Hyppää sisältöön

Pohjois-Suomeen kaivataan kesämatkailijoita – mahdollisuuksia rajat ylittävälle luontomatkailulle

Kirjoittajan oletuskuva
Jenna Lehkonen Päivitetty: 11.09.2011
Lapin petipaikoille kaivataan käyttäjiä myös kesällä. Maiden rajat ylittävällä luontomatkailulla on potentiaalia.

Luonnosta kesämatkailun vetovoimatekijä

Pohjois-Suomen matkailu on pitkään ponnistanut talvesta, mutta alati lisääntyville petipaikoille kaivataan käyttäjiä myös kesällä. Matkailun ympärivuotisuuden kasvu on alan elinehto ja kesämatkailun odotetaan tukeutuvan pohjoiseen luontoon ja kansallispuistoihin.

Oulangan kansallispuisto sijaitsee matkailullisesti tärkeällä alueella Ruka-Kuusamon ja Sallan matkailukeskuksien puolivälissä. Kansallispuiston nyt julkaistu luontomatkailusuunnitelma muun muassa kartoittaa kansallispuiston matkailun vetovoimatekijät ja nykytilan sekä määrittää sen tulevaisuuden tavoitteet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ainutlaatuinen luonto yhdistettynä vahvaan retkeilyperinteeseen ja monipuolisiin palveluihin tekee kansallispuistosta suositun käyntikohteen. Myös puistoon idässä rajautuvat Venäjä ja Paanajärven kansallispuisto omaavat valtavan potentiaalin rajat ylittävälle luontomatkailulle.

Kuva: Minna Koramo