Kooste

Instagramin #bestnine2017

keskiviikko, joulukuu 20, 2017

Instagramissa on näin vuoden vaihtuessa tehty katsauksia vuoden – ei parhaisiin – vaan eniten sydämiä saaneisiin kuviin. Minäkään en voinut vastustaa kiusausta, vaan katsoin oman tilini yhdeksän tykätyintä kuvaa. Mukana on omiakin suosikkejani, mutta myös yllättäjiä. Pahaan yhdeksikön lisäksi haluan nostaa mukaan yhden  oman suosikkini #bestninen ulkopuolelta ja se paljastuu tämän jutun lopussa.

Seuraajia on vuoden takaisesta tullut mukavasti lisää ja tilini päivittyy jatkossakin ainakin reissuissa ja välillä ehkä ihan kotikulmiltakin. Instagramista minut löytää pohjoistuulen_sarsa nimellä.

Reissuvuosi 2017 oli antoisa, toteutin mm. näin lähes 50- vuoden iässä pitkään haaveilemani Interreilin. Junista olen tykännyt aina ja nyt on tämäkin haave on totta. Eurooppa tuli taas piirun verran tutummaksi ja yksinreissaaminen kielitaidottomana (omasta mielestä) huolettaa reissu reissulta vähemmän.

Bestnine numero ysi

Suomessa on ollut sateinen kesä ja syksykin. Lokakuun viimeinen päivä olin vapaalla töistä ja kävin retkeilemässä Lopen Pääjärven virkistysalueella. Tällä reissulla kävin kävelemässä Harjureitin, kierros järven ympäri ei ollut mahdollista sen hetkisellä varustuksellani. Syy selvinnee kuvasta.

Bestnine numero kasi

Milano ja Duomo, kesäisen reilireissuni päätepiste ei oikein sytyttänyt. Ysi-kuvaan verrattuna ollaan aika erilaisessa ympäristössä, mutta molemmat kuvat kuvaavat sitä mitä mielelläni teen –  ryven märässä metsässä tai ihmettelen upeita rakennuksia maailmalla.

Bestnine numero seiska

Tässä on yksi omista suosikeistani. Varennasta napattu kuva kohti Como-järveä. Lämpö, aurinko, tunnelma… Ja se aurinko.

Bestnine numero kuusi ja neljä

Kuvat kuusi ja neljä ovat maisemajuna Bernina Expressiltä matkalla Sveitsin Churista Italian Tiranoon. Kuvina eivät todellakaan mitään huippuotoksia, mutta maisemiltaan ja tunnelmaltaan itselleni mieluisia. Sillä junat ja naiset ovat luotuja kulkemaan…

Bestnine numero viisi

Tämän vuoden viimeinen ulkomaan seikkailu vei minut Liettuaan ja Galve-järven rannalle Trakaihin. Kuljin Trakain linnalta kohti bussiasemaa rantapolkua pitkin. Päivä oli harmaa ja lumisateinen. Yksinäinen vene toi pilkahduksen väriä muuten niin harmaan valkoiseen maisemaan. Kuvasta välittyy myös rauha. Liettuasta en ole vielä blogiin kirjoitellut, mutta voin jo paljastaa että viehätyin Vilnasta ja tykkäsin Trakaista.

Bestnine numero kolme

München ja englantilainen puisto. Tästä kuvasta itselleni tulee mieleen tuskastuttava kuumuus ja hiertävät sandaalit. Siitä syystä olikin ihana istuskella puiden varjoissa ja katsella veden virtausta. Tosin paikka ei todellisuudessa noin rauhallisen idyllinen ollut mitä kuva antaa ymmärtää. Paikalla oli iso seurue ihmisiä, jota ottivat kuvia itsestään, kavereistaan ja itsestään kavereiden kanssa. Puistossa olisin mielelläni kierrellellyt enemmänkin, mutta kengät ja kuumuus…

Bestnine numero kaksi

Ihana, ihana Luzern ja Pilatusvuori. Sveitsi ja sen maisemat. Tämä kuva ei enempää selityksiä kaipaa.

Number one

Yllättäen kyllä vuoden 2017 suosituin kuva on muisto vuodelta 1999. Rakeinen kuva on otettu Islannin Skogafossilla. Muistaakseni aikalailla alussa kolmen viikon roadtrippiä.  Noihin maisemiin palaisin mielelläni uudelleen jossain vaiheessa.

Oma suoskkini 

Saaret on aivan huippupaikkoja retkeilyyn. Tämän vuoden uusin saarivalloitukseni oli Ulko-Tammio Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa. Saari oli yllättävän rehevä ulkosaariston saareksi. Kuvassa ollaan kuljettu pilkkopimeän tunnelin läpi  ja lopussa näkyy valoa ja vihreyttä. Tunnelin päässä on aina valoa, vanha totuus kannattaa muistaa myös niinä elämän synkempinä hetkinä.

Minkä kuvan maisemaan matkustaisit mieluiten?

P.S. Mun toinen blogivuosi alkaa olla lopuillaan. Ensi vuoden seikkailut ovat vielä seikkailematta ja suunnittelematta, itselläni on jotenkin sellainen kutina, että vuodesta tulee Suomi-painotteinen, joka tulee myös näkymään blogissa ja Instagramissa Suomi-juttuina. Onneksi aina on myös mahdollista muuttaa mieltään, joten katsotaan.

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply sari/ matkalla lähelle tai kauas keskiviikko, joulukuu 20, 2017 at 20:42

    Hienot kuvat ja kyllä tuo kesän retki sai minut innostumaan kovin suunnittelemaan omaa interrailia.

    • Reply sarsa /Pohjoistuuli puhaltaa maanantai, tammikuu 1, 2018 at 11:13

      Toivottavasti sun reili toteutuu, minustakin tuntuu että mä voi joutua jossain vaiheessa uudelle reilille… Kivaa ja reissurikasta vuotta 2018!

  • Reply sari/ matkalla lähelle tai kauas keskiviikko, joulukuu 20, 2017 at 20:43

    Hyvää joulua ja uutta matkavuotta 2018 !

  • Reply Jonna / Lempipaikkojani torstai, joulukuu 21, 2017 at 10:43

    Minä pidin noista junakuvista ja kelpaisi kyllä itsellekin! Junalla matkustaminen on hauskaa ja itsekin haaveilen joskus vielä interreilistä. Toisatiseksi olen junaillut Ranskassa ja Saksassa ja etenkin Saksassa se oli edullistakin, kun tiesi millaisen säästölipun ostaa tai oli ajoissa liikkeellä. Esim Köln-Berliini vain 28€/aikuinen ja lapset ilmaisia! Olet hyvä esimerkki kuinka asioita voi toteuttaa missä iässä vaan, reilit ja muut eivät ole vain nuorten hupia.

    • Reply sarsa /Pohjoistuuli puhaltaa maanantai, tammikuu 1, 2018 at 11:15

      Tuolla junareitillä oli upeat maisemat, kuvat ei vaan teknisesti mitään huippuja. Saksaa onkin varmasti näppärä kierrellä junalla joten ehkä minäkin vielä sinnekin päädyn junailemaan. Onneksi ikä ei ole este reilaamiseen.

    Leave a Reply