Browsing Category

Yleinen

Yleinen

La Gomeralla luonto tarjoaa parastaan

lauantai, 24 joulukuun, 2022

Kanariansaarten toiseksi pienin saari La Gomera on melkoista silmäkarkkia luontoa rakastavalle. Valtaisan jyrkät rannat, pystysuoraan nousevat vuoristot ja vehreät pengerretyt rinteet piirtävät maisemaa, joka on kuin suoraan maisemapostikortista.

Muistan vuosia sitten ihailleeni jonkun matkanjärjestäjän esitteestä jylhiä kuvia yhdestä Kanariansaaren vähemmän tunnetusta saaresta, La Gomerasta. Mieleen jäi kummittelemaan tuo luonnoltaan omaleimainen saari, jonne päätin joku päivä vielä matkata.

Hyvä tilaisuus Gomeralle menoon tuli, kun meidän talven matkamme Teneriffalle vahvistui. Teimme miehen kanssa päätöksen mennä La Gomeralle pariksi päiväksi ja hyvissä ajoin varasin majoituksen saaren Parador-hotellista.

Olemme muutaman kerran aiemmin majoittuneet eri puolilla Espanjaa näissä valtion omistamissa kiinnostavissa hotelleissa. Yhteistä Parador-hotelleille on niiden poikkeuksellinen sijainti kauniilla paikoilla tai historiallisesti merkittävissä rakennuksissa.

La Gomeran Parador sijaitsee saaren pääkaupungissa San Sebastián de la Gomerassa korkealla jyrkänteellä, josta aukeaa hienot näkymät kaupunkiin ja merelle. Huoneet olivat yllättävän hintavat, mutta hotellin rauhallinen tunnelma ihastuttava. Tosin hotellissa oli jotain, joka pani miettimään oliko hintansa arvoista. Tästä kirjoittelen myöhemmin.

Mutta mennäänpä Gomeralle. Saarelle on laivayhteys Teneriffan Los Christianoksesta kahdellakin laivayhtiöllä. Hinnoissa, jos ei aikatauluissakaan, ollut juurikaan eroa. Valitsimme Armas-yhtiön lautan, jonka laivamatkaosuus kesti noin 50 minuuttia.

Hieno lisä oli ilmainen menopaluubussimatka asemapaikastamme Santa Cruzista Los Christianokseen, mikä teki matkasta tosi vaivatonta. Bussi vei Santa Cruzin bussiasemalta lähtöterminaaliin ja kuljetti takaisin Santa Cruziin laivan saavuttua satamaan. Edestakainen laivamatka kahdelta maksoi pyöreästi 145 euroa.

Jos vähänkään pohdit kannattaako La Gomeralle mennä, niin voin vilpittömästi suositella, mene! Uskomattoman hieno luonto hivelee silmää. Tällä saarella käyvät vuoropuhelua jylhät vuoret, vehreät rinteet ja sininen meri. Ja aina jostain välistä pilkistää pieni kyläkeskittymä.

Meitä hämmästytti se, miten ihmeellisiin paikkoihin jotkut ovat talonsa rakentaneet. Välillä lähinnä näytti, että rakennukset roikkuvat ilmassa. Samalla myös ihmettelimme sitä, miten noihin taloihin oikein ajetaan.

Autonvuokraus ei ole saarella kallista. Pikkuauto lähtee päiväksi vuokralle halvimmillaan kolmellakympillä, mutta moni ei tule ajatelleeksi, että saarella ajelee mukavasti myös busseilla. Reittejä löytyy saaren eri osiin jopa useita. Tosin vuoroja ei ole päivässä kuin muutamia, joten kannattaa olla tarkkana, ettei missaa sitä viimeistä bussia.

Hyvä vinkki La Gomeran bussimatkaajalle on varmaan sekin, että laivaterminaalin Guagua-bussiasema ei ole saaren pääbussiasema niin kuin me luulimme. Siitäkin pääsee kyytiin kunhan muistaa olla pysäkillä noin 15 minuuttia ennen bussin virallista lähtöaikaa. Virallinen bussiasema on kaupungin keskustassa. Bussien ilmoitetut lähtöajat ovat tuolta asemalta.

Me tykkäämme käyttää paikallisbusseja. Matkanteko on huoletonta ilman paikoitusongelmia ja kumpikin voi katsella rauhassa maisemia. Ensimmäisenä päivänä ajoimme aamubussilla Agulon kylään, jota kehuttiin yhdeksi saaren kauneimmista kylistä. Kylä itsessään ei minusta ollut erityisen poikkeuksellinen muun kuin sijaintinsa perusteella jylhien vuorten reunustamana, mutta bussimatka sinne oli sitäkin vaikuttavampi.

Bussimatkalla oli mielenkiintoista nähdä maastossa tapahtuvat muutokset. Mitä korkeammalle ajettiin, sitä vehreämmäksi ja metsäisemmäksi maasto muuttui. Saaren korkein huippu, Alto de Garajonay, nousee 1487 metriin. Alueelta löytyy harvinaista laakeripuumetsää.

Kuinka toivoisinkaan, että voisin korkeuksissa kulkevilla serpentiiniteillä olla täysin rentona ja vain nauttia huikeista vuoristomaisemista. Pienoista korkeanpaikankammoa tuntevana sen sijaan jännitin matkantekoa, täysin turhaan. Kuskit varmaan tuntevat teiden jokaiset mutkat ja uskaltavat siksi ajaa aikamoista haipakkaa, mikä taas sai minut puristamaan penkkini reunaa entistä tiukemmin.

Katsastimme ensin pienen Agulon kylän ja jatkoimme sieltä bussilla saaren pohjoisosaan Vallehermosan kaupunkiin. Pienten syrjäisten paikkakuntien ongelmat näyttävät iskeneen tännekin. Joka puolella kiinnitti huomiota suuri määrä hylättyjä taloja. Väki vanhenee ja nuoret muuttavat töiden perässä muualle.

Seuraavana päivänä punnitsemme vielä toista bussireissua saaren itäosaan Valle Gran Reyhyn. Vaikka La Gomera ei ole päästä päähän kuin 22 kilometriä, vuoristoisessa maastossa ajaminen ottaa aikansa. Hotellin respaneitosen mukaan matka sinne kestäisi bussilla yhteen suuntaan noin kaksi tuntia, joten päätimme luopua tästä reissusta. Aika menisi lautalle ehtimiseen liian tiukalle. Tällä kertaa voiton vei pitkä aamiainen ja rauhallinen nautiskelu viihtyisässä hotellissa.

Käytimme lähtöpäivän käyskentelyyn hotellimme puutarhassa ja kävelyyn San Sebastiánin keskustassa. Kaupungista on hienot näkymät Teidelle ja pitihän se jälleen kerätä lisää kuva-aineistoa sarjaan minä ja Teide. Gomeralla saa muuten melkoisen porrastreenin. Korkeuserot ovat suuret ja joka paikkaan joutuu joko nousemaan tai laskeutumaan pitkin portaita. Mikään liikuntaesteisen toivepaikka tämä ei todellakaan ole.

Laivalla olevien rinkkamatkaajien määrä kertoi La Gomeran suosiosta patikoijien keskuudessa. Meille maasto olisi varsin turhan vaativaa pidempiä vaelluksia ajatellen, mutta sellaisia lyhyempi maastoreissuja olisi tällä saarella kiva tehdä.

Kaksi yötä La Gomeralla oli meistä liian lyhyt aika. Saari oli sen verran kiinnostava, että olisi ollut mukavaa tutustua siihen perusteellisemmin jalkautumalla myös itse maastoon. Jos näille nurkille vielä toistamiseen tulemme, ehdottomasti Gomeralle uudelleen ja vähän tarkemmalla suunnitelmalla.

Loppuun vielä jouluinen kuva La Gomeran Paradorista. Sen myötä teille kaikki lukijani oikein ihanaa ja tunnelmallista joulunaikaa.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

6 Kommenttia
Elämäntaito Yleinen

Luonneanalyysiä: yli-innokas ja liian utelias kuormittuu helposti

lauantai, 5 marraskuun, 2022
Kannan usein mukanani tunnetta, että elämässä on liikaa kaikkea. Liikaa töitä, liikaa tekemistä, liikaa tavaraa, liikaa suunnitelmia, liikaa odotuksia, liikaa huolia…

En oikein ymmärrä, miksi koen jatkuvasti olevani niin ylikuormittunut. Kaikki tuntuu olevan ihan mallillaan ja kotona on mieskin, joka kantaa suurimman vastuun kotitöistä. Siltikin pääkoppa tuntuu liian täydeltä ja mieltä kalvaa jatkuva riittämättömyyden tunne.

Sinkoilen sinne sun tänne ja siinä välissä yritän saada jotain tolkkua arjen vaateista. Öisin heräilen unista, joissa olen ajautunut mahdottomiin tilanteisiin ja herätessä tunnen suurta helpotusta, että kyse oli onneksi vain unesta.

Eniten tässä yhtälössä mättää se, että nykyisellään minulla on ollut enemmän vapaa-aikaa kuin koskaan aiemmin. Nyt, jos koskaan, pitäisi olla tarpeeksi aikaa tehdä ja touhuta ja ennen kaikkea saada tehdyksi jotain sellaista, mitä on suunnitellut. En ehdi, en jaksa tai en muuten vaan saa aikaiseksi. Mihin ihmeeseen kaikki aikani oikein hukkaantuu?

Aina menossa jonnekin.

Vähensin seitsemän vuotta sitten leipätyön määrää reippaasti ja vaihdoin yrittäjyyden osa-aikatyöhön. Kuvittelin, että nyt jää aikaa purkaa vuosien suunnitelmia ja toiveita. Aloittaa uuden kielen opiskelu, opetella laittamaan ruokaa, uppoutua leivonnan saloihin, tehdä elämäntapamuutos, perustaa hyötypuutarha, kiertää Suomen kansallispuistot, lukea kaikki ne sadat kirjaklassikot, joita ei koskaan muka ennättänyt, opetella tuntemaan Suomen linnut ja päiväperhoset, osallistua eläinten hyväntekeväisyystoimintaan, suunnitella remonttia, matkustaa kaikkiin niihin maihin, joista olen aina haaveillut….

Maailmanvalloitukseni on vielä hieman vaiheessa. Sinuhe egyptiläinen lukematta. Espanjan opiskelu alkeistasolla. Hyötypuutarhani käsitti muutaman kesäyrtin. Painoa on tullut vain lisää ja kuntosali ei innosta. Perhostuntemukseni on edelleen nokkosperhostasoa. En osaa edelleenkään kokata enkä leipoa. Japani, Färsaaret ja Islanti vielä odottavat. Ja työrintamalla huomasin taas tekeväni täyttä päivää. Mikä ihme tässä kokonaisuudessa oikein mättää?

Ongelmani on luonteeni. Jos kysyt mistä pidän tai olen kiinnostunut, voin helposti luetella sadan asian listan. Jos taas kysyt, mistä en pidä, luettelosta tulee aika tynkä.

Olen kiinnostunut vähän kaikesta ja usein ihan äärilaidoista. Minua riivaa jonkin asteinen yliuteliaisuus kaikkea kohtaan. Tykkään yhtä paljon matkustaa kaupunkeihin kuin Lapin erämaahan. Rakastan metsää ja hiljaisuutta, mutta välillä kaipaan ihmisten keskelle suurkaupungin sykkeeseen. Viihdyn viiden tähden hotellissa, mutta myös vaatimattomassa eräkämpässä ilman mukavuuksia. Nautin nokipannukahveista nuotiotulilla, mutta siemailen mielelläni samppanjaa viinibaareissa. Haaveilen joutilaisuudesta, mutta täytän vapaa-aikani kaikella sälällä. Se, että tykkää vähän kaikesta, voi joskus olla jopa väsyttävää.

Elämä on tasapainoilua kaikkien ärsykkeiden keskellä.

Innostun myös helposti, mikä on samaan aikaan sekä heikkous että mahdollisuus. Kaikki te, jotka tunnistatte tämän piirteen itsessänne, tiedätte, miten helposti liika innostuminen voi johtaa niin hyvään, mutta valitettavasti loppupelissä myös ei-toivottuihin asioihin.

Kun tähän soppaan sekoitetaan aimo annos spontaanisuutta ja hitunen luovuutta, niin sitähän on hetken mielijohteesta menossa pää kolmentena jalkana milloin minnekin.

Olen yleensä valmis vähän kaikkeen ja lähden helposti mukaan asioihin, etenkin niihin, jotka ovat uusia ja ennen kokemattomia. Tässä vaan usein tahtoo käydä niin, että a) aika ei riitäkään tai b) ensi-innostuksen jälkeen asiat tuppaavat jäämään alkutekijöihin. Kyllästyn helposti ja ennen pitkää keksin taas uuden jutun. Pitkäjänteisyys ei totisesti ole minun taitolajini.

Inhoan myös ei-sanaa, joka johtaa usein siihen, että tilanteissa, joissa pitäisi sanoa ei, sanonkin ”vahingossa” kyllä. Ja sitten taas haron hiuksia ja poden aikapulaa. Koen töissäkin olevani jotenkin huono, jos en ole valmis ottamaan yhtämittaa lisätöitä.

Joskus pitäisi vain pysähtyä.

Voikohan ihminen luonteelleen mitään? Joskus vaan tuntuu, että olisi paljon helpompaa, jos pystyisi oikeasti tyytymään edes vähän vähempään, eikä olisi koko aikaa kurottamassa jotain uutta kohden. Kuulostaa ehkä kliseiseltä puhua hetkessä elämisestä ja pysähtymisestä, mutta tämä taito tekisi itselleni ilmiselvästi hyvää. Jos vain pystyisi.

Pian koittaa kauan kaivattu lomajakso ja pitkään odotettu matka. Valloitettavana on kolme ihanaa kaupunkia täynnä mielenkiintoa ja uusia houkutuksia. Aika ”paha” kombo tällaiselle luonteelle. Maailma odottaa haltuunottoa. Toivottavasti en ole kovin uupunut, kun palaan kotiin 🙂

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

6 Kommenttia
Elämäntaito Yleinen

Asioita, jotka juuri nyt surettavat

keskiviikko, 7 syyskuun, 2022
Mennyt kesä on ollut kummallista aikaa. Samaan aikaan, kun olen nauttinut vietävästi ihanasta suvesta, taka-alalla on nakuttanut huoli monenlaisista murheista, isoista ja pienistä.

Sodan monet kasvot

Tulevaisuuden ajatteleminen ei ole ollenkaan niin valoisaa ja luottavaista kuin itselläni yleensä on. Kukapa olisi uskonut, että tässä joudutaan miettimään ilmastonmuutoksen, ruuan, energian ja luonnonvarojen riittävyyden lisäksi jopa turvallisuuteen liittyviä asioita.

Tämä viimeinen koskettaa minua erityisesti, sillä sota on ollut välillisesti läsnä lapsuudessani. Isäni vietti pitkän siivun nuoruudestaan rintamalla kokien niin talvi- kuin jatkosodan, eikä paluu ollut ihan yksinkertaista. Sota jätti jälkensä, josta saimme myöhemmin tuta koko perhe.

Ukrainan sota on koskettanut ja ahdistanut monella tapaa. Olen samalla pohdiskellut paljon omaa Venäjä-suhdettani. Olimme valmiit suitsimaan isäni sukupolven ryssittelyn, mutta nyt kun naamiot on riisuttu, paljastuiko sieltä sittenkin jotain, joka ei parane edes voissa paistamalla?

Eräänä päivänä katselin rannalla kesäpäivää viettävää venäläisperhettä. Pieni poika hihkui innoissaan isän kieputtaessa häntä ympyrää. Normaalioloissa olisin ollut onnellinen tuosta kesäidyllistä. Nyt kaihersi jokin pahasti taka-alalla.

Ajattelin niitä pieniä poikia ja tyttöjä Ukrainassa, joilta on rantaleikit viety julmalla tavalla. Ja niitä, jotka joutuvat kyyhöttämään peloissaan pommisuojien kätköissä. Minusta tuntui yksinkertaisesti väärältä, että tuo perhe Venäjältä oli tullut rannoillemme viettämään huoletonta lomaa.

Mieheni jututti toista lomailevaa venäläisperhettä ja kysyi, mitä mieltä he ovat Ukrainan sodasta. ”Sehän on vain poliittista peliä”, vastattiin. Melkoinen venäläinen ruletti sitten onkin käynnissä. Sota surettaa, mutta samalla myös siihen liittyvä sokeus.

Ihminen vai luonto edellä?

Meidän kodin lähellä on, tai oli, kaunis Saimaaseen työntyvä niemi, joka vaihtoi hiljattain omistajaa. Jokaisella tietysti on oikeus tehdä omilla maillaan mitä lystää, mutta siltikin minua surettaa täydellinen piittaamattomuus luontoarvoista.

Tontilla surrasi kaksi päivää moto, sillä seurauksella, että yli puolet niemen puustosta pantiin sileäksi. Parturoitu niemenkärki näyttää nyt omituisen harvalta. Harmillista myös, miten rumaa jälkeä moto tekee maapohjaan.

Niemessä on myös komea korkea kallio, joka ei sekään säästynyt ihmisen muokkaamishaluilta. Viikon päivät kalliota on porattu ja räjäytelty tulevan talon tieltä. En ole uskaltanut mennä edes katsomaan, onko kalliosta mitään jäljellä.

Minua surettaa, ettei hieno paikka hienossa ympäristössä saanut ansaitsemaansa arvostusta ja kohtelua. Olisiko voinut kunnioittaa luontoa edes hieman enemmän?

Huoli läheisten terveydestä

Olen surrut viime aikoina paljon myös läheisteni terveyshuolia. Tekisi mieli huutaa ulos, että SAATANAN SYÖPÄ!

Elämä on kummallista korttipeliä. Toisille meistä jaetaan huonommat kortit kuin toisille. Toisille jopa niin huonot, että tietää pelin olevan pelattu. Eikä kukaan meistä ole turvassa.

Huomaan pohtivani nykyisin entistä enemmän elämän rajallisuutta. Täällä me hetki himmaillaan ja jokaisen meidän kohtalo on sanoa heipat joku päivä. Sen, mitä siihen väliin jää, toivoisi sisältävän paljon hyvää ja kaunista.

Syksy tuli tänä vuonna vähän kuin varkain. Kesähelteistä vaihdettiin hetkessä syksyn koleuteen. Kesästä luopuminen jättää minuun aina jälkeensä jotain pientä haikeutta. Mutta toisaalta, kaiken voi nähdä niin monella tavalla. Pimenevissä illoissa on mukavaa sytyttää kynttilöitä. Viileissä syystuulissa on pirtsakkuutta ja pian luonto saa upeat syysvärit.

Nautitaan ystävät, nautitaan. Maailmassa tapahtuu pahoja asioita, sille emme voi mitään. Joskus ne vain tulevat ikävän lähelle. Silloinkin, kun on paha olla, käännetään pää hyvään ja kauniiseen. Ja uskotaan tulevaan.

Maailman myllerryksessä seesteistä syksyä teille kaikille.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

10 Kommenttia
Elämäntaito Saimaa Yleinen

Maalla on niin mukavaa, vai onko? Kokemuksia maalla asumisen hyvistä ja huonoista puolista.

lauantai, 27 elokuun, 2022
Kohta tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun meidän asuinpaikka vaihtui eteläkarjalaisesta kaupungista piskuiseen eteläsavolaiseen kuntaan. Ostimme Saimaan rannalta loma-asunnon, joka muutettiin ympärivuotiseksi asunnoksi ja samalla meistä tuli maalaisia. Onko uusi asumismuoto täyttänyt odotuksemme vai tuliko sittenkin tehtyä hätiköity valinta?

Uskon vahvasti siihen, että joskus kannattaa luottaa vahvaan intuitioon. Jos olisimme ruvenneet liikaa pähkäilemään asuntomme ostoa ja uudelle paikkakunnalle muuttoa, tuskin olisimme täällä. Meille vain tuli tunne, että juuri siinä kohtaa elämässä oli tilaa jollekin uudelle vaiheelle. Asiat lähtivät rullaamaan, kun löysimme budjettiimme sopivan talokandidaatin. Päätös syntyi yllättävän nopeasti.

Nyt olemme parin vuoden ajan saaneet kokea koko vuoden kierron maalla asumista. Onneksi sentään ihan eristyksissä muusta maailmasta meidän ei tarvitse olla. Asumme alueella, jossa on paljon loma-asuntoja, joten etenkin kesäaikaan elämää ympärillä piisaa. Lähietäisyydellä asuu meidän lisäksi myös muutama muu ympärivuotisesti.

Lähipalvelut, kuten apteekki, kirjasto, posti ja ruokakauppa, löytyvät kunnan keskustasta, jonne matkaa on noin kymmenkunta kilometriä. Kyse on kuitenkin pienestä paikkakunnasta, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että tarpeissaan joutuu usein kääntymään joko lähikaupunkien tai nettikaupan puoleen.

Saimaa on monessa mukana

Ei tarvitse kauaa miettiä, mikä on ollut täällä asumisessa parasta. Ehdottomasti meitä ympäröivä luonto ja erityisesti Saimaa. Kesäaamuisin tunnen suurta kiitollisuutta, kun voin nähdä aamulla ensimmäiseksi palan kimmeltävää Saimaata ja halutessani aloittaa päivän pulahtamalla Saimaan syleilyyn.

Rannassa on myös viime kesänä hankittu vene, joten kalalle lähtö on helppoa kuin mikä. Kun kalasta puhutaan, meillä syödään kirjaimellisesti luomua ja lähiruokaa.

Niin veneellä kuin autolla pääsee myös ympäristön kiinnostaviin retkikohteisiin ja meille onkin muodostunut käsitteeksi perjantain retkipäivä. Silloin panen työkoneen aikaisemmin kiinni ja suunnistamme jonnekin ulkoilemaan.

Viime talvena havahduin Saimaan arvoon myös talvikautena. Olen aina inhonnut hiihtämistä, mutta keväthangilla hiihtely kirkkaassa kevätauringossa oli itseasiassa ihan mahtavaa.

Kesäaikaan ei aktiviteetteja puutu. Talvi onkin sitten toinen juttu. Loppuvuodesta nousee pintaan tunne, että hetkeksi on päästävä pois jonnekin, missä on valoa, lämpöä ja ihmisiä. Sitten taas jaksaa ja hiljaisuus maistuu.

Saimaa on elämässämme keskeisesti mukana kaikkina vuodenaikoina.

Metsä antaa paljon

Olemme molemmat ihmisiä, jotka viihtyvät erittäin hyvin metsässä. Tämä oli yksi syy siihen, miksi me tänne luonnon keskelle päädyimme. Loppukesä ja syysaika ovat meillä aina kiireistä. Silloin kerätään talteen metsän antimet: marjat, tatit ja kanttarellit. Asumme nyt keskellä loistavia mustikka- ja puolukkamaita, joten marjasatoa tulee helposti vähän kuin ulkoilun kylkiäisenä.

Kevään ja alkukesän lintukonsertti on jaksanut meitä hämmästyttää. Kuinka valtava määrä ääntä ja tohinaa metsässä onkaan. Muutenkin koko kevään tulon räjähdyttävää kokemusta on ollut hienoa saada seurata aivan vierestä.

Olen vahvasti sitä mieltä, että täällä asuessani havainnoin ja koen vuodenaikojen vaihtelut voimakkaammin kuin aiemmin kaupungissa. Ympärillä tapahtuu eri vuodenaikoina niin paljon. Nautin myös suunnattomasti kotimme isoista ikkunoista avautuvasta vaihtuvasta maisemasta.

Kesäaamujen lisäksi rakkaiksi ovat osoittautuneet alkusyksyn utuiset hämärtyvät illat. Hiljaisuus on käsinkosketeltavaa ja niin rauhoittavaa. Luonto ympärillämme on ollut valtava voimavara.

Tarkkailtavaa riittää kaikkina vuodenaikoina.Ikkunoistamme avautuu vaihtuva maisemataulu.Lähiruokaa kirjaimellisesti.

Kotirakkautta

Maalle muuttaessamme saimme samalla rahalla paremman asumismukavuuden ja tilavamman kodin. Lisäksi kesäaikaan iso ulkoterassi on kuin toinen olohuoneemme.

Kodin merkitys on muutenkin kasvanut. Vietämme entistä enemmän aikaa kotona, joten meillä on nykyisin myös paljon enemmän aikaa mukaville kotoilupuuhille. Jotenkin tuntuu, että vapaa-aikaa on enemmän kuin aiemmin. Aikaa ei kulu nykyisellään esimerkiksi ajamiseen eri paikkojen väliä.

Pimeyden täyttämä syksy ja talvi

Maalla asumisen huonoin puoli on minusta syys- ja talviajan pitkä ja pimeä kausi. Koska mitään katuvaloja ympäristössä ei ole, sitä ei osannut ajatellakaan kuinka pimeää pimeä voi olla. Jos talvella mielii neljän jälkeen lenkille, ilman otsalamppua on turhaa lähteä liikkeelle. Mitä nyt joskus kuutamo avittaa.

Pimeänä kautena valon vähyys rajoittaa tekemistä. Jos valoisana aikana vietetään paljon aikaa ulkosalla, talvikausi menee hyvin paljon sisätiloissa. Vyötärölle napakasti kertyneet lisäkilot kielivät siitä, että entistä enemmän on aikaa keskittyä herkutteluun ja ruokanautintoihin.

Talvikausi on muutenkin hyvin hiljaiseloa. Asuinalueemme uinuu, kunnan taajama on tyhjentynyt kesäasukkaiden lähdettyä, tekemiset ja harrastusmahdollisuudet ovat vähissä ja sosiaalinen elämä niukkaa.

Sellaisena runsaslumisena talvena, kuin viime talvi, liikkumismahdollisuudet myös kaventuvat. Lähialueella pystyy kulkemaan vain muutamaa aurattua tienpätkää pitkin. Mikäli lunta on satanut yöaikaan paljon, aamuvarhaisella on turhaa toivoa lähtevänsä minnekään kovin varhain. Tien auraamista joutuu joskus odottamaan.

Koti ja kaikenlainen kotona puuhastelu on saanut maalla ihan uuden ulottuvuuden.Viime vuoden kesäjuttu oli kukkapenkin perustaminen.Myös hoitokoira Hugo tuntuu viihtyvän maalla.Syksyn saapuessa tarvitaan valoa pimeyteen.

Pitkät välimatkat

Meiltä on lähimpään kaupunkiin ja sen palveluihin matkaa reilut 60 kilometriä. Eipä tule täällä repsahdettua heräteostoksiin tai notkuttua kovinkaan usein kahviloissa. Maalla asuessa säästyy myös rahaa, koska kuluttamisen mahdollisuudet ovat kovin minimaaliset. Toisaalta, kun vähemmän käy ”ihmisten ilmoilla” on voinut pidentää kampaajalla käyntejä, eikä uusille vaatteillekaan juuri ole tarvetta. Täällä periferiassa on oikeastaan ihan sama miltä näyttää.

Kaupunkikäynnit suunnitellaan etukäteen ja samalla tehdään listaa hankinnoista ja hoidettavista asioista. Vaikka meillä on kylällä kaksikin pientä lähikauppaa, joita melko ahkerasti käytämme, tosiasia on, että ruoka on täällä pikkupaikkakunnalla paljon kalliimpaa kuin kaupungin isoissa marketeissa. Siksi pyrimme aina kaupunkikäynneillä ostamaan suuremman erän elintarvikkeita kerralla ja hyödyntämään pakastinta.

Ikävää on myös se, että ystävämme ovat kaukana, mikä rajoittaa sosiaalisen elämän vilkkautta. Tässä iässä uusiin ihmisiin ystävystyminen uudella paikkakunnalla ei aina ole niin itsestäänselvää. Eikä oikeastaan itsekään jaksa aina olla tarpeeksi sosiaalinen.

Yhdeksi maalla asumisen huonoista puolista voisi mainita myös heikon terveydenhuollon. Minulla on käytössä työterveyshuolto, mutta mies välillä turhaantuu terveyskeskuksen palveluista. Aikoja lääkäriin on vaikea saada. Jonot ovat pitkät, päivystystä ei paikkakunnalla ole ja muutenkin kaikki terveydenhoitoon liittyvät palvelut ovat kovin rajalliset.

Malja hyvälle elämänvaiheelle.

Kuten huomaatte, maalla asuminen ei ole vain pelkkää ihanuutta. Asioilla on aina puolensa ja luulen, ettei meidän elämäntapa sovi kaikille. Kyse on enemmän siitä, minkälaisia asioita painottaa elämässä eniten ja mitkä asiat kokee merkityksellisimmiksi. Saadakseen jotain, joutuu usein luopumaan jostain.

Meille luonto-orientoituneille tämä asumismuoto tuntuu yhä edelleen sopivalta ja nautinnolliselta. Kotioven ulkopuolella on tarjolla maailma, jolla on valtava merkitys hyvinvointiimme. Parasta on myös se, että elämässä voi olla erilaisia vaiheita. Jos alkaa tuntua raskaalta, sitten mietitään jotain muuta. Juuri nyt, tässä paikassa ja tässä kodissa on hyvä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

8 Kommenttia
Yleinen

Lahjaideoita maakuntamatkailuun – ideoita Elämyslahjoilta

torstai, 14 heinäkuun, 2022
Lahjojen ostaminen on minulle aina yhtä vaikeaa. Mitä ihmettä voi ostaa henkilölle, jolla tuntuu olevan jo ihan kaikkea? Tai mitä ostaa hänelle, joka jo muutenkin roudaa nurkkiin kertynyttä liikaa tavaraa kirpputoreille? Erinomainen idea on antaa lahjaksi elämys. Tavaran sijaan on kiva antaa jotain sellaista, joka kuljettaa saajansa uusiin paikkoihin ja kiehtoviin kokemukseen.

Kaupallinen yhteistyö: Elämyslahjat

Helppo tapa hankkia elämyslahja on Elämyslahjat verkkokauppa, josta löytyy erilaisia maakuntamatkailuun sopivia lahjaideoita. Samasta paikasta löytyy mm. hemmottelua, ruokanautintoja, luonto- ja liikuntakokemuksia sekä extreme-elämyksiä. Hauska idea on myös jonkin teemakurssin antaminen lahjaksi.

Elämyslahjoilta Anssi vinkkaa kymmenen mielenkiintoista lahjaideaa eri puolilta Suomea.

Top 10 elämykset Suomessa

Lahjaideoita Uudellemaalle

Uusimaa on elämysten keskus Suomessa. Sieltä löydät laajan kirjon elämyksiä kaupunkilomasta luonnon helmaan. Kokeilemisen arvoinen kestosuosikki Hyvinkäällä on lentokoneoppitunti.

Pääkaupungin parhaita elämyslahjoja ovat esimerkiksi kulinaristiset kokemukset, rentouttavat kylpylähetket ja risteilyt merellä.

Lahjaideoita Pirkanmaalle

Pirkanmaan suosituimpia elämyksiä ovat illalliselämykset Tampereen ravintoloissa, varjoliidinlento Näsijärven yllä ja jännitystä tuova pistooliammunta. Pirkanmaalla on myös laaja tarjonta pakohuonepelejä.

Lahjaideoita Keski-Suomeen

Keski-Suomesta Anssi vinkkaa lahjoiksi kauneushoitoja, jännittäviä vesielämyksiä, huonepakopelejä ja huimapäille laskeutumisen mäkihyppytornista. Alueen erikoisuuksiin kuuluvat erilaiset luontoelämykset kuten koskenlasku ja arktinen kellunta. Jyväskylä tarjoaa maukkaita lahjoja herkullisiin illallisiin.

Lahjaideoita Varsinais-Suomeen

Varsinais-Suomen suosituimpia elämyksiä ovat Alastaron Moottoriradan tarjoamat ajoelämykset, Marttilan ratsastuselämykset ja Turun hemmotteluhetket. Turun saaristo tarjoaa myös mahtavia lahjaideoita merestä nauttiville.

Lahjaideoita Pohjois-Suomeen

Pohjois-Suomen luonto on vaikuttavaa ja sen Elämyslahjat vievät saajansa upeisiin Lapin luontokokemuksiin kaikkina vuodenaikoina. Monien suosima romanttinen yö lasi-iglussa, lumikenkäily tykkylumipuiden keskellä tai kanoottiretki hiljaisuudessa ovat varmasti monelle mieleenpainuvia kokemuksia.

Pohjoinen tarjoaa myös eläintenystävälle monenlaisia elämyksiä, kuten karhujen tarkkailua ja toimintaa porojen kanssa. Kalastuksen ystävä on takuulla hyvillään kalastusretkestä.

Joululahjaideana Lappi on varmasti ikimuistoinen.

Elämyslahjoilta Anssi muistuttaa, että Elämyslahjojen lahjakortti on aina hyvä vaihtoehto. Saaja voi itse valita juuri sellaisen kohteen ja elämyksen, joka on hänelle mieluisin. Etelä-Suomesta on myös helppoa matkustaa Viroon, joka tarjoaa erilaista kulttuuria sekä mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa.

Ainakin minä olisin kovin mielissäni tällaisista lahjoista. Vink, vink vaan miehelle, kun pyöreiden vuosien syntymäpäivää kohta pukkaa 🙂

Rahanarvoinen etu Elämyslahjoilta

Elämyslahjat tarjoaa bonuskoodin Elämyslahjojen verkkokauppaan. Syötä ostoskorissa koodi: XYZBLOGI. Ostaessasi vähintään 80 euron edestä saat koodilla kaupanpäälliseksi 20 euron Elämyslahjojen lahjakortin. Etu on voimassa vuoden 2022 loppuun.

www.elamyslahjat.fi

2 Kommenttia
Majoitus ulkomaat Viro Yleinen

Mooste Viinavabrik – Viron kätketty hotelliaarre

keskiviikko, 11 toukokuun, 2022
Meillä on mukava ystäväpariskunta, jonka kanssa olemme matkailleet yhdessä useamman kerran, joskus lähellä, joskus kauempana. Lähes jokaisella reissulla olemme pyrkineet etsimään ainakin yhden tavallisuudesta poikkeavan majapaikan. Joskus se on ollut talo Kataloniassa, joskus B&B-majoitus Pohjois-Espanjan maaseudulla ja joskus muutaman huoneen boutiquehotelli ranskalaisessa merenrantakaupungissa.

Tällainen poikkeuksellisten majoitusten haku on kuljettanut meitä mielenkiintoisiin paikkoihin ja tuonut eteemme yllättäviä majapaikkoja, jotka ovat kaukana perushotelleista.

Näin onnellisesti kävi tälläkin kertaa. Löysimme ihastuttavan pikkuhotellin Itä-Virosta, noin 45 kilometrin päästä Tarttoa. Olimme itseasiassa menossa Tarttoon, mutta meidän naisten teki mieli samalla reissulla viettää ainakin yksi yö jossain Viron monista kartanoista.

Reitillemme emme tällä kertaa löytäneet sopivaa kartanokohdetta, mutta sen sijaan tartuimme historiallisesti kiinnostavaan rakennuskaunokaiseen Viron Pölvän maakunnassa Moosten kylässä.

Kyse on 1909 rakennetusta entisestä viinatehtaasta, jossa nykyisin sijaitsee pieni boutiquehotelli Mooste Viinavabrik. Kivirakenteinen jämerä tehdasrakennus on osa ainutlaatuista Moosten vanhaa kartanoaluetta, joka on viime vuosina kunnostettu huippuhienoon kuntoon.

Kauniita ovat olleet tehtaat muinoin.

Alueen upein rakennus on ilman muuta Moosten kartano, joka on toiminut kouluna jo vuodesta 1920. Ranskalaishenkinen Art Nouveau -tyylinen kartano on täysin remontoitu vuosina 2000-2004.

Kauniita olivat myös kartanon entinen tallirakennus ja karjasuoja, joissa nykyisin toimii mm. erilaisia käsityöläisten pajoja ja puoteja. Rakennuksiin oli käytetty luonnonkiveä kerrassaan upeasti.

Alueella on myös kartanon entisten työntekijöiden asuntoja, joissa nykyisin on erilaisia taiteen keskuksia. Kävimme tutustumassa myös alueella toimivan keramiikkalaattatehtaan näyttelytiloihin.

On hieno asia, että tämä alue on säilynyt näin yhtenäisenä ja saanut uuden elämän käsityön ja taiteen tyyssijana. Hienosti kunnostetut rakennukset olivat jo nähtävyys itsessään. Jostain tapahtumakalenterista huomasin, että alueella järjestetään myös monenlaisia tapahtumia kirpputoreista konsertteihin.

Melkoinen rakennus kouluksi.Rakennuksia, joilla on luonnetta.Muutama villasukkapari lähti matkaan.

Mutta mennäänpä takaisin tuohon hotelli-ihanuuteen, jonne päädyimme. Astuimme ensimmäiseksi hallimaiseen tilaan, jossa soi taustalla rauhoittava musiikki. Aulan nurkassa jököttävä suurehko viinapannu muistutti paikan historiasta. Korkean tilan kirjaimellisesti kruunasi kattokruunu, joka oli rakennettu yli 600:sta lasipikarista.

Vastaanottomme oli sydämellinen. Viinatehtaassa kun oltiin, meille tarjottiin tervetuliaisjuomana paikallista maustettua viinaa. Sitten saimme valita listalta, mitä halusimme aamiaiseksi ja mihin aikaan. Aika yksilöllistä sanoisin. Ainutlaatuiseksi hotellikokemuksen teki varmasti myös se, että olimme hotellin ainoat asiakkaat. Tosin ruuhkaa ei ole koskaan odotettavissa, sillä hotellissa on vain seitsemän huonetta.

Vanhojen rakennusten tunnelmassa on aina jotain hyvin viehkoa. Niin täälläkin. Huoneessamme oli luonnonkivi- ja punatiiliseinää sekä kauniita pikkuruutuikkunoita. Tunnelmaa lisäsi seinän runsaskuvioinen lintutapetti. Yöllä oli niin hiljaista, ettei mistään kuulunut mitään. Mitä nyt aamulla aikaisin ohi lentävien hanhien muuttoparvet pitivät hetken omaa mekkalaansa.

Menimme illalla syömään hotellin ravintolaan. Matkailijan kannalta on miellyttävää, että täällä maaseudulla syö vielä varsin edullisesti, vaikka Viron hintataso onkin noussut aika paljon viime vuosina. (Missäpä ei olisi.) Ruoka oli maukasta ja virolaiseen tapaan annoskoot olivat melkoisen runsaita. Erityisesti paikalliset kalat saivat kiitosta. Kannattaa ehdottomasti syödä täällä.

Viehko hotellimiljöö.

Jokainen matkakokemus nousee aina asteen ylemmäs, kun kohtaa erityisen ystävällistä palvelua. Vähän aikaan en muista, milloin olisin saanut osakseni yhtä yksilöllistä palvelua kuin täällä Moosten Viinavabrikessa.

Satuimme kysymään tarjoilijalta, että voisimmeko nostaa ulkoa pari lisätuolia sisäpuolelle illan kortinpeluutamme varten. Tarjoilija mietti hetken ja kertoi, että hänellä on parempi vaihtoehto. Illallisen jälkeen meidät opastettiin hotellin ylimpään kerrokseen, mistä löytyi viehättävä oleskelutila. Koska olimme hotellin ainoat asiakkaat, saimme tilan käyttöömme illanviettoamme varten. Olipas huomaavaisesti ajateltu.

Meille sattui hotellivuorokauteemme mahtavan lämmin kevätpäivä. Viinavabriken sijainti järven rannalla maaseutumiljöössä takasi melkoisen lintukonsertin. Istuimme ulkoterassilla pitkään nauttien lähes kesäisestä lämpötilasta, linnunlaulusta, auringonlaskusta ja myös parista lasillisesta samppanjaa.

Täti-ihmisten samppanjahetki.Täällä sopii korttia pelata.Hotellin nelijalkainen isäntä Mozart valloitti sydämet.

Tässä hotellissa ja sen ympäristössä oli jotain ainutlaatuista zen-henkeä. Sellaista hyvää flowta, joka saa viihtymään ja rentoutumaan. Seuraavana aamuna ruhtinaallisen aamiaisen jälkeen tuntui lähes ikävältä lähteä pois. Ikävä jäi myös sympaattista hotellikoira Mozartia, joka hellyttävällä olemuksellaan huolehti omalta osaltaan meidän viihtymisestämme.

Kiitos ja kumarrus. Tämä hotelli on kätketty aarre.

Kahden hengen huone aamiaisella maksoi 90 euroa. Tiedustelut: info@viinavabrik.ee

https://www.moostemois.ee/en/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

8 Kommenttia
Museot Suomi Yleinen

Raskasta talvea, kepeämpää kevätfiilistä ja koskettava museokäynti

keskiviikko, 16 helmikuun, 2022
Tammikuusta selvittiin. Kylläpä oli pitkä kuukausi kuin nälkävuosi! Onneksi tulee kevät. Ilmassa on jälleen matkakuumetta.

Jos meitä suomalaisia sanotaan maailman onnellisimmaksi kansaksi, olemme me varmaan myös maailman optimistisin porukka. Vai mitä muuta voi päätellä kommenteista, että ihanaa, kun neljän aikaan iltapäivästä on VIELÄ valoisaa?

On lähes liikuttavaa, kuinka joka ikinen alkuvuosi olemme yhtä ihastuksissamme pienestäkin valon lisääntymisestä. Joka tapauksessa ihan mahtavaa on, kun päivä pitenee vauhdilla.

Kroppaongelmia, herkkuhimoa ja koukuttava tv-sarja

Lumityöt ovat huolehtineet viime aikojen liikunnasta. Asuinympäristöäni peittää lähes metrinen hohtavan valkoinen lumipatja. Samalla kaunista, mutta samalla myös maalla asuvalle liikkumisen kannalta rajoittavaa. Maastoon ei ole pitkään aikaan asiaa, sillä upottavaa hankea on riittämiin kaikkialla.

Entinen luokkakaverini postitti minulle kirjeitä, joita olin lähettänyt hänelle 18-vuotiaana. Vähän hymyilytti lukemani: ”Haluaisin niin kovasti vetäytyä pois ihmismassoista jonnekin maalle lumikinosten keskelle yksinäiseen tunturimajaan”. Melko hyvin on käynyt, olen ainakin päässyt rauhalliseen paikkaan lumikinosten keskelle. Ja lumimäärästä päätellen hyvin voitaisiin olla Lapissa. Piti vain odottaa muutama vuosikymmen.

Ihmisellä pitää olla harrastuksia.Aina se on mielessä.

Olen istunut viime viikot koneeni ääressä uutterasti töiden kimpussa ja huomannut samalla kuinka nopeasti pitkät istumasessiot jäytävät ikääntyvää kroppaani. Jäykistää, kolottaa ja turvottaa. Kaiholla muistelen loppuvuoden pitkiä lenkkejämme eri puolilla Andalusiaa. Olo oli totisesti paljon parempi.

Eikä tilannetta yhtään helpota se, että nyrpistelen nenääni milloin tuiskulle, milloin pakkaselle. Talvikeli ei nyt vaan innosta. Tammikuun herkuttomuuden vastapainoksi popsin jälleen suklaata samaan aikaan suurella mielihyvällä ja huonolla omallatunnolla. Mitä ihmettä voisi tehdä tälle alituisesti piinaavalle makeanhimolle?

Se, mikä tammikuussa lähti vyötäröltä, palannee takaisin pikapuolin. Ei ole kuulkaa laihduttaminen mitenkään helppoa. Nostan hattua kaikille teille, jotka siinä onnistutte.

Jos päivät menevät istuessa tiukasti tietokoneen ääressä, nukkumaanmenokin tuppaa venymään. Kiitos vaan Netflix, kun tulit taloon ja toit mukanasi The Crownin. Olen ihan koukussa tähän Englannin kuninkaallisesta perheestä kertovaan loistavasti tehtyyn tv-sarjaan.

Talvessa on raskasta tunnelmaa.

Sodan ja Rauhan keskus Muisti meni syvälle

Alkuvuoden tylsyydessä kaipasin pientä vaihtelua ja päätin lähteä tutustumaan Mikkeliin kesällä 2021 avattuun museoon, Muistiin. Tai oikeastaan kyse ei ole tavanomaisesta museosta. Paikka on nimennyt itsensä Sodan ja rauhan keskukseksi.

Jos sotahistoria kiinnostaa, toki Muistissa pääsee tutustumaan siihenkin. Uuden tekniikan avulla Muistissa voi peilata havainnollisesti talvi- ja jatkosotamme tapahtumia koko maailman tilanteeseen.

Muistin paras anti oli kuitenkin sen inhimillinen ja ihmiskeskeinen lähestymistapa. Mitä sota tekee ihmiselle ja yhteiskunnalle, on Muistin pääsanoma. Liian vähän on sotiemme yhteydessä pohdiskeltu sitä, miten pelko vaikutti sodan kokeneisiin tai miten sotilaat ylipäätään selvisivät rintamalla. Muisti pohdiskelee ja nostaa esille mm. nämä inhimilliset puolet.

Itseäni Muistin näyttely kosketti erityisellä tavalla. Olen eräänlainen toisen polven sotalapsi. Isäni joutui 19-vuotiaana rintamalle talvisodassa ja heti perään jatkosotaan. Sota jätti nuoren miehen elämään vahvan trauman, jonka vaikutuksia me koimme ja kannoimme koko perhe.

Sulkeutunut isäni ei koskaan puhunut sodasta juuri mitään. Kun luin, että Sodan ja Rauhan keskus Muisti käsittelee sodan kokemuksia niin lasten, naisten kuin rintamamiesten näkökulmasta, halusin päästä lähelle ymmärtämään edes vähän siitä, mitä isäni oli nuoruudessaan kokenut.

Näyttely alkoi Viipurin asemalta 1939. Oli lämmin kesä ja Suomen tulevaisuus näytti valoisalta. Toisin kuitenkin kävi. Sota muutti kaiken.

Hetken päästä seurasin 23-vuotiaan Onni Aaltosen vaiheita talvi- ja jatkosodassa. Tunteisiin menevä aito tarina kertoi nuoren miehen kokemuksista ja ajatuksista: piinaavasta pelosta, väliin helpotuksesta, rakkaudesta ja pohdiskelusta sodan mielettömyydestä. ”Ei se tommonen reissu mihinkään lopu, vaikka se loppu.” Tuossa lauseessa varmasti kiteytyy monen rintamalta kotiutuneen sotamiehen maailma, kuten isällänikin. Sota ei päättynyt siihen, että rintamalta lähdettiin.

Näyttelyn taisteluosuus oli ehkä kaikkein koskettavin. VR-lasit päässä ”Summan bunkkerissa Karjalan kannaksella” pääsi aistimaan sitä, millaista on olla etulinjassa keskellä pommituksia ja tulitusta. Voin vain pienesti aavistaa, mitä on olla tuollaisessa tilanteessa todellisuudessa, kun kuolema hipoo joka puolelta.

Tyypillisin sodassa kuollut suomalainen oli vähän yli 20-vuotias jalkaväen sotamies pienviljelijä- tai työläisperheestä. Juuri sellainen kuin isänikin. Hänellä oli vain parempi tuuri. Mies selvisi onneksi vain pienehköllä loukkaantumisella.

Sodan ja rauhan keskus Muisti on ehdottomasti käymisen arvoinen. – Voi isä, millaista helvettiä sinun nuoruutesi on täytynyt olla, pyöri mielessäni kierroksen jälkeen. Lopussa liitin oman kuvani heidän joukkoonsa, joita sota on koskettanut tavalla tai toisella. Muisti kertoo tarinan, jota ei saa unohtaa.

Kevättä rinnassa ja matka tiedossa

Vaan mennäänpä lopuksi iloisempiin tunnelmiin. Olen aina sanonut, että tietoisuus tulevasta matkasta antaa kummasti intoa ja pontta jaksaa eteenpäin.

Ystäväni kanssa tässä eräs päivä viestiteltiin ja todettiin, että podemme molemmat talvitylsyyttä. Ja siitä se sitten lähti. Päätimme tehdä asialle jotain ja niinpä nyt on odotuksissa täti-ihmisten yhteinen kevätmatka.

Onpas mukavaa lähteä pitkästä aikaa reissuun ihan vain naisten kesken. Tiedän, että tästä tulee hauskaa ja hulvatonta. Sun and fun!

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

4 Kommenttia
Elämäntaito Yleinen

Loman jälkeistä krapulaa

torstai, 20 tammikuun, 2022
Kun palaa lomalta kotiin, pitäisi olla levännyt ja energinen. Kaikki akut täyteen ladattuna valmiina tarttumaan superboostilla arjen haasteisiin. Vaan kuten elämässä useinkin, asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia.

En ymmärrä, mitä päässäni napsahtaa, kun avaan kotioven matkan jälkeen. Kaksi kuukautta Espanjassa lähes leijuin jonkinlaisessa hyväntuulisessa euforiassa. Olin täynnä intoa, pulppuavaa naurua ja tekemisen mielihyvää. Ja sitten pam! Kotioven sisäpuolelle seesteisyys ei enää kanna. Arki iskee voimalla vastaan, asiat rasittavat enemmän kuin olisi tarpeen ja pinna kiristyy ihan mitättömistäkin asioista.

Aamut ovat vaikeimpia. Tuntuu raskaalta herätä pimeään ja tarttua töihin, jotka tuntuvat nyt jostain syystä ylivoimaisen puuduttavilta. Eikä kenellekään uskalla tunnustaa omaa hyytymistään. Eihän minulla ole oikeutta valittaa, olenhan juuri palannut pitkältä lomalta.

Liikunta jää liian vähälle sillä tekosyyllä, että ulkona on liian kylmä. Välillä pakotan itseni ulos, mutta jähmetyn tumput suorana seisomaan lumihankeen. Yritän löytää talven ihanuuden, mutta en nyt jostain syystä saa päästä kiinni. Eräs Instagram seuraajani kommentoi, että talvi ei koskaan hyväile ihoa toisin kuin aurinko ja lämpö. Allekirjoitan tämän täysin. En saa talvesta sitä kokonaisvaltaista hyvän olon kokemusta, mitä saan lämmöstä.

Talven riemu on nyt kadoksissa.En tiedä täydentävätkö vastakohdat tässä toisiaan?

Ärsyttää myös Suomen iloton ja pelotteluun taipuvainen koronailmapiiri. Ihmiset ovat kamppailuun selvästi väsyneitä, mutta yhä edelleen hoetaan mantraa, ettei minnekään voi mennä eikä ketään tavata.

Ystäväni yritti järjestää syntymäpäiviä ravintolaan, mutta kun ovet tulee sulkea klo 18 ja alkoholitarjoilu lopettaa klo 17, ei ehkä ihan otollista synttäribileille. Onneksi tuo tehopakkaus ei siitä lannistunut, vaan järkkäsi oikein mukavat juhlat kotiinsa.

Sääliksi käy kaikkia yrittäjiä, joilta mielivaltaisilla rajoitustoimilla estetään liiketoiminnan harjoittaminen. Miettiiköhän kukaan asioiden kerrannaisvaikutuksia? Kun kukaan ei käy missään eikä kuluta mitään, raha ei kierrä eikä yrityksiin synny tuloja, joilla maksetaan mm. henkilökunnan palkat. Luulenpa, että valtion kukkarolle olisi muutakin käyttöä kuin antaa tekohengitystä henkitoreissa kamppaileville yrityksille, joiden toimintaa rajoitetaan tai jopa täysin estetään.

Elämään tarvitaan iloisia asioita.

Jottei tästä jutusta tulisi ihan silkka valitusvirsi, loppuun vähän positiivisimpia asioita. Sain eilen kolmannen koronapiikin, joka antaa taas lisää turvaa ja varmuutta liikkumiseen. Lohkaisin miehelle, että eiköhän aleta jo katsomaan seuraavaa reissua.

Oletteko muuten huomanneet, että matkanjärjestäjillä on nyt melkoiset määrät mukavan hintaisia valmismatkojen äkkilähtöjä? Myös kotimaassa on tarjolla erinomaisia lomatarjouksia. Nyt kannattaa suunnitella talvilomaa, sillä niin hotelli- kuin mökkimajoitusta saa monessa paikkaa jopa puoleen hintaan.

Miten olisi vaikka neljän vuorokauden kaupunkiloma Helsingissä tasokkaissa keskustahotelleissa kahdelle aamiaisineen alkaen 380 euroa (Kämp Collection Hotels)? Tai mökkiloma Saimaalla Puumalassa Sahanlahti resortin mökissä puoleen hintaan? Vai lähtisitkö sittenkin risteilylle Itämerelle? Laivoilla on nyt mukavan väljää.

Huolehditaan rokotusturvasta ja lopetetaan jo kärvistely. Nyt on matkustamisen aika.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

6 Kommenttia