Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Yleinen

Yleinen

Kolme tapaa tehdä jouluna hyvää

lauantai, marraskuu 21, 2020

Enää vajaa kuukausi ja sitten joulu ihanainen saapuu jälleen. Ihanainen se ei kuitenkaan ole kaikille. Joulu, jos mikä nostaa tunteita pintaan ja kärjistää entisestään eriarvoisuutta, osattomuutta, köyhyyttä ja yksinäisyyttä.

Kaikkien joulupöydässä ei ole kystä kyllä, joulupukkia on turha odottaa, eikä lapsilla ole aamusta iltaan hauskaa, kuten joululaulussamme lauletaan. Hyvä ja lämmin mieli voi olla kateissa ja jouluntähtönen sammuksissa joko taloudellisista tai terveydellisistä syistä. Tai elämässä on muuten vaan sattunut ikäviä asioita, jotka ovat vieneet pohjan pois elämänhallinnalta ja jaksamiselta.

Onneksi meillä on monia luotettavia toimijoita tekemässä hienoa työtä, jotta mahdollisimman monessa kodissa olisi edes vähän parempi joulu. Voimme jokainen olla tukemassa näiden hyvää tekevien järjestöjen ja yhdistysten toimintaa.

Ainakin minua joulu herkistää ja lisää halua auttaa ja antaa omastaan. Miehen kanssa olemme luopuneet lahjojen ostamisesta toisillemme. Minusta parempi vaihtoehto on lahjoittaa lahjarahat hyväntekeväisyyteen, kuin miettiä pää kuumeisesti, että mitä ihmettä ostaisin jo liiaksi käyneen tavaramäärän jatkoksi. Jossain joku muu tarvitsee kipeämmin sitä lahjaa ja tulee varmasti paljon enemmän iloiseksi.

Nostin tähän kolme tahoa, joiden kautta on helppo auttaa lapsiperheitä, vähävaraisia tai yksinäisiä vanhuksia. Kaikille näille auttajatahoille on yhtenäistä se, että apu on konkreettista, se viedään henkilökohtaisesti perille ja sen kohteena ovat yksityiset ihmiset. Arvostan myös sitä, että kyse on hyväntekeväisyydestä ilman raskasta keruuorganisaatiota, jonka palkkakustannuksiin uppoaa turhan iso osa keruuvaroista.

Haastan meidät kaikki yhdessä mukaan luomaan edes vähän parempaa joulua niille, joille se ei sitä välttämättä muuten olisi. Tämä poikkeuksellinen vuosi on varmasti lisännyt entisestään avun tarvetta. On korona tai ei, joulu kuuluu kaikille. Voisiko se kaikkein paras joululahja itselle ollakin tänä jouluna antamisen ilo?

Pelastusarmeijan Joulupatakeräys

Pelastusarmeija on ollut oma suosikkini joulukeräyksissä jo vuosien ajat. Liikkeen motto ”soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa” toteutuu tosiaan käytännössä. Kristillisen yhteisön toiminnan pääpaino on pitkälti hyväntekeväisyystyössä vähävaraisten ja syrjäytyneiden parissa.

Pelastusarmeijan perinteiseen joulupatakeräykseen voi lahjoittaa netissä, tekstiviestillä, tilisiirrolla, mobilepayna tai pivolla. Ohjeet löytyvät osoitteesta: https://www.joulupata.fi/. Netissä on mahdollista perustaa myös oma nettipata ja haastaa sinne kavereitaan keräämään pottia. Tietoa löytyy täältä: https://oma.pelastusarmeija.fi/joulupata-2020 

Myös katujen varsille ilmestyvät perinteiset joulupadat 14.12.2020. Katukeräys jatkuu aina 23.12.2020 asti. Avun jakaminen on konkreettista. Saadut lahjoitusvarat jaetaan kotimaassa ruokana, vaatteina ja lahjakortteina vähäosaisille lapsiperheille, vähävaraisille ja syrjäytymisvaarassa oleville.

Nuorkauppakamarin Joulupuu-keräys

Eri puolilla Suomea toimivat Nuorkauppakamarit keräävät joululahjoja eriarvoisessa asemassa oleville lapsille ja nuorille, jotka muuten saattaisivat jäädä ilman joululahjaa. Tällaisia lapsia ja nuoria ovat esimerkiksi lastensuojelun piirissä olevat.

Joulupuu-niminen hyväntekeväisyyskeräys toteutetaan yhdessä paikallisten seurakuntien tai sosiaali- ja terveysviranomaisten kanssa. Nuorkauppakamari organisoi keräyksen ja alan ammattilaiset valitsevat saajat ja hoitavat lahjat perille.

Ideana on, että keräykseen osallistutaan ostamalla lahja, paketoimalla se ja viemällä paketti Joulupuun keräyspisteelle. Lahjojen tulee olla uusia tai itse tehtyjä. Lahjaan kiinnitetään pakettikortti, joka kertoo lahjansaajan sukupuolen ja iän. Mikäli kyse on lahjakortista, merkitään korttiin myös liike johon lahjakortti käy sekä summa.

Tietoa eri kaupunkien keräyspaikoista ja keräysajoista löydät täältä: https://joulupuu.org/ 

Iloa yksinäisille vanhuksille

Itselleni tuntemattomin joulukeräys on Kotona Asuen Seniorihoivan toteuttama Ole joulupukkina seniorille -hyväntekeväisyyskampanja. Kyse on joulukukkalahjoituksista, jotka toimitetaan perille tuottamaan iloa pääkaupunkiseudun, Pirkanmaan, Päijät-Hämeen, Kotkan ja Oulun yksinäisille vanhuksille.

Olen itse kuunnellut kauhulla kuinka valtiovallan taholta kehoitetaan välttämään kaikenlaisia kontakteja joulun aikaan jopa perhepiirissä. Onko meillä nyt hyvä syy unohtaa vanhukset kotikoloihinsa? Jos minulta kysytään, koronaakin pahempi uhka voi olla yksinäisyyden ja unohduksen kokemus, etenkin näin jouluna.

Pienikin asia ja huomioiminen voi joskus olla merkityksellinen. Tämän joulukampanjan avulla ilahdutettiin viime vuonna yli 8000 ikäihmistä.

Kampanjaan voi osallistua kuka tahansa. Käy katsomassa keräyksen nettisivuilta https://www.kotonaasuen.fi/hoivapalvelut/ole-joulupukkina-seniorille keräykseen osallistuvat kukkakaupat. Jos tällainen löytyy läheltäsi, voit ostaa kaupasta haluamasi kukan, joka toimitetaan vastaanottajille joulunalusviikolla.

Kukkia myyvät mm. keräykseen osallistuvien paikkakuntien Stockmann-tavaratalot, Tampereen Sokos ja Prisma sekä lukuisat yksittäiset kukkakaupat. Lahjoittaja voi kirjoittaa kukan mukaan oman joulutervehdyksensä, vaikka kukan saajat ja lahjoittajat pysyvätkin tuntemattomina.

Keräykseen voi osallistua myös netissä. Suorat linkit kukkakauppojen verkkosivuille löytyvät edellä olevasta linkistä. Keräysaika jatkuu 17.12.2020 saakka.

Kampanjaan osallistuvien kaupunkien kotihoidot ja vanhuspalvelut valitsevat kukkalähetysten saajiksi alueidensa yksinäisiä vanhuksia. Kiva tapa tämäkin tuottaa hyvää joulumieltä.

Kuvat: pixabay.com

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Yleinen

Lomaa kahdella tapaa: toivottua ja ei toivottua

maanantai, marraskuu 16, 2020

Ei se aina mene niin kuin suunnittelee. Viikonloppuna meidän piti mennä Kuopioon, mutta sen sijaan ajoimme Savonlinnaan. Nähtävyyksien sijaan kohteenamme oli paikallinen Terveystalo.

Sattui pieni loukkaantuminen ja kuvittelin, että tästä selvitään muutamalla Buranalla. Vaan ei sitten selvittykään. Vanhalla lasketteluvammalla höystetty olkapääni äityi sen verran kivuliaaksi, että lääkäriavulle tuli tarvetta.

Maalla asumisen huonoja puolia on se, ettei apu ole aina lähellä, kun sitä eniten tarvitsee. Lähin saman päivän lääkäriaika löytyi Savonlinnasta, noin 70 kilometrin päästä kodistamme. Siispä sinne apua hakemaan. Entisenä kaupunkilaisena tuntui kummalliselta ajaa lähes 150 kilsaa tavallisen lääkärikäynnin takia.

Kun muutama päivä ja etenkin yönseutu tuli painittua ja valvottua kivun kanssa, mietin heitä, joilla kipu on jokapäiväinen seuralainen. Kuinka raskasta ja rajoittunutta elämä voi olla, jos aina vain koskee. Itse olin jo ihan kypsä muutamassa päivässä. Jäätävän kolotuksen takia missään asennossa ei ollut hyvä, eikä mihinkään pystynyt keskittymään. Elämä jatkuvan kivun kanssa on varmasti aika helvetillistä.

Kiitos Terveystalon asiantuntijat. Sain hyvää apua ja tehokasta lääkitystä, jonka avulla kipu on pikku hiljaa asettunut ja olkavarsi parantumassa. Miten ihanaa pystyä jälleen nukkumaan. Ei sitä turhaan hehkuteta hyvän yöunen merkitystä.

Tässä sitä nyt mennään päivä kerrallaan rauhallisesti ilman hötköilyjä. Toipuminen etenee. Kun menettää vaikka vain hetkeksi kyvyn tavallisiin arkirutiineihin, kuten hiusten kampaamiseen ja pukemiseen, niiden takaisin saanti tuntuu kovin hyvältä. Muutama saikkupäivä vielä, niin eiköhän tämä täti jälleen porskuta.

Tosin eipä täällä maalla ole paljoa merkitystä sillä, millainen kummitus peilistä kurkistaa. Olen huomannut, että välillä saattaa mennä useampi päivä, jolloin en muista meillä peiliä olevankaan. Asiakkaat kohtaan tätä nykyä vain puhelimitse, eikä lenkilläkään juuri koskaan tule ketään vastaan. Aika saman tekevää, miltä näytän kotiseinille tai lenkkipolkujen puille. Toki kotona istuu mies pöydän toisella puolen, muttei hänkään näytä yhtään paremmalta.

Eipä ole ollut tarvetta myöskään täydentää vaatekaapin sisältöä. Uskaltaako edes sanoa, että kotona käyskentelen lähes samassa puumaverkkarissa kaiket päivät. Vapauttavaa, mutta samalla niin tylsää. Oikeasti kaipaan jo kenttätöihin ihmisten ilmoille. Tässäkin suhteessa korona on kaventanut elämän kuviot kovin suppealle sektorille.

Olen miettinyt paljon elämän helppoutta. Jos on liian vähän impulsseja, liian vähän vaateita ja kuormitusta, vaikuttaako se meihin lamaannuttavasti, jopa taannuttavasti? Jos taas on liian kiire, liian suuri työmäärä tai liian paljon paineita, hyvä ei ole sekään.

Huomaan itsestäni, että runsas vapaa-aika ja liian vähäinen pakollisten tehtävien määrä laiskistuttaa. Joudun patistamaan itseäni entistä enemmän ja koko ajan on läsnä tunne, etten saa oikein mitään aikaiseksi. Tämä taas puolestaan lisää tyytymättömyyttä itseeni. Ja lohtua tähän kaikkeen tulee haettua ihan liikaa jääkaapista.

Joskus aiemmin haaveilin lisääntyneestä vapaa-ajasta. Nyt kun sitä on riittämiin, tarvitsenkin ilmiselvästi pientä painetta ollakseni toiminnallisesti vireimmilläni. Ihminen ei näköjään koskaan ole täysin tyytyväinen.

Ensi viikolla alkaa lomani. Normaalisti tässä kohtaa olisi kutkuttava odotuksen ja innostuksen tunne tulevasta lomasta. Kymmeniä pursuavia suunnitelmia siitä, mitä lomalla aion tehdä ja minne mennä.

Ilman koronaa olisin viikonloppuna istunut Norskin koneessa kohti Malagaa juomassa onnellisena samppanjaa muovimukista. Nyyh.

Ei voi mitään, nyt on näin. Ei minkäänlaisia lomasuunnitelmia, ei minkäänlaisia matkoja tiedossa, ei yhtikäs mitään. Ihan uusi tilanne minulle. Tuntuu siltä, ettei lomallakaan ole oikein merkitystä. Matkavimmaiselle kotona olo ei ole lomaa.

Saapa nähdä, pystynkö keksimään lähiviikoille mitään mielekästä tekemistä. Alkaa nämä lähialueen metsäreititkin käymään jo kovin tutuiksi.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Ruoka ja viini Yleinen

Ulkona syömisen uudet trendit

sunnuntai, marraskuu 8, 2020

Jokainen tietää, että muoti ja sisustus ovat merkittäviä suunnannäyttäjiä, kun mietitään trendejä ja ajan ilmiöitä. Mutta oletko koskaan ajatellut kuinka paljon myös ruoka heijastelee ajan kuvaa?

Ei ole sattumaa, että esimerkiksi vegeruoka tai kiinnostus ruuan terveysvaikutuksiin lisääntyvät tällä hetkellä räjähdysmäisesti. Tosiasiassa ruoka ja se, mitä haluamme milloinkin syödä, ilmaisee globaaleja ilmiöitä ja ihmisten kiinnostuksen kohteita enemmän kuin usein tulemme ajatelleeksi.

Osallistuin tällä viikolla Kespron Maailman ravintolatrendit -tutkimuksen julkistustilaisuuteen. Verkkolähetyksessä esiteltiin ulkona syömisen ilmiöitä meillä ja maailmalla ja ennustettiin sitä, mitä kuluttajat tulevaisuudessa toivovat ravintolaruokailusta.

Kespron tutkimus toteutettiin keräämällä mielipidetietoa kuluttajapaneelissa 18-70 -vuotiailta suomalaisilta. Lisäksi haastateltiin neljää kansainvälisillä kentillä työskentelevää ravintola-alan ammattilaista. Kaikkea tätä peilattiin kansainvälisiin markkinatutkimuksiin ja trenditietokantoihin.

Tutkimuksen perusteella nousi esiin kuusi eri osa-aluetta, joita kuluttajat hakevat ja arvostavat ulkona syömisessä. Haluamme jatkossakin syödä ravintoloissa, mutta koronan vaikutuksesta entistä turvallisemmin ja vastuullisemmin.

Vaan avataanpa vähän kuulemaani. Tällaisia trendejä Kespro ennustaa ravintolakäyttäytymiseen:

Ympäristöystävällinen ruoka

Tuskin kenellekään tulee yllätyksenä, että luonnon monimuotoisuuden huomioon ottamisella on merkitystä myös ulkona syömisessä entistä enemmän. Kuluttajia kiinnostavat ruuan ilmastovaikutukset ja eläinten hyvinvointi.

Jos ennen odotettiin ravintoloilta kalorimäärien laskua, nyt odotetaan annosten hiilijalanjäljen mittareita. Lähiruoka ja vastuullinen tuotantotapa, samoin kuin kestävän kehityksen raaka-aineet ovat arvossaan. Heitettiinpä tiskiin myös yksisoluproteiinien lisääntyminen, kuten levä-, bakteeri- ja sieni-innovaatiot.

Tutkimuksen mukaan 62 % suomalaisista on valmis maksamaan enemmän ravintolaruuasta, joka on toteutettu eettisesti ja ympäristöystävällisesti. Itse toivoisin, että ravintolat nostaisivat tätä puolta enemmänkin esille.

Aitoja raaka-aineita ja uusia valmistustapoja

Aitojen raaka-aineiden ja makujen kunnioitus nousee aiempaa enemmän arvoonsa. Asiakas odottaa ravintolalta luovuutta ja yllätyksellisyyttä. Hyvä ravintola pystyy yllättämään.

Haluamme syödä ruokaa, joissa käytetään raaka-aineita uusilla tavoilla. Ravintolaan mennään syömään ruokaa, jota ei kotona osata valmistaa. Erityisesti nuoret etsivät ravintoloilta uudentyyppistä eksotiikkaa.

Terveellisyysbuumi näkyy yhä raaka-aineiden valinnoissa. Nyt tosin nyt myös  juomapuolella esimerkiksi matala-alkoholipitoisten juomien kysynnässä.

Ravintolasyöminen on arjen luksusta

Ravintolaan ei mennä enää vain syömään, vaan ruuan lisäksi hakemaan piristystä ja nostetta arkeen. Hyvä ravintolakokemus on loppuun asti mietitty elämys, joka tarjoilee lautaskokemuksen muunkinlaisia nautintoja, kuten visuaalisia ja emotionaalisia kokemuksia.

Lisääntyneen kotonaolon ja etätyön ansiosta lounastetaan yhä enemmän kotona, mutta sen ei tarvitse välttämättä merkitä pelkkään kotiruokaan tyytymistä. Ravintolalounaita korvataan kotiin haettavilla luncboxeilla, jotka tuovat kaivattua vaihtelua kotona syömiseen.

Ravintolaruuan ”Netflix”

Yhtenä trendinä Kespron esitelmässä nostettiin esiin teknologian mahdollisuudet tarjota entistä enemmän personoitua ruokaa. Puhuttiin ravintolaruuan ”Netflixistä”, josta kukin voisi valita sovelluksia, jotka mahdollistavat yksilöllisten toiveiden huomioon ottamisen. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi älykkäät ruokatoimituspalvelut.

Kuluttajien erilaiset ruokavaliot ja -tottumukset, dieetit ja poikkevat päivärytmit lisäävät varmasti ravintoloiden haasteita tulevaisuudessa. Mitä paremmin ravintola pystyy vastaamaan personoituun palveluun, sitä paremmin se pystyy täyttämään kuluttajien tarpeet.

Ajatuksena tämä on ideaali, mutta jäin vain itse miettimään, että kuinkahan mahtaa käydä kannattavuuden, jos kaikille pitäisi tarjota kaikkea?

Turvallisuushakuisuus

Koronakurimus on laittanut ravintoloille melkoisia vaateita selviytyä läpi vaikeiden aikojen. Koska kukaan ei tiedä kuinka kauan koronauhan kanssa joudumme elämään, tämä asia leimaa ravintolaruokailua varmasti ainakin toistaiseksi.

Asiakkaat odottavat turvallista ympäristöä, jossa turvavälit ja korkea hygienia huomioidaan. Avoimet tilat ja lisääntyneet terassipaikat ovat yksi ajan ilmentymä. Ravintolan tilaratkaisuja joudutaan varmasti vielä jonkin aikaa pohtimaan.

Korona on lisännyt take away -ruuan kysyntää. Mielenkiintoinen ilmiö on ollut fine dining noutoruoka. Kotiin haetaan gourmet-annoksia ja syödään taiten valmistettua ravintolaruokaa turvallisesti kotioloissa.

Luulenpa, että ne ravintolat tulevat selviämään parhaiten, jotka pystyvät luovasti luovimaan muuttuneessa toimintaympäristössä.

Makumatkat maailmalta ja makumaailman rikastaminen

Matkailun puuttuessa ruoka voi toimia korvikkeena ja täyttää matkahaaveitamme. Kaipaamme entistä enemmän vaihtelua ja uusia kokemuksia myös ruualta. Tämän kyllä itsekin allekirjoitan niin täysin. Ruoka myös usein palauttaa muistoja matkoilta.

Maailman keittiöt muovautuvat entistä enemmän mikroroalueiden keittiöihin. Emme puhu enää esimerkiksi kiinalaisesta keittiöstä, vaan etsimme alueellisia erikoisuuksia ja autenttisuutta, uusia makumaailmoja, eksoottisia raaka-aineita ja mausteita. Ravintolaan mennään makumatkalle kokemaan jotain poikkeuksellista.

Eksoottisten makunautintojen lisäksi kuluttajat toivoivat tavallisten ja tuttujen raaka-aineiden käyttöä uusilla ja yllättävillä tavoilla. Peräti 79 % vastaajista kertoi olevansa kiinnostunut makuja kohtaan, joita ei ole ennen kokenut. Ravintolaan mennään yllättymään ja kokemaan jotain poikkeuksellista.

Toivottavasti ravintoloilla riittää asiakkaita koronasta huolimatta. Nyt huomaan itse, että kotoilun ja kotona kokkaamisen rinnalle olen alkanut kipeästi kaipaamaan pitkiä ravintolaillallisia ja sitä ihanaa tunnetta, kun saa eteensä taidokkaan ja herkullisen annoksen.

Päätimme ensi viikolla tehdä pienen irtiottomatkan eläväiseen Kuopioon. Vaihtelun ja piristyksen lisäksi muutama hyvä ruokakokemus olisi mukavaa saada tuolta reissulta mukaan.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

Elämäntaito Yleinen

Maalle muuttaneen ensifiilikset

sunnuntai, lokakuu 25, 2020

Korona saa ihmisen tekemään omituisia asioita. Kuten muuttamaan maalle reilun 2000 asukkaan pieneen etelä-savolaiseen kuntaan järven rannalle metsikön laitaan.

Mennyt kesä nosti luonnon merkityksen elämässämme entistä korkeampaan arvoon ja tässä sitä nyt ollaan. Uudessa kodissa, puutalossa Saimaan rannalla. Kotimme suurista ikkunoista näkyy metsää, pala Saimaata, rantakaislikkoa ja hieman vastapäistä rantaa. Muuta ei sitten oikein näykään.

Ainakin näin lomasesongin ulkopuolella ympärillämme vallitsee hiljaisuus ja rauha. Seurailemme päivittäin vaihtuvaa maisemataulua ja värimaailman muuttumista silmiemme edessä.

Saimaan kauneus ja sen kymmenet tunnelmat ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen. Järvi voi olla päivästä ja säästä riippuen niin erilainen. Upeimpia ovat olleet muutamat pakkasaamut. Auringon noustessa veden pinnan yläpuolella leijuu unenomainen usva, joka tekee maisemasta lähes epätodellisen.

Muutamana aamuna on ollut pakko ponkaista sängystä suoraan rantaan, jotta en missaisi tuota aamun ihmeellistä valoa ja tunnelmaa, joka kestää vain lyhyen hetken. Kun aurinko on ehtinyt liian korkealle, aamun taianomaisuus on menetetty.

Viime viikot ovat menneet hujauksessa kotia sisustellessa ja lopputulosta fiilistellessä. Vaikka tilaa on entistä enemmän, olemme pyrkineet sisustamaan kotimme niin, että turhaa tavaraa vältetään ja pyrkimys on aiempaa enemmän selkeälinjaiseen minimalismiin.

Jos jotain rakastan uudessa kodissamme eniten, se on sisään tunkeva valo ja kokonainen seinä korkeita ikkunoita. Katto on korkealla ja tuntuu kuin olisi entistä enemmän tilaa hengittää. Ja tietysti rakastan takkaa ja sen suloisen kodikasta lämpöä.

Takasta on tullut meille todellinen kodin sydän. Aamuvirkku mies laittaa ensitöikseen takkaan tulet, jolla saa yön aikana viilentyneet tilat nopeasti lämpimäksi. Itse rakastan nousta ylös aamuhämärässä, kun takka loimottaa tuvassa. Puita kuluu siihen malliin, että joudumme piakkoin tilaamaan jo uuden kuorman.

Marjamaniaa potevana olen ollut onnellinen koko syksyn siitä, kun marjamaat alkavat kutakuinkin kotiovelta. Kotimme molemmat pakastimet ovat nyt niin täynnä mustikoita ja puolukoita (aiemmin kerättyjen hillojen lisäksi), että saamme uurastaa talvikauden, jotta sato saadaan käytettyä.

Syksyn tullessa päivät lyhenevät ja kaikki maaseudulla asuvat tietävät, mitä se tarkoittaa ympäristössä, jossa ei ole katuvaloja. Pilkkopimeää. Vaikka tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun asumme maalla, sysipimeys jaksaa silti yllättää. Pihapiirin ulkopuolelle ei ole menemistä ilman tasku- tai otsalamppua. Onneksi meillä on mahdollisuus lenkkeillä päivällä valoisaan aikaan.

Pimeydessä tekee mieli laittaa lyhtyjä kaikkialle niin ulos kuin sisälle. Terassin kaidetta koristaa meillä nyt 2000 lampun led-valosarja, josta kieltämättä tulee jopa hieman liiankin jouluinen fiilis.

Syksyn aikana olemme päässeet kokemaan maalla asumisen lieveilmiöitä ei toivottujen asukkien muodossa. Loppusyksystä meillä oli kärpäsongelma. Aurinkoisina päivinä kymmenet kärpäset pölähtivät käsittämättömästi sisätiloihin, ja saimme leikkiä kärpästenherraa pyydystellen näitä ei toivottuja vieraita. Kokeiltu on nyt niin kärpäspaperit kuin elektroniset kärpäspyydykset. Ikkunat on pakko pestä tänä syksynä toistamiseen.

Ensimmäisten kylmien aikaan jostain seinien ja katon kätköistä alkoi kuulumaan epäilyttävää rapinaa ja pienten jalkojen vipellystä. Emme haluaisi alivuokralaisia, joten nyt on päästy kokeilemaan myös hiirenloukkujen tehokkuutta. Siltikään en voi mitään sille, että tunnen surua hiirten surmaamisesta.

Maalla asuminen edellyttää kaikenlaisissa hankinnoissa suurempaa suunnitelmallisuutta verrattuna kaupungissa asumiseen. Täällä ei niin vaan saa lähikaupoista kaikkea toivomaansa. Kunnan keskustasta löytyy pari pientä päivittäistavarakauppaa, mutta ymmärrettävästi valikoima ei voi olla kovin laaja. Joskus hyvällä onnella onnistuu saamaan vaikka tuoretta korianteria, joskus ei.

Noin kerran viikossa ajallamme johonkin lähikaupungeistamme ja teemme listaa niistä hankinnoista, mitä emme täältä saa. Menneellä viikolla vähän huvitti, kun onnistuimme käyttämään lähes koko päivän kaupungissa asiointiin. Lista oli pitkä, missä piti käydä ja mitä hankkia. Maalikyliltä tarvittiin mm. uusia ulkoiluvaatteita ja kumisaappaat.

Olen iloinen siitä, että vaikka uusi asuinpaikkakuntamme on pieni, täällä toimii kuitenkin ihan vireä kansalaisopisto. Jonkinlaista harrastustoimintaa on luvassa koko syys- ja talvikauden. Ilmoittauduin kerran viikossa kokoontuvaan jumpparyhmään. Täällä ilmeisesti kaikki tuntevat toisensa. Ainakin, jos jotain voi päätellä siitä, että alun nimenhuudossa kaikkien muiden nimet olivat tiedossa, paitsi omani.

Iloinen olen myös siitä, että keskustasta löytyy pieni kirjasto. Meistä tulee takuulla sen vakioasiakkaita.

Varmasti vielä viikkoja ihmettelemme uutta kotiamme ja asuinympäristöämme sekä opettelemme uudenlaista tapaa elää. Välillä nauramme sille, että olemme muuttaneet koronavapaalle vyöhykkeelle. Tästä perspektiivistä tuntuvat maailman koronahuolet kovin kaukaiselta.

Tuleva talvi jännittää meitä ehkä kaikkein eniten. Saa nähdä tylsistymmekö täällä luonnon keskellä tekemisen puutteesta. Näyttää ikävä kyllä siltä, että kaikenlaiset piristävät ulkomaanmatkat voi koko talvikauden osalta unohtaa. Luovuutta täytynee käyttää, jotta ei ihan taannuta.

Mustikkapiirakka on uunissa. Hei, meillä leivotaan, mikä on aika poikkeuksellista. Tästä näyttäisi alkavan meidän elämän uusi kotoiluvaihe.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

Yleinen

Muuttamisen problematiikkaa – liian tavaran ongelma

sunnuntai, syyskuu 27, 2020

Muuttaminen on hyödyllistä. Tulee käytyä kodin irtaimisto läpi ja tehtyä inventaariota kaappien ja varaston sisällöstä. Ja samalla huomattua, miten paljon tarpeetonta tavaraa vuosien varrella onkaan kertynyt.

Sitä muuttuu vuosien kuluessa monessa asiassa. Omalla kohdallani olen huomannut, että mitä enemmän tulee ikää, sitä vähemmän annan arvoa kaikenlaiselle tavaralle. Ennemminkin ärsyttää, että kaapit ovat täynnä kamaa, jota emme yksinkertaisesti tarvitse mihinkään.

Liiasta tavarasta haluaisi päästä eroon, mutta se ei ole ihan yksinkertaista. Niin paljon on nurkissamme sellaisia esineitä, jota ei noin vain raaski kantaa kierrätyskeskukseen, enkä oikein tiedä olisiko niistä kukaan valmis maksamaan mitään. Toisaalta täytyy myöntää, että joukossa on paljon myös sellaisia tavaroita, joihin on jotenkin kiintynyt.

Kokoelma vanhoja korurasioita ja hajuvesipulloja, pino ylimääräisiä tauluja varaston lattialla, mittava määrä viini-, keitto- ja matkakirjoja, nuoruuteni runokirjakokoelma, hopeisia ruokailuvälineitä ja ottimia, joita ei koskaan käytetä, tuhoton määrä erilaisia laseja, kynttiläjalkoja ja -lyhtyjä, miehen LP-levykokoelma…

Käyttämättömän ja tarpeettoman tavaran listaa voisi jatkaa loputtomiin. En edes muistanut kaikkea ”roinaa”, mitä meillä onkaan. Muuttoa varten tyhjensimme takimmaiset varaston nurkat ja ylimmäiset kaapit, joita ei vuosiin oltu availtu. Suorastaan hämmästyimme, kun eteen tuli tavaroita, joiden olemassaolon olimme täysin unohtaneet.

Muuttolaatikot valmiina, mutta jostain joutuu luopumaan.

Meillä oli jossain vaiheessa huutokauppavaihe, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että kiersimme viikonloppuisin tutkailemassa lähialueella järjestettyjen huutokauppojen antia. Yleensä aina jotain tarttui mukaan, joskus ihan tarpeellistakin, mutta enimmäkseen tuiki tarpeetonta. Eteen tuli usein joku kaunis tai mielenkiintoinen esine, jonka halusimme meille kotiin.

Näiden reissujen seurauksena meillä on kaikenlaista tavaraa, jota ilman tulisi hyvin toimeen. Vai mitä sanotte vanhoista saksalaisista posliinisista soppaskooleista, käsintehdystä mittavankokoisesta purjelaivan pienoismallista tai vanhasta hopeisesta kermakko- ja sokerikkoserviisistä? Ihan kauniita esineitä, mutta joiden funktio on ollut vuosia vain pölyyntyä kaappien kätköissä.

Sitä paitsi meillä on uudessa kodissa huomattavasti nykyistä vähemmän kaappitilaa, joten kaikki kama ei yksinkertaisesti voi lähteä mukaan. Nyt sitten pähkäilemme, mitä tekisimme kaikelle tuolle tarpeettomalle materialle.

Eipä ole tälle serviisille ollut paljoa käyttöä.

Toinen lukunsa ovat tavarat, jotka ovat tulleet tarpeettomiksi tekniikan kehittymisen myötä. Mitä tehdä vanhoille LP- ja CD-levyille, joiden kuunteluun meillä ei enää nykyisellään ole edes välineitä? Blu ray-soitin, vanhat kaiuttimet ja navigaattorit lienevät jo täysin kaatopaikkakamaa.

Entä mihin laittaa vanhat kirjat, sillä kirjahyllyäkään meillä ei ole ollut enää vuosiin? Tähän mennessä kirjoja on säilytetty varastolaatikoissa, mutta uudessa kodissa niille ei ole paikkaa. Kirjoja ei taida kukaan enää haluta, asuinpaikkakuntani viimeinenkin divari sulki ovensa muutama vuosi takaperin.

Tuntuu pahalta ajatella, että joskus jokaisesta teoksesta on saanut maksaa ihan kunnon hinnan ja nyt niillä ei ole enää mitään arvoa. Tämä sotii omaa ajatusmaailmaani vastaan. Olen itse sitä ikäpolvea, jolle kirjoilla on oma arvonsa, niin taloudellinen kuin henkinen.

Ja sitten on kaikki se tavara, joilla on paljon tunnearvoa. Miten voi luopua miehen lapsuusvuosien seikkailukirjoista, teini-ikäisenä kirjoitetuista kymmenistä runovihkoista, häämatkalta ostetusta kenialaisesta masai-naamarista tai japanilaisesta sakesetistä?

Tässä vain osa niistä tavaroista, joita uskollisesti on muutettu paikasta toiseen ilman, että niitä olisi otettu laatikoista koskaan esille. Mutta kun näistä ei vain voi luopua.

Tässäpä pulma. Vähempi on parempi tässäkin kohtaa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Retkeily Suomi Yleinen

Retkeilylle pyhitetyt perjantait

tiistai, syyskuu 15, 2020

Olemme nimenneet perjantait retkipäiviksi. Jos vain sää ja työt sallivat, perjantaiaamuisin täytetään termari kahvilla ja pakataan reppuun vähän evästä. Meitä kiinnostaa tietää, millainen on se Etelä-Savo, jonne olemme muuttamassa.

Kaikki lähti siitä, että löysin uuden kotimme kaapin hyllyltä palan karttaa. Paikansin kartalta uuden asuinpaikkamme Saimaan keskiössä ja hämmästyin kuinka paljon vesistöä oikeasti tässä kohtaa Suomea onkaan.

Saimaan suuret selät saarineen ympäröivät meitä joka puolelta ja sen lisäksi mannerkin on kuin reikäinen tilkkutäkki. Pienet järvet ja lammet puhkovat maastoa kaikkialla.

Ensi kesän hankintoihimme kuuluu ehdottomasti vene, mutta jo nyt polttelee päästä näkemään, millaiseen ympäristöön olemme asettautumassa. Siispä perjantaisin hyppäämme automme kyytiin ja ajelemme melko päämäärättömästi pitkin pienempiä kyläteitä.

Eväsrepun lisäksi mukaan lähtee onki ja matopurkki. Kun näemme sopivan onkipaikan, aina on kokeiltava josko kala oli syönnillään. Tuoreille ahvenfileille meillä on aina käyttöä.

Toiveikkaina olemme etsiskelleet myös herkkutatteja mäntykankailta. Joko niitä ei ole tai sitten olemme olleet väärissä paikoissa. Toistaiseksi tältä osin emme ole satoa saaneet.

Kun pienempiä teitä ajelee, mielenkiintoista on ollut huomata, että yleensä jokainen tie päättyy jossain kohtaan järveen. Ja voi hyvänen aika tätä vesistöjen määrää. Kyllähän minä tiesin, että Etelä-Savossa vettä riittää, mutta että näin paljon.

Yllättävää on ollut myös maiseman jylhyys ja rantojen karuus. Rakastan rantakalliota ja niitä tällä osalla Suur-Saimaan harjuja riittää. Jo ajomatka Puumalan ja Mikkelin välillä kertoo, millaisesta maisemallisesta iloittelusta onkaan kyse.

Onpa Etelä-Savoa siunattu myös melkoisella määrällä hiekkarantoja. Hienohiekkaisiin biitseihin ei voi olla törmäämättä. Niitä on yksinkertaisesti kaikkialla. Upein näistä kaikista on ehkä Puumalan Pistohiekka, Saimaan riviera, joka on jo käsite sinänsä ja tullut varmasti tutuksi monille karavaanareille. Samettisella hiekkapohjalla varustettu ranta on unelma uimarille ja rantatörmä näkymineen parasta karavaanarille.

Puumalan Pistohiekka

Viime viikonloppuna meitä hämmästytti syrjäinen hiekkaranta, jonne tupsahdimme ajoreissullamme ihan yllättäen. Olimme tietämättämme pyyhkäisseet lossiyhteyden kautta Juvan puolelle ja siellä ajellessamme huomasimme Saimaa Geopark opasteen, joka johdatti meidät kapealle metsätielle.

Geopark-kohteet ovat maisemallisesti, tieteellisesti tai historiallisesti merkittäviä geologisia kohteita. Saimaan alueelta Geopark-kohteita löytyy lähes kaikista alueen kunnista ja kaupungeista. Ainakin itse hämmästyin niiden suurta määrää ja paljon on joukossa myös tuikituntemattomia paikkoja. Tästä linkistä pääset tutustumaan Saimaan alueen Geopark-kohteisiin: https://www.saimaageopark.fi/kohteet/

Olimme ajaneet tietämättämme Juvan Karihiekan parkkipaikalle, joka sijaitsee Saimaan vesistön Luonterin itäosassa. Alas rantaan vei jyrkkä polku ja mikäs se sieltä tulikaan vastaan. Aivan loistava muutaman sadan metrin mittainen autio hiekkaranta. Täällä piskuisen tien päässä oli jälleen melkoinen biitsi, jota reunustivat korkeat ja jylhät kallioseinämät.

Kiipesimme kallion päälle maisemia katsomaan. Naureskelin miehelle, että tulee sellainen fiilis, että tekisi mieli laulaa Finlandia-hymniä. Parempi oli kuitenkin olla raiskaamatta Sibeliuksen mestariteosta.

Karihiekka

Ajomatkalla takaisin ihmettelimme kumpuilevaa maastoa. Enpä haluaisi talven jääkeleillä ajella ylös ja alas noita jyrkkiä nousuja ja laskuja. Tien varrella muutaman kymmenen metrin välein olleet hiekkalaatikot ovat jossain kohtaa vuotta varsin tarpeen.

Hämmästelin myös alueen metsien monimuotoisuutta. Maasto vaihteli selkeistä mäntykankaista synkkiin sammalpäällysteisiin kuusikoihin. Matkan varrella oli myös paljon luonnontilaisia metsiä, jotka näyttivät siltä, että ne olivat saaneet olla vuosikymmenten ajan täysin omissa oloissaan. Metsät olivat käytännössä kasvaneet umpeen.

Perjantainen syyssää oli mitä mainioin, joten vielä ei tehnyt mieli ajaa takaisin kotiin. Sen sijaan suuntasimme Puumalan uusille retkeilyreiteille Luukkolantielle, jonka varrella on retkeilijöille tarkoitettuja parkkipaikkoja.

Alkukesästä kävimme kulkemassa osan 13 kilometrin mittaisesta uutukaisesta Puumalan Norppapolusta, joka kulkee suurimmaksi osaksi Saimaan rantamaisemissa. Rengasreitti koostuu kolmesta eri mittaisesta reitistä, jotka kaikki ovat kuljettavissa myös erikseen.

Nyt ajoimme Kaivannon parkkipaikalle tarkoituksenamme kulkea retkipäivämme päätteeksi noin kolmen kilometrin mittainen Kotkatsaaren kierros.

Kiva reitti oli tämäkin. Helpohkossa kangasmaastossa polveileva rengasreitti kuljettaa pääosin pitkin rantoja. Ja kuinka ollakaan, tältäkin lyhyeltä matkalta löytyi peräti kaksi hiekkarantaa. Mukavaa oli kivuta rantakallioille juomaan loput kahvit ja syömään viimeiset voileivät.

Piti käydä myös jälleen ihastelemassa Puumalan kunnan rakentamaa laavua, joka on varmasti hienoin koskaan näkemäni laavu. Käsinveistetyistä hirsistä kokoonpantu ryhdikäs rakennelma on kuin metsäkirkko Saimaan rannalla.

Kotkatsaaren kierros

Tietoa Puumalan uudesta Norppapolusta ja sen reiteistä saat tämän linkin takaa: https://visitpuumala.fi/pyoraile_ja_patikoi/maisemamakupaloja-norppapolulla/ Aiemman juttuni Norppapolun Kaivannon Kieppi -reitistä löydät täältä.

Toivottavasti syksyä jatkuu tänä vuonna mahdollisimman pitkään. Sen verran paljon hienoja maisemakohteita Etelä-Savossa piisaa, joista toivoisin ennen lumen tuloa ehtiväni näkemään vielä mahdollisimman monta.

Odotan myös innolla lokakuuta, sillä silloin loppuu myös tämä kahden asunnon välitilassa eläminen. Saimme asuntomme kaupaksi ja pääsemme nyt reilusti muuttamaan uuteen kotiin. Tuntuu helpottavalta ja vapauttavalta, kun voimme täysillä ottaa seuraavan askeleen.

Lähiviikot tulevat sisältämään varmasti paljon uuden kodin sisustamista. Ja samalla myös sopeutumista henkisesti uuteen elämänvaiheeseen. Uusi koti, uusi maisema ja uudet seikkailut. Tavallaan olemme ihan uuden edessä.

Otsalamputkin on hankittu. Kun metsässä asustelemme, saattaa olla, että niille on lähikuukausina käyttöä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Yleinen

Kuusi opettavaista tuntia sairaalan päivystyspoliklinikalla

lauantai, syyskuu 5, 2020

Käynti sairaalan päivystyspoliklinikalla avasi silmäni monella tapaa. Pääsin kurkistamaan maailmaan, joka oli minulle tuiki tuntematon. Samalla koin piinaavaa pelkoa ja äärimmäistä helpottuneisuutta.

Voin pitää itseäni äärimmäisen onnekkaana, kun ei ole ollut paljoakaan tarvetta availla oman tai läheisteni sairauksien takia sairaaloiden ovia. Sairaalamaailma on jäänyt vieraaksi ja siitä varmaan johtuu, että minulle tulee aina kummallisen  jännittynyt, ehkä jopa vähän ahdistunut olo, astuessani sairaalan ovien sisäpuolelle.

Niin kävi tälläkin kertaa. Voimakas vatsakipu ajoi työterveyden kautta sairaalan päivystyspoliklinikalle, paikkaan, jossa en ollut käynyt koskaan aiemmin.

Jonkinlainen pelonsekainen kunnioitus lienee paras kuvaus tunnetilasta, joka iski päälle. Olin oudossa tilanteessa, oudossa paikassa, täysin toisten ohjeistettavissa. Asettauduin pitkäkseni minulle osoitettuun vuoteeseen, puin sairaalan vermeet päälleni ja sitten alkoi pitkä odotus.

Pelottava tilanne.

Tällaisissa tilanteissa tulee usein miettineeksi ihan absurdeja juttuja. Kuten sitä, että miksi sairaalan vaatteiden täytyy olla niin rumia. Tulee entisestään kurjempi olo sairaalan rujoissa pyjamissa. Harmittelin myös sitä, että olin juuri tänään pukenut päälleni näin rumat alusvaatteet. Tiedän, tämä on aivan älytön ajatus, mutta ehkä juuri outo ja hermostuttava tilanne saa tarttumaan johonkin tuiki tavanomaiseen.

Voin muuten sanoa, että sääliksi käy hoitohenkilökuntaa, joka joutuu työskentelemään koko työpäivän kasvomaskien kanssa. Ovat kertakaikkisen epämukavia ja huonosti istuvia. Maskiin ei saisi koskea, vaikka väkisin tulee yhtämittaa tunne, että sen asentoa pitäisi korjata. Mitä lie Tiina Jylhä -malleja, mutta maski kutitti ja kuumotti, sai silmälasit huurtumaan ja jos otti rillit pois, maskin yläreuna tökki alaluomea.

Siinä maatessa oli aikaa kuunnella ja seurailla, mitä ympäristössä tapahtui. Ja kyllähän siellä tapahtui. Vähän oli kuin olisin seurannut telkkarin tapahtumarikasta sairaalasarjaa.

Toisella puolella vartija ja hoitajat yrittivät rauhoitella aggressiivista nuorukaista, joka ei osoittautunut kovin yhteistyöhaluiseksi. Korona on täällä työskenteleville itse asiassa vain yksi uhka muiden joukossa. Väkivallan uhka lienee näissä hommissa päivittäistä, ainakin käytävällä näytti päivystävän samaan aikaan kaksikin vartijaa. Pani myös miettimään, että mikähän on mennyt tuonkin nuoren elämässä niin pahasti pieleen, ettei halua tai pysty ottamaan edes hoitavaa apua vastaan.

Toisella puolella hoitaja yritti saada selvyyttä dementoituneen ja huonokuuloisen vanhuksen tilasta. Hoitaja joutuu huutamaan kysymykset, mutta vastausten saaminen osoittautui silti haastavaksi.

”Miksi te olette tulleet tänne”, huutaa hoitaja. ”En mie tiiä”, vastaa vanhus. ”Onko teillä kipuja?”, hoitaja jatkaa. ”Ei miulla vissiin ole.” ”Tiedättekö, missä te olette?”. Ei vastausta. ”Missä te asutte?” Ei vastausta. ”Tiedättekö mikä päivä tänään on?” ”En mie muista”, vastaa vanhus. ”Muistatteko, mikä vuosi nyt on?”, kysyy hoitaja viimeksi. ”Jotain 1900 aloittaa vanhus”. Hoidon tarpeen kartoituksessa näytti nyt olevan melkoista haastetta.

Käytävältä alkoi kuulua kovaa metakkaa. ”Saatanan apina, älä koske minuun”, raivoaa sisään tuotu uusi potilas, sanottakoon häntä vaikka kassialmaksi. Siinä saivat haistattelujen kera kuulla kunniansa koko hoitohenkilökunta. Vartijaa tarvittiin useaan otteeseen rauhoittelemaan kierroksilla käyvää karkeasuista naista.

Mietin mielessäni miltä minusta tuntuisi, jos joutuisin työssäni kokemaan haistattelua päivittäin. Kaikkeen varmaan tottuu ja nahka paksuuntuu, mutta siltikin se tuntuu kovin ikävältä. Samalla ajattelin myös sitä, että on hienoa, että on tällainen yhteiskunta, jossa hoito kuuluu kaikille, myös niille kaikista heikoimmassa asemassa oleville.

Tämä nainen kesti kutakuinkin rauhallisena, mitä nyt vähän vapisutti.

Oma tapaukseni myös eteni. Hoitaja kävi ottamassa muutaman putkilon verta. Kyynärtaipeeseen asennettiin kanyyli ja lääkäri kävi tutkimassa ja kysymässä tilanteestani. Sitten taas odoteltiin. Vilkaisin aina välillä puhelimeeni ladattua Koronavilkkua. Ei havaittuja altistumisia.

Vähän ihmettelin sitä, että minulta otettiin samat kokeet uudelleen kuin aiemmin tänään Terveystalon työterveydessä. Liekö joku tietoturvaan liittyvä asia, etteivät eri tahojen hoitolaitokset voi päästä näkemään toistensa tiedostoja? Minusta tämä tuntui lähinnä rahan haaskaukselta. Olin valmis näyttämään sairaanhoitajalle Oma Terveys sivustoon kirjaantuneet tulokset, mutta tämä ei käynyt. Jokainen taho haluaa näköjään tehdä omat testit.

Hoitaja tuli kertomaan, että minun piti valmistautua siihen, että kohta mennään TT-kuviin. Audi TT on ainut, mikä tuosta kirjainyhdistelmästä tuli mieleen, joten googlaus oli paikallaan. Tietokonetomografiasta oli kyse eli jonkinlaisesta kehon viipaleröntgenkuvauksesta.

Porukkaa tuli päivystykseen yhä vaan lisää. Näytti siltä, että suurin osa poliklinikan asiakkaista oli vanhuksia ja erityisesti kaatumisillaan itseään kolhinneita. Jäin miettimään, että ihmisten eliniän vain kasvaessa, riittääkö hoitokapasiteetti? Vanhusten hoitotarve tulee kasvamaan rajusti ja sitomaan suurimman osa hoitoresursseista. Kun ja jos itse olen tuossa tilanteessa, välittääkö enää kukaan? Onko meitä vaan yksinkertaisesti reursseihin nähden liikaa?

Hetken päästä hoitaja tuli hakemaan minua kuvauksiin. Muistin nähneeni jossain tv-ohjelmassa kyseisen TT-kuvaushärvelin. Tutkimuksessa maataan selällään ja ympärillä pyörähtää muutaman kerran pyöreä karusellimainen yksikkö. Kuvaus oli täysin kivuton, mitä nyt varjoaineen laittaminen tuntui hieman epämiellyttävältä. Koko juttu kesti vain muutaman minuutin.

Kiitin taas yhteiskuntaa, joka mahdollistaa tällaisen tutkimuksen. Valvomossa olevasta henkilömäärästä päätellen kyse ei ollut ihan halvasta toimenpiteestä.

Paluumatkalla vuoteelleni yritän ottaa vettä, mutta hoitaja tuli nopeasti kieltämään juomisen. Koska ei tiedetä vielä jatkotoimenpiteistä, en saisi juoda.

Seuraavaksi vierelleni tuotiin tippapulloteline. Verensokerini on kuulema niin alhainen, että minua piti nesteyttää. ”Kunhan kirurgi ehtii, hän tulee kertomaan tuloksista ja jatkotoimenpiteistä”, hoitaja valaisee minua. Mitä, apua? Onko tämä jotain vakavaa? Aloin olla toden teolla huolissani.

Tässä kohtaa tietämättömyys lisää tuskaa. Kun ei tunne sairaalan käytäntöjä, jopa tippapullo tuntuu pelottavalta.

Seuraavat pari tuntia olivat piinaavan pitkät. Alkoi suorastaan vapisuttamaan. Siinä odotellessa oli aikaa miettiä kaikenlaista. Mitä tekisin, jos saisin huonoja uutisia? Miltä tuntuisi, jos yhtäkkiä kaikki pantaisiin uusiksi? Tai miltä mahtaisi tuntua, jos pitäisi valmistautua siihen, että tämä elämä olisi tässä? Loppupelissä oikeastaan terveys on ainut, jolla on merkitystä. Jos saisin terveen paperit, lupasin olla vähemmän huolissani kaikesta.

Sitten lääkäri tuli ja kertoi ”hyvät” uutiset. Minulla oli tulehdus suolistossa, joka oli lääkkeillä hoidettavissa. Olisin voinut halata tuota nuorta naislääkäriä. Voisin pukea päälleni ja lähteä sairaalasta kotiin. Jatkaa elämääni normaalisti. Nauttia tulevista päivistä täysillä.

Espanjassa ihmiset kokoontuivat iltaisin koronan riehuessa taputtamaan käsiään kunnianosoituksena hoitohenkilökunnan työlle. Minä taidan nyt vähän taputtaa itsekseni päivystyspoliklinikan henkilökunnalle kiitokseksi saamastani hyvästä hoidosta.

Jaksamista teille kaikille hoitoalan osaajille vaativaan työhön, joka on täynnä monella tapaa haastavia tilanteita. Ja taputan minä myös suomalaiselle tasavertaiselle terveydenhoidolle.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Yleinen

Korona-ahdistusta ja uuden kodin laittoa

lauantai, elokuu 29, 2020

Onpas taasen päässyt virahtamaan pitkä blogihiljaisuus. Osittain siitä syystä, että tämän matkabloggaajan elämään ei ole viime viikkoina kuulunut minkäänlaisia matkoja. Kiitos raivostuttavan koronan, joka kaventaa elinpiirimme minimaalisen suppealle sektorille.

Yritän selittää itselleni, etten voi tilanteelle mitään ja koronan kanssa vaan täytyy oppia elämään. Rauhoittelen itseäni sillä, että on hyvä, että olemme saaneet olla terveinä. Mutta siltikin koen välillä niin suurta raivoa ja harmitusta kaikesta epävarmuudesta, mitä korona on tuonut eteen.

Sieppaa, ettemme voi matkustaa niin kuin haluaisimme, eikä tässä huolien täyttämässä maailmassa uskalla edes miettiä tulevia reissuja. Normaalisti meillä on ollut aina kutakuinkin kaksi matkaa varattuna lähitulevaisuuteen. Nyt ei yhden yhtäkään.

Olen peruuttanut blogimatkoja, sillä en todellakaan tiedä onko turvallista matkustaa edes lähialueilla. Yksi päivä mietittiin miehen kanssa, että mennäänkö elokuviin. Sitten tuli mieleen, että leffateatteri on suljettu tila täynnä nuorta väkeä. Onkohan sittenkään viisasta? Mitä hittoa tässä enää uskaltaa tehdä ja mitä ei? Yksinkertaisista ja arkipäiväisistä asioista on tullut kumman vaikeita valintoja.

Silloin kun ahdistaa eniten menen luontoon, saunaan tai marjaan.Olen jättänyt kaikki kerääntyneet lomani vuoden loppuun. ”Kesälomani” alkaa marraskuussa jatkuen aina alkuvuoteen. Näillä näkymin vuoden pimeintä aikaa nysväämme Espanjan Aurinkorannikon sijaan suomalaisessa kaamoksessa. Vaikka olen aina sanonut, että tylsyys on lähinnä mielentila, nyt pahoin pelkään, että talvesta tulee pitkä ja pimeä.

Korona on siirtänyt myös töitäni hamaan tulevaisuuteen, joten taustalla häiritsee myös taloudellinen epävarmuus toimeentulosta. Entisenä yrittäjänä tämän asian kanssa olen tosin onneksi oppinut elämään. Täytyy luottaa siihen, että jos nyt on hiljaista, ensi vuonna painitaan töitä tosissaan.

Miten paljon kaipaankaan maailmaan jälleen vapautta, vakautta ja toiveikasta tulevaisuutta.

Mieli on joskus yhtä sekaisin tästä kaikesta kuin olohuoneemme tällä hetkellä.

Viime viikot olen kelkkonut nykyisen ja uuden kodin väliä. Etelä-Savolaisessa metsässä korona tuntuu kaukaiselta. Onneksi on tämä uuden kodin remppaaminen, joka tuo mukavaa puuhaa ja muuta ajateltavaa kaiken irtisanomis- ja koronauutisten ahdistavassa maailmassa.

Remppa alkaa pikku hiljaa valmistua. Onpahan tullut opittua kantapään kautta monta uutta asiaa. Kuten se, että älä luota sokeasti tuoteselostuksiin. Jos värittömässä saunavahassa sanotaan, ettei se muuta puun omaa sävyä, kokeile sitä silti etukäteen vähemmän näkyvään paikkaan. Saattaa nimittäin käydä, että vahauksen jäljiltä kaunis vaalea saarnin väri onkin hetken päästä vähemmän kaunis keltainen.

Ja kun menet ostamaan uusia kylpyhuonekalusteita, kannattaa ulkonäön sijaan miettiä myös käytännön seikkoja. Onko siinä peilikaapissa tai valossa esimerkiksi pistorasiaa, mitä saattaisit tarvita? Tai, huomioi, etteivät kaikki hanat käy kaikkiin altaisiin. Eivätkä kaikki edelliset vesiputket.

Kyllähän sitä ammattilaiset taikovat vaikka mitä, mutta nämä lisätyöt tuovat usein myös lisäkustannuksia. Tai sitten on pitänyt mennä useamman kymmenen kilometrin päähän lähimpään kaupunkiin vaihtamaan tavaroita. Onneksi nyt alkavat tuliterät kylppärikalusteet olla paikoillaan. Vielä tarvitaan sähkömiehen taikakättä, jotta kylppäriin ja vessaan saadaan valoakin.

Tapetoijalle vinkkinä, että kun levität tapettiliimaa telalla seinään, kannattaa peittää hiuksensa jollain. On nimittäin aika veemäistä yrittää irottaa liimaklönttejä hentoisista hiuksista.

Joskus kannattaa miettiä myös muutakin kuin pelkkää hintaa. Kuten kalustehankinnoissa huomioida omat taidot ja resurssit. Tilasin meille Jyskistä oikein mukavan näköisen suurikokoisen vaatekaapin ja oli tuo vielä niin edullinenkin. Sen sijaan mies ei ollut kovin ilahtunut, kun kotiin kannettiin viisi kollia litteitä paketteja päivien ratoksi.

35-sivuinen kokoamisohje ei myöskään luvannut hyvää. No, kaappi on edelleen vaiheessa ja mies sitä mieltä, ettei meille ENÄÄ KOSKAAN osteta mitään kokoaitsekalusteita.

Saanko esitellä, uusi vaatekaappimme.

Yksi mieltä suuresti rauhoittava asia on marjametsään meno. Jos on meidän uuden kodin ympäristö ollut täynnä mustikoita, kankaat näyttävät olevan myös punaisenaan puolukoita. Tämä vuosi on todella ihan huikea marjavuosi. Pakko oli hillitä itseään mustikoiden keräämiseltä ja jättää pakastimiin tilaa vielä monikäyttöiselle puolukalle.

Tänään mennään keräämään punaposkia ensimmäinen ämpärillinen (mikäli vaatekaapin kokoamiselta jää aikaa 🙂 ).

Tuntuu niin hassulta, kun saamme kaikenlaista metsänantia muutaman sadan metrin päästä uudesta kodistamme. Yksi päivä mies teki lämpimiä voileipiä ja minä huikkasin, että oota vähän, menen katsomaan saataisiinko kyytipojaksi kanttarellisoossia. Palasin varttitunnin päästä kassissa muutama litra kanttiksia. Kasvoivat tuossa ihan takapihalla.

Punaisia puolukoita ja pirteitä ajatuksia.

Nautitaan näistä tämän kesän ehkä viimeisistä lämpimistä päivistä. Syysaurinko ja sen lämmin valo tekevät niin hyvää. Olen rakastunut täysin kotimme valtaisiin ikkunoihin, joista valo vyöryy sisälle pitkin päivää. Samalla tuntuu siltä, että metsä on osa meidän olohuonetta.

Meidän pitäisi saada uuden kodin makuuhuoneen ikkunaan verhot, mutta en vielä tiedä raaskinko niitä koskaan laskea alas. Huomasin, että makkarin ikkunasta näkyy selkeinä öinä kunnon tähtitaivas.

Kiva siinä maata sängyllä ja katsella, kun ulkona tuikkivat tähdet. Jotain maailmassa sentään on pysyvää.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista