Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Suomi

Kamarimusiikkia ja luontoelämyksiä Kuhmossa

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 09.02.2015
Kuhmo on Kainuussa, lähellä Venäjän rajaa sijaitseva kaupunki.

Kulttuuria luonnon helmassa

Kuhmo on noin 9000 asukkaan kaupunki Kainuussa. Kaupunki sijaitsee aivan Venäjän rajalla ja kaupunkia on koeteltu rankasti esimerkiksi Talvisodassa, jolloin Kuhmo oli pommitusten kohteena.

Pienestä koostaan huolimatta kaupunki tarjoaa laajan kattauksen kulttuuria, ja tapahtumista tunnetuin on Kuhmon Kamarimusiikkifestivaali, jota tullaan katsomaan kaikista maailman kolkista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Alueen jylhä erämaaluonto runsaine vesistöineen tarjoaa monenlaisia harrastemahdollisuuksia aktiivilomailijalle melonnasta vaellukseen.

Kesän musiikkitapahtumat vetävät vierailijoita

Kuhmo on tunnettu erityisesti heinäkuun lopussa vuosittain järjestettävästä Kuhmon Kamarimusiikista. Vuonna 1970 ensimmäistä kertaa järjestetty kaksiviikkoinen musiikkitapahtuma on lajissaan Suomen suurin. Festivaali on maailmanlaajuisesti yksi arvostetuimmista klassisen musiikin tapahtumista.

Toinen kesäisin järjestettävä musiikkitapahtuma on Kainuun seudulla järjestettävä Sommelo, jonka pääpaikkana Kuhmo toimii. Sommelo esittelee kattauksen maailmanmusiikkia, kotimaista kansanmusiikkia sekä runolaulua.

Pohjoisen luonnon elämyksiä

Luonnon keskellä sijaitseva Kuhmo tarjoaa lomailijalle runsaasti aktiviteetteja. Kesäisin kaupungin ympäristössä voi harrastaa esimerkiksi koskenlaskua, melontaa, kalastusta ja vaellusta. Talvisin matkailija voi kokeilla vaikka retkihiihtoa ja huskysafaria, ja öisin katse kannattaa kiinnittää taivaalle – revontulet ovat yksi pohjoisen pallonpuoliskon upeimmista luonnonilmiöistä.

Kuhmossa villieläimiin voi tutustua Luontokeskus Petolassa, joka tarjoaa tietoa metsiemme asukeista. Alueen metsissä asustaakin eläimiä karhuista metsäpeuroihin, eikä niihin törmääminen ole lainkaan tavatonta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kalevalaa ja karelianismia

Kalevalan kulttuuriperintö sekä karjalaisuus elävät vahvana Kuhmossa, mikä näkyy esimerkiksi paikkojen nimistössä. Muun muassa Akseli Gallen-Kallela kuvaa Kuhmon maisemia teoksissaan. Kansanperinteestä kiinnostuneelle kulttuurikeskus Juminkeko vaihtuvine näyttelyineen sekä elämyspuisto Kalevala Spirit ovat mielenkiintoisia käyntikohteita.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN KUHMOSSA

Kuhmon Kamarimusiikki on yksi maailman arvostetuimmista klassisen musiikin festivaaleista

Kajaanin kautta perille

Kuhmo sijaitsee noin sadan kilometrin päässä Kajaanista. Kajaaniin pääsee helposti junalla tai lentäen, ja Kajaanista matkaa Kuhmoon voi jatkaa linja-autolla. Linja-autojen aikataulut on ajoitettu jatkoyhteyksiä silmälläpitäen.

Omalla autolla matkustavalle liikkuminen paikan päällä on helpompaa, sillä monet kaupungin käyntikohteista sijaitsevat keskusta-alueen ulkopuolella. Helsingistä Kuhmoon ajokilometrejä kertyy noin 600 ja matka taittuu noin seitsemässä tunnissa.

Monipuoliset majoitusmahdollisuudet

Kuhmossa on kaksi hotellia. Hotelli Kainuu sijaitsee aivan kaupungin keskustassa ja omaleimainen Hotelli Kalevala muutaman kilometrin päässä Lammasjärven rannalla.

Lisäksi Kuhmossa on useampi leirintäalue ja lomakylä. Esimerkiksi Lentiiran lomakylä sijaitsee alle tunnin ajomatkan päässä Kuhmon keskustasta ja tarjoaa mökkimajoitusta kauniissa luonnonmaisemissa järven rannalla.

Kamarimusiikkifestivaalin aikaan kaupunki välittää myös yksityisasuntoja matkailijoille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Liikkuminen paikan päällä

Varsinaista julkista liikennettä Kuhmossa ei ole. Paikallisella taksilla liikkuminen on helppoa ja vaivatonta.

KUHMON NÄHTÄVYYDET

Talvimaisema Kuhmossa

Juminkeko

Juminkeko esittelee kalevalaista ja karjalaista kulttuuriperintöä. Kulttuurikeskuksessa on esillä yksi maailman laajimmista Kalevala-aiheisista kokoelmista. Lisäksi Juminkeossa on vaihtuvia näyttelyitä sekä aiheeseen liittyviä tapahtumia.

Talvisotamuseo

Kuhmon historiaa leimaa vahvasti Talvisodan vaikutus. Siksipä kaupunkiin tutustuessa kannattaa poiketa Talvisotamuseossa. Museossa on esillä esimerkiksi valokuvia ja asiakirjoja sodan ajoilta.

Hiidenportin kansallispuisto

Soiden ja kankaiden täplittämä Hiidenportin kansallispuistossa kainuulaisen omaleimainen luonto pääsee oikeuksiinsa. Hiidenportin rotko on yksi Kainuun vaikuttavimmista luonnonnähtävyyksistä. Kansallispuistossa pääsee tutustumaan myös tervahautaan, uittopataan ja kaskenpolttoon, jotka ovat alueen kulttuurihistorian kannalta tutustumisen arvoisia.

Puistossa on kaksi merkittyä päiväretkireittiä: 3-5 kilomertin mittainen Hiidenkierros sekä noin kymmenen kilometrin pituinen Kitulankierros.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

KUHMON PARHAAT

Kalastus on suosittu aktiviteetti Kuhmossa

    Kuhmon parhaat käyntikohteet

  • Kuhmon Kamarimusiikki
  • Hiidenportin kansallispuisto
  • Kalevala Spirit
  • Talvisotamuseo
  • Luontokeskus Petola

Lisätietoa: Kuhmon kaupungin viralliset internetsivut
Wild Taiga -matkailusivusto

Teksti: Anni Moilanen
Kuvat: Wild Taigan kuvapankki, Stefan Bremer / Kuhmon Kamarimusiikki, Flickr / jeppe2, Wild Taigan kuvapankki