Islanti neljässä päivässä osa 3: Snaefellsnesin niemimaa

Snaefellsnesin niemimaata kutsutaan usein Islanniksi pienoiskoossa, sillä tällä verrattain pienellä alueella sijaitsee monia Islannille tyypillisiä luontokohteita: tulivuori, jäätikkö, laavakenttiä, vesiputouksia, mustia rantoja, luolia, mahtavaa rannikkoa… Niemimaata kiertävän 54-tien saavuttaa pääkaupungista käsin autolla reilussa puolessatoista tunnissa, joten kyseessä on vieläpä oivallinen päiväretkikohde Reykjavikista. Muihin matkailijoihin täällä törmää kuitenkin huomattavasti harvemmin kuin edellisessä postauksessa käsittelemälläni Kultaisella kierroksella.

Lähdimme matkaan Reykjavikista hyvissä ajoin aamusta ja suuntasimme ensimmäiseksi Stykkisholmuriin, joka on pieni kaupunki Snaefellsnesin niemimaan pohjoislaidalla. Matkan varrella ajoimme lähes 6 kilometriä pitkään Hvalfjörðurin tunneliin, joka sukeltaa lahdenpoukaman alitse säästäen matka-aikaa noin tunnin verran lahden kiertämiseen verrattuna. Vuonna 2016 tunnelissa ajamisesta perittiin maksu, mutta käsittääkseni kesästä 2018 alkaen tunnelin käyttäminen on ollut ilmaista, joten se on ehdottomasti suositeltavin reittivalinta matkalla Reykjavikista Snaefellsnesiin.

Pienet, värikkäiden puutalojen täyttämät kaupungit ja kylät ovat Snaefellsnesin kierroksella ehdottomasti pysähtymisen arvoisia ja Stykkisholmur on niemimaan suurimpana kaupunkina hyvä kohde esimerkiksi lounastauolle. Pysäköimme auton lähelle satamaa ja lompsimme satamassa nököttäneen Finsens fish&chips-kioskin luukulle. Ehkä meri-ilmalla ja tämän pienen kaupungin sympaattisella tunnelmalla oli osuutensa asiassa, mutta enpä ole vielä tähän päivään mennessä syönyt maistuvampaa fish&chips-annosta! Ehdoton suositus siis tälle kojulle, jos hakusessa on ruokapaikka Stykkisholmurissa.

Maistuvan kala-aterian jälkeen kapusimme pienelle punaiselle majakalle, joka nökötti yksinäisyydessään korkean kallion päällä veden äärellä. Täältä oli hienot näkymät sekä merelle, että alas Stykkisholmurin kaupunkiin, jota lumihuippuiset vuoret vartioivat kaukaisuudessa. Kaupungin satamasta lähtee myös lauttoja läheisille saarille, joihin kannattanee tutustua, mikäli viettää kaupungissa enemmän aikaa. Me jatkoimme majakalta kuitenkin takaisin alas ja tutkittuamme pientä sisustusmyymälää aivan satamaan vievän tien varrella jatkoimme matkaa kohti Snaefellsnesin luontonähtävyyksiä.

Jatkoimme matkaa niemimaata kiertävää 54-tietä pitkin länteen, kohti Kirkjufellin vuorta ja sen juurella sijaitsevia vesiputouksia. Kirkjufellin vuori on omintakeisen muotonsa ansiosta helposti tunnistettavissa ja sitä kannattaa pysähtyä ihailemaan juuri Kirkjufellsfossin vesiputouksille, joiden yhteydessä on pieni parkkipaikka. Nämä putoukset häviävät putouskorkeudessaan monelle muulle Islannin vesiputoukselle, mutta yhdessä taustalle piirtyvän hampaan muotoisen vuoren kanssa ne luovat uskomattoman maiseman.

Kirkjufellin jälkeen aloimme saavuttamaan niemimaan kärkeä ja siellä nököttävää, jäätikön peittämää Snaefellsjökull-tulivuorta. Kyseinen tulivuori toimii muuten tapahtumapaikkana eräässä varsin tunnetussa Jules Vernen teoksessa, jossa tulivuoren kraatterin kautta aloitetaan matka maan keskipisteeseen. Me suuntasimme jäätikön kupeeseen pieneen Hellnar-nimiseen kalastajakylään, jossa pysähdyimme ihastelemaan rantakallioita.

Hellnarista voi hyvällä tuurilla nähdä valaita ja niitä toiveikkaana tihrustimmekin maalta käsin, näkemättä kuitenkaan yhtäkään. Valaiden sijaan ihastelimme rantakallioon muodostunutta onkaloa, joka heijasteli kauniisti veden sinisiä ja vihreitä sävyjä. Jälleen asia, jota on lähes mahdotonta vangita yhtä elävästi kuviin kuin verkkokalvoille.

Hellnarin jälkeen matkaväsymys alkoi jo painaa, olimmehan viettäneet tänä ja edellisenä päivänä useita satoja kilometrejä tien päällä, vaikkakin kuskia säännöllisesti vaihdellen. Olimme alunperin ajatelleet vierailevamme vielä tulivuorta ympäröivässä kansallispuistossa, sekä muutamassa pienemmässä kohteessa sen lähistöllä, mutta päätimmekin lopulta lähteä Hellnarin jälkeen takaisin päin kohti Reykjavikia. Kunnianhimoinen päiväsuunnitelmamme kertoo ehkä jotain siitä, että Snaefellsnesissä riittäisi nähtävää vaikka kuinka monen päivän reissulle, mutta välillä jostain on pakko karsia. Matkalla satuimme kuitenkin vielä yhdelle hienolle paikalle, jonka bongasimme sattumalta tien varresta pian Hellnarista lähdettyämme.

Tämä sumuinen, vihreä rotko on nimeltään Rauðfeldsgjá ja se on saanut nimensä erään islantilaisen saagan dramaattisista tapahtumista. Kyseisessä saagassa Bárður Snaefellsás -niminen henkilö heittää raivoissaan pienen pojan alas rotkoon ja tämän veljen alas rantakalliolta, sillä nämä olivat työntäneet Bárðurin tyttären jäälautan päällä meren armoille. Rotko sai nimensä ensimmäisen pojan, Rauðfeldurin mukaan ja rantakallio taas kantaa toisen pojan, Sölvin, nimeä. Pilvien ja sumun peittämä rotko tuntuu kieltämättä henkivän jonkinlaisen murhenäytelmän tunnelmaa.

Rotkoon kapuaminen vaatii hieman ketteryyttä ja mielellään vedenpitäviä kenkiä, mutta vaiva palkitaan jälleen kerran, kun pääsee sisälle tähän luonnon muodostamaan, vihreään temppeliin. Emme kömpineet kovin pitkälle rotkoon, mutta kuulemma vettä seuraamalla olisi mahdollista päästä pienelle vesiputoukselle. Huomasin Islannin reissulla monin paikoin miettiväni, mihin kaikkialle minun on sallittua ja turvallista mennä. Kapeassa rotkossa seisoessani mietiskelin, kuinkahan usein seinämistä tipahtelee kiviä pahaa-aavistamattomien turistien niskaan. Minkäänlaisia varoituksia paikan päällä ei kuitenkaan näkynyt ja rotkon edessä on jopa opaskyltti ja parkkipaikka, joten oletin sen olevan tarpeeksi turvallinen pienelle tutkimusmatkalle.

Rauðfeldsgjásta ajelimme yhtä kyytiä takaisin Reykjavikiin, johon saavuimme illansuussa. Snaefellsnesin kiertämiseen saa siis hyvinkin varata koko päivän aikaa tai harkita jopa yöpymistä niemimaalla. Meiltä jäi vielä kokematta ainakin mainittu jäätikkö, jonne on mahdollista tehdä jäätikköoppaan johdolla patikointiretkiä, Djúpalónssandurin laavaranta, sekä Sönghellirin ”laulava luola”. Kilometrejä auton mittaariin kertyi tällä matkalla 460 ja rahaa kului bensan lisäksi vain tunnelimaksuun (joka sittemmin on poistettu) sekä ruokailuun ja eväisiin.

Seuraavana päivänä annoimme kaasujalan levätä ja vietimme aikaamme Reykjavikin lähiseudun luontokohteissa, sekä rentouduimme reissun viimeisen illan kunniaksi Blue Lagoonin lämpöisissä vesissä. Näistä lisää seuraavassa postauksessa.

Muihin Islanti-postaussarjan kirjoituksiin voit tutustua sivupalkin Islanti-aihetunnisteen kautta, tai suoraan tästä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply