Browsing Tag

Haikon kartano

Ultraäänihoito kokeilussa – tehoaako vanhenemisen merkkeihin?

Ikääntyminen on ikävää. Päivä päivältä alkaa näyttämään yhä enemmän omalta äidiltään.

Onhan sitä kuultu juttuja ikääntymisen yhteydessä henkisen kasvamisen hyvyydestä ja vanhenemisen jalostavasta vaikutuksesta. Pah, kyllä minä osasin itseäni kehittää nuorempanakin. Elämän tuoma viisaus ja henkinen kasvu eivät ole minusta ikään sidottu juttu.

Viisikymppinen minä on takuulla erilainen kuin kaksikymppinen minä. En vaan ajattele asioista samalla tavalla, mutta se ei ole tehnyt minusta mitenkään viisaampaa tai jalostuneempaa. Vuodet tekevät minusta ainoastaan vanhemman.

Yhdestä asiasta olen varma. Vanheneminen on minusta syvältä. En näe mitään hyvää siinä, että aamua aamulta peilistä katsoo yhä vanhemman näköinen nainen. Kavalasti pikku hiljaa kiinteys katoaa, kroppa veltostuu ja piirteet häviävät. Rupsahtaa. Ja sitäkös on vaikea hyväksyä.

Sen lisäksi, että vanhenemisen näkee, sen myös tuntee. Notkeus ja kimmoisuus liikkeissä vähenee, kankeus ja jäykkyys jäytää. Kaiken tavallisesta poikkeavan tuntee takuulla jäsenissään. Kummalliset kolotukset ilmestyvät kehiin ja suorituskyky heikkenee. Väistämätöntä, mutta siltikin niin ärsyttävää.

Vanhenemisen yhtälö on miinusmerkkinen kaikessa muussa paitsi elinkiloissa. Ennen sain lihomatta syödä mitä vaan. Toisin on nyt. Jokainen suklaapatukka jättää jälkensä.

Tämän prosessin kanssa on vaan yritettävä elää parhaan taitonsa mukaan. Muutoksia tapahtuu halusipa tai ei. Joskus koen olevani asian kanssa vahvoilla ja yritän hyväksyä minussa tapahtuvat muutokset luonnollisena kehityksenä, joskus en vaan voi mitään sille, että taantuma masentaa. Väliin pakostakin miettii olisiko olemassa jotain poppaskonstia, jolla ikääntymisen merkkejä voisi hidastaa.

Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, kun sain Haikon Kartanon vierailun yhteydessä mahdollisuuden päästä kokeilemaan Haikko Anti-age Clinican Hifu-ultraäänihoitoa. Tässä uuteen teknologiaan perustuvassa käsittelyssä pyritään korjaamaan ikääntymisen aiheuttamia muutoksia stimuloimalla ihon dermis-kerroksen kollageenituotantoa.

Teknologian avulla ultraääni-impulssit voidaan tarkasti kohdentaa toivotulle alueelle.Erikoiskosmetologi Päivi Hissa tutkii käsiteltävää aluetta.

Kollageenit ovat solujen rakenneosia, jotka antavat tukea ja lujuutta kudoksille. Kollageeni vastaa ihomme kimmoisuudesta, mikä ikävä kyllä iän myötä merkittävästi heikkenee. Vähentynyt kollageenintuotanto näkyy mm. laskeutuvina kasvonpiirteinä sekä juonteiden ja ryppyjen syvenemisenä.

Kirjoitin aiemmin, että niin paljon kuin inhoankin leukani alle muodostunutta helttaa, en olisi koskaan valmis kirurgiseen käsittelyyn. Siksi Haikon Hifu-teknologian (high intensive focust ultrasound) avulla tehtävä ultraäänihoito tuntui kiinnostavalta. Leuanalus siis käsittelyyn. On ollut jo pidemmän aikaa selvää, etteivät mitkään voiteet tähän ongelmaan enää tehoa. Nyt on mentävä syvemmälle ja järeämmillä aseilla.

Leuan alle levitettiin aluksi geeli, joka auttoi ”pistoolin” liikuttamista kasvoillani. Leukalinjaan ammuttiin ultraäänen avulla impulsseja, jotka kohdennettiin kollageenia tuottaviin kudoksiin. Käsittely vaurioittaa ihosoluja, jotka alkavat saman tien uusiutua ja samalla käynnistämään uutta kollageenintuotantoa, minkä pitäisi näkyä kiinteytyneinä piirteinä.

Hoito tuntui pienenä nipistelynä ja kuumotuksena.Nyt mennään pintaa syvemmälle. Annettavan ultraäänen teho, syvyys, kesto ja laajuus ovat tarkasti määritettävissä.

Paria pientä vihlaisua lukuun ottamatta hoito oli kivuton. Tunsin kuumotusta ja kevyttä pistelyä, mutta kivuliaana hoitoa ei voi mitenkään pitää. Noin puolisen tuntia kestäneen käsittelyn päätyttyä tunsin jonkinlaista jäykkyyttä leukaperissä, mutta muuten olo oli ihan normaali. Käsittelyalueen punoitus laski noin tunnissa. Leuka-alueen kankeutta kesti muutaman päivän ajan, mutta minkäänlaista kipua en tuntenut hoidon aikana enkä jälkeenpäinkään.

Hoitoa suositellaan laskeutuneen leukalinjan lisäksi poskien, silmänalusten ja otsan kohotukseen. Paras tulos kuulemani mukaan saadaan noin 40-60 -vuotiaille ja noin 3 kuukauden välein 2-3 kertaa samalle alueelle annettuna.

Hoidon päätteeksi saattoi jäädä levähtämään erilliseen lepohuoneeseen.

Entä oliko hoidosta sitten mitään hyötyä, nyt kun käsittelystä on kulunut kolmisen kuukautta? Sukurasitteena saatu heltta on ja pysyy, mutta jotain kuitenkin parani. Veltostunut leuanalus tuntuu napakammalta eli jonkinlaista kiinteytymistä hoito on saanut aikaiseksi, vaikka tulos ei yllä mitenkään merkittävään muutokseen. Tiedä sitten päästäisiinkö selkeästi näkyvämpään tulokseen, jos käsittely uusittaisiin vaikka parikin kertaa?

Ihan halvasta hoidosta ei ole kyse. Koko kasvojen ja kaulan alueen käsittely maksaa noin 1800 euroa, pelkän leuan aluksen noin 400 euroa. Toisaalta, kuinka moni meistä laittaa sievoisia summia erilaisiin tehottomiin voidepurkkeihin? Parempaa tulosta tällä hoidolla ainakin saadaan.

Yhteistyö Haikko Anti-age Clinican kanssa.

http://www.haikko.fi/kylpyla/haikko-anti-age-clinic

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Sokerihiiren herkkuhetket Porvoossa

Porvoo on yksinkertaisesti ihana. Sopii erityisesti puutaloissa viihtyville sokerihiirille.

Porvoossa on aina yhtä ihanaa käydä vaikka vain päiväseltään. Kompaktin kokoisessa kaupungissa välimatkat ovat lyhyet ja kävellen ehtii tehdä monenlaista. Mukulakivikujilla käyskentelyn lisäksi parasta Porvoon tekemistä on ehdottomasti herkuttelu.

Tällä kertaa saavuimme ystäväni kanssa Porvooseen bussilla. Linja-autoasemalta ehdimme kulkea peräti 50 metrin matkan, kun olimme onnistuneet vetämään jo kakkuöverit. Satuimme torin reunalta bongaamaan nimittäin Café Cabriolen (Piispankatu 30) ja sitten repesi.

Kahvilalla oli kuulkaapas sellainen kakkuvitriini, että oksat pois. Henkilökunnan puolelta kyllä kovasti pahoiteltiin sitä, että aiheuttivat meille sellaista kiusausta ja valinnan vaikeutta. Luoja mikä määrä toinen toistaan herkullisemman näköisiä kakkuja. Tämä on ihan ehdoton kahvila eikä näyttänyt huonolta paikan lounaspöytäkään.

Blogipuolella Vanhaa Porvoota on hehkutettu aika lailla, eikä syyttä. Mukulakivikatuja reunustavat karamellinväriset puutalot ovat vaan niin suloisia, ettei niihin yksinkertaisesti voi olla rakastumatta. Mietin, että olisipa mukavaa olla yksi noista 700 ihmisestä, joilla on koti Vanhan Porvoon alueella.

”Kylän” mäellä on Porvoon tuomiokirkko, joka on aikojen kuluessa palanut peräti viisi kertaa. Joen varrella jököttävät valokuvista tutut punaiset ranta-aitat, jotka ovat pitäneet vahtia samalla paikalla jo 300 vuoden ajan.

Shoppailuhinkua voi tyydyttää vanhan kaupungin pienissä putiikeissa tai hauskoissa antiikkikaupoissa, joissa on kaikenmoista roinaa ja rompetta vähän joka lähtöön. Raatihuoneen torilla kauppiaat myyvät käsitöitä ja vaatteita ja hyvää tunnelmaa lisäävät torin laidalla usein soittavat muusikot.

Mutta mennäänpä taas pääasiaan, herkutteluun. Sokerihiiren kannattaa kipitellä mm. Brunbergin Tehtaanmyymälään (Välikatu 4). Kultivoituneempaan suklaanhimoon löytyy tyydytystä PetriS Chocolate Roomista (Jokikatu 16). Hiirulaisen kannattaa myös huomioida katujen varsilla artesaanijäätelöä kauppaavat kojut.

Vannoutuneimmankin sokerihiiren on saatava välillä kunnon ruokaa. Tässä kohtaa Porvoon kattaus on melkoinen. Kokoonsa nähden kaupungista on kehkeytynyt melkoinen kulinarismin kehto. Vieläkin muistan lämmöllä edellisen reissun menukokonaisuutta SicaPellessä.

Pientä lounaspalaa nautimme tällä kertaa Vanhan kaupungin El Pation viihtyisällä sisäpihaterassilla. Espanjalaistyyppisen tapasravintolan tarjoilija suositteli meille katkarapuja valkosipuliöljyssä ja oikeassa oli. Öljyssä tirisevät chiliä tihkuvat ravut olivat maukkaita.

Illalliselle suunnistimme alkukesästä tutuksi tulleeseen Haikon kartanoon. Bussilla pääsi keskustasta kätevästi kartanon portille kymmenessä minuutissa.

Haikko on vaan niin hurmaava. Pakko oli istua hetki aurinkoisella terassilla nautimassa lasi kuohuvaa, sillä alas puutarhaan avautuva näköala rauhoittaa kummasti. Tuli tunne, että olimme tulleet kaupungista maaseudulle.

Sokerisuolattu siika, kampasimpukkaterriini ja punajuuri-fenkolisalaatti jatkoi Haikon nautintoa. Pääruokana miedosti savustettu täydellinen härkä ja jälkkärinä mustikkapuuro ja maitosuklaamousse aiheuttivatkin sitten jo nirvanan. Tällä kertaa Haikon ravintola vakuutti. Pakko vielä mainita, että juomamme italialainen punkku Coribante Rosso Salento oli meistä kerrassaan ihastuttava tuttavuus.

Illan päätteeksi kutakuinkin vyöryimme kohti kartanon portin bussipysäkkiä. Linja-autoasemalla vaihdoimme Helsinkiin menevään bussiin ja ainakin tämä sokeritätihiirulainen nukahti autuaasti heräten vasta Kampissa.

Oletteko kuulleet niistä hiiristä, joilta on hiirikokeissa poistettu kylläisyyskeskus? Miten minusta tuntuikaan, että tänään jotain sellaista oli päässyt tapahtumaan…

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Prinsessapäivä Haikon kartanossa

Jokainen nainen tarvitsee välillä prinsessapäivän. Sellaisen päivän, että voi kääntää arkivaihteen luksukselle ja hypätä hetkeen, jossa on vain ihania asioita.

Nappasin ystäväni autoni kyytiin ja huruuttelimme Etelä-Karjalasta kohti Porvoota ja Hotelli Haikon Kartanoa. Vaikka kyse on yhdestä maamme tunnetuimmasta kartanohotellista, en ollut koskaan käynyt siellä aiemmin. Rakastan kartanoita ja olin kovin innostunut näkemään, mitä tällä yli 50 vuotta saman suvun hallussa olleella hotelli- ja kylpyläkokonaisuudella olisi tarjottavana. Tarkoituksemme oli juhlistaa myös ystäväni syntymäpäivää ja heittäytyä hetkeksi prinsessoiksi.

Nykyisen Haikon kartanon rakentaminen on aloitettu 1913, mutta saatettu loppuun 1965 Satu ja Leo Vuoriston ostettua keskeneräisen ja osin jo rapistuneen kartanon. Hienoa heiltä, että Haikon historia sai jatkoa. Samalla paikalla kartanoelämää on eletty jo 1300-luvulta alkaen.

Nykyisessä Haikon kartanossa on jotain merkillisen ylevää. Pihalla seisova valkoinen Rolls Royce vain vahvisti ylellistä Beverly Hills -tunnelmaa. Kun kiertää rakennuksen toiselle puolelle koko komeus pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Mäen päällä valtaisan nurmikentän yläpuolella seisova vaaleansininen rakennus massiivisine pylväineen näyttää kovin arvokkaalta. On hienoa, että meillä on tällaisia vanhoja kartanoita, joista on pidetty näin hyvää huolta.

Kuninkaallinen olomme sai nostetta jo heti alkuun. Majoituimme kartanorakennuksen vieressä olevan kylpylähotellin deluxe-huoneessa, josta oli seuraavana päivänä suorastaan ikävä lähteä pois. Pienen kaksion kokoinen huoneemme käsitti erillisen olohuoneen ja makuuhuoneen. Värimaailma oli hillittyä: kultaa, ruskeaa ja mustikansinistä. Äskettäin remontoidussa huoneessa kaikki oli täysin priimaa ja supersiistiä, hienostunutta ja ylellistä.

Ei pidä antaa Haikon Spa & Congress -rakennuksen 70-lukuisen ulkoasun hämätä. Vaikka ulkoapäin rakennus on vaatimattoman näköinen, sisäpuolelta tilat ovat viehättävät kauniine huonekaluineen, kattokruunuineen, pehmeine mattoineen ja taideteoksineen. Kaikkialla toistuva kultainen värimaailma antaa paikalle sopivaa hienostuneisuutta.

Huoneemme pöydällä odotti kuohuviini jäissä ja kulhollinen mansikoita. Iloisempaa yllätystä tuskin olisi voinut tähän päivään olla, sillä ystävättärelläni vaihtui samaisena päivänä myös vuosikymmen. Tätiprinsessojen juhlava hemmottelupäivä saattoi alkaa.

Ensi alkuun suuntasimme kylpyläosaston Anti-age klinikalle, joka käyttää uutta teknologiaa ikääntymisen merkkien ennaltaehkäisyyn ja korjailuun. Vaikka olen aiemmin kirjoitellut sen puolesta, että vanheneminen saa näkyä, täytyy myöntää, että tietyt iän mukanaan tuomat muutokset ottavat päähän.

En antaisi kroppaani koskaan leikellä kirurgisin toimenpitein pelkän ulkonäön takia, mutta entäpä, jos jotain olisi tehtävissä ilman kirurgin veistä? Tätäpä pääsin kokeilemaan ja kerron teille lisää muutaman viikon päästä, kun mahdolliset tulokset alkavat näkyä. Jos tällaiset teknologiaa hyödyntävät hoidot kiinnostavat, täältä saat tietoa siitä, mistä oikein on kyse.

Nautimme kevyen lounaan Spa-bistrossa, jonka salaattibuffet oli juuri sitä, mitä tässä kohtaa päivää kaipasimme. Mukava asia on, että salaattipöytä ja päivän keitto ovat tarjolla pitkälle iltamyöhään eli kyse ei ole pelkästään lounasruuasta.

Olin yllättynyt miten kauniilla paikalla Haikon kartano rakennuksineen sijaitsi. Kartanolta aukeaa laaja puistoalue, jonka romanttista idylliä täydentävät lampi, suihkulähde ja kaarisillat. Sijainti meren rannalla luo mukavan meritunnelman ja tarjoaa hyvät lenkkeilymaastot. En yhtään ihmettele, että Edelfelt viihtyi kartanon mailla ja maalasi tästä maisemasta useita tauluja.

Yritimme kovasti kierrellä puistoaluetta, josko sieltä olisi löytynyt ystävälleni Munkkiniemen kreivi tai vastaava. Vaikka useita pukumiehiä bongailimme ympäristöstä, sitä oikeaa prinsessalle sopivaa aatelista ei nyt kuitenkaan löytynyt.

Kävimme kurkkaamassa myös spa-hotellin kuntosalia, joka oli yllättävän hyvin varusteltu ja kooltaan suurempi kuin hotelleilla yleensä.

Kevyen ulkoilun jälkeen oli aika nauttia jälleen lasilliset kuohuvaa, hypätä muhkeisiin kylpytakkeihin ja Haikko-tohveleihin ja lähteä nautiskelemaan kylpyläosaston tarjonnasta. Pidin siitä, että huoneestamme pääsi omasta sisäänkäynnistä portaita pitkin suoraan kylpylään ilman, että piti kulkea ala-aulan läpi.

Allasosaston rauhallinen tunnelma oli meidän molempien mieleen. Ei kiljuvia lapsia tai liukumäkihässäköitä eikä ylipäätään näin illansuussa mitään ruuhkaa. Klo 18 jälkeen ikäraja kylpylään on 12, mikä osaltaan tekee kylpylästä enemmän aikuiseen makuun sopivan.

Saimme lillua altaissa ihan omassa rauhassa. Pääallas oli hyvän kokoinen ja siitä löytyi useita vesihierontapisteitä. Allasosastolla oli myös poreamme, kuumavesiallas sekä kylmäkaivo, johon hädin tuskin pystyimme varpaankärkeä kastelemaan. Plussaa myös kylpylän pitkistä aukioloajoista. Esimerkiksi tiistaista lauantaihin kylpylä on auki 7-21, joten niin aamu- kuin iltauinti onnistuvat. Hotellin asukkaille kylpylän käyttö on maksutonta.

Olimme varanneet kartanon päärakennuksesta illaksi pöydän, joten niin mukava kuin olisikin ollut viettää kylpylässä kauemmin, virkistäytyneiden prinsessojen oli lähdettävä kaunistautumaan iltaa varten.

Haikon kartanon ravintolassa oli jotain vanhan ajan ihastuttavaa glamouria. Hopeiset ruokailuvälineet ja katelautaset sekä purjeiksi taitellut tärkätyt lautasliinat henkivät menneen ajan charmia. Tyylikäs miljöö laittoi odotukset korkealle, mutta tällä kertaa ruoka ei meistä yltänyt ihan niin korkealle tasolle kuin paikan muu anti. Ehkä myös oma pääruokani, talon perinteinen savustettu härkä voikastikkeella, oli minulle vähän väärä valinta, kevyemmän ruuan ystävä kun olen. Palvelu sen sijaan oli hyvää kuten hotellissa muutenkin.

Silmänruokaa kartanomiljöö sen sijaan tarjosi senkin edestä. Prinsessaksi itsensä tuntee viimeistään siinä kohtaa, kun astuu kartanon keltaiseen saliin. Meidän oli pakko istahtaa vähän jokaiselle plyysisohvalle, kokeilla erilaisia istuinryhmiä, tutkia joka sopukka, nuuhkia pöydillä olevia aitoja kukka-asetelmia ja testata portaikon punaista pehmeää mattoa. Tuli tunne, että tiara päässä ei olisi tuntunut yhtään liioittelulta tässä kohtaa. Seinillä pönöttävät esi-isät tuijottelivat vakavina tätiprinsessojen puuhia.

Mietiskelin, että jos haluaisin viettää romanttisen viikonlopun, valitsisin huoneen ehdottomasti kartanorakennuksesta. Koko rakennus henkii sellaista ylellistä kartanoromantiikkaa, joka saa väkisinkin tuntemaan itsensä joksikin muuksi kuin tavalliseksi täti-ihmiseksi.

Fiilistelyä jatkoimme vielä omassa huoneessamme kuplivan yömyssyn merkeissä. Sitten oli prinsessojen aika ryömiä viileiden satiinilakanoiden väliin ja toivottaa hyvää yötä. Ihanaa elää ylellistä prinsessaelämää edes yhden päivän. Onnea ystäväiseni ja kiitos Haikon kartano.

Yhteistyössä: Hotelli Haikon Kartano

www.haikko.fi

Kuuta on vaikea tavoittaa, mutta tähtiin kannattaa aina kurkottaa 🙂

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.