Browsing Tag

Andalusia

Pääsiäinen Andalusiassa – hieman häkellyttävää kansanperinnettä

Nuoret miehet kantamassa tonnien painoisia Jeesus ja Neitsyt Maria patsaita. Pääsiäiskulkueet täyttävät Andalusian kaupunkien ja kylien kadut.

Olen varmaankin järjiltäni. Vai, mitä olette mieltä siitä, että voin tuijottaa tuntitolkulla Andalusian TV:stä pääsiäiskulkueiden hidasta ja yksitoikkoista menoa pitkin Malagan ja Sevillan katuja? Sadat miehet kantavat satoja Jeesus ja Neitsyt Maria patsasviritelmiä pitkin kaupunkien katuja. Suoraa lähetystä näistä kulkueista voi katsoa Andalusian tv-kanavalta koko pääsiäisviikon, Semana Santan, lähes 24/7 joka ikinen päivä.

Sen lisäksi minun on pitänyt käydä katsomassa kulkueita ja tronojen eli patsaslavettien kantoa livenä Fuengirolan vanhassa kaupungissa ja naapurikaupunki Benalmádenassa. Olen koukuttuneen kiinnostunut tästä vanhasta perinteestä, vaikka en, anteeksi vaan, tästä hieman omituisesta sekamelskasta ymmärräkään oikein yhtikäs mitään.

Jotain äärimmäisen kiehtovaa on siinä, että jopa useita tonneja painavia patsaslavetteja kannetaan jopa usean sadan ihmisen voimin. Ja näin on tehty vuosisatoja. Mitä suurempi kaupunki, sen suuremmat lavaviritelmät ja sitä mittavammat kulkueet.

Benalmádenassa kantajiksi oli kelpuutettu myös naiset.

Korkeat patsasviritelmät huojuvat ja heiluvat kapeilla kaduilla, joissa on tiivis tunnelma reunustoille katsomaan tulleesta yleisöstä. Homma näyttää itse asiassa jopa pelottavalta. Mitä jos tuo valtaisan kokoinen ja painava viritelmä lähtisi tungoksessa kaatumaan?

Menoa tahdittaa yksinkertainen rummutus ja puhallinmusiikki. En voi mitään sille, että soinnista tulee mieleen Kummisetä elokuvien musiikki. Sen lisäksi kulkueiden ympärillä häärää huppupäistä suippolakkiporukkaa, joiden asut yhdistää väistämättä Ku Klux Klanin kaapuihin. Joissain kulkueissa mukana on myös mustiin pukeutuneita naisia.

Suitsukkeen katku täyttää ilman, kynttilän liekit lepattavat patsaslaveteissa ja yläpuolisilta parvekkeilta heitellään ruusun terälehtiä. Väliin soitto lakkaa ja kulkue pysähtyy, kun jostain parvekkeelta lauletaan ylipursuavan tunteenpaloista valitussikermää.

Ja taas meno jatkuu, askel askeleelta, hitaasti metri metriltä. Muutaman kymmenen metrin välein kumautellaan kelloon merkiksi tauosta. Tronot ovat tosiaan niin painavia, että kantajat tarvitsevat lepotaukoja vähän väliä.

Huppupäät ovat päässeet jopa pääsiäisleivokseen.

Kulkueista vastaavat katolisen kirkon hyväksymät veljeskunnat, joista vanhimmat on perustettu jo 1200-luvulla. Mielenkiintoista näissä kulkueissa on jopa ulkopuoliselle välittyvä voimakas yhteisöllisyyden tunne. Jokainen mukanaolija on osa vanhaa perinnettä. Mukana on kaiken ikäisiä pienistä lapsista vanhuksiin.

Pääosin tronojen kantamisesta vastaavat nuorehkot miehet, joille tehtävä on ilmeisemmin kunnia-asia. Joillain paikkakunnilla osa kulkueista jouduttiin sateen vuoksi perumaan. Pettymys oli kantajille selvästi suuri, sillä näinpä aikuisten miesten puhkeavan jopa kyyneliin harmista. Monisatapäiset kulkueet vaativat takuulla valtaisan määrän talkootyötä.

On hienoa, että tällaiset traditiot säilyvät ja jatkavat vuosisataisia perinteitä. Vaikka kaikille kulkueisiin osallistuminen ei edustaisikaan niin voimakkaita uskonnollisia tarkoitusperiä, on siihen osallistuminen selkeästi yksi tapa ilmaista omaa kansallista identiteettiä.

Väkisinkin tuli mieleen, että meillä mietitään sitä, pitäisikö suvivirren laulamisesta kouluissa luopua.

Mukava blogijuttu Espanjan pääsiäisperinteestä löytyy Eevagamunda -blogista täältä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

Frigiliana – ehkä se kaikkein kaunein Andalusian valkoinen kylä

Rakastan Andalusian valkoisia kyliä. Siitäkin huolimatta, että ne muistuttavat toisiaan. Viimeisten kuukausien aikana on tullut nähtyä yksi jos toinenkin valkoinen kylä, pueblo blanco, enkä oikeastaan osaa edes sanoa, eroavatko ne juurikaan toisistaan.

Valkoiset kivitalot jököttävät kerroksittain pitkin rinteitä. Kapeat kujat johdattavat kulkijaa yhä ylemmäs näköalojen aina vain parantuessa. Vuorijono piirtää horisonttia.

Talojen vierustoja myötäilevät kymmenet kukkaruukut, joiden viherkasvit ja kukat tuovat kontrastia muuten valkoiseen maailmaan. Jokunen väriläiskä on saanut sijansa talojen seiniltä.

Elämänmeno kylissä on verkkaista, mitä nyt alemmilla tasoilla keskusaukion ympäristössä turistit hypistelevät matkamuistoja tai paistattelevat päivää ravintoloiden terasseilla. Ylemmillä kujilla on hiljaisempaa. Ehkä kohtaat vain satunnaisen vanhuksen, jonka kanssa voi vaihtaa tervehdykset tai päiväunia vetelevän raukean simasuukissan. Näillä kujilla aika tuntuu pysähtyneen.

Mitä aurinkoisempi keli, sitä valkoisemmiksi ja hohtavimmiksi talot muuttuvat. Ja sitä sinisemmältä talojen väleistä pilkottava sininen taivas näyttää. Kontrasti on jyrkkä ja yksinkertaisuudessaan kaunis.

Juuri tällaiselta näytti valkoisista kylistä ehkä se kaikkein viehättävin, Frigiliana.

Kuuden kilometrin päässä rannikkokaupunki Nerjasta sijaitseva 3000 asukkaan kylä sijaitsee noin 300 metrin korkeudessa vuoristossa. Nerjan linja-autoasemalta pääsee kätevästi bussilla reilun euron hintaan. Tarkista kuitenkin bussien aikataulut. Esimerkiksi sunnuntaisin bussi kulkee vain kuusi kertaa suuntaansa päivän aikana.

Frigiliana oli viehättävä ja kuvauksellinen. Talot olivat hyvinhoidettuja ja lähes joka nurkka pursuili kaikenlaisia pikkusieviä yksityiskohtia. Kameralla riitti töitä huolimatta siitä, että nousu ylemmäs oli hikistä puuhaa auringon ollessa tällä kertaa melkoisen armoton. Toisaalta kirkkaassa auringonvalossa valkoiset kylät ovat minusta parhaimmillaan. Mitä aurinkoisempaa, sen valkoisempaa.

Jäin miettimään sitä, miltä tuollainen kylä näyttäisi iltavalaistuksessa. Romantisoin itseni istumassa lyhtyjen valossa terassilla tähtikirkkaan taivaan alla. Tämä pitäisi kyllä kokea ja päiväretken sijaan jäädäkin yöksi.

Millainen tunnelma mahtaisi olla, kun turistit ovat lähteneet ja rauha palannut pieneen kylään? Siitä pitänee ottaa vielä jossain vaiheessa selvää. Frigiliana oli maineensa veroinen. Andalusian kaunein ja romanttisin kylä, kenties.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Täydellinen lomamoodi – rantalomanen Nerjassa

Hola pitkästä aikaa. Päivät kuluvat sellaista haipakkaa, etten edes blogia ole viimeiseen viikkoon ennättänyt päivittämään. Aika vaan soljuu sulavasti ihan tavallisen arjen merkeissä. Kaupassa käyntiä, kotiaskareita, merenrantalenkkejä, kampaajalla käyntiä, muutama päivä vieraiden houstaamista ja jossain välissä vähän shoppailuakin.

Vaihtelevien ja melko viileiden päivien jälkeen sää on vaihtunut lähes helteisiin keleihin. Huomasin, että omasta garderoobistani uupuu kevyitä kesävaatteita ja siksi on pitänyt kierrellä vähän vaatekauppoja kesämekkoa ja -puseroita metsästäen.

Fuengirola on minusta oiva ostoskaupunki. Jos et ole merkkivaatteiden perään, mukavan hintaista kesäretonkia täältä saa kohtuuhinnalla. Erityisen ihastuksissa olen edullisiin pellavavaatteisiin, joista Suomessa saa maksaa usein moninkertaisen hinnan.

Se, mistä itse asiassa piti kertoa, on meidän viikonlopun rantalomanen. Lähdimme ihan ex tempore pikku matkalle inspiroituneena säätiedotuksesta, joka  lupasi viikonlopulle mahtavan lämmintä ja aurinkoista. Mielessä siinsi turkoosinvärinen meri ja pieni rantakaupunki.

Kun ulkomailla asustelee pidemmän aikaa, tuntuu ihan siltä kuin maan sisällä matkatessa tekisi uusia ulkomaanmatkoja. Ainut ero on siinä, ettei tarvitse lentää mihinkään, eikä matkustaa tuntitolkulla. Eikä myöskään maksaa paljoa, niin kuin ei nytkään.

Kissanpäiviä

Löysin meille erittäin kohtuuhintaisen majoituksen Nerjasta, reilun 20 000 asukkaan rantakaupungista 50 kilometrin päästä Malagasta itään.

Tuumasta toimeen, parin yön hotellivaraus sisään ja seuraavana aamupäivänä matkasimme paikallisjunalla kotipysäkiltä ensin Malagan Maria Zampranon rautatieasemalle ja sieltä viereiseltä bussiasemalta Nerjaan. Reilun tunnin mittainen bussimatka kustantaa ainoastaan noin viisi euroa/suunta.

Vähän naureskelimme matkalla, että lähdimme kotoa Fuengirolasta parin päivän rantalomalle. Olen käynyt Nerjassa muutama vuosi takaperin ja siitä jäi ihan positiivinen kuva. Edellisen matkani pääsyy oli Nerjan merkittävin nähtävyys tippukiviluolat.

Tällä kertaa halusin käydä Nerjasta muutaman kilometrin päässä sijaitsevassa Frigilianassa. Tätä piskuista vuoristokylää pidetään yhtenä Andalusian kauneimmista valkoisista kylistä ja ihastuttavahan se olikin. Frigilianasta tulossa juttua vähän myöhemmin.

Parasta Nerjassa ovat kauniit rannat ja näköalat. Ja onhan Nerjassa toki muutakin kauneutta.

Jänskäsin vähän valittua majapaikkaamme. Ydinkeskustassa sijaitseva Mena Plaza hotelli oli saanut booking.comissa loistavat arvostelut, eikä 54 euron vuorokausihinta parvekkeellisesta huoneesta aamiaisella päätä huimannut. Se mikä vähän arvelutti oli hotellin vain kahden tähden luokitus.

Ennakkoluulot olivat turhaa. Oikeastaan en tajua, miksi hotelli on luokiteltu noin alas, sillä kolme tähteä sille olisi kuulunut mennen tullen. Mena Plaza on siisti ja melko uusi hotelli. Sijainti ydinkeskustassa on loistava lähellä linja-autoasemaa, rantaa sekä ravintola- ja ostoskatuja. Sängyt olivat hyvät ja buffetaamiainen parempi kuin monissa neljän tähden hotelleissa. Plussaa myös huoneen tyhjästä jääkaapista, jonne sai mukavasti cavan ja vesipullot kylmään. Ainut miinus oli, ettei missään mainittu, että hotellin katolla oleva uima-allas oli remontissa.

Nerja on viehättävä lomakaupunki. Ehkä liian pieni pidempään asumiseen, mutta mataline taloineen ja viehättävine katuineen täydellinen lomakohde erityisesti, jos pidät auringosta ja rannoista.

Kauniit kallioiden reunustamat hiekkapoukamat, upeat näköalat ja lukuisat kiinnostavan näköiset ravintolat saivat ainakin meidät viihtymään. Ja pilvettömältä taivaalta hehkuva aurinko käänsi parhaimman lomamoodin päälle.

Mena Plaza hotelli Nerjassa on yli 300 ravintolaa, mistä valita. Lomatunnelmissa.

En tiedä tekeekö Nerjaan enää kukaan suomalaisista seuramatkajärjestäjistä matkoja, sillä suomen kieltä ei juurikaan kaduilla kuulunut. Kaupunki näytti olevan englantilaisten, saksalaisten ja ruotsalaisten suosiossa ainakin kaduilla kuultujen kielten perusteella.

Nerjan kaupunki mainostaa itseään Euroopan parhaalla ilmastolla. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Nerjan sijainti on muita Costa del Solin kaupunkeja lämpimämpi ja kosteampi. Tästä syystä ympäristö on täynnä hedelmä- ja vihannesviljelmiä, mm. avokado- ja mangopuita näytti olevan vähän kaikkialla.

Vieraassa kaupungissa ruokapaikan löytäminen on aina tuuripeliä. Tällä kertaa meillä kävi mäihä. Bongasin keskustasta pelkistetysti sisustetun Pápalo -nimisen ravintolan. Seinään kiinnitetty aasialaisvivahteinen ruokalista herätti kiinnostusta, sillä tässä kohtaa meitä on alkanut perinteinen andalusialainen keittiö tapaksineen jo vähän kyllästyttää.

Perfecto, tekisi Pápalosta mieli sanoa. Kauniita annoksia, jotka tarjoiltiin kauniilta astioilta, makumaailmaltaan vivahteikasta hieman erilaista fuusiokeittiötä, ystävällistä palvelua eikä mitään kohtuuttoman hintaista. Ravintola on avannut ovensa viime joulukuussa.

Seuraavana iltana päätimme vähän säästää ja mennä edullisesti pizza/salaattilinjalla. Nyt ei mennyt ihan putkeen, mutta niinhän se on, että sitä saa mitä tilaa. Aina ei onnistu syömään halvalla hyvin, ei edes Espanjassa.

Pápalo oli meille mieleen.

Nerjan keskustassa, meren äärellä, on upeista näköaloistaan tunnettu Balcón de Europa, Euroopan parveke, josta tosiaan avautuu ihastuttava näkymä alas merelle. Minun teki viimeisenä iltanamme mieli mennä istuskelemaan jonnekin rannan yläpuolella sijaitsevista ravintoloista, joista avautuu hienot näkymät merelle.

Yleensä näissä näköalapaikoissa saa maksaa ”näköalalisää”, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että juomien hinnat ovat roimasti kalliimpia kuin missään muualla. Balcón de Europan vasemmalla puolella on pieni kahvila/baari Calabella. Sisustus on jäänyt menneille vuosikymmenille, eikä paljoa houkuttele poikkeamaan sisään. Mutta mene kuitenkin.

Kahvilan perällä ulkoterassilla ei ole kuin muutama pöytä, mutta ne sijaitsevat parhaimmalla mahdollisella näköalapaikalla. Ja mikä parasta, tässä paikassa ei rokotettu hinnoilla. Neljän euron mojitossa jäämurska oli nuijittu käsin, mutta maku oli aito. Enpä keksi äkkiseltään parempaa paikkaa siemailla drinksua pimenevässä etelän illassa.

Balcón de Europa Täydellinen mojitohetki.

Nerjasta kannattaa käydä. Kaupunki on pieni, joten huippusesonkina se on varsin aika täysi ja tukkoinen. Jos voit, mene syksyllä tai näin keväällä ja mieluiten aurinkoisella säällä. Nerja on idylli aurinkoisesta rantakaupungista. Turkoosin värinen kirkas meri houkuttelee, vaikka ei niin rantaihminen olisikaan. Lomatunnelma on taattu.

Aiemmasta Nerjan reissusta voit lukea täältä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusian Arcos de la Frontera – historialla kuorrutettu valkoinen kaupunki

Puikkelehdimme autollamme valkoisten talojen labyrintissa pitkin yksisuuntaisia katuja. Määränpäämme oli ylhäällä yli 150 metrin korkeudessa sijaitseva Parador-hotellimme.

Tiet kävivät yhä kapeammiksi ja siinä kohtaa, kun sukelsimme kaupungin vanhan muurin aukosta sisään, olin lähes varma ettemme mahtuisi. Teki mieli vetää auton sivupeilit sisäänpäin. Mahduimme sittenkin, nipin napin.

Olimme saapuneet Andalusian Arcos de la Fronteran vanhaan kaupunkiin, vajaan 70 kilometrin päähän tunnetummasta kaupungista Cadizista. Valkoisen kaupungin kellotapulin kellot soittivat meille tervetuloa jymeästi kumahdellen.

Vanhan kirkon ja hotellimme lisäksi Plaza del Cabildon -aukiota reunustivat kaupungintalo ja sen takaa uhmakkaasti nouseva Arcosin keskiaikainen linna.

AjoväyläAjanilmoittajaOlikohan ihan hyvä juttu kaupungintalon rakentaminen keskiaikaisen linnan kupeeseen?Paradorista aukesi hienot näkymät.

Arcos de la Fronteran nimi on suomennettuna rajan kaaret, joka juontaa sen vanhaan historiaan. Keskiajalla kaupunki oli muslimien Taifa de Arcos -kuningaskunnan pääkaupunki ja siltä ajalta on myös hotellimme vastapäätä kurottava Arcos de la Fronteran linna. 1200-luvulla kaupunki on ollut rajakaupunki Espanjan valtataisteluissa maureja vastaan.

Kristittyjen ottaessa vallan 1400-luvun lopulla kaupungista tuli Arcosin herttuakunnan pääkaupunki ja linna sai uudet asukkaat, Arcosin herttuat. Tuolloin myös Cabildo-aukion pohjoislaidalla oleva maurien moskeija sai väistyä barokkigoottilaisen kirkon tieltä.

Tuntui jotenkin ihmeelliseltä seistä yhtäkkiä kaiken tuon historian keskiössä. Kaukana alhaalla virtasi Andalusian pisin joki Guadalete, joka on nähnyt kaiken tämän myllerryksen vuosisatojen ajan.

Tämä hienolla näköalapaikalla sijaitseva historiallinen aukio olisi ansainnut minusta loistavammat puitteet. Nyt se on lähinnä parkkipaikka. Liekö käytännön syistä johtuvaa, sillä linnan edessä on Arcos de la Fronteran kaupungintalo ja sitä vastapäätä hotellimme. Parkkipaikkatarve vanhassa kaupungissa on huutava.

Näistä huppupäistä tulee kyllä mieleen ihan muut tyypit…

Majapaikkamme Parador de Arcos de la Frontera, entinen oikeustalo, on saanut uuden elämän hotellina. Ja oikein hyvän sellaisen on saanutkin. Linnamainen hotelli on täynnä tunnelmaa, mielenkiintoisia yksityiskohtia ja wau, mitä näköaloja.

Nyt jälkeenpäin mietin, että tuli ehkä säästettyä väärässä kohtaa. Olisi sittenkin pitänyt ottaa kalliimpi parvekkeellinen huone, josta aukesi näköalat pitkälle laaksoon ja vuorille. Näistä näköaloista toki pääsi nauttimaan hotellin muissa tiloissa. Jos täällä suunnalla liikut, hiekkakivijyrkänteen laitamalla sijaitsevan hotellin terassilla kannattaa nauttia kahvikupponen vaikka et hotellissa yöpyisikään.

Parador de Arcos de la Frontera

Palataanpa Arcos de la Fronteran kaupunkiin. Ei uskoisi, että tässä kaupungissa (tekisi mieli sanoa kylässä) on peräti noin 30 000 asukasta. Kaupunki jakautuu alhaalla olevaan uuteen kaupunkiin, jokilaaksoon ja ylhäällä olevaan valkoiseen ”kylään”.

Vähän jäi harmittamaan liian lyhyeksi osoittautunut visiittimme. Olisi pitänyt antaa kaupungille ehdottomasti ainakin kaksi yötä. Yhden yön pikakäynnillä ehdimme hädin tuskin tutustua tähän historialla kuorrutettuun osaan.

Arcos de la Fronteran vanha kaupunki kuuluu Andalusian valkoisten kylien matkailureitistöön (ruta de los pueblos blancos). Joidenkin mielestä ylhäällä hiekkakivikukkulalla sijaitseva vanha kaupunki on yksi kauneimmista kylistä, valkoisten kylien kuningattareksi kutsuttu.

Ihan äkkiä ei tule mieleen mukavampaa tapaa viettää matkapäivää, kuin eksyä tällaisen kylämäisen kaupunginosan kapeille labyrinttikujille. Istuutua väliin lasilliselle paljon nähneiden kiviseinien varjoon ja vaan fiilistellä.

Luin jostain, että Arcos del Frontera on suosittu matkailukohde, mutta ainakin maaliskuun alkupuoliskolla siellä sai hyvin rauhakseltaan kuljeskella. Muutama harva turisti siellä täällä ja muutama paikallinen istumassa sherrylasillisella kantakuppilassaan.

Illalla sängyssä mietin kaupungin vanhaa linnaa, jonne ei päässyt, koska se on yksityisomistuksessa. Yritin myöhemmin uteliaisuuttani löytää tiedon kuka kumma omistaa tuollaisen mittavan historiallisen rakennuksen. Uusi omistaja on ostanut romahtamispisteessa olleen linnan vanhalta aatelissuvulta 1990-luvulla ja kunnostanut sen. 1993 linna on julistettu Espanjan kulttuuriperintökohteeksi. Tietoa siitä kuka on omistaja en löytänyt.

Historia on Arcos del Fronterassa läsnä kaikkialla.

Ennen nukahtamista aukion vanha kellotorni ilmoitti kumeilla lyönneillä kellon olevan 11. Koska huoneemme sijaitsi aivan kellotornin vieressä, mekkala oli melkoinen. Mietimmekin, että mahtaako nukkumisesta tulla mitään. Kuulin vielä puoli kahdentoista lyönnin ja sitten nukahdin. Liekö kellot yöksi vaimennettu tai sitten vaan nukuimme tosi sikeästi. Historian havina oli täyttänyt pääni.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Antequera – kaupunki, jolla on andalusialaisen maalaisserkun sielu

Kun suurin osa Aurinkorannikon kaupungeista on jo nähty, uteliaisuus ajaa syvemmälle sisämaahan.

Ihan Andalusian sydämessä, noin 60 km Malagasta pohjoiseen, on historiallinen kaupunki Antequera. Jo nimikin viittaa antiikkiin ja muinoin kaupunkia hallinneisiin roomalaisiin.

Me eksyimme Antequeraan oikeastaan siellä olevan Parador-hotellin ansiosta. Paradorit ovat Espanjan valtion ylläpitämiä hotelleja, jotka ovat joko historiallisesti merkittävissä rakennuksissa tai ne sijaitsevat luonnon kauniilla paikalla. Ja sitten ovat Antequeran kaltaiset kaupunki-Paradorit, jotka toimivat jonkin asteisina rauhoittavina keitaina.

Parador de Antequera

Samalla oli mahdollisuus tutustua vanhaan andalusialaiseen kaupunkiin, jota turismi ei paljoa heiluttele. Ja sellainen Antequera juuri oli, aito ja hyvin periandalusialainen. Aukioita, kirkkoja, puistoja, valkoisia taloja, härkätaisteluareena ja kaupungin kruununa ylhäällä maurien rakentama linnake.

Ylös Alcazaban linnoitukseen kannattaa ehdottomasti kivuta. Ylhäältä avautuvat hienot näkymät reilun 40 000 asukkaan kaupungin ylle ja sitä ympäröivään vuoristoon. Neljän euron pääsymaksu kannattaa maksaa ihan jo näköalojen takia.

Kaupungin laitamilla sijaitsevat Unescon maailmanperintöluetteloon listatut dolmenit eli tuhansia vuosia vanhat hautakammiot ovat monille kaupungin merkittävin nähtävyys. Me jätimme nämä kuitenkin väliin, sillä tässä kohden myönnän moukkamaisuuteni. Erilaiset arkeologiset löydöt eivät ole koskaan kuuluneet suosikkeihini.

Sen sijaan kiersimme kaupungin katuja, ihastelimme kauniita rakennuksia, nautimme lähes helteisestä kevätkelistä ja istuskelimme siellä sun täällä paikalliselämää aistimassa. Tapamme mukaan bongasimme myös tukun kiinnostavia ravintoloita ja maistelimme tapaksia muutamissa paikoissa. Vähän jäi sellainen kuva, että Antequerahan taitaa olla ihan kelpo ruokakaupunki.

Venytimme nälkäämme iltaa varten, sillä olimme päättäneet syödä hotellimme ravintolassa. Päätös oli hyvä, sillä Parador de Antequeran ravintolan menu oli erinomainen. En tosin tiedä miksi menu oli ilmiselvästi mitoitettu sumopainijoille, sillä osa annoksista oli aivan älyttömän suuria. Meidän mielestä yhdestä menusta olisi hyvin syönyt kaksi.

Hotellin aamiainen oli ihastuttava. Herkullisia juustoja, tuoreita hedelmiä, maukkaita leikkeleitä ja valtaisa valikoima erilaisia leivonnaisia. Näyttää olevan maan tapa, että makeaa on aamiaispöydässä enemmän kuin tarpeeksi.

Jos yövyt Paradoreissa, aamiainen kannattaa ehdottomasti sisällyttää varaukseen. Kolmen Parador-kokemuksen perusteella, näissä hotelleissa on minusta yhdet parhaimmista hotelliaamiaisista, mitä Espanjassa on tullut eteen.

Ei Antequerassa minusta mitään ihmeellistä näkemistä ole, mutta mukava ja käymisen arvoinen kaupunki se joka tapauksessa on. Kaupungin aitous on ehkä sen paras anti.

Samaa mieltä näyttää olleen myös Malagassa asuva Eeva Eevagamunda -blogissaan. Eeva nimesi Antequeran Andalusian valkoisten kylien isoveljeksi. Ja sitä se varmasti on. Kaunis kylä, joka on naamioitunut kaupungiksi. Vai onko se sittenkin maalaisserkku, joka yrittää olla enemmän kaupunkilainen kuin onkaan?

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Fuengirolasta tuntemattomampaan Andalusiaan. Kokemuksia auton vuokraamisesta.

Yhteistyössä: Jeti Costa autovuokraamo, Fuengirola

Kaksi pariskuntaa, vuokra-auto, vaihtelevat vuoristomaisemat ja vanhat valkoiset kylät. Siinä kolmen päivän viitekehys reissulle, jossa kohtasin vähemmän tunnettua Andalusiaa.

Alankohan jo vähän toistaa itseäni, kun jaksan alituiseen hehkuttaa Andalusiaa? Mutta minkäs teet. Minusta vaan tuntuu, että vaikka kuinka paljon kiertäisin tätä Espanjan itsehallintoalueen eteläosaa, aina vaan löytyy uusia puolia ja mielenkiintoista nähtävää.

Niin kuin nytkin. Jeti Costa autovuokraamon Saabilla kiersimme ystäväpariskunnan kanssa Andalusian sisämaata vähemmän tunnetuissa kylissä ja kaupungeissa. Halusimme nähdä sellaisia paikkoja, joista löytäisimme aitoa andalusialaista elämänmenoa ja kauniita maisemia. Sellaisia kaupunkeja ja kyliä, joissa valkoiset talot hehkuvat auringon valossa ja joiden kapeilla kujilla vallitsee pysähtynyt tunnelma.

Historian havinaa ja aitoa, valkoista Andalusiaa.

Yksi valintaperusteemme oli myös majoitus. Valitsimme sellaiset kohteet, joissa pystyimme yöpymään mielenkiintoisissa Espanjan valtion omistamissa Parador-hotelleissa. Loppiaisen aikaan yövyimme miehen kanssa Rondan Paradorissa, joka oli yksinkertaisesti ihana. Tuo kokemus herätti uteliaisuuteni muita Paradoreja kohtaan.

Fuengirolassa toimiva, suomalaisomisteinen autovuokraamo Jeti Costa toimitti meille menopelin kotitalomme eteen sovittuna aikana. Loistopalvelua, joka tekee vuokrauksesta kerrassaan helppoa. Mikäli asut maksimissaan 20 kilometrin päässä Fuengirolasta, sinun ei tarvitse lähteä autoa mistään erikseen hakemaan. Se toimitetaan sinulle toivomaasi osoitteeseen. Niin auton toimitus- ja palautuspaikka on aina sovittavissa, oli se sitten lentokenttä tai asiakkaan majapaikka.

Valmiina lähtöön. Navigaattorit työssään.

Ensimmäiseksi ajoimme Fuengirolasta noin 80 kilometrin päässä sijaitsevaan keskiaikaiseen Antequeran kaupunkiin. Tämän Andalusian sydänmailla sijaitsevan pikkukaupungin parasta antia oli ehdottomasti sen aitous. Kaupungin elämä näytti verkkaiselta ilman, että turismi tai mikään muukaan sen elämänmenoa pahemmin haittaa.

Seuraavana päivänä matkamme jatkui vuoristomaisemissa kohti 185 metrin korkeudessa sijaitsevaa Cádizin maakunnan valkoista Arcos de la Fronteran valkoista kylää. Lisämaustetta matkaamme saimme poikkeamalla reilun 640 metrin korkeudessa sijaitsevassa suloisessa Olveran kylässä. Ilman autoa olisi tämänkin kylän kauneus jäänyt kokematta.

Anteguera sijaitsee aivan Andalusian sydämessä. Suloinen Olveran kylä ja mitkä näkymät ylhäältä.

Matkaa teimme kumpuilevissa maastossa, jota hallitsivat milloin vihannes-, hedelmä- tai oliivipuuviljelmät, milloin laitumilla laiduntavat härät ja lampaat. Näimmepä jossain kohdin ryhmän valtaisan kokoisia hanhikorppikotkiakin. Ensimmäinen kerta muuten minulle, kun näin tämän sortin lintuja.

Andalusiassa autoilemisen hyviä puolia on välimatkojen lyhyys. Mielenkiintoisia matkakohteita sijaitsee pienen välimatkan päässä toisistaan, joten matkapäiviä ei tarvitse kuluttaa pitkiin autossa istumisiin. Valinnan tekee vaikeaksi lähinnä se, mitä valita runsaasta ja mielenkiintoisesta tarjonnasta. Kun auto on alla, kaikkialle pääsee.

Kotimatkalla kurvasimme vielä sherrystään tunnetun Jerez de la Fronteran kautta ja lounastimme rannikolla kukkakaupunki Esteponassa.

Jerez de la Fronteran kauppahallissa kävi vilske. Esteponassa riittää kukkia.

Kolmen päivän andalusialainen roadtrip oli matkailua parhaimmillaan. Näimme paljon ilman, että ajokilometrejä karttui mittavasti. Yövyimme parissa kivassa hotellissa, söimme hyvin ja sukelsimme vanhojen pikkukaupunkien omaleimaiseen tunnelmaan.

Matka meni hyvin, tosin vajaan 70 kilometrin matkalla Olveran kylästä Arcos de la Fronteraan tuli tehtyä muutaman kymmenen kilometrin koukkaus. Autossamme sattui olemaan navigoiva apukuski sekä etu- että takapenkillä ja reitistä tuli hieman epäselvyyttä 🙂 No, pieni lisämatka rauhallisissa maaseutumaisemissa, ei sen ihmeempää.

Autoilu Andalusiassa on selkeää, tiet yllättävän hyvässä kunnossa ja liikenne sujuvaa. Espanjalaisten ajotapa on selkeästi rauhallisempaa kuin esimerkiksi ranskalaisten. Oikeastaan ainut vähän vaativampi osuus oli ajaessamme ylös Arcos de la Fronteran majapaikkaamme kaupungin korkeimmalle kohdalle.

Vanhan kaupungin kadut muuttuivat yhä kapeimmiksi ja mutkittelevimmiksi mitä ylemmäs ajettiin. Jossain kohdin jo tuntui, ettei millään mahduta ja minun teki takapenkillä mieli lausua pariin otteeseen aavemariaa. Perille kuitenkin päästiin onnellisesti ilman naarmun naarmua.

Apua, tuostako pitäisi ajaa? Mitä olisikaan matka ilman hyvää ruokaa ja viiniä? Arcos de la Fronteran Paradorissa oli linnamainen tunnelma. 

Autoreissun päätteeksi parkkeerasimme biilimme kotitalomme eteen, josta se autovuokraamosta noudettiin hetken päästä. Hyvästä ja huolehtivasta palvelusta kertonee myös se, että autoon unohtunut mieheni puhelin toimitettiin meille hetken päästä erikseen.

Koin Jeti Costan palvelukonseptin selkeäksi ja helpoksi. Auton kiinteään vuokrahintaan sisältyvät tarvittavat vakuutukset. Mikäli jotain sattuu, asiakas maksaa vain 350 euron omavastuun. Inhoan sitä, että autonvuokrauksen hinta saadaan tuntumaan edulliselta ilmoittamalla hinta ilman vakuutuksia. Ja sitten alkaa puljaaminen vakuutusviidakossa, jossa asiakkaan ymmärrys loppuu ja vuokrafirman rahastus alkaa.

En myöskään pidä siitä, että tililtä veloitetaan kaiken varalta useamman sadan takuumaksu, joka huonoimmassa tapauksessa palautetaan vasta viikkoja myöhemmin. Jeti Costa ei peri tällaista luottokortin katetta sitovaa maksua.

Jeti Costan autovuokraushinnat liikkuvat mallista riippuen vuorokaudelta 40 kympin tienoilla, viikolta alkaen 150 euroa. Autoja löytyy 2-paikkaisesta 9-paikkaiseen. Autojen lisäksi yritys vuokraa myös skootteria, senioriskootteria sekä erilaisia lastenvarusteita.

Paljon matkaavana nautin tällaisesta palvelun sujuvuudesta. Selkeää, luotettavaa toimintaa ja kaiken lisäksi voi toimia omalla äidinkielellään. Isojen globaalien autovuokraamojen sijaan tuntuu myös paremmalta toimia pienen perheyrityksen kanssa. Turvallisuutta lisää myös se, että minulla on puhelinnumero, josta tavoitan jonkun mikäli ongelmia tulee eteen.

Vaikka julkinen liikenne Aurinkorannikolla on toimivaa, auton vuokraaminen ehdottomasti kannattaa. Omilla pyörillä pääsee helposti ja edullisesti näkemään erilaista Espanjaa ja kokemaan Andalusiaa aidoimmillaan. Näistä mukavista kokemuksista blogissa lähipäivinä lisää.

www.jeticosta.com

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Varo Andalusian Córdobaa. Tämä on kaupunki, joka koukuttaa.

Matkaillessa kohtaa neljänlaisia kaupunkeja. Niitä, joista jostain syystä ei pidä ja jotka kokee ennemminkin epämiellyttäviksi. Sitten on niitä, jotka ovat mitäänsanomattomia. Kaupunkeja, joissa ei ole mitään selvää nimettävää vikaa, mutta jotka jostain syystä jättävät kylmäksi ja joista ei vaan oikein saa otetta.

Suurin osa kaupungeista, joissa olen matkaillut, kuuluvat sarjaan: pidän. Uusissa paikkakunnissa on lähes aina kiinnostavaa uutuudenviehätystä, joka ruokkii uteliaan ihmisen pohjatonta halua nähdä ja kokea. On mukavaa sukeltaa vieraan kaupungin kaduille ja aistia paikallista elämää puhumattakaan siitä, jos tarjolla on jotain ainutlaatuista nähtävää.

Matkailun helmiä ovat kuitenkin ne kaupungit, jotka tekevät lähtemättömän vaikutuksen. Sellaiset luonteikkaat kaupungit, joissa on kummallista viehkoa vetovoimaa ja omaleimaista tunnelmaa, jota on usein vaikea kuvailla. Vaikka olet vieraassa kaupungissa, sinulle vain tulee sellainen kumman kodikas tunne. Tiedät olevasi paikassa, joka on sinun sielunmaisemaasi.

Yksi tällaisista sielukkaista kaupungeista on minulle Andalusian Córdoba. Kävin tässä historiallisessa kaupungissa ensimmäisen kerran reilu vuosi sitten. Heti ensimetreiltä tiesin, että tästä kaupungista tulen pitämään. Córdoban ilmapiiri vei mennessään. Pariksi yöksi aiottu reissu vierähti tuolloin neljän yön mittaiseksi.

Nyt vei Córdoba minut toistamiseen ja miehen siinä sivussa, joka tykästyi myös tähän ikiaikaiseen kaupunkiin. – Hei, jäädäänkö vielä yhdeksi yöksi, mies tokaisi viimeisenä iltana.

Menimme kaupunkiin sunnuntaipäivänä, kun espanjalaisten pitkä viikonloppu arkipyhineen oli päätöksessä. Kaupungin katujen ja aukioiden ravintolat pursuivat iloisia ja hyväntuulisia ihmisiä.

Illalla syttyivät katujen jouluvalot. Istuttiin aukioilla, kierreltiin paikallisten kanssa katsomassa jouluseimiasetelmia béleneitä ja tupsahdettiin yllättäen joulumarkkinoille. Kaiken hälinän vastapainoksi istuttiin päivän päätteeksi hetki hotellimme hiljaisella sisäpihan patiolla rauhoittavan veden solistessa taustalla.

Córdoba suorastaan pulppuaa etelä-espanjalaista elämäniloa ja teeskentelemätöntä andalusialaista elämänmenoa. Jokainen nurkka huokuu ikivanhaa historiaa ja jopa vanhojen rapistuneiden talojen luonteessa on jotain äärimmäisen viehkoa.

Ei ihme, että Córdoban vanha kaupunki kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Juutalaiskortteleita kierrellessä tuntuu kuin olisi hypännyt ajassa muutaman sata vuotta taaksepäin.

Kannattaa kurkistella kauniille sisäpihoille, patioille, joista Córdoba on kuuluisa. Tai sitten voi istuskella appelsiinipuiden reunustamille kirkkoaukioille, joissa yleensä jossain kohdin solisee pulppuava vesi.

La Mesquita, 900-luvulla valmistunut moskeija, myöhemmin viralliselta statukseltaan katedraali, on syy miksi moni turisti tulee Córdobaan. Mesquita onkin aivan huikea. 856 pylvästä kannattelevat raidallisia holvikaaria, joiden esikuvana pidetään Jerusalemin Kalliomoskeijaa.

Malagasta on Córdobaan matkaa noin 160 kilometriä. Junalla pääsee tunnissa, bussilla nopeimmillaan reilussa kahdessa tunnissa. Junavinkki: mene Avant-junalla ja vältä nopeita Ave-junia. Säästät hinnassa paljon, ajassa et juuri mitään. Jos menet bussilla, tarkista aikataulu. Hitaimmat vuorot tekevät matkaa peräti nelisen tuntia.

Córdoballe kannattaa antaa aikaa enemmän kuin päivävierailun verran. Uppoudu kaupungin kujille ja kaduille. Katsele, kuuntele, nautiskele, fiilistele. Córdobassa kohtaa Andalusiaa aidoimmillaan.

Aiemman Córdoba-juttuni voit lukea täältä.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Tuhannen ja yhden tarinan Alhambra

Tiesitkö, että Alhambra on Espanjan suosituin nähtävyys?

Kolmisen vuotta takaperin seisoin aamuvarhaisella Alhambran lippujonossa vain kuullakseni, että päivän kaikki kiintiöliput olivat myyty. Nyt päätin toimia varman päälle ja ostin meille 14 euron hintaiset pääsyliput etukäteen netistä jo hyvissä ajoin. Alhambran lippuja pääset ostamaan täältä.

Alhambra on vanha Nasrid-dynastian palatsialue, josta kieltämättä ensi alkuun tulee mielikuva loisteliaasta ja upeasta itämaisesta palatsista. Nasridien dynastia ei kuitenkaan ollut mikään vauras dynastiasuku ja siksi Alhambra on jopa karumpi kuin etukäteen olettaisi. Rakennusaineina käytettiin mm. vaatimattomampia materiaaleja kuten stukkoa, puuta ja savea.

Historian käänteissä vuosisatoja rakennettu palatsi- ja linnoitusalue jopa hylättiin ja unohdettiin. 1600-luvulla kuninkaiden sijaan Alhambraa asuttivat kerjäläiset ja rikolliset. Toimipa se jossain vaiheessa myös ruutivarastona, jonka lukuisat räjähdykset tuhosivat omalta osaltaan palatsien rakenteita. Ikävä kyllä osa Alhambran vanhoista palatseista ja rakennuksista on muutenkin tuhoutunut tai ne on purettu aikojen saatossa.

Alhambran rakentaminen aloitettiin Nasrid-dynastian kuninkaiden toimesta 1238 vanhan linnoituksen pohjille ja samainen suku jatkoi rakentamista aina 1400-luvun puoliväliin. Rakentajina saivat kyseenalaisen kunnian toimia kristityt orjat.

Kristityt valtasivat Granadan takaisin maurien vallalta 1492, jolloin hallitsijapari Ferninand ja Isabella muuttivat Alhambraan ja jatkoivat sen rakentamista. Viimeisintä Alhambran rakennuksista, alueelle täysin sopimatonta Kaarle V:n renesanssipalatsia, alettiin rakentaa vuonna 1526, mutta se jäi lopulta kesken. Rakennus viimeisteltiin valmiiksi vasta 1900-luvulla.

1800-luvulla pariksi sadaksi vuodeksi unohdettu palatsialue löydettiin uudelleen ja sen kunnostus aloitettiin. 1870 Alhambra julistettiin kansalliseksi muistomerkiksi ja 1984 se merkittiin Unescon maailmanperintöluetteloon. Tänä päivänä on nähtävänä maailman ainoa säilynyt keskiaikainen muslimipalatsi, jossa vierailee vuosittain noin kolme miljoonaa turistia.

Alhambraan ei ole pitkä matka kävellä Granadan keskustasta, tosin nousu on jyrkkä. Ylös kukkulalle pääsee myös kätevästi minibusseilla. Pääsisäänkäynti oli hieman huonosti merkitty, mutta jatka vain rinteen kipuamista tarpeeksi pitkälle, kunnes tulet alueen päähän ja näet sisäänkäynnin vasemmalla puolella.

Muurien rajaama Alhambran alue on ollut kooltaan noin 14 hehtaaria ja siellä mahtui asumaan 40 000 ihmistä. Alhambra oli oma pieni kaupunkinsa, jossa toimi Nasrid-dynastian hovi ja haaremi.

Aluetta kierrellessä voi vain kuvitella millainen silkkien suhina on käynyt palatsien sisäpihoilla ja lukuisissa puutarhoissa. Puutarhoja oli kiva kierrellä. Vesi solisee joka puolella ja kasvillisuus oli hyvin hoidettua näin talvikautenakin, vaikka kukkivia kasveja oli tähän aikaan marraskuuta aika vähän. Luin jostain, että keväällä ja kesällä Alhambran puutarhojen kukkaloisto on yksi osa alueen hienoutta.

Rankkuudesta huolimatta kannattaa kiivetä Alcazaban linnoituksen jyrkkiä rappusia aina ylös asti vartiotorniin. Ylhäältä aukeavat huikeat maisemat lumihuippuiseen Sierra Nevadan vuoristoon ja alas Granadan valkoiseen kaupunkiin.

Alhambran parasta antia oli ehdottomasti Nasrid Palatsi Leijonapihoineen ja pitsimäisesti koristelluine katto- ja seinäpintoineen. Pihan sirot pylväiköt olivat kerrassaan kauniita. Huomioi muuten, että lipussasi on aika, jolloin sinun tulee olla Nasrid-palatsin jonossa päästäksesi sisälle. Palatsiin otetaan kerralla ainoastaan 300 vierailijaa ja vartijat näyttivät olevan tiukkoja aikojen suhteen.

Meillä meni aluetta kierrellessä vajaa neljä tuntia. Mielenkiintoista nähtävää oli paljon, vaikka Alhambra ei tarjonnutkaan ihan sellaista palatsiloistoa kuin etukäteen odotimme.

https://www.alhambradegranada.org/en/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista