järjestettyjen retkien hyville puolille – helppoudelle, stressittömyydelle ja informatiivisuudelle. Järjestetyt retket toimivat mielestäni hyvin juurikin tilanteissa, joissa haluaa nähdä lyhyessä ajassa useita paikkoja ja kun julkinen liikenne ei vie perille asti.

Järjestetyltäkin retkeltä odotan tiettyä itsenäisyyttä, eli luotan bussin vievän minut kohteeseen, mutta päästävän sen jälkeen tutkimaan paikkoja omassa rauhassa. Tutustun retkivaihtoehtoihin yleensä jo hyvissä ajoin ennalta ennen matkaa ja valitsen arvosteluiden pohjalta toiveitani parhaiten vastaavan tarjoajan. Tällä kertaa valintani osui Paddywagon Toursiin, jonka ainoat huonot puolet tiivistyvät järkyttävän rumiin, kirkkaan vihreisiin busseihin. Muuten olin Paddywagonin retkeen oikein tyytyväinen. Paddywagonilla on valikoimassaan useita erilaisia päiväretkiä, joista valitsimme Pohjois-Irlantiin suuntautuvan Giant’s Causeway -retken.

Lähdimme matkaan Dublinin keskustassa sijaitsevalta kokoontumispaikalta puoli kahdeksalta aamulla ja ajelimme yhden pysähdyksen taktiikalla päivän ensimmäiseen kohteeseen Carrick-A-reden köysisillalle. Matkalla oli alunperin tarkoitus pysähtyä myös ihastelemassa Game of Thrones -sarjastakin tuttua puiden reunustamaa kujaa, Dark Hedgesiä, mutta matkalla saimme tietää sen pysäköintialueen olevan jo täynnä ja poliisin estäneen enempien ajoneuvojen kulkemisen alueelle.

Dark Hedges on yksi niistä kohteista, joiden suosio on edellä mainitun tv-sarjan myötä räjähtänyt siinä määrin, että kohde on alkanut jo kärsimään vahinkoja. Aiemmin puukujalle pääsi ajamaan autolla, mikä tuotti vahinkoa puille ja niiden juurille. Nykyään kujalle ajaminen on kielletty tuntuvan sakon uhalla ja käytössä on vain kauempana sijaitseva parkkialue. Sen rajallisen koon vuoksi alueelle ei kuitenkaan aina ole pääsyä. Kyseisessä tilanteessa asia tietysti harmitti, mutta jälkikäteen ajateltuna olen tyytyväinen, että matkailijoiden määrää rajoitetaan kohteen suojelemiseksi, sekä alueen asukkaiden hermojen säästämiseksi.

Dark Hedgesin sijaan ensimmäinen kohteemme olikin siis Carrick-A-reden köysisilta, jota kohti ajellessa ihastelimme bussin ikkunasta avautuvia näkymiä merelle ja kuuntelimme kuskimme rennon letkeää tarinointia Irlannin ja Pohjois-Irlannin historiasta, saaren luonnosta ja päivämme kohteista. Carrick-A-reden köysisilta yhdistää mantereeseen pikkuruisen Carrickareden saaren, jolle kalastajat ovat rakentaneet erilaisia siltoja jo satojen vuosien ajan. Nykyinen silta on vuodelta 2008 ja se roikkuu 30 metrin korkeudessa.

Sillalla on pituutta vain 20 metriä, mutta ennen sille astumista on hyvä käydä itsensä kanssa pieni keskustelu siitä, kuinka sinut oikeastaan onkaan meren yläpuolella killuvan, tuulessa heiluvan köysisillan kanssa. Oma keskusteluni jäi ehkä hieman puolitiehen, sillä sillan puolivälissä jalkani tekivät täyden stopin ja seisahduin keskelle siltaa. Sain kerätä kaiken tahdonvoimani, että pystyin jatkamaan eteenpäin. Minähän olen siis ihminen, joka pelkää Flowparkissakin. Pelkokerroin-meininki ei kuitenkaan päättynyt tähän, sillä silta on ainoa reitti myös saarelta pois päin. Kipitin sillan yli niin nopeasti kuin pääsin katsomatta alas ja vältyin niiden turistien nololta kohtalolta, jotka on pitänyt hakea saarelta takaisin veneellä. Heitäkin nimittäin on.

Ihasteltuamme merellisiä näkymiä ja jylhiä kallioita pienessä tihkusateessa tarpeeksemme, palasimme takaisin bussille ja jatkoimme matkaamme päivän pääkohteeseen, Giant’s Causewaylle. Hauskan muotoisten kivimuodostelmien lisäksi suosikkiasiani Giant’s Causewaylla on sen syntymiseen liittyvä tarina. Legendan mukaan irlantilainen jättiläinen Finn MacCool rakensi kivisen tien meren yli Skotlantiin, jotta voisi mitellä voimiaan siellä asustavan Benandonner-jättiläisen kanssa. Benandonner saapui tien yli Irlantiin, jolloin MacCool huomasikin tämän olevan paljon itseään suurempi. Päästäkseen pälkähästä MacCool kehitti juonen, jonka seurauksena Benandonner päätyikin perääntymään takaisin Skotlantiin ja tuhoamaan kulkuväylän mennessään.

Paljon tylsemmän tarinan mukaan basalttipylväät syntyivät muinaisen tulivuorenpurkauksen seurauksena noin 50-60 miljoonaa vuotta sitten. Aika mielikuvituksetonta. Saapuessamme Giant’s Causewaylle bussi jätti meidät vierailijakeskukselle, jossa päätimme haukata lounasta. Vierailijakeskus sijaitsee noin 10 minuutin patikkamatkan päässä varsinaisesta nähtävyydestä, mutta kävelyreitti perille on helppokulkuista, meren rantaa mukailevaa tietä. Huonompijalkaisille saatavilla on myös bussikuljetus.

Kivipylväillä kiipeili paljon ihmisiä ja olivathan nuo säännöllisen muotoiset, eri korkuiset basalttimuodostelmat hauskan näköisiä. Pylväiden lisäksi paikalla kannattaa tähyillä horisonttiin, sillä kirkkaalla säällä Giant’s Causewaylta voi nähdä vastarannalle Skotlantiin asti. Ehkä Benandonner vilkuttelee sieltä takaisin…

Meillä oli Giant’s Causewaylla useampi tunti aikaa, joten sen sijaan että olisimme kääntyneet takaisin kohti vierailijakeskusta, jatkoimme vielä eteenpäin. Tie muuttuu pian poluksi, joka nousee ylös rantakallioiden päälle ja kiertää yläkautta takaisin vierailijakeskukselle. Kierros on muutaman kilometrin mittainen, mutta sisältää melko jyrkkää kiipeämistä portaita ja polkua pitkin, joten reissuun kannattaa varata hieman enemmän aikaa kuin parikymmentä minuuttia. Bussissa vietetyn ajan jälkeen hieman pidempi jaloittelu teki hyvää ja ylhäältä kallioilta näki Giant’s Causewaynkin ihan uudesta vinkkelistä.

Vietettyämme parisen tuntia Giant’s Causewaylla jatkoimme matkaa päivän viimeiseen kohteeseen, Belfastiin. Päivä alkoi olemaan jo pitkällä saapuessamme Pohjois-Irlannin pääkaupunkiin, mutta kuskimme piti kiinnostavilla kertomuksillaan vireystasomme yllä. Kuulimme muun muassa, mitä tekemistä The Cranberries -yhtyeen Zombie-kappaleella on Pohjois-Irlannin levottomuuksien kanssa ja miten kahtia jakautunut kaupunki Belfast vielä tänäkin päivänä on. Kuski totesi, että jos ajaisimme kirkuvan vihreällä Paddywagon-bussillamme väärään naapurustoon, auton ikkunat kivitettäisiin hajalle. Tuntui villiltä ajatella, että vuosikymmeniä kestäneet väkivaltaisuudet kytevät edelleen pinnan alla.

Belfastissa käytimme aikamme pyörimällä mahtipontisen kaupungintalon edustalla ja sen lähiympäristön kaduilla, sekä pistäytymällä pubissa. Irlannin ja Pohjois-Irlannin raja on myös siideriraja – irlantilainen siiderimerkki Bulmers tunnetaan Irlannin ulkopuolella Magnersina, joten myös Belfastissa suosikkisiideriäni piti tilata toisella nimellä kuin Dublinissa. Nimisähellys johtuu tietysti englantilaisesta Bulmers-siideristä, jonka myötä irlantilainen Bulmers joutuu markkinoimaan itseään Irlannin ulkopuolella eri nimellä. Sekavaa? Ei sitten yhtään.

Belfastista palasimme yhtä kyytiä takaisin Dubliniin, johon saavuimme kahdeksan jälkeen illalla. Päiväretki kesti siis hieman alta 13 tuntia ja kustansi 60 euroa per naama. Köysisillasta jouduimme maksamaan erillisen pääsymaksun, mutta muilta osin kaikki kustannukset sisältyivät hintaan. Omatoimisesti matkaamalla olisimme mahdollisesti päässeet halvemmalla, mutta toisaalta valmiiksi aikataulutettu reitti, helpot siirtymät bussin kyydissä, sekä kuskimme huikeat tarinat tekivät tästä reissusta koko rahan arvoisen.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mika / Lähtöportti perjantai, helmikuu 8, 2019 at 18:55

    Mielenkiintoista luettavaa tutuilta paikoilta! Oli kiva saada tietää miten tuollainen retki käytännössä toimii, koska matkaa ja ohjelmaa on yhdeksi päiväksi mielestäni aika paljon. Hyvältä kuitenkin kuulosti! Opastetut retket ovat tietyissä tilanteissa paikallaan juuri noista mainitsemistasi syistä. Olen nyt tottunut vuokraamaan Irlannin-matkoilla auton, mutta ekalla reissulla tehtiin useampikin opastettu bussikierros ja ne oli hauskan kuljettaja-opas-standupkoomikon johdolla hyviä kokemuksia. Belfastiin kannattaa mennä paremmallakin ajalla, kaupungin kahtiajako on surullista mutta samalla kiinnostavaa.

    • Reply Noora / Seikkailumielellä perjantai, helmikuu 8, 2019 at 21:10

      Kiitos! Minulla olikin utuinen muistikuva, että olen johonkin sinun Irlanti-aiheiseen postaukseesi joskus eksynyt 🙂 Ohjelmaa näillä retkillä on tosiaan aika reippaasti yhden päivän tarpeisiin, mutta kiireen tuntua ei kuitenkaan tullut. Belfast jäi kyllä vähän sivuosaan tällä retkellä, sillä vietimme siellä alle kaksi tuntia. Sinne voisin hyvin mennä vielä paremmalla ajalla uudestaan.

    Leave a Reply