Viehättävän rosoinen Belgrad

Mielikuvani Belgradista muodostuivat ennen matkaa hyvin hataran tiedon varaan. Odotin jotain hieman rappeutunutta, ehkä ankeaakin kaupunkia, jota yhä leimaavat 90-luvun pommitusten jäljet. Mielikuvani osoittautuivat kaupunkiin saapuessani täysin vääriksi ja ehkä tästä syystä ihastuinkin Belgradiin niin kovin. Reissu Belgradiin oli osa kahden viikon Balkan-kierrosta.

Saavuimme Belgariin Nikola Teslan mukaan nimetylle lentokentälle myöhään lauantai-iltana. Suuntasimme ensimmäisenä käteisautomaatille, jossa saimme huomata, että pankkikorttini ei toiminut. Onneksi matkaseuralla kävi parempi tuuri ja saimme vähän käteistä matkaan ennen suuntaamista kaupunkiin. Myöhemmin selvisi, että pankkini mielestä Serbia ei ilmeisesti sijaitse Euroopassa, sillä vasta kortin maarajauksen muuttaminen Euroopasta maailmanlaajuiseksi sai kortin pelittämään.

Belgradin lentokentältä helpoin ja nopein tapa päästä kaupunkiin on taksi. Taksin nappaamisessa kannattaa luottaa kentän omaan taksijärjestelmään, eli kävellä taksitiskille, jossa englantia puhuva virkailija kysyy kohdeosoitteesi, kertoo matkan hinnan ja kirjoittaa nämä tiedot lapulle. Tämä lappu kourassa suunnataan sitten taksitolpalle, josta kuski vie sinut lapun mukaiseen osoitteeseen ja rahastaa lappuun merkityn hinnan mukaan. Hostellimme sijaitsi aivan Belgradin keskustassa, jonne taksimatka kustansi euroissa reilun kympin.

Belgrad oli kaikkea muuta kuin ankea, tylsä muisto Jugoslavian ajoilta. Kaupungin keskustan pääkatu Knez Mihailova on siisti, kaunis, kauppojen ja ruokapaikkojen reunustama kävelykatu, jossa on elämää päivin ja öin. Saapuessamme kaupunkiin lähdimme puoliltaöin etsimään jotakin helppoa syötävää Knez Mihailovan lähistöltä ja alueella liikkui vielä silloinkin useita lapsiperheitä ja muita paikallisia. Olo oli turvallinen, vaikka olin juuri saapunut lähes keskellä yötä täysin vieraaseen kaupunkiin.

Ruokaakin löytyi helposti Drama Ćevapi -nimisestä pikkuravintolasta, joka tarjoili nimensä mukaisesti balkanilaista perinneruokaa ćevapia (joskus myös muodossa ćevapčići). Nämä pienet, mausteiset jauhelihapötköt tarjoillaan usein leivän sisällä erilaisten kastikkeiden, sipulin ja muiden mausteiden kanssa. Kyseessä on todellinen mättöruokien kuningas, jota saa käytännössä joka nurkalta.

Saapuessani uuteen kaupunkiin aloitan ensimmäisen päivän yleensä kävelykierroksella, joita paikalliset järjestävät tippimaksua vastaan. Tällaiset ”free walking tourit” kestävät yleensä pari tuntia ja antavat hyvän yleissilmäyksen kohteesta, samalla kun paikallisopas kertoo maan ja kaupungin historiasta, usein myös omien kokemustensa kautta. Balkanin reissullamme kävimme tällaisella kierroksella jokaisessa kaupungissa ja mielestäni oli kiinnostavaa havaita, miten eri tavoin Serbiassa, Bosnia & Hertsegovinassa, Sloveniassa ja Kroatiassa nähdään Jugoslavian ajanjakso, 1900-luvun lopun tapahtumat ja niiden seuraukset. Kaikki oppaat kertoivat näistä tapahtumista omista näkökulmistaan.

Meidän kävelykierroksemme alkoi Knez Mihailovan päästä, Trg republike -aukiolta. Tämä on eräänlainen pääaukio, josta käsin kaupunkiin tutustuminen on kätevää aloittaa. Lähdimme aukiolta kohti Skadarlija-kaupunginosaa, joka on boheemi, vanha kaupunginosa, jonka pääkatua täyttävät lukuisat ravintolat, värikkäät rakennukset ja viehättävät yksityiskohdat. Tänne kannattaa tulla syömään, tai ihan vain katselemaan ja ihastelemaan paikkoja. Etenkin ilta-aikaan täällä on paljon elämää.

Skadarlijasta matka jatkui kohti Kalemegdanin puistoa ja sen keskellä sijaitsevaa Belgradin linnoitusta. Suurella, vihreällä puistoalueelle näkyi paljon porukkaa viettämässä kesäpäivää ja löytyypä puistosta myös eläintarha, jossa asustaa maailman vanhin vankeudessa elävä alligaattori Muja. Tämä tervaskanto onkin varsinaisen kova luu, sillä se on selvinnyt hengissä läpi toisen maailmansodan, sekä NATO:n pommitukset 90-luvun lopussa, vaikka eläintarha tuhoutuikin näiden johdosta lähes kokonaan.

Linnoitukselle on mukava tulla viettämään aikaa ja katselemaan maisemia yli Belgradin ja sitä halkovan Sava-joen. Hauska yksityiskohta joen varrella ovat kelluvat klubit, jotka heräävät illan tullen eloon ja basson jytke kuuluu pitkälle. Linnoitukselta näkee myös Zemunin kaupunginosan, joka on punakattoisten talojen täplittämä, kylämäinen alue Sava-joen varressa. Aluetta oli kehuttu paljon ja mekin kävimme siellä toisena päivänämme Belgradissa, matkaa on paikallisbussilla vartin verran. Itse en Zemuniin kuitenkaan ihastunut. Alue on sinänsä ihan kaunis ja erilainen verrattuna muuhun Belgradiin, mutta vieraillessamme siellä paikka oli täysin autio ja eloton. Jotenkin Zemun ei siis vaan säväyttänyt.

Illalla päätimme kokeilla jotakin erilaista ja kävimme aistimassa paikallista jalkapallokulttuuria keskustan reunamilla sijaitsevalla Punaisen tähden stadionilla. Täällä pelaa toinen Belgradin jalkapallojoukkueista, Red Star Belgrade, joka tunnetaan raivokkaista otteluistaan paikallisvastustaja Partizania vastaan. Meidän tapauksessamme kyseessä ei ollut Red Star-Partizan -ottelu, mutta meininki oli minun makuuni tarpeeksi hurjaa ilmankin. Stadionia ympäröivät mellakkavarustukseen sonnustautuneet poliisit ja portilla turvatarkastuksen lisäksi takavarikoitiin kolikoista ja huulirasvasta lähtien kaikki, mitä voisi heitellä kentälle tai vastustajan kannattajia kohti.

Kun peli lähti käyntiin, ymmärsin näiden varotoimien tarkoituksen. Voitte itse päätellä meininkiä alla olevan kuvan perusteella. Vaikka en futiksen ylin ystävä olekaan, peli oli kokemus, joka avasi paikallista kulttuuria taas hitusen enemmän ainakin urheilun osalta. Lippujen hinnat eivät päätä huimaa, sillät halvimmillaan peliin pääsee parilla eurolla ja meidänkin hieman parempien paikkojen ”VIP-lippumme” olivat alle kympin luokkaa. Stadionille voi kävellä ja ihastella matkalla valtavaa Pyhän Savan kirkkoa, tai ottaa taksin muutamalla eurolla.

Juuri ennen lähtöämme Belgarista halusimme vielä tutustua Nikola Teslan museoon. Tesla muodostui reissumme aikana keskeiseksi hahmoksi, sillä serbialaiset ja kroatialaiset kiistelevät siitä, oliko kyseinen henkilö enemmän kroatialainen vai serbialainen. Tesla nimittäin syntyi serbialaissyntyisille vanhemmille nykyisin Kroatialle kuuluvalla Likan alueella.

Vierailumme museossa ei kuitenkaan sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Paikalle saapuessamme museon ovella parveili pieni joukko muita turisteja, jotka pyrkivät museoon sisään. Ovessa olevan tiedon perusteella museo oli auki, mutta ovi oli siitä huolimatta lukossa. Hetken siinä muiden kanssa pähkäiltyämme ovessa olevasta pienestä luukusta kurkisti erittäin nihkeällä palveluasenteella varustettu työntekijä, joka informoi meitä, että pääsemme museoon sisälle 45 minuutin kuluttua seuraavan opastetun kierroksen mukana. Luukku sulkeutui ja me jäimme yhtä ihmeissämme ulkopuolelle seisomaan. Museokierros jäi sillä kertaa siis välistä, koska meidän piti jo parin tunnin kuluttua olla matkalla kohti matkan seuraavaa kohdetta, Sarajevoa. Tästä lisää seuraavassa postauksessa.

Belgrad tarjoili siis kaikkea muuta, kuin ankean harmaita raunioita, joita suunnilleen olin etukäteen kaupungilta odottanut. Kaupunki on mukavan kompakti, joten kävellen pääsee lähes joka paikkaan, joskin tarvittaessa voi helposti hypätä myös bussin tai ratikan kyytiin. Hintataso on suomalaiselle todella edullinen ja ravintolatarjontakin oli kohtalaisen monipuolinen, joten pelkällä ćevapilla ei tarvinut kaupungissa selvitä, vaikka se kovin maukasta olikin. Turismi on ehtinyt tänne juuri sen verran, että palveluita on saatavilla, mutta paikallinen kulttuuri ja elämänmeno on vielä täysissä voimissaan.

Joko olet itse käynyt toteamassa Belgradin viehätyksen?

Muihin Balkan-kierroksemme kohteisiin voit tutustua blogin Balkan-aihetunnisteen kautta.