Browsing Category

Suomi

Punkaharjun kätketty aarre – keltainen huvilahotelli Saimaan rannalla

Uteliaisuus on yksi luonteenpiirteeni niin hyvässä kuin pahassa. Minun vaan pitää saada tietää ja nähdä. Päästä kurkistamaan ovien taakse ja tapahtumien taustoihin.

On uteliaisuudessa jotain hyvääkin. Se kuljettaa usein uusiin paikkoihin ja tuo eteen mielenkiintoisia juttuja, kuten nytkin. Innostun visuaalisista asioista ja saan kauneudesta paljon mielihyvää.

Vanhojen kauniiden rakennusten kohdalla uteliaisuus ottaa usein vallan. Tunnen vastustamatonta kutinaa päästä näkemään, miltä sisällä näyttää. Millaisia tiloja ja huoneita siellä on, millaisia kalusteita ja millaisia värejä.

Olin viikolla pari yötä mökkeilemässä Punkaharjulla. Ajelin iltapäivästä Vaahersaloon ja nautin suunnattomasti lehtien peittämästä tiestä, joka kiemurteli pitkin Punkaharjun upeaa harjua. Vaikka keli oli lokakuisen hämärähyssyisen harmaa, ei sekään pystynyt latistamaan Punkaharjun maisemien upeutta.

”Näitkö matkalla sen hienon keltaisen huvilan?”, kysyi ystäväni mökille saavuttuani. En, ihme kyllä. Yleensä kyllä huomaan poikkeavat rakennukset, mutta nyt maisemat imivät kaiken huomioni.

Seuraavana päivänä hyppäsimme autoon ja lähdimme vähän katselemaan Punkaharjun nähtävyyksiä. Tunsin alueelta aiemmilta reissuiltani ihastuttavan Hotelli Punkaharjun ja mielenkiintoisen Metsämuseo Luston, mutta ystävälleni nämä kohteet olivat uusia.

Ensimmäiseksi pysähdyimme muutaman kilometrin päässä olevan Kruunupuiston pihaan. Kruunupuisto on hotelli ja monipuolinen kuntoutuskeskus, jolla on kuntoutustoiminnasta melkoisen pitkät perinteet. Samalla paikalla aloitti vuonna 1903 Takaharjun tuberkuloosisairaala ja sama napakka kivirakennus siinä edelleen nakottaa.

Kävelimme pitkin kaunista rantaa. Ohitimme värikkäät vanhat puurakennukset, jotka myöhemmällä tutkimisella osoittautuivat Kruunupuiston Inkeritalon kokoustiloiksi ja saunaksi.

Ja sitten pam. Siellä edessä se keltainen komeus seisoi järkähtämättömästi kuin etelä-italialainen villa auringonkukankeltaisessa kuosissaan. Tienviitan mukaan rakennuksen nimi oli Urhola. Ikkunoista saatoin nähdä vilauksen kauniista valaisimista ja palan ihanaa tapettia. Kokeilin ovea. Se oli lukossa.

Mikä ihme tämä historiaa huokuva kiviunelma on, joka tuijottelee hienolla paikalla Saimaan Pihlajavedelle? Siitä piti uteliaan ottaa selvää.

Kruunupuiston henkilökunnalta sain kaipaamaani lisäinfoa. Jugend-huvila Urhola rakennettiin vuonna 1903 Takaharjun parantolan ylilääkärin asunnoksi. Rakennus kuuluu Kruunupuistolle ja 2009 se remontoitiin boutique-hotelliksi.

”Anteeksi, mutta olisiko mitenkään mahdollista päästä kurkkaamaan noita tiloja”, kysyin varovaisesti. ”Eiköhän se järjesty”, sanoi respan täti ja hetken päästä me seisoimme huvilan kiehtovien ovien sisäpuolella.

Täydellistä jugendin murrettua värimaailmaa. Upeita alkuperäisiä valaisimia ja huh, miten ihania tapetteja. Kauniita kakluuniuuneja. Lämpimiä puupintoja. Sammaleen vihreitä plyyshikalusteita. Oltiin pikkuhotellissa, mutta enemmän minusta tuntui siltä, että oltiin jonkun kotona.

11 kahden hengen huonetta, yksi yhden hengen huone, kokoustila 20:lle hengelle, alakerrassa sauna ja saunakabinetti, jotka ovat hotelliasiakkaiden käytössä. Kelasin mielessäni, että tämähän on ihan täydellinen romanttinen piilopaikka tai juhlien pitopaikka. Ainutlaatuinen hotelliaarre joka tapauksessa. Kaiken lisäksi ympäristössä on upeat ja rauhalliset lenkkeilymaastot vesistöistä tinkimättä.

Ehkä Urholasta kertoo jotain se, että siellä on majoittunut Tanskan kuningatar Beatrix. Villa myös kelpuutettiin Putinin ja hänen poppoonsa majoituspaikaksi Punkaharjun vierailulla 2017.

Kyllä teillä Punkaharjulla passaa. Kaksi persoonallista ja harvinaisen viehättävää pikkuhotellia Suomen kansallismaisemissa. Toisella puolella harjua viehko vaaleanpunainen Unelma, Hotelli Punkaharju. Toisella puolella tämä auringonkukankeltainen komea Urho. On tässä matkailijalla herkkua mistä valita.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Hotelliviikonloppu omassa kotikaupungissa – kokemuksia Lappeenrannan Boutique Hotel Old Spasta

Majoituksen ja menun tarjosi Savon Mafia

Tehtiin miehen kanssa staycationit eli lähdettiin viettämään hotelliviikonloppua kotikaupunkimme Lappeenrannan vanhimpaan ja romanttisimpaan hotelliin.

Vähän huvitti, kun heitin laukun automme takaboksiin ja starttasimme pihaltamme hotelliviikonlopun viettoon. Kymmenen minuuttia ja olimme majapaikkamme, Boutique Hotel Old Span pihassa. Enpä ole koskaan aiemmin yöpynytkään hotellissa näin lähellä kotiani.

Ensi-ihastus syttyi jo alkukesällä

Idea tähän juttuun lähti jo alkukesästä. Tapasimme ystäviemme kanssa Lappeenrannan satamassa ja mietimme jossain vaiheessa iltaa, minne voisimme mennä yhdessä syömään. Lopputulemana päädyimme Lappeenrannan kylpylän kupeessa olevaan Bistro Lähteeseen, josta kukaan meistä ei tiennyt yhtikäs mitään. Sattuma oli tässä kohtaa puolellamme, sillä ravintolan ruoka yllätti meidät iloisesti.

Samassa syssyssä ystäväpariskunta keksi, että miksi heidän oikeastaan kannattaa ajaa taksilla kotiin, kun he voisivat sen sijaan jäädä yöpymään mukavaan hotelliin. Huone järjestyi kaksiosaisen kylpylän vanhemmalta puolelta, Boutique Hotel Old Spasta.

Pitihän meidän muidenkin nähdä millainen hotellihuone kätkeytyi tuon kauniin jugendrakennuksen sisuksiin. Ja niinpä koko poppoo istui hetken päästä viehkossa hotellihuoneessa nauttimassa minibaarin antimia.

Wanhan kylpylärakennuksen suloista charmia

Hotellista ja sen ravintolasta inspiroituneena otin yhteyttä hotellia ja ravintolaa pyörittävään Savon Mafiaan, jonka monet tuntevat maineikkaana savonlinnalaisena hotelli-, ravintola- ja panimoyrityksenä.

Da daa, niin järjestyi miehen kanssa tilaisuus päästä kokeilemaan, millaista on viettää hotellivuorokausi muutaman kilometrin päässä omasta kodista.

Kyllähän kaikki lappeenrantalaiset tietävät kaupunginlahden rannalla olevan vanhan kylpylän. Onhan tuo komistus tuijotellut Saimaalle jo vuodesta 1913. Kummallista minusta sen sijaan on, etten ole aiemmin tehnyt tuttavuutta kyseisen yrityksen kanssa.

Ehkä syynä on menneille vuosikymmenille jämähtänyt käsitykseni kuntoutuskylpylästä, jonka palvelut on suunnattu lähinnä vanhemmalle väelle. Mutta ajat muuttuvat. Tuli todettua, että Lappeenrannan kylpylä on muuntautunut hemmotteluhoitoihin keskittyväksi nykyaikaiseksi kaupunkikylpyläksi.

Vanhassa kylpylärakennuksessa on todella ihastuttavaa boutiquehotellin henkeä. Kahden kerroksen 28 huonetta ovat kaikki erilaisia ja kauniisti jugendhenkeen sisustettuja. Meillä oli pieni minisuite, jossa oli erillinen tila nukkumiselle ja oleskelulle. Mies tykkäsi siitä, että huoneessa oli kaksi telkkaria, joista toista saattoi katsoa sängyssä pötkötellen.

Minä taas kuolasin huoneemme lämmintä värimaailmaa, kauniita tapetteja ja erityisesti huikean ihanaa näköalaa Saimaalle. Aivan hotellin edustalla on yksi Lappeenrannan sataman vierasvenelaitureista. Oli hauskaa seurailla huoneemme ikkunoista ohi kulkevia ja rantautuvia paatteja.

Kuntoutuskylpylästä hemmottelukeitaaksi

Kävin tutkailemassa Lappeenranta Day Span esimiehen Viivin kanssa kylpylän erilaisia hoito- ja virkistysmahdollisuuksia. Paikan vanhoja hoitoperinteitä vaalivat Suomen ensimmäinen suolahuone sekä kiehtova 8-asteinen aito luonnonlähde. Mietin miten hyvää kaltaiselleni tukkoiselle nuhanenälle oleskelu suolahuoneessa voisi tehdä.

Päätin laittaa hemmottelupäivän omalle must to do -listalle. Mukavaa olisi nauttia niin hieronnasta, kasvohoidosta kuin jostain kylpylän hoito-osaston monista turvekylvyistä. Hotelliasiakkaille vastapäisen kylpylän uuden osan, Lappeenranta Span, sauna- ja uima-allasosasto ovat maksuttomia.

Saimaa on parasta Lappeenrantaa

Olimme illalla menossa syömään kylpylän Bistro Lähde -ravintolaan, mutta sitä ennen teki mieli lähteä pienelle lenkille Lappeenrannan satama-alueelle. Boutique Hotel Old Spa sijaitsee minusta kaupungin hienoimmalla paikalla Saimaan rannalla, kuitenkin aivan keskustassa.

Tässä kohtaa on ihan pakko ylistää oman kotikaupungin ranta-alueiden kauneutta ja hulppeita lenkkeilymaastoja. Lähdit hotellilta sitten oikealle tai vasemmalle pystyt kulkemaan Saimaan rantaa melkoiset matkat. Katsokaa nyt näitä kuvia miten upeaa täällä onkaan, etenkin syksyn hulppeassa värikylläisyydessä.

Jotenkin kiehtovaa viettää tällaista yhteistä aikaa, vähän kuin lomalla olisi oltu. Saatoimme tehdä tuikitavallisesta arkipäivästä vähän juhlavaa. Tässä kohtaa syyslauantaina meillä yleensä suunnataan Prismaan, pestään pyykkiä tai siivotaan.

Sen sijaan nyt vaeltelimme kiireettömästi pitkin Saimaan rantabulevardia ja poikkesimme keskellä päivää lasilliselle. Vielä tarkeni auringossa terassillakin istuskella. Tuli samalla katseltua kotikaupunkia vähän kuin turistin silmin.

Bistro Lähteen yllätysmenussa hyvä hinta-laatusuhde

Rakastan yllätyksiä, ja siinä varmaan yksi syy, miksi halusin valita Bistro Lähteen tarjonnasta yllätysmenun. Olen hyvin kaikkiruokainen. Oikeastaan ainut asia, mitä en syö enkä koskaan ravintolassa tilaisi, on maksa.

No, vähän meinasi etukäteen harmittaa, kun alkuruuaksi pöytäämme tuotiin poronvasan maksaa. Annos oli kaunis kuin mikä, joten päätin ainakin maistaa. Vaan kas kummaa, söinkin koko annoksen. Se oli nimittäin todella herkullista. Makea puolukka sopi miedon makuiselle maksalle erinomaisesti ja mukava lisuke lautasella oli rapsakka jäkälä. Täydet pisteet tälle.

Pääruokana oli paistettua siikaa rapukastikkeessa, hyvää sekin. Jälkiruoka sen sijaan jätti vähän toivomisen varaa. Annos oli kauniisti rakennettu, mutta tyrnimarjapossetin maku oli meistä hieman tunkkainen. Liekö syynä marjoissa maistunut tervan maku, joka vei raikkauden marjoista?

Kokonaisuudessaan Bistro Lähde on varteen otettava vaihtoehto. Kolmen ruokalajin yllätysmenun 34 euron hinta on minusta hyvin kohtuullinen.

Otimme myös menun ruokiin valitut viinit, joista meitä eniten ihastutti australialainen Weemala Pinot Gris. Tuhti valkkari, joka olisi mennyt hyvin vaikka poronmaksankin kanssa. Kiitos ravintolalle myös ystävällisestä palvelusta, tullaan toistekin.

Loppuillasta kävimme kurkkaamassa vielä Lappeenrannan iltaelämää, mutta kovin myöhään emme jaksaneet kukkua. Soma hotellimme veti tällä kertaa pidemmän korren. Aamulla oli nautinnollista nukkua vähän pidempään ja aloittaa päivä valmiilla aamiaisella.

Erityisen kiva juttu tässä oli, ettei edessä ollutkaan pitkää ajomatkaa. Vajaa kymmenen minuuttia ja olimme jälleen kotona. Staycationissa on ideaa.

https://lappeenrantaspa.fi/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

Samppanjaa tunturissa vähän toisella tapaa – Star Arctic Hotel, Saariselkä

Pieni mökki, iso ikkuna, tunturinäkymä ja lasissa samppanjaa. Olisin voinut jäädä vielä hetkeksi.

Majoituksen tarjosi Star Arctic Hotel

– Mikä toi talorivistö tuolla tunturin päällä oikein on, kysyin mieheltäni, kun saavuimme Saariselälle. Noita mökkejä ei kyllä ollut viimeksi täällä käydessämme.

Eipä ollut. Saariselän paraatipaikalle Kaunispään huipulle valmistui vuoden 2017 lopussa uusi hotellikokonaisuus, Star Arctic Hotel. Hotelli koostuu rivistöstä mökkimäisiä hotellihuoneita ja lasikattoisia revontulien tarkkailuun rakennettuja ”igluja”.

– Tuolla terassilla kyllä kelpaisi juoda samppanjaa ja katsella ympäröivää tunturimaisemaa, tokaisin miehelleni tietämättä, että muutaman päivän päästä haaveeni toteutuisi.

Nuo lasiseinäiset talot jäivät kummittelemaan päähäni sen verran tiukasti, että kirjoitin hotelliin. ”Matkabloggaaja tässä terve. Minusta tuntuu, että olen löytänyt täydellisen paikan juoda samppanjaa. ”

Kuva: Johannes WileniusKuva: Johannes Wilenius

Sinne me sitten suunnistimme, Star Arctic hotellille yöpymään matkani viimeisenä päivänä. Ajoimme alhaalta kylästä varsin vaatimattomalta vuokramökiltämme ylös tunturin huipulle mukana pullo samppanjaa ja kylmäsavulohileipiä. Ripaus luksusta oli odotettavissa.

Hotellin vastaanotto ja ravintola sijaitsivat erillisessä päärakennuksessa, jonka valtaisista ikkunoista tulvi sisään valoa pilvisestä päivästä huolimatta. Lämmin puunväri ja ryhdikäs musta tekivät korkeasta huonetilasta hyvällä tapaa skandinaavisen selkeän, mutta kodikkaan viihtyisän. Mietin, miten talvipäivänä olisi auvoista istua aulan nojatuolissa tulen loimutessa massiivisessa lapintakassa.

Harmi, ettei hotellin ravintola ollut nyt kesäaikaan avoinna. Olisi ollut mukavaa ruokailla tuolla tunturimaisemissa varsinkin, kun hotellilta vakuutettiin ravintolan panostavan paljon laadukkaaseen ruokaan.

Hotellihuoneet sijaitsivat rivitalotyyppisissä harjakattoisissa rakennuksissa, joiden ehdottomasti parasta antia oli loistava näköala ympäröivään tunturiin. Maisemia saattoi ihastella kattoon saakka olevista ikkunoista tai omalta terassilta. Väkisinkin tuli mieleen, miltä vaihtuva ”maisemataulu” näyttää syksyn ruskassa tai talven lumikinoksissa. Tai mikä paraatipaikka tämä olisikaan revontulien bongailuun.

Olin suunnitellut istuvani terassilla pitkän illan samppanjaa siemaillen ja illan pimenemistä seuraillen. Vaan luontoäiti päätti toisin ja kätki kauniin näkymän paksulla sumuverholla. Iltapuolella olimme totaalisen harmaan maailman ympäröimiä. Näkyvyyttä ei ollut lainkaan. Enpä haluaisi patikoida tunturissa tuollaisessa hernerokkasumussa.

Hetken aikaa maisema näytti tältä…kunnes sukelsimme sakeaan sumuun.

Tähän oli tyytyminen, mutta onneksi huoneessamme oli kodikasta. Vaikka huonetila oli pienehkö, kaikki tarpeellinen kompaktista koosta huolimatta löytyi. Pidin erityisesti reilun kokoisesta sohvasta, johon mahtui kaksi oikein mukavasti löhöilemään. Jääkaappi piti kuohuvan kylmänä ja vedenkeitin mahdollisti kahvien kiehautuksen.

Varsin mukavan oloiset sängyt sijaitsivat parvella. Turkispeiton alla oli leppoisaa ottaa pienet päikkärit.

Huoneen värimaailma noudatti samaa linjaa päärakennuksen kanssa. Täytyy tunnustaa, etten erityisesti pidä männystä sisustusmateriaalina, mutta sekään ei niin haitannut, koska kontrastia antoivat musta ja harmaa. Lapin alleviivausta sisustuksessa ei tällä kertaa tarvittu. Riitti kun katsoi ulos.

Star Arctic Hotel oli kahdelle aikuiselle kaikin puolin miellyttävä kokonaisuus. Vähän sellainen hykertelypesänen. Ihan äkkiä en muista, missä muualla Suomen Lapissa hotelli sijaitsisi yhtä hienolla paikalla ylhäällä tunturin huipun tuntumassa. Kylläpä olivat hotellin hulppeisiin maisemiin rakentaneet.

Yksi yö tuntui vain liian vähältä.

www.stararctichotel.com/fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

 

Viikon putki Lapissa otti voimille

Kun lähtee eräjorman kanssa Lappiin, joutuu eräpirkko koville. Seitsemän päivää, 75,9 kilometriä, 106389 askelta jänkää ja tuntureita.

Lapissa on ilmiselvästi jotain maagista voimaa, joka saa liian vähän liikuntaa harrastavan täti-ihmisen ylittämään itsensä. Vielä silloinkin, kun tuntuu, etten enää jaksa, sitä kummasti vaan siirtää viimeisillä voimillaan vaelluskenkää toisen eteen ja pinnistää vielä hetken.

Eihän noissa yläpuolen lukemissa olisi mitään erikoista, jos ne olisi tepasteltu tasaisilla tieosuuksilla tai kunto olisi rautainen. Sen sijaan minulle nämä lukemat ovat vaatineet paljon hikeä ja sisua. Kipuamista tuntureille, hoipertelua kivikoissa ja ponnistelua suon hetteiköissä. Askelmittarin mukaan olen noussut viikon aikana 163 kerrosta.

Vaikka kroppa on ollut kovilla, patikointien jälkeinen euforia kuittaa kaiken. Väsyneessä kehossa elää virkistynyt mieli.

Help me!

Reilu viikko tuli vietettyä pääosin Saariselän maisemissa ja voin sanoa, että kyllä tykkäsin. Jo saapuminen Saariselälle on vaikuttavaa. Tie nousee tuntureiden välistä ylös puuttomalle vyöhykkeelle, paljakkaan. Tajuaa totisesti olevansa Lapissa.

Saariselän ympäristössä on sellainen kirjo patikointireittejä valittavana, että viikko tuntui aivan liian lyhyeltä ajalta. Vaikka parhaani tein, en sittenkään ennättänyt kuin pintaraapaista muutamia niistä paikoista, joihin olisin halunnut mennä.

Saariselän hienoja maisemia ja hyvin hoidettuja vaellusreittejä.Lapin jätkiä oli kulkijalla usein seurana.

Täytyy antaa taas kerran lämpimiä kiitoksia Metsähallitukselle erinomaisesti hoidetuista retkeilypalveluista. Reiteillä on mukavia rakennuksia retkeilijöiden käyttöön, maastoon pääsee jopa rullatuolilla ja reittimerkinnät etenkin Saariselän alueella ovat erinomaisia. Jopa minä, tällainen suuntavaistoton urvelo, uskaltaisin lähteä yksin patikoimaan näille poluille.

Olin melkoisen hämmästynyt kuinka hulppeita rakennelmia metsiemme hallitus oli maastoon nikkaroinut. Saariselän Aurorapolulle olivat rakentaneet lähinnä kirkkoa muistuttavan revontulien katselupaikan ja viereen tasokkaan taukotuvan.

Inarin Tuulisjärvelle oli vastikään valmistunut yleiseen käyttöön ”luksusmökki” kalastajien ja retkeilijöiden tarpeisiin. Olen niin iloinen siitä, että veromarkkoja käytetään tällaisiin yleishyödyllisiin tarpeisiin. Tämä, jos mikä, on minusta kansanterveystyötä parhaimmillaan.

Kuukkeli tuli Tuulisjärvellä katsomaan olisiko tarjoilua.Yritettiin vähän kalastaakin, mutta tällä kertaa kala ei syönyt.

Tunturin huipulle patikointi on palkitsevaa. Ympärillä avautuva avara erämaa ja tuntureiden piirtämä maailma hiljentää ja herkistää. Tunturin laki on minun kirkkoni. Paikka, jossa tunnen pyhää rauhaa ja jumalallista läsnäoloa. Tunturissa on helppo hengittää ja puhdistaa päätä.

Eräjorma ja -pirkko.

Tuntureiden lisäksi jokakesäisellä Lapin reissulla minun on päästävä myös hillasoille. Sairastan hillamaniaa, pakkomielteistä halua rämpiä itseni totaalisen uupumuksen tilaan pitkin upottavia aapoja ja rämeitä. Iltaisin kroppani oli ilmiselvästi jonkun toisen, vanhan ja raihnaisen.

Kun on hillankiilto silmissä, sitä helposti unohtaa väsymyksensä. En yksinkertaisesti pysty istumaan Lapissa autossa ja katsomaan ohikiitäviä soita poikkeamatta säännöllisin väliajoin tarkistamaan olisiko hillaa tarjolla. Vaikka viimeisillä voimilla.

Tänä vuonna saalis jäi kovin heikoksi ja hillakeikoista tuli enemmänkin kadonneiden marjojen etsintää. Muutaman hillakilon eteen sai mittailla jänkää toden teolla. Miten se sanonta menikään ahneen lopusta? Minulla oli mukana iso matkalaukku, joka oli tarkoitus täyttää kotimatkalle hillasaaliilla. Ei nyt mennyt ihan suunnitellusti.

Tuolla olisi yksi hillasuo, millä ei ole vielä käyty.

Tätä kirjoittaessani istun lentokoneessa matkalla Ivalosta kohti Helsinkiä. Reilu viikko Saariselän maisemissa meni ihan liian nopeasti. Joka ikinen reissupäivä tuntui, että päivän tunnit eivät riitä kaikkeen haluamaani.

Olen niin iloinen tästä pyrähdyksestä ja kaikista upeista luontokokemuksista. Jos vielä Lapin kesän aurinko olisi näyttäytynyt hieman enemmän, matka olisi ollut täydellinen.

Sain matkaani lisäpituutta lentämällä molemmat suunnat Helsingistä Ivaloon. Pitkät automatkat ovat puuduttavia ja lyhyellä lomasella ne haukkaavat liian suuren palan matkasta. Lyhimmillään Helsingistä lentää Ivaloon puolessatoista tunnissa. Huomattavasti mukavampaa kuin körötellä autolla pysähdyksineen noin neljätoistatuntia.

Viimeinen yö vietettiin eriskummallisessa paikassa Kaunispään huipulla. Juotiin samppanjaa hulppeissa maisemassa tunturissa, joka loppuillasta kätki maisemansa ja meidät paksuun usvapeittoon. Mutta siitä tuonnempana.

En tiedä kuka viisas on sanonut: ”Minä voin lähteä Lapista, mutta Lappi ei lähde minusta.” Voisiko tuota enää paremmin sanoa?

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Imatra – mainettaan parempi

Naapuripaikkakuntien välillä on usein viha-rakkausuhde. Ajatellaanpa vaikka rakasta naapuriamme Ruotsia. Kukapa ei olisi Suomessa kuullut vähätteleviä ruotsalaisvitsejä tai naureskellut ruotsalaisten diskuteeraamiselle, hapansilakoille tai sukellusvenejahdeille.

Vähän samanlainen asetelma minusta on aina ollut kotikaupunkini Lappeenrannan ja naapurikaupunki Imatran välillä. Kärjistettynä lappeenrantalaiset väheksyvät Imatraa pienenä käpykylänä, jolla ei ole edes kunnon keskustaa.

Naapuri on vähän sellainen harmiton, hajuton ja mauton rajanylityskaupunki, jossa ei ole juuri mitään mielenkiintoa ja josta ei ole juuri mitään sanottavaa. Vai onko oikeasti niin, ettei Imatrasta ole mitään kerrottavaa?

On kerrottavaa, etenkin, jos asiaa tarkastellaan matkailun näkökulmasta. Tiesittekö, että Imatran matkailun juuret juontavat niin kauas kuin 1700-luvulle asti? 1772 vapaana kuohuvan Imatrankosken kuohuja tuli katsomaan jopa itse keisarinna Katariina II hoviseurueineen.

Imatrankoski on tiettävästi Suomen vanhin matkailunähtävyys, joka tunnettiin 1800-luvulla koko Euroopassa. Koski keräsi paikkakunnalle erityisesti Pietarin aatelia ja Suomen suuriruhtinaskunnan ylhäisöä. Siitä tuli myös merkittävä taiteilijoiden ja säveltäjien inspiraation lähde. Jotain matkailun vilkkaudesta kuvaa se, että 1800-luvulla Pietarista tuli Imatralle 14 junavuoroa päivittäin.

Hurjana virtaavalla koskella oli myös pimeämpi puoli. Turhan moni päätti päivänsä kosken kuohuihin. Ikävä kyllä liian usein kyseessä oli petetyn rakkauden uhri.

Mutta voi Imatra, mitä menitte tekemään. Menitte 1920-1930 -luvuilla rakentamaan voimalaitoksen koskeenne, jonka seurauksena Suomen merkittävimmästä matkailunähtävyydestä jäi jäljelle vain toistakymmentä metriä syvä kuiva uoma. Samalla tuhositte myös merkittävän lohijoen.

Nykyisin Imatrankoski kuohuu ainoastaan näytösluontoisesti tai huoltotöiden yhteydessä. Parin viime vuoden aikana koskinäytöksiä ei ole järjestetty patoremontin takia, mutta tänä kesänä koski taas kuohuu.

Monen vuoden tauon jälkeen päätin itse tehdä pienen päiväretken Imatralle ja lähteä tarkastelemaan kaupunkia enempi turistin näkökulmasta. Ja tottakai koskinäytös kuului ohjelmaani.

En enää muistanut, miten vaikuttavaa kosken kuohuminen olikaan. Samaan aikaan kun patoluukut avattiin ja vesi alkoi virrata, Sibeliuksen Karelia-sarjan melodiat pärähtivät soimaan.

Kauaa ei mennyt, kun tyhjä joenuoma täyttyi vedestä ja vajaan 20 minuutin ajan saattoi saada jonkinlaista kuvaa siitä, miltä vapaana virtaava kaupungin läpäisevä koski on aikoinaan näyttänyt. Koskinäytöksissä vettä vapautetaan noin 600 kuutiometriä sekunnissa, mutta luin, että vapaana virtaavan kosken meno oli aikoinaan vieläkin hurjempaa.

Suosittelen lämpimästi Imatran koskinäytöstä. Veden kuohunta ja kosken pauhu olivat upeaa ja vaikuttavaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Kesän koskinäytösten aikataulut löydät täältä.

Samalla kannattaa käydä vilkaisemassa kosken rannalla olevaa jyhkeää Imatran Valtionhotellia. Tämä kaunis jugendlinna valmistui lisääntyneen matkailujoukon tarpeisiin 1903. Hotellin alkuperäinen nimi oli lukemani mukaan Grand Hôtel Cascade. Nimi kuulostaa niin kansainväliseltä ja hienostuneelta, mistä voikin jotain päätellä siitä, minkä tyyppisiä matkailijoita Imatralla aikoinaan kävi.

Itselleni Valtionhotellilla on oma erityinen asemansa johtuen siitä, että häämme vietettiin siellä aikoinaan. Hyvänen aika, onko siitä jo oikeasti yli 20 vuotta? Jatkot järjestettiin hotellin pyöreässä tornisviitissä, josta on hienot näkymät Imatrankoskelle.

Huomasin muuten, että Imatran Valtionhotellia vastapäätä kauniissa, vanhassa pylvästalossa on nykyisin museo. Entiseen lääkäri Henrik Piponiuksen taloon oli perustettu Lotta- ja veteraanimuseo.

Vaikka sotahistoria ei kauheasti kiinnostaisikaan, museossa kannattaa silti käydä. Kyse on yhä edelleen asutusta talosta, jonka huoneissa on paljon katsottavaa. Eila ja Reino Ikävalkon vuosien varrella keräämää antiikkia ja runsasta esineistöä oli mielenkiintoista tutkailla. On ihan eri asia käydä varta vasten näyttelyksi rakennetussa museossa kuin katsella tiloja, joissa on pitkä historia oikeasti elettyä elämää.

Jos sinulla on aikaa, kiertele myös koskea ympäröivää Kruununpuistoa. Kyse on alunperin 1842 perustetusta Suomen vanhimmasta luonnonsuojelualueesta.

Puistossa kiertelee mukavia reittejä ja muutama vuosi sitten rakennettu kaupunkipuro kiemurtelee pitkin puiston reunamia. En tiedä pitääkö oikeasti paikkaansa, mutta jossain tekstissä väitettiin, että purosta voi bongata jopa taimenia.

Ja makoileehan puistossa myös Imatran tunnuspatsas Imatran Impi. Onko vain vilkkaan mielikuvitukseni ansiota, mutta minusta tuo patsas on jotenkin hhmmm… eroottinen.

(Jälkihuomio: olin kirjoittanut patsaan nimen aluksi väärin ja nimennyt sen Imatran Inkeriksi. Kiitos korjauksesta. Nyt kyllä vähän nolottaa oma tulkintani patsaasta, kun kuulin kommentissa minkä muistoksi patsas on tehty.)

Matkailu näyttää edelleen kukoistavan Imatralla, ainakin jos sitä mitataan kaduilla kulkevien venäläisturistien määrässä. Tosin aateliset ovat saaneet väistyä ihan tavallisen ostosmatkailijan tieltä. Ei sinänsä ihme, sillä lähin raja-asema Svetogorsk on Imatran keskustasta vain seitsemän kilometrin päässä.

Kuten näette, ei Imatraa kannata väheksyä. Ei edes syntyperäisen lappeenrantalaisen.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Yhden viikonlopun oivalluksia

Kun kesäviikonloppuna suunnitelmat eivät mene ihan putkeen, ei kannata jäädä murehtimaan. Sen sijaan kannattaa tarttua hetkeen.

Viime viikonlopusta opin ainakin sen, että on turha harmistua, jos asiat eivät mene ihan niin kuin olisi alunperin niiden toivonut menevän. Loppujen lopuksi yksi asia johtaa toiseen ja toteutumattomien suunnitelmien tilalle napsahteleekin eteen kaikkea uutta ja yllättävää. Mennäänpä viime viikonloppuun.

Koko viikon sää oli mukavan kesäinen ja viikonlopulle luvassa jopa helteitä. Ystäväni suunnittelivat veneretkeä Saimaalle kohteenaan iki-ihana Sahanlahti Resort Puumalassa ja pyysivät minua mukaan. Sehän sopi mainiosti. Mies oli lähtenyt Lappiin eikä kesäleskellä ollut mitään muutakaan suunnitelmissa.

Veneellä Saimaalle ja mukana mainiot laivakoirat Hugo ja Väinö.

Ystäväni on mestari bongaamaan kaikki oivat kesätapahtumat ja niinpä nytkin WhatsAppiini pimpsahti viesti: Sahanlahdessa on perjantai-iltana italialaisen ruuan illallismenu, osallistutaanko? Ruokatapahtumat saavat minut aina innostumaan ja mikäpä parempaa kuin yhdistää veneilyviikonloppu ruokakokemuksiin. Ehdottomasti osallistutaan.

Kaikki hyvin vielä torstaihin, kunnes Sahanlahdesta soitettiin, etteivät he valitettavasti pysty järjestämään meille sovittua veneen kylkipaikkaa perjantaina. Vierasvenelaituri on buukattu aivan täyteen. Toisaalta myös italialainen teemailtakin on täynnä, joten emme mahtuisikaan siihenkään. Harmillista, sillä nyt hyvät suunnitelmamme kariutuivat. Kesäviikonloppuisin pitäisi vaan olla hereillä paljon aikaisemmin.

Saimaa, niin parasta kaikkina vuorokaudenaikoina.

Päätimme joka tapauksessa lähteä perjantaina veneellä Saimaalle ja ajella Sahanlahden sijaan kohti vuokramökkiämme. Halutessamme voisimme jatkaa sieltä lauantaina Sahanlahteen.

Hyvä ajatus sekin siihen asti, kunnes koitti perjantai. Silloin nimittäin aurinko unohti meidät ja sää muuttui. Iltapäivällä alkoi taivas tiputtamaan vettä navakan pohjoistuulen saattelemana.

Olimme lähtövalmiina tavarat pakattuina ja kutakuinkin ei kun menoksi -asenteella varustettuina. Ainut ongelma oli tuo puuskainen tuuli, joka näytti vain nostavan kierroksia iltaa kohden. Kapteenimme oli sitä mieltä, että tuolla tuulella veneen paikoitus mökkilaituriin tulisi olemaan haasteellista, varsinkin kun me apujoukot olimme veneilyn suhteen melko peukalottomia.

Mietimme kaikki eri vaihtoehdot läpi ja päätimme yöpyä veneessä kotisatamassa, vaikka emme illalla pääsisikään matkaan. Säätiedotuksen mukaan viimeistään aamulla pitäisi tuulen tyyntyä, joten olisimmehan ainakin lähtövalmiita aamuvarhaisesta. Eikö sitä kerran voisi yöpyä vierasvenelaiturin sijaan yhtä hyvin kotisatamassa? Tulisipa tehtyä sellainen staycation hotellin sijaan veneessä.

Avasimme skumppapullon ja katselimme satamassa kylmissään kärvisteleviä lomalaisia. Ihmetyttää aina se, että suomalainen pukee lomalla shortsit jalkaan vaikka lämpötila olisi hädin tuskin kymmenen asteen yläpuolella.

Lappeenrannan satama-alueelta löytyy mittava määrä mukavia kesäterasseja, mutta tällä kelillä jotensakaan ei nyt mieli lämmennyt niille. Sen sijaan ystäväni huomasi läheisen kahvilan Satamatie 6:n bändi-illan. Siis sinne, vielä kun kyse oli ilmaiskonsertista.

Olinpa iloinen, että tuli mentyä. Taitava solisti Susanna Syrjäläinen yhtyeineen tarjosi kerrassaan lyyrisesti koskettavan musiikki-illan. Ilman tätä olosuhteiden pakosta -yöpymistä, en olisi tuohonkaan konserttiin eksynyt. Jos Lappeenrannassa olet liikkeellä, tarkistapa Facebookista tämän muikean kahvilan ohjelmatarjonta.

Hieman erilainen staycation.Satamatie 6:ssa oli tupa täysi.

Illalla veneessä ihmettelimme ohitsemme lipuvaa luksuslaivaa. Piti vähän hieraista silmiä, sillä tällaisia kapistuksia odottaisi näkevän ennemmin Monacossa kuin Lappeenrannassa. Laivan nimen googlettaminen kertoi kyseessä olevan 35-metrinen sveitsiläisen liikemiehen alus. Sama tyyppi, joka on pitänyt laivakonttuuria Saimaalla edellisenäkin kesänä, tosin silloin hieman pienemmällä jahdillaan.

Ehkäpä Saimaan hienoudesta kertoo jotain se, että miljardööri, joka voisi valita kesänviettopaikakseen maailmalta minkä kolkan tahansa, tulee Saimaalle ja Lappeenrantaan. Syystäkin voi olla kotiseutuylpeä.

Kotisatamayöpyminen oli itse asiassa aika hauska juttu. Illalla pelattiin korttia ja nukkumaan tuli mentyä vasta aamuyön tunteina. Tuuli keinutti sopivasti uneen. Heräsin aamulla siihen, että kapteeni käynnisteli koneen ja lähdettiin matkaan.

Taivas oli edelleen paksussa pilvessä, kun saavuimme mökille. Ensimmäiseksi laitettiin sauna lämpiämään. Jos jotain rakastan, niin puulämmitteisen rantasaunan lämmityksestä lähtevää tuoksua. Tähän tuoksuun kun lisätään rantasaunan lempeät löylyt ja pulahtaminen raikkaaseen veteen, ollaan minusta kiteytetty suomalaisen syvin sielunmaisema. Tarvitseeko sitä vielä jotain muuta ollakseen onnellinen?

Päätimme jatkaa saunomisen jälkeen matkaamme sittenkin Sahanlahteen, koska keli näytti paranevan ihan silmissä. Sahanlahti Resort on ollut minulle sellainen jokakesäinen must-juttu. Upea sijainti Suur-Saimaan rannalla, hyvä ravintola, maailman paras rantasauna, Saimaan paras kesäterassi, monipuolinen ohjelmatarjonta, viehättävät majoitusvaihtoehdot, hyvä vierasvenelaituri ja ehdottomasti paras kesätunnelma. Tässä mestassa on vaan sitä jotakin, joka saa hakeutumaan sinne kesä toisensa jälkeen.

Kävimme Sahanlahden Koskivahti-ravintolassa toteamassa, että Puumalan muikut eivät koskaan petä. Tarjolla on myös silmän ruokaa, sillä ravintolan terassilta aukeaa alas kappale kauneinta Saimaata.

Sahanlahti – kesän mansikkapaikka Saimaalla.

Muutaman vuoden ajan Sahanlahdessa on toiminut Sahan Elämysverstas, rakennus, jossa kesäaikaan on tarjolla erilaisia esityksiä, kuten teatteria ja konsertteja. Meidän onneksemme illalla esiintyisi Sikahauska Stand up -klubi, joten uusi käänne suunnitelmiimme oli tulossa jälleen.

Ja taas olin iloinen, että sattumalta istuin illalla Sahanlahden Elämysverstaan penkillä saamassa nauramisesta lisää ikää. Neljä kaverusta tarjosivat hervottoman hauskan shown. Minuun iski erityisesti Mikko Vaismaan taitava tilannekomiikka.

Lämmin kesäilta oli kiva päättää Sahanlahden Rantamakasiinin kesäterassilla. Saimaa oli tyyni ja heinäkuinen ilta kerrankin lempeä.

Kun seuraavana päivänä ajelimme veneellä takaisin kohti Lappeenrantaa, olin jotenkin tajuttoman kiitollinen. Ensinnäkin kiitollinen siitä, että olen syntynyt näin suunnattoman hienoon maahan. Mietin kaikkea kauneutta, mitä ohitimme paluumatkan varrella. Suuria Saimaan selkiä, karuja kalliorantoja, asumattomia saaria ja neitseellisiä hiekkarantoja. Joka puolella tilaa, avaruutta ja puhdasta luontoa.

Tässä kohtaa, venhosen huristella pitkin suuria selkiä, tajusin, etten halua viettää kesiäni enää missään muualla kuin Suomessa. Onneni on täysi, jos voin valita Saimaan ja hetkittäin ehkä myös Tunturi-Lapin. Meillä on niin paljon sellaista aitoa luonnon muovaamaa karismaa, että tätä ei voi korvata minulle mikään muu. Suomi ja kesä ovat minulle mansikka ja mustikka, hilla ja kanttarelli. Kaikki hyvä, puhdas, terveellinen ja aito samassa paketissa.

En muista, että olisin koskaan aiemmin tuntenut samanlaista kotiseuturakkautta. Minun etuoikeuteni on olla suomalainen ja onneni elää Saimaan kainalossa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Savonlinna on kesällä kuin seppelepäinen Suomi-neito

On meillä vaan hieno maa, jossa on hienoja kaupunkeja. Niin kuin Savonlinna.

Minulla ja ystävälläni on ollut tapana tehdä joka kesä pieni lähimatka kotimaassa. Hypätään autoon ja ajellaan etsimään kotimaan ihmeitä. Usein ei tarvitse lähteä kovinkaan kauas löytääkseen jotain ainutlaatuista ja sykähdyttävää.

Tänä vuonna elämykseen riitti 150 kilometriä. Seurattiin Saimaata ja saavuttiin kesäkaupunkien kuningattareen, Savonlinnaan.

Matkalla meidät pysähdytti Punkaharju ja matkan varrelle osunut kesäkahvila Cafe Rantakivi. Rantakiven sijainti aivan veden äärellä sopi helteiseen kesäpäivään erinomaisesti.

Yllätyimme siitä, että nimestään huolimatta Cafe Rantakivi oli myös ravintola. Kun kerta lounasaikaan mentiin, pakko oli maistaa paikan paistetut muikut ja siihen päälle kahvit tiramisun kera, joka oli ehkä parasta ikinä syömääni.

Kesäkahvilassa odottaa saavansa kahvinsa paperimukista. Ilmeemme olivat varsin näkemisen arvoisia, kun näimme, miten tässä paikassa tarjoiltiin kahvit. Pöytään tuotiin ohutreunaiset posliinikupit ja kahvi hopeakannussa. Tässä oli jotain niin ihanan absurdia. Oltiin kesäkahvilan kursailemattomissa puitteissa, mutta kahviserviisi oli kuin viiden tähden hotellissa. Kannattaa näköjään poiketa uusissa paikoissa.

Cafe Rantakivi on nimensä mukaisesti rannalla.

Punkaharjulta Savonlinnaan johtava tie on ihastuttava. Sitä ei koskaan jaksa olla ihmettelemättä, miten paljon vesistöä meillä oikeasti onkaan. Kilometritolkulla voi ajaa niin, että vesi seuraa tien viertä. On se vaan ihanaa olla suomalainen!

Aiemmilta matkoiltani Savonlinnaan muistan ainoastaan torin ja Olavinlinnan. Ja toki Saimaan. Onkohan missään muussa suomalaisessa kaupungissa vesi niin läsnä kaikkialla kuin Savonlinnassa? Kaupunki on itse asiassa useasta saaresta koostuva kokonaisuus, jossa liikutaan siltoja pitkin saarelta toiselle. On sitä kaupunkilaisilla hulppeat lenkkeilymaastot.

Savonlinnassa on vettä kaikkialla. Vihreä siltojen kaupunki.

Matkailijan kannalta parasta Savonlinnassa on sen kompakti koko. Pikkukaupungissa kaikki on lähellä ja helposti saavutettavissa jalkaisin. Ja kävelyyn Savonlinna onkin kuin luotu. Viehättävissä rantamaisemissa on ilo kulkea.

Oma Savonlinna-rakkauteni heräsi kaupungin vanhimpaan osaan, jossa myös majapaikkamme Tavis Inn sijaitsi. Hienoa kuinka hyvin tuo Wanha Savonlinna on säilynyt puutaloineen ja mukulakivikatuineen. Vanha kaupunki on saanut kivijalkataloihinsa elämää pienistä putiikeista ja käsityöläisten liikkeistä.

Hauskoja vanhoja yksityiskohtia löytyy kaikkialta.

Kaupungin ehdoton sydän on tori ja sataman alue, jotka sijaitsevat vieretysten. Savonlinna on niitä kaupunkeja, joissa torikäynnin voi tehdä vaikka veneellä. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisi ollut mukavaa tehdä risteily Saimaalle vanhalla höyryaluksella.

Kaupunkikuvaa hallitsee yli 500-vuotias Olavinlinna. Linnakierrosta emme tällä kertaa tehneet, vaan tyydyimme tarkastelemaan jyhkeää linnavanhusta pihalta käsin.

Sen sijaan suunnistimme Savonlinnan Taito Shopiin katsomaan Jukka Rintalan näyttelyä Muodin puutarha. Ihania, ihania pukuja, käykääpä katsomassa. Näyttely on avoinna 25.8.2019 asti.

Taito Shop sijaitsee kauniissa vanhassa rakennuksessa.Kelpaisi linnanjuhliin.

Jos Savonlinnassa on siltoja kaikkialla, minusta tuntui, että kaupunki on täynnä myös kesäterasseja. Ja minkälaisia terasseja! Monista aukesi kaunis Saimaa-näkymä ja ihastuttavimpia olivat puutarhoissa sijaitsevat terassit. Oma suosikkini, Lossiranta Lodgen kesäterassi, sijaitsee Olavinlinnaa vastapäätä.

Bloggaajakollegan vinkistä kävelimme Sulosaaressa sijaitsevaan Lettukahvila Kalliolinnaan. Kannatti mennä. Reitti pitkin Saimaan rantaa on kaunis ja perillä odottaa suloinen vaaleanpunainen puutalo. Matkalla ihastelimme 1800-luvun lopulla valmistunutta Wanhaa Kasinoa. Näistä vanhoista puutaloista olen vaan niin innoissani.

Parhaat kesäterassit löytyivät puutarhoista. Wanha Kasino on varmaan yksi kaupungin kauneimmista rakennuksista. Lettukahvila KalliolinnaMalja Savonlinnalle! Olet sinä vaan hehkeä kuin juhannusmorsian.

Olipas mukavaa piipahtaa Savonlinnassa. Kesäkaupunkina se on Suomen huippua, sillä sen verran hurmaava vesistökaupunki se on. Minua jäi kuitenkin mietityttämään, että millainenhan Savonlinna on talvella. Silloin, kun pakkanen paukkuu, kaikki on lumen ja jään peitossa ja Saimaalta nousee huurua.

Uskoisin, että Savonlinna on kaunis myös talviasussa. Muuttuukohan seppelepäinen Suomi-neito talvella lumikuningattareksi?

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Savonlinnan rakastettava hotellikaksikko, Lossiranta Lodge ja Tavis Inn

On hotelleja, jotka tarjoavat majoitusta. Sitten on niitä hotelleja, jotka tarjoavat elämyksiä.

– Majoituksen tarjosi Tavis Inn.

Olen vilpittömän iloinen siitä, että keksimme ystäväni kanssa tehdä perinteisen kesäreissumme tänä vuonna Savonlinnaan. Iloinen olen ensinnäkin siitä syystä, että Savonlinna osoittautui Suomen kesäkaupunkien kärkikastiin kuuluvaksi somaksi pikkukaupungiksi.

Ehkä vielä iloisempi ja samalla myös positiivisesti yllättynyt olen siitä, millaisen majoituskaksikon kaupungista löysimme. Savonlinnalla on onni omistaa Suomen pienten majoituspaikkojen ehdotonta aatelia.

Savonlinnan vanhimmassa kaupunginosassa, aivan Olavinlinnaa vastapäätä, pyörittää kahta boutiguehotellia, Lossiranta Lodgea ja Tavis Inn pienhotellia, Christine Lund. 2000-luvun alussa hän loi vanhaan herraskaiseen puutaloon ja sen viereiseen entiseen huoltorakennukseen tasokkaan boutiquehotellin.

Hieman myöhemmin Christine hankki omistukseensa muutaman sadan metrin päästä kaksikerroksisen 1900-luvun alussa rakennetun talon, jonka tiloihin remontoitiin seitsemän majoitushuonetta lisää. Rakennus sai nimekseen Tavis Inn.

Lossirannan keltainen päärakennus.Tällä pihalla viihtyy.Pihalla laidunsi eksoottisia eläimiä.

Kun astuin Lossirannan keltaisen päärakennuksen portista sisään, hetken tuntui, että tuijotin lavastetta. Pihalta avautuu täydellinen näkymä Olavinlinnaan, joka seisoo jämäkästi Saimaan rannalla vastapäätä hotellia. Historia on niin voimakkaasti läsnä, että se tuntuu lähinnä epätodelliselta. Voiko hotellilla olla enää täydellisempää sijaintia?

Kesäkuun alkumetreillä pihapiirin syreenit ja omenapuut olivat täydessä kukassa ja pihan täytti huumaava kukkien tuoksu. Teki ensimmäiseksi mieli istahtaa puutarhan tuoliin tuijottamaan vastapäistä lumoavaa näkymää ja nauttimaan pihapiirin rauhoittavasta tunnelmasta. Jossain pihan puista laulurastas laittoi parastaan.

Vaikka et majoittuisikaan hotellissa, poikkea ainakin Lossirannan kesäkahvilaan. Testasimme rättänät eli mustikkakukot, jotka olivat kerrassaan suussa sulavia.

Lossirantaan pystyy saapumaan myös veneellä. Veneen voi kiinnittää maksua vastaan hotellin venelaituriin ilman, että yöpyy hotellissa.

Kurkkasimme muutamaa Lossiranta Lodgen huonetta, enkä yhtään ihmettele, että Booking.comin arvosana näyttää olevan niinkin korkea kuin 9,1. Vaikka huoneet ovat pienehköjä, ne ovat tasokkaita laadukkaine materiaaleineen ja tyylikkäine kylpyhuoneineen. Jokaisessa huoneessa on minikeittiö jääkaappeineen, oma pieni terassiosa ja koko ihastuttava pihapiiri aivan vieressä.

Parhaimmassa sviitissä on poreamme niin sisällä kuin ulkona. Sopii tuolla nautiskella samppanjaa tähtitaivaan alla Olavinlinna näyttämönä.

Rouhea tiiliseinä antoi luonnetta Lossirannan huoneisiin.

Lossirannan päärakennus huokuu menneen maailman kartanocharmia tyylihuonekaluineen ja pitsiverhoineen. Kun tulimme tänne aamiaiselle, ”kartanonrouva” Christine otti meidät sydämellisesti vastaan ja toi pöytäämme pressopannullisen juuri keitettyä luomukahvia. Luulenpa, että meistä asiakkaista jokainen oli otettu talon emännän vieraanvaraisesta huolenpidosta.

Arvostan suuresti sitä, että pientuottajien lähiruoka oli aamiaispöydässä kunniassaan. Täällä sai mm. kunnon kotikutoista hilloa ja täydellisiä karjalanpiirakoita. Maailman paras omenahillo oli keitetty omien pihapuiden omenista.

Kestävä kehitys on ollut Lossiranta Lodgessa muutenkin kantava ajatus perustamisesta lähtien. Hotelli on ensimmäinen Green Key -sertifioitu hotelli koko Itä-Suomen ja Saimaan alueella.

Maistuisiko aamiainen täällä vai kenties ulkosalla?Lähtisiköhän piknikille?

Entäpä sitten se toinen majapaikka Tavis Inn, jossa itse yövyimme? Moniulotteisesta talosta tuli hauskasti mieleen Peppi Pitkätossun Huvikumpu sillä erotuksella, että tässä paikassa mikään ei ollut hyrskyn myrskyn. Tilava ja valoisa huoneistomme olisi ollut ihanteellinen pidempäänkin majoitukseen, olihan sielläkin oma minikeittiö, jääkaappi ja tarvittava määrä astioita.

Hillitty valkoisen, harmaan ja mustan värimaailma toi tilaan valoa, seesteisyyttä ja nykyaikaa, huoneen muodot ja ovet kertoivat, että ollaan vanhassa rakennuksessa. Vuoteet olivat ihanan leveät ja muutenkin mukavat. Ilmalämpöpumppu huolehti sopivasti viilennyksestä. Huoneemme ekstraluksus oli puutarhaan avautuva oma parveke.

Hotellin jokainen huone on täysin yksilöllinen ja erilainen. Huoneissa on hauskoja vanhan talon yksityiskohtia kuten pönttöuuneja.

Tavis Inn, ei kuitenkaan ihan tavallinen.

Taviksen piha oli kuin vanhasta mummolasta punaisine piharakennuksineen, syreenipuskineen ja pihaa ympäröivine vanhoine vaahteroineen. Keinuin hetken vanhassa pihakeinussa ja kuvittelin itseni jonnekin kauas lapsuuteen samalla kun syreenintuoksu täytti ilman. Tällaisessa täydellisesti säilyneessä miljöössä hävittää helposti ajan ja paikan tajun. Muistot hiipivät mieleen ja saavat vallan. Lapsuus tulee lähelle.

Näin alkukesästä Saimaan vesi oli ainakin minulle vielä liian kylmää uimiseen. Harmi, että olen tällainen vilukissa, sillä melkoisen harvinaista ja virkistävää hotelliherkkua olisi ollut tarjolla. Molempien majapaikkojen edustalta olisi voinut pulahtaa Saimaan syleilyyn.

Viimeistään tässä kohtaa unohtaa olevansa hotellissa.

Tällaiset hyvän mielen perheomisteiset hotellit ovat yksinkertaisesti ihastuttavia. Puitteet ovat ajanpatinoimaa historiaa, mutta laatu tasokasta tätä päivää. Kun siihen yhdistetään yksilöllinen ja huomioiva palvelu, ollaan majapaikassa, joka on enemmän kuin hotelli.

Kaikesta huokui korkea välittämisen taso, halu tehdä asiat pienintä yksityiskohtaa myöten niin hyvin kuin mahdollista. Asiakas ei voi muuta kuin olla tyytyväinen ja kiitollinen. Rahalle saa huomattavasti enemmän vastinetta kuin pelkän majoituksen ja aamiaisen.

Talon emäntä Christine kuin linnanneito valtakunnassaan.

Kiitos ihana Christine. Sinä ja hotellisi ovat melkoisia helmiä Saimaan rannalla. En yhtään ihmettele, että turistit ovat tästä paikasta ihastuksissaan. Ilman ylisanoja, täpinöissä olin minäkin.

https://www.lossiranta.net/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista