Browsing Tag

elämäntaito

Kotiinpaluun jälkeisiä tunnelmia

Kukkamekkotäti on menneellä viikolla ihmetellyt kaikenlaista. Niin ärsytyskynnys kuin kärsivällisyys on ollut väliin koetuksella. Moni eteen tullut asia on nostattanut kulmakarvoja ja saanut silmät pyörähtämään ylimääräisiä kierroksia. No, kerronpa teille, mikä se nyt on mieltä huolettanut tai harmittanut.

Voihan IT!

Vihdoinkin olen ATK:n sijaan oppinut puhumaan IT:stä. Kehitystä on näemmä tapahtunut sitten lankapuhelimen 🙂

Espanjassa vietettyjen kuukausien jälkeen töiden aloittaminen on ollut mukavaa, ainakin noin pääosin. Olen ladattu aimo annoksella D-vitamiinipitoista energiaa ja työvire on ollut hyvä. Pientä keskittymisongelmaa on alkuun ollut, mutta sekin on asettunut ajan kanssa uomiinsa.

Ainut, minkä kanssa on työssä vaikeaa elää, ovat jatkuvasti riivaavat tietotekniikan ongelmat. Uusi käyttöjärjestelmä = ongelmia. Uudet ohjelmat = ongelmia. Uudet sovellukset = ongelmia. Kun nämä kaikki yhdistetään samaan pakettiin, lopputuloksena on muchos problemos. Näiden vaikeuksien kanssa vaan täytyisi jotenkin tulla toimeen ja selvitä, vaikka samassa pakassa työt kasaantuvat ja verenpaine nousee.

Välillä tässä taistossa tuntee itsensä niin auttamattoman osaamattomaksi, että tekisi mieli vain yksinkertaisesti nostaa kädet pystyyn. Suossa rämpimisen sijaan kaipaan niin kovin hetkiä, että kaikki toimisi moitteettomasti ja voisi täysillä keskittyä varsinaiseen ydintyöhönsä. Sitä odotellessa.

Elämää välitilassa

Muussa elämässä kotiinpaluuta on häirinnyt eräänlainen jähmeä välitilafiilis. Tiedättekö sen tunteen, kun ei oikein tavallisista arkirutiineista saa toivomallaan tavalla kiinni? Sitä vaan odottaa koko ajan jotain tulevaa sen sijaan, että eläisi täysillä tässä ja nyt.

Kirjoitin Puutalobaby -blogin kommenttikenttään näin: ”Kaksi viikkoa Suomessa. Yritän edelleenkin nauraa makeasti. Kuulostaa ontolta. Yritän edelleen olla rento ja hauska. Teennäistä. Yritän herätä aamuun hymy huulilla. Pakottamista. Yritän täyttää mieleni aurinkoisilla ajatuksilla. Ajatuksia on, muttei aurinkoa. Miten mä voin olla näin eri ihminen kuin hetki sitten?” Krista pohti blogipostauksessaan juuri ulkomailta kotiinpaluun jälkeisiä tunnelmia.

Uskon, että tämä välitilatunne pikku hiljaa tasoittuu ja elämä notkistuu normaaliksi, varsinkin kun kesä ja lämpö tulevat mukaan kuvioihin. Tarvitaan vain vähän aikaa ja vähän kärsivällisyyttä. Löydän varmasti hiipuneen nauruni.

Suomalainen hintataso

Äkkiä sitä ihminen unohtaa asioita. Kuten sen, minkä verran mikäkin Suomessa maksaa. Piti nimittäin kahteen otteeseen vilkaista kahvilakuittia, sillä olin varma, että laskuun oli lisätty jotain ekstraa. Pieni suodatinkahvi ja korvapuusti kuusi euroa kolmekymmentä senttiä. Ei ole totta! Ja siihen hintaan hait tuotteet tiskiltä itse ja sinun toivotaan vielä palauttavan likaiset astiat rullakkoon.

En muista, että koskaan elämässäni olisin niin paljon istuskellut kahviloissa kuin Aurinkorannikolla viettämiemme kuukausien aikana. Kahviloissa notkumisesta oli tullut meidän jokapäiväistä elämää. Toki meillä oli siihen kerrankin aikaa, mutta oma osansa oli myös edullisella hintatasolla. Tätä ikävöin, jos sitten pöytiin tarjoilua ja hymyileviä tarjoilijoita.

Ja edelleenkin jaksan ihmetellä sitä, kuinka erilainen euro on suomalaisessa ruokakaupassa verrattuna espanjalaiseen. Viisikymppiä meni, mutta kassissa ei ole juuri mitään. Erityisesti ärsyttää kalan kallis hinta. Ymmärrän hyvin, miksi pienituloisen on vaikea kerätä terveellistä ostoskoria.

Alkoon emme ole vielä uskaltautuneet.

EU-vaalit

Taas pitäisi äänestää. Tiedän. Pitäisi sanoa, että SAA äänestää. Nyt vaan on niin, että olen ihan pihalla EU-vaaleista. Minulla ei ole ehdokasta, jos ei sitten puoluettakaan.

Jotenkin tulee sellainen tunne, etteivät ehdokkaat itsekään suhtaudu ehdokkuuteensa kovin vakavasti. Ainakin, jos sitä mitataan mitäänsanomattomilla vai pitäisikö sanoa typerillä vaalisloganeilla. ”Äänestä suurpeto Brysseliin/Roposi Suomen asialla/Ei mikään pieni vihreä mies/Värikkäämpi vaihtoehto/Kaurapuurolla kasvanut”. Mitä näistä nyt saa irti? Ja kuin koristeena kakun päällä, jollain soi radiossa lapsellinen ja ärsyttävä rallatus.

Ehkä eniten minua ihmetyttää EU-vastaisten puolueiden mukanaolo. Vähän sama kuin joku hakisi työpaikkaa, mutta kertoisi työhaastattelussa, että tämä yritys on kyllä ihan paska, enkä usko toimintaanne mitenkään. Kaikki mitä teette, on ihan väärin ja toivoisin, että koko yritys lakkautetaan. Mitä luulette, saisiko hakija työpaikan?

Paino-ongelmia

Vaaka ei ole enää ystäväni. Ei ole ollut pitkään aikaan. Paino tuppaa väkisin nousemaan. Fuengirolasta paluun jälkeen liikunnan määrä on vähentynyt ja se näkyy heti lisääntyneinä kiloina ja kirraavina vaatteina.

En saa samaa hyvää fiilistä lähteä tarpomaan liian tuttuja kotikulmien katuja, jotka eivät tarjoa mitään mielenkiintoa. Tässä kohtaa on pakko ryhdistäytyä, sillä muuten ei hyvä seuraa.

En halua kuitenkaan lähteä sille tielle, että jokaista suupalaa pitäisi kontrolloida. Ruoka ja viini on niin suuri ilo. Tosin sen verran voisin lisätä itsekuria, että jonkun suklaisen nautinnon voisin joskus jättää väliin. Mutta ei se vaan helppoa ole.

Kuten näette, pienet ne ovat viikon ärsytyksen aiheet olleet. Kai tästä sen johtopäätöksen voi tehdä, että elämä on kutakuinkin mallillaan. Ja tänään oli sitäpaitsi mitä ihanin keli.

Kävin maistelemassa Silja Symphonylla Tallink Siljan uudet laivan viinit ja oluet. Ennen tilaisuuden alkua jäi vähän aikaa Kaivopuistossa istuskeluun. Mieleen tuli Uuno Kailaan ihana runo ”Minä nauran auringolle. Sekin nauraa.”

Onnelliseen elämään tarvitaan aina ripaus kepeää lapsen mieltä. Ja paljon naurua. Se tekee kattauksesta nimeltään Elämä huomattavasti hauskempaa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Pieni ajatus yksinkertaisesta onnesta

Great things are done by a series of small things brought together. – Vincent van Gogh

Kävin tällä viikolla katsomassa Malagassa Van Gogh alive -esityksen ja näyttelyn. Taiteilijan maalauksia, ajatuksia ja elämänvaiheita tuotiin esiin uudella tapaa multimedian keinoin. Tunnetut maalaukset ikään kuin heräsivät eloon ja mielentiloiltaan ailahteleva taiteilija itse nousi henkiin.

Kokemus oli mielenkiintoinen, vaikka itselleni pienessä tilassa olikin vähän liikaa kaikkea. Nopealla tempolla ympärillä vaihtuvat kuvat ja tekstit jäivät hieman puolinaisiksi, enkä aina oikein tiennyt mihin katsoa tai keskittyä. Mutta sitä ei sovi kieltää, etteikö kokonaisuus olisi ollut vaikuttava elämys.

Näin jälkikäteen jäin miettimään monia Van Goghin ajatuksia elämästä, onnesta ja rakkaudesta. Löysin sieltä monia yhtymäkohtia omiin ajatuksiini. Kauneudenkaipuu, sisällä polttava tunteiden syvyys ja kirjo, elämänjano, seesteisyyden etsiminen, mm. näiden asioiden kanssa van Gogh painiskeli läpi elämänsä. Asioita, jotka tunnistan vahvasti myös omassa elämässäni.

Tässä viime päivinä olen miettinyt paljon elämän onnellisuutta. Oma osansa siinä on ollut mahdollisuus palata jälleen Costa del Solin maisemiin. Elämä täällä tekee minut yksinkertaisesti onnelliseksi. En tiedä johtuuko se useimmiten paistavasta auringosta, kuljeskelusta merenrannalla, uteliaisuudestani vierasta maata kohtaan vaiko vain muutoksesta arkirutiineihin. Mutta sen tiedän, että minun on ollut täällä hyvä olla.

Olen odottanut missä kohden alkaa ensihuuma rapisemaan ja tämä pakahduttava hyvän olon tunne hiipumaan. Missä kohden astuu esiin se monelta taholta mainostettu koti-ikävä?

Toistaiseksi joka kerta, kun olen astunut lentokoneesta Malagan kamaralle, minusta on vaan tuntunut siltä, että lakastunut olemukseni puhkeaa jälleen kukkaan ja alan elämään kuin hehkuva auringonkukka. Olen ollut yllättynyt siitä, että kotimme Suomessa on tuntunut lähinnä seiniltä ympärillä ja enemminkin ikävä ja ajatukseni ovat kääntyneet merenrantakaupunkiin reilun 3000 kilometrin päähän.

Tätä onnen kantamaa tunnetta eivät ole pystyneet latistamaan blogini juupas-eipäs -väittelyt siitä, onko oikein elää tällä tavalla talvipakolaisena. Onpa minua jopa yritetty syyllistää itsekkyydestä, kun ”hylkään” maailman onnellisimmaksi kehutun maan ja siinä ohessa velvoitteeni ja läheiseni. En ole kokenut, että tämä onneni olisi keneltäkään pois. Lapsettomana orpona saanen kai ihan hyvillä mielin nauttia olotilastani?

Eivät tätä onneani ole pystyneet heikentämään myöskään ne ihmiset, jotka julistavat säännöllisesti miten tylsää Aurinkorannikolla onkaan. Jotka hehkuttavat sitä, että kaksi viikkoa on maksimiaika, mitä täällä ylipäätään pystyy kestämään. Minulla ei vaan taida siellä kotona olla mitään niin ihmeellistä, mitä niin paljon kaipaisin ja ikävöisin. Vai mistäköhän se mahtaa johtua, että minulla on täällä yleensä aika mukavaa? Ja teen minä täällä totisesti muutakin kuin juon kuohuvaa 🙂

On hieno asia, että jokainen meistä voi onnensa löytää eri tavoin. Kukapa siihen voi mennä sanomaan, millaista onnellisuuden pitäisi olla ja mistä sen pitäisi koostua. Se, mitä minä kutsun onneksi, ei välttämättä ole kenenkään muun onnea.

Kuten tuossa alun van Goghin ajatuksessa sanotaan, elämän ihanuutta on se, että irralliset pienet jutut johtavat usein yhdessä johonkin suurempaan kokonaisuuteen. Ja sitten huomaakin, kuinka hieno juttu näistä palasista on päässyt syntymään.

Vähän niin kuin meillä tämän Aurinkorannikolle tulon kanssa. Yllättävät käänteet ja pienet sattumat saivat aikaan sen, että elämäni viimeinen puoli vuotta on ollut aika erilaista kuin koskaan aiemmin. Hyvällä tavalla erilaista.

Meillä on vain tämä yksi elämä. Ja tätä elämää minä niin paljon rakastan. Tässä hetkessä, tässä juuri nyt, piilee yksinkertaista onnea.

The way to know life is to love many things. – Vincent van Gogh

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Yhdeksän blogini omaa suosikkipostausta

Vanhoja blogikirjoituksia on veikeää lukea. Saa tehdä oman elämänsä aikamatkoja taaksepäin. Moni juttu nostattaa esiin menneiden hetkien ja tilanteiden tunnelmia ja mielialoja. Muistuu mieleen kuinka tuota kirjoittaessani podin selvästi matkaväsymystä, tuossa olin todella ärsyyntynyt, tuossa kohtaa niin onnellinen…

Voimakas tunneihminen kun olen, moniin juttuihin on virittynyt sellaista tunteenpaloa, joka näin jälkeenpäin jopa hymyilyttää. Rakastumiset matkakohteisiin tai nähtävyyksien aiheuttamat tunnelataukset on tullut riipustettua innostuksen hekumassa esiin.

Joukossa on muutamia sellaisia postauksia, joista pidän aivan erityisesti. Ne ovat henkilökohtaisia tunteenpurkauksia, haaveilua tai syvällisempää pohdiskelua ikääntymisestä, ihmisenä kasvamisesta ja tulevaisuuden haaveista.

Kaivelin blogiarkistoni kätköjä ja keräsin vanhoja aiemmin julkaistuja blogijuttuja, jotka ovat minulle edelleenkin tärkeitä. Vaikka sitä ajan myötä muuttuu ja asioista saattaa ajatella muutaman vuoden päästä jo eri tavoin, näiden juttujen takana seison, niin hyvässä kuin pahassa. S’il vous plaît, tässä omat suosikkipostaukseni.

Ihmisenä kasvamista

Uuden vuoden lupauksia en enää tee, mutta väliin tulee pohdiskeltua, onko kurssi oikea vai pitäisikö tehdä ryhtiliikkeitä puoleen tai toiseen. Joskus ajatuksille tarvitaan pieni irtiotto, kuten vuoden 2015 lopussa.

Onnellisuutta vähemmällä Pitkän matkan opetusLoman tarpeessa

Lappi sydämessä

Minä voin lähteä Lapista, mutta Lappi ei lähde minusta. Lappiin on joka kesä pakko päästä.

Puhdasta yksinkertaisuutta

Insipiroivat matkakohteet

Jopa runollista tunteenpaloa ja matkafiilistelyä.

9 tunnelmaa Gironasta Pariisi sinä olet kaunis

Tässä iässä jo uskaltaa

Heh, väliin pahasisuisemman täti-ihmisen tunteenpurkauksia.

Lupa mokataMiksi kukaan ei järjestä 50-ikäisille naisille (kulutus)juhlia

Mopo keulii

Ja joskus sitä vaan pääsee mopo vähän karkaamaan käsistä. Mutta kerranhan täällä vaan eletään.

Matkaöverit

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Elääkö auringossa viiniä lipittämällä pidempään?

Mitä luulette, kumpi kansa elää pidempään, suomalaiset vai espanjalaiset?

Itse olisin vastannut, että suomalaiset. Olemmehan pohjoismaalainen korkean elintason maa, jossa hyvä sosiaaliturva takaa kaikille kansalaisille jonkin asteisen työttömyysturvan, terveydenhoidon ja eläkkeen. Meillä on Espanjaa parempi tulotaso ja pienempi työttömyys. Meillä poltetaan tupakkaa vähemmän ja alkoholinkäyttömme on Espanjaa vähäisempää.

Väärin, oikea vastaus on espanjalaiset. Suomalaisten elinikä on 81,78 vuotta, kun Espanjassa vastaava luku on 82,83. Espanjalaisten tämän hetkinen eliniänennuste on maailman toiseksi korkein japanilaisten jälkeen.

Mitä ihmettä? Punaviiniä ryystävä ja kinkkua kaksin käsin vetävä kansako maailman kärkeä eliniän pituudessa? Mihin tässä nyt enää uskoa?

Liikkuva kansa

Kirjoittelin aiemmin blogissani ihmetteleväni hyväkuntoisia paikallisia eläkeläisiä, joita kohtaa Fuengirolan rantabulevardilla sankoin joukoin. Kävely näyttää olevan Espanjassa maan tapa. 76 % espanjalaisista ilmoittaa kävelevänsä vähintään 10 minuuttia neljästi viikossa.

Säännöllisellä liikunnalla on varmasti vaikutusta elinikään, mutta jäin miettimään mitenköhän suuri mahtaa olla auringon vaikutus. Ainakin on varmaa, että läpi vuoden jatkuva kesäkeli ja aurinkoinen sää houkuttelee lähtemään ulos.

Eipä ole itsellänikään ollut vaikeaa vetää aamuisin lenkkitrikoita päälle ja lähteä kuljeskelemaan pitkin Fuengirolan rantaa. Tähän aikaan marraskuuta vaivun Suomessa yleensä talvihorrokseen ja vedän lenkkikamojen sijaan peittoa syvemmälle korvia.

Onko aurinko sittenkin kaiken takana?

Välimeren ruokaa

Ruokavalion arvellaan olevan merkittävä syy espanjalaisten pitkään elinikään. Kala, kasvikset, hedelmät ja oliiviöljy kuuluvat espanjalaisten perusravintoon. Sydän- ja verisuonisairauksista johtuva kuolleisuus on espanjalaisilla koko maailman tasolla hyvin alhaista.

Välimerellinen ruokavalio on varmasti hyväksi, mutta omien havaintojeni mukaan espanjalaiset ovat myös melkoista lihansyöjäkansaa. Pihvilihaa ja ilmakuivattua kinkkua, jamónia, kuluu. Ja kaikenlainen uppopaistettu näyttää maistuvan. Selvä ristiriitahan tässä on.

Joku selittää asiaa sillä, että espanjalaiset syövät vähän prosessoitua ruokaa, mikä pitänee paikkansa. Sellaista määrää valmisruokia kaupoista ei löydy kuin vaikkapa meillä.

Oliiviöljy ja kinkku, siinäkö pitkän iän salaisuus?

Punaviiniä säännöllisesti

THL:n tilaston mukaan espanjalaiset ovat Euroopan ahkerimpia juomareita. Jopa 13 % maan kansalaisista käyttää alkoholia päivittäin ja vain 12 % juo harvemmin kuin kerran kuussa. Vastaavasti pohjoismaissa vain 2 % käyttää alkoholia päivittäin ja valtaosa juo harvemmin kuin kerran kuussa.

Alkoholin nauttimisen tiheyden lisäksi suuri ero espanjalaisten ja pohjoismaalaisten alkoholinkäytössä on kertakulutuksen määrässä. Vaikka Espanjassa käytetään alkoholia usein, sitä ei yleensä juoda kerralla suuria määriä.

Espanjassa juodaan eniten olutta, mutta hyvänä kakkosena tulee punaviini. Punaviinin antioksidanttien terveysvaikutuksista on paljon puhuttu. Varmastikin lasillisella punkkua silloin tällöin on myönteinen vaikutus terveyteen ja erityisesti sydän- ja verisuonisairauksien vähyyteen. Näin ainakin haluan uskoa tai muutenhan tässäkään kohdin ei olisi mitään järkeä. Miten ”juomarikansa” voi elää Euroopan pisimpään?

Onko punaviini maailman paras terveystuote?

Päästä tervettä kansaa

Espanjalaiset ilmeisesti voivat myös henkisesti hyvin. Maa on kuudenneksi alhaisimmalla sijalla itsemurhatilastossa kaikista OECD maista. Ikävä kyllä Suomi sijoittuu itsemurhissa Euroopan kärkikastiin Liettuan, Latvian, Unkarin ja Belgian jälkeen. Yli 400 000 suomalaista syö masennuslääkkeitä.

Valon vaikutuksella voidaan varmasti selittää psyykkistä hyvinvointia johonkin asti, mutta itse veikkaisin, että kyse on myös etelä-eurooppalaisesta stressittömämmästä elämäntyylistä. Vaikka työpäivät ovat Espanjassa pidempiä kuin meillä ja työpäivä päättyy usein vasta iltakahdeksalta, työpäivää jaksotetaan erilaisilla tauoilla kuten siestalla.

Onkohan sittenkin niin, että ”mañjana”-meininki onkin hyväksi? Kaataako meidän suorittava ja tehokas yhteiskuntamme heikommat elon tiellä?

Positiivinen asenneko ratkaisee?

Hyvä ei ole ihmisen olla yksin

Luulenpa vahvasti myös, että espanjalaisten vilkas sosiaalinen elämä edesauttaa henkistä hyvinvointia ja pidentää osaltaan elinikää. Siinä missä meillä hautaudutaan omien seinien sisään ja podetaan yksinäisyyttä, espanjalainen suuntaa ulos tapaamaan ystäviään ja sukulaisiaan. Perhekeskeisyys on tärkeää ja ravintoloissa istutaan useamman sukupolven voimin.

Itse olen kiinnittänyt huomiota etenkin eläkeläisten vireään elämäntyyliin. Meillä mummot ja papat istuvat illat yksin kotinurkissa, Espanjassa kokoonnutaan yhteen toisten kanssa. Sosiaalinen vireys on ihan eri tasolla.

Minusta on ihanaa viikonloppuisin katsoa parhaisiinsa pukeutunutta vanhempaa porukkaa, joka kokoontuu kahviloihin ja ravintoloihin ystäviensä kanssa. Eräässäkin kahvilassa oli käytävillä vähän ahdasta, kun sen täyttivät pöytien viereen parkkeeratut rollaattorit.

Sitten kun minusta tulee kukkahattumummo, juuri tuollaista sosiaalista elämää haluaisin itsekin viettää. Se, että yksin kätkeytyy mökkiinsä, taannuttaa ja sairastuttaa. Tarvitsemme ihmisiä ja elämää ympärillemme.

Vilkas sosiaalinen elämä, senkö avulla elää pidempään?

Minusta on alkanut vahvasti tuntua, että espanjalaisessa yhteiskunnassa on jotakin sellaista, mistä pitäisi ottaa oppia. Vaikka taloudellisesti on ehkä tiukempaa, näyttää siltä, että espanjalaiset ovat onnellinen kansa. Ainakin, jos mittarina on ympärillä hymyilevät ihmiset. Kaikkialla on läsnä rentoutta ja hyväntuulisuutta, joka tarttuu.

Suorittavasta suomalaisesta yhteiskunnasta olemme hypänneet nautiskelevaan espanjalaiseen yhteiskuntaan. Tiukkapipotädiltä vaatii hetken totuttelua vaihtaa moodi toiseen ja ymmärtää, ettei kaikki ole niin vakavaa. Hampaat irvessä puurtamisen sijaan elämä voi olla hauskaa ja rentoa.

Minun espanjankurssini ensimmäinen oppitunti on oppia makeasti nauramaan.

Kiinnostaisiko sinua kokeilla elämistä Aurinkorannikolla? Me tehtiin vähän uusia asumisjärjestelyjä ja sitä kautta vapautui alkuvuodesta Fuengirolan Torreblancasta kahden makkarin skandinaavisesti sisustettu asunto. Jos kiinnostaa, ota yhteyttä sähköpostilla [email protected], niin välitän sinulle suomalaisen vuokranantajan yhteystiedot.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

”Älä anna itseäsi toisten omistaa”

Runo, joka on merkinnyt minulle paljon.

Mitä sinulle merkitsee itsenäisyys? En nyt tarkoita sitä valtiollista itsenäisyyttä, mistä aina itsenäisyyspäivänä puhutaan, vaan ihan sinun oman elämäsi itsenäisyyttä.

Rupesin miettimään tätä asiaa, kun löysin vanhan muistikirjani, mihin olin kirjoittanut oheisen Anna-Mari Kaskisen runon. Olin aikoinaan kirjoittanut runon muistiin siitä syystä, että se kuvastaa omaa ajatusmaailmaani niin täysin.

Omaan elämääni liittyvä itsenäisyys ja tietynlainen riippumattomuus ovat aina olleet minulle tärkeitä ja tavoiteltavia. Nuorempana jopa ylikorostuneesti liiankin kanssa. Käsitteet itsenäisyys ja itsekkyys menivät välillä sekaisin. En sietänyt, että kukaan yritti suitsia päätöksiäni tai tekemisiäni. Halusin päättää itse asioistani ja valinnoistani minä itse -asenteella, vähän kuin 4-vuotias uhmaikäinen. Jos joku yritti vähänkään ripustautua, minun oli mentävä kauemmaksi. Kotoakin piti muuttaa pois jo varhain.

Moni asia elämässämme juontaa lapsuuteen. Uskon, että voimakas itsenäisyyden tarpeeni on perua nuoruuden ajan kokemuksista. Kasvoin perheessä, jossa äitini elämää kahlitsi mustasukkaisuuteen taipuvainen isäni. Päätin jo varhain, etten tulisi koskaan sallimaan sitä, että kukaan yrittäisi hallita elämääni. ”Älä anna itseäsi toisten omistaa. Varo ettei rajoillesi tehdä vankilaa”.

Oli onni löytää rinnalle elämänkumppani, jolle tietyt elämänvalinnat sopivat. Kun muut hankkivat lapsia, minä halusin koiria. Tuntui lähinnä ahdistavalta ajatus, että elämää pitäisi elää joidenkin normistandardien mukaan. Kaksi lasta, omakotitalo ja farmariauto eivät olleet minun juttuni. Taustalla tässäkin halu säilyttää toivomani itsenäisyys. Lapset tuntuivat liian sitovilta. Naimisiin menokin mietitytti.

Mieheni olisi halunnut mennä naimisiin jo melko pian suhteemme alkuvaiheessa. Minä puolestani odotin kymmenen vuotta ennen kuin vastasin myöntävästi. Virallinen avioliitto tuntui tuolloin rajoittavalta. Näin vanhempana tuo hieman hymyilyttää, sillä avo- tai avioliitto, ihan sama. Kyse on joka tapauksessa enemmin tahtotilasta kuin papin aamenesta. ”Piirrä itse ääriviivat läpikuultavat, joiden läpi näet rakkaat kasvot ihanat.”

Myös oma ammatinvalintani juontaa paljolti itsenäisyyden tarpeeseeni. Halusin myös työelämässä päättää pitkälti omista asioistani. Yrittäjyys oli itselleni hyvä valinta, vaikkakin pelkäämäni kahdeksasta neljään perusduunin rajoittavuus vaihtuikin usein pienyrittäjän arkeen kahdeksasta kahdeksaan. Joka tapauksessa työkuvioissa oli mukana yrittäjän vapaus ja itsenäisyys, vaikka sana itsenäisyys saikin tuolloin usein vivahteen velvollisuus.

Nuorempana itsenäisyys oli enemmän tekoja ja valintoja, joilla pyrin rakentamaan niin itsenäistä elämää kuin mahdollista. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin itsenäisyys on henkinen tila. Tietoisuus siitä, että olen vapaa tekemään asioita toivomallani tavalla ja toteuttamaan itseäni niiden asioiden kautta, jotka ovat minulle tärkeitä, riittää. Itsenäisyyttä ei tarvitse enää alleviivata samoin kuin nuorempana.

Toivottavasti olen vuosien saatossa oppinut ottamaan enemmän muut huomioon päätöksissäni. Mitä enemmän ikää on tullut, sitä enemmän on tullut ymmärrystä siitä, kuinka paljon me tarvitsemme muita ihmisiä hyvään elämään.

Tässä kohtaa täytyy antaa tunnustusta omalle puolisolleni, joka on antanut minun toteuttaa omia unelmiani ja mennä ja tulla vapaasti. Minulle yksi parisuhteen keskeisimmistä asioista on, että vaikka yhdessä eletään, kummallakin pitää olla oma tilansa ja ne omat juttunsa. Emme voi omistaa toisiamme.

Tässä tosin piilee vaara. Helposti oman tilan ottaminen kääntyy siihen, että kumpikin kirjoittaa liian suurin kirjaimin sanan Minä. Parisuhteen tärkein pronomini pitäisi kuitenkin olla Me.

Matkustaminen ja uuden kokeminen matkojen kautta on minulle jonkin tason elinehto ja täytyy myöntää, että vaikka yhdessä on mukavaa matkustaa, pidän paljon myös yksin reissaamisesta. Jotain kutkuttavan viehättävää on siinä, että voi yksin sukeltaa seikkailuun uuteen maahan ja kaupunkiin. Samalla voi olla ihanan riippumaton kenestäkään ja tehdä vain niitä juttuja, joita itse haluaa.

Sama pätee parisuhteessa tietysti toisinkin päin. Terveisiä vaan miehelle tälläkin hetkellä sinne jonnekin Lapin erämaahan.

”Piirrä suuri avoin portti, josta kulkea, jota koskaan kukaan toinen ei voi sulkea.” Niin kauan kun tuo portti on auki ja tarpeeksi leveä pystyn hengittämään ja minun on hyvä olla. Toisaalta on ihanaa, että portin toisella puolen on koti jonne palata. Ja siellä kotona on joku, joka odottaa.

Kuinka paljon sinä tarvitset itsenäisyyttä? Mitä mieltä olet, onko itsenäisyyden tavoittelu itsekkyyttä?

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Muovimukimuijan yksinkertaisia asioita

Blogiani seuranneet ovat varsin huomanneet, että tykkään elämässä pienestä luksuksesta (kenpä ei tykkäisi). Nautin tasokkaista hotelleista, fine dining ruokailuista, enkä sylje lasiin, jos siinä on kuivaa kuohuvaa, mieluiten merkkiä samppanja. Lähipiiri kutsuu minua leikillisesti prinsessa Anneksi. Ehkä siinä vähän perääkin on, mutta vain vähän.

Sillä minussa on myös toinen puoli. Kutsuttakoon sitä vaikka muovimukimuijapuoleksi. Jos pienet ylelliset asiat nostavat arkea toisinaan askeleen ylemmäs, samalla lailla arki saa minusta uuden ulottuvuuden ihan yksinkertaisista asioista. Sellaisista asioista, jotka eivät ole rahalla ostettavissa tai joita ei yleisesti nimetä sanan luksus alle.

Muovimukimuija rakastaa nuotiotulilla istuskelua, marjojen perässä rämpimistä metsissä ja soilla, telttaöitä joen varsilla, kiipeämistä tunturin laelle, mato-ongella istuskelua, rehellistä grillimakkaraa, kynttilänvaloa ja villasukkia.

Muovimukimuija ei jaksa välittää miltä näyttää, vaan hippelehtii korpien kätköissä variksenpelättimenä ilman meikkiä ja tukka pystyssä. Kulkee kumisaappaissa ja flanellipyjamassa pitkin päivää. Kyykistelee kyykkypissalle hädän hetkellä. Tekisipä mieli sanoa, että muovimukimuijan elämä se vasta luksusta on. Aitoa, huoletonta ja yksinkertaista.

Muovimukimuija on päässyt toteuttamaan itseään parhaiten joka kesäisellä Lapin reissulla. Tänä kesänä Lapin keikka typistyy muiden suunnitelmieni vuoksi muutamaan päivään. Sen sijaan roppakaupalla uutta iloa on tuonut uusin juttumme, pienen pieni saunamökki Saimaan rannalla. Muovimukimuijalla on uusi kesäparatiisi.

Vuokrasimme veneilevän ystäväpariskunnan kanssa yhdessä vaatimattoman kesämökin kesän tukikohdaksi. Onpahan ainakin joku paikka, missä voi käydä lämmittämässä rantasaunaa, pulahtaa viileään veteen ja nauttia kesän ihanuudesta järvimaisemassa.

Mökki itsessään on muutaman neliön ”hellahuone”. Sänky, kaappi, ruokapöytä ja kamiina. Toisella puolella rakennusta pukuhuone ja sauna. Mutta se mikä meillä on luksusta, on sijainti. Olemme Suur-Saimaan upeimmilla norppavesillä, suurten selkien ja karujen kalliorantojen keskiössä. Oman hohtonsa paikkaan tekee myös se, ettei meillä ole lähinaapureita. Täällä lintukodossa saa muovimukimuija ja sen mies toteuttaa itseään kaikessa rauhassa.

Onhan meillä myös soutuvene, joka varustettiin 2,5 hepan moottorilla. Sillä me miehen kanssa huristeltiin eilenkin auringonlaskun aikaan kalalle. Tunsin lähinnä syvää kiitollisuutta ihastellessa tyyntä järvenselkää, auringon värjäämää taivaanrantaa ja hetken päästä täyden kuun sinistä kesäyön hetkeä. Hyvät hykyräiset, olen kertakaikkisen etuoikeutettu saadessani olla tällaisessa maisemassa.

Kesäparatiisissa pääsee kokemaan luontoa monella tapaa. Täällä sisäinen lapsi ottaa helposti vallan ja silloin löytää ihmeellisiä asioita. Kuinka moni teistä on nähnyt rantakäärmeen paistattelemassa päivää kalliolla? Tai kiiltomadon illan hämyssä? Tai päässyt ihailemaan sudenkorennon läpikuultavien siipien kauneutta ihan läheltä?

Nukuimme juhannusyön teltassa. Yleensä se on minusta kiehtovaa, jopa romanttista. Kun välissä on vain ohut telttakangas, sitä kuulee öisen metsän äänet ja saa tuntea olevansa osa luontoa. Tämän juhannuksen telttayöpymisestä oli romanttisuus kaukana ja jos ihan rehellinen olen, tällä kertaa luonnon äänet veivät yöunet.

Myrsky myllersi ulkopuolella ja väliin tuntui, että lähdemme teltan kanssa lentoon. Valvoin suurimman osan yötä ja kuuntelin, kuinka tuuli metakoi ympärillämme ja räpisytteli kuuluvasti telttamme liepeitä. Lisämausteena sade piiskasi telttakangasta, eikä tässä ollut kyse mistään kevyestä ripottelusta. Huomasipa taas kerran, että lämmin makuupussi on telttailijan paras ystävä. Kokemus tämäkin.

Tätä kirjoittaessani istun mökin terassilla. Takana helteinen päivä ja edessä valoisa kesäyö. Käki kukkuu. Jossain kaukana kuikka kutsuu kaveriaan. Järveltä tuulee vilvoittavasti. Minulla on hyvä mieli.

Taidanpa avata samppanjapullon ja kaataa lasillisen muovimukiin. Silkkaa luksusta, sanoisinpa.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.