Slovenian vierailu ei olisi ollut täydellinen ilman tutustumista maan upeaan luontoon. Maan kompaktin koon vuoksi moneen kohteeseen on helppo tehdä päiväretkiä Ljubljanasta käsin ja valinnan varaa todella riittää. Meillä oli kuitenkin aikaa vain yhdelle kohteelle ja pohdimmekin pitkään Postojnan luolien ja Bled-järven välillä. Molemmat kohteet sijaitsevat alle tunnin ajomatkan päässä Ljubljanasta, mutta täysin eri suunnissa, joten julkisilla matkatessamme niitä olisi ollut haastavaa ympätä samalle päivälle. Bled-järven yhteyteen oli kuitenkin helppo yhdistää reissu Vintgarin rotkolle, joten päädyimme käytännön syistä, sekä paikallisoppaan suosituksesta lähtemään bussilla kohti satumaisista maisemistaan tunnettua Blediä.
Blediin lähtee Ljubljanasta useita autoja päivässä ja aikataulut voi tarkistaa kätevästi Ljubljanan linja-autoaseman nettisivuilta. Jos olet lukenut aiempia postauksiani Balkanilta, et varmasti ylläty kun kerron, ettei tämäkään bussi ollut paikalla ajallaan. Ei siis kannata säikähtää, vaikka bussia ei näy eikä kuulu. Se tulee kun ehtii.
Saavuttuamme Blediin päätimme suunnata saman tien Vintgarin rotkolle ja jättää Blediin tutustumisen iltapäivälle. Vintgarin rotko sijaitsee lyhyen matkan päässä Bledistä ja näiden kohteiden välillä suhaa useamman eri yrityksen pikkubusseja. Saavuttuamme Blediin katsastimme tarjonnan, joka osoittautui varsin hintavaksi. Valitsimme lopulta palvelun, joka kuljettaisi meidät rotkolle ja takaisin niin, että meillä olisi pari tuntia aikaa tutustua rotkoon. Muistaakseni maksoimme tästä lystistä joitakin kymmeniä euroja. Lisäksi rotkolle on oma sisäänpääsymaksunsa, joka elokuussa 2018 oli 9 euroa.
Vintgarin rotko on 1,6km pitkä rotkomuodostelma, jonka pohjalla virtaa kristallinkirkas Radovna-joki. Rotkon reunoille on rakennettu puinen kulkuväylä, jota pitkin kulkiessa voi ihastella vesiputouksia ja muita muodostelmia rotkon varrella. Kulkuväylä on kaksisuuntainen, joten samaa reittiä pitkin kuljetaan mennessä ja tullessa. Elokuisella vierailullamme matkalle kertyi ajoittain ruuhkaa, joten vaikka reitti ei ole kovin pitkä, kannattaa sen kulkemiseen varata aikaa. Reitin päätöspiste ja kääntöpaikka on 13 metriä korkean Šum-vesiputouksen luona, josta on komeat näkymät ympäröivään vuoristoon.
Elokuisena hellepäivänä rotkossa oli mukavan viileää, mutta itseäni hieman häiritsi hirveä määrä ihmisiä sullottuna kapealle väylälle ja vielä kulkemassa kahteen suuntaan. Kuinka yllättävää, että yhtä Slovenian kuuluisimmista luonnonnähtävyyksistä on katsomassa muitakin kuin me! Ähersimme muutaman kilometrin reittiä parisen tuntia pysähdellen aina välillä rantakaistaleille ja muille väljemmille paikoille kuvaamaan. Rotkoon siivilöityvä valo luo kaikkialle kauniin vihreän sävyn ja paikka on kaikessa ruuhkaisuudessaankin todella kaunis.
Rotkoretken jälkeen suuntasimme takaisin Blediin ja katsastamaan sen kuuluisat järvimaisemat. Bled-järven rannat ovat suosittuja ajanviettopaikkoja kesäisin ja järven ympärillä on useita uimapaikkoja, ravintoloita ja muita palveluita. Olimme ajatelleet vuokrata pyörät ja lähteä kiertämään järveä, mutta päädyimmekin vain ihmettelemään maisemia rantaa pitkin maleksien ja ruokakojusta hamppareita popsien.
En tarkalleen osaa sanoa, mitä oikein odotin Bled-järveltä ennen vierailuamme, sillä olinhan kuvista nähnyt, että kyseessä on tosiaan järvi. Ihan kaunis ajanviettopaikka, mutta ei mitenkään erityisen sykähdyttävä, vaikka maisema hieno onkin. Turismi on löytänyt tänne jo rytinällä ja sen seurauksena rantaan oli kohonnut muutamia hotellirumiluksia ja muita matkailijoiden hupikeskuksia. Olin tyytyväinen, että kävimme myös rotkolla, sillä pelkällä järvellä vierailu olisi luultavasti jättänyt hieman pettyneet fiilikset, varsinkin kun vaihtoehtona olleet luolat jäivät tällä kertaa näkemättä. Istuskelimme järven rannalla ja kävimme myös ihmettelemässä maisemia Bledin linnalla, joka sijaitsee korkealla jyrkänteellä järven äärellä, ennen paluutamme iltabussilla Ljubljanaan.
Bled oli siis yllättäen hienoinen pettymys, mutta oli kuitenkin mukavaa päästä vaihteeksi pois kaupungista ja tutustua kahden viikon reissumme aikana myös luontonähtävyyksiin. Ljubljanan ja Bled-järven jälkeen suuntasimmekin jo Balkan-kierroksemme viimeiseen kohteeseen, Kroatian Pulaan, josta lentäisimme parin päivän jälkeen Suomeen. Pulasta ja reissun lopputunnelmista lisää vielä omassa postauksessaan.
Onko sinulle käynyt niin, että paljon kehuttu kohde ei lopulta täysin vastannutkaan omia odotuksia?
Muihin Balkan-kierroksemme kohteisiin voit tutustua blogin Balkan-aihetunnisteen kautta.
No Comments