Browsing Tag

putiikkien helmiä

Etelä-Savo Putiikkien helmiä Suomi Yleinen

Putiikkien helmiä Suomessa osa 4: Tarjan Muotipuoti, Mäntyharju

maanantai, 18 heinäkuun, 2016

Varoitus. Tähän kauppaan ei voi astua sisään ostamatta jotain.

Siinä se hulvaton vaatekauppa nököttää Mäntyharjun torin vieressä, lähellä Taidekeskus Salmelaa. Ei se yritä olla mikään hienosteleva boutique, vaikka valikoiman perusteella voisikin. Enempi se todellakin on nimensä mukaisesti puoti. Vähän kuin hyvä ystävä, jonka juuret ovat maalla. Mutkaton ja helposti lähestyttävä, joka on oppinut kaupunkilaisten tavoille, mutta omaa aimo annoksen elämäniloista maanläheisyyttä.

Tarjan Muotipuoti on yksi omista luottovaatekaupoistani, vaikka sijaitseekin reilun sadan kilometrin päässä asuinpaikastani. Siltikin sinne kannattaa pari kertaa vuodessa ajaltaa, etenkin jos jonkinmoista retonkia on vailla. Eikä tämä mukavahenkinen putiikki ole koskaan pettänyt. Hyviä löytöjä sieltä vaan aina tekee.

Luotettavaa aikuisen naisen peruskarderoobia.mekkojanoa noavaatemekkoja4mekkoja2

Liikkeen lämminhenkiseen tunnelmaan suurin syy on sen omistaja Tarja Olli, joka on Suomen ensimmäisiä pukeutumisneuvojan koulutuksen saaneita alan asiantuntijoita. Tarjalta saat oivallisia vinkkejä löytääksesi juuri sen omalle kropallesi parhaiten sopivan vaatekappaleen. Uutterasti hän kantaa vaatekoppiin lisää tarjontaa: ”Sinun kannattaa kokeilla vielä tämäkin” tai ”Tuo vaate ei ole paras valinta vartalotyypillesi” -hengessä. Arvostan suuresti, että on olemassa vielä liikkeitä, joista saa henkilökohtaista ja nimenomaan asiantuntevaa palvelua, sillä niin harvinaista herkkua tämä alkaa olla meidän palvelukulttuurin rappiotilassa.

Tarja Olli, Muotipuodin omistaja, on iloisen räväkkä persoona.tarjatarja2

Sain tällä käynnilläni kulumaan muotipuodissa reilut kaksi tuntia. Kesäalen loppurutistus oli menossa ja puolen hinnan hintalaput houkuttelivat laajentamaan karderoobini sisältöä muutamalla uutukaisella vaatekappaleella.

Muotipuodin vaaterekit pursuavat hallitussa epäjärjestyksessä niin turvallista perusvaatetta kuin erikoisia yksittäiskappaleita, joita Tarja on messumatkoiltaan löytänyt. Tämä tavarapaljous ruokkii minussa etsimisen ja löytämisen riemua. Rakastan tutkia läpikotaisin, mitä innostavia ihanuuksia liikkeessä on tällä kertaa tarjolla.

Kenkiä kuin karamellejä.kengät

Mielenkiintoisia yksittäiskappaleita.bilemekkomekko

Luottomerkkini Masai ja Noa Noa löytyvät valikoimasta. Lisäksi Tarjan Muotipuoti myy Creamia, Bohémea, Crizasta, Frank Lymania sekä hauskoja tanskalaisia Lola Ramonan kenkiä ja laukkuja. Mielenkiintoisia olivat myös puolalaiset villapellavaiset neulejakut. Myös juhlapukeutumista, etenkin naisellisia unelmakostyymeja, on liikkeessä paljon eli jos juhlamekkoa olet vailla, suunnista tänne.

Hemaisevaa naisellisuuden ylistystä.mekkoja5mekkoja3vaate2pitsiä

Ystäväni osti viime kesänä Tarjan Muotipuodista naisellisen pitsirotsin ja laittoi sen saman tien päällensä matkallamme Taidekeskus Salmelaan. Taidekeskuksen vessassa tuntematon nainen tuli kysymään ystävältäni, että mistä hän oli ostanut tuon kauniin takin. Ehkä tämä kertoo omaa kieltänsä siitä, minkälaisia yksilöllisiä löytöjä tässä putiikissa voi tehdä.

www.muotipuoti.com

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Etelä-Karjala Putiikkien helmiä Suomi Yleinen

Putiikkien helmiä Suomessa osa 3: Virkkukoukkunen Imatralla

torstai, 3 maaliskuun, 2016

Kävin tänään eriskummallisessa kaupassa, joka oli täynnä herkkuja. Tosin nämä herkut eivät olleet syötäviä, vaan toinen toistaan ihastuttavampia juttuja. Itse kauppa oli niin hulvaton, että odotin Peppi Pitkätossun hyppäävän niskaani minä hetkenä hyvänsä.

Kun astuin imatralaisen Virkkukoukkusen ovesta sisään, minulle tuli tunne kuin olisin astunut jonkin elokuvan lavasteihin. Seisoin keskellä epätodellisen tuntuista maailmaa, jossa oli vain hyvää tahtoa, hulluttelua, iloa ja lapsenomaista mielikuvitusta. Tämä maailma oli vaaleanpunainen, ruusuinen ja rakastettava. Tuli käsittämättömän hyvä mieli. Vähän samanlainen turvallinen olo, kuin lapsena katsoessa sitä taulua, jossa enkeli saattaa lapsukaiset hataraa siltaa pitkin kuohuvan kosken yli.

Virkkukoukkusen mukavaa koukkusväkeä.Virkkukoukkunen6Virkkukoukkunen9Virkkukoukkunen10Virkkukoukkunen8Virkkukoukkunen12Virkkukoukkunen20

Virkkukoukkunen on nuoren naisen ikään ehtinyt artesaaniyritys, jonka tuotteiden suunnittelu ja kuvitus lähtee yrityksen perustajan ja omistajan Tiina Kärkkään päästä ja kynästä. Kuvituksen kantavina hahmoina ovat kikkurakutriset näpsäkät neitokaiset, joita saattelevat arjen sutkautukset. Nämä lentävät lauseet ovat oikeita sanomisia, joita Tiina on noukkinut vuosien varrella tapaamiensa ihmisten puheista. Siksi myös monilla näistä elämänmakuisista ”aforismeista” on tunnistettava karjalanmurteinen kirjoitusasu, Imatralla kun ollaan.

Tiinan maalaamista printtikankaista on syntynyt mm. laukkuja, kasseja, pussukoita, keittiö- ja makuuhuonetekstiilejä sekä suloisia vauvanvaatteita. Osa tuotteista on uniikkeja käsinmaalattuja. Lisäksi koukkusen maailmassa on mm. astioita, koruja, postikortteja, toimistotarvikkeita ja erilaisia sisustustuotteita. Hurtti huumori on Virkkukoukkusen tuotteiden pääjuju. Minusta ainakin olisi hauskaa kantaa laukkua, jossa lukee: ”Mie en ookkaa mikää normipirkko.”

Tiina Virkkukoukkunen os. KärkästiinaVirkkukoukkunen3Virkkukoukkunen2Virkkukoukkunen7Virkkukoukkunen13Virkkukoukkunen

Yrityksen oman malliston lisäksi puodista löytyy makeita kukkakuosisia hollantilaisen PIP Studion laukkuja, vaatteita ja koriste-esineitä sekä muita ulkomaan herkkuja mm. Ranskasta, Tanskasta ja USA:sta.

Kaikkialla putiikin hyllyillä, pöydillä ja tuoleilla on herkullisen värisiä printtikankaita, lankoja, villasukkia, torkkupeittoja, huiveja, astioita, huopa- ja pellavatossuja, sisustustyynyjä, pehmoleluja… siis tajuton määrä kaikenlaista ihanaa ja hempukaista. Itse tykästyin kovasti värikkäisiin kangaslaukkuihin, joissa oli viehättävää vintage-henkeä.

Vaan käykää itse ihastumassa ja ihmettelemässä, mikäli Imatralle on asiaa. Virkkukoukkusella on myös hyvä verkkokauppa, josta tuoterepertuaaria löytyy laajalti. Jossain Virkkukoukkusen tuotteessa sanottiin, että positiiviselle ihmiselle tapahtuu positiivisia asioita. Tiina Kärkäs on itse hyvä esimerkki siitä, miten pienestä eteismyymälästä voi kasvaa intohimolla, uskolla, kovalla työllä ja ennen kaikkea positiivisella asenteella maanlaajuinen brändi. Tarvitsemme arkeen juuri tällaista Virkkukoukkusen maailman parantavaa iloa.

Virkkukoukkusen syötävän herkullista värimaailmaa.Virkkukoukkunen19Virkkukoukkunen18Virkkukoukkunen17Virkkukoukkunen16Virkkukoukkunen5

www. virkkukoukkunen.net

 

Samppanjaa muovimukista nyt myös Facebookissa: www.facebook.com/samppanjaamuovimukista ja Instagramissa @samppanjaa_muovimukista

Etelä-Karjala Putiikkien helmiä Suomi Yleinen

Putiikkien helmiä Suomessa osa 2: Pulsan asema Lappeenrannassa

lauantai, 6 helmikuun, 2016

Mitä ihmettä? Ihmiset ajavat kahvittelemaan 25 kilometrin päähän Lappeenrannasta, vanhalle Pulsan asemalle jonnekin perähörkkölään. Kuulostaa täysin pimeeltä.

Niin kuulosti minustakin ennen kuin ensimmäistä kertaa joulun alla polkaisin autolla katsomaan mikä paikka tämä oikein on, josta puolet Lappeenrantaa oli alkanut puhumaan. Miten ihmeessä kukaan voi olla niin hullu, että perustaa yrityksen keskelle ei mitään?

Mutkikkaan maaseututien päässä tulijaa odottaa vanha asemarakennus, Pulsan asema. Jämäkässä vanhassa puutalossa on ajan patinaa ja kun astuu talon narisevista ovista sisään kohtaa tunnelman, jota harvoin enää missään pääsee kokemaan. Aika pysähtyy. Sekoituksesta mummolaa, pitsihuvilakulttuuria, talonpoikaisantiikkia ja tarkoin harkittua värimaailmaa on syntynyt puitteet viehättävälle kahvilalle ja inspiroivalle sisustuskaupalle. Täällä totisesti feng shuit ovat kohdallaan.

Pulsan asemarakennusMonta paikkaa kahvitteluun.pulsan asemapulsan asema2Pulsan asema13jääkalusto

Tarvittiin idearikas suomalais-sveitsiläinen pariskunta, joka teki parisen vuotta sitten rohkean ratkaisun ja osti jo jonkin aikaa tyhjillään olleen vuonna 1869 rakennetun asemarakennuksen sekä ympärillä olevat vanhat asemaväen asunnot. Toinen omistajista, Lasse Karjalainen, oli sydän syrjällä seurannut vanhan kotikylänsä arvokiinteistön rapistumista. Tässä kohtaa sydän toimikin tiennäyttäjänä ja perheen taival johti Joensuusta Lappeenrannan Pulsaan, jossa käynnistyi melkoinen remonttiprojekti.

Feenikslintu nousi tuhkasta ja vanhasta asemasta kuoriutui ihastuttava kahvila ja sisustuskauppa, joita emännöi Lassen vaimo Petra Karjalainen. Huoneita kierrellessä ei ole vaikea arvata että taustalla on ammattisisustaja. Petran kädenjälki näkyy hallitussa yleisilmeessä, mielenkiintoisissa sisustuksen yksityiskohdissa, kekseliäässä kalustuksessa ja koristelussa, silmää hivelevässä värimaailmassa ja sisustuspuodin kiinnostavissa tuotteissa. Täällä jos missä tunnelma puhuu. Seesteistä, rauhoittavaa, hauskaa ja oivaltavaa, mutta missään kohdin ei sorruta ylisöpöilyyn. Harkittua, mutta sopivan rustiikkista.

Sisustuskauppa on rakennettu mielenkiintoisesti. Tuotteista on tehty omia kokonaisuuksia, joita välillä luulee osaksi sisustusta, mutta lähemmin tarkasteltuna huomaakin niiden olevan myytävänä. Kauniita astioita ja tekstiilejä, lempeitä lahjatavaroita ja hellyyttäviä leluja: visualistia ja sisustusfriikkiä tämä kauppa totisesti ruokkii.

Pulsan asema5Pulsan asema11Pulsan asema7Pulsan asema9Pulsan asema17Pulsan asema6Pulsan asema4Pulsan asema3

Kahvilan ja sisustusliikkeen lisäksi Pulsan asema tarjoaa maaseutumajoitusta. Junanlähettäjän ja veturinkuljettajan puutalot ovat saaneet uuden elämän lämminhenkisinä majoitustiloina. Molempiin taloihin on remontoitu viehkot makuuhuoneet, keittiötilat ja kylpyhuoneet. Eteisessä asukasta odottaa rivi vaaleanpunaisia reinoja. Haluaisin heti asettautua taloksi, laittaa tohvelit jalkaan, sytyttää tulen pönttöuuniin ja käpertyä ruusukuvioisten tapettien katveeseen houkuttelevaan nojatuoliin. Maailmassa on onneksi vielä paikka, jossa kiirettä ei ole olemassa.

Pulsan asema16Pulsan asema14Pulsan asema15reinot

www.pulsanasema.fi

 

Samppanjaa muovimukista blogi nyt myös Facebookissa. Käy tykkäämässä: www.facebook.com/samppanjaamuovimukista

 

Etelä-Karjala Putiikkien helmiä Suomi Yleinen

Putiikkien helmiä Suomessa osa 1: Ideri Lappeenrannassa

lauantai, 30 tammikuun, 2016

Vastapainoksi ostoskeskusten tasapäiselle tylsyydelle päätin nostaa blogissani esille eri puolilta Suomea löytyneitä persoonallisia kauppoja ja pieniä putiikkeja, jotka ovat omaleimaisella tuoterepertuaarillaan jääneet erityisesti mieleen. Tiedättekö, sellaisia hyvänmielen kauppoja, jotka pelastavat päivän ja saavat inspiroitumaan, usein myös sen sisällä piilevän shoppailijan.

Kestosuosikkini mielenkiintoisten putiikkien sarjassa on lappeenrantalainen Ideri, kirjaimellisesti oikea kivijalkamyymälä. Ideri sijaitsee yli 100-vuotiaassa Tashinin talossa, sen kivijalassa. Jos on talo ihana, ihastuttava on myös tämä pieni puoti. Oven pielessä tulijaa vastaanottavat vanhat puusukset ja kun astuu sisään tuntuu kuin siirtyisi suoraan keskelle kiehtovaa satumaailmaa. Vaikka kauppa ei ole suuren suuri, pöydät ja seinät rönsyilevät toinen toistaan mielenkiintoisempia tavaroita. Aluksi ei oikein tiedä mihin huomionsa kiinnittäisi, sillä niin paljon kaikkea ihanaa ympärillä on.

Ideri2IderiIderi tekstiilit

Seinillä seikkailevat tauluissa herrat Karhunen ja Kettunen ja koreista kurkkivat huopaketut, joita myydään vain hyviin koteihin. Siisteissä pinoissa odottavat ottajaansa akvarellikuvituksen saaneet tekstiilit ja pöydällä töröttävät taikasauvat, joilla pystyy myyjän mukaan taikomaan mitä vaan. Vai tarvitsenko sittenkin Hermosavuja-kynttilöitä, joiden etiketissä puhkuu punaisena vihainen jänis? Korttitelineissä nököttävät sen kymmenen sorttia herkullisia akvarellikortteja, joista tekisi mieli ostaa joka ainut. Luovuus ja mielikuvitus ovat tässä kaupassa päästetty valloilleen. Tulee kummallinen tunne kuin Iderin tavaroilla ja hahmoilla olisi oikeasti henki.

Näillä taikasauvoilla onnistuu taikomaan mitä vain.Ideri taikasauvatKotouttamista odottamassa. Vain hyvään kotiin.Ideri ketutHermosavuja-kynttilöitä tarvitaan, jos on käämit karrella.Ideri kynttilätideri kortit

Samalla kun Ideri on kaikenlaisten kummallisuuksien lahjapuoti, se on myös galleria. Puodin omistaja Heli Pukki on maanlaajuisesti tunnettu akvarellisti ja kuvittaja. Hänen tunnistettavaa kuvitustansa löytyy mm. liikkeessä myytävistä postikorteista, kalentereista, sisustustauluista, julisteista, tekstiileistä ja pituusmitoista, niin ja tietysti alkuperäisistä akvarellitauluista. Heli on julkaissut myös kirjoja: elämänmakuisia runokirjoja ja Uusi pieni -vauvakirjan, joka on kaikkea muuta kuin se totuttu vaaleanpunainen babyopus.

Iderin omistaja Heli Pukki valittiin vuoden 2016 postikorttitaiteilijaksi.Heli Pukki2Ideri pituusmitatIderi taulutNaulakko Iderin malliin.Iderin naulakko

Iderin Heli toteuttaa myös tilaustöitä. Voiko yksilöllisempää lahjaa kuvitella kuin vartavasten saajalle maalattu persoonallinen akvarellitaulu? Taatusti uniikki lahjavinkki vaikka kesän hääparille.

Iderissä kannattaa poiketa, jos Lappeenrantaan on asiaa. Täältä löydät mukavia tuliaisia ja hauskoja lahjoja. Kujeilevassa kaupasta saa lisäksi hyväntuulista palvelua.

www.ideri.fi

 

Samppanjaa muovimukista nyt myös Facebookissa. Käy tykkäämässä: www.facebook.com/samppanjaamuovimukista