Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

retkeily

Retkeily Suomi Yleinen

Retkeilylle pyhitetyt perjantait

tiistai, syyskuu 15, 2020

Olemme nimenneet perjantait retkipäiviksi. Jos vain sää ja työt sallivat, perjantaiaamuisin täytetään termari kahvilla ja pakataan reppuun vähän evästä. Meitä kiinnostaa tietää, millainen on se Etelä-Savo, jonne olemme muuttamassa.

Kaikki lähti siitä, että löysin uuden kotimme kaapin hyllyltä palan karttaa. Paikansin kartalta uuden asuinpaikkamme Saimaan keskiössä ja hämmästyin kuinka paljon vesistöä oikeasti tässä kohtaa Suomea onkaan.

Saimaan suuret selät saarineen ympäröivät meitä joka puolelta ja sen lisäksi mannerkin on kuin reikäinen tilkkutäkki. Pienet järvet ja lammet puhkovat maastoa kaikkialla.

Ensi kesän hankintoihimme kuuluu ehdottomasti vene, mutta jo nyt polttelee päästä näkemään, millaiseen ympäristöön olemme asettautumassa. Siispä perjantaisin hyppäämme automme kyytiin ja ajelemme melko päämäärättömästi pitkin pienempiä kyläteitä.

Eväsrepun lisäksi mukaan lähtee onki ja matopurkki. Kun näemme sopivan onkipaikan, aina on kokeiltava josko kala oli syönnillään. Tuoreille ahvenfileille meillä on aina käyttöä.

Toiveikkaina olemme etsiskelleet myös herkkutatteja mäntykankailta. Joko niitä ei ole tai sitten olemme olleet väärissä paikoissa. Toistaiseksi tältä osin emme ole satoa saaneet.

Kun pienempiä teitä ajelee, mielenkiintoista on ollut huomata, että yleensä jokainen tie päättyy jossain kohtaan järveen. Ja voi hyvänen aika tätä vesistöjen määrää. Kyllähän minä tiesin, että Etelä-Savossa vettä riittää, mutta että näin paljon.

Yllättävää on ollut myös maiseman jylhyys ja rantojen karuus. Rakastan rantakalliota ja niitä tällä osalla Suur-Saimaan harjuja riittää. Jo ajomatka Puumalan ja Mikkelin välillä kertoo, millaisesta maisemallisesta iloittelusta onkaan kyse.

Onpa Etelä-Savoa siunattu myös melkoisella määrällä hiekkarantoja. Hienohiekkaisiin biitseihin ei voi olla törmäämättä. Niitä on yksinkertaisesti kaikkialla. Upein näistä kaikista on ehkä Puumalan Pistohiekka, Saimaan riviera, joka on jo käsite sinänsä ja tullut varmasti tutuksi monille karavaanareille. Samettisella hiekkapohjalla varustettu ranta on unelma uimarille ja rantatörmä näkymineen parasta karavaanarille.

Puumalan Pistohiekka

Viime viikonloppuna meitä hämmästytti syrjäinen hiekkaranta, jonne tupsahdimme ajoreissullamme ihan yllättäen. Olimme tietämättämme pyyhkäisseet lossiyhteyden kautta Juvan puolelle ja siellä ajellessamme huomasimme Saimaa Geopark opasteen, joka johdatti meidät kapealle metsätielle.

Geopark-kohteet ovat maisemallisesti, tieteellisesti tai historiallisesti merkittäviä geologisia kohteita. Saimaan alueelta Geopark-kohteita löytyy lähes kaikista alueen kunnista ja kaupungeista. Ainakin itse hämmästyin niiden suurta määrää ja paljon on joukossa myös tuikituntemattomia paikkoja. Tästä linkistä pääset tutustumaan Saimaan alueen Geopark-kohteisiin: https://www.saimaageopark.fi/kohteet/

Olimme ajaneet tietämättämme Juvan Karihiekan parkkipaikalle, joka sijaitsee Saimaan vesistön Luonterin itäosassa. Alas rantaan vei jyrkkä polku ja mikäs se sieltä tulikaan vastaan. Aivan loistava muutaman sadan metrin mittainen autio hiekkaranta. Täällä piskuisen tien päässä oli jälleen melkoinen biitsi, jota reunustivat korkeat ja jylhät kallioseinämät.

Kiipesimme kallion päälle maisemia katsomaan. Naureskelin miehelle, että tulee sellainen fiilis, että tekisi mieli laulaa Finlandia-hymniä. Parempi oli kuitenkin olla raiskaamatta Sibeliuksen mestariteosta.

Karihiekka

Ajomatkalla takaisin ihmettelimme kumpuilevaa maastoa. Enpä haluaisi talven jääkeleillä ajella ylös ja alas noita jyrkkiä nousuja ja laskuja. Tien varrella muutaman kymmenen metrin välein olleet hiekkalaatikot ovat jossain kohtaa vuotta varsin tarpeen.

Hämmästelin myös alueen metsien monimuotoisuutta. Maasto vaihteli selkeistä mäntykankaista synkkiin sammalpäällysteisiin kuusikoihin. Matkan varrella oli myös paljon luonnontilaisia metsiä, jotka näyttivät siltä, että ne olivat saaneet olla vuosikymmenten ajan täysin omissa oloissaan. Metsät olivat käytännössä kasvaneet umpeen.

Perjantainen syyssää oli mitä mainioin, joten vielä ei tehnyt mieli ajaa takaisin kotiin. Sen sijaan suuntasimme Puumalan uusille retkeilyreiteille Luukkolantielle, jonka varrella on retkeilijöille tarkoitettuja parkkipaikkoja.

Alkukesästä kävimme kulkemassa osan 13 kilometrin mittaisesta uutukaisesta Puumalan Norppapolusta, joka kulkee suurimmaksi osaksi Saimaan rantamaisemissa. Rengasreitti koostuu kolmesta eri mittaisesta reitistä, jotka kaikki ovat kuljettavissa myös erikseen.

Nyt ajoimme Kaivannon parkkipaikalle tarkoituksenamme kulkea retkipäivämme päätteeksi noin kolmen kilometrin mittainen Kotkatsaaren kierros.

Kiva reitti oli tämäkin. Helpohkossa kangasmaastossa polveileva rengasreitti kuljettaa pääosin pitkin rantoja. Ja kuinka ollakaan, tältäkin lyhyeltä matkalta löytyi peräti kaksi hiekkarantaa. Mukavaa oli kivuta rantakallioille juomaan loput kahvit ja syömään viimeiset voileivät.

Piti käydä myös jälleen ihastelemassa Puumalan kunnan rakentamaa laavua, joka on varmasti hienoin koskaan näkemäni laavu. Käsinveistetyistä hirsistä kokoonpantu ryhdikäs rakennelma on kuin metsäkirkko Saimaan rannalla.

Kotkatsaaren kierros

Tietoa Puumalan uudesta Norppapolusta ja sen reiteistä saat tämän linkin takaa: https://visitpuumala.fi/pyoraile_ja_patikoi/maisemamakupaloja-norppapolulla/ Aiemman juttuni Norppapolun Kaivannon Kieppi -reitistä löydät täältä.

Toivottavasti syksyä jatkuu tänä vuonna mahdollisimman pitkään. Sen verran paljon hienoja maisemakohteita Etelä-Savossa piisaa, joista toivoisin ennen lumen tuloa ehtiväni näkemään vielä mahdollisimman monta.

Odotan myös innolla lokakuuta, sillä silloin loppuu myös tämä kahden asunnon välitilassa eläminen. Saimme asuntomme kaupaksi ja pääsemme nyt reilusti muuttamaan uuteen kotiin. Tuntuu helpottavalta ja vapauttavalta, kun voimme täysillä ottaa seuraavan askeleen.

Lähiviikot tulevat sisältämään varmasti paljon uuden kodin sisustamista. Ja samalla myös sopeutumista henkisesti uuteen elämänvaiheeseen. Uusi koti, uusi maisema ja uudet seikkailut. Tavallaan olemme ihan uuden edessä.

Otsalamputkin on hankittu. Kun metsässä asustelemme, saattaa olla, että niille on lähikuukausina käyttöä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Retkeily Yleinen

Telttailun ihanuus ja kurjuus – yhden telttayön tarina

lauantai, toukokuu 30, 2020

Telttailu on minusta hauskaa. Ainakin vähäisessä määrin silloin, kun keli on kohdallaan ja patja on paksu.

Telttailu vie jollain tasolla riisuttujen ja yksinkertaisten asioiden pariin. Miettikää nyt. Sitä vaan mennään maastoon, valitaan se kaikkein kaunein ranta- tai tunturimaisema ja päätetään, että tähän jäädään yöksi. Sitten kaivetaan pussista telttakangas esiin, laitetaan raudat niksnaks paikalleen ja majapaikka on valmis. Kömmitään makuupusseihin ja käydään nukkumaan. Kuinka simppeliä ja vapaata elämä voikaan olla.

Samalla voi tuntea olevansa osallinen ympäröivän luonnon elämässä. Vähän kuin oltaisiin metsän asukkeja siinä missä muutkin. Naapurusto piipittää, kujertaa, kirkuu, sirkuttaa ja surisee. Joskus myös epäilyttävästi rapistelee. Joka tapauksessa tulee sellainen hyvä fiilis siitä, että on yksi osanen luomakuntaa.

Telttailussa on minusta aina jonkinlainen pieni seikkailun tunne läsnä. Ehkä tämä juontaa jostain kaukaa lapsuuden ajoilta. Muistan vieläkin, miten jännittävää oli, kun kaverin isä pystytti teltan pihalle ja saimme nukkua siinä ihan keskenämme. Suuri seikkailu pienille ihmisille. Jotain samaa lapsenmielistä seikkailuhenkeä telttaöissä on edelleen.

Luksusmajoitus järvinäköalalla.

Tässä eräänä kauniina päivänä mies teki lähtöä kalaan lempikohteeseensa Ruunaan koskille Pohjois-Karjalaan. Kun säätiedotus lupasi loistavaa aurinkoista keliä, päätin lähteä pariksi päiväksi mukaan. Juu, ja ehdottomasti nukuttaisiin teltassa, kuinkas muuten.

Poutakelin lisäksi toinen telttailun perusedellytys on hyvä patja. Yritin aiemmin sopeutua parin sentin paksuiseen retkipatjaan, mutta sen päällä nukkuminen vei yöunet, vaikka hyvä nukkuja yleensä olenkin. En halua tuntea jokaista maaston muhkuraa selkäni alla ja toisaalta 50 sentin levyinen patja ei täti-ihmiselle yksinkertaisesti riitä.

Hankin itselleni kunnon ”retkeilypatjan”. Kävin ostamassa 80 senttiä leveän ja 12 senttiä paksun kunnollisen vaahtomuovipatjan. Tosin sen ongelmaksi tuli koko. Kaupassa tyhjiöpakattu patja oli vielä melko maltillinen kooltaan, mutta auta armias, kun paketti avattiin. Ei sitä saanut rullattua enää mitenkään järkeviin mittoihin.

Muutaman reissun patja kulki autossa täyttäen puolet tavaratilasta. Jossain vaiheessa meillä vaihtui auto pienempään ja mies ykskantaan ilmoitti, että patja ei sitten enää mahdu retkille mukaan. Tilalle hankittiin paksut pumpattavat ilmapatjat molemmille.

Kivat näkymät majapaikalta.

Mennäänpä tuohon Ruunaan telttayöhön. Koska tuttu kohde oli kyseessä, sopivan telttapaikan löytäminen oli helppoa. Tasainen kangasmaasto, rantatörmä hienolla järvinäköalalla, peseytymismahdollisuus rannalla, lähellä nuotiopaikka ja puucee. Siinäpä kaikki, mitä ihminen telttaretkellä tarvitsee.

Päivä oli ollut ihana. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja oli niin taivaallisen hienoa istuskella päivän päätteeksi teltan edustalla upeaa järvimaisemaa ihastelemassa. Tosin, mitä alemmas aurinko painui, sitä viileämmäksi ilma alkoi muuttua. ”Taitaa tulla viileä yö”, mies sanoi.

Onneksi meillä on kunnolliset makuupussit, joiden syvyyksiin hyvissä ajoin illalla kaivauduimme. Nauratti meidän kahden könyäminen makuupussiemme kanssa. Muistutimme norppia, jotka raskaan oloisesti raahaavat ruhonsa rantakiville.

Jossain lähellä käki oli intoutunut kukkumaan taukoamatta. Yritin laskea kuinka monta kertaa se kukkui, mutta nukahdin kesken laskujeni. Mutta vain hetkeksi.

Hyvää yötä.

Heräsin nimittäin siihen, että minua palelsi aivan jäätävästi huolimatta siitä, että päällä oli paksu lämpökerrasto ja fleecepusero. Makuupussini pitäisi riittää aina pieniin pakkaslukemiin asti, mutta siltikin olin aivan jäässä. Eikä ihme. Hengitys höyrysi ja jopa päätä palelsi. Eipä tullut mieleen ottaa pipoa mukaan. Saatoin tuntea maasta hohkaavan kylmyyden jopa patjan ja makuupussin läpi. Olipa lämpötila laskenut yllättävän alas.

Yritin mennä mahdollisimman pienelle sykkyrälle aivan makuupussin uumeniin, jotta saisin pidettyä itseni edes jonkin verran lämpimämpänä. Täytyy tunnustaa, että tässä kohtaa teltassa nukkuminen ei tuntunut enää niin hyvältä idealta.

Yö meni lähinnä horroksessa. Heräsin pienin välein ja aina samasta syystä. Palelsi. Luulenpa, että kovin kaukana ei oltu pakkasasteista.

Hyvää huomenta. Tokkurainen yön jäljiltä.Hyvä aamu sittenkin.

Kun jossain vaiheessa varhaisen aamun tunteina olin saanut jonkinlaisen unitilan päälle, heräsin naapureiden kovaääniseen mekastukseen. Lokeilla oli ilmeisesti alkaneet aamutoimet, sillä sen verran suurella desibelimäärällä ne ilmaisivat olemassaolostaan. Ummistin vielä silmäni ja pääsinkin uudelleen uneen. Mies sen sijaan oli hävinnyt viereltä.

Kun tokkuraisena vihdoin avasin teltan vetoketjun ja näin ensimmäiseksi auringossa kylpevän järvenselän, telttailun ihanuus muistui taas mieleen. Tosin sen päätin, että päiväsään lisäksi tästä lähtien tarkistan myös yösään. Tähän aikaan vuodesta päivä- ja yölämpötilojen erot voivat näköjään olla melkoisen suuret.

”Voitaisiinkohan kysyä, jos Ruunaan Retkeilykeskuksella olisi ensi yöksi mökkejä vapaana”?

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Retkeily Yleinen

Miten valita hyvät vaelluskengät?

torstai, heinäkuu 2, 2015

Mikään ei ole retkeillessä niin tärkeä varuste kuin jalkaan mukautuneet, tutuksi tulleet vaelluskengät. Vanhojen vaelluskenkieni kanssa minulla oli yhteistä taivalta takana lähes kymmenen vuotta. Vielä olisi kuljettu yhdessä kilometrejä lisääkin, vaan kenkiini tullut hajuhaitta alkoi häiritsemään. Aina kastuessaan kenkäni haisivat kissanpissalle ja varsinkin telttaillessa oli melkoisen epämiellyttävää nukkua pistävässä hajussa. Sitä en tiedä, mistä syystä kenkäni alkoivat haisemaan, mutta päätin, että oli aika sanoa hyvästit minua muuten hyvin palvelleille jalkineille.

Koska tiesin, että epäsopivilla kengillä vaellusreissusta voi tulla painajainen, ajattelin tehdä vähän etukäteistutkailua. Surffailin retkiaiheisilla foorumeilla ja lueskelin retkeilijöiden kokemuksia vaelluskengistä. Tästä en kuitenkaan tullut paljoa viisaammaksi, sillä merkki, jota toinen ylisti, toinen haukkui kelvottomaksi.

Siispä alan kauppaan ja asiantuntevan myyjän juttusille. Koska penniä täytyy yrittää nyt kaikessa viruttaa, olin ajatellut saavani kelvolliset retkikumppanit noin sadalla eurolla. Myyjä hieman hymähti kuullessaan, että tarvitsen kenkiä Lapin vaellukselle, jossa maasto vaihtelee rakkakivikosta suoturpeeseen, mutta kiltisti ojenteli budjettiini sopivia jalkineita kokeiltavakseni.

En tiedä onko jalkani lesti jotenkin vaativa tai poikkeuksellinen, mutta tuon hintaluokan vaelluskengistä en löytänyt yksiäkään hyvältä tuntuvia. Suurin osa alle satkun kengistä oli lestiltään melko kapeita. Vaikka pituus kengässä olisi riittänyt, sivuilta puristi. Tai sitten kenkä tuntui jalkaan muuten kovalta tai ei antanut toivottua tukea nilkkaan.

Pyysin myyjää valitsemaan suosittelemansa vaelluskengät ilman, että huomioi kengän hintaa. Ja kas kummaa, löytyipä heti jalkaan istuvat, kaikin puolin miellyttävät retkikumppanit. Vähän tosin hirvitti, sillä hinta oli kaksinkertainen alunperin aikomaani nähden. Toisaalta epämukavilla vaelluskengillä ei tee mitään. Jos edellisillä tallustimilla meni kymmenisen vuotta, eipä kova investointi tuleville vuosille, jos näillä mennään yhtä kauan. Tuleva kesän vaellus tulee näyttämään teinkö viisaan valinnan.

Sisäänajossa ovat Meindlin Tacana Lady GTX vaelluskengät. Hinta XXL:ssä 199 euroa.

Sattuuko kellään olemaan kokemuksia näistä popoista?

Ennen ja jälkeen kuvat:vaelluskengät2

Lappi Retkeily Suomi

Lapissa on taigaa

torstai, kesäkuu 25, 2015

On hienoa, ettei viisikymppisen maailma ole ollenkaan valmis. Tästä on hyvä osoitus tuore rakkauteni Lappi ja sen mahtava luonto. Pidin itseäni aiemmin vannoutuneena cityihmisenä, joka tepastelee lomillaan mieluiten korkkareissa siemailemassa kuohuvaa jossain Euroopan pääkaupungissa. Osa minusta on tätä toki vieläkin, paitsi että olen löytänyt itsestäni aivan uuden puolen.

Mieheni on innokas perhokalastaja, joka ei voinut kuvitellakaan viettävänsä lomaa ilman pohjoisen taimenjokia. Jotta sain pidennettyä yhteistä loma-aikaamme, ei auttanut kuin lähteä mukaan ötököiden syötäväksi alkeellisiin olosuhteisiin keskelle ei mitään. Vaan jotain kummaa tapahtui. Löysin elämää sykähdyttävää ja uudestisynnyttävää voimaa kairojen syvyyksistä. Sellaista seesteistä rauhaa, huolettomuuden tunnetta ja hetkessä elämisen taikaa en pysty oikein missään muualla saavuttamaan. Kaiken yltäkylläisyyden ja informaatioähkyn keskellä on vapauttavaa hypätä toiseen todellisuuteen, jossa tarvitsee huolehtia ainoastaan siitä, että on kuivaa päälle puettavaa ja jotain suuhun pantavaa, mieluiten itse pyydettyä.

Joka kerta, kun istuskelen joen rannalla tai kuuntelen kosken ohivirtaavan veden pauhua, minut valtaa käsittämättömän rauhallinen ja hyvä olo. Joka kerta, kun nousen tunturin huipulle ja ihailen maailmaa ympärilläni, asettuu elämäni arvomaailma oikeaan järjestykseen. Ainut mikä on merkityksellistä on hetki tässä ja nyt. Muutama mäkäränpurema on pieni hinta siitä.

IMG_1089

Suosittelen lappiterapiaa jokaiselle. Ei tarvitse olla huippukuntoinen ja kokenut kairankulkija, vaan kuka tahansa voi nauttia Lapin ihmeistä pieninä paloina. Kokeile erämaata vaikkapa päivävaelluksella tai yön yli telttaretkellä. Jos telttamajoitus ei ole sinun juttusi, kesä- ja syysaikaan saat pohjoisen hiihtokeskuksista yllättävän edullista mökkimajoitusta ja retkeilyreitit ovat usein käden ulottuvilla. Esimerkiksi www.nettimokki.com -sivustolta löydät yksityisten suoraan vuokraamia mökkejä. Maastossa vietetyn päivän päätteeksi on mukavaa lämmittää kipeytyneitä lihaksia saunanlauteilla ja nukahtaa lakanoiden väliin. Tosin tällöin menetät Lapin yön hiljaisen taian ja tunturiluonnon öisen äänimaailman.

Kansallispuistojen merkityistä vaellusreiteistä on helppo aloittaa. Kun pysyttelet viitoitetuilla poluilla, eksymisriskiä ei ole. Hanki alueesta tarpeeksi yksityiskohtainen kartta, josta näet reitin, matkojen etäisyydet sekä tulentekopaikkojen, laavujen ja autiotupien sijannit. Hyödyllistä paikallistietoa saat myös Metsähallituksen luontokeskuksista, joita löytyy useimpien kansallispuistojen yhteydestä. Näistä kohteista saat ostettua hyviä retkeilykarttoja.

Entä sitten se miljoonapäinen itikka-, mäkäräis- ja polttiaisarmeija, kysyt varmaan? Totta on, kesäaikaan Lapissa useimmiten on öttiäisiä, räkkää, kuten paikalliset näitä häiriköitä kutsuvat. Mutta vuodet eivät ole samankaltaisia tässäkään. Joskus on enemmän, joskus vähemmän. Pääsääntöisesti niiden kanssa pärjää, tosin varaudu siihen, että hellekelillä et kulje maastossa topissa ja shortseissa. Vältä juhannuksen seutua. Oman kokemukseni perusteella silloin hyttysistä on ollut eniten haittaa. Itse pidän elokuusta, tuolloin jo helpottaa ja mitä pidemmälle syyskuulle mennään, sitä vähemmäksi lentävät käyvät. Syyskuussa vaeltajalle levitetään punaista mattoa; ruska-aikaan luonto tarjoilee upeaa värimaailmaa. Suosittelen!

IMG_5282

IMG_1926

Täältä lisää tietoa:

www.luontoon.fi

www.eraluvat.fi