Suomen suurin matkablogiyhteisö
Majoitus Ruoka Suomi

Pääsiäinen Hangossa

lauantai, huhtikuu 22, 2017

Pääsiäiseen kaipailin pientä piristystä, koska sunnuntaina ja maanantaina olin kiinni töissä, niin reissuaikani rajoittui perjantaihin ja lauantaihin. Kovin kauas ei ollut intoa lähteä, mutta ulkoilmaa ja joitain palveluita kaipailin.  Hetken mielijohteesta päätin, että otan suunnaksi kaupungin, jossa asuin kesän 13 vuotta sitten ja joka on edelleen yksi suosikkikaupunkini Suomessa. Vadelmaveneellä Peugeotilla Hankoon, kaupunkiin, jossa on  loistavat ulkoilumahdollisuudet ja merenrantaa loputtomiin. Myös ravintolaruokaa näytti olevan tarjolla pitkäperjantaista huolimatta. Majoituksen varasin Hotelli Regatasta ja huomasin että kaupunkiin on avattu myös kylpylä Regatta Spa. Ulkoilun jälkeen kaipailisin ehkä saunaa, joten pakkasin mukaani myös uikkarit ja pyyhkeen.

Hangom Casino

Matkalla poikkesin Raaseporin puolella keisarinna Dagmarin lähteelle, jossa en ollut aiemmin käynyt. Kiva paikka, josta mukaan lähti pullollinen juomavettä. Hangossa tein sitä, mistä kaupungissa kaikista eniten pidän – kuljeskelin kallioilla ja hiekkarannoilla, haistelin merituulta. Reissussa ei ollut mitään pakko tehdä – juttuja, vaan tavoitteena oli olla ulkona ja antaa mielen levätä ja ajatusten tulla ja mennä. Seuraavssa postauksessa hypellään enemmän rantakallioilla, mutta nyt keskityn näihin kaupungissa oleviin ja käyttämiini palveluihin.

Näkymiä kaupungille

Hotelli Regatta

Hotelli Regatta valikoitui majapaikakseni vähän sattumalta, alun perin ajattelin yöpyväni jossain kaupungin villoista, mutta huoneet oli varattu jo nopeimmille varaajille ja hinnat pilvissä jäljellä olevissa. Päädyin sitten Regattaan, vaikka toisena vaihtoehtona minua kiinnosti Bulevard, joka on Hangon katukuvassa uusi, entisen poliisiaseman tiloihin perustettu boutiquehotelli. Kuvittelin jo yöpyväni sellissä, joiden sisustuksen innoittajina on ollut suomalasia muotoilijoita. Poliisiasemallahan olen yöpynyt aikaisemmin Ystadissa.  Tällä kerralla jätin putkat käymättä ja valintani oli perinteinen Hotelli Regatta, joka avattiin vuonna 1900  Hotel Continentalin nimellä. Rakennus on 2000-luvulla entisöity täysin ja avattu uudelleen hotellivieraiden käyttöön vuonna 2013. Hotelli Regatta toimi kivasti yhden yön tukikohtanani ja yhden hengen huoneeni oli toimiva ja riittävän tilava. Aamiainen täytti odotukseni ja etenkin maistuva saaristolaisleipä ansaitsee maininnan. Aamiaistila on aika pieni ja kirjautuessani minua varoiteltiin aamiaisella mahdollisesti olevasta ruuhkasta. Sisäinen kelloni pitää yleensä huolen, että herään ennemmin liian aikaisin kuin liian myöhään, joten vältin aikaisin aamiaiselle menemällä pahimmat ruuhkat. Hotelli Regatassa ovat yöpyneet ja jutun siitä kirjoittaneet myös mm. Meriharakka-blogin Pirkko ja Lasse.

Huoneeni

Spa Regatta

Sauna oli kutsuva ajatus ulkoilupäivän päätteeksi, joten suunnaksi huhtikuun alussa avattu Hangon kylpylä. Hotelli Regatta on kylpylän yksityinen perustajaosakas, joka vastaa kylpylän toiminnasta. Alueelle on suunnitteilla ja rakenteilla myös Regatta Suites -vapaa-ajanasuntoja. Osakkaille  (osuus 12 500 euroa) kylpylä on käytettävissä ympäri vuoden erilaisilla omistajaeduilla höystettynä. Kaikille vieraille sekä hankolaisille kylpylä on avoinna syyskuun alusta toukokuun loppuun. Muun ajan kylpylä on varattu vain sen osakkuuden lunastaneille ja hotelli Regatan asiakkaille. Hankolaiset ovat ymmärtääkseni ottaneet kylpylän vastaan hiukan ristiriitaisin tuntein, moni on vuosia kaivannut kaupunkiin perus- uimahallia, joten tällainen kalliimpi kylpylä ei ole kaikkia uimareita saanut innostumaan.  Kylpyläkäynti aikuiselta maksaa 20 euroa, mutta hotelli Regatan asiakkaana saunomaan ja kylpemään pääsee 15 euron hintaan. Kylpylässä on toki tarjolla myös mm. kauneudenhoitopalveluita, hierontaa ja merijoogaa.

Kylpylä on suunniteltu enemmän aikuiseen makuun, kuin koko perheen huvitteluun. Allasalueelta löytyy 25 metrin allas, josta on muuten komeat näkymät merelle – lasiseinästä huolimatta voi kuvitella uivansa aavalla merellä. Toinen allas on pienehkö terapiallas, jossa on muutama vesiherontapiste ja pari vesisuihkua. Tänne kyllä kaipasin aluetta jossa istua, nämä poreet ja suihkut oli suunniteltu otettavaksi vastaan seisoen. Allasalue oli pelkistetyn yksinkertainen, vaikuttavin elementti tosiaan oli tuo ikkunasta näkyvä meri. Saunatiloissa tuoksui vielä tuore puu, löylyt olivat kelvolliset. Jälkeenpäin luin, että kylpylässä on myös höyrysauna, mutta minulta tuo jäi löytämättä.

Kokonaisuutena sauna- ja allasosasto mielestäni vaatimaton ja siihen nähden hinta aika suolainen. Toisaalta kylpylässä oli myös hyvä rauhoittua, koska ainakaan nyt porukkaa ei ollut ruuhkaksi asti.

Pitkäperjantain lounaspaikkana Bravas

Viime kesänä Hanko sai kaksi uutta ympäri vuoden auki olevaa lounaspaikkaa. HanDeli  panostaa perinteiseen kotiruokaan lihapullineen pippuripihvejä unohtamatta. Toinen on Espanjasta vaikutteita ottanut Bravas Satamakadulla. Alunperin ajattelin meneväni syömään Origoon, jonka kiviseinällä palavat kynttilät oavt jättäneet mieleeni lähtemättömän jäljen. Myös ruoka Origossa on ollut hyvää, joten tälläkin kerralla uskoin Origon toimivan ruokapaikkanani. Toisin kuitenkin kävi. Päädyin lammaspadan innoittamana Bravaseen, joka oli suosittu lounaspaikka näin pitkänäperjantaina. Paikka vaikutti rennon viihtyisältä, mutta sen verran täydeltä, että ruokaa kassalta tilatessani pyysin tuomaan ruokani ulkoterassille. Ilman lämpötila ei muutamaa astetta enempää ollut, mutta yllättäen terassilla tarkeni. Olinhan varustautunut muutenkin evästelyyn ja kahvihetkeen ulkona. Ruokaa odotellellessani ihailin taivaalla kaartelevaa merikotkaa. Ruuan tulo kesti pitkään, ajattelin jo tilaukseni unohtuneen, mutta viimein sain annokseni pöytään. Ruoka oli yksinkertaista, mutta maku oli kohdallaan. Paikasta jäi kiva olo, joten terassilla voisin istuskella kauniina kesäiltana tapasten ja viinilasin äärellä.

Alan’s Cafe

Keskellä kaupunkia puutalon sisäpihalta löytyy käsityöläispuoti, jonka yhteydessä on kahvila. Alan kahvilassa saa hyvät kahvit ja suun makeaksi kotileivonnaisilla kohtuulliseen hintaan. Ainakin arkipäivisin kahvilassa on tarjolla myös lounas. Miljöö on viehättävä ja suojaisella sisäpihalla nautittu lähtökahvi kruunasi pari päivää Hangossa. Kahvila löytyy osoitteesta Raatihuoneentori 4. Toinen suosikkikahvilani Hangossa on Neljän tuulen tupa. Kauniilla paikalla sijaitsevassa kahvilassa on joka Hangon reissulla käytävä fiilistelmässä merinäkymiä. Pääsiäisenä kahvila ei vielä ollut auki, joten tällä kerralla Mannerheiminkin omistuksessa oleva tupa jäi vierailua vaille.

Hanko on kaupunki, joka kestää useammankin vierailun. Hangossa on kivoja ulkoilumaisemia, mutta yöksi voit kömpiä puhtaiden lakanoiden väliin ja aamulla herätä valmiiksi katettuun aaamiaishetkeen. Hanko on yksi suosikkikaupungeistani Suomessa.

 

Seuraa:

Instagram @pohjoistuulen_sarsa

  Facebook Pohjoistuuli puhaltaa

      Twitter @pohjoistuulisa

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista lauantai, huhtikuu 22, 2017 at 11:27

    Hanko kuuluu niihin kaupunkeihin, joissa en ole koskaan käynyt. Pitänee laittaa tälle kesälle Suomen juhlavuoden käyntikohteeksi.

  • Reply sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa sunnuntai, huhtikuu 23, 2017 at 13:16

    Suosittelen ehdottomasti. Hanko, vaikka pieni kaupunki onkin, on vallan mainio paikka. Ulkoilmaelämää, hyvää ruokaa ja vanhojen villojen ansiosta kivaa katukuvaa.

  • Reply Johanna @ Out of Office maanantai, huhtikuu 24, 2017 at 18:52

    No onpas Hangossa tapahtunut paljon viime vuosina! Omasta reissustani Villa Maijaan onkin jo aikaa.

    Pitäisi joskus ajaa hankotie loppuun asti, eikä aina kurvata sinne Tammisaaren mökkitien suuntaan 🙂

    • Reply sarsa /Pohjoistuuli puhaltaa keskiviikko, huhtikuu 26, 2017 at 17:18

      Hangossa kannattaa aina poiketa. Hanko hakee ilmeisesti myös talvimatkailuun nostetta, kun se on ollut enemmän tunnettu kesäkaupunkina. Toisaalta, miksi Hangossa ei voisi hypellä rantakallioilla myös talvella? Ja jos ympäri vuoden avoinna olevia ruokapaikkojakin löytyy entistä enemmän niin miksikäs ei?

    Leave a Reply