Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Yleinen

Yleinen

Kevätpöhinää ja venehaaveita

maanantai, huhtikuu 19, 2021

Voi ihanuus tätä kevättä. Ja aurinkoa. Ja muuttolintuja. Pitkän hiljaisen talven jälkeen metsä on yhtäkkiä ääniä täynnä. Maasta puskee vihreää ja elämää on kaikkialla. Hihkun terassilla innoissani, kun ohitse kaakattaa hanhiryppäitä. Tervetuloa taas te kesäntuojat.

Täällä maalla kevät on jotenkin paljon vaikuttavampi kokemus kuin kaupungissa. Sitä on ikään kuin paremmin läsnä ja itse osallinen tätä ihmeellistä jokavuotista näytelmää. Joka päivä tapahtuu paljon. Pitää vain osata pysähtyä ja säilyttää lapsenomainen kyky ihmetellä. Voi esimerkiksi bongata metson istumassa pihamännyssä.

Röhnötin viime viikolla sohvallamme katsomassa telkkaria ja satuin vilkaisemaan ikkunasta ulos. Ja siinä se istui, ukkometso, ihan lähellä männynlatvuksessa. Tosin piti ensin vähän googlettaa, jotta laji saatiin kohdalleen. Ei ihan tavallinen näky meikäläisen maailmassa.

Olen yllättynyt siitä, miten paljon täällä Saimaan rannoilla näkee joutsenpariskuntia. Kanta näyttäisi olevan nykyisellään melkoisen runsas. Ihan tässä meidänkin lähistöllä olen nähnyt joutsenia vähän jokaisella rantakaistaleella, joissa vähänkin on sulaa.

Ihmeellinen lintu tämä kansallislintumme on muutenkin. Solmivat kumppaninsa kanssa elinikäisen parisuhteen ja palaavat yleensä aina samaan paikkaan pesimään. Kauniista ulkomuodostaan huolimatta, kyse ei ole mistään ihan sulokkaimmasta ja säyseimmästä lintulajista. Olen nähnyt omin silmin, kun joutsenpariskunta käytännössä tappoi reviirilleen eksyneen kanadanhanhen. Ette voi uskoa, mikä mekkala tuosta tapahtumasta lähti.

Alkukesääni kuuluu joka vuotinen kukkamania. Nyt on pidettävä pää vielä jonkin aikaa kylmänä, jotta en tänäkin vuonna palelluttaisi ensimmäisiä kesäkukkiani. Ihan en pystynyt itseäni hillitsemään, vaan vähän piti jo orvokkeja laittaa. Toivottavasti pystyvät sinnittelemään viimeisissä yöpakkasissa.

Mulla on menneeltä lomakaudelta vielä muutama lomapäivä jäljellä. Sen kunniaksi suunnittelimme lähtevämme Helsinkiin pienelle hotellilomaselle, mutta mietintään menee kannattaako lähteä.

Tässä edelleenkin vietetään Sanna Marinin ja Mika Salmisen viitoittamaa elämää. Täytyy myöntää, että hieman kummaksuttaa ravintoloiden aukiolomääräykset, jotka koskevat myös ruokaravintoloita. Ihan ei minulle aukea, mitä saavutetaan sillä, että myös ruokaravintoloiden pitää lopettaa alkoholitarjoilu klo 17 ja panna ovensa säppiin jo klo 19.

Meneekin sitten melko aikaiseksi tuo ruokailu etenkin, jos ruuan kanssa haluaa juoda viiniä. Kuinkahan moni ravintola katsoo parhaimmaksi olla avaamatta lainkaan? Ruokaravintoloiden vinkkelistä on harmillista, että koronarajoitteita tarkastellaan baarien ja iltaravintoloiden näkökulmasta.

Tarkoitukseni oli käydä tällä Helsingin reissulla katsomassa Ateneumin Repin-näyttely, vaan kiinni on sekin. Kyllä harmittaa. Ateneum avaa ovensa vasta ensi viikolla ja sisään pääsee vain etukäteen ostetulla lipulla. Jos jollakin on antaa hyviä vinkkejä siitä, mitä Helsingissä nyt kannattaa tai ylipäätään voi tehdä, niin ilomielin otetaan vastaan.

Tekee valtavan iloiseksi se, että pikku hiljaa tätä elämää on uskaltanut raottaa myös sosiaalisempaan suuntaan. Viikonloppuna osallistuttiin ystäväpariskunnan kanssa Wine Saimaan järjestämään virtuaaliseen viinitastingiin meillä. Täytyy myöntää, että olin vähän skeptinen tällaista Teamsilla toteutettavaa tastingia kohtaan.

Yllätys sen sijaan oli, miten kiva ja vuorovaikutteinen tilaisuus loppujen lopuksi olikin. Maistelussa oli kolme italialaista Vigneti di Ettoren viinitilan viiniä: yksi rose ja kaksi punkkua. Mukana oli osallistujia eri puolilta Suomea, viinitilalta Italiasta kaksi edustajaa sekä Wine Saimaan omistaja Tuomo Puhakainen.

Ensimmäinen kerta minulle, kun pääsi antamaan viineistä palautetta suoraan tuottajille, jotka tosiaankin kuuntelivat suurella korvalla, mitä mieltä viineistä oltiin. Kiva muutenkin vaihtaa muiden viineihin hurahtaneiden kanssa mielipiteitä viinikokemuksista. Maistelluista kolmesta viinistä Vigneti di Ettoren rose oli erityisesti meidän naisten mieleen.

Seuraava etappi meillä sitten onkin veneilykauden avajaiset. Nyt podetaan kovaa venekuumetta, joka pitäisi helpottaa viimeistään toukokuun lopulla. Meille rantautuu sellainen ihan tavallinen kalastukseen sopiva avovene, jolla aiomme kalastuksen ohella tutkailla Saimaan vesistöjä tulevana kesänä. Samppanjakanteen ei ollut varaa, mutta uimaportaat sentään sain.

Päiväunissani näen neitseellisen hiekkabiitsin, jonne venhosemme lipuu hiljaa auringonlaskun kullatessa taivaanrannan. Mies taas näkee matalia ja kivisiä rantoja, jotka kolhivat veneen lommoille. Kyllä täytyy aina ihmetellä miehen ja naisen näkemyseroja samasta asiasta. Miehet osaavat välillä olla melkoisia ilonpilaajia.

Venekaupan miesmyyjä vakuutti, että tämä on kyllä sellainen vene, mitä naisetkin oppivat käyttämään 🙂 Joten ei minulla sitten liene mitään ongelmia tämän uuden asian haltuunotossa. Täytynee vain aloittaa veneilyn liikennesääntöjen opiskelu. Ja löytää ne Saimaan neitseelliset hiekkarannat.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Yleinen

Levotonta kevätrakkautta

keskiviikko, maaliskuu 31, 2021

Joka ikinen kevät, silloin kun aurinko rupeaa tunkemaan sisälle yhä röyhkeämmin, kohtaan saman ilmiön. Minuun iskee levottomuus.

Rakastan kevättä. Rakastan lisääntyvää valoa, pitenevää päivää ja aurinkoa, joka lämmittää. Rakastan erilaiselta tuoksuvaa ilmaa ja kihinää, joka täyttää metsän.

Rakastan jokaista muuttolintua, joka ilmaantuu pihapiiriin. Tiaisten yksitotinen stemma saa seurakseen mustarastaiden huilusoolot ja peipposten aariat. Ja pikku hiljaa orkesteri laajenee. Luonnon oma kevätkonsertti on kauneinta äänimaailmaa ikinä.

Rakastan joutsenia, jotka tulevat ensimmäisinä, tekevät ylilennon kotimme ohi ja huutavat kevättä mennessään. Ja lokkeja, joiden kirkuna kuulostaa jo ihan kesältä.

Maaliskuu flirttailee. Valo herättää talviunesta ja nostaa oksitosiinin, rakkaushormonin määrää. Pakkasen jähmettämät tunteet heräävät eloon kylmän kauden jälkeen. Yhtäkkiä katselee ympärilleen kuin uusin silmin. Talven jäljiltä näivettynyt maisema alkaa näyttää kauniilta ja oma olokin tuntuu kuin uudestisyntyneeltä.

Ja sitten tulee huhtikuu, joka onkin jo silkkaa rakkautta. Aurinko hyväilee lämmöllään ja kutsuu ulos leikkiin. Laittaa pään sekaisin kuin rakastuneella konsanaan. Ei malttaisi edes nukkua.

Kevätmuuttajia meidän pihapiirissä.

Jos normaalisti lasini on puoli täysi, kevätauringon lämmittäessä mukini kuohuu ylitse. Kierrokset nousevat huippuunsa, keskittyminen on vaikeaa ja päässä humisee.

Matkakuume riivaa sielua ja vipattaa menojalkaa. Jonnekin pitäisi päästä. Jo pienikin matka tasapainottaisi levotonta elämää ja laskisi adrenaliinipiikkiä. Lentopyrähdys Eurooppaan olisi mannaa, mutta helpotusta saisi jo risteilystä tai pahimpaan tuskaan auttaisi myös hotelliviikonloppu. Mikä vaan pieni keikaus kelpaisi, joka avaisi uusia maisemia ja ruokkisi pohjatonta vaihtelunhalua ja seikkailumieltä.

Ja täällä minä onneton nyt kieriskelen tuskissani, kun maailma ympärillä on suljettu. Kuin häkkiin suljettu lintu, joka haistaa keväälle tuoksuvan kiehtovan maailman ulkopuolella, mutta jolla ei ole mahdollista pyrähtää lentoon. Sylvian joululaulusta voisin sanoittaa uuden kevätversion.

Ei auta vaikka minulla on uusi rakas koti, jossa viihdyn oikein hyvin. Keväiselle matkakiimalle en vain voi mitään. Joku ulkopuolinen voima jossain huutaa nimeäni, ojentaa näkymätöntä kättään ja kehottaa lähtemään. Onneksi toukokuuhun mennessä se jo hellittää otettaan.

Kevätrakkauden väri on keltainen.

Tiedän, että tästä kirjoituksesta joku jossain tykkää huonoa. Leimaa minut piittaamattomaksi herkkuperseeksi, joka vaan itsekkäästi kaipaa matkoilleen, vaikka maailma ympärillä kipuilee pandemian kourissa. Matka on nyt kirosana ja jopa haaveilu siitä on syntiä. Oikeastaan tällaisista asioista ei kai saisi edes kirjoittaa.

Siltikin, tällainen minä olen, koronasta huolimatta. Netti käy kuumana ja yritän löytää vaihtoehtoja, joihin suunnata matkahinkua koronaturvallisesti.

Yritin taivutella miestä erään matkailuyrityksen majoitustarjoukseen. Kaksi yötä yhden hinnalla ja kolmen ruokalajin illallinen takkatulen loimussa. Ei saanut kannatusta. Mies lupasi järjestää meidän mökissä kolmen ruokalajin illallisen ja takkatulta, edullisemmin ja koronaturvallisesti.

Matkojen puuttuessa olen yrittänyt löytää korvaavia toimintoja. Olen lukenut tuhottoman määrän kirjoja, aloittanut pihasuunnitelman, lavaviljelysuunnitelman, kesäkukkasuunnitelman ja terassisisustussuunnitelman. Tutustunut tiramisun, tuorepuurojen, kotitekoisten jäätelöiden ja tuorepuristemehujen valmistukseen.

Ei auta. Ei rauhoita. Täällä maalla levoton sielu kolistelee kaltereitaan. Hei siippa, lähdetäänkö huomenna retkelle? Vaikka ihan lähelle tai ihan minne vaan.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Yleinen

Talvi koettelee ja korona panee pohdiskelemaan syvällisiä

sunnuntai, helmikuu 21, 2021

Huh, huh. Kylläpä on jäinen rintama meitä piinannut. Monta päivää perätysten ulkona on ollut siperiaa, eikä ole yhtään tehnyt mieli laittaa päätään ulos. Vaikka kuinka ulkona auringonpaisteessa on kaunista, siltikin kaikkein kauneimmalta se minusta näyttää ikkunan läpi mökin sisäpuolelta. Ainakin silloin, kun lämpötila on laskenut -15 asteen alapuolelle.

Muutaman kerran olen pukenut itseni Michelin-ukkoa muistuttavaksi möhkäleeksi ja yrittänyt saada ulkoilusta samaa hypefiilistä kuin sadoissa Instagramin talvea hehkuttavissa storeyssa ja kuvissa. Olen oikeasti yrittänyt löytää talven ihanuuden, joka minulla on toistaiseksi kadoksissa.

Sorry, ei vaan onnistu. Olen valehdellut, jos olen väittänyt pitäväni talviulkoilusta. a) En pidä kylmästä. b) En tiedä yhtään talvilajia, joka tuntuisi luontevalta tai mukavalta. c) Lumityötkin alkavat maistua jo puulta. Tuota valkoista maisemakuorrutetta on saatu nyt ihan riittämiin.

Takassa on palanut tuli aamusta iltaan, jotta nurkkiin pyrkivä holotna ei saisi valtaa. Järveltä pyrkivä viima on joskus aika ankara. Putkimiestäkin on tarvittu jäätynyttä putkea sulattamaan. Ihan salaa minä tässä väliin haaveilen Aurinkorannikon talvesta. Ja ihan vähän jo katselin kämppää tuolta suunnalta ensi talveksi.

Kävin hiljattain elämäni ensimmäistä kertaa vanhusten suljetussa hoitolaitoksessa. Kyse oli muistisairaiden yksiköstä, jossa asukkaiden oman turvallisuuden takia ovet ulkomaailmaan joudutaan pitämään lukittuina.

Oli opettavaista kurkistaa tällaiseen suljettuun maailmaan, joka on meistä useimmalle täysin vieras. Tulin miettineeksi ettei ole ihme, miten pahaa jälkeä korona saa aikaiseksi levitessään tuollaisessa yksikössä. Moni vanhus on niin hauras, ettei vastustuskykyä ole juuri mihinkään. Ohuen elämänlangan voi katkaista korona, mutta yhtä hyvin se voi olla tavallinen flunssa tai keuhkokuume.

En tiedä sopiiko tällaista kirjoittaa, mutta mietin myös sitä, onko kuolema monen ehtoopuolella olevan vanhuksen kohdalla sittenkään niin paha asia. Elämä on minusta muutakin kuin se, että henki pihisee joten kuten.

Elämä on aina arvokasta, mutta elämän voi minusta menettää jo aiemmin. Ei se, että sydän lyö ja muut elintoiminnot pitävät hengissä, ole välttämättä elämää niin kuin sen itse ymmärrän. Jos ei ole enää minkäänlaista ymmärrystä tästä maailmasta tai edes omasta olemassaolostaan, sopii miettiä onko korona siinä tilanteessa sittenkään paha asia.

Kun katsoo koronaan kuolleiden keski-ikää, tilasto ei ehkä enää tunnukaan niin karulta kertomalta.

Kirjoittelin aiemmin, että vuoden alussa iski painokriisi ja päätin aloittaa vuoteni kevyemmin saadakseni muutaman kilon pois. Mieskin innostui lähtemään mukaan ja niin meillä on kiinnitetty entistä enemmän huomiota siihen, mitä pannaan suusta sisään.

Kasviksia on lisätty ruokavalioon entisestään, hiilareita ja sokeria pyritty vähentämään ja viljatuotteissa vaihdettu osittain terveellisimpiin ja vähemmän turvottaviin vaihtoehtoihin kuten kvinoaan, spelttiin ja bulguriin.

Tammikuun lopussa meillä oli punnitus ja pientä muutosta oli tapahtunut. Mies oli laihtunut 1,5 kiloa. Minulla vaaka näytti lisää painoa 400 grammaa. Päätin oitis palauttaa suklaan ruokavaliooni.

Oletteko muut huomanneet, että korona-aikana rahankulutus olisi vähentynyt? Itse olen pannut merkille, että rahaa on jäänyt jopa vähän säästöön sen tähden, ettei tule juuri mitään osteltua. Oma osansa on tietty matkailun vähentymisellä. Kun ei juurikaan missään käy, ei välttämättömien menojen lisäksi rahaa mene juuri mihinkään.

Viime viikolla repäisin ja kävin pitkästä aikaa kampaajalla oikein pitkän kaavan mukaan. Samalla reissulla teki mieli hankkia vähän kosmetiikkaa, istahtaa kahvikupposelle ja lähteä tutkailemaan kevätretonkien tarjontaa.

On se vaan jännä juttu, mitä korona on saanut pääkopassa aikaan. Kun lähtee ihmisten ilmoille ja kaupoille, niin koko ajan on jotenkin epämukava tunne, mikä johtuu muustakin kuin kasvomaskista. Enempi on niin, että suorittaa välttämättömät ostoksensa mahdollisimman nopeasti ja pyrkii takaisin oman auton suojattuun maailmaan.

Jotain sentään tarttui mukaan. Huomasin tarvitsevani lämpimämmät ulkoiluhousut ja haaveilin lämpimästä villakerrastosta. Näistä onnistuin saamaan ainoastaan merinovillaisen paidan. Ei ollut joko tarjontaa lainkaan tai sopiva koko puuttui.

Paikkakunnan suurimmassa urheilutarvikkeiden kaupassa kerrottiin, että talviurheilutekstiilien myynti oli päässyt yllättämään ja siksi tavaraa on niin vähän. Myyjä mietti, ettei muistanut koskaan olleen näin paljon kysyntää talviulkoiluun liittyvistä vaatteista ja varusteista. Hyvä uutinen varmasti kauppiaille.

Hyvä uutinen sen sijaan ei ole, että juuri kun eteläinen Suomi on saanut pakattua hiihtolomakamppeensa ja on jo toinen jalka menossa talviloman viettoon, hallitus ja THL vetoavat ihmisiin, etteivät matkustaisi nyt mihinkään. Nyt. Ei. Kannata. Matkustaa. Mihinkään. EIKÄ!

Arvon viranomaiset, miettikää nyt vähän niitä matkailu- ja ravintola-alan yrittäjiä, joille seuraavat kolme viikkoa voivat olla ratkaisevia hengissä selviämisen kannalta. Ymmärrän huolenne koronan leviämisestä, mutta kun tuota hengissä selviämistä on myös muunlaista.

Onneksi joka päivä kesä on yhtä päivää lähempänä. Sitä ei onneksi korona, hallitus eikä THL voi perua.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Bloggaaminen Yleinen

Kuvahaaste: 10 kuvaa vuodelta 2020

sunnuntai, tammikuu 17, 2021

Tartuin Muuttolintu -blogin Annan blogihaasteeseen, jossa vuotta 2020 käydään läpi kymmenen valitun kuvan kautta.

Vuosi ei ollut meille ihan toivotunlainen, sillä mikäs muu kuin korona sotki suunnitelmia. En voi kuitenkaan sanoa, että vuosi olisi ollut mitenkään huono. Se ei vaan ollut suunnitellun mukainen. Siltikin ilonpilkahduksia ja kaikenlaisia mukavia asioita viime vuoteen mahtui. Tässä muutama nosto. Kymmenen kuvaa ja kymmenen muistoa.

1. Vuoden suosikkikuva

Ihana ihana Sevilla. Vuoden alussa matkustimme silloisesta asuinpaikastamme Fuengirolasta muutamaksi päiväksi Andalusian todelliseen sydämeen Sevillaan. Olin viettänyt kaupungissa muutama vuosi takaperin viikon ja jo silloin kaupungin kauneus ja ilmapiiri vei mennessään.

Niin kävi nytkin. Tämä kaupunki, jos mikä, ruokki meitä vähän joka tavalla. Jopa niin syvästi, että päätimme tulla loppuvuodesta uudelleen vähän pidemmäksi ajaksi. Koronan vuoksi tämä jäi haaveeksi, mutta toivottavasti tämän vuoden lopulla voisimme matkustaa tutkimaan Sevillan hienoutta ajan kanssa.

Vuoden suosikkikuvan valinta oli helppo, olihan Sevilla viime vuoden suosikkikohteeni. Jutun alussa oleva kuva on Plaza de Españalta, Espanjalaiselta aukiolta, jota pidetään koko Espanjan kauneimpana aukiona.

2. Arjen luksusta

Ollaan me suomalaiset vaan etuoikeutettuja, kun metsiemme antimet ovat meidän kaikkien vapaassa käytössä. Miettikääpä, mitä kaikkea herkkua tuolta korpien kätköistä löytyykään.

Omaa arjen luksusta lisää vielä se, että marja- ja sieniapajille pääsee kotiovelta. Vähän nauratti, kun onnistuin hakemaan sienikastikkeen ainekset tuosta ihan vierestä.

Mennyt vuosi oli poikkeuksellinen antelias niin marjojen kuin sienien suhteen. Pakastin pullistelee meillä lakoista, mustikoista, puolukoista, karpaloista ja herkkutateista. Ilmaista superfoodia litra tolkulla. Luksusta, jos mikä.

3. Kesäkuva

Kesä meni ilman merkittävimpiä matkoja. Tänä vuonna totutusta poiketen Lappi jäi väliin ja keskityimme pääosin lähimatkailuun ja luonnossa liikkumiseen. Onneksi retkikohteita löytääkseen ei tarvitse kovin kauaksi matkustaa.

Saimaa on minulle rakas ja sen rantoja tulikin kierreltyä nyt ihan urakalla.

4. Ihana majapaikka

Kävin ystäväni kanssa blogireissulla Rantasalmen Järvisydämessä. Aika tavalla yllätti millainen hemmottelumaailma Etelä-Savosta, oikeastaan keskeltä ei mitään, löytyikään.

Yövyimme Järvisydämen Elämyshotellissa. Jos oli koko paikka kylpylöineen ja eriskummallisine rakennuksineen mieleenpainuva, mieleenpainuva oli myös puulla ja kivellä rakennettu ja sisustettu huoneemme. Sellaista ylellisyyttä, joka minuun uppoaa.

5. Hauska muisto

Elettiin viime vuoden maaliskuun alkua. Miehen kanssa tehtiin päiväretki Malagaan, tuolloin vielä huolettomasti ja lähes tietämättöminä koronan uhasta. Huuhailtiin kaupungin katuja päämäärättömästi ja hämmästeltiin jo osittain koronan hiljentämää kaupunkia.

Ihan sattumalta eksyttiin paikalliseen sherry-bodegaan, viinibaariin, joka näytti siltä, että oli ollut kyseisessä paikassa ikuisuuden. Tilasimme pikarilliset sherryä, kun kerran alan paikassa oltiin. Baarimikko veti liidulla viivat tiskiin ja siinä pystybaarissa sitten siemailtiin Etelä-Espanjan lahjaa maailmalle.

Päivä oli todella mukava, mutta samalla tietyllä lailla historiallinen. Tuo oli meidän viimeinen yhteinen reissupäivämme Espanjassa ennen täydellisen lockdownin tuloa.

6. Herkullinen hetki

Hyviä ruokakokemuksia viime vuoteen liittyy useitakin. Siltikin haluan nostaa esiin ihan kotikutoisen herkutteluhetken. Espanja-kausiin kuuluivat usein tapas-ateriat kotosalla.

Kokosimme pöytään usein pikkusyötävää fuusiomeiningillä. Tässä nautitaan artisokan sydämiä, susheja, Iberico-kinkkua, Manchego-juustoa, hummusta ja tuoretta leipää. Huuhdeltiin alas tuhdilla punkulla.

7. Se ei-niin-hohdokas-muisto

Syyskuussa iski aivan järkyttävä vatsakipu, joka ajoi minut lopulta ensiapupoliklinikalle. Säikähdin pahemman kerran, kun minut pantiin tiputukseen ja kiikutettiin magneettikuvaan.

Onneksi kyse oli lääkkeillä hoidettavasta suolistotulehduksesta ja selvisin pelkällä säikähdyksellä. Sainpahan melkoisen muistutuksen terveyden tärkeydestä. Mikään elämässä ei ole itsestään selvää. Kaikista vähiten se, mikä liittyy terveyteen.

8. Rakkaassa seurassa

Mies – reissukumppanini 37 vuoden ajan. Yhdessä eletty, yhdessä koettu, yhteenkasvettu. Riidelty ja rakastettu. Yhteisiä reissuja toivottavasti vielä paljon lisää.

Miehellä on muuten ainutlaatuinen taito tehdä tulet ihan missä vaan. Tässäkin se velho taikoi nuotiotulet aivan märistä puista.

9. Suosikkikuva itsestä

Toukokuussa oltiin telttaretkellä Lieksan Ruunaalla. Päivä oli mitä ihanin, mutta yöllä mentiin pakkaselle.

Heräsin aamulla huonosti nukkuneena, tukka pystyssä, unihiekkaa silmissä ja kylmästä lähes kohmeisena. Aurinko paistoi, linnut pitivät konserttia ja mies oli virittänyt nuotion aamukahvin keittoa varten. Aika hyvä aamu sittenkin. Nainen ei kauneimmillaan, mutta onnellisimmillaan.

10. Unohtumaton maisema

Saimaa, Saimaa, Saimaa. Kuin maalaus tai runo tai sinfonia. Tätä kauneutta pääsen toivottavasti tulevana kesänä kokemaan paljon lisää.

10 kuvaa vuodelta 2020 kuvahaasteen ohjeet: Minkälainen vuosi 2020 on ollut? Kerro se kuvin edellä mainittuihin otsikoihin sopien. Linkkaa Muuttolintu kuvahaaste lähteeksi, kopioi nämä ohjeet juttusi loppuun ja jos haluat, linkkaa juttusi Muuttolintu-blogin kommentteihin.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Yleinen

Uusi vuosi toivoa täynnä. Ja myös kevyempää elämää.

sunnuntai, tammikuu 10, 2021

Vuosi vaihtui meillä selvästi rauhallisemmin kuin parina edellisenä vuonna Aurinkorannikolla. Kiva uusi vuosi tämäkin, vaikkakin erilainen. Ystävien kanssa vähän kilisteltiin ja pelattiin lautapelejä aamukolmeen.

Olin jo hyvissä ajoissa päättänyt laittaa heti alkuvuodesta stopin jatkuvalle lihomiselle. Viime vuosi teki minusta koronalohtusyöjän. Kaipasin ihan ylettömästi kaikkea makeaa ja herkutteluöverit tuli vedettyä turhankin usein.

Huomasin, että vaatekaapissa alkoi olla yhä enemmän vaatteita, jotka eivät enää mahdu kunnolla päälle. Peiliin katsomisen paikka oli muutenkin kuin noin konkreettisesti. Lisääntynyt läski sai enemmän aikaan itseinhon reaktioita kuin kehopositiivisia tuntemuksia. Eikä iällä voi kaikkea selittää. Nämä kilot oli ihan itse hankittu.

Siispä ottamaan läskiä jenkkakahvoista, mutta hellästi. En halunnut mitään yletöntä laihdutuskuuria, jossa jokainen suupala punnitaan ja kaikesta kieltäydytään. Enemmänkin lähtökohtana oli järkevöittää ruokailutottumuksia ja lisätä liikuntaa. Jos on liikakilot tulleet pikku hiljaa, kai sitä voi ottaa vähän aikaa niistä eroon pääsemiseksi.

Sokerin syönnin päätin laittaa katkolle joksikin aikaa. Nyt ei vähään aikaan suklaata eikä leivonnaisia. Viiniäkin rajoitetusti. Tosin satunnaisissa spesiaalitapauksissa säännöistä poikkeaminen sallitaan, sillä paljon paremmalta tuntuu henkisesti, kun laihduttamiseen ei kohdista jyrkkiä kieltoja. Ihmismieli on kummallinen. Mitä enemmän jotain itseltään kieltää, sitä enemmän sitä rupeaa haluamaan.

Ja sitäpaitsi, ruoka on niin ihana asia elämässä, että sen kanssa ei kannata olla liian tiukkapipo. Herkuttelulle on oltava tilaa, kunhan muistaa vähän katsoa sen perään, mitä suustaan alas laittaa. Suklaata ei tarvita kaikkiin päiviin.

Minusta on tullut vähän iltakukkuja ja sitä kautta myös iltasyöppö. Iltakymmeneltä alkaa kummasti tehdä mieli jotain pientä iltapalaa. Ehkä vähän juustoa ja viinirypäleitä, pari voikkua tai suklaata kirjan seuraksi. Iltasyömingeille päätin sanoa myös hyvästit.

Katsotaan, mihin saakka näillä eväillä päästään.

Se toinen puoli laihduttamista, liikunnan lisääminen, ei nyt lähtenyt ihan toivotulla tavalla liikkeelle. Kävelylenkkien lisäksi päätin tehdä yhden sykettä nostattavan liikuntasuorituksen kerran viikossa.

Ilokseni huomasin, että meidän lähelle oli ajettu hiihtolatu ja mikäpä sen parempaa liikuntaa kuin hiihtäminen. Tosin kouluvuosien jälkeen en ole ollut oikein sinut tämän lajin kanssa, mutta hiihto nyt kuitenkin on istumatyöläisen kropalle mannaa.

Siispä eräs kaunis päivä suunnistin ladulle heti aamusta. Reipas pieni lenkki ja sitten pirtsakkana työpöydän ääreen. Olisi ehkä pitänyt ajatella etukäteen, onko hyvä juttu lähteä näillä hiihtotaidoilla ihan ensimmäiseksi vaativaan mäkiseen maastoon. Mutta tapani mukaan jälleen kerran teko ensin ajattelua.

Pakkasta oli muutama aste ja luisto mitä liukkain. Niinhän siinä sitten kävi, että jyrkimmässä mäessä vauhdin kiihtyessä turhan kovaksi tupsahdin takapuolelleni sillä seurauksella, että alaselkä ja häntäluu saivat kunnon tällin.

Ehkä tämäkin on yksi iän mukanaan tuomista rasitteista. Kun ennen kaatui, ei tuntunut missään. Nyt kun kaatuu, sattuu joka paikkaan.

Voisiko joku kertoa, miten pitkään kestää, kun häntäluu paranee? Istuminen tuottaa tuskaa ja selkä kipeytyy entisestään, kun joutuu hakemaan parempaa asentoa epäergonomisista asennoista.

Eniten tämä ongelma vaikeuttaa töiden tekoa. Istumatyöläisestä on nyt pakon edessä tullut enemmin seisomatyöläinen. Samalla myös v-käyrä nousee, kun hankalaa on niin istuminen kuin liikkuminen.

Ajelin viikolla lähikaupunkiin tutkailemaan vähän alennusmyyntejä. Haussa oli uudet ulkoiluhousut ja uusi kevytuntuvatoppis. (Edelliset kutistuivat 🙂 ).

Vannon Haglöfsin ulkoiluvaatteiden nimeen. Vaikka hinta onkin korkea, nämä tuotteet kestävät. Hyvällä tuurilla onneksi joskus onnistuu löytämään hyviä tuotteita alennusmyynneistä.

Tällä kertaa harmittelin housujen ja takkien mallien sopimattomuutta. Mitoitukset olivat selvästi tarkoitettu timmivartaloille. Pyöristyneelle täti-ihmiselle ei löytänyt sopivia housuja eikä takkia. Jos housujen vyötärö oli sopiva, housut olivat muuten liian suuret ja pituutta tuhottomasti liikaa. Tai jos takki oli olkalinjasta ja hihoista sopiva, vetoketjun sai hädin tuskin kiinni.

Luulen, etten ole ongelman kanssa yksin. Voisi heittää toiveen ulkoiluvaatteiden valmistajille mitoitusten suuntaan. Me kaikki ulkoiluvaatteita käyttävät emme ole litteävatsaisia tai kirahvijalkaisia.

Helmikuussa tekisi niin vietävästi mieli jonnekin reissuun. Etelästä ei liene uskalla vielä haaveilla, mutta katsotaan kutsuuko pohjoinen. Yritämme joka tapauksessa siirtää koronan pois ajatuksistamme ja lähteä varovaisesti ja järkevästi avaamaan elämää kodin ulkopuolelle.

Ja selvitä tästä talvesta. Kevättä ja valoa kohden ystävät.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Ikääntyminen Yleinen

Minun vuoteni 2020 aakkosina

torstai, joulukuu 31, 2020

Vuoden viimeisenä päivänä tekee mieli luoda vielä kerran silmäys monellakin tapaan kummalliseen vuoteen 2020.

Vuosi lähti valoisasti käyntiin aurinkoisissa fiiliksissä Costa del Solilla. Jossain kohtaa olin kuullut sanan korona, mutta siinä kohtaa se oli ongelma jossain kaukana Kiinassa. Muistan miettineeni, että miten ikävää, mutta onneksi ei kosketa meitä.

Sitten se tuli lähelle. Maaliskuun 5. päivä kuljimme miehen kanssa Malagan katuja ja ihmettelimme poikkeuksellista hiljaisuutta kaikkialla. Instagramissa kirjoitin näin: ”En ole koskaan nähnyt Malagaa näin rauhallisena. Vanhan kaupungin kadut ja aukiot, jotka normaalisti ovat täynnä ihmisiä ja elämää, olivat lähes typötyhjiä. Samoin ravintoloiden terassit, joista ei etenkään lounasaikaan meinaa löytää paikkaa, olivat oudon tyhjiä. Mitä ihmettä tämä oikein on?”

14. maaliskuuta Costa del Solille astui voimaan ulkonaliikkumiskielto. Kaupat, hotellit ja ravintolat sulkivat ovensa. Meidän Aurinkorannikon kevät päättyi kesken.

Mutta kerrataanpa taakse jäävää vuotta 2020 ja tunnelmia sen varrelta vähän tarkemmin. Lainaan Lähtöportti -blogin hauskaa ideaa, missä Mika on koonnut vuoden matkailuaakkoset. Koska minulla on matkoja ollut tänä vuonna poikkeuksellisen vähän, aakkostelin koko vuoteni enemminkin tuntemusten mukaan.

A – Andalusia

Matkarakkauteni, jonka kanssa suhteeni vain syveni alkuvuodesta. Ehdimme vuoden alkupuoliskolla käymään Malagan lisäksi Marbellassa, Torremolinoksessa ja lempikaupungissani Sevillassa.

Andalusiaan kiteytyy kaikki se, mikä matkailussa on minusta niin ihanaa. Sykkivät suurkaupungit, historialliset pikkukaupungit, valkoiset kylät, merenrannat, vuoristot, loistava ruoka ja espanjalaiset viinit unohtamatta tietenkään aurinkoa, joka paistelee suurimman osan vuotta.

B – Blogi

Rakas harrastus, joka vie valtavasti aikaa, mutta antaa niin paljon. Hämmästyin heinäkuussa kirjoittaneeni blogia jo viisi vuotta.

Blogi on minulle väline toteuttaa itseäni ja kokea luomisen ihanuutta kirjoittamisen ja valokuvaamisen kautta. Hetkinä, jolloin olen ahdistunut tai hetkinä, jolloin olen onnellinen, kirjoittaminen on ollut keino jakaa kokemuksia ja saada tunteet purettua kirjaimiksi. Kirjoittaminen on helpottanut oloa ja antanut mahdollisuuden jäsentää elämää ja tilanteita. Parasta tässä on tietysti se, että jossain joku lukee näitä riipustuksiani. Kiitos siitä sinulle.

C – Covid-19

Tätä vuotta ei voi ohittaa mitenkään mainitsematta koronaa. Tuo inhottava näkymätön uhka on ulottanut lonkeronsa oikeastaan vähän kaikkeen ja saanut maailman pois raiteiltaan. Ja onhan se muuttanut meidänkin elämää monella tapaa. Ilman koronaa tämä vuosi olisi taatusti ollut hyvin erilainen.

E – Epävarmuus

Päällimmäinen tunne tänä vuonna. Milloin tämä piina loppuu? Palataanko enää koskaan normaalisuuteen? Tuleeko aina vain uusi vaihe tai muuntautunut virus? Uskaltaako tulevaisuutta mitenkään suunnitella? Miten käy töiden? Uskaltaako lähteä mihinkään? Tehoaako rokote ja milloin sen saa?

Satoja kysymyksiä päivittäin, joihin kellään ei ole vastauksia. Epävarmuus on syönyt minua vuoden varrella paljon.

F – Fuengirola

Aurinkorannikon kaupunki, josta ollaan niin montaa mieltä. Meille tämä aurinkokaupunki on ollut toinen kotikaupunki kahden talven ajan ja hyvä kaupunki on ollutkin. Täällä on ollut helppoa ja seesteistä viettää erilaista talvea ja rakentaa toisenlaista arkea.

Juuri tässä kohtaa joulukuisessa pimeydessä koen suurta ikävää.

H – Herkuttelu

Jatkuva kotona olo käy selvästi painon päälle. Naurattaa joskus, että me syödessä jo suunnitellaan, mitä hyvää tehtäisiin seuraavaksi. Tänä vuonna on ollut poikkeuksellisen paljon aikaa kaikenlaiseen kokkailuun.

Työnjako meillä menee niin, että minä etsin reseptejä ja mies toteuttaa kokeilut. Tosin muutaman kerran olen yllätyksekseni eksynyt itsekin kakkuvuokien ääreen.

Ihan selvästi haen kaikenlaisesta herkuttelusta lohtua epävarmuuden täyttämään elämään. Ruoka on tuttua ja turvallista. Suuhun sulavan suklaan tuoma mielihyvä edustaa ehdottomasti turvallisuuden korkeinta tasoa.

I – Ikävä

Tunne, jota koen tälläkin hetkellä. Ikävöin matkoja ja maailmaa ympärilläni. Ikävöin matkojen suunnittelua, matkalaukun pakkaamista, lentokenttiä, sitä kihelmöivää tunnetta, kun astut uuteen matkakohteeseen, matkaseikkailuja, eksoottisia ruokakokemuksia, erilaista kauneutta ympärillä…

Ikävöin Espanjan talvea. Ikävöin takaisin vapautta. Ikävöin vakautta ja turvallisuuden tunnetta.

J – Joutilaisuus

Jos jotain tässä vuodessa on ollut paljon, niin vapaa-aikaa. Korona toi etelästä kotiin suunniteltua aikaisemmin, vei osan töistä ja loppuvuodesta napsahtivat päälle koko vuoden pitämättömät lomat. Onpahan saanut kerrankin maistaa, miltä tuntuu olla täysin jouten.

K – Kotoilu

Enpä muista, milloin viimeksi olisimme viettäneet näin paljon yhtäjaksoista aikaa vain kotosalla. Ei edes töiden takia tarvitse lähteä mökistä minnekään.

Villasukissa täällä vaan pyöritään päivät pitkät. Joskus on viikkoja, jolloin ulkoilun lisäksi poistutaan vain lähikauppaan. Välillä on tunne, että onpa meidän elämä kutistunut. Hyvinä päivinä tämä on ihanaa.

L – Luonto

Luonto on aina ollut minulle merkittävimpiä asioita hyvinvointini kannalta. Luulen, että tänä vuonna sen merkitys on vain korostunut entisestään. En voi elää ilman metsää. Luonto on minun masennuslääkkeeni, metsä turvallinen koronavapaa-alueeni.

M – Marjat

Jos olisi ollut normaali vuosi, M olisi ollut minulle aivan varmasti matkailu. Mutta koska nyt on ollut koronavuosi M kirjaimen paikan ovat saaneet pyhä yhdistelmä, metsä ja marjastus. Heinäkuun lakoista se mania alkoi ja tänä vuonna päättyi lokakuun karpaloihin.

Tämä oli käsittämättömän hieno marjavuosi. En koskaan elämäni aikana ole kerännyt niin paljon marjoja kuin tänä vuonna. Pakastin on pullollaan hilloja (suurin kiitos miehelle Pohjois-Karjalan tuliaisista), mustikoita, puolukoita ja karpaloita. Koska marjamaat ovat nyt ihan vieressä, saatoin päivällä pitää töistä pienen tauon ja käydä pikaisesti keräämässä muutaman litran vaikkapa puolukoita. Tämä on luksusta, jos mikä.

N – Nauru

Elämässä pitää olla naurua. Kun ilo katoaa, on jo paljon menetetty. Olen yrittänyt tänä vuonna nauraa mahdollisimman paljon.

O – Onni

Kun on vuoden aikana ollut paljon aikaa, on ollut myös paljon aikaa pohdiskella kaikenlaista. Kuten sitä, millaiset asiat tuovat elämääni onnea. Onnellisuutta on myös ymmärtää ihan tavallisissa arkipäiväisissä asioissa piilevä onni.

Ehkä suurin vuoden oppi on ollut onnen löytäminen kotona oleskelusta. En voi edelleenkään sanoa olevani mikään koti-ihminen, mutta jotain vietävän ihanaa tässä kotona hipsuttelussa on. Ainakin toisinaan.

P – Parisuhde

Onhan tämä ollut kummallista, että me molemmat vietämme kotosalla nyt ihan koko ajan 24/7. Täytyy myöntää, että törmäyskursseja välillä tulee ja parisuhde joutuu koetukselle. Kun on tottunut siihen, ettei olla koko ajan yhdessä, sitä kaipaa välillä enemmän omaa tilaa ja omaa aikaa.

Paljon on tarvittu sopeutumista, kompromisseja, vastaantuloa ja hyväksymistä. Välillä on sopuisaa, välillä räiskyvämpää. Onneksi toistaiseksi balanssi on aina löytynyt.

R – Retkeily

Koronavuosi on opettanut näkemään pienet asiat suurempina. Kuten esimerkiksi suuntaamaan matkoja lähialueelle ja kaivamaan sieltä retkeilykohteita, joihin ei ehkä normaali vuotena olisi tullut kiinnittäneeksi juurikaan huomiota.

On saatettu lähteä vain ajelemaan. Tehty köyhän miehen risteilyjä eli ajettu losseilla Saimaan saarille, tutkittu uusia rantoja, kuljettu retkeilyreittejä ja luontopolkuja. Käyty ongella, syöty eväitä kalliorannoilla tai etsitty metsän keskeltä laavu, jonne on voitu tehdä tulet. Ihan pieniä juttuja, jotka ovat tuoneet koronaturvallisesti vaihtelua arkeen.

S – Saimaa

Koen olevani kerrassaan etuoikeutettu voidessani asua tämän maailman hienoimman vesistön rannalla. Tuskin maltan odottaa ensi kesää ja meille (toivottavasti) rantautuvaa venettä, jolla päästään ajelemaan Saimaan saariston kauneuteen. Uskon, että tästä aukeaa ihan uusi ulottuvuus.

T – Terveys

Keväästä alkaen ilmassa on ollut joka ikinen päivä uhka terveyden menettämisestä. Ehkä vähän liiaksikin olen seurannut päivittäisiä koronalukemia ja huolestunut omasta ja läheisteni pysymisestä terveenä. Joka ikistä menoa on pitänyt punnita terveysriskin kannalta ja se, jos mikä, on pidemmän päälle aika syvältä.

Mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän alkaa muutenkin miettimään terveyteen liittyviä asioita. Läheisten muistisairaudet, omat pikku kolotukset ja työkaverin äkillinen kuolema ovat saaneet kääntämään huomiota yhä enemmän terveyteen ja sen säilyttämiseen.

U – Uusi

Meidän vuotta ehkä eniten kuvaava adjektiivi on uusi. Tänä vuonna meille tuli uusi koti, uusi asuinpaikkakunta, uusi maakunta, uusi asumismuoto ja näiden muassa myös uusi elämäntapa.

Muutto kaupungista maalle oli iso muutos. Meidän tapaan päätös tehtiin nopeasti ja impulsiivisesti. Ehkä hyvä niin, sillä jos liikaa olisi jääty miettimään hyviä ja huonoja puolia, emme ehkä koskaan olisi olleet täysin valmiita ottamaan tätä askelta.

Täällä nyt kuitenkin ollaan metsän keskellä uudessa kodissa. Toistaiseksi tuntuu hyvältä.

V – Vanheneminen

Liekö pysähtymisellä kotiympyröihin vaikutusta siihen, että tunnen vanhenneeni tänä vuonna enemmän kuin koskaan aikaisemmin? Olen lihonut, olen kangistunut, olen hidastunut ja olen veltostunut. Mielestäni peilistä katsoo selvästi paljon vanhempi täti-ihminen kuin viime vuonna.

Tässä kohtaa kotinurkkiin pysähtyminen ei ilmiselvästi tee hyvää. Sanonnassa, vierivä kivi ei sammaloidu, taitaa olla vinha perä.

Y – Yhdessä

Juuri nyt yritän täyttää mieleni toivolla vaikka väkisin. Palauttakoon uusi vuosi valon ja tuokoon takaisin sosiaalisuuden. Tarvitsemme muita ihmisiä, tarvitsemme ystäviämme, tarvitsemme niitä, joiden kanssa jakaa tätä elämää. Tarvitsemme elämäämme takaisin kaikki mukavat asiat.

Koronavuosi on näyttänyt konkreettisesti sen, miten yhdessä olemme paljon enemmän. Korona-ongelma on yhteinen ja yhdessä tästä myös selvitään. Yhdessä mennään eteenpäin.

Onnellista ja huolettomampaa uutta vuotta teille kaikille.

 

Tällainen oli minun vuoteni. Entä millaiset ovat sinun elämäsi vuosiaakkoset? Löydätkö samanlaisia tuntemuksia?

Kuvat ovat Puumalan Liehtalanniemen museotilalta, joka oli yksi tämän vuoden päiväretkikohteistamme.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Yleinen

Saako välillä olla ihan laiska?

keskiviikko, joulukuu 23, 2020

Piiiiitkä loma pidetty ja töihin paluu koittanut. Tämä olikin monella tapaa poikkeuksellinen loma.

Kun eilen istahdin työpöytäni ääreen, muistelin entistä työntäyteistä elämääni. Aikaa, jolloin jatkuvasti päällimmäisenä oli toive enemmästä vapaa-ajasta ja haaveissa mahdollisuus toteuttaa itseään sen kymmenillä tavoilla.

-Jos olisi enemmän aikaa, voisi opiskella espanjaa, kokeilla leipomista, neuloa elämänsä ensimmäiset villasukat tai askarrella omin pikku kätösin joulukranssin. Uppoutua japanilaisen kukkasidonnan saloihin, makrokuvaukseen tai astangajoogaan. Lukea Tuntemattoman sotilaan ja Sinuhe engyptiläisen. Opetella tuntemaan Suomen linnut tai taivaan tähtikuviot. Haaveilin kaikesta siitä, mitä hienoa voisikaan tehdä, jos vain olisi aikaa.

Mennyt vuosi on ollut poikkeuksellista aikaa. Ensin korona vei osan töistä ja sitten loppuvuodelle pukkasi koko vuoden pitämättömät lomat, jotka oli suunniteltu pidempää Espanjan matkaa varten.

Ostimme syksyllä uuden kodin, muutimme maalle ja kotoilusta on tullut niin keskeinen osa elämäämme, että kohta lähipuiden rungot kuluvat halailusta puhki. Vapaa-aikaa on ollut ruhtinaallisesti. Jos vaan olisi ollut puhtia, aikaa olisi ollut tehdä vaikka mitä.

En muista, että koskaan aikaisemmin olisin viettänyt lomaa vain kotinurkissa. Jo lyhemmilläkin lomilla Helsinki-Vantaa on kutsunut tai sitten on hypätty autoon ja porhallettu keula kohti pohjoista. Olen ollut vakaasti sitä mieltä, että loma on lomaa vasta silloin, kun sen viettää jossain muualla kuin kotona.

Toisin oli nyt. Heh, kotona tuli vietettyä koko loma, jos nyt mukaan ei lasketa paria yön yli reissua Savon maalla ja muutamaa päiväreissua lähikaupunkeihin. On poltettu kynttilöitä, sisustettu kotia, luettu kirjoja (Luojan kiitos, että tässä koronakurimuksessa edes kirjastossa käynti on sallittua), lenkkeilty luonnossa ja syöty suklaata kaksin käsin.

Voi tytöt, kuinka paljon vapaa-aikaa on ollutkaan. Niin paljon, että nyt olisi ollut hyvää aikaa tehdä kaikkea sitä, mistä joskus menneisyydessä haaveilin. Vaan kuinkas sitten kävikään? En edes pitkän lomani aikana tehnyt mitään kehittävää tai erikoista. Kunhan olin. Ihan laiskana. Päivästä toiseen.

Vaihtelun vuoksi käytiin sentään fiilistelemässä joulua Tertin Kartanossa. Ja ihan hiljattain piipahdin jouluostoksilla Mikkelin Kenkäverossa.

Keväästä lähtien olisi ollut aikaa kehittää itseään monella tapaa. Kaivaa esille kaappiin hautautuneet espanjan oppikirjat, opetella neulomaan ne villasukat tai lukea Sinuhe egyptiläinen. Ei nyt tullut kuitenkaan tehtyä mitään näistä. Taivaan tähtikuviot kirjakin kävi meillä kotona kääntymässä. Piti viedä takaisin, kun lainausaika meni umpeen.

Pöydälle kertyi sen sijaan Jojo Moyesin rakkaushömppää ja useampi suklaarasia. Telkkarin ääressä tuli vietettyä maratoni-istuntoja kokonaisten sarjojen tuotantokausien parissa. Ja puhelimeni muistutti siitä, että ruutuaikani oli lisääntynyt 39 prosenttia. Hups, Facebookissa vierähti taas tunti ja toinen Spider-pasianssia pelaten. Se siitä kehittävästä tekemisestä.

Vaan elämä on. Valintoja. Olisihan se hienoa, jos olisi tarmokas ja tulisi tehtyä niitä parempia valintoja. Lisättyä henkistä pääomaa painokilojen sijaan. Käännettyä huuhailu ylevämpään tekemiseen ja vietettyä ”laatuaikaa”, jolla panostaa omaan itseen. Mutta, kun ei nyt vaan oikein irronnut.

Joulun alla käytiin pikaisesti Savonlinnassa ja syötiin tunnelmallinen jouluateria Olavinlinnassa.

Tämä loma meni nyt näin. Ihan loppumetreillä tosin yritin tehdä jotain poikkeavaa. Mutta sekin meni pieleen. Kerronpa teille.

Leipominen on minusta jotenkin kiehtovaa. En osaa leipoa, mutta haaveilen siitä, että löytäisin joskus itsestäni sisäisen leipurin. Seuraan intensiivisesti suurella mielenkiinnolla Koko Suomi leipoo ja Koko Britannia leipoo ohjelmia, jotka pyörivät TV:ssä tälläkin hetkellä.

Näistä inspiroituneena päätin leipoa jouluisen glögijuustokakun, olihan meille tulossa ystäviä yökylään. Miten ihanaa olisi illalla vetäistä pöytään itse leivottu joulukakku. Röyhentää vähän rintaa ja kertoa, että ihan ite tekaisin.

Hyvä ohje löytyi ja homma käyntiin. Sain tehtyä keksipohjan ja sen päälle tuorejuustomassan liivatteineen. Sitten oli päällimmäisen kiillekerroksen vuoro.

Olin katsonut etukäteen opetusvideon You Tubesta, jossa selkeästi näytettiin kuinka kiillekerros saadaan tasaisesti levitettyä kakun päälle lusikkaa apuna käyttäen. Neste ikään kuin valutetaan varovaisesti hiljaisena norona lusikkaa pitkin. Lopputuloksena olisi tasainen ja kaunis kiillekerros.

Jeps, selvä homma siihen saakka, kunnes rupesin valuttamaan nestettä kattilasta kakun päälle. En ymmärrä, mitä tapahtui, mutta se neste vaan valahti kattilasta tuorejuustomassan päälle yhdessä hujauksessa, plops. Kaukana oli kuulakas kakun päällinen. Sekava lopputulos muistutti lähinnä mannapuuroa, johon oli kaadettu reippaasti mehukeittoa.

Ei auttanut. Kakku kylmään ja sillä aikaa olisi hyvää aikaa rakentaa päälle kakun koristeita. Koska vaatimustasoa pitää aina olla, päätin tehdä sulatetusta valkosuklaata jotain hienoa. Olin nähnyt leipomisohjelmassa jonkun pursottelevan kauniita lumihiutaleita, jollaisia päätin myös itse tehdä.

Ei siitä sen enempää. Lopputuloksen näette alla. Miehen mielestä ne muistuttavat Covid-19 virusta.

Koko kakku oli muutenkin ihan epäonnistunut. Lässähtänyt gelatiinilta maistuva rasvainen mössö. Ei tullut hyvä kakku tällä kertaa.

Poikkeuksellisen laiskan loman jälkeen jäin miettimään, että entäpä jos vain hyväksyisi itsensä epätäydellisenä kaikkine heikkouksineen. Jos ei pysty olemaan se tehokas ja kaikkeen pystyvä superminä, niin voiko hyvällä omallatunnolla olla vaan se tavallinen ja mukavuudenhaluinen oma minä.

Voisinko kerrankin tyytyä vaikka kaupan valmistaikinan joulutorttuihin sen sijaan, että painin hermostuksissani vaativien täytekakkujen mailmassa ja yritän suorittamisella todistaa itselleni jotakin?

Kiitos ihanat lukijani tästä vuodesta. Kiitos, kun olette jaksaneet seurata jorinoitani, vaikka matkoja on tänä vuonna ollutkin niukalti. Nautitaan joulusta täysillä ja ollaan armollisia itsellemme. Harvan meistä joulupöytä on Hans Välimäki -tasoa, mutta siltikään joulu ei ole pilalla.

Laiskoja ja leppoisia hetkiä teidän kaikkien jouluun. Ollaan taas ensi vuonna kuulolla.

Annemaria

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Yleinen

Uuden kodin sisustusjuttuja ja amatöörisisustajan oivalluksia

tiistai, joulukuu 15, 2020

Vaikka korona on tuonut mukanaan kaikkea ikävää, yhdestä asiasta olen äärimmäisen iloinen ja onnellinen. En tiedä olisiko meillä tällä hetkellä uutta kotiamme ilman koronaa.

Korona toimitti meidät keväällä ennen aikojaan pois Espanjasta ja jumitti elinpiirin normaalia ahtaammalle. En muista koska viimeksi olisimme viettäneet niin paljon aikaa kotona ja vielä kaiken lisäksi yhdessä.

Lisääntynyt vapaa-aika, elämän keskittyminen kotiympyröihin ja yltiöpäiseksi kohonnut mökkikuume saivat meidät tarkastelemaan asumistamme uudella tavalla. Vaikka periaatteessa olimme ihan tyytyväisiä sen hetkiseen asuntoomme, silti mieltä kaihersi mahdollisuus kokea asumisen saralla jotain uutta. Koronan myötä kodin merkitys nousi entistä suuremmaksi.

Vuokramökkimme kautta Saimaa-rakkaus oli roihahtanut parin viime vuoden aikana huippuunsa ja muutenkin mahdollisuus viettää enemmän aikaa luonnon keskellä tuntui hyvältä ajatukselta. Pikku hiljaa meille alkoi kypsyä ajatus mökin ja vakituisen asunnon yhdistämisestä.

Olemme muuttaneet ja vaihtaneet asumismuotoamme elämämme aikana melko useasti. Koettua on tullut kerrostaloasuminen useaan otteeseen, rintamamiestalo, hirsitalo maalla ja viimeisimpänä rivitalo. Meille ei ole koskaan ollut vaikeaa vaihtaa kotia tai asuinpaikkaa, joten melko impulsiivisesti pystyimme nytkin tekemään muuttopäätöksen heti kun sopiva kohde tuli eteen.

Niin siinä sitten kävi, että loppusyksystä löysimme itsemme puutalosta Saimaan rannalta. Samalla meistä tuli maalaisia, pienen savolaisen kunnan vakituisia asukkaita.

Olin aina haaveillut suuresta yhteisestä keittiö-olohuonetilasta, jossa olisi katto korkealla ja suuret ikkunat luontoon. Yli kolmen metrin korkeuteen ylettyvä ikkunaseinä ja sieltä valtoimenaan tulviva valo teki meihin niin suuren vaikutuksen, että emme oikeastaan tutkineet uudesta talostamme juuri mitään muuta. Tämä oli se koti, jonka halusimme.

Jälkeenpäin käväisi mielessä, että olisikohan pitänyt tarkastaa vähän rakenteita tai jotain muuta ”vähemmän mielenkiintoista”. Tällä kertaa sydän vei meitä täysillä ja hyvä niin. Uskon itse vahvasti siihen, että joskus asioita kannattaa tehdä enemmän tunteella kuin järjellä. Silloin ehkä löytää enemmin sitä, millä on merkitystä.

Pääosin uusi kotimme oli melko hyvässä kunnossa. Maalasimme vähän pintoja, vaihdoimme tapetteja mieleisiksi ja parantelimme käytännön toimivuutta mm. uusimalla kylppärin ja vessan kalusteita.

Pehmeitä asioita olla pitää.

Uuden kodin sisustaminen on ollut huisin mukavaa. Onpahan saanut tässä koronatylsyydessä uutta mietittävää. Tosin minusta nyt muutenkin on aina kiva suunnitella kaikenlaisia asioita, etenkin niitä, jotka liittyvät visuaalisiin juttuihin.

Lähdimme siitä, että entiset hyväkuntoiset huonekalut saivat kelvata. Ainut, mitä hankimme uuteen kotiimme oli ruokapöytäryhmä, sekin käytettynä, sekä lisävaatekaappi ja muutama uusi matto. Turhaa tavaraa pyrittiin karsimaan ja saamaan sisustuksesta selkeää ja yhdenmukaista.

Nahkahuonekalut tuntuivat hieman kylmiltä koivuviiluisten seinien, mäntypaneelikaton ja metsämaisemien yhteydessä. Pyrin lisäämään kodikkuutta kaikella pehmeällä, kuten lampaantaljoilla, sohvatyynyillä, villahuovilla ja pehmeillä matoilla.

Olohuoneeseen toin luonnonläheisyyttä bambulyhdyillä ja -koreilla, viherkasveilla, heinillä sekä juuttimatolla. Tänne luonnon keskelle kaikki luonnonläheiset materiaalit sopivat mainiosti.

Huomasin miten erilaista on sisustaa korkeaa ja avaraa tilaa verrattuna vaikkapa tavalliseen kerros- tai rivitalon pieneen olohuoneeseen. Hankkimani viherkasvit olisivat saaneet olla paljon kookkaampia. Vaikka olin ostavinani vähän isommat kasvit, silti ne tuntuivat häviävän korkean huoneen nurkkaan. Onneksi ajan kanssa kasvavat, toivottavasti.

Lempipaikka.Häivähdys boho-tyyliä.Sama muotokieli toimii.

Matoissa mielestäni onnistuin. Koska huonetila on suuri ja lattiapintaa paljon, matoilta tarvitaan kokoa. Keittiön ja olohuoneen lattiapinta on myös kokonaisuudessaan kaakelia, joka tuntuu jalan alla miellyttävämmältä ja näyttää kodikkaammalta matoilla peitettynä.

Olohuoneeseen onnistuin löytämään kudotun villamaton koossa 200×290 cm, mikä juuri ja juuri riitti. Paksu matto toimii hyvin myös korkean huonetilan äänieristeenä. Keittiöön sen sijaan teetätin mittatilausmaton, sillä halusin mattoon sekä pituutta että leveyttä enemmän kuin valmismatoissa oli saatavana.

Huonekalumme pääsivät nyt selvästi entistä enemmän oikeuksiinsa, koska kukin kaluste sai riittävästi tilaa ympärilleen. Selväksi lempipaikaksemme tuli punainen lepotuoli, joka asetettiin takan viereen ikkunaan päin niin, että siitä pystyy hyvin tarkkailemaan maisemaa.

Onnistuneina ostoksina pidän myös keittiön pöydän yläpuolelle tilaamiani valaisimia. Halusin niiden materiaalin olevan puuta, joka sopisi seinien puupintaan ja bambua olevaan pöytäryhmään. Löysin verkkokaupasta kotimaiset käsityönä tehdyt Omppurinteen Harmonia-valaisimet, jotka on valmistettu koivuvanerista.

Mattojen pitää olla tarpeeksi suuria.

Pähkäilin kauan tapettien kanssa. Halusin niihin jotain luontoon liittyvää aihepiiriä. Työhuone puhkesi kukkaan Spring Garden -tapetilla. Makuuhuone sen sijaan täyttyi linnunlaulusta Midbecin Morgongåva tapetilla. Tästä tapetista pidän erityisesti. Sen ansiosta makuuhuone sai lämminhenkisen tunnelman.

Jos matot ovat sisustuksessa usein haasteellisia, niin ovat verhotkin. En halunnut missään nimessä, että isoja ikkunoita peitetään verhoilla, vaikka jonkinlaista aurinkosuojaa etelän suuntaan oleville ikkunoille tarvitaankin. Teetätimme korkeisiin ikkunoihin läpikuultavasta kankaasta olevat rullaverhot, joita ei juuri erota, kun ne näin talviaikaan ovat rullalla yläkarmissa. Pienempien huoneiden ikkunoihin hankimme mittoihin tehdyt vaaleanruskeat sälekaihtimet.

Tunnelmaa tapeteilla ja luonnonläheisillä väreillä.Muutama iältään vanha huonekalu ja esine sopivat hyvin joukkoon.

Pientä loppuhiomista vielä tarvitaan. Kaipaisin eteiseen jonkinlaista penkkiä ja olohuoneessa olisi sopiva tila kevyelle lipastolle tai hyllykölle. Meillä on vielä laatikossa purkamatta kokoelma pieniä patsaita, jotka olemme ostaneet matkamuistoina eri puolilta maailmaa. Niille en toistaiseksi ole keksinyt paikkaa. Emme haluaisi enempää reiittää kauniita koivuviiluseiniä, joten seinähyllyt eivät tule kyseeseen.

Olohuonekin kaipaisi ehkä lisävalaistusta, mutta millä tavoin toteutettuna, sitä vielä mietin. Ensi kesälle jää myös pienen pihan ja terassien laitto. Miehen kanssa käydään kädenvääntöä mm. siitä tuleeko palju vai ei.

Joka tapauksessa olemme kaikin puolin tyytyväisiä uuteen kotiimme. Mies vähän valittaa, ettei hän saanut sellaista keittiötä, josta unelmoi. Kotichef joutui nyt tyytymään kuulema riisuttuun versioon, mutta tämä kaikki on ehkä parasta, mitä meidän budjetilla sai.

Nyt passaa kotoilla. Täällä metsän keskellä ei korona luuraa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista