Bloggaus

Mieltä lämmittävä tunnustus ja hyvä fiilis kiertämään

perjantai, joulukuu 23, 2016

Voiko parempaan hetkeen osua mieltä lämmittävä blogitunnustus, kuin näin ekan blogivuoden loppupuolelle. Mulla oli pieni henkinen kriisi kirjoittamisen kanssa, kun tuntuu että bloggaajat ovat kolunneet jokaisen maailmankolkan ja sen seurauksena sanoneet jo kaiken kaikesta. Yritin muistuttaa itselleni, että jokainen kokee samatkin maailmankolkat omalla tavallaan, joten ehkä myös minun kokemukseni on lukijalle -ja ainakin itselleni- tärkeä. Onneksi blogimaailmaan mahtuu erilaisia tekstejä ja kokemuksia äärettömästi, joten jos kirjoittaminen tuo itselle ja muille hyvää mieltä ja inspiroi, niin antaa mennä vain. Myös minä tykkään lukea muiden kokemuksia itselleni tutuista paikoista. Moniin hirmureissaajiin verrattuna matkustan suhteellisen vähän, joten välillä pohdin myös,  että riittääkö tarinoita kerrottavaksi. Blogini yhdeksi kantavaksi teemaksi onkin muodostunut kotimaanmatkailu ja -retkeily. Ovesta on aina helppo lähteä ulos pienelle retkelle. Kotimaassa olen reissannut ja asunut monessa paikassa ja täällä blogissani yritän tehdä tutuksi myös niitä vähemmän tunnettuja kohteita.

bloggeraward

 

Sain mieltä lämmittävän Blogger Recognation Award- tunnustuksen Fiftyfifty-blogin Sonjalta. Sonja on itse kirjoittamisen ammattilainen, taustaltaan toimittaja, joka tällä hetkellä opiskelee luovaa kirjoittamista. Sonjan tavoitteena on käydä 50 maassa ennen 50-vuoden ikää. Lisäksi Sonjan on tarkoitus tehdä itselleen Suomea tutuksi maakunta kerralllan. Ehkä joskus saamme lukea myös tämän bloggaajan kirjoittaman romaanin. Hieno, omalla äänellä kirjoitettu blogi.

Tämä blogitunnustus on kiertänyt viime aikoina monissa blogeissa ja jäinkin miettimään tämän tunnustuksen alkulähdettä, jota en yrityksistäni huolimatta saanut selvitettyä. En jää nyt kuitenkaan pohtimaan tätä tämän syvällisemmin, koska tarkoitus on kuitenkin tuottaa hyvää mieltä kanssabloggaajille. Ainakin itse huomasin tämän toimivan myös kannustuksena ja rohkaisuna jatkaa kirjoittamista niistä oman pään sisällä tapahtuvista epävarmuuksista huolimatta. Kiitos! Tämä osui juuri oikeaan kohtaan blogiuraani.

Sonja kirjoittaa blogissaan näin: Sarsa fiilistelee paljon kotimaanmatkailua, josta olen itsekin innostunut bloggaamisen myötä. Mukavan rento blogi.

Hienoa, että kotimaan fiilistelyt innostavat ja rento tyyli välittyy lukijoille.

Yllättäen kyllä, samaan aikaan sain toisenkin mukavan palutteen, tällä kertaa blogini lukijalta.

 Eräs lukijani kommentoi näin: Kiitos kun jaat näitä vinkkejä. Sulla on hyvä blogi. Ei mitään taivaita tavoittelevia luxus-juttuja…

Ihanasti sanottu. Blogini uudeksi sloganiksi vääntelin mielessäni heti lausetta:  ”Rento blogi, joka ei tavoittele taivaita.”

Tunnustuksen saaneen bloggaajan tulee vastata pariin kysymykseen ja antaa tunnustus eteenpäin 10 bloggaajakollegalle.

Kuinka aloitin bloggaamisen?

Blogeihin tutustuin alunperin etsiessäni luettavia kirjoja loputtomlta tuntuvaan kirjan janooni. Joten ekat blogit joihin tutustuin olivat kirjablogeja. Mietin jo silloin kirjablogin perustamista, mutta tuntui, että  kirjoista on jo sanottu lähes kaikki ja en kokenut, että minulla olisi enää mitään uutta sanottavaa.

Reilu pari vuotta sitten törmäsin matkablogeihin ja koukutuin. Luin ja joskus jopa rohkaistuin kommentoimaan. Pikkuhiljaa kypsyttelin ajatusta lopulta tartuin toimeen ja lähetin ekan postauksen maailmalle. En ollut kirjoittanut mitään Facebook-päivitystä pidempää tekstiä pariin kymmeneen vuoteen, joten aika kylmiltäni hyppäsin mukaan. Kaipasin jotain aivan erilaista tekemistä työni vastapainoksi. Olenkin huomannut, että blogi toimii itselleni vapaana temmellyskenttänä, jossa saan toteuttaa itseäni ja opin koko ajan jotain uutta. Tämä on aikaavievä, mutta kiva, monipuolinen harrastus.

Ohjeita aloittavalle bloggaaja

Bloggaaminen vaatii pitkäjänteisyyttä, hyviä istumalihaksia ja aikaa. Blogiisi ei tule lukijoita ja seuraajia silmänräpäyksessä, vaan varaudu pitkäjänteiseen työhön blogin parissa. Työ ei pääty siihen, että jukaiset jutun, vaan vaatii myös panostusta eri some – kanavissa, ja toivottavasti potentiaaliset lukijat löytävät blogiisi.

Kommentoi ja ole aktiivinen. Muista aitous. Tämä vaatii koneella istumista enemmän kuin osasin ajatella – kuvien käsittely vie kirjoittamisen lisäksi oman aikansa. Puhumattakaan blogien lukemisesta ja kommentoinnista. Välillä se itsellänikin jää vähemmälle ja välillä sitä on aktiivisempi.

Ideoita postausten aiheiksi saattaa putkahdella milloin tahnsa, kirjaa ideoita tai mieleesi putkahtaneita lauseenpätkiä ylös, joita haluat hyödyntää blogissasi. Valokuvaa, paljon ja kaikkea. Itse kuvaan aivan liian vähän ja välillä on vaikeuksia löytää kelvollisia kuvia erilaisista asioista ja aiheista blogiin. Eri kanavissa olisi myös hyvä käyttää erilaisia kuvia, mutta aina niitä ei ole riittävästi.

Ulkoasultaan blogi saa olla omannäköinnen, mutta muista käyttäjäystävällisyys.  Vieraile erilaisissa blogeissa, tämä auttaa huomaamaan mitkä ratkaisut toimivat ja mitkä ovat lukijan kannalta hankalia. Itse pidän aika selkeistä, yksinkertaisista blogipohjista.

Kannattaa käyttää kirjoittamisessa hyvää kieltä, mutta blogissa ei mielestäni ole pakko pysytellä tunnon tarkasti kirjakielessä, rennompi puhekieli toimii hyvin. Kirjoita siitä mistä itsekin innostut.

Tässä lyhyesti mitä ekana tuli mieleen. Perusta blogi, innostu ja nauti. Temmellä vapaasti, muut lukijat ja bloggaajat huomioiden.

Nyt pitäisi osata laajasta blogikirjosta antaa tunnustus 10 bloggaajalle.

Tämä vaihe on mieluisa, mutta myös hankala. Annankin tunnustuksen joka ikiselle bloggaajalle, jotka jaksavat viikosta ja vuodesta toiseen tuoda hyvää mieltä, inspiroida ja joskus saavat pinttyneet ajatusmallit kääntymään päälaelleen ja tuovat kaukaiset maailmakolkat lähemmäs meitä.

Tämän lisäksi

Blogger Recognation Award- tunnustuksen saavat

Elämää vihreällä saarella – blogi on blogi jota olen seurannut pitkään.  SaaraBee on Pohjanmaalta Lontoon kautta Irlantiin 14 vuotta sitten päätynyt ulkosuomalainen. Vihreän saaren elämää on voinut seurata blogissa jo vuodesta 2009. Kuvaa kotoisasti arkea ja elämää Irlannissa. Onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella?

Paluumuuttajatar Kodikas, lämminhenkinen  blogi, jossa seurataan Istanbulista takaisin Suomeen muuttanen perheen elämää. Perheessä osataan nauttia elämästä tässä ja nyt. 

Popot pogoillen– blogin Annan  popot vievät usein kotimaan kaupunkeihin ja jazzklubeille.  Vannoutunut bussimatkustaja ja aktiivinen somettaja. 

Samppanjaa muovimukista – blogia kirjoittaa esteetikko ja kauniisti sanoilla maalaileva itsensä tätituristiksi määrittelevä Annemaria. Koukutuin tähän blogiin  seuratessani bloggaajan bussireissua Espanjassa. 

Kierrän vain Kalifornian Blogin sinnikäs kirjoittaja päätti ettei tammikuussa starttaavaa Kuuban matkaa tule, ellei paino ole pudonnut 10 kg. Nyt näyttää hyvältä ja Kuuban kuulumisia on varmasti tulossa blogiin myöhemmin. Bloggaajalla on ihan oma tapansa kirjoittaa ja hämmästellä myös pieniä ympärillä olevia asioita. 

Vaihda vapaalle- blogi Tässä on blogi, joka on saanut minut haaveilemaan Afrikasta ja safareista. Eikä syksyinen Kanadakaan jättänyt kylmäksi. Blogista löytyy luontoa, eläimiä ja aktiivista menoa lomilla. Välillä vauhti hirvittää tällaista rauhallisempaa fiilistelijää. 

Levoton matkailija Irlanti-fani, joka vietti vaihtariajan Iralnnissa ja on toki käynyt siellä senkin jälkeen. Suunnittelee lähtevänsä kohti Uutta-Seelantia Working Holiday- viisumilla. Ihailen näitä nuoria naisia, jotka lähtevät yksin maailmalle. Itseltäni on kestänyt hiukan kauemmin saada koottua se tarvittava rohkeus. 

Sunderful-blogi seikkailee pitkin eurooppaa asuntovaunullaan. Suorittaa samalla verkko-opintoja ja kertoilee blogissa hienojen kuvien kera näkemästään ja kokemastaan. Hienoa, että on ihmisiä, jotka lähtevät eivätkä vain haikaile lähtemistä. 

 Palmuasema Sanna seikkailee ympäri maailman pyörätuolillaan. Esteettömien matkojen konkari, joka osaa kertoa matkoista kiinnostavasti.

Matkailoja-blogissa seikkailee pariskunta rauhallisen tunnelman kera. Blogissa nautitaan viineistä ja hyvästä ruuasta. 

Tässä Blogger Recognition Award -tunnustuksen saajan ohjeet:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi.

———————————————————

Seuraa

Facebook

Instagram

Twitter

Blogipolku

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY perjantai, joulukuu 23, 2016 at 17:40

    Onpa tää tosiaan kiva juttu levittää hyvää mieltä bloggaajien keskuudessa. 🙂 Ja tosiaan musta se on mahtavaa, että kaikki ei könyä jatkuvasti maailmalla, kun on niin paljon nähtävää kotonakin. Ja kyllähän säkin oot nyt alkanut mukavasti reissaamaan ja ehdit vielä vaikka minne! Hyvää joulua!

    • Reply sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa perjantai, joulukuu 30, 2016 at 09:53

      Kiitos vielä Sonja tästä tunnustuksesta. Kyllä tämä blogimaailma sen matkustamisen lisäksi on aivan huippu ; ) Ja kyllä ensivuodellekin on suunnitelmia tämän rakkaan Suomen lisäksi.

  • Reply Kati / Lähinnä Kauempana perjantai, joulukuu 23, 2016 at 19:56

    Tosiaan levittää paljon hyvää tämä tunnustuskiertokirje. Mistähän tosiaan lähtenyt liikkeelle? Hups, niitäkö piti olla 10 blogia? Näköjään tulee vähän rikkinäinen puhelin -efektiä.

    Mä tykkään tosi paljon lukea myös kotimaanmatkailusta! Jos Suomessa ei olisi niin kallista majoittua, me varmasti reissattais enemmänkin kotimaassa. Kyllä me kuitenkin muutama pieni kotimaanreissu tehdään vuodessa.

    Ja ihan samaa mieltä, että mietin pitkään sitä matkustelun määrää. Me ei matkusteta mitenkään erityisen kauas, erityisen pitkäksi aikaa eikä erityisen eksoottisiin paikkoihin. Toisaalta, se saattaa monesta lukijasta olla helposti samaistuttavaa. Jos olen lähdössä reissuun, tykkäänhän itsekin lukea monesta eri matkablogista kokemuksia! Eli olet ihan oikeassa, jokaisen kokemus on omansa ja mielellään lukee erilaisista kokemuksista / näkökulmista.

    Onnea vielä hienosta tunnustuksesta ja oikein hyvää joulua!

    • Reply sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa perjantai, joulukuu 30, 2016 at 09:57

      Eipä kai sen jaettujen tunnustusten määrä niin tarkkaa ole. Mä muistan lukeneeni sun blogia ekoja kertoja kun törmäsin siihen teidä äkkilähtö Splitin matkaan. Itse kun olin menossa Kroatiaan syksyllä, joten kyllä blogeista on oikeasti iloa ja hyötyä. Anakisn matkakuumeen saa tarttumaan.

      Kivaa ja reissurikasta tulevaa vuotta teidän poppoolle!

  • Reply Ananas2go / Popot pogoillen lauantai, joulukuu 24, 2016 at 08:55

    Oi ihanaa, kiitos paljon, Sarsa! Olipas suloinen ja hytkäyttävä lahja!

    Jaan monet ajatuksesi bloggaamisesta ja kohdevalinnoista – oletko muuten tutustunut mikroseikkailujen ideaan? Niitä ainakin Satu Vänskä-Westgarth harrastaa; olikos se Destination unknown -blogi nimeltään (luotan muistiini enkä tarkista, terkut vapaapäivän viettäjältä peiton alta).

    Popot pogoillen * jazzmatkablogi kuljeksii, kuuntelee, syö * ja täyttää tammikuussa 3, joten tästä saa mainion pienen juhlatanssin syyn ennakkoon. Lämpöinen kiitos ja Matkamessuilla nähdään!

    Kaikkea hyvää eteenpäin! Toivottavasti kirjoitat vielä pitkään!

    • Reply sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa perjantai, joulukuu 30, 2016 at 10:00

      Tulevana vuonna on myös tulossa joitakin reissuja, joten blogista löytyy varmasi myös juttua niistä. Joo, mä muistan tuon mikroseikkailu idean ja sitä tässä tulee toteutettua ihan arjessakin ja hyvä niin. Jotkut tarinat päätyy blogiin, osa ei.

      Mä olen vielä jotenkin niin joulukoomasta pölähtänyt, että en tajunnut miten lähellä matkamessut todellisuudessa on, mutta nähdään siellä.

  • Reply Tatjaana lauantai, joulukuu 24, 2016 at 15:44

    Kiitos Sarsa, kun huomioit minutkin!
    Olen pohtinut, onko minulla riittävästi meriittiä kirjoittaa tänne yhtään mitään. Rohkaistun tästä ja naputtelen postauksen ainakin Havannasta ja Varaderosta.
    Matka sinne on maksettu. Olen laihtunut tähän mennessä seitsemän kiloa. Eilen ja tänään olen syönyt runsaasti. Matkustan joka tapauksessa Kuubaan 10.1.17.
    Kirjoittaminen on terapeuttista, mukava, rentouttava harrastus.
    Jatkakaamme!

    • Reply sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa perjantai, joulukuu 30, 2016 at 10:03

      Nimen omaan. Tämä on hyvä ja monipulinen harrastus.

      Hauskaa Kuuban seikkailua sinulle, toivottavasti päivität myös Instagramia.

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista maanantai, joulukuu 26, 2016 at 10:39

    Voi kiitos Sarsa! Tulee niin hyvä mieli saada tällaista tunnustusta. On todella kiva kuulla, että jutuillaan on herättänyt kiinnostusta ja toivottavasti myös pystynyt jakamaan käyttökelpoista tietoa. Kylläpä hyvin osasit kiteyttää bloggaamisen ytimen: pitkäjänteistä ja aikaa vievää työtä tämä tosiaan on. Siksi kaikkinainen palaute välillä onkin niin tärkeää. Kiitos ja kumarrus 🙂

    • Reply sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa perjantai, joulukuu 30, 2016 at 10:07

      Kyllä tälläisella tunnustuksella saa levitettyä kivasti hyvää mieltä. Vaikka bloggaaminen on aikaavievää, on tämä myös koukuttavaa. Jatketaan siis kirjoittelua samaan malliin.

      Kivoja reissuja myös vuodelle 2017.

  • Reply SaaraBee perjantai, tammikuu 13, 2017 at 14:20

    Kaunis kiitos haasteesta. Vastasin tähän pari kuukautta sitten, joten jätän tällä kertaa väliin. Kiva kuulla, että olet ollut jo pitkään blogini seuraaja.

  • Reply ananas2go maanantai, helmikuu 6, 2017 at 13:32

    Kiitos vielä kerran, Sarsa! Nyt vihdoin juttu ilmoilla: https://www.rantapallo.fi/ananas2go/2017/02/06/vihdoin-valmis-jakamaan-tunnustuksen-blogger-recognition-awards/

  • Leave a Reply