Pieni savolainen Saimaan kaupunki on kuuluisa linnastaan, mutta varmasti yhtä kuuluisa myös jokakesäisestä musiikkitapahtumastaan. Kukapa ei olisi kuullut Savonlinnan Oopperajuhlista, joita kaupungissa on järjestetty iät ja ajat. Kävin kokemassa elämäni ensimmäistä kertaa millainen linnaooppera oikein oli.
Pressilippu saatu
Nyt ei todellakaan puhu kokemuksen suuri rintaääni. Ooppera musiikkigenrenä on minulle melko vierasta ja taitaapa olla niin, että tämä oli elämäni toinen kerta oopperassa ikinä.
Sain itse ehdottaa, mihin näytökseen halusin lehdistölipun. Valinta oli hieman vaikea, sillä tänä kesäna Savonlinnan Oopperajuhlien ohjelmistossa oli monta sellaista esitystä, jotka kiinnostivat. Pitkään mietin Mozartin Taikahuilun, Sevillan parturin ja Viulunsoittaja katolla -musikaalin välillä. Päädyin kuitenkin intohimoiseen rakkausdraamaan, Romeoon ja Juliaan, jonka olen nähnyt aiemmin balettina.
Kaivoin vähän ennakkotietoa Savonlinnan Oopperajuhlista ja yllätyin, miten isosta tapahtumasta itse asiassa on kyse. Juhlilla käy vuosittain noin 70 000 kävijää ja kuukauden mittaisen festivaalin budjetti liikkuu 8 miljoonan euron kieppeillä.
Kunkin tuotannon taustalla työskentelee noin 250 ammattilaista ja kaiken kaikkiaan tapahtumaa on tekemässä lähes 1200 henkilöä. Mittava on myös juhlien taloudellinen vaikutus Savonlinnan seudulle. Puhutaan noin 43 miljoonasta eurosta, joten Suomen mittakaavassa on kyse merkittävästä kesätapahtumasta.
Arvatkaapa mitä nainen miettii ensimmäiseksi, kun suunnittelee menoa oopperaesitykseen? No tietysti, mitä laittaa päälle. Ei olisi tarvinnut. Omassa päässäni olen mieltänyt Savonlinnan oopperajuhlat turhaan elitistiseksi tapahtumaksi.
Pukukoodia ei ole ja yleisöllä oli vaatetusta ihan laidasta laitaan. Joku tykkää laittaa ykköset päälle, toinen taas lähestyy asiaa käytännöllisyyden kannalta. Kolealla säällä linnan kivimuurien sisällä tarvitaan lämmittävää vaatetusta ja mukulakivetyksillä korkkarit eivät ole paras jalkine. Kannattaa myös huomioida, että alueella on paljon todella korkeita portaita.
Ikävä kyllä omalle oopperaillalleni luvattiin viileää ja sateista keliä. Siitä syystä suunnistin näytökseen turhan suuren varusterepertuaarin kanssa. Pakkasin kassiin sadetakin siltä varalta, jos sisälle pääsee satamaan. Ei olisi tarvittu. Koko katsomo on katettu ja pressutettu, joten siellä on täysin suojassa sateelta ja tuulelta.
Sen sijaan lämmittävälle villaponcholle oli tarvetta, sillä illan mittaan kiviseinien sisällä alkoi tuntua vähän kalsealta. Mukana kassissani oli myös istuinalusta, aivan turhaan sekin. Katsomossa ei istuttu millään kovilla penkeillä, vaan ihan normaaleilla istuimilla.
Olavinlinnaan johtavaa siltaa pitkin oli viehättävää saapua paikalle. Linna sijaitsee veden ympäröimänä saaressa. Saimaa välkehti ympärillä ja jyhkeä kivilinna muureineen toi joltisenkin juhlavan fiiliksen. Paikkana Olavinlinnan on täysi kymppi tällaiselle tapahtumalle ja antoi kokemukseen ainakin itselleni tuplasti lisäarvoa.
Kannattaa mennä paikalle hyvissä ajoin. Linnan kapeat käytävät ruuhkautuvat helposti ja tungoksessa eteneminen voi olla hidasta. Ja mikäpä sen mukavampaa kuin nauttia vaikka lasillinen kuohuvaa ennen esityksen alkua.
Ilahduin nähdessäni kyltin ylätasanteen samppanjabaarista, mutta ikävä kyllä se oli epävakaisen sään takia suljettuna. Kyllä itse olisin voinut nauttia samppanjaa tälläkin kelillä.
Ennen esityksen alkua kiertelin linnan sokkeloisia käytäviä ja käyskentelin pitkin muurien reunustamia käytäviä ihastellen Saimaan maisemia. Huomasin, että paikalle lipui risteilylaivoja ja mietin, että olisipa tämä ihastuttava tapa saapua oopperaan.
Vihdoin istuin omalle paikalleni katsomoon ja kuuntelin, kun orkesteri viritteli soittimiaan. Tunnelmassa oli jotain kihelmöivää jännitystä. Ja niin päästiin alkuun. Tällä kertaa ei mentykään Veronaan, vaan 1800-luvun lopun New Yorkiin. Ensimmäinen näytös vei keskelle varakkaan Capuletien suvun loistokkaita uudenvuoden juhlia.
Romeo ja Julia oli näyttävä ooppera monella tapaa. Pidin erityisesti suurista joukkokohtauksista ja laajan oopperakuoron esityksistä. Marjukka Tepponen oli Julian roolissa herkkä ja kaunisääninen. Italialainen Antonio Poli taas komea ja voimakasääninen tenori, joka veti Romeon roolin varmoin ottein. Äänet soivat kauniisti linnan paksujen kiviseinien huomassa. Pari sai vakuuttuneeksi heidän välillään leimuavasta elämää suuremmasta rakkaudesta.
Tarina itsessään oli tuotu uudempaan aikakauteen, mutta noudatteli juonikäänteissä Shakespearen alkuperäistä käsikirjoitusta. Intohimoa, rakkautta, draamaa ja traagisia käänteitä ei tarinasta puuttunut.
Laitoin välillä silmät kiinni, sillä niin kaunista kuultavaa olivat esimerkiksi rakastavaisten yhteisduetot ja Julian livertelevät aariat. ”Cést le doux rossignol, confident l’amour! – Se on suloinen satakieli, rakkauden uskottu.” Olisinpa tälle kielletylle rakkaudelle suonut onnellisen lopun.
Uusi ja avartava kokemus tämä oli. Savonlinnan Oopperajuhlien slogan näytti olevan ”Korville ja sydämelle”. Tekisi mieli lisätä, että myös silmille. Ainakin minulle linnaooppera oli myös monella tapaa visuaalinen elämys.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
…ja noutaa suunnitelmien pohjaksi ilmainen retkeilyreittikartta.
Ylhäällä, kippis!
Karhunjuomalammen kuukkelit olivat kovin kesyjä.
Konsertti täällä oli elämys.
Aittakurun katsomon takaa avautuu upea näkymä Pyhäjärvelle.
Kodan jälkeen on vielä muutama kymmenen metriä jyrkempää nousua huipulle.
Hienoja näkymiä joka suuntaan.
Vaikeissa kasvuoloissa sitä saattaa kääntyä vähän mutkalle.
Sormimerkit hallussa.
Festarigirls.
Hevimiehiä.
Vielä jaksaa.
Ruokatauko.
Ostoksia.
Tuska rauhan asialla. Tähän varmaan kaikki yhdymme. 
Paperiperkele näyttely ja huimapäinen G.A. Serlachius
Tehdastyöläisen arki vuosikymmeniä sitten avautui tämän portin takaa.
Gösta-museon uusi aika avautuu paviljonkirakennuksessa.
Joenniemen kartanon kaunein huone on minusta entinen kirjastohuone.
Schjerfbeckejä yhden huoneen verran.
Mies tutustuu taiteeseen.
Kannattaa kurkistaa myös Joenniemen kartanon kellariin. Siellä on entinen viinikellari.
Paviljongin suurin maalaus.
”Ei lähdetä vielä.”
Ravintolan tilaa hallitsee Heikki Marilan maalaus.
Syötävää taidetta lautasella.
Jälkkärin inspiraatio?
Tuomas Holopaisen piano oli päässyt näytille.
Tilan pihapiirissä on kolme uutta kesäaittaa.
Aitoissa ei ole mukavuuksia, mutta kylläkin kunnolliset patjat.
Rannan kodassa on hyvä paistaa makkarat.
Puu on saatu elämään monella tapaa.
Tämä huvitti, hauska idea.
Hei kaveri!
Nuori lampuri Roosa Honkanen.
Tilapuodissa oli myynnissä mm. huovutusvillaa ja huopikkaita.
Hyvän mielen esineitä.
