Browsing Category

Suomi

Suomen kaupungit Suomi

Kaamosta karkuun kylpylään – testasin suolahuonehoidon

tiistai, lokakuu 29, 2019

Kylpyläkäynnin tarjosi Lappeenranta Spa.

Ulkona oli pimeää ja sateista, sellaista ettei tehnyt mieli mennä ulkoilemaan. Sen sijaan keksin loistavan idean. Lähtisimme ystäväni kanssa viettämään lokakuista kaamosiltaa paikalliseen kylpylään.

Kävin syyskuussa pikaisesti tutustumassa Lappeenranta Day Span tiloihin ja hoitotarjontaan. Tuolta reissulta jäi mieleen erityisesti kylpylän eriskummallinen suolahuone.

Minulle tällainen hoitomuoto oli tuntematonta ja olin vähän yllättynyt kuinka paljon hyviä vaikutuksia näin yksinkertaisella asialla kuin suolalla voi olla. Yleensähän suola yhdistetään kaikkeen haitalliseen ja epäterveelliseen. Mutta eipä koskaan aiemmin ole tullut kokeiltua suolaa ulkoisesti.

Pääsin kokeilemaan suolahuoneen tehoa maamme suolahuonehoitojen pioneeripaikkaan, Lappeenranta Day Spahan. Suolahuonehoidot tulivat ensimmäisenä Suomessa juuri Lappeenrannan kylpylään jo 1900-luvun alussa, joten aika vanhasta luonnonmukaisesta hoitomenetelmästä on kyse.

Yksi hoito käsitttää 20-40 minuutin oleskelun suljetussa tilassa, jonka seinät, katto ja lattiat ovat valkoisen vuorisuolan peitossa. Sen lisäksi suolageneraattori puhaltaa ilmaan hienojakoista suolapölyä.

Suolan kerrotaan auttavan erityisesti iho- ja hengitystieongelmissa. Ihosairauksissa suola toimii antiseptisesti ja vaikeuttaa haitallisten bakteerien leviämistä iholla. Suola tuo helpotusta mm. atoopikoille, psoriaatikoille ja kuivasta ihosta kärsiville.

Suolahuonehoidosta on apua myös astmaatikoille ja muille hengityselinongelmaisille. Suolan sanotaan vahvistavan limakalvojen immuunihoitojärjestelmää sekä vähentävän limakalvojen turvotusta ja tukkoisuutta. Tämä iski erityisesti minuun, joka kärsin jonkin asteisesta kroonisesta nuhasta. Olen alituisesti sellainen tukkoinen niiskuneiti.

Hetken aikaa suolahuoneessa oleskeltuamme huomasimme kuinka helppoa tuossa tilassa oli hengittää. Vähän samanlaista kuin olisi ollut raikkaassa vuoristoilmassa. Toimisi muuten varmaan myös flunssaoireissa. Suolan maku tuntui konkreettisesti suussa.

Vähän meitä ystäväni kanssa nauratti, kun makasimme puoli-istuvassa asennossa vieretysten kuin vanhoissa kuvissa keuhkoparantolan potilaat. Vitsailimme, että olemme pian kaksi harmaasuolattua kinkkua. Vielä kun joku lupaisi, että tämä hoito nuorentaa 🙂

Kaikkinensa suolahuonekäynti oli ihan miellyttävä kokemus, jota tulen varmasti kokeilemaan uudelleen ainakin keväällä, kun pahin allergisen nuhan kausi alkaa.

Suolapölyn sanotaan irrottavan limaa hengitysteissä. Tämän huomasin seuraavana aamuna, sillä kurkusta sai kurlata limaa ja nenä vuosi oudon paljon. Uskon, että säännöllisellä käynnillä suolahoidosta voisi oikeasti olla hyötyä tukkoisuuden lievityksessä.

Edullisimmillaan 20 minuutin kertakäynti maksaa 20 euroa. Viiden kerran sarjahoidon saa 80 eurolla.

Ennen suolahuoneeseen menoa kävimme Lappeenranta Day Span kahdeksan asteisessa kylmäaltaassa. Aidon lähteen päälle tehdyn kastautumisaltaan vesi tulee oikeasti syvältä maan uumenista.

Tässä kohtaa kyllä ylitin itseni, sillä en normaalisti juurikaan pistä edes jalkaani alle 18 asteiseen veteen. Virkistävää, vaikka nämä kylmäaltaat eivät olekaan ihan omin juttuni.

Lopuksi menimme vielä rentoutumaan kadun toiselle puolelle Lappeenranta Span allasosastolle saunomaan ja uimaan. Pukuhuoneessa kävi melkoinen vilske, sillä allasjumppa oli juuri päättynyt. Lappeenrannan kylpylän sauna- ja allaspuoli on tiloiltaan aika pieni, joten jos haluat rauhassa uiskennella, kannattaa tarkistaa milloin altaissa on ohjattua toimintaa ja välttää näitä aikoja.

Loppuillasta sitten saimmekin uida altaissa lähes kahdestaan. En ole koskaan ollut mitenkään innokas kylpyläkävijä, mutta tällainen rauha on sitä kylpylämaailmaa, mistä tykkään ja nautin.

Siinäpä taas nähtiin. Ei tarvitse olla aina sään armoilla tekemisissään. Tällaisina synkkinä päivinä pikkuriikkinen hemmottelua tekee kumman hyvää.

www.lappeenrantaspa.fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Majoitus Suomessa Suomi

Punkaharjun kätketty aarre – keltainen huvilahotelli Saimaan rannalla

lauantai, lokakuu 19, 2019

Uteliaisuus on yksi luonteenpiirteeni niin hyvässä kuin pahassa. Minun vaan pitää saada tietää ja nähdä. Päästä kurkistamaan ovien taakse ja tapahtumien taustoihin.

On uteliaisuudessa jotain hyvääkin. Se kuljettaa usein uusiin paikkoihin ja tuo eteen mielenkiintoisia juttuja, kuten nytkin. Innostun visuaalisista asioista ja saan kauneudesta paljon mielihyvää.

Vanhojen kauniiden rakennusten kohdalla uteliaisuus ottaa usein vallan. Tunnen vastustamatonta kutinaa päästä näkemään, miltä sisällä näyttää. Millaisia tiloja ja huoneita siellä on, millaisia kalusteita ja millaisia värejä.

Olin viikolla pari yötä mökkeilemässä Punkaharjulla. Ajelin iltapäivästä Vaahersaloon ja nautin suunnattomasti lehtien peittämästä tiestä, joka kiemurteli pitkin Punkaharjun upeaa harjua. Vaikka keli oli lokakuisen hämärähyssyisen harmaa, ei sekään pystynyt latistamaan Punkaharjun maisemien upeutta.

”Näitkö matkalla sen hienon keltaisen huvilan?”, kysyi ystäväni mökille saavuttuani. En, ihme kyllä. Yleensä kyllä huomaan poikkeavat rakennukset, mutta nyt maisemat imivät kaiken huomioni.

Seuraavana päivänä hyppäsimme autoon ja lähdimme vähän katselemaan Punkaharjun nähtävyyksiä. Tunsin alueelta aiemmilta reissuiltani ihastuttavan Hotelli Punkaharjun ja mielenkiintoisen Metsämuseo Luston, mutta ystävälleni nämä kohteet olivat uusia.

Ensimmäiseksi pysähdyimme muutaman kilometrin päässä olevan Kruunupuiston pihaan. Kruunupuisto on hotelli ja monipuolinen kuntoutuskeskus, jolla on kuntoutustoiminnasta melkoisen pitkät perinteet. Samalla paikalla aloitti vuonna 1903 Takaharjun tuberkuloosisairaala ja sama napakka kivirakennus siinä edelleen nakottaa.

Kävelimme pitkin kaunista rantaa. Ohitimme värikkäät vanhat puurakennukset, jotka myöhemmällä tutkimisella osoittautuivat Kruunupuiston Inkeritalon kokoustiloiksi ja saunaksi.

Ja sitten pam. Siellä edessä se keltainen komeus seisoi järkähtämättömästi kuin etelä-italialainen villa auringonkukankeltaisessa kuosissaan. Tienviitan mukaan rakennuksen nimi oli Urhola. Ikkunoista saatoin nähdä vilauksen kauniista valaisimista ja palan ihanaa tapettia. Kokeilin ovea. Se oli lukossa.

Mikä ihme tämä historiaa huokuva kiviunelma on, joka tuijottelee hienolla paikalla Saimaan Pihlajavedelle? Siitä piti uteliaan ottaa selvää.

Kruunupuiston henkilökunnalta sain kaipaamaani lisäinfoa. Jugend-huvila Urhola rakennettiin vuonna 1903 Takaharjun parantolan ylilääkärin asunnoksi. Rakennus kuuluu Kruunupuistolle ja 2009 se remontoitiin boutique-hotelliksi.

”Anteeksi, mutta olisiko mitenkään mahdollista päästä kurkkaamaan noita tiloja”, kysyin varovaisesti. ”Eiköhän se järjesty”, sanoi respan täti ja hetken päästä me seisoimme huvilan kiehtovien ovien sisäpuolella.

Täydellistä jugendin murrettua värimaailmaa. Upeita alkuperäisiä valaisimia ja huh, miten ihania tapetteja. Kauniita kakluuniuuneja. Lämpimiä puupintoja. Sammaleen vihreitä plyyshikalusteita. Oltiin pikkuhotellissa, mutta enemmän minusta tuntui siltä, että oltiin jonkun kotona.

11 kahden hengen huonetta, yksi yhden hengen huone, kokoustila 20:lle hengelle, alakerrassa sauna ja saunakabinetti, jotka ovat hotelliasiakkaiden käytössä. Kelasin mielessäni, että tämähän on ihan täydellinen romanttinen piilopaikka tai juhlien pitopaikka. Ainutlaatuinen hotelliaarre joka tapauksessa. Kaiken lisäksi ympäristössä on upeat ja rauhalliset lenkkeilymaastot vesistöistä tinkimättä.

Ehkä Urholasta kertoo jotain se, että siellä on majoittunut Tanskan kuningatar Beatrix. Villa myös kelpuutettiin Putinin ja hänen poppoonsa majoituspaikaksi Punkaharjun vierailulla 2017.

Kyllä teillä Punkaharjulla passaa. Kaksi persoonallista ja harvinaisen viehättävää pikkuhotellia Suomen kansallismaisemissa. Toisella puolella harjua viehko vaaleanpunainen Unelma, Hotelli Punkaharju. Toisella puolella tämä auringonkukankeltainen komea Urho. On tässä matkailijalla herkkua mistä valita.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Majoitus Suomessa Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomen kaupungit Suomi

Hotelliviikonloppu omassa kotikaupungissa – kokemuksia Lappeenrannan Boutique Hotel Old Spasta

sunnuntai, lokakuu 6, 2019

Majoituksen ja menun tarjosi Savon Mafia

Tehtiin miehen kanssa staycationit eli lähdettiin viettämään hotelliviikonloppua kotikaupunkimme Lappeenrannan vanhimpaan ja romanttisimpaan hotelliin.

Vähän huvitti, kun heitin laukun automme takaboksiin ja starttasimme pihaltamme hotelliviikonlopun viettoon. Kymmenen minuuttia ja olimme majapaikkamme, Boutique Hotel Old Span pihassa. Enpä ole koskaan aiemmin yöpynytkään hotellissa näin lähellä kotiani.

Ensi-ihastus syttyi jo alkukesällä

Idea tähän juttuun lähti jo alkukesästä. Tapasimme ystäviemme kanssa Lappeenrannan satamassa ja mietimme jossain vaiheessa iltaa, minne voisimme mennä yhdessä syömään. Lopputulemana päädyimme Lappeenrannan kylpylän kupeessa olevaan Bistro Lähteeseen, josta kukaan meistä ei tiennyt yhtikäs mitään. Sattuma oli tässä kohtaa puolellamme, sillä ravintolan ruoka yllätti meidät iloisesti.

Samassa syssyssä ystäväpariskunta keksi, että miksi heidän oikeastaan kannattaa ajaa taksilla kotiin, kun he voisivat sen sijaan jäädä yöpymään mukavaan hotelliin. Huone järjestyi kaksiosaisen kylpylän vanhemmalta puolelta, Boutique Hotel Old Spasta.

Pitihän meidän muidenkin nähdä millainen hotellihuone kätkeytyi tuon kauniin jugendrakennuksen sisuksiin. Ja niinpä koko poppoo istui hetken päästä viehkossa hotellihuoneessa nauttimassa minibaarin antimia.

Wanhan kylpylärakennuksen suloista charmia

Hotellista ja sen ravintolasta inspiroituneena otin yhteyttä hotellia ja ravintolaa pyörittävään Savon Mafiaan, jonka monet tuntevat maineikkaana savonlinnalaisena hotelli-, ravintola- ja panimoyrityksenä.

Da daa, niin järjestyi miehen kanssa tilaisuus päästä kokeilemaan, millaista on viettää hotellivuorokausi muutaman kilometrin päässä omasta kodista.

Kyllähän kaikki lappeenrantalaiset tietävät kaupunginlahden rannalla olevan vanhan kylpylän. Onhan tuo komistus tuijotellut Saimaalle jo vuodesta 1913. Kummallista minusta sen sijaan on, etten ole aiemmin tehnyt tuttavuutta kyseisen yrityksen kanssa.

Ehkä syynä on menneille vuosikymmenille jämähtänyt käsitykseni kuntoutuskylpylästä, jonka palvelut on suunnattu lähinnä vanhemmalle väelle. Mutta ajat muuttuvat. Tuli todettua, että Lappeenrannan kylpylä on muuntautunut hemmotteluhoitoihin keskittyväksi nykyaikaiseksi kaupunkikylpyläksi.

Vanhassa kylpylärakennuksessa on todella ihastuttavaa boutiquehotellin henkeä. Kahden kerroksen 28 huonetta ovat kaikki erilaisia ja kauniisti jugendhenkeen sisustettuja. Meillä oli pieni minisuite, jossa oli erillinen tila nukkumiselle ja oleskelulle. Mies tykkäsi siitä, että huoneessa oli kaksi telkkaria, joista toista saattoi katsoa sängyssä pötkötellen.

Minä taas kuolasin huoneemme lämmintä värimaailmaa, kauniita tapetteja ja erityisesti huikean ihanaa näköalaa Saimaalle. Aivan hotellin edustalla on yksi Lappeenrannan sataman vierasvenelaitureista. Oli hauskaa seurailla huoneemme ikkunoista ohi kulkevia ja rantautuvia paatteja.

Kuntoutuskylpylästä hemmottelukeitaaksi

Kävin tutkailemassa Lappeenranta Day Span esimiehen Viivin kanssa kylpylän erilaisia hoito- ja virkistysmahdollisuuksia. Paikan vanhoja hoitoperinteitä vaalivat Suomen ensimmäinen suolahuone sekä kiehtova 8-asteinen aito luonnonlähde. Mietin miten hyvää kaltaiselleni tukkoiselle nuhanenälle oleskelu suolahuoneessa voisi tehdä.

Päätin laittaa hemmottelupäivän omalle must to do -listalle. Mukavaa olisi nauttia niin hieronnasta, kasvohoidosta kuin jostain kylpylän hoito-osaston monista turvekylvyistä. Hotelliasiakkaille vastapäisen kylpylän uuden osan, Lappeenranta Span, sauna- ja uima-allasosasto ovat maksuttomia.

Saimaa on parasta Lappeenrantaa

Olimme illalla menossa syömään kylpylän Bistro Lähde -ravintolaan, mutta sitä ennen teki mieli lähteä pienelle lenkille Lappeenrannan satama-alueelle. Boutique Hotel Old Spa sijaitsee minusta kaupungin hienoimmalla paikalla Saimaan rannalla, kuitenkin aivan keskustassa.

Tässä kohtaa on ihan pakko ylistää oman kotikaupungin ranta-alueiden kauneutta ja hulppeita lenkkeilymaastoja. Lähdit hotellilta sitten oikealle tai vasemmalle pystyt kulkemaan Saimaan rantaa melkoiset matkat. Katsokaa nyt näitä kuvia miten upeaa täällä onkaan, etenkin syksyn hulppeassa värikylläisyydessä.

Jotenkin kiehtovaa viettää tällaista yhteistä aikaa, vähän kuin lomalla olisi oltu. Saatoimme tehdä tuikitavallisesta arkipäivästä vähän juhlavaa. Tässä kohtaa syyslauantaina meillä yleensä suunnataan Prismaan, pestään pyykkiä tai siivotaan.

Sen sijaan nyt vaeltelimme kiireettömästi pitkin Saimaan rantabulevardia ja poikkesimme keskellä päivää lasilliselle. Vielä tarkeni auringossa terassillakin istuskella. Tuli samalla katseltua kotikaupunkia vähän kuin turistin silmin.

Bistro Lähteen yllätysmenussa hyvä hinta-laatusuhde

Rakastan yllätyksiä, ja siinä varmaan yksi syy, miksi halusin valita Bistro Lähteen tarjonnasta yllätysmenun. Olen hyvin kaikkiruokainen. Oikeastaan ainut asia, mitä en syö enkä koskaan ravintolassa tilaisi, on maksa.

No, vähän meinasi etukäteen harmittaa, kun alkuruuaksi pöytäämme tuotiin poronvasan maksaa. Annos oli kaunis kuin mikä, joten päätin ainakin maistaa. Vaan kas kummaa, söinkin koko annoksen. Se oli nimittäin todella herkullista. Makea puolukka sopi miedon makuiselle maksalle erinomaisesti ja mukava lisuke lautasella oli rapsakka jäkälä. Täydet pisteet tälle.

Pääruokana oli paistettua siikaa rapukastikkeessa, hyvää sekin. Jälkiruoka sen sijaan jätti vähän toivomisen varaa. Annos oli kauniisti rakennettu, mutta tyrnimarjapossetin maku oli meistä hieman tunkkainen. Liekö syynä marjoissa maistunut tervan maku, joka vei raikkauden marjoista?

Kokonaisuudessaan Bistro Lähde on varteen otettava vaihtoehto. Kolmen ruokalajin yllätysmenun 34 euron hinta on minusta hyvin kohtuullinen.

Otimme myös menun ruokiin valitut viinit, joista meitä eniten ihastutti australialainen Weemala Pinot Gris. Tuhti valkkari, joka olisi mennyt hyvin vaikka poronmaksankin kanssa. Kiitos ravintolalle myös ystävällisestä palvelusta, tullaan toistekin.

Loppuillasta kävimme kurkkaamassa vielä Lappeenrannan iltaelämää, mutta kovin myöhään emme jaksaneet kukkua. Soma hotellimme veti tällä kertaa pidemmän korren. Aamulla oli nautinnollista nukkua vähän pidempään ja aloittaa päivä valmiilla aamiaisella.

Erityisen kiva juttu tässä oli, ettei edessä ollutkaan pitkää ajomatkaa. Vajaa kymmenen minuuttia ja olimme jälleen kotona. Staycationissa on ideaa.

https://lappeenrantaspa.fi/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

Lappi Majoitus Suomessa Suomi

Samppanjaa tunturissa vähän toisella tapaa – Star Arctic Hotel, Saariselkä

torstai, elokuu 29, 2019

Pieni mökki, iso ikkuna, tunturinäkymä ja lasissa samppanjaa. Olisin voinut jäädä vielä hetkeksi.

Majoituksen tarjosi Star Arctic Hotel

– Mikä toi talorivistö tuolla tunturin päällä oikein on, kysyin mieheltäni, kun saavuimme Saariselälle. Noita mökkejä ei kyllä ollut viimeksi täällä käydessämme.

Eipä ollut. Saariselän paraatipaikalle Kaunispään huipulle valmistui vuoden 2017 lopussa uusi hotellikokonaisuus, Star Arctic Hotel. Hotelli koostuu rivistöstä mökkimäisiä hotellihuoneita ja lasikattoisia revontulien tarkkailuun rakennettuja ”igluja”.

– Tuolla terassilla kyllä kelpaisi juoda samppanjaa ja katsella ympäröivää tunturimaisemaa, tokaisin miehelleni tietämättä, että muutaman päivän päästä haaveeni toteutuisi.

Nuo lasiseinäiset talot jäivät kummittelemaan päähäni sen verran tiukasti, että kirjoitin hotelliin. ”Matkabloggaaja tässä terve. Minusta tuntuu, että olen löytänyt täydellisen paikan juoda samppanjaa. ”

Kuva: Johannes WileniusKuva: Johannes Wilenius

Sinne me sitten suunnistimme, Star Arctic hotellille yöpymään matkani viimeisenä päivänä. Ajoimme alhaalta kylästä varsin vaatimattomalta vuokramökiltämme ylös tunturin huipulle mukana pullo samppanjaa ja kylmäsavulohileipiä. Ripaus luksusta oli odotettavissa.

Hotellin vastaanotto ja ravintola sijaitsivat erillisessä päärakennuksessa, jonka valtaisista ikkunoista tulvi sisään valoa pilvisestä päivästä huolimatta. Lämmin puunväri ja ryhdikäs musta tekivät korkeasta huonetilasta hyvällä tapaa skandinaavisen selkeän, mutta kodikkaan viihtyisän. Mietin, miten talvipäivänä olisi auvoista istua aulan nojatuolissa tulen loimutessa massiivisessa lapintakassa.

Harmi, ettei hotellin ravintola ollut nyt kesäaikaan avoinna. Olisi ollut mukavaa ruokailla tuolla tunturimaisemissa varsinkin, kun hotellilta vakuutettiin ravintolan panostavan paljon laadukkaaseen ruokaan.

Hotellihuoneet sijaitsivat rivitalotyyppisissä harjakattoisissa rakennuksissa, joiden ehdottomasti parasta antia oli loistava näköala ympäröivään tunturiin. Maisemia saattoi ihastella kattoon saakka olevista ikkunoista tai omalta terassilta. Väkisinkin tuli mieleen, miltä vaihtuva ”maisemataulu” näyttää syksyn ruskassa tai talven lumikinoksissa. Tai mikä paraatipaikka tämä olisikaan revontulien bongailuun.

Olin suunnitellut istuvani terassilla pitkän illan samppanjaa siemaillen ja illan pimenemistä seuraillen. Vaan luontoäiti päätti toisin ja kätki kauniin näkymän paksulla sumuverholla. Iltapuolella olimme totaalisen harmaan maailman ympäröimiä. Näkyvyyttä ei ollut lainkaan. Enpä haluaisi patikoida tunturissa tuollaisessa hernerokkasumussa.

Hetken aikaa maisema näytti tältä…kunnes sukelsimme sakeaan sumuun.

Tähän oli tyytyminen, mutta onneksi huoneessamme oli kodikasta. Vaikka huonetila oli pienehkö, kaikki tarpeellinen kompaktista koosta huolimatta löytyi. Pidin erityisesti reilun kokoisesta sohvasta, johon mahtui kaksi oikein mukavasti löhöilemään. Jääkaappi piti kuohuvan kylmänä ja vedenkeitin mahdollisti kahvien kiehautuksen.

Varsin mukavan oloiset sängyt sijaitsivat parvella. Turkispeiton alla oli leppoisaa ottaa pienet päikkärit.

Huoneen värimaailma noudatti samaa linjaa päärakennuksen kanssa. Täytyy tunnustaa, etten erityisesti pidä männystä sisustusmateriaalina, mutta sekään ei niin haitannut, koska kontrastia antoivat musta ja harmaa. Lapin alleviivausta sisustuksessa ei tällä kertaa tarvittu. Riitti kun katsoi ulos.

Star Arctic Hotel oli kahdelle aikuiselle kaikin puolin miellyttävä kokonaisuus. Vähän sellainen hykertelypesänen. Ihan äkkiä en muista, missä muualla Suomen Lapissa hotelli sijaitsisi yhtä hienolla paikalla ylhäällä tunturin huipun tuntumassa. Kylläpä olivat hotellin hulppeisiin maisemiin rakentaneet.

Yksi yö tuntui vain liian vähältä.

www.stararctichotel.com/fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

 

Lappi Suomi

3 x helposti tunturiin Saariselällä

tiistai, elokuu 27, 2019

Rakastan tuntureita. En ihan äkkiä keksi rauhoittavampaa ja mieltä ylentävämpää paikkaa kuin istua tunturin laella elämän menoa miettimässä. Tunturissa valtaa aina kummallinen hyvän olon tunne, lähestulkoon voittajafiilis. Maailma murheineen on jossain kaukana, ulkopuolella.

Päästäkseen tunturin huipulle on tarvittu joskus tiukkaakin ponnistelua ja askeltensa tarkkaa asettelua rakkakivikossa. Mutta onneksi on niitäkin tuntureita, joissa käynti on lähinnä kuin kevyt sunnuntailenkki. Tästä saa usein kiittää Metsähallitusta, joka on tasoittanut patikoijalle reittejä tasaiseksi kulkea.

Palasin hiljattain Saariselältä ja olin kerrassaan otettu paikan monipuolisista patikointireiteistä. Kaiken kuntoisille löytyi valinnanvaraa pituuksissa, vaativuustasoissa ja kohteissa. Merkityille reiteille maastoon saattoi lähteä useaksi päiväksi tai pelkästään tunniksi tai pariksi.

Panin ilolla merkille, että Saariselän alueella on tuntureita, jonne pääsee melko vaivattomasti heikommallakin kunnolla tai  pienten lasten kanssa. Aina ei tarvita kilometrien pituista vaeltamista pitkin maita ja mantuja saavuttaakseen tunturin huipun ja sieltä avautuvat hulppeat näköalat.

Tässä kolme helppoa tapaa päästä tunturiin Saariselällä.

Kaunispää

Naureskelin, että Saariselällä voi varmaan tehdä Suomen helpoimman tunturikäynnin. Kaunispään huipulle pääsee näköaloja ihailemaan ajelemalla autolla pitkin asfalttitietä ihan huipulle asti.

Eikä Kaunispäälle meno ole hankalaa jalkapatikassakaan. Kutakuinkin Saariselän kappelin kohdalta lähtee opastettu noin kahden kilometrin reitti ylös, joka nousee loma-asutusten lomasta. Lähes koko matkan pääsee kulkemaan päällystettyä tietä pitkin, eikä nousukaan ollut ainakaan minusta mitenkään jyrkkää tai rankkaa. Enempi sellaista tavallista tallustelua.

Huipulle pääsee hiihtohissillä myös kesäaikaan. Jos kunto on heikko, nouse ylös hiihtohissillä ja tule alas kävellen.

Ylhäällä on kahvila/ravintola ja matkamuistomyymälä. Kiva kohde hilppasta vaikka maisemakaffeille.

Tämä oli ehkä vähän huono sää mennä Kaunispään huipulle 🙂

Urupää

Aja noin neljä kilometriä Saariselältä päätietä E75 Ivaloon päin. Urupään tienviitan jälkeen on tien reunassa oikealla parkkipaikka (siinä kohdassa mihin vasemmalla oleva puinen poroaita päättyy). Jätä auto tähän ja lähde kulkemaan pientä polkua ylöspäin.

Tulet hämmästymään, miten hieno tunturimaisema aukeaa hetken päästä ensimmäisen nyppylän saavutettuasi. Oli vaikea ymmärtää, että valtatie kulkee lähes vieressä, sillä maisemat ovat sitä luokkaa kuin olisit kaukana Lapin erämaassa.

Ensimmäinen vastaantuleva korkeampi laki on Urupää (se, jossa on masto). Jos haluat jatkaa pidemmälle, vieressä on valloitettavaksi seuraava huippu, Palopää.

Kiilopää

Kiilopään tunturi sijaitsee Urho Kekkosen kansallispuiston alueella puoleksi Inarin, puoleksi Sodankylän kunnassa. Reitti ylös tunturiin ei ole vaikea kulkea, mutta nousu on jyrkähkö ja voi tuntua rankalta. Portaita on kaiken kaikkiaan 860. Portaikkojen reunamilla on useita lepotasanteita, joten matkaa voi taittaa pala palalta.

Jätä auto Kiilopään matkailukeskuksen parkkipaikalle ja lähde kulkemaan siitä aluksi hiekalla tasoiteltua tietä pitkin. Ensin tulet loiville kiviportaille ja sen jälkeen jyrkin nousuosuus tapahtuu pitkin puuportaita. Matkaa huipulle on noin kaksi kilometriä.

Jos suinkin mahdollista, pyri aina valitsemaan tunturiin menoon mahdollisimman kirkas sää. Saat paljon enemmän irti näkymistä, kun maailma ympärilläsi aukeaa kauas horisonttiin. Ylhäällä sumu on usein myös sakeampaa kuin alhaalla. Lisäksi tunturin laella tuulee usein navakasti. Älä lähde matkaan ilman hattua, vaikka alhaalla olisi mitä parhain sää.

Meillä oli tällä reissulla vähän huonoa tuuria kelien suhteen, sillä sää oli pääosin harmaa ja pilvinen. Ja tämähän näkyy ikävä kyllä latteina kuvina.

Mutta tunturi on aina tunturi. Raskaan pilviverhon allakin tuntuu, että taivas on korkealla ja maailma on avara. Tunturissa on helppo hengittää, satoi tai paistoi.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Lappi Suomi

Viikon putki Lapissa otti voimille

torstai, elokuu 15, 2019

Kun lähtee eräjorman kanssa Lappiin, joutuu eräpirkko koville. Seitsemän päivää, 75,9 kilometriä, 106389 askelta jänkää ja tuntureita.

Lapissa on ilmiselvästi jotain maagista voimaa, joka saa liian vähän liikuntaa harrastavan täti-ihmisen ylittämään itsensä. Vielä silloinkin, kun tuntuu, etten enää jaksa, sitä kummasti vaan siirtää viimeisillä voimillaan vaelluskenkää toisen eteen ja pinnistää vielä hetken.

Eihän noissa yläpuolen lukemissa olisi mitään erikoista, jos ne olisi tepasteltu tasaisilla tieosuuksilla tai kunto olisi rautainen. Sen sijaan minulle nämä lukemat ovat vaatineet paljon hikeä ja sisua. Kipuamista tuntureille, hoipertelua kivikoissa ja ponnistelua suon hetteiköissä. Askelmittarin mukaan olen noussut viikon aikana 163 kerrosta.

Vaikka kroppa on ollut kovilla, patikointien jälkeinen euforia kuittaa kaiken. Väsyneessä kehossa elää virkistynyt mieli.

Help me!

Reilu viikko tuli vietettyä pääosin Saariselän maisemissa ja voin sanoa, että kyllä tykkäsin. Jo saapuminen Saariselälle on vaikuttavaa. Tie nousee tuntureiden välistä ylös puuttomalle vyöhykkeelle, paljakkaan. Tajuaa totisesti olevansa Lapissa.

Saariselän ympäristössä on sellainen kirjo patikointireittejä valittavana, että viikko tuntui aivan liian lyhyeltä ajalta. Vaikka parhaani tein, en sittenkään ennättänyt kuin pintaraapaista muutamia niistä paikoista, joihin olisin halunnut mennä.

Saariselän hienoja maisemia ja hyvin hoidettuja vaellusreittejä.Lapin jätkiä oli kulkijalla usein seurana.

Täytyy antaa taas kerran lämpimiä kiitoksia Metsähallitukselle erinomaisesti hoidetuista retkeilypalveluista. Reiteillä on mukavia rakennuksia retkeilijöiden käyttöön, maastoon pääsee jopa rullatuolilla ja reittimerkinnät etenkin Saariselän alueella ovat erinomaisia. Jopa minä, tällainen suuntavaistoton urvelo, uskaltaisin lähteä yksin patikoimaan näille poluille.

Olin melkoisen hämmästynyt kuinka hulppeita rakennelmia metsiemme hallitus oli maastoon nikkaroinut. Saariselän Aurorapolulle olivat rakentaneet lähinnä kirkkoa muistuttavan revontulien katselupaikan ja viereen tasokkaan taukotuvan.

Inarin Tuulisjärvelle oli vastikään valmistunut yleiseen käyttöön ”luksusmökki” kalastajien ja retkeilijöiden tarpeisiin. Olen niin iloinen siitä, että veromarkkoja käytetään tällaisiin yleishyödyllisiin tarpeisiin. Tämä, jos mikä, on minusta kansanterveystyötä parhaimmillaan.

Kuukkeli tuli Tuulisjärvellä katsomaan olisiko tarjoilua.Yritettiin vähän kalastaakin, mutta tällä kertaa kala ei syönyt.

Tunturin huipulle patikointi on palkitsevaa. Ympärillä avautuva avara erämaa ja tuntureiden piirtämä maailma hiljentää ja herkistää. Tunturin laki on minun kirkkoni. Paikka, jossa tunnen pyhää rauhaa ja jumalallista läsnäoloa. Tunturissa on helppo hengittää ja puhdistaa päätä.

Eräjorma ja -pirkko.

Tuntureiden lisäksi jokakesäisellä Lapin reissulla minun on päästävä myös hillasoille. Sairastan hillamaniaa, pakkomielteistä halua rämpiä itseni totaalisen uupumuksen tilaan pitkin upottavia aapoja ja rämeitä. Iltaisin kroppani oli ilmiselvästi jonkun toisen, vanhan ja raihnaisen.

Kun on hillankiilto silmissä, sitä helposti unohtaa väsymyksensä. En yksinkertaisesti pysty istumaan Lapissa autossa ja katsomaan ohikiitäviä soita poikkeamatta säännöllisin väliajoin tarkistamaan olisiko hillaa tarjolla. Vaikka viimeisillä voimilla.

Tänä vuonna saalis jäi kovin heikoksi ja hillakeikoista tuli enemmänkin kadonneiden marjojen etsintää. Muutaman hillakilon eteen sai mittailla jänkää toden teolla. Miten se sanonta menikään ahneen lopusta? Minulla oli mukana iso matkalaukku, joka oli tarkoitus täyttää kotimatkalle hillasaaliilla. Ei nyt mennyt ihan suunnitellusti.

Tuolla olisi yksi hillasuo, millä ei ole vielä käyty.

Tätä kirjoittaessani istun lentokoneessa matkalla Ivalosta kohti Helsinkiä. Reilu viikko Saariselän maisemissa meni ihan liian nopeasti. Joka ikinen reissupäivä tuntui, että päivän tunnit eivät riitä kaikkeen haluamaani.

Olen niin iloinen tästä pyrähdyksestä ja kaikista upeista luontokokemuksista. Jos vielä Lapin kesän aurinko olisi näyttäytynyt hieman enemmän, matka olisi ollut täydellinen.

Sain matkaani lisäpituutta lentämällä molemmat suunnat Helsingistä Ivaloon. Pitkät automatkat ovat puuduttavia ja lyhyellä lomasella ne haukkaavat liian suuren palan matkasta. Lyhimmillään Helsingistä lentää Ivaloon puolessatoista tunnissa. Huomattavasti mukavampaa kuin körötellä autolla pysähdyksineen noin neljätoistatuntia.

Viimeinen yö vietettiin eriskummallisessa paikassa Kaunispään huipulla. Juotiin samppanjaa hulppeissa maisemassa tunturissa, joka loppuillasta kätki maisemansa ja meidät paksuun usvapeittoon. Mutta siitä tuonnempana.

En tiedä kuka viisas on sanonut: ”Minä voin lähteä Lapista, mutta Lappi ei lähde minusta.” Voisiko tuota enää paremmin sanoa?

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Majoitus Suomessa Museot Museot Suomi Suomen kaupungit Suomi

Imatra – mainettaan parempi

torstai, elokuu 1, 2019

Naapuripaikkakuntien välillä on usein viha-rakkausuhde. Ajatellaanpa vaikka rakasta naapuriamme Ruotsia. Kukapa ei olisi Suomessa kuullut vähätteleviä ruotsalaisvitsejä tai naureskellut ruotsalaisten diskuteeraamiselle, hapansilakoille tai sukellusvenejahdeille.

Vähän samanlainen asetelma minusta on aina ollut kotikaupunkini Lappeenrannan ja naapurikaupunki Imatran välillä. Kärjistettynä lappeenrantalaiset väheksyvät Imatraa pienenä käpykylänä, jolla ei ole edes kunnon keskustaa.

Naapuri on vähän sellainen harmiton, hajuton ja mauton rajanylityskaupunki, jossa ei ole juuri mitään mielenkiintoa ja josta ei ole juuri mitään sanottavaa. Vai onko oikeasti niin, ettei Imatrasta ole mitään kerrottavaa?

On kerrottavaa, etenkin, jos asiaa tarkastellaan matkailun näkökulmasta. Tiesittekö, että Imatran matkailun juuret juontavat niin kauas kuin 1700-luvulle asti? 1772 vapaana kuohuvan Imatrankosken kuohuja tuli katsomaan jopa itse keisarinna Katariina II hoviseurueineen.

Imatrankoski on tiettävästi Suomen vanhin matkailunähtävyys, joka tunnettiin 1800-luvulla koko Euroopassa. Koski keräsi paikkakunnalle erityisesti Pietarin aatelia ja Suomen suuriruhtinaskunnan ylhäisöä. Siitä tuli myös merkittävä taiteilijoiden ja säveltäjien inspiraation lähde. Jotain matkailun vilkkaudesta kuvaa se, että 1800-luvulla Pietarista tuli Imatralle 14 junavuoroa päivittäin.

Hurjana virtaavalla koskella oli myös pimeämpi puoli. Turhan moni päätti päivänsä kosken kuohuihin. Ikävä kyllä liian usein kyseessä oli petetyn rakkauden uhri.

Mutta voi Imatra, mitä menitte tekemään. Menitte 1920-1930 -luvuilla rakentamaan voimalaitoksen koskeenne, jonka seurauksena Suomen merkittävimmästä matkailunähtävyydestä jäi jäljelle vain toistakymmentä metriä syvä kuiva uoma. Samalla tuhositte myös merkittävän lohijoen.

Nykyisin Imatrankoski kuohuu ainoastaan näytösluontoisesti tai huoltotöiden yhteydessä. Parin viime vuoden aikana koskinäytöksiä ei ole järjestetty patoremontin takia, mutta tänä kesänä koski taas kuohuu.

Monen vuoden tauon jälkeen päätin itse tehdä pienen päiväretken Imatralle ja lähteä tarkastelemaan kaupunkia enempi turistin näkökulmasta. Ja tottakai koskinäytös kuului ohjelmaani.

En enää muistanut, miten vaikuttavaa kosken kuohuminen olikaan. Samaan aikaan kun patoluukut avattiin ja vesi alkoi virrata, Sibeliuksen Karelia-sarjan melodiat pärähtivät soimaan.

Kauaa ei mennyt, kun tyhjä joenuoma täyttyi vedestä ja vajaan 20 minuutin ajan saattoi saada jonkinlaista kuvaa siitä, miltä vapaana virtaava kaupungin läpäisevä koski on aikoinaan näyttänyt. Koskinäytöksissä vettä vapautetaan noin 600 kuutiometriä sekunnissa, mutta luin, että vapaana virtaavan kosken meno oli aikoinaan vieläkin hurjempaa.

Suosittelen lämpimästi Imatran koskinäytöstä. Veden kuohunta ja kosken pauhu olivat upeaa ja vaikuttavaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Kesän koskinäytösten aikataulut löydät täältä.

Samalla kannattaa käydä vilkaisemassa kosken rannalla olevaa jyhkeää Imatran Valtionhotellia. Tämä kaunis jugendlinna valmistui lisääntyneen matkailujoukon tarpeisiin 1903. Hotellin alkuperäinen nimi oli lukemani mukaan Grand Hôtel Cascade. Nimi kuulostaa niin kansainväliseltä ja hienostuneelta, mistä voikin jotain päätellä siitä, minkä tyyppisiä matkailijoita Imatralla aikoinaan kävi.

Itselleni Valtionhotellilla on oma erityinen asemansa johtuen siitä, että häämme vietettiin siellä aikoinaan. Hyvänen aika, onko siitä jo oikeasti yli 20 vuotta? Jatkot järjestettiin hotellin pyöreässä tornisviitissä, josta on hienot näkymät Imatrankoskelle.

Huomasin muuten, että Imatran Valtionhotellia vastapäätä kauniissa, vanhassa pylvästalossa on nykyisin museo. Entiseen lääkäri Henrik Piponiuksen taloon oli perustettu Lotta- ja veteraanimuseo.

Vaikka sotahistoria ei kauheasti kiinnostaisikaan, museossa kannattaa silti käydä. Kyse on yhä edelleen asutusta talosta, jonka huoneissa on paljon katsottavaa. Eila ja Reino Ikävalkon vuosien varrella keräämää antiikkia ja runsasta esineistöä oli mielenkiintoista tutkailla. On ihan eri asia käydä varta vasten näyttelyksi rakennetussa museossa kuin katsella tiloja, joissa on pitkä historia oikeasti elettyä elämää.

Jos sinulla on aikaa, kiertele myös koskea ympäröivää Kruununpuistoa. Kyse on alunperin 1842 perustetusta Suomen vanhimmasta luonnonsuojelualueesta.

Puistossa kiertelee mukavia reittejä ja muutama vuosi sitten rakennettu kaupunkipuro kiemurtelee pitkin puiston reunamia. En tiedä pitääkö oikeasti paikkaansa, mutta jossain tekstissä väitettiin, että purosta voi bongata jopa taimenia.

Ja makoileehan puistossa myös Imatran tunnuspatsas Imatran Impi. Onko vain vilkkaan mielikuvitukseni ansiota, mutta minusta tuo patsas on jotenkin hhmmm… eroottinen.

(Jälkihuomio: olin kirjoittanut patsaan nimen aluksi väärin ja nimennyt sen Imatran Inkeriksi. Kiitos korjauksesta. Nyt kyllä vähän nolottaa oma tulkintani patsaasta, kun kuulin kommentissa minkä muistoksi patsas on tehty.)

Matkailu näyttää edelleen kukoistavan Imatralla, ainakin jos sitä mitataan kaduilla kulkevien venäläisturistien määrässä. Tosin aateliset ovat saaneet väistyä ihan tavallisen ostosmatkailijan tieltä. Ei sinänsä ihme, sillä lähin raja-asema Svetogorsk on Imatran keskustasta vain seitsemän kilometrin päässä.

Kuten näette, ei Imatraa kannata väheksyä. Ei edes syntyperäisen lappeenrantalaisen.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Suomi Yleinen

Yhden viikonlopun oivalluksia

keskiviikko, heinäkuu 24, 2019

Kun kesäviikonloppuna suunnitelmat eivät mene ihan putkeen, ei kannata jäädä murehtimaan. Sen sijaan kannattaa tarttua hetkeen.

Viime viikonlopusta opin ainakin sen, että on turha harmistua, jos asiat eivät mene ihan niin kuin olisi alunperin niiden toivonut menevän. Loppujen lopuksi yksi asia johtaa toiseen ja toteutumattomien suunnitelmien tilalle napsahteleekin eteen kaikkea uutta ja yllättävää. Mennäänpä viime viikonloppuun.

Koko viikon sää oli mukavan kesäinen ja viikonlopulle luvassa jopa helteitä. Ystäväni suunnittelivat veneretkeä Saimaalle kohteenaan iki-ihana Sahanlahti Resort Puumalassa ja pyysivät minua mukaan. Sehän sopi mainiosti. Mies oli lähtenyt Lappiin eikä kesäleskellä ollut mitään muutakaan suunnitelmissa.

Veneellä Saimaalle ja mukana mainiot laivakoirat Hugo ja Väinö.

Ystäväni on mestari bongaamaan kaikki oivat kesätapahtumat ja niinpä nytkin WhatsAppiini pimpsahti viesti: Sahanlahdessa on perjantai-iltana italialaisen ruuan illallismenu, osallistutaanko? Ruokatapahtumat saavat minut aina innostumaan ja mikäpä parempaa kuin yhdistää veneilyviikonloppu ruokakokemuksiin. Ehdottomasti osallistutaan.

Kaikki hyvin vielä torstaihin, kunnes Sahanlahdesta soitettiin, etteivät he valitettavasti pysty järjestämään meille sovittua veneen kylkipaikkaa perjantaina. Vierasvenelaituri on buukattu aivan täyteen. Toisaalta myös italialainen teemailtakin on täynnä, joten emme mahtuisikaan siihenkään. Harmillista, sillä nyt hyvät suunnitelmamme kariutuivat. Kesäviikonloppuisin pitäisi vaan olla hereillä paljon aikaisemmin.

Saimaa, niin parasta kaikkina vuorokaudenaikoina.

Päätimme joka tapauksessa lähteä perjantaina veneellä Saimaalle ja ajella Sahanlahden sijaan kohti vuokramökkiämme. Halutessamme voisimme jatkaa sieltä lauantaina Sahanlahteen.

Hyvä ajatus sekin siihen asti, kunnes koitti perjantai. Silloin nimittäin aurinko unohti meidät ja sää muuttui. Iltapäivällä alkoi taivas tiputtamaan vettä navakan pohjoistuulen saattelemana.

Olimme lähtövalmiina tavarat pakattuina ja kutakuinkin ei kun menoksi -asenteella varustettuina. Ainut ongelma oli tuo puuskainen tuuli, joka näytti vain nostavan kierroksia iltaa kohden. Kapteenimme oli sitä mieltä, että tuolla tuulella veneen paikoitus mökkilaituriin tulisi olemaan haasteellista, varsinkin kun me apujoukot olimme veneilyn suhteen melko peukalottomia.

Mietimme kaikki eri vaihtoehdot läpi ja päätimme yöpyä veneessä kotisatamassa, vaikka emme illalla pääsisikään matkaan. Säätiedotuksen mukaan viimeistään aamulla pitäisi tuulen tyyntyä, joten olisimmehan ainakin lähtövalmiita aamuvarhaisesta. Eikö sitä kerran voisi yöpyä vierasvenelaiturin sijaan yhtä hyvin kotisatamassa? Tulisipa tehtyä sellainen staycation hotellin sijaan veneessä.

Avasimme skumppapullon ja katselimme satamassa kylmissään kärvisteleviä lomalaisia. Ihmetyttää aina se, että suomalainen pukee lomalla shortsit jalkaan vaikka lämpötila olisi hädin tuskin kymmenen asteen yläpuolella.

Lappeenrannan satama-alueelta löytyy mittava määrä mukavia kesäterasseja, mutta tällä kelillä jotensakaan ei nyt mieli lämmennyt niille. Sen sijaan ystäväni huomasi läheisen kahvilan Satamatie 6:n bändi-illan. Siis sinne, vielä kun kyse oli ilmaiskonsertista.

Olinpa iloinen, että tuli mentyä. Taitava solisti Susanna Syrjäläinen yhtyeineen tarjosi kerrassaan lyyrisesti koskettavan musiikki-illan. Ilman tätä olosuhteiden pakosta -yöpymistä, en olisi tuohonkaan konserttiin eksynyt. Jos Lappeenrannassa olet liikkeellä, tarkistapa Facebookista tämän muikean kahvilan ohjelmatarjonta.

Hieman erilainen staycation.Satamatie 6:ssa oli tupa täysi.

Illalla veneessä ihmettelimme ohitsemme lipuvaa luksuslaivaa. Piti vähän hieraista silmiä, sillä tällaisia kapistuksia odottaisi näkevän ennemmin Monacossa kuin Lappeenrannassa. Laivan nimen googlettaminen kertoi kyseessä olevan 35-metrinen sveitsiläisen liikemiehen alus. Sama tyyppi, joka on pitänyt laivakonttuuria Saimaalla edellisenäkin kesänä, tosin silloin hieman pienemmällä jahdillaan.

Ehkäpä Saimaan hienoudesta kertoo jotain se, että miljardööri, joka voisi valita kesänviettopaikakseen maailmalta minkä kolkan tahansa, tulee Saimaalle ja Lappeenrantaan. Syystäkin voi olla kotiseutuylpeä.

Kotisatamayöpyminen oli itse asiassa aika hauska juttu. Illalla pelattiin korttia ja nukkumaan tuli mentyä vasta aamuyön tunteina. Tuuli keinutti sopivasti uneen. Heräsin aamulla siihen, että kapteeni käynnisteli koneen ja lähdettiin matkaan.

Taivas oli edelleen paksussa pilvessä, kun saavuimme mökille. Ensimmäiseksi laitettiin sauna lämpiämään. Jos jotain rakastan, niin puulämmitteisen rantasaunan lämmityksestä lähtevää tuoksua. Tähän tuoksuun kun lisätään rantasaunan lempeät löylyt ja pulahtaminen raikkaaseen veteen, ollaan minusta kiteytetty suomalaisen syvin sielunmaisema. Tarvitseeko sitä vielä jotain muuta ollakseen onnellinen?

Päätimme jatkaa saunomisen jälkeen matkaamme sittenkin Sahanlahteen, koska keli näytti paranevan ihan silmissä. Sahanlahti Resort on ollut minulle sellainen jokakesäinen must-juttu. Upea sijainti Suur-Saimaan rannalla, hyvä ravintola, maailman paras rantasauna, Saimaan paras kesäterassi, monipuolinen ohjelmatarjonta, viehättävät majoitusvaihtoehdot, hyvä vierasvenelaituri ja ehdottomasti paras kesätunnelma. Tässä mestassa on vaan sitä jotakin, joka saa hakeutumaan sinne kesä toisensa jälkeen.

Kävimme Sahanlahden Koskivahti-ravintolassa toteamassa, että Puumalan muikut eivät koskaan petä. Tarjolla on myös silmän ruokaa, sillä ravintolan terassilta aukeaa alas kappale kauneinta Saimaata.

Sahanlahti – kesän mansikkapaikka Saimaalla.

Muutaman vuoden ajan Sahanlahdessa on toiminut Sahan Elämysverstas, rakennus, jossa kesäaikaan on tarjolla erilaisia esityksiä, kuten teatteria ja konsertteja. Meidän onneksemme illalla esiintyisi Sikahauska Stand up -klubi, joten uusi käänne suunnitelmiimme oli tulossa jälleen.

Ja taas olin iloinen, että sattumalta istuin illalla Sahanlahden Elämysverstaan penkillä saamassa nauramisesta lisää ikää. Neljä kaverusta tarjosivat hervottoman hauskan shown. Minuun iski erityisesti Mikko Vaismaan taitava tilannekomiikka.

Lämmin kesäilta oli kiva päättää Sahanlahden Rantamakasiinin kesäterassilla. Saimaa oli tyyni ja heinäkuinen ilta kerrankin lempeä.

Kun seuraavana päivänä ajelimme veneellä takaisin kohti Lappeenrantaa, olin jotenkin tajuttoman kiitollinen. Ensinnäkin kiitollinen siitä, että olen syntynyt näin suunnattoman hienoon maahan. Mietin kaikkea kauneutta, mitä ohitimme paluumatkan varrella. Suuria Saimaan selkiä, karuja kalliorantoja, asumattomia saaria ja neitseellisiä hiekkarantoja. Joka puolella tilaa, avaruutta ja puhdasta luontoa.

Tässä kohtaa, venhosen huristella pitkin suuria selkiä, tajusin, etten halua viettää kesiäni enää missään muualla kuin Suomessa. Onneni on täysi, jos voin valita Saimaan ja hetkittäin ehkä myös Tunturi-Lapin. Meillä on niin paljon sellaista aitoa luonnon muovaamaa karismaa, että tätä ei voi korvata minulle mikään muu. Suomi ja kesä ovat minulle mansikka ja mustikka, hilla ja kanttarelli. Kaikki hyvä, puhdas, terveellinen ja aito samassa paketissa.

En muista, että olisin koskaan aiemmin tuntenut samanlaista kotiseuturakkautta. Minun etuoikeuteni on olla suomalainen ja onneni elää Saimaan kainalossa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista