Browsing Category

Yleinen

Älä kärsi tylsyydestä – tee pieni lähimatka

Tylsistyttääkö? Älä välitä, niin täälläkin, mutta luulen että olen keksinyt lääkkeen välitilatylsyyteen.

Odotan mökkikautta ja lämpimiä kesäpäiviä. Kalaretkiä Saimaalle, auringossa köllöttelyä ja grilliruokaa terassilla. Mutta nyt hiertää. Pilvirintaman takaa ei ole aurinko viime päivinä paljoa näyttäytynyt, kesän valoisuus on kuin kadoksissa, lämpötila pitää tiukasti kiinni kymmenestä asteesta ja vesisade kastelee keväistä vehreyttä turhankin useasti.

Olen aina ollut sitä mieltä, että itse olemme oman onnemme seppiä. Siksi päätin päihittää ikävyyteen hukuttautumisen. Sen sijaan, että syytän tylsyydestäni säätä, aviomiestä tai vaihdevuosioireita, rupesin keksimään inspiroivaa tekemistä. Arkea voi ilostuttaa niin monella tapaa ja usein aika helpoin keinoin.

Minulle paras lääke kaikkeen on matka, pieni tai suuri. Tarvitaan vain muutama hyvä idea, eikä laisinkaan paljoa rahaa. Sitä paitsi alkukesä on parasta matkustusaikaa. Ruuhkia ei ole, majoituspaikoissa on tilaa, hintataso on edullisempi ja liikenne kesäsesonkia rauhallisempaa. Tässä kolme vaihtoehtoislääkettä tylsyyden taltuttamiseen.

Matka lähikaupunkiin

Savonlinna, Saimaan sympaattinen kesäkaupunki, on minulle lähes ”naapurissa” vain noin 150 kilometrin päässä. Siksi tuntuukin omituiselta, etten ole käynyt siellä naismuistiin. Viime matkastakin täytyy olla jo useampi vuosi. En oikeastaan edes tunne koko kaupunkia.

Tutkin sattumoisin ihan huvikseni myytävien kesämökkien tarjontaa Etelä-Savon alueelta ja siinä silmiini osui Saimaan kaupunki Savonlinna. Siitä tämä matka-ajatus lähti.

Mikäpä helpompaa kuin hypätä autoon ja huristaa tutkimaan, mitä tällä linnastaan ja toristaan kuuluisalla Saimaan sydämellä on tarjottavana. Ystäväni innostui lähtemään mukaan ja niinpä loppujen lopuksi matkasta tuleekin yön yli reissu.

Tuskin jaksan odottaa ensi viikkoon. Luvassa on nimittäin yöpyminen ihkussa boutique-hotellissa, tutustuminen Jukka Rintalan Muodin puutarha -näyttelyyn, kahvittelua savolaisella torilla, toivottavasti nautinnollisia kesäaterioita ehkä vähän shoppailuakin, mitä nyt kaksi täti-ihmistä saa päähänsä. Ja takuulla muutama lasillinen kuohuvaa.

Jotain poikkeavaa – lähimatkalle ulkomaille

Ha haa, minulla on kuin onkin ulkomaanmatka plakkarissa ihan pian. Tiesitkö, että Lappeenrannasta pääsee viisumivapaasti risteilemään Viipuriin Saimaan kanavaa pitkin? Nopeimmillaan ja edullisimmillaan tämän ulkomaanmatkan tekee päiväreissuna noin 60 euron hintaan.

En ole koskaan käynyt Viipurissa laivalla ja siksi otin yhteyttä Saimaa Traveliin, jonka kanssa sovin blogiyhteistyömatkasta. Viipurissa olen aiemmin käynyt vain pikaisilla päiväreissuilla, joten kahden päivän kaupunkiloma oli minulle passeli matkapaketti. Pääsen tutustumaan kaupunkiin kerrankin vähän paremmin.

Viipurissa on suomalaisen menneisyyden ja venäläisen nykyisyyden välimaastossa jotain hyvin kiinnostavaa, jopa eksoottista. Sitä paitsi haluan ehdottomasti käydä kuuluisassa Alvar Aallon kirjastossa ja torilla tinkaamassa mökkipellavia. Enpä ole muuten koskaan käynyt Viipurin linnassakaan.

Mielenkiintoinen kokemus varmasti tästäkin tulossa.

Helsinki on aina hyvä vaihtoehto

Kiitos VR halvoista junalipuista ja nopeista junavuoroista. Ainakin täältä kaakonkulmalta on helppoa piipahtaa pääkaupungissa junalla ilman ajamisen vaivaa ja paikoituksen huolta.

Helsingissä on aina mukavaa käydä, vaikka ihan vain päiväseltään. Museotarjonta on loistavaa ja aina on meneillään jokin mielenkiintoinen näyttely tai tapahtuma.

Ostin edulliset menopaluuliput ja merkkasin kalenteriini Helsinki-päivän. Kutkuttaisi käydä Design-museossa ja Espoon modernin taiteen museo Emmassa. Molemmat museot ovat minulle ennen kokemattomia paikkoja. Tämä on sitä omaa aikaa ihan parhaimmillaan.

Nyt kun tarkemmin ajattelen, ei olekaan enää yhtään tylsää. Seuraavalle kahdelle viikolle on luvassa kaikkea innostavaa ja inspiroivaa. Siinäs näette, pitää vaan ottaa ja lähteä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Kotiinpaluun jälkeisiä tunnelmia

Kukkamekkotäti on menneellä viikolla ihmetellyt kaikenlaista. Niin ärsytyskynnys kuin kärsivällisyys on ollut väliin koetuksella. Moni eteen tullut asia on nostattanut kulmakarvoja ja saanut silmät pyörähtämään ylimääräisiä kierroksia. No, kerronpa teille, mikä se nyt on mieltä huolettanut tai harmittanut.

Voihan IT!

Vihdoinkin olen ATK:n sijaan oppinut puhumaan IT:stä. Kehitystä on näemmä tapahtunut sitten lankapuhelimen 🙂

Espanjassa vietettyjen kuukausien jälkeen töiden aloittaminen on ollut mukavaa, ainakin noin pääosin. Olen ladattu aimo annoksella D-vitamiinipitoista energiaa ja työvire on ollut hyvä. Pientä keskittymisongelmaa on alkuun ollut, mutta sekin on asettunut ajan kanssa uomiinsa.

Ainut, minkä kanssa on työssä vaikeaa elää, ovat jatkuvasti riivaavat tietotekniikan ongelmat. Uusi käyttöjärjestelmä = ongelmia. Uudet ohjelmat = ongelmia. Uudet sovellukset = ongelmia. Kun nämä kaikki yhdistetään samaan pakettiin, lopputuloksena on muchos problemos. Näiden vaikeuksien kanssa vaan täytyisi jotenkin tulla toimeen ja selvitä, vaikka samassa pakassa työt kasaantuvat ja verenpaine nousee.

Välillä tässä taistossa tuntee itsensä niin auttamattoman osaamattomaksi, että tekisi mieli vain yksinkertaisesti nostaa kädet pystyyn. Suossa rämpimisen sijaan kaipaan niin kovin hetkiä, että kaikki toimisi moitteettomasti ja voisi täysillä keskittyä varsinaiseen ydintyöhönsä. Sitä odotellessa.

Elämää välitilassa

Muussa elämässä kotiinpaluuta on häirinnyt eräänlainen jähmeä välitilafiilis. Tiedättekö sen tunteen, kun ei oikein tavallisista arkirutiineista saa toivomallaan tavalla kiinni? Sitä vaan odottaa koko ajan jotain tulevaa sen sijaan, että eläisi täysillä tässä ja nyt.

Kirjoitin Puutalobaby -blogin kommenttikenttään näin: ”Kaksi viikkoa Suomessa. Yritän edelleenkin nauraa makeasti. Kuulostaa ontolta. Yritän edelleen olla rento ja hauska. Teennäistä. Yritän herätä aamuun hymy huulilla. Pakottamista. Yritän täyttää mieleni aurinkoisilla ajatuksilla. Ajatuksia on, muttei aurinkoa. Miten mä voin olla näin eri ihminen kuin hetki sitten?” Krista pohti blogipostauksessaan juuri ulkomailta kotiinpaluun jälkeisiä tunnelmia.

Uskon, että tämä välitilatunne pikku hiljaa tasoittuu ja elämä notkistuu normaaliksi, varsinkin kun kesä ja lämpö tulevat mukaan kuvioihin. Tarvitaan vain vähän aikaa ja vähän kärsivällisyyttä. Löydän varmasti hiipuneen nauruni.

Suomalainen hintataso

Äkkiä sitä ihminen unohtaa asioita. Kuten sen, minkä verran mikäkin Suomessa maksaa. Piti nimittäin kahteen otteeseen vilkaista kahvilakuittia, sillä olin varma, että laskuun oli lisätty jotain ekstraa. Pieni suodatinkahvi ja korvapuusti kuusi euroa kolmekymmentä senttiä. Ei ole totta! Ja siihen hintaan hait tuotteet tiskiltä itse ja sinun toivotaan vielä palauttavan likaiset astiat rullakkoon.

En muista, että koskaan elämässäni olisin niin paljon istuskellut kahviloissa kuin Aurinkorannikolla viettämiemme kuukausien aikana. Kahviloissa notkumisesta oli tullut meidän jokapäiväistä elämää. Toki meillä oli siihen kerrankin aikaa, mutta oma osansa oli myös edullisella hintatasolla. Tätä ikävöin, jos sitten pöytiin tarjoilua ja hymyileviä tarjoilijoita.

Ja edelleenkin jaksan ihmetellä sitä, kuinka erilainen euro on suomalaisessa ruokakaupassa verrattuna espanjalaiseen. Viisikymppiä meni, mutta kassissa ei ole juuri mitään. Erityisesti ärsyttää kalan kallis hinta. Ymmärrän hyvin, miksi pienituloisen on vaikea kerätä terveellistä ostoskoria.

Alkoon emme ole vielä uskaltautuneet.

EU-vaalit

Taas pitäisi äänestää. Tiedän. Pitäisi sanoa, että SAA äänestää. Nyt vaan on niin, että olen ihan pihalla EU-vaaleista. Minulla ei ole ehdokasta, jos ei sitten puoluettakaan.

Jotenkin tulee sellainen tunne, etteivät ehdokkaat itsekään suhtaudu ehdokkuuteensa kovin vakavasti. Ainakin, jos sitä mitataan mitäänsanomattomilla vai pitäisikö sanoa typerillä vaalisloganeilla. ”Äänestä suurpeto Brysseliin/Roposi Suomen asialla/Ei mikään pieni vihreä mies/Värikkäämpi vaihtoehto/Kaurapuurolla kasvanut”. Mitä näistä nyt saa irti? Ja kuin koristeena kakun päällä, jollain soi radiossa lapsellinen ja ärsyttävä rallatus.

Ehkä eniten minua ihmetyttää EU-vastaisten puolueiden mukanaolo. Vähän sama kuin joku hakisi työpaikkaa, mutta kertoisi työhaastattelussa, että tämä yritys on kyllä ihan paska, enkä usko toimintaanne mitenkään. Kaikki mitä teette, on ihan väärin ja toivoisin, että koko yritys lakkautetaan. Mitä luulette, saisiko hakija työpaikan?

Paino-ongelmia

Vaaka ei ole enää ystäväni. Ei ole ollut pitkään aikaan. Paino tuppaa väkisin nousemaan. Fuengirolasta paluun jälkeen liikunnan määrä on vähentynyt ja se näkyy heti lisääntyneinä kiloina ja kirraavina vaatteina.

En saa samaa hyvää fiilistä lähteä tarpomaan liian tuttuja kotikulmien katuja, jotka eivät tarjoa mitään mielenkiintoa. Tässä kohtaa on pakko ryhdistäytyä, sillä muuten ei hyvä seuraa.

En halua kuitenkaan lähteä sille tielle, että jokaista suupalaa pitäisi kontrolloida. Ruoka ja viini on niin suuri ilo. Tosin sen verran voisin lisätä itsekuria, että jonkun suklaisen nautinnon voisin joskus jättää väliin. Mutta ei se vaan helppoa ole.

Kuten näette, pienet ne ovat viikon ärsytyksen aiheet olleet. Kai tästä sen johtopäätöksen voi tehdä, että elämä on kutakuinkin mallillaan. Ja tänään oli sitäpaitsi mitä ihanin keli.

Kävin maistelemassa Silja Symphonylla Tallink Siljan uudet laivan viinit ja oluet. Ennen tilaisuuden alkua jäi vähän aikaa Kaivopuistossa istuskeluun. Mieleen tuli Uuno Kailaan ihana runo ”Minä nauran auringolle. Sekin nauraa.”

Onnelliseen elämään tarvitaan aina ripaus kepeää lapsen mieltä. Ja paljon naurua. Se tekee kattauksesta nimeltään Elämä huomattavasti hauskempaa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Pieni ajatus yksinkertaisesta onnesta

Great things are done by a series of small things brought together. – Vincent van Gogh

Kävin tällä viikolla katsomassa Malagassa Van Gogh alive -esityksen ja näyttelyn. Taiteilijan maalauksia, ajatuksia ja elämänvaiheita tuotiin esiin uudella tapaa multimedian keinoin. Tunnetut maalaukset ikään kuin heräsivät eloon ja mielentiloiltaan ailahteleva taiteilija itse nousi henkiin.

Kokemus oli mielenkiintoinen, vaikka itselleni pienessä tilassa olikin vähän liikaa kaikkea. Nopealla tempolla ympärillä vaihtuvat kuvat ja tekstit jäivät hieman puolinaisiksi, enkä aina oikein tiennyt mihin katsoa tai keskittyä. Mutta sitä ei sovi kieltää, etteikö kokonaisuus olisi ollut vaikuttava elämys.

Näin jälkikäteen jäin miettimään monia Van Goghin ajatuksia elämästä, onnesta ja rakkaudesta. Löysin sieltä monia yhtymäkohtia omiin ajatuksiini. Kauneudenkaipuu, sisällä polttava tunteiden syvyys ja kirjo, elämänjano, seesteisyyden etsiminen, mm. näiden asioiden kanssa van Gogh painiskeli läpi elämänsä. Asioita, jotka tunnistan vahvasti myös omassa elämässäni.

Tässä viime päivinä olen miettinyt paljon elämän onnellisuutta. Oma osansa siinä on ollut mahdollisuus palata jälleen Costa del Solin maisemiin. Elämä täällä tekee minut yksinkertaisesti onnelliseksi. En tiedä johtuuko se useimmiten paistavasta auringosta, kuljeskelusta merenrannalla, uteliaisuudestani vierasta maata kohtaan vaiko vain muutoksesta arkirutiineihin. Mutta sen tiedän, että minun on ollut täällä hyvä olla.

Olen odottanut missä kohden alkaa ensihuuma rapisemaan ja tämä pakahduttava hyvän olon tunne hiipumaan. Missä kohden astuu esiin se monelta taholta mainostettu koti-ikävä?

Toistaiseksi joka kerta, kun olen astunut lentokoneesta Malagan kamaralle, minusta on vaan tuntunut siltä, että lakastunut olemukseni puhkeaa jälleen kukkaan ja alan elämään kuin hehkuva auringonkukka. Olen ollut yllättynyt siitä, että kotimme Suomessa on tuntunut lähinnä seiniltä ympärillä ja enemminkin ikävä ja ajatukseni ovat kääntyneet merenrantakaupunkiin reilun 3000 kilometrin päähän.

Tätä onnen kantamaa tunnetta eivät ole pystyneet latistamaan blogini juupas-eipäs -väittelyt siitä, onko oikein elää tällä tavalla talvipakolaisena. Onpa minua jopa yritetty syyllistää itsekkyydestä, kun ”hylkään” maailman onnellisimmaksi kehutun maan ja siinä ohessa velvoitteeni ja läheiseni. En ole kokenut, että tämä onneni olisi keneltäkään pois. Lapsettomana orpona saanen kai ihan hyvillä mielin nauttia olotilastani?

Eivät tätä onneani ole pystyneet heikentämään myöskään ne ihmiset, jotka julistavat säännöllisesti miten tylsää Aurinkorannikolla onkaan. Jotka hehkuttavat sitä, että kaksi viikkoa on maksimiaika, mitä täällä ylipäätään pystyy kestämään. Minulla ei vaan taida siellä kotona olla mitään niin ihmeellistä, mitä niin paljon kaipaisin ja ikävöisin. Vai mistäköhän se mahtaa johtua, että minulla on täällä yleensä aika mukavaa? Ja teen minä täällä totisesti muutakin kuin juon kuohuvaa 🙂

On hieno asia, että jokainen meistä voi onnensa löytää eri tavoin. Kukapa siihen voi mennä sanomaan, millaista onnellisuuden pitäisi olla ja mistä sen pitäisi koostua. Se, mitä minä kutsun onneksi, ei välttämättä ole kenenkään muun onnea.

Kuten tuossa alun van Goghin ajatuksessa sanotaan, elämän ihanuutta on se, että irralliset pienet jutut johtavat usein yhdessä johonkin suurempaan kokonaisuuteen. Ja sitten huomaakin, kuinka hieno juttu näistä palasista on päässyt syntymään.

Vähän niin kuin meillä tämän Aurinkorannikolle tulon kanssa. Yllättävät käänteet ja pienet sattumat saivat aikaan sen, että elämäni viimeinen puoli vuotta on ollut aika erilaista kuin koskaan aiemmin. Hyvällä tavalla erilaista.

Meillä on vain tämä yksi elämä. Ja tätä elämää minä niin paljon rakastan. Tässä hetkessä, tässä juuri nyt, piilee yksinkertaista onnea.

The way to know life is to love many things. – Vincent van Gogh

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Ähky kaikesta liiasta

Tavaraähky. Informaatioähky. Tapahtumaähky. Matkaähky…. Kutsuttakoon tätä nyt miksi vaan, mutta minua ilmeisemmin vaivaa ähky.

Tunne siitä, että kaikkea on ympärilläni liikaa, alkoi paikallisen marketin elintarvikeosastolla. Käyn Suomessa harvoin ruokakaupassa. Minua on siunattu miehellä, joka hoitaa meidän taloudessa pääosin ruokaostokset ja myös ruuanlaiton.

Nyt töiden takia joudun välillä jättämään Fuengirolan, lentämään Suomeen ja viettämään aikaa enemmän yksikseni. Se on tarkoittanut myös pakkoa tehdä entistä lähempää tuttavuutta ruokakauppojen kanssa.

Ruokaostosten teko on minusta hankalaa ja siksi olen venyttänyt kauppaan menoa usein niin, ettei jääkaapissa oikeasti ole muuta kuin se valo. Kunnon kansalaisen tavoin olen sitten vaellellut kylpyammeen kokoisten ostoskärryjen kanssa Prisman ruokaosaston käytävillä ja yrittänyt kuumeisesti keksiä kärryihini täytettä.

Kuten tiedätte, ongelma ei ole siinä, etteikö ostettavaa olisi. Ongelma on siinä, että minusta kaikkea on liikaa. Minä onneton ja harjaantumaton kuluttaja olen eksyksissä tuon kaiken ylettömän tavaramäärän keskellä. Jos en ole etukäteen suunnitellut, mitä hankkia ja tehnyt valmista ostoslistaa mukaan, olen kauppareissulla jotenkin hukassa mihin tarttua ja mitä valita. Terveisiä vaan yhdenlaiselta uusavuttomalta.

Ei riitä, että päätän ostaa pussin perunapakasteita. Olisi tarjolla kymmeniltä valmistajilta ranskalaisia, mikrovalmiita ranskalaisia, maalaisranskanperunoita, tikkuperunoita, lohkoperunoita, suikaleperunoita, viipaleperunoita, ristikkoperunoita, perunanoisetteja, puikulaperunoita, lankkuperunoita, kermaperunoita, pariisinperunoita, röstiperunoita… Kymmenen metriä pelkkää perunapakastetta. Kuka osaa enää valita? Help me!

Tarvitsemmeko todella 35 erilaista litran maitopurkkia tai 15 erilaista pientä ananassäilykepurkkia? Olen yksinkertaisesti sitä mieltä, että kaikkea tavaraa on kaupoissamme aivan liikaa.

Inhoan vanhojen aikojen haikailua, mutta tässä kohtaa minun tuli ikävä sinisen ja punaisen maitopurkin aikaa. Maailmaa, jossa pystyi tekemään selkeitä valintoja. Pieni ihminen on hukassa, kun valinnanvaraa on liian paljon.

Less is more.

Jos kaupoissa on minusta kaikkea liikaa, liikaan tavaramäärään törmään myös kotona. Olen ollut itse luomassa lisä-ähkyä omalla käyttäytymiselläni. Miksi meillä on kaapeissa lukuisia astioita, joita emme koskaan käytä? Miksi ostan koko ajan uusia vaatteita, vaikka vaatekaappini tanko on jo kääntynyt mutkalle liiasta painosta? Pahimmillaan osassa roikkuu vielä hintalappu kiinni. Entä mihin tarvitsen kymmeniä käsilaukkuja ja 18 huulipunaa?

Välillä minua vaivaa tunne, että elämässäni on materian lisäksi muutenkin kaikkea liikaa. Koko ajan eteen tulee uusia asioita, ärsykkeitä ja impulsseja, joihin pitäisi reagoida. Puhelimen näyttö räpsyy jatkuvasti uusista sähköposteista ja viestiäänet pimputtavat saapuneista viesteistä.

Tuntuu kuin elämästä olisi tullut Facebookin feedi, joka syöttää tasaisena virtana eteesi uutta materiaalia. Jos et tsekkaa tilannetta säännöllisesti, et ole ajan tasalla ja jäät ulkopuoliseksi.

Päässä tuntuu välillä tältä.

Omaa tilannettani on selvästi hämmentänyt myös tämä kahden maan väliä kelkkominen. On ollut haastavampaa kuin kuvittelin hypätä hetkeksi maasta toiseen, tunnelmasta toiseen, lomasta työhön, joutilaisuudesta kiireeseen ja pitää päänsä ja toimintakykynsä täysillä mukana. Ja hetken päästä moodi on käännettävä taasen toisin päin.

Yritän parhaan kykyni mukaan saada asiat järjestykseen, työt aikatauluun, rimpuilla asioiden ja tapahtumien keskellä saadakseni kaiken tasapainoon ja elämääni järjestystä. Ja siinä vaiheessa, kun kuvittelen olevani tilanteen herra, taas tulee uusia muuttujia, jotka sotkevat suunnitelmia. Ja siinä välissä lentelen väliä Helsinki-Malaga-Helsinki.

Huomaan, että olen alkanut unohtelemaan asioita ja keskittymiskykyni meinaa helposti herpaantua. Käykö pääkopalleni samoin kuin vanhalle tietokoneelleni: file is full and may be damaged? Pääni on selvästi alttiina liialliselle kuormitukselle. Mielen pitäisi saada välillä levätä.

Ja sitten tämän kaiken muun lisäksi painoakin on kertynyt ihan liikaa. Ähkyn sitä pystyy näköjään omista kiloistaankin saamaan.

Kuvat: pixabay.com

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Kohti valoa

Muovimukissa helmeilee kylmä kuohari (samppanjaa ei SASilta saanut). Voi autuus. Istun lentokoneessa jälleen matkalla Fuengirolan talvikotiin. Takana kolme viikkoa töitä Suomessa. Kolme viikkoa epäterveellistä nysväyselämää ja kärvistelyä talvipakkasissa. Ihan oma vika.

Toiset meistä ovat talvi-ihmisiä, toiset eivät. Kuulun itse niihin, joille talvi on vuosi vuodelta käynyt yhä suuremmaksi rasitteeksi. Kylmyys jäytää, elämä rajoittuu seinien sisälle ja elämänlaatu heikkenee pimeään.

Kuvittelin, että kestän kylmää ja pimeää tänä vuonna paremmin, kun olen voinut viettää mukavan siivun talvea Espanjan auringossa. Tässä kävikin nyt päinvastoin. Suomeen tullessa mieliala kääntyi miinukselle vähän kuin ulkolämpötila. Nyt kun tiedän, millaista elämä talvikuukausinakin voi olla, kontrasti tuntui niin valtavalta ja paluu normaaliin entistä vaikeammalta. Talvi maistuu entistä vähemmän.

Vietin viimeiset kolme viikkoa Suomessa lähestulkoon seinien sisällä ja poistuin ulos vain tapaamaan muutamaa läheistäni tai kun oli ihan pakko. Asiakaskäynnit täytyi hoitaa ja välillä hankkia täydennystä tyhjyyttä kumisevaan jääkaappiin. Söin kaapeista miehen viime kesäisen Lapin reissun jäljelle jääneet retkimuonat sekä pakastimen annin vanhasta pullapitkosta haukifileisiin, joiden parasta ennen päiväys oli mennyt umpeen jo ajat sitten. Ei vaan tehnyt mieli mennä ulos muuta kuin pakon edessä.

Jumiuduin totaalisesti tietokoneen taakse niin työ- kuin vapaa-ajalla. Tiedän, tiedän. Olisi pitänyt mennä lenkille. Astua raikkaaseen ulkoilmaan saamaan happea ja liikuntaa. Punaposkisena ja reippaana nauttia talven kauneudesta.

Ja kaunistahan ulkona kieltämättä olikin. Aurinkokin näyttäytyi aika ajoin, puhtaan valkoinen hanki kimmelsi ja huuruiset puut lumikuorman alla olivat kuin veistoksia, jotka kutsuivat talvigalleriaan. En vaan halunnut ulos. Kylmyys tuntui epämiellyttävältä. Katselin tätä hyytävää kauneutta mieluiten lämpimän kotini ikkunoista. Herra paratkoon, siellähän oli välillä enemmän miinusta kuin meidän pakastimessa.

Jos ei pakkanen pitänyt luontoa kurimuksessaan, sitten satoi lunta. Ja kyllähän sitä satoikin. Lähes joka ikinen päivä. Valkoinen kurittaja vieraili tiheään ja lumipatja pihallamme vain kasvoi. Mietin kuinka pitkään keväällä menee, ennen kuin tämä kaikki lumi sulaa. Jos hyvin käy, minun ei tarvitse olla sitä katsomassa.

Sen sijaan vedin paketista suoraan kylmiä nakkeja, söin mielialalääkettäni tummaa suklaata, nukuin paljon ja kärvistelin. Kuivassa sisäilmassa iho hilseili ja päänahka kutisi. Kuin pieni lapsi laskin kuinka monta yötä piti vielä nukkua, että pääsen takaisin Aurinkorannikolle. Väliin tuntui, etten jaksa millään odottaa.

Ikävä kyllä kovin pitkää jaksoa en pysty tällä kertaa Fuengirolassa viettämään ennen seuraavaa työrupeamaa. Mutta jokaisesta päivästä, jonka voin Costa del Solilla viettää, olen onnellinen. Ja siitä olen niin iloinen, että edessä on taas jakso jos ei niin lämpimiä päiviä, niin ainakin aurinkoisia, toivottavasti. Anoppiani lainaten: lunta on vähemmän kuin kotona 🙂

Minun päiväni ovat hetken valoisia.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Yhdeksän blogini omaa suosikkipostausta

Vanhoja blogikirjoituksia on veikeää lukea. Saa tehdä oman elämänsä aikamatkoja taaksepäin. Moni juttu nostattaa esiin menneiden hetkien ja tilanteiden tunnelmia ja mielialoja. Muistuu mieleen kuinka tuota kirjoittaessani podin selvästi matkaväsymystä, tuossa olin todella ärsyyntynyt, tuossa kohtaa niin onnellinen…

Voimakas tunneihminen kun olen, moniin juttuihin on virittynyt sellaista tunteenpaloa, joka näin jälkeenpäin jopa hymyilyttää. Rakastumiset matkakohteisiin tai nähtävyyksien aiheuttamat tunnelataukset on tullut riipustettua innostuksen hekumassa esiin.

Joukossa on muutamia sellaisia postauksia, joista pidän aivan erityisesti. Ne ovat henkilökohtaisia tunteenpurkauksia, haaveilua tai syvällisempää pohdiskelua ikääntymisestä, ihmisenä kasvamisesta ja tulevaisuuden haaveista.

Kaivelin blogiarkistoni kätköjä ja keräsin vanhoja aiemmin julkaistuja blogijuttuja, jotka ovat minulle edelleenkin tärkeitä. Vaikka sitä ajan myötä muuttuu ja asioista saattaa ajatella muutaman vuoden päästä jo eri tavoin, näiden juttujen takana seison, niin hyvässä kuin pahassa. S’il vous plaît, tässä omat suosikkipostaukseni.

Ihmisenä kasvamista

Uuden vuoden lupauksia en enää tee, mutta väliin tulee pohdiskeltua, onko kurssi oikea vai pitäisikö tehdä ryhtiliikkeitä puoleen tai toiseen. Joskus ajatuksille tarvitaan pieni irtiotto, kuten vuoden 2015 lopussa.

Onnellisuutta vähemmällä Pitkän matkan opetusLoman tarpeessa

Lappi sydämessä

Minä voin lähteä Lapista, mutta Lappi ei lähde minusta. Lappiin on joka kesä pakko päästä.

Puhdasta yksinkertaisuutta

Insipiroivat matkakohteet

Jopa runollista tunteenpaloa ja matkafiilistelyä.

9 tunnelmaa Gironasta Pariisi sinä olet kaunis

Tässä iässä jo uskaltaa

Heh, väliin pahasisuisemman täti-ihmisen tunteenpurkauksia.

Lupa mokataMiksi kukaan ei järjestä 50-ikäisille naisille (kulutus)juhlia

Mopo keulii

Ja joskus sitä vaan pääsee mopo vähän karkaamaan käsistä. Mutta kerranhan täällä vaan eletään.

Matkaöverit

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Aurinkorannikkokupla puhkesi

Kun aamulla huojuvat palmut merenrannalla ja illalla tarpoo lumikinoksissa, ei meinaa pysyä pää muutoksessa.

Pakko oli jättää Fuengirola hetkeksi ja suunnistaa työasioissa Suomeen. Vajaa viisi tuntia ja auringonpaiste ja palmupuut vaihtuivat valkoisiin kinoksiin ja pieneen pakkaseen. Meluisan Andalusian rinnalla kotimaa tuntui vähän kuin jonkin sortin retriittiin olisi tullut.

Mieli ei selvästikään suostunut samassa ajassa vaihtamaan maata toiseen. Tarpoessani rautatieasemalta bussipysäkille oli aivan pölmistynyt olo. Sellainen epätodellinen tila kuin näkisi unta, josta uskoo kohta heräävänsä.

Mutta ei tuo tunne yhtään huono ollut. Painajaisesta ei ollut kyse. Ei lainkaan. Vastasatanut lumi ja kaunis valkoisuus yhdistettynä pirtsakkaan pakkaseen tuntuivat pitkästä aikaa oikeastaan ihan hyvältä. Vaikka olin lähtenyt pakoon talven kylmyyttä ja pimeyttä, syvältä selkärangasta suomalaisuus puski esiin. Ihanaa, oikea valkoluminen kunnon talvi! Miten kauniita puut olivatkaan lumikuorman alla.

Siinä kävellessäni ehdin mietiskelemään kaikenlaista. Kuten sitä miten hienoa on, että voin muutaman kuukauden ajan kokea erilaista elämää Euroopan toisella laidalla. Elämässäni on tällä hetkellä kaksi totaalisen erilaista arkea: toinen Andalusian auringon alla, toinen lumisessa Suomessa.

Onhan se totta, että Fuengirola-elämä on vähän oma kuplansa. Elämämme on aika huoletonta ja ristiriidatonta, jos ei lasketa mukaan sitä, että messissä on sama mies ja tutut parisuhdejahinat. Fuengirola-arjessa läsnä ei ole työperäistä stressiä, kiireisiä aamuja, huonoja ajokelejä, ihmissuhdekiemuroita, riittämättömyyden tunnetta eikä hoitamattomia asioita.

Tunnen itseni lapseksi, joka herää jokaiseen aamuun kuin uuteen seikkailuun uteliaana näkemään, mitä kivaa päivä toisi tullessaan. Tarkoituksellisesti siirrän kaikki taka-alalle hiipivät huolet reilun 3000 kilometrin päähän Suomeen. Niiden miettimisen aika ei ole nyt.

Tiesin, että kupla puhkeaisi Suomeen tultaessa. Espanja-euforia ei jaksanut kauaa kantaa. Se toisenlainen arki hyökkäsi vaateineen armotta vastaan. Minua odotti selvitettävänä melkoinen työrupeama. Selviäisinkö ajallisesti kaikesta? Oliko poissaoloaikanani tullut taas sen sata muutosta? Työstressi pyrki pilaamaan seuraavan yön unen ja työntymään alkavaan työjaksoon. Huolettomuus oli tipotiessään.

Mitä sitten tulee siihen ihanaan lumivalkoiseen talveen, hmmmm, otetaanpa vähän takaisin. Seuraavan päivän aloitin raappaamalla autoni ikkunoita. Suhailin autollani työkohteesta toiseen lumipöpperöisillä ja jäisillä kaduilla, jotka muistuttivat kyntöpeltoa.

Pikku korealainen oli kovilla auraamattomilla tienpätkillä. Piti keskittyä kunnolla ajamiseen pysyäkseni tiellä ja päästäkseni ylipäätään eteenpäin. Taivaalta tuli valkoista ihanuutta tuulen kera lisää. Ei tehnyt mieli avata auton ovea. Pakkastakin oli reippaasti. Palelsi.

Muistin palmut, muistin auringon ja hiekkarannan. Muistin valon, meren ja tutun rantakahvilan. Muistin aamulenkit, lounaat parvekkeella ja lämmön tunteen.

Minulla on jo kova ikävä takaisin.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Vuoden 2018 parhaimmat matkakohteeni ja matkamessulippujen arvonta

Mikä oli viime vuoden matkoissani parasta? Mitkä matkakohteet nousivat mieleenpainuvimmiksi?

Yksijäseninen award-tätiraati on jälleen kokoontunut ja tehnyt valinnat viime vuoden kiinnostavimmista matkailuelämyksistä. Seitsemän ulkomaan matkaa ja seitsemän kotimaan vapaa-ajanmatkaa. Siinä vuoden 2018 matkailusaldoni. Hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna, mikä osittain johtuu siitä, että loppuvuodesta muutin talvipakolaiseksi Aurinkorannikolle Fuengirolaan.

Viime vuoden marras- ja joulukuun matkani ovat suuntautuneet täysin eteläiseen Espanjaan. On ollut itse asiassa aivan ihanaa olla oman elämänsä löytöretkeilijä näin monipuolisella ja mielenkiintoisella alueella. Käyköhän tässä nyt niin, että tämä Andalusia vie meikäläisen mennessään?

Kiitos teille blogini lukijat. Vuoden 2018 aikana Samppanjaa muovimukista -blogin juttuja on luettu kaikkiaan 209 262 kertaa. Minusta se on aika paljon.

Tässä valintani viime vuoden parhaista matkailukohteista eri kategorioissa:

Vuoden paras ulkomainen matkailualue: Andalusia, Espanja

Yritin pitää pääni kylmänä ja olla antamatta Etelä-Espanjan Andalusialle kotikenttäetua. Mutta vaikka kuinka kriittinen olin, tällä alueella vaan on kaikkea sitä, mistä minä matkailussa tykkään.

PERUSTELUT: Mahtavan monipuolinen: sopii niin rantalomailijalle, kaupunkikohteiden ystävälle kuin luontomatkaajalle. Miellyttävä ilmasto läpi vuoden. Ihastuttavia vanhoja kaupunkeja ja kyliä, joissa mielenkiintoista nähtävää. Hintataso edullinen. Hyväntuuliset ihmiset.

Vuoden paras ulkomainen matkailukaupunki: Singapore

Kaksi viikkoa tässä pienikokoisessa, mutta sitäkin tiuhemmin asutussa kaupunkivaltiossa antoi paljon ja yllätti miellyttävyydellään.

PERUSTELUT: Singapore on Aasiaa ilman aasialaista kaoottisuutta. Suurkaupunki ilman suurkaupungin lieveilmiöitä. Paljon upeita nähtävyyksiä. Kehittynyt kaupunki-infra, jossa kaikki toimii. Ystävälliset ihmiset. Turvallinen ja matkailijalle helppo.

Vuoden paras kotimainen matkailukohde: Serlachius-museot, Mänttä-Vilppula

Jos vähänkään taidemuseot kiinnostavat, Serlachius-museoita ei kannata jättää väliin. Olin lähes ällikällä lyöty miten hienon kolmen taidemuseon kokonaisuuden olivat Mänttään rakentaneet. Kokoelman pohjana ovat vanhan teollisuussuvun arvokkaat taidekokoelmat, joihin on yhdistetty ennakkoluulottomasti nykytaidetta.

PERUSTELUT: Suomalaisittain hieno kokonaisuus niin vanhaa arvotaidetta kuin nykytaidetta. Hienosti kootut näyttelyt rakennuksissa, joilla on oma mielenkiintonsa. Huippuhyvä museoravintola tarjoaa herkkua myös kulinaristille. Käyntiä tukevat kaksi Serlachiuksen historiaan kuuluvaa boutique-hotellia.

Vuoden paras luontokohde: Pallastunturien Taivaskero, Muonio

Kerran vuodessa on pakko päästä Lappiin ja tunturiin. Tänä kesänä tuli valloitettua Pallas-Ounastunturin kansallispuistossa sijaitsevan Pallastunturien korkein laki Taivaskero.

PERUSTELUT: Suomen vanhinta Lapin matkailua edustava alue, jossa edelleenkin toimii hotellikäytössä 1948 avattu historiallinen Pallas-hotelli. Hieno, muttei vaikea reitti ylös Pallastunturien korkeimmalle kohdalle Taivaskerolle. Ylhäältä aukeaa loistava näköala kansallispuistoon ja Pallastuntureille. Tunturilappia parhaimmillaan.

Vuoden paras kulinarismikohde: Épernay, Ranska

Champagnen maakunnassa sijaitseva samppanjan pääkaupunkina tunnettu pikkukaupunki on samppanjan ystävälle must-kohde. Toisin kuin kuvittelin, Épernay ei ollut kallis eikä elitistinen. Ennemminkin samppanjaan suhtauduttiin maataloustuotteena, jota arvostettiin, mutta joka oli kuin jokapäiväistä leipää.

PERUSTELUT: Sympaattinen pikkukaupunki, joka elää ja hengittää samppanjaa. Avenue de Champagnella voi ihastella hienoja, vanhoja samppanjataloja ja joihinkin pääsee myös samppanjakierroksille tai maistelemaan kuohuvaa. Samppanjan lisäksi kaupungissa on annettu oma sijansa hyvälle ruualle. Paljon kivoja ravintoloita, joiden hintataso kohtuullinen.

Vuoden paras hotelli: Parkroyal on Pickering, Singapore

Singaporelle toinen ykkössija. Tässä viiden tähden hotellissa oli kaikkea sitä, mitä hyvältä hotellilta voi odottaa.

PERUSTELUT: Tasokkaat huoneet, joista kiva näkymä omalle viheralueelle. Hotelli on profiloitunut ekohotelliksi ja moniin ympäristöystävällisiin asioihin on kiinnitetty paljon huomiota. Yläkerran oma lounge samppanja-aamiaisineen teki oleskelusta luksusta. Paljon hintaan kuuluvia lisäpalveluita.

Vuoden paras matkailunähtävyys: Eiffel-torni, Pariisi

Euroopan tunnetuin matkailunähtävyys on kliseinen käsite. Mutta eihän sille mitään voi, että Pariisin tunnus on vaan niin ihana. Kuinka oikeasti raudasta voi rakentaa jotain näin pitsimäisen siroa? Täällä jo toistamiseen, mutta tällä kertaa käynnissä oli jotain ihan poikkeavaa.

PERUSTELUT: Eiffel-torni on jumalaisen kaunis iltavalaistuksessa. Suosittelen menemään Eiffel-torniin illalla, kun Pariisi loistaa valtaisena valomerenä. Kuinka moni teistä on vieraillut Eiffel-tornissa lumisateessa? Kun pääsimme ylös torniin, taivas rupesi työntämään sakeanaan lumihiutaleita iltavalaistun Pariisin ylle. Huikea kokemus.

Vuoden paras ulkomainen rantakaupunki: Estepona, Costa del Sol, Espanja

Andalusiaan menee toinenkin valintani. Ihan vuoden loppumetreillä löysin kauniin rantakaupungin Aurinkorannikon länsiosasta. Hieman tuntemattomampi lomakaupunki, joka on enemmän espanjalaisten lomailijoiden suosiossa.

PERUSTELUT: Hyvin hoidettu ja yksi Costa del Solin vehreimmistä kaupungeista. Hieno rantabulevardi, jolla yli 20 km rantaviivaa. Kaunis ja tunnelmallinen vanha kaupunki, jossa sopivasti paikallista elämää.

Haluaisitko lähteä fiilistelemään tulevia reissuja matkamessuille ja hakemaan uusia inspiraatioita? Arvon yhdelle onnekkaalle lukijalle kaksi kappaletta vapaalippuja 18.-20.1.2019 Helsingin Messukeskuksessa järjestettäville Matkamessuille. Arvontaan voit osallistua Samppanjaa muovimukista blogin Facebook-sivulla 8.1. mennessä.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista