Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

elämäntaito

Elämäntaito Ikääntyminen

Ikä on muutakin kuin numeroita – ajatuksia vanhenemisesta

keskiviikko, 26 toukokuun, 2021

Välillä mietin, onko ikääntymisessä mitään hyvää. Tuoko ikä mukanaan viisautta niin kuin väitetään, vai onko vanheneminen vain väistämätöntä ja samalla ikävää ja ahdistavaa? Ollakseni rehellinen, välillä tämä vanhenemisprosessi ottaa ihan hitosti päähän.

Olen kuullut joskus sanottavan, että vanheneminen on kultaa. Uskallan olla eri mieltä. Minusta paljon kultaisempaa on se, että kroppa pelaa ja jaksaa. Ja ettei se muistuta jokaisesta poikkeavasta toiminnasta jomotuksena, jäykistymisenä ja kipeytyneinä lihaksina.

Tässä on viime päivinä rakennettu meidän pihaa. Siirretty kiviä ja maamassoja paikasta toiseen. Ja vuoron perään miehen kanssa voivoteltu milloin kipeytynyttä selkää, nivusta tai polvea. Iltaisin on vertailtu kokemuksia. Mihin koskee ja minkä verran. Ikä ei tosiaan tule yksinään! Mieluusti vaihtaisin tämän kropan kymmenen vuotta nuorempaan ja paremmin toimivaan versioon.

Vanhenemista halutaan jostain kumman syystä jalostaa. Ikä tuo kuulema viisautta. Enpä allekirjoita tätäkään. En katso olevani missään suhteessa yhtään viisaampi kuin nuorempi painos minusta. Ajatusmaailmani on erilainen, mutta mielestäni sillä ei ole mitään tekemistä viisauden kanssa.

Joskus tuntuu lohduttomalta ajatella, että suurin osa elämästäni on jo eletty. Se, mitä on jäljellä, on ikävä kyllä toiminnallisesti ja ulkonäöllisesti rapistuvaa. Sitä vain on joskus niin vaikeaa hyväksyä. Välillä tuntuu, että kuori minussa ei ole sopusoinnussa sen seikkailumielisen tyttösen kanssa, joka sisälläni edelleen asustaa. Huonoina aamuina olisin valmis hakeutumaan tohtori plastiikkaveitsen käsittelyyn.

Joskus pohdiskelen sitä, miten vuodet ovat minua muuttaneet. Minkälainen on se tulos, joka minusta on muovautunut vajaassa kuudessakymmenessä vuodessa?

En tiedä onko hyvä vai huono asia, mutta ainakaan minulla ei ole enää samanlaista tarvetta miellyttää muita kuin nuorempana. Tiedän paremmin kuka ja minkälainen olen, mitä haluan ja mitä en. Koen oikeudekseni entistä enemmän puolustaa itseäni. Nuorempana siedin paljon enemmän loukkaavaa tai epäasiallista käytöstä.

Nykyisin en jaksa olla kovinkaan kiinnostunut siitä, mitä muut ajattelevat tai ylipäätään elämässään tekevät. Jos eivät toimillaan aiheuta kanssakulkijoilleen ja ympäristölleen harmia, mielipahaa tai ongelmia, mikäpä minä olen kertomaan, mitä pitäisi ajatella tai miten toimia. Ehkä vähän vaivaakin se, että niin moni kokee oikeudekseen olla muiden elämän ylituomari.

Hyvinä päivinä tietoisuus ja varmuus itsestä tuovat hyvää balanssia, seesteisyyttä ja tasapainoa. Huonosta kulmasta katsottuna minä voin jonkun mielestä olla nautinnonhakuinen itsekäs hedonisti. Äiti Teresaa minusta ei saa, mutta siltikin tavoitteenani on kasvaa ihmisenä, välttää konflikteja ja elää elämääni harmoniassa itseni ja ympäristöni kanssa. Se saa riittää myös muille.

Valittamisen ja murehtimisen sijaan haluan täyttää loppuelämäni mielihyvää tuottavilla asioilla niin pitkälle, kun se vain on itsestäni kiinni. Toivon kovasti, ettei elämäni sisältö ole samalla lailla laskusuuntaista kuin toimintakyky ja ulkonäkö. Uskon vahvasti positiivisen ajattelun voimaan ja sen hyvää lisäävään vaikutukseen. Tahdon tiristää elämästä irti kaiken sen, mitä sillä vielä on minulle tarjottavana.

En jaksa enää niin kiihkeästi huudella ja puolustaa näkemyksiäni kuin nuorempana. Liekö jonkin asteista passivoitumista, mutta maailmanpelastus ei ole enää ykkössijalla elämäni tärkeysjärjestyksessä. En vaan jaksa täyttää elämääni koko maailman murheilla. Riittää, kun nämä omat kantaa.

Huomaan ajattelevani usein valtavirrasta poikkeavalla tavalla. En pysty, enkä haluakaan hyväksyä kaikkea, mitä yleisen käsityksen mukaan kai pitäisi. Kyseenalaistan paljon asioita, enkä niele kaikkea totuutena esitettävää niin yksioikoisesti.

Olen vähän huolissani hyvistä arvoista, kuten luonnonsuojelusta, tasa-arvosta, ihmisoikeuksista ja seksuaalisuudesta, joiden yhteyteen liitetään minusta turhan paljon kyseenalaista informaatiota. Suvaitsevaisuuden nimissä voidaan pakettiin kääräistä myös aika tavalla arveluttavia asioita, jotka toisinaan sotivat omaa arvomaailmaani vastaan.

Nuorempana jaksoin aina innostua uusista asioista. Kaikkea uutta piti kokeilla, etenkin, jos sen kerrottiin lisäävän terveyttä tai kauneutta. Nyt eivät soijanakit, kombuchajuomat tai kollageenijauheet jaksa paljoa kiinnostaa. Jos ihan vaan noita perusvihanneksia suusta sisään ja peruskosteutta naamaan.

Muutenkin haluan entistä enemmän välttää turhaa ostamista ja tarpeettomien pakettien ja purkkien kertymistä kaappeihin. Kodin sisustuskin on muuttunut yhä minimalistisemmaksi. Olemme pyrkineet tietoisesti vähentämään turhaa tavaraa nurkistamme. Nykyisin vähempi on parempi.

Liekö yksi ikääntymisen merkki, että olen ruvennut kiinnostumaan lähisukulaisistani entistä enemmän. En ole koskaan ollut kovin sukurakas ja nuorempana minua ei juurikaan kiinnostanut, mitä kukakin lähipiirissä teki tai missä vaikutti. Nyt kiinnostaa. Perhekäsitys on saanut ihan uutta ulottuvuutta ja merkitystä.

Olin todella iloinen, kun viikonloppuna meille tupsahti yllättäen kylään lähisukulaiseni, jota en ollut nähnyt vuosiin ja joka oli jäänyt minulle melko vieraaksi. Ilahduttavaa saada kontakti ihmiseen, joka on osittain samaa geeniperimää kanssasi. Enpä olisi kuuna päivänä aiemmin uskonut, että jonain päivänä haluan vahvistaa sukuyhteenkuuluvuutta. Suku ei ole pahin, vaan sittenkin paras! Parhaassa tapauksessa yhdenlainen voimavara.

Muuten tässä jatkan matkaani samanlaisena jalat maassa ja pää pilvissä tyyppinä. Vannon edelleen maalaisjärjen nimeen ja kannatan kaikessa kohtuullisuutta ja hyväntahtoisuutta. Vieläkin enemmän minun pitäisi muistaa kertoa läheisilleni heidän tarpeellisuudestaan. Eikä pahitteeksi olisi, jos aina silloin tällöin muistaisi ympärilleen jakaa jonkun kannustavan sanasen.

Unelmointia jatkan edelleen ja muutoksille olen yhä valmis. Kaikenlaisille haaveille pitää aina olla tilaa. Jospa niistä vielä muutaman voisi tässä elämässä toteuttaa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Yleinen

Saako välillä olla ihan laiska?

keskiviikko, 23 joulukuun, 2020

Piiiiitkä loma pidetty ja töihin paluu koittanut. Tämä olikin monella tapaa poikkeuksellinen loma.

Kun eilen istahdin työpöytäni ääreen, muistelin entistä työntäyteistä elämääni. Aikaa, jolloin jatkuvasti päällimmäisenä oli toive enemmästä vapaa-ajasta ja haaveissa mahdollisuus toteuttaa itseään sen kymmenillä tavoilla.

-Jos olisi enemmän aikaa, voisi opiskella espanjaa, kokeilla leipomista, neuloa elämänsä ensimmäiset villasukat tai askarrella omin pikku kätösin joulukranssin. Uppoutua japanilaisen kukkasidonnan saloihin, makrokuvaukseen tai astangajoogaan. Lukea Tuntemattoman sotilaan ja Sinuhe engyptiläisen. Opetella tuntemaan Suomen linnut tai taivaan tähtikuviot. Haaveilin kaikesta siitä, mitä hienoa voisikaan tehdä, jos vain olisi aikaa.

Mennyt vuosi on ollut poikkeuksellista aikaa. Ensin korona vei osan töistä ja sitten loppuvuodelle pukkasi koko vuoden pitämättömät lomat, jotka oli suunniteltu pidempää Espanjan matkaa varten.

Ostimme syksyllä uuden kodin, muutimme maalle ja kotoilusta on tullut niin keskeinen osa elämäämme, että kohta lähipuiden rungot kuluvat halailusta puhki. Vapaa-aikaa on ollut ruhtinaallisesti. Jos vaan olisi ollut puhtia, aikaa olisi ollut tehdä vaikka mitä.

En muista, että koskaan aikaisemmin olisin viettänyt lomaa vain kotinurkissa. Jo lyhemmilläkin lomilla Helsinki-Vantaa on kutsunut tai sitten on hypätty autoon ja porhallettu keula kohti pohjoista. Olen ollut vakaasti sitä mieltä, että loma on lomaa vasta silloin, kun sen viettää jossain muualla kuin kotona.

Toisin oli nyt. Heh, kotona tuli vietettyä koko loma, jos nyt mukaan ei lasketa paria yön yli reissua Savon maalla ja muutamaa päiväreissua lähikaupunkeihin. On poltettu kynttilöitä, sisustettu kotia, luettu kirjoja (Luojan kiitos, että tässä koronakurimuksessa edes kirjastossa käynti on sallittua), lenkkeilty luonnossa ja syöty suklaata kaksin käsin.

Voi tytöt, kuinka paljon vapaa-aikaa on ollutkaan. Niin paljon, että nyt olisi ollut hyvää aikaa tehdä kaikkea sitä, mistä joskus menneisyydessä haaveilin. Vaan kuinkas sitten kävikään? En edes pitkän lomani aikana tehnyt mitään kehittävää tai erikoista. Kunhan olin. Ihan laiskana. Päivästä toiseen.

Vaihtelun vuoksi käytiin sentään fiilistelemässä joulua Tertin Kartanossa. Ja ihan hiljattain piipahdin jouluostoksilla Mikkelin Kenkäverossa.

Keväästä lähtien olisi ollut aikaa kehittää itseään monella tapaa. Kaivaa esille kaappiin hautautuneet espanjan oppikirjat, opetella neulomaan ne villasukat tai lukea Sinuhe egyptiläinen. Ei nyt tullut kuitenkaan tehtyä mitään näistä. Taivaan tähtikuviot kirjakin kävi meillä kotona kääntymässä. Piti viedä takaisin, kun lainausaika meni umpeen.

Pöydälle kertyi sen sijaan Jojo Moyesin rakkaushömppää ja useampi suklaarasia. Telkkarin ääressä tuli vietettyä maratoni-istuntoja kokonaisten sarjojen tuotantokausien parissa. Ja puhelimeni muistutti siitä, että ruutuaikani oli lisääntynyt 39 prosenttia. Hups, Facebookissa vierähti taas tunti ja toinen Spider-pasianssia pelaten. Se siitä kehittävästä tekemisestä.

Vaan elämä on. Valintoja. Olisihan se hienoa, jos olisi tarmokas ja tulisi tehtyä niitä parempia valintoja. Lisättyä henkistä pääomaa painokilojen sijaan. Käännettyä huuhailu ylevämpään tekemiseen ja vietettyä ”laatuaikaa”, jolla panostaa omaan itseen. Mutta, kun ei nyt vaan oikein irronnut.

Joulun alla käytiin pikaisesti Savonlinnassa ja syötiin tunnelmallinen jouluateria Olavinlinnassa.

Tämä loma meni nyt näin. Ihan loppumetreillä tosin yritin tehdä jotain poikkeavaa. Mutta sekin meni pieleen. Kerronpa teille.

Leipominen on minusta jotenkin kiehtovaa. En osaa leipoa, mutta haaveilen siitä, että löytäisin joskus itsestäni sisäisen leipurin. Seuraan intensiivisesti suurella mielenkiinnolla Koko Suomi leipoo ja Koko Britannia leipoo ohjelmia, jotka pyörivät TV:ssä tälläkin hetkellä.

Näistä inspiroituneena päätin leipoa jouluisen glögijuustokakun, olihan meille tulossa ystäviä yökylään. Miten ihanaa olisi illalla vetäistä pöytään itse leivottu joulukakku. Röyhentää vähän rintaa ja kertoa, että ihan ite tekaisin.

Hyvä ohje löytyi ja homma käyntiin. Sain tehtyä keksipohjan ja sen päälle tuorejuustomassan liivatteineen. Sitten oli päällimmäisen kiillekerroksen vuoro.

Olin katsonut etukäteen opetusvideon You Tubesta, jossa selkeästi näytettiin kuinka kiillekerros saadaan tasaisesti levitettyä kakun päälle lusikkaa apuna käyttäen. Neste ikään kuin valutetaan varovaisesti hiljaisena norona lusikkaa pitkin. Lopputuloksena olisi tasainen ja kaunis kiillekerros.

Jeps, selvä homma siihen saakka, kunnes rupesin valuttamaan nestettä kattilasta kakun päälle. En ymmärrä, mitä tapahtui, mutta se neste vaan valahti kattilasta tuorejuustomassan päälle yhdessä hujauksessa, plops. Kaukana oli kuulakas kakun päällinen. Sekava lopputulos muistutti lähinnä mannapuuroa, johon oli kaadettu reippaasti mehukeittoa.

Ei auttanut. Kakku kylmään ja sillä aikaa olisi hyvää aikaa rakentaa päälle kakun koristeita. Koska vaatimustasoa pitää aina olla, päätin tehdä sulatetusta valkosuklaata jotain hienoa. Olin nähnyt leipomisohjelmassa jonkun pursottelevan kauniita lumihiutaleita, jollaisia päätin myös itse tehdä.

Ei siitä sen enempää. Lopputuloksen näette alla. Miehen mielestä ne muistuttavat Covid-19 virusta.

Koko kakku oli muutenkin ihan epäonnistunut. Lässähtänyt gelatiinilta maistuva rasvainen mössö. Ei tullut hyvä kakku tällä kertaa.

Poikkeuksellisen laiskan loman jälkeen jäin miettimään, että entäpä jos vain hyväksyisi itsensä epätäydellisenä kaikkine heikkouksineen. Jos ei pysty olemaan se tehokas ja kaikkeen pystyvä superminä, niin voiko hyvällä omallatunnolla olla vaan se tavallinen ja mukavuudenhaluinen oma minä.

Voisinko kerrankin tyytyä vaikka kaupan valmistaikinan joulutorttuihin sen sijaan, että painin hermostuksissani vaativien täytekakkujen mailmassa ja yritän suorittamisella todistaa itselleni jotakin?

Kiitos ihanat lukijani tästä vuodesta. Kiitos, kun olette jaksaneet seurata jorinoitani, vaikka matkoja on tänä vuonna ollutkin niukalti. Nautitaan joulusta täysillä ja ollaan armollisia itsellemme. Harvan meistä joulupöytä on Hans Välimäki -tasoa, mutta siltikään joulu ei ole pilalla.

Laiskoja ja leppoisia hetkiä teidän kaikkien jouluun. Ollaan taas ensi vuonna kuulolla.

Annemaria

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Ikääntyminen Yleinen

Löydä onnesi ja tee asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi

keskiviikko, 29 tammikuun, 2020

Menneellä viikolla olen miettinyt paljon onnea ja sitä millaiset asiat tekevät minut onnelliseksi.

Kuulostaako otsikko vähän kliseiseltä ja jopa banaalilta? Helppohan se on sanoa, mutta kun matti on päässyt kukkaroon, perhe ja työ huutavat vaateita, kaikessa on riittämättömyyden tunne ja terveyskin vielä reistailee. Ole siinä sitten onnellinen ja toimi seppänä, joka takoo omaa onneansa.

Mutta toisaalta, tämä kaikki on elämää. Sitä jokapäiväistä tapahtumien ketjua, johon liittyy niin hyviä kuin huonoja asioita, iloa ja surua, onnistumisia ja epäonnistumisia, työtä ja arkea, mustaa ja vaaleanpunaista. Tie on joskus raskas kulkea, asiat takkuavat ja suru on piiloutunut puseroon.

Siltikin uskon vahvasti, että siellä samaisen puseron laskoksissa lymyilee myös onni. Sillä vaan on aina taipumusta olla hetkittäin kadoksissa ja muuttaa muotoaan elämäntilanteiden muuttuessa. Joskus, kun olosuhteet ovat onnesi tiellä, on vaan pakko puristaa onnea esiin vaikka väkisin. Muuten ei jaksa.

Onnelle on varmasti niin monta määritelmää kuin on meitä ”onnenonkijoita” (miksi se on muuten negatiivinen sana?) vai pitäisikö puhua onnellisuuden onkijoista. Jollekin onni on jotain suurta ja ihmeellistä, toiselle sellaisia pieniä arjen valonpilkahduksia. Mutta, jotta onnea kohden voi kurkottaa, joskus on ihan hyvä miettiä, mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi. Helpompi on kaivaa onni esiin, jos tietää, mitä etsii tai ainakin tiedostaa, mikä tekee onnettomaksi.

Minulle onni on henkistä hyvinvointia ja tasapainoista mielentilaa, jolloin naurattaa vähän niin kuin sisältäpäin. Sellaista hyvää balanssia itseni ja ympäristöni vuoropuhelussa. Voin olla tyytyväinen itseeni ja voin heijastaa hyväksyntää läheltäni. Asiat on mallillaan, velvoitteet hoidettu, arki rullaa, parisuhde on seesteistä, vapaa-aikaa on riittävästi ja elämässä tapahtuu mukavia asioita.

Minun onneeni liittyy usein jonkin sortin vapautta, mahdollisuutta toteuttaa itseäni. Matkailu on yksi suurimmista intohimoistani. Se tuo mukanaan paljon asioita ja elämyksiä, jotka lisäävät elämäniloani ja täydentävät onneani.

Joskus onneni voi hetkittäin olla jopa yksinäisyyttä. Mutta jotta onni olisi täydellistä, minä tarvitsen onneeni myös toista ihmistä. Tietoa siitä, että lähellä on joku, jolle olen tärkeä ja joka välittää. Joku, joka on peruskallioni ja kiinnityspoijuni, vaikka maailma kuinka ympärilläni myrskyäisi. Joskus se peruskallio voi tuntua liian kovalta, joskus tylsältä, mutta kun se on siinä ja kestää vuodesta toiseen, se luo vakautta, joka tuntuu onnelta.

Onneni on huipussaan silloin, kun voin kokea vapauttavaa huolettomuutta. Tämä minulle on ehkä se kaikkein vaikein tavoite. Olen liiankin kanssa asioista stressaava tyyppi ja pyöritän sisälläni koko maailman murheita, halusin tai en. Tunnollisuus on minussa enempi paheeni kuin hyveeni, velvoitteet seuraavat kaikkialle ja huolisäkki on usein pullollaan. Jos vaan oppisin laskemaan enemmän irti niin luulenpa, että olisi helpompi olla onnellisempi.

Mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän olen alkanut ymmärtää kuinka suuri osa onnea on terveys. Kun mikään ei rajoita tavanomaista toimintaa, kun minnekään ei koske ja kun elimistö voi hyvin, on paljon syytä olla onnellinen.

Jos väittäisin, ettei onni ole minulle materiaa, valehtelisin. Ei raha yksin tuo onnea, mutta köyhyyttä kokeneena tiedän, ettei sitä tuo myöskään rahan puute. Päinvastoin. Minun onneni tarvitsee jonkin asteista taloudellista turvallisuutta. Ja sitä paitsi raha mahdollistaa monen sellaisen asian tekemisen, joka tuo minulle onnea. Siksi työnsyrjässä on pakko pysyä vielä muutama vuosi, vaikka työ ei itsessään minulle tällä hetkellä juuri onnea tuokaan.

Olen miettinyt paljon myös sitä, mitkä asiat nakertavat onneani. Jokainen meistä tietää kuinka paljon energiaa vievät sellaiset ihmiset, jotka kylvävät eripuraa ja lietsovat negatiivista ilmapiiriä. Kenties kateellisuuden kalvamat tyypit, jotka eivät oikeasti toivo parastasi tai onnistumistasi. Edessäpäin ovat”ystäviä”, mutta selkäsi takana muuttuvat pistäviksi käärmeiksi. Onnellisuuden kannalta olisi parempi karistaa nämä tapaukset vaikutuspiiristä.

Jos kuuntelet liikaa muiden ihmisten mielipiteitä, voit helposti mennä onnesi kanssa allikkoon. Aina on niitä, jotka kertovat, mitä pitää tehdä ja mitä ei saa tehdä. Joskus on vaan hyväksi pitää oma päänsä, vaikka joutuisitkin tekemään asioita vastoin yleistä mielipidettä tai lähipiirisi toiveita.

Onni on perustarve ja se kuuluu kaikille. Jos et toiminnallasi loukkaa tietoisesti muita, pidä oma kurssisi ja tee asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Kyse on kuitenkin sinun onnestasi.

Minä lennän piakkoin takaisin Aurinkorannikolle. Yhdestä asiasta olen aivan varma. Tällä hetkellä tämä asia tekee minut onnelliseksi.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Fuengirola Yleinen

Viikon varrella koettua ja värien kaipuuta

lauantai, 18 tammikuun, 2020

Suomen tammikuu näyttää marraskuulta. Katsoin lentokoneen ikkunasta ulos ja mietin, että kuka on sammuttanut kaikki valot.

Kotona jälleen pienen mutkan kautta. Malagan kone oli lähes tunnin myöhässä, minkä seurauksena missasin viimeisen junan. Ei auttanut muu kuin yöpyä lentokenttähotellissa ja nauttia Pringles-illallinen hytin kokoisessa huoneessa. Aamulla herätys viideltä, jotta ennättäisin ensimmäiseen junaan ja aloittamaan duunit ajoissa. Tästä se arki taas lähtee.

Aamiaisella huomasin, että tomaatit eivät maistuneet miltään. Voi näitä suomalaisia keinovalon alla kypsytettyjä kasvihuonevihanneksia. Tomaatilla ja tomaatilla on eroa. Jos aina napsii mauttomia vihanneksia, sitä unohtaa jossain vaiheessa, miltä maistuu auringon kypsentämä mehukas punaposki.

Olipa mielenkiintoista kuunnella lentokenttäbussissa kahden matkailijan keskustelua. Höristelin korviani, kun kuulin Herra X:n kommentteja Fuengirolasta. ”Sellainen suomalaisghettohan se on. Ei siellä muuta ole kuin suomalaisia, suomikauppoja ja suomiravintoloita. Jopa kadunnimet ovat suomenkielellä. Asunnot ovat homeisia, kosteita ja vetoisia. Sähkö on monta kertaa Suomea kalliimpaa ja sääkin on talvella ihan jäätävää. Kuka sinne nyt haluaa?”

Ei herra itse ollut Fuengirolassa käynyt, mutta tuttavat olivat kertoneet. Siksi hän oli lähdössä Kanarialle, se kun on sitä paljon aidompaa Espanjaa. Mitäpä tuohon nyt mitään sanomaan. Sieltähän ne tulivat taas kaikki Fuengirolan stereotypiat ”asiantuntijan” suusta. Hyvää matkaa vaan.

Kotona oli ihanaa mennä kylppäriin, joka oli lämmin. Vaikka Espanjan asuntomme saa lämpimäksi lämpöpumpuilla, kylppärimme on ilman minkäänlaista lämmitystä ja siksi aina aika viileä. Pyyhkeet on pakko nostaa kuivumaan muuanne.

Oli pitkästä aikaa ihanaa tepastella paljain jaloin lämpimällä lattialla. Tuli mieleen ne kotikaupunkini intialaisopiskelijat, joiden suurin huoli Suomeen muutossa oli ollut, että miten he tarkenevat asunnoissaan näin kylmässä maassa. Olivat onneksi joltain kuulleet, että täältä saa ostaa sellaisia lämpimiä makuupusseja, jotka kestävät jopa pakkasasteita.

Pitkän tauon jälkeen tuntui töiden aloittaminen ihan hyvältä. Luulin lamaantuvani paluusta, mutta minullahan onkin ihan hyvä flow päällä. Tauko on selvästi tehnyt hyvää. Normiarki tässä kohtaa ei maistukaan niin puisevalta kuin kuvittelin.

Olin unohtanut, miten aikaisin tulee pimeää. Missä välissä se päivä oikein olikaan? En ehtinyt huomaamaan.

Parina ensimmäisenä aamuna herättyäni en ole heti muistanut missä olen. On pitänyt vähän aikaa tuijotella makuuhuoneen seiniä ja tehdä tuttavuutta tämän toisen todellisuuden kanssa. En tiedä mistä johtuu, että olen nähnyt poikkeuksellisen paljon unia, hyvin sekavia sellaisia.

Toissapäivänä olisi pitänyt olla Matkailumessuilla Helsingissä. Tarkastelin työtilannettani ja totesin, että nyt on pakko laittaa jäitä hattuun ja leipätyö etusijalle. Harmitti jättää väliin kaikki kivat kutsut, mutta tässä kohtaa tarvitsen jokaisen työpäivän selvitäkseni aikatauluista.

Toisaalta epämääräisen käytävävaeltelun ja osastolta toiselle marhaamisen rinnalle haluaisin mennä messuille paremmalla suunnittelulla. Ottaa etukäteen yhteyttä mahdollisiin uusiin yhteistyökumppaneihin ja valmistautua miettimällä, mitä annettavaa bloggaajana minulle eri yrityksille voisi olla. Onneksi on uudet messut vuoden päästä. Sinne tähdätään.

Kävin katsomassa uuden kotimaisen elokuvan Teräsleidit. Typerästä ja täysin sopimattomasta nimestään huolimatta leffa oli ihan viihdyttävä ja antoi jopa ajattelemisen aihetta. Se, että vanhat naiset juovat viinaa ja harrastavat seksiä oli kuitenkin vain sivuseikka. Taustalla oli vakavampaa sanomaa. Onko pakko elää 75-vuotiaaksi ymmärtääkseen vasta, että omia toiveitaan pitää kuunnella?

Vähän väkisin kootun juonikuvion sai pysymään kasassa väliin jopa herkullinen ja kärkevä dialogi. Ja ehdottomasti nuo kolme upeaa ja kokenutta naisnäyttelijää: Seela Sella, Leena Uotila ja Saara Pakkasvirta. Erityisen iloinen olen myös siitä, että tässä elokuvassa on iäkkään naisen poikkeava näkökulma. Muutakin voi tehdä kuin osallistua pelargoniakerhoon…

Tuli mieleen eräs lukemani ajatus: kuolinvuoteella moni harmittelee sitä, mitä jäi tekemättä, ei niinkään sitä, mitä tuli tehdyksi. Olisiko tässä jotain muistettavaa loppu elämälle?

Viikon varren askelmittari näyttää heikkoja lukemia. Viime vuoden malliin, mieli ei halua ulos synkkyyteen. Olen poistunut kotoa vain sen verran kuin työasiat vaativat. Viikon saldo Fugessa 56,4 km + päälle 1 x padel ja 1x pingis. Lukemat viikolta kotisuomesta 19,3 km. Pitäisi varmaan laittaa jonkin sortin pakkovaihde ja ruoskinta päälle.

Mikä on sinusta suurin ero arjen välillä Suomessa ja Espanjassa, kysyi ystäväni. Hmmm, tammikuinen arki on Suomessa harmaa. Espanjan arki on kuvaannollisesti ja kirjaimellisesti paljon värikkäämpi. Osittain sitruunankeltainen, osittain palmunvihreä, vähän appelsiininoranssia, merensinistä ja häivähdys bougainvilleanpunaista. Voi hyvänen aika, miten paljon auringon lisäksi kaipaankaan noita Espanjan asuinmiljööni värejä.

Älkää sitten ihmetelkö, miksei hosita lähteä lenkille.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Yleinen

Asenne ratkaisee

perjantai, 3 tammikuun, 2020

On kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä. – Albert Einstein

Joka ikinen vuodenvaihde aiheuttaa minulla jonkin sortin itsetutkiskelua. Tekee mieli pohtia sitä, miten meni viime vuosi niin kuin omasta mielestä ja mitä toivoisin elämääni lisää tulevalle vuodelle.

Olen ajat sitten luopunut uudenvuoden lupausten teosta. Eiväthän ne kohdallani kuitenkaan pidä. Sen sijaan parempi tapa on miettiä omaa tekemistäni ja sitä, voisinko omalla toiminnallani tehdä tulevasta vuodesta entistä paremman. Voinko esimerkiksi omalla suhtautumisellani parantaa omaa ja läheisteni hyvinvointia? Pystyisinkö vahvistamaan parhaita luonteenpiirteitäni ja heikentämään negatiivisia?

Jos jotain tämä elämä on opettanut niin sen, että oikeastaan ainut asia mihin voi vaikuttaa on oma asenne ja oma toiminta. On turhaa hakata päätä seinään ja kuvitella, että muiden tekemisiin voi vaikuttaa. Siinä harvoin onnistuu, jos ylipäätään koskaan. Mikset sinä koskaan tai miksi sinä aina…? Tämä keskustelu harvoin johtaa yhtään mihinkään. Ainut, mitä sillä saa aikaan, on eripuraa.

Ei mies lopeta tupakoimista sen takia, että sanon niin tai en minä lisää liikuntaa siksi, että joku muu haluaa. En minä pysty muita muuttamaan eikä kukaan voi muuttaa minua. Muutos lähtee aina meistä itsestämme. Ainut, mihin pystyn oikeasti vaikuttamaan on oma toimintani ja oma asenteeni. Parasta siis keskittyä niihin.

Meillä kaikilla on hyvät puolemme, jos sitten ne huonot ja heikot kohtamme. Voisin itse tehdä pitkän listan asioista, jotka ärsyttävät omassa itsessäni. Vaan kuinka vaikeaa onkaan päästä eroon syvään juurtuneista käyttäytymistavoistaan? Sieltä ne aina uudestaan nostavat päätään, vaikka kuinka ajattelee, etten sorru enää reagoimaan johonkin asiaan totutulla negatiivisella tavalla. Käyttäytymisen syyt ovat usein syvällä ja juontavat menneisyyteen, joskus jopa lapsuuteen.

Paljon helpompaa on nostaa esiin hyvät puolensa ja keskittyä niihin. Olen itse taipuvainen itseruoskintaan ja ankaruuteen. On pitänyt opetella olemaan oman itseni paras ystävä ennemmin kuin pahin vihollinen.

Uutukaisen vuoden alkajaisiksi päätin keskittyä vahvuuksiini ja listata viisi parasta luonteenpiirrettäni. Uskon siihen, että jos pystyn entisestään vahvistamaan näitä ominaisuuksiani, pystyn luomaan parempaa tulevaisuutta niin itselleni kuin läheisilleni.

1. Posititiivinen asenne

Vaikka kuinka kliseiseltä kuulostaa, asenteen merkitystä ei voi koskaan väheksyä. Se oikeastaan vaikuttaa niin paljon siihen, miten me koemme ympäröivän maailmamme.

Voin pitää itseäni onnellisena, että koen olevani aika tavalla positiivinen ihminen, yltiöpositiivinen mieheni mukaan. Haluan, että maailmassani on paljon enemmän kyllä-alkuisia kuin ei-alkuisia lauseita. Kyllä onnistuu, kyllä kannattaa, kyllä osaan, kyllä opin, kyllä jaksan, kyllä selviän, kyllä kaikki järjestyy…

Voi olla, että kaikki ei mene aina suunnitellusti, mutta parempi lähteä liikkeelle sillä asenteella, että hyvä tästä tulee. Inhoan eniten ”pessimisti ei pety” -asennetta. Onko pakko jo etukäteen teilata, jos ei ole edes kokeillut? Tai jo etukäteen heittää rukkaset tiskiin: ei tämä kuitenkaan onnistu? Entäpä jos sittenkin vähän pidemmälle kokeiltaisiin ja katsottaisiin?

Olen vahvasti sitä mieltä, että asenne vaikuttaa pitkälti siihen, miksi joidenkin elämä tuntuu sisältävän paljon enemmän onnea kuin toisten. Vastoinkäymisiä ja ongelmia meillä on kaikilla, mutta paljon on kuitenkin kiinni siitä, kuinka paljon antaa niiden masentaa ja kaataa. Mitä enemmän positiivista mielialaa, sitä onnellisempaa ja parempaa elämää.

Itselleni muistutukseksi tälle vuodelle: älä mieti niin paljon sitä, mitä sinulla ei ole. Keskity siihen, mitä kaikkea sinulla on. Lasi on toivottavasti aina enemmän puoli täysi kuin puoli tyhjä.

2. Aktiivinen elämänasenne

Omasta mielestäni olen aika touhukas tapaus. Tykkään tehdä erilaisia asioita, olen utelias ja kiinnostunut vähän kaikesta. Innostun helposti, mikä ilmenee usein siinä, että minulla on samaan aikaan monta rautaa tulessa. Se huono puoli tässä on, että usein käy niin, että asiat tuppaavat jäämään vähän vaiheeseen. Tai sitten joku juttu vie minut kokonaan ja unohdan kaiken muun.

Toisaalta se hyvä puoli on, että touhukkaana pysyn vireänä. Minulla on harvoin tylsää, sillä aina on tarjolla jotain kiinnostavaa tekemistä. Kaipaan elämääni paljon vaihtelua ja se jos mikä vie minua eteenpäin uusiin juttuihin.

Oppi tälle vuodelle: keskity olennaiseen, äläkä haali itsellesi liikaa asioita. Älä myöskään unohda läheisiäsi ja ystäviäsi, vaikka sinulla olisi kuinka mielenkiintoisia juttuja meneillään. Ja se kotikin vaatii osansa ajastani.

3. Hyväntahtoisuus

Kateellisuus tai katkeruus ovat asioita, joita en tunnista. Erityisesti läheisilleni ja ystävilleni toivon kaikkea hyvää, onnea ja menestystä.

Kateellisuutta minun on muutenkin vaikea ymmärtää. Jos joku menestyy tai saavuttaa jotain, se on ihan valtavan hienoa. Koska menestyksen taustalla on usein pitkäjänteinen työ ja osaaminen, kannattaa enemmän miettiä, voisinko itse oppia tästä jotakin.

Minulla on terävä kieli, jota tulee suitsia ja pitää enemmän kurissa. Vaikka en tarkoittaisikaan mitään pahaa, tulen joskus sanoneeksi asioita, jotka tahtomattani voivat loukata. Myös silkan hyväntahtoisen asenteen lisäksi, voisin tarjota läheisilleni enemmän konkreettista apua.

4. Iloisuus

Kukapa ei olisi kuullut sanontaa ”Ilo irti vaikka syrän märkänis”. Naurulla on ihme mahti. Se yhdistää, lohduttaa, vapauttaa ja rentouttaa. Nauru ja iloa ei voi elämässä olla koskaan liikaa. Olen tietoisesti pitänyt itsessäsi naurun herkässä.

Iloa minulle syntyy hyvinkin pienistä asioista. Valmis aamiainen, jokin visuaalisti kaunis yksityiskohta, ystävän kannustus, aurinkoinen päivä, hyvä ruoka, onnistunut työjuttu, oikeastaan joka päivä on niin tuhottaman monta asiaa olla onnellinen.

Mies meillä varmasti tietää, että saatan sanoa monta kertaa päivässä ”voi, olen niin iloinen.” Tämä lempimottoni ja kyky poimia arjen keskeltä pieniä ilonnaiheita saatelkoon tätäkin vuotta.

5. Herkkyys

Jos ystäviltäni kysyttäisiin, pitävätkö he minua herkkänä, luulen etteivät. En ole niitä ihmisiä, joille tulee helposti tippa silmään liikuttumisesta. Sen sijaan, minua herkistävät voimakkaasti erilaiset visuaaliset asiat ja tässä kohtaa koen itseni joskus erilaiseksi. Koen, että minulla on laaja tunneskaala luontoon, taiteisiin ja muihin visuaalisiin asioihin.

Tätä on vaikea selittää, parempi sana voisi olla ehkä intohimo. Saan niin suuria kiksejä ja syviä tuntemuksia esimerkiksi kauniista maisemasta, jonka värjää juuri oikea valo tai vaan upeista seinäkaakeleista tai intohimoisesta flamencoesityksestä, jonka näin viime viikolla. Saatan haltioitua aivan totaalisesti jollekin toiselle merkityksettömästä ja pienestä jutusta, mutta minulle suuresta ja vaikuttavasta.

Juttuni alkoi itse Einsteinin lainauksella: On kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä. Viimeisessä lauseessa on niin paljon sellaista asennetta, jota soisin itselleni entistä enemmän. Ei se huono asia ole, jos linsseihin laittaa vähän vaaleanpunaista filtteriä. Muutenhan niin moni asia näyttäytyy liian usein liian harmaana.

Odotan, että tästä vuodesta tulee ihmeellinen vuosi.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Fuengirola Yleinen

Ja ihmisillä hyvä tahto, vai onko sittenkään?

perjantai, 4 lokakuun, 2019

Rakkaat ihmiset. Tällä viikolla Ilta-Sanomien toimittaja otti minuun yhteyttä. Oli kuullut, että olen asustellut viime talvena useamman kuukauden tuolla Etelä-Espanjan Fuengirolassa. Kaupungissa, mistä kaikilla näyttää olevan jonkinmoinen mielipide. Vaikkei olisi siellä kuuna päivänä käynytkään.

Toimittaja halusi tietää, mitä tykkäsin talven vietosta Aurinkorannikolla. Blogini lukijani tietävät, että kyllähän minä tykkäsin. Paljon. Enemmän kuin uskoin. Tämän kerroin toimittajalle. Meidän paras talvi koskaan.

Kerroin, kuinka valo ja aurinko tekivät hyvää. Kuinka rakastin lenkkejämme pitkin meren rantoja. Kuinka arjen vietto sujui kaikin puolin jouhevasti. Ja kun emme lomalla olleet, oli mukava lisäarvo, että erilaisia palveluja sai myös omalla äidinkielellään. Mukavaa oli myös, että tarvittaessa sosiaalista elämää oli tarjolla ilman kielimuuria.

Kerroin kuinka edulliset elinkustannukset pitivät taloutemme kurissa, vaikka olinkin pitkiä aikoja pois työstä.

Jos Ilta-Sanomien lukijoiden mielipiteisiin on uskomista, tällaisia asioita ei pitäisi kertoa. Fuengirola on ensinnäkin ihan väärä valinta, ihan pelkkä turistirysä. Siellä on myös liikaa suomalaisia (minä en vieläkään ymmärrä, mitä pahaa suomalaisissa on).

Ja talvella siellä on ihan liian kylmää. Saa vain palella homeisissa ja kylmissä asunnoissa. Pahimmassa tapauksessa saa keuhkokuumeen.

Ja jos se ruoka on edullisempaa, sähkö ainakin on kalliimpaa.

No niin. Lähes 180 kommenttia, joista suurimmasta osasta välittyi raskassoutuinen negatiivisuus. Tuli vain mieleen, että tarvitsevatkohan nämäkin ihmiset aurinkoa enemmän? Ehkä kyse on sittenkin D-vitamiinin puutteesta? Olen kuullut, että se voi aiheuttaa masennusta.

Vai mitä mieltä olette näistä? Uskallan lainata blogissani muutamaa Iltiksen jutun kommentoijaa.

Suomalaisuudesta

Sitten kokoonnutaan suomibaareihin ryyppäämään ja syömään suomalaista ruokaa illasta toiseen, eikä osata muualle mennä. En nyt halua nimeä mainita, mutta pari tv:stäkin tuttua siivotonta räkälää kerää illasta toiseen porukkaa katsomaan suomalaisia urheilukanavia, ja syömään hirvittävän kallista huonolaatusta suomalaista ruokaa! Käsittämätöntä!”

Ei ole tullut käytyä, enkä osaa sanoa mitään Suomi-baarien ruuasta. (Olen kuullut, että jotkut ovat kehuneet jonkun Suomi-baarin pizzoja erinomaisiksi). Usko tai älä, mutta espanjalaiset ovat melkoista ruokakansaa. Hyvistä ravintoloista ei Fuengirolassa ole pulaa.

Itse olen valinnut Etelä-Euroopasta toisen paikan asuinpaikakseni. Paikkaa en paljasta, koska en halua nähdä täällä kieltä osaamattomia, kulttuuria ymmärtämättömiä ja sivistyksen sekä käytöstapojen puutteesta kärsiviä suomalaisia.”

Minä näen kyllä suomalaiset ihan toisessa valossa. Maailmanlaajuisesti olemme kielitaitoinen ja korkeasti koulutettu kansa.

Valitettavasti täälläkin (Nizzassa) kuulee joskus suomen kieltä. Muutoin tämä olisikin täydellinen alue.”

Mitä ihmeen pahaa on Suomen kielessä? Mitä enemmän olen matkustanut, sitä mukavampaa minusta on kohdata maailmalla maanmiehiä ja -naisia.

Katukuva rumaa ja suomituristeja ja asukkaita aivan liikaa. Siellä sitten suomalaiset ryyppäävät ja rellestävät, hyi.”

No, jotkut ryyppäävät kansallisuuteen katsomatta myös Montpellierissä, Kööpenhaminassa, Berliinissä ja Firenzessä. Myös minun kotikulmien lähiökapakassa. Mutta mitä tekemistä minulla on niiden kanssa?

Sitten kun ostan kämpän Espanjasta, niin en ainakaan mistään suomi-kommuunista.”

Se on hyvä asia, että jokainen voi ostaa asunnon omien toiveidensa ja tarpeidensa perusteella.”

En ikinä matkusta paikkaan missä menut ovat Suomeksi.”

Minä valitsen matkakohteet aika erilaisten kriteereiden perusteella.

Hintatasosta

Jos pääomaa löytyy ei tarvitse hehkuttaa halvoista hinnoista lainkaan.”

Näkyy olevan köyhien, ruokamenoja laskevien paikka. Ei ole ruokamenoja tarvinnut laskea Suomessakaan.”

Ollaan tällaisia ihan taviksia ja joudumme välillä kyllä katsomaan vähän menojemme perään.

Huolenpitoa

”Voi kyllä käydä niinkin, että viimeistään usean talven jälkeen Suomi säineen alkaa tuntua ihan kivalta. Viimeistään kun katsoo rypistynyttä ja aurinkokeratoosin pilkuttamaa naamaansa.”

”Kannattaa muistaa, että jos muuttaa sinne yli kuudeksi kuukaudeksi, Suomen sosiaaliturva katkeaa heti.”

”Oottehan ilmoittanut espanjan verottajalle, jos omistatte omaisuutta suomessa tai muualla yli 50 tuhannen arvosta.”

”Miten se sanonta kuuluu…ja raukat menkööt merten taa. Ja monet tulee metalliarkussa takaisin kotiin.”

”Surkea sisäilma homettakin varmaan. Suomalaisissa sairaudet jyllää, keuhkokuume näytti olevan eniten pinnalla. Herkästi pöpöt tarttuu, hygieniataso ihan eri luokkaa, meidän kotomaahan verrattuna.”

”Tuon ikäisenä ihan jees ja suotavaa kun alkaa olla elämä ehtoopuolella ja vanhoja luita kolottaa.”

Ihan liikuttavaa tällainen huolenpito. Sen verran itsekäs ihminen olen, etten jaksa itse tuntemattomista ihmisistä välittää näin paljon. Kiitos paljon. Olen otettu.

Yhteiskunnallinen kannanotto

”Kaikki, huom. kaikki olette riippuvaisia kotimaasta ja sieltä tulevista tuloista. Ihan turha hehkutella kun kaikki on pelkkää matkailua ja kyllä routa aina porsaan kotiin ajaa.”

”Paitsi että näiden ilmastovälinpitämättömien takia kirpakoita ilmoja ei enää pian ole, vaan ilmasto vastaa Suomessa Britteinsaarten nykyistä. Onneksi lentohäpeä tulee kohta Suomeenkin. ”

”Tämä hiilidioksiidin suurtuottaja joutas jäädäkin espanjaan.”

Lapsuudenkodissa ei matkusteltu, köyhiä kun oltiin. Nuorena ei taas ollut rahaa matkustaa opintotuen ja -lainan varassa kun elelin. Sitten meni parikymmentä vuotta lähinnä työn teossa. Silloin ei ollut juuri aikaa matkustamiseen, lomia kun ei paljoa ollut.

Mutta tulipahan pantua oma kortensa kekoon yhteiskunnan hyväksi yrittäjänä, veronmaksajana ja myös työllistäjänä. Ja nyt kun vihdoin olisi aika toteuttaa unelmia, ei saisi matkustaa, koska maailma tuhoutuu. Huolimatta siitä, että herätän pahennusta, päätin tässä kohtaa olla ahdistumatta.

Ja jotta kaikki ei olisi näin synkkää, loppukevennyksenä Juhan kommentti.  Jossain on ihminen, jolla on hyvä tahto. Kiitos Juha.

On ihanaa kun on paikka, missä aurinko paistaa aina. Siellä iltaisin tosiaan tulee viileää, mutta se ei niinkään haittaa. Sitähän voi olla ilman suomihypetystä sielläkin ihan hyvin. Tai sitten siitä voi nauttia. Seuransa voi valita. Ei ole pakko tehdä kuin muut. Ole oma itsesi. Kaikkialla missä olet. Se on paras vinkki minkä voi antaa. Espanja on upea paikka, suosittelen! ”

Jos haluat lukea tuon Ilta-Sanomien haastattelun, täältä löytyy.

Onnellisuutta teille kaikille! Toivottavasti löydätte oman mansikkapaikkanne.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

Elämäntaito Yleinen

Alavireinen syyskuu ja tulevia matkoja

torstai, 19 syyskuun, 2019

Syksyllä on kumma vaikutus. Niin paljon kuin syksyn pirteistä keleistä ja väreistä pidänkin, syksy saa minussa aikaan tunnepuolella jonkinasteista alavireisyyttä. Syksy enteilee kesän kuolemaa ja kantaa mukanaan tietoisuuden talven tulosta. Pimeys ja kylmyys ottavat vallan.

Vaikka en missään nimessä ole masennukseen taipuvainen, tämä syksy on ollut poikkeuksellinen. Olen huomannut itsessäni piirteitä, jotka eivät ole käyttäytymiselleni tyypillisiä. Se, että aamuisin on vaikeaa nousta ylös, on tavallista. Mutta se, että heräilen öisin miettimään kaikenlaisia asioita, on outoa. Kaikki te, joita yö valvottaa tiedätte, että yleensä asiat saavat yöaikaan tumman sävyn.

Toinen asia, jota en tunnista omakseni, on tietynlainen tarmottomuus. Valon vähenemisen myötä tuntuu kuin valo sisälläni myös vähenisi. En jaksa innostua asioista samaan tapaan kuin aiemmin. Lenkille meno on pakkopullaa, en oikein saa aikaiseksi tavata edes ystäviä ja parisuhteessakin mennään kuin parasta ennen päiväys olisi ohitettu.

Oma olemus tuntuu nuhjuiselta ja harmaalta kuin syksyinen sadepäivä. Peilistä tuijottaa takaisin kaksi väsynyttä silmää. Vanhenemisen tuomia muutoksia omassa kropassa on entistä vaikeampaa hyväksyä. Eikä mielialaa yhtään nosta vyötärölle kertyneet makkarat.

Parantaakseni tilannetta edes jotenkin päätin kiinnittää entistä enemmän huomiota siihen, mitä suustani laitan sisään. Makeanhimoon söin sokeria ihan turhan paljon ja siksi aloitin karkkilakon. Sillä seurauksella, että suklaata, mielialalääkettäni, tekee aivan kamalasti mieli. Siis aivan järkyttävän paljon. Saapa nähdä kuinka kauan pystyn pitämään mielihaluni aisoissa.

Olen varma, että tämä alavireisyys on ohimenevää. Elämä on sellaista, ettei aina jaksa mennä täysillä ja olla tarmokas. Ehkä me vaan tarvitsemme välillä aikalisiä, joilloin voi taivaltaa ilman tehopisteiden vaatimusta. Vetäytyä hetkeksi omaan poteroonsa omassa rauhassa tutkailemaan omia mielentilojaan ja tuntemuksiaan.

Ehkä tässä syksyssä kaikkein parasta on tietoisuus tulevista mukavista matkoista. Tarkimmat blogini lukijat ovat varmaan rivien välistä joissain kohdin huomanneet, että muuttolintuvaihe Espanjaan koittaa meille jälleen tänä syksynä.

Niin, olemme vuokranneet Fuengirolasta saman asunnon kuin vuosi sitten ja loppusyksystä marraskuinen ankeus vaihtuu Andalusian auringon alle. Viime vuotinen kokemus talven vietosta Costa del Solilla oli niin hyvä, että päätimme ottaa homman uusiksi.

En olisi koskaan voinut uskoa, että menemme toistamiseen samaan paikkaan. Ehkä tämä kertoo omalta osaltaan siitä, kuinka hyvin Fuengirolassa viihdyimme. Menimme kokeilemaan sillä periaatteella, ettei meillä ole mitään hävittävää, vaikka Fuengirola-aika olisi osoittautunut huonoksi päätökseksi. Toisin kävi. Viihdyimme paremmin kuin osasimme odottaa.

Jotensakin on vapauttaa mennä tuttuihin ympyröihin uudelleen, vähän niin kuin kotiinsa menisi. Kun laukut on purettu, voi asettautua taloksi ja siirtyä kotoisaan elämään.

Odotamme innolla myös näkevämme uusia puolia Andalusiasta. Vaikka viime talvena kiersimme monessa uudessa paikassa, paljon jäi näkemättä. Andalusia jäi matkailullisesti kesken.

Loppuvuoden aikana aiomme käydä Atlantin puolella Cadizissa. Olen käynyt yksin muutama vuosi takaperin tuossa kaupungissa, mutta silloin en vaan jotenkin päässyt sinuksi paikan kanssa. Päätin antaa Cadizille uuden mahdollisuuden. Katsotaan miltä kaupunki tuntuu nyt kaksistaan.

Toinen toivekohteemme tänä vuonna on ihana, ihana Sevilla. Aiemmalla reissullani Sevillaan tarkoitukseni oli viettää siellä vain muutama päivä. Tykästyin kaupunkiin kuitenkin niin paljon, että siellä vierähtikin kokonainen viikko. Palan halusta viedä mieheni moniin Sevillan mielenkiintoisiin kaupunginosiin.

Talvea tässä siis odotetaan ihan innoissamme. Uskaltaako oikein sanoakaan kuinka hyvältä tuntuu tietoisuus siitä, että pimeydestä voi astua valoon ja kylmyydestä aurinkoon. Tästä on alavireisyys kaukana.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Yleinen

Kyllä on hyvä sana

keskiviikko, 4 syyskuun, 2019

Kumpia sinulla on enemmän, mahdollisuuksia vai uhkia?

Tällä viikolla minua kosketti pieni teksti ja kuva jollain Lappi-ryhmän Facebook-sivustolla. Kuvassa oli kivi, johon oli kaiverrettu miehen nimi sekä syntymä- ja kuolinvuosi.

”Isäni ei ehtinyt eläessään käydä Lapissa. Tänään äiti, joka on itse liikuntarajoitteinen ja muistisairas, vei kiven hänen puolestaan Saanan huipulle. Koko matka sinne ja takaisin kesti yli 7 tuntia, mutta hän teki sen. Ollaan niin ylpeitä.”

Jäin miettimään tuota kuvaa ja tekstiä pitkän aikaa. Siinä oli minusta kiteytettynä jotain sellaista periksiantamattomuutta, josta jokaisella meistä olisi opittavaa. Oli olemassa haave ja päämäärä. Oli olosuhteet, jotka eivät tehneet tavoitteeseen pääsyä helpoksi. Siitä huolimatta äiti päätti yrittää. Tytär voi olla syystäkin ylpeä.

Saanan huipulla käyneenä tiedän, että matka on liikuntarajoitteiselle varmasti pitkä ja raskas. Moni olisi varmasti tuossa tilanteessa sanonut ne tavalliset sanat: ei onnistu. Tätä ei voi tehdä. En pysty.

Tämä rouva ajatteli toisin. Unelma toteutui, vaikka etukäteen oli tiedossa, ettei matka ehkä tulisi olemaan helppo. Samalla toteutui kaksi unelmaa. Hänen miehensä muisto jäi elämään yhdelle Lapin hienoimmista tuntureista. Tähän vaadittiin sinnikkyyttä ja paljon mahdollistava sana kyllä.

Oletko koskaan miettinyt, kuinka paljon enemmän käytämme sanaa ei kuin kyllä? Ja samalla jäämme todennäköisesti monta hyvää kokemusta köyhemmiksi. En jaksa, en halua, en osaa, en opi, en uskalla, en ehdi, ei kannata, ei onnistu, ei ole aikaa… kuulostaako tutulta?

Olemme mestareita keksimään erilaisia syitä ja selityksiä, miksi jotain asiaa ei voi tehdä. Olosuhteita on aina helppo syyttää niin isoissa kuin pienissä asioissa. Tiedäthän, sää on joko liian kylmä, liian kuuma, liian tuulinen, liian sateinen… Entäpä, jos seuraavalla kerralla ennen selityksiä toteaisitkin, että sää on juuri sopiva.

Jos et pysty muuttamaan olosuhteita, omaa käyttäytymistäsi ja asennettasi pystyt. Onko pakko ensimmäiseksi ajatella asioita huonoimman kautta? Mitä tapahtuisikaan, jos useimmin ajattelisimme asioita ensin onnistumisen kautta? Olisiko meillä tällöin myös enemmän onnistumisia?

Ei sanalla suojelemme usein itseämme epäonnistumisilta. Kun sanoo ei, ei tarvitse yrittää, ei tarvitse ponnistella, ei tarvitse ottaa riskiä ja kohdata epäonnistumisen häpeää. Ei myöskään saavuta yhtään mitään.

Lupasin itselleni, että seuraavan kerran kun tekee mieli ensimmäiseksi sanoa ei, sanonkin kyllä. Tai edes lupaan kokeilla ja katsoa kuinka käy. Oikeastaan siitähän elämässä on juuri kyse. Onnistumisista ja epäonnistumisista.

Yksi asia on varmaa. Harvoin voi onnistua, jos ei ota epäonnistumisen riskiä. Ja jos ei yritä. Ensin tarvitaan vain onnistumisen mahdollistava sana kyllä.

Kuvat ovat Pyhä-Nattaselta Sodankylästä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista