Suomen suurin matkablogiyhteisö
Kooste

Matkailun aakkoset vm. 2016

sunnuntai, 1 tammikuun, 2017

Vastaavalla jutulla aloitin bloggaajan urani tasan vuosi sitten. Perinteestä en luovu, joten yhteenveto vuoden 2016 matkoista sekä kotimaassa että ulkomailla tulee aakkosten muodossa. Blogeissa toistuu aina välillä näitä aakkosjuttuja eri teemoihin liittyen. Mielestäni näitä on hauska lukea, eikä kirjoittaminenkaan hullumpaa ole. Aakkosyhteenvetoon tulee poimittua sellaisia pieniäkin asioita, jotka helposti muuten vaipuvat unohduksiin. Hyppää mukaan aakkostettuun matkailuvuoteen 2016. Vuoden 2015 aakkosiin pääset tästä.  

Vuoden 2016 aakkoset

A.  Adrianmeri, viikko lomailua  turkoosin Adrianmeren rannalla Kroatiassa.

B.   Boathouse, yhden yön yöpyminen kivassa olkikattoisessa majassa Kustavissa.

C.   Pääsiäisen aikaan pikainen visiitti Turkuun ja yöpyminen Centro Hotellissa.

Centro- hotelli Turussa

Centro- hotellin huone Turussa

D.   Vaikuttava, tätä päivää elävä historiallinen Diocletianuksen palatsi Splitissä

E.   Eerikkilän urheiluopisto ja työpaikan TYKY-päivä syksyllä.

F.   Marraskuisena aamuna kävely Folkungagatania pitkin Tukholmassa.

G.   Gdansk kahteen kertaan tänä vuonna, helmikuussa ja heinäkuussa. Edullista helppoa lomaa. Vai pitäisikö tähän laittaa  Gamla Enskenden huvikumpumainen asuntoalue Tukholmassa? Kävin ja ihastuin.

20160724_204459

Mojito Gdanskissa

H.   Latvian reissullani yövyin Riikassa Hanza Hotellissa. Ilma oli helteinen ja muuten ihan OK hotellissa ei ollut ilmastointia joten hikoilu sopii tähän kohtaan hyvin.

I.   Ikaalinen ja Ilmajoki ohitetaan Pohjanmaalle mennessä, joskus tulee pysähdyttyä, mutta tänä vuonna taisin vain porhaltaa ohi.

J.   Jurmala Latviassa. Rannalla makoilua ja pikainen uintireissu. Ulkoiset puitteet kohdallaan, mutta jotenkin en syttynyt Jurmalalle. Haluaisin kyllä vielä antaa paikalle mahdollisuuden.

20160625_122531

Puuvanhus Kemerissä

K.   Krkan kansallispuisto Kroatiassa. Vihreyttä, vehmautta, vehreyttä. Tykkäsin. Pieni Kemerin kylä Latviassa.

L.   Lauhanvuoren kansallispuistolle menee tämä L. Oli kotimaan reissujen positiivisin yllättäjä. Hieno keväinen ilma toki vaikutti hyvään fiilikseen tästä paikasta.

M.   Alkukesän yöpyminen ja viikonloppu Mustion linnassa. Herkullista Linnakrouvin ruokaa ja soma ullakkokamari yöpymiseen. Vodicen kotinani Kroatiassa oli hotelli Miramare.

20160930_072157

Hotelli Miramaren ruokasali Vodicessa

N.   Keväinen päivä Naantalissa. Kävelyä ja kylpylää.

O.   Kevään linturetki Lemuun Oukkulanlahdelle. Lintusaldo jäi heikoksi, mutta muuten mukava päivä.

P.   Paavolan tammi. Suomen tämän hetken tunnetuin puuvanhus vierailukohteena alkukesästä.

Q.    Pikkujouluristeily Baltic Queenilla Tallinnaan.

R.   Elokuussa kuljeksin yhden iltapäivän ja illan Rauman kujilla. Ihanat puutalokorttelit ja Wanhan Rauman Kaffebar.

20160817_161122 (1)

Kaffebarin Brita-leivos

S.  Sibenik Kroatiassa jätti hiukan ristiriitaiset tunnelmat, mutta antaisin tällekin mielelläni uuden mahdollisuuden. Pikainen vierailu heinäkuussa Sopotissa. Ja tästä ei sovi unohtaa Splitiä.

T.   Pyöräretki Tribunjiin Vodicesta ja kiipeäminen kylän kukkulalle. Marraskuiset Tukholma ja Tallinna.

20160725_132911

Heinäkuinen Sopot Puolassa

 

20160803_185728

Uumajaa hotellin ikkunasta

U.   Uumaja yllätti. Ei siellä mitään ihmeellistä ollut, mutta silti tykkäsin yöstä U&Me hotellissa ja päivästä Uumajan kaupungilla.

V.   Vodice, ihana pieni kylä Kroatiassa. Majapaikkani viikon ajan syyskuussa.

W.   Wolne Miasto ja Wizz Air. Gdanskin reissujen pakolliset: majoitus ja lento.

X.    Tänä vuonna autoilin Suomen länsipuolella, siten että pohjoisin ja läntisin paikka on Vaasa, eteläisin taitaa olla Kasnäs ja itäisin Kärkölä, jossa vierailin Huovilan puistossa. Autoni rekisterikilpi alkaa X-kirjaimella.

Y.   Joka kesäinen perinne on käynti Ypäjällä Ypäjän musiikkiteatterissa. Tänä kesänä musiikki raikui My Fair Ladyn tahtiin.

20160709_173850

Ypäjän musiikkiteatterin näyttämö

Z.  Zen- se olotila kun olet tässä hetkessä ja ajatukset ei askaroi menneessä eikä tulevassa. Tänä vuonna Zen löytyi Kemerissä.

Å.   Menköön tämä Ålandille, vaikka tällä kerralla sivuutin paikan vain laivalla ohikulkien.

Ä.   Äetsän Siwassa poikettu ohikulkumatkalla

Ö.   Örön saari Saaristomeren kansallispuistossa. Hieno paikka. Helppo mennä ja olla.

20160809_114504

Örön maisemia

Vuoden 2016 kokonaissaldoksi jäi 7 reissua Suomen rajojen ulkopuolelle: 2 x Puola, 2 x Ruotsi, Viro,  ja  uusina maina Latvia ja Kroatia. Öitä nukuin hotelleissa 17 Suomen rajojen ulkopuolella. Laivaöitä tuli 3, telttaöitä kertyi 2 ja 6 hotelli- tai mökkiyötä Suomessa. Mukavasti sain täytettyä kokemusten ja elämysten laaria vuonna 2016 pienillä pyrähdyksillä eri puolille. Kotimaan matkoilla haaveilmani Itä-Suomi vaihtui länteen ja saaristoon, joten olisikohan seuraavaksi idän vuoro?

Vuodelle 2017 on jo pieniä suunnitelmia, mutta katsotaan miten ne kehittyvät. Alkuvuosi näyttää vielä aika rauhalliselta, mutta ainakin retkeilyä ja kotimaan reissuja on tulossa alkuvuonnakin. Kannattaa siis pysyä kuulolla ja katsoa mihin tieni vie.

 

Kivaa reissuvuotta kaikille lukijoilleni! 

 

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply miraorvokki sunnuntai, 1 tammikuun, 2017 at 09:27

    Onpas ihana kooste! Erityisesti tuo Kroatia lämmittää sydäntä, se on vallan ihana paikka! Pisti silmään tuo Ikaalinen. Edellinen hetken ollut kotikaupunkini ja opiskelukaupunkini. Oletko tehnyt koskaan reissua sinne vai oletko aina ajanut vain ohi? Olisi hauska lukea Ikaalisista jonkun blogista, että millaisin silmin toinen sen näkee 😀 Ihanaa matkavuotta! 🙂

    • Reply sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa sunnuntai, 1 tammikuun, 2017 at 13:35

      Kroatia kyllä vei minunkin sydämeni. Uskoakseni ei ollut viimeinen kerta kun siellä käyn. Ikaalisissa olen poikennut joskus siinä vanhan kauppalan alueella. Se on kyllä kauniilla paikalla, joten ei olisi yhtään hullumpi ajatus pysähtyä siinä taas vaihteeksi hiukan paremmin. Kylpylässä olen myös joskus vaihtelun vuoksi pitänyt kahvi- tai ruokatauon.

  • Reply sari/ matkalla lähelle tai kauas sunnuntai, 1 tammikuun, 2017 at 14:29

    Hieno matkavuosi! Melkein on reissusi olleet vuonna 2016 kuin minulla….Boathouse, Mustio, Naantali… Aiempina vuosina on myös tullut vierailtua Splitissä ja Gdanskissa…Kiva kuulla 2017 suunnitelmistasi? Mukavaa vuotta 2017 toivottaen!

    • Reply sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa maanantai, 2 tammikuun, 2017 at 09:36

      Suunnitelmia on sen verran että todennäköisesti ainakin Sveitsissä ja Saksassa tulen käymään vuoden aikana. Lisäksi jotain edullista viikonloppu reissua esim. Vilnaan tai muualle voisin harkita. Suomen reissusta ei vielä kovin paljon suunnitelmia ole, mutta ihan varmasti ainakin joissain Kansallispuistoissa käyn. Hyviä reissuja sinnekin.

  • Reply Heidi / Maailman äärellä tiistai, 3 tammikuun, 2017 at 15:12

    Onpas kiva idea tämä vuoden tapahtumat aakkosten avulla. Ja tosi ihania kotimaan helmiä on reissujesi joukossa. Viikonloppu Mustun linnassa kuulostaisi aivan ihanalta, ja Naanatli on yksi minun suosikkikesäkaupungeista <3. Ihanaa uutta vuotta sinulle! Tämä onkin parasta aikaa, kun saa tehdä ihania, uusia suunnitelmia.

    • Reply sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa tiistai, 3 tammikuun, 2017 at 17:12

      Vuodenvaihde on kyllä tarpeellinen ihmisen mielelle – saa nollattua menneen ja aloitettua puhtaalta pöydältä jotain uutta. Elämässä on iso osa sitä tavallista arkea, joten joskus tuntuu, että sinne hukkuu pienet kivat jutut, mitä vuoden aikana on ollut. Näiden listausten avulla konkretisoituu mitä sitä on ehtinyt vuodessa kokea.

      Mustion linna toimii hyvänä katkaisuna arkeen – siellä on hyvää ruokaa ja kiva miljöö.

      Suunnitelmia on kiva tehdä ja ihan varmasti niistä tänäkin vuonna ainakin jokin toteutuu 😉

      Kivaa vuotta sinulle!

    Leave a Reply