Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Suomi

Lappi Luontomatkailu Majoitus Suomessa Suomi

4 paikkaa, joissa majoitut halvalla Itä-Lapissa

torstai, 23 syyskuun, 2021
On turha väittää, että Lapin matkailu olisi kallista ainakaan majoituksen suhteen. Petipaikka irtoaa jopa yllättävän edullisesti, etenkin, jos sinun ei tarvitse majoittua tasokkaasti hiihtokeskuksen ytimessä kuumimpaan sesonkiaikaan.

Edullista majoitusvaihtoehtoa etsivän kannattaa tsekata pienten kylien omat sivustot. Niille on usein koottu paikallisten yksityisten ja yhdistysten tarjoamaa majoitusta, josta ei välttämättä ilmoitella missään muualla. Hinta on usein edullisempi jo siitäkin syystä, että välistä puuttuvat oman provikkansa laskuttavat vuokravälittäjät.

Ohessa muutama huokea majoituskohde, jotka kaikki sijaitsevat +/- 30 kilometrin päässä Pyhätunturilta. Yhteistä kaikille on, ettei majoituksesta tarvitse paljoa maksaa, edullisimmillaan petipaikka irtoaa alta kymmenen euroa vuorokaudelta. Mitään tasokasta luksusta tuohon hintaan ei saa, mutta mökin omalla saunalla ja täydellistä luonnon rauhaa.

Myllytuvan eräkämppä

Söpö hirsinen saunamökki, joka sijaitsee Pelkosenniemellä Kitisenjoen varrella, 8 km Suvannon kylältä. Parasta tässä mökissä on sen sijainti joen ja kosken risteyskohdassa täysin omassa rauhassaan ilman lähinaapureita.

Mökin pihapiirissä on vanha Keino-ojan mylly ja autiotupa, rannalta löytyy lisäksi nuotiopaikka. Siistin näköiseen mökkiin majoittuu maksimissaan viisi henkilöä. Sähköjä ei ole, mutta keittomahdollisuus kaasulla löytyy.

Vuorokausihinta koko mökiltä on 45 euroa, viikkohinta 190 euroa. Sopii erityisesti metsästäjille ja kalastajille.

Kotasija metsästysmaja

Metsästysseura Suvanto-Kairan metsästysmajaa vuokrataan ulkopuolisille hirvenmetsästysajan ulkopuolella. Suvannon kylässä sijaitsevassa tilavassa, kahdessa kerroksessa olevassa pyöröhirsimökissä majoittuu kaikkiaan 10 henkeä.

Mökissä on kaikki mukavuudet ja erinomainen keittiö. Koska mökin ensisijainen tarkoitus on toimia seuran tukikohtana, alakerran sisustus pitkine pirttipöytineen saattaa tuntua yksityishenkilöltä kalsealta. Jos ei anna tämän haitata, mökki on erinomainen kohde niin metsästäjille, kalastajille kuin luontoretkeilijöillekin.

Mökin vieressä, Kitisenjoen rannalla, on erillinen rantasauna ja grillikatos. Kokonaisuuden vuorokausihinta on 50 eurosta ylöspäin majoittujien määrästä riippuen. Pidemmät varausjaksot edullisemmin.

Mettiäisen kelomökit

Myös nämä lähekkäin sijaitsevat kelomökit sijaitsevat Suvannon kylässä Kitisenjoen rannalla. Alueella on neljä eri kokoista ja tasoista mökkiä. Iän patina mökeissä näkyy, mutta etenkin kahdessa isommassa mökissä on hyvä ja lämmin tunnelma, sellainen kuin vain kelomökissä voi olla.

Kaikissa mökeissä on mukavuudet, pienet keittiöt ja oma sauna. Pienten mökkien huono puoli oli mielestäni siinä, että sängyt haukkasivat turhan paljon pienen mökin pinta-alasta ja oleskelutilaa jäi niukalti. Pienimmät mökit toimivatkin parhaiten sellaista budget-majoitusta hakeville, joille riittää petipaikka katon alla ja oma sauna. Kalastajille ja metsästäjille nämä mökit ovat sijainniltaan hyviä.

Kaikista edellä mainituista mökeistä löydät lisäinfoa ja varaustiedot Suvannon kyläyhdistyksen sivuilta: https://suvannonkyla.fi/majoitus

Tapionniemen kyläkartano

Yksi varteenotettava majoitusvaihto, Tapionniemen kyläkartano, sijaitsee Kemijärven puolella 5-tien varrella. Kaunis punainen mansardikattoinen talo on kylän entinen 90-vuotias kansakoulu, joka on remontoitu matkailukäyttöön.

Talon yläkerrasta vuokrataan kolmea eri kokoista huoneistoa, joissa jokaisessa on oma keittiö ja wc. Alakerrassa olevat suihkutilat ovat yhteiset. Lisäksi pihalla on ihastuttava sauna vapaasti asiakkaiden lämmitettävissä. Huoneistot ovat erittäin siistejä, tilavia ja tunnelmaltaan viihtyisiä, vähän kuin mummoloita retrokalusteineen.

Pihalla on myös valoisa grillikatos sekä erinomainen lasten leikkialue trampoliineineen, keinuineen ja leikkimökkeineen. Kesäisin talon alakerrassa toimii kahvio, joten myös aamiainen järjestyy tarvittaessa.

Kyläkartano sijaitsee 5-tien varrella, 25 km Kemijärven keskustasta Pelkosenniemelle päin. Lapsiperheiden ja pariskuntien lisäksi se on erinomainen yöpymispaikka myös niille, jotka matkaavat päätietä ylemmäs pohjoiseen. Petipaikka liinavaatteineen irtoaa edullisimmillaan 25 eurolla, perhehuone alkaen 50 euroa/vrk.

https://www.tapionniemi.fi/fi/majoitus/

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Lappi Luontomatkailu Suomi

Suvantotunnelmia – pieniä juttuja ja suuria tunteita

torstai, 16 syyskuun, 2021
Kylä, joki, punaiset talot, keltaiset kuistit ja taustalla siniset tunturit. Siinä Suvannon kylän pohjoinen maisema, joka tuli meille tutuksi kylässä vietettyjen syysviikkojen aikana. Elimme tavallista arkea, joka laittoi meidät myös miettimään ja tuntemaan syvällisiä.

Yhteistyössä Peloton pohjoinen kylä -hanke

Olimme Suvannossa Pelekosenniemellä, kuten paikalliset sanovat, kyläläisten vieraana tutustumassa pienen pohjoisen kylän elämään. Suvantoon meidät johdatti Peloton Pohjoinen Kylä -hankkeen uudisasukaskokeilu.

Viikkojen aikana elimme normaalia elämää ja imimme itseemme pienen itä-lappilaisen kylän sielunmaisemaa. Kylän raitti oli pääosin hiljainen. Paitsi silloin, kun alkoi hirvenmetsästys ja punapukuisten joukkoa kaahaili torppamme ohi yhtä mittaa. Meistä ainakin tuntui, että yhtäkkiä kylä puhkesi elämään. Metsästys oli selvästi koko kylää yhdistävä juttu.

Toisaalta ei ihme, että kaikki luontoon liittyvä oli vahvasti läsnä suvantolaisten elämässä. Luonnon keskellä, joskin myös sen armoilla, kylällä eletään. Luonnosta ammennetaan ravintoa ja hyvinvointia, antaapa se jollekin jopa toimeentuloa. Luonto jaksottaa elämää vuodenajoillaan ja luo puitteet lappilaiseen elämäntapaan.

Lapin luonto myös synnyttää voimakkaita tunteita. Sisällä läikähti, kun istuimme totaalisessa hiljaisuudessa Kitisen rannalla ja seurasimme auringon katoamista tuntureiden taakse. Tai tunteet olivat pinnalla myös silloin, kun seisoimme niskat kenossa pihallamme tähtikirkkaan taivaan alla ja koimme häivähdyksen revontulien ihmeellisyydestä. Tai kiipesimme Mairivaaralle ihastelemaan ruskan värittämää tunturimaisemaa. Suvanto oli meille monessa kohtaa tunteita ja tunnelmaa.

Mairivaaran maisemissa.Kylä joen rannalla.

Hämmästelimme paikallisia hyväkuntoisia eläkeläisiä. Huolimatta siitä, että elämää oli takana jo melkoisesti ja joillakin sairauksiakin jo vino pino, siltikin aktiivinen elämäntapa piti pintansa. Kairoilla jaksettiin kulkea edelleenkin, touhuta ja osallistua. ”Olemme aina oppineet tekemään paljon töitä. En oikeastaan osaisi edes olla jouten”, kertoi eräskin kylän asukas, jolla ikää oli jo yli 80.

Kirjoitin Instagramissa, että Suvanto opetti meitä näkemään syvemmin. Ympäristö riisui tarpeettoman, jolloin pystyi terävämmin huomaamaan sen, millä oikeasti oli merkitystä. Suvannossa tuli toimeen paljon vähemmällä. Esimerkiksi minulle Suvanto oli vapautusta ulkonäkökeskeisestä maailmasta ja kaikista ulkonäköpaineista. Pieni asia, mutta käytännössä tällä oli suuri merkitys.

Olen viime aikoina kokenut ikäkriisiä ja ollut rasittunut kaikesta vanhenemiseen liittyvästä. Sillä, miltä näytti, oliko tukka hyvin tai mitä päällensä laittoi, ei täällä ollut merkitystä. Tajusin jossain vaiheessa, että minulla oli päiviä, jolloin en katsonut peiliin kertaakaan tai päiviä, jolloin en muistanut kammata edes hiuksia. Suvannossa olin selvästi paljon tyytyväisempi omaa itseäni kohtaan. Nahisteltiin miehenkin kanssa normaalia vähemmän. Suvanto toi selvästi jotain rentoutta elämään.

Aarre sateenkaaren päässä? Vanhojen hirsitalojen tunnelmassa on jotain hyvin rauhoittavaa.

Meitä huvitti kuinka lähi- ja luomuruoka sai Suvanto-viikkojen aikana ihan uudenlaisen ulottuvuuden. Pakastinlokeromme oli pullollaan itsepyydettyä kalaa ja lähimetsistä kerättyjä marjoja ja sieniä. Huomasin kerrankin syödessämme, että koko ateria oli koottu aineksista, jotka olivat maksimissaan 500 metrin päässä majapaikastamme. Kala tuli edellisenä iltana kylän joesta Kitisestä, tatit omalta pihaltamme ja juurekset ja kasvikset naapurimme kasvimaalta. Naureskelin miehelle, että mehän elämme kuin entisaikojen metsästäjä-keräilijät.

Huomasimme, kuinka hienosti kyläyhteisössä toimi jakamistalous. Yksi kalasti ja jakoi saalistaan koko kylälle. Joku jakoi keräämiään marjoja ja joku tarjosi kasvimaansa antimia. Vieläkin on ikävä niitä maailman parhaita perunoita, Kaisun kasvattamia Lapin puikuloita.

Yksi parhaimmista asioista meidän Suvanto-vaiheessa olivat kaikki ihanat ja sydämelliset ihmiset, joita matkalla kohtasimme. Kuulimme mielenkiintoisia ja uskomattomia tositarinoita ihmiskohtaloista. Pääsimme mukaan onnellisiin, mutta myös traagisiin menneisyyden muistoihin. En voi kuin ihmetellä sitä positiivisuuden voimaa, millä on jaksettu aina vaan nousta ja puskea vaikeuksista eteenpäin ja traumoista valoon.

Meidän ihanat kyläkummit, vanhan kansakoulun uudisraivaajat, Vilma ja Janne (oikealla) ja talonvahti Manta.Paljon kokenut ja paljon nähnyt naapurin Martta.Kävi meillä vieraitakin. Kiitos käynnistä Pelkosenniemen kunnanjohtaja Päivi.Tätä jengiä jäi ihan ikävä.

Kylän puolesta meille oli nimetty kyläkummit, jotka huolehtivat käytännön asioista ja meidän ”juurruttamisesta” kyläyhteisöön. Kiitos ihanat Vilma ja Janne huolenpidosta ja tutustuttamisesta kylään, suloisesta majapaikasta ja herkullisista brunsseista. Kiitos sydämellinen Kaisu historiallisen tiedon jakamisesta ja kasvimaasi herkuista. Kiitos kylän kalastava poromies Esa veneesi lainasta, opastamisesta parhaille kala-apajille ja poronlihasta. Sinä kairojenmies todellakin tunnet kotikontusi varmaan paremmin kuin omat taskusi.

Joillekin Suvanto on hiljainen ja syrjäinen. Satunnainen ohikulkija ehkä huomaa vain nukkuvat talot, villiintyneet heinäpellot ja hiljaisen kylänraitin. Suvannolla on kuitenkin toinen puoli. Se on täynnä kauneutta, historiaa, rauhaa ja luonnollista aitoutta. Rikkautta, jota ei mitata rahassa.

Kuva: Tanja Sanila

Meidän oli aika lähteä. Lähdön ontto tunne on aina sama, kun Lappi pitää jättää taaksensa. Osa meistä jää vaeltamaan tuntureille, joille ja pohjoisen kairoille. Pääsimme tällä reissulla koskettamaan jotain hyvää ja syvää.

Haaveilemme edelleen siitä ajasta, että joku päivä Lappia voisi olla meidän elämässä enemmän ja pidempään.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Lappi Luontomatkailu Retkeily Suomi

Retkeilyvinkkejä Itä-Lappiin Pelkosenniemelle, Savukoskelle ja Sodankylään

lauantai, 11 syyskuun, 2021
Rakastan tuntureita ja rakastan soita. Jokaikinen Lapin matka on päästävä niin soille kuin kipuamaan jonkin tunturin laelle saamaan luontoterapiaa ja kokemaan lapinlumoa. Tunturimaisema on aina vaan yhtä mykistävää.

Iso osa Lapissa matkailua meille on luonnossa liikkuminen ja retkeily. Merkittyjä patikointipolkuja ei tarvitse useinkaan lähteä edes kovin kaukaa etsimään. Olitpa missä päin Lappia tahansa monipuolisia ja kunnoltaan monentasoisille sopivia retkeilyreittejä on tarjolla vähän kaikkialla. Iso kiitos tästä kuuluu Metsähallitukselle, joka rakentaa jatkuvasti uutta ja pitää entisistä luontokohteista erinomaista huolta. Tässä kohtaa iloinen veronmaksaja kiittää.

Vietimme kolmisen viikkoa Pelkosenniemellä Suvannon kylässä. Tuossa ajassa tuli kivuttua neljään tunturiin ja lompsittua kahdelle valtaisalle aapasuolle. Osa kohteista oli meille entuudestaan tuttuja, mutta mukaan mahtui myös ihan uusia tuttavuuksia.

Tunturimaisemissa värit ovat usein kaikkein voimakkaimmat.

Ne vanhat kestosuosikkimme Pyhä ja Luosto

Aloitetaanpa minulle kaikkein rakkaimmasta tunturista, Sodankylän Luostotuntureiden korkeimmasta laesta Ukko-Luostosta (514 m).

Meillä oli aikoinaan Luostolla loma-asunto, joka on syynä siihen, että Ukko-Luostolle on tullut kivuttua kymmeniä kertoja. Sen rinteillä on alkukesästä leikitty lumisotaa, uutenavuotena kivuttu lumen peittämiä portaita ylöspäin katsomaan ilotulitusta ja syksyisin istuttu tunturin laella ihailemassa ruskan värikylläisyyttä.

Mieleenpainuvimmat retket teimme aina juhannusöinä. Usean vuoden ajan pakkasimme reppuun pullon samppanjaa ja kipusimme ylös tunturiin ihmettelemään yötöntä yötä ja siemailemaan samppanjaa muovimukista. Sanoin aina miehelle, ettei missään, eikä koskaan samppanja maistu niin hyvältä kuin Ukko-Luoston huipulla juhannusyönä muovimukista.

Tällä reissulla meitä ihastutti alkava ruska, mutta myös Metsähallituksen rakentamat huipulle johtavat uudet portaat. Olipahan tehty kerrassaan tukevat portaat molemmin puolisine kaiteineen ja sen lisäksi loppunousua oli tasoitettu tasaisella hiekkapolulla. Ei tarvinnut kivikoissa ja juurakoissa jalkojaan asetella kuten aiemmin. Ukko-Luostolle nousu on tehty nyt todella helpoksi.

Vaikka portaita onkin yhteensä 575, väliin on tehty näköalatasanteita ja penkkejä lepuuttamista varten. Kun tunturiin mennään, nousua tietysti on, mutta muuten reitti on nykyisin mielestäni helppokulkuinen ja sopii sellaisellekin, joka ei muuten retkeilyreiteille eksyisi. Ja jos ei jaksa ihan ylös asti kivuta, upeista maisemista pääsee nauttimaan jo paljon alempaa.

Auton voi jättää Luoston portille laskettelukeskuksen parkkipaikalle ja lähteä siitä kulkemaan latupohjaan tehtyä retkeilyreittiä pitkin kohti tunturiin nousevia portaita. Tälle reitille tulee mittaa edestakaisin noin nelisen kilometriä (portaat ja loppunousu edestakaisin noin 2 km).

Toinen vaihtoehto on tehdä rengasreitti Tikkalaavun kautta ja tulla portaita pitkin alas. Tuolloin reitin pituus on noin 6,5 km.

Ukko-Luosto huiputetaan tukevilla puu- ja kiviportailla.Viimeinen nousu on hiekkapolkua.

Toinen tunnettu tunturi on naapurikunnassa Pelkosenniemellä Pyhän laskettelukeskuksen Kultakero (n. 500 m). Kyse on itse asiassa laskettelurinteiden korkeimmasta kohdasta.

Periaatteessa rinteitä voi nousta ylös ihan mistä tahansa, mutta helpointa on kulkea ylös johtavaa huoltotietä pitkin. Auton voi ajaa alhaalta kylästä hieman ylemmäs hotelleiden parkkipaikalle ja lähteä kulkemaan Tajukankaan kautta kiertävää tietä pitkin.

Kuljimme alkumatkasta tuota hiekkatietä pitkin, mutta se tuntui meistä vähän tylsältä ja siksi päätimme ”oikaista” ja nousta suoraan rinteen kautta. Täytyy myöntää, että alhaalta katsottuna nousu ei näyttänyt ollenkaan niin rankalta kuin mitä se todellisuudessa oli. Saipahan siinä sykkeen nousemaan ihan kunnolla.

Takaisin alas palasimme laskeutumalla ylhäällä olevien maisemamökkien takaa rinteiden pohjoispuolta. Vaikka varsinaista polkua emme löytäneet, maisemat olivat tällä puolella meistä kaikkein kauneimmat.

Vähän jouduimme kompastelemaan rakkakivikossa, mutta pääosin alastulo oli kaunista metsämaastoa. Alhaalla tulimme hiekkapäällysteiselle retkeilyreitille (samalle, mitä pitkin olimme menomatkalla kulkeneet) ja palasimme takaisin autolle Huttulaavun kautta. Hiekkatietä pitkin edestakainen matka ylös on reilut 6 km. Meidän pidempi versio arviolta pari kilometriä pidempi.

Pyhän luontokeskus Naavasta saa retkeilykarttoja sekä hyvää tietoa alueen patikointimahdollisuuksista. Valitettavasti yksi suosituimmista reiteistä, Isokurun kautta Karhunjuomalammelle, on suljettu vielä tämän syyskauden huoltotöiden takia.

Paras näköalapaikka revontulien katseluun.Tajukankaalle oli ilmestynyt seikkailurata. Minua ei saisi mistään hinnasta tuonne ylös keikkumaan.Vähän retrotunnelmaa. Ylös oli rakenteilla uusi tuolihissi. Tämä vanhus lienee vuosikymmenten takaa (tarkoitan tuolia).

Kivitunturin vähemmän tunnetut luontoreitit

Savukoskella sijaitseva Kivitunturi ei ehkä ole niinkään tunnettu eikä tarjoile hulppeimpia näköaloja, mutta sen kaksi rengasreittiä ovat ehdottomasti käymisen arvoisia. Valittavana on helpompi vajaan 6 kilometrin reitti (punaisella merkitty) tai hieman vaativampi vajaan 10 kilometrin Sotsonportin kierros (keltaisella merkitty).

Parasta Kivitunturin reiteissä on ehdottomasti vaihteleva tunturimaasto, jääkauden kuljettamat kiviröykkiöt ja kiinnostavat nähtävyydet, kuten Luojanluomalaavu, riippusilta ja Pirunkuru. Nimensä mukaisesti maasto on kivistä, joten suurimmalla osalla polkua joutuu askeleidensa perään katsomaan. Jyrkimpiin nousuihin on tehty portaita helpottamaan kipuamista ja suo-osuudet pystyy kulkemaan pitkospuita pitkin.

Meille tämä oli jo toinen kerta Kivitunturilla, mutta yhtä ihastuksissani olin tälläkin kertaa. Maisema on kiinnostava vanhoine keloineen, käkkyrämäntyineen ja kivimuodostelmineen. Käyntihetkellä ruskakin antoi viitteitä, joka entisestään antoi maisemalle upeutta.

Lähtöpaikalla on keittokatos ja Äitipetäjänlammella laavu nuotiopaikkoineen.

Alkumatkasta kuljettiin kauniilla mäntykankaalla.Aamun porrastreeni.Luojanluomalaavu.

Mairivaara hänelle, joka kulkee omia polkujaan

Suvannon kylän lähin tunturi on ainakin minulle aiemmin täysin tuntematon Mairivaara (358 m). Mairivaaralle pääsee kääntymällä Pyhä – Pelkosenniemi tieltä (tie 9621) Mairivaarantielle (tienristeykseen n. 15 km Pyhältä, tie kääntyy vasemmalle).

Ajoimme Mairivaarantietä 9,2 km ja jätimme automme moottorikelkkareitin viereen, mitä pitkin nousimme alkutaipaleen. Tunturiin ei johda mitään merkittyä reittiä, mutta kyseistä moottorikelkkauraa samoin kuin mönkijäuria kannattaa käyttää hyödyksi.

Siinä vaiheessa, kun moottorikelkkareitti alkoi kaartaa enemmän vasemmalle, me erkanimme enemmän etuoikealle pitkin tunturin kuvetta. Kuljimme aluksi metsäistä rinneosuutta, joka lopussa ennen lakea muuttui rakkakivikoksi.

Ponnistelu ylös kannatti, sillä näköalat tunturin molempiin suuntaan ovat aivan ihastuttavat. Nousua tietysti tännekin tulee, mutta nousu ei ollut mitenkään erityisen vaativa lopun kivikkoa lukuunottamatta.

Mairivaara oli mukava ja kaunis uusi tuttavuus.Nousun vaikein osuus.Hirmuisen kokoinen pahka (se alempi).

Kilpiaapa ja Sokanaapa suo- ja lintufriikeille

Soissa on minusta jotain kiehtovaa. Ne tuoksuvat hyvälle ja eteeriselle, raikkaalle suopursulle ja rahkasammaleelle, ja ovat kerrassaan kauniita. Erityisesti suuret aapasuot, jotka tuntuvat jatkuvan maan ääriin, ovat lemppareitani.

Vuodenajan mukaan suot vaihtavat väritystään kuin kameleontit. Näin syksyisin ne muuttuvat syvän terrakotan värisiksi ja kaunistuvat vain entisestään. Ja kun suota peittäviä sammaleita tarkemmin tutkii, huomaa, miten niihin kätkeytyy erilaisia struktuureita ja väripintoja.

Ymmärrän hyvin, miksi suot ovat linnuille ja niiden bongareille paratiiseja. Suolla on hyvä pesiä niin kahlaajien kuin muidenkin siivekkäiden ja erityisesti pohjoisen soilla lajeja on paljon. Ravintoa riittää selkärangattomista hyönteisiin.

En ole koskaan käynyt soilla alkukesästä muuttolintujen saavuttua, joten voin vain kuvitella kuinka valtaisa vipinä ja äänimaailma noilla soilla mahtaa tuolloin olla. Näin syksyllä lintujen kannalta oli hiljaista, olivat kai jo muuttanut muille maille, mutta ihanaa siellä siltikin oli. Ja mikä parasta, nyt syksyllä saa olla pienemmiltä lentäviltä ihan rauhassa.

Jos suo kiinnostaa, suosittelen käymään Pelkosenniemellä yhdellä maamme suurimmista aapasoista Kilpiaavalla. Paikan pitkospuut uusittiin talkoovoimin hiljattain ja nyt suolla tepasteleminen on kerrassaan helppoa. En muista olisinko koskaan nähnyt yhtä pitkiä yhtäjaksoisia pitkoksia.

Kilpiaavalle pääsee jättämällä auton Pelkosenniemen keskustan koulun pihaan ja lähtemällä siitä kulkemaan koulun takaa latupohjaa pitkin. Vanhan koulun taakse ollaan rakentamassa uutta koulua ja vähän harhailimme rakennustyömaalla ennen kuin ymmärsimme kulkea rakennustyömaan sivuitse ja pääsimme oikealle reitille.

Alkuosuus on vähän tylsää, mutta heti kun päästään varsinaisen reitin alkuun ja sukelletaan metsään, kauneutta piisaa. Varsinainen reitti on merkitty valkoisilla puisilla pylväillä. Alkumatka kulki metsäpolkua pitkin, sitten saavuttiin pitkoksia pitkin herkkään vihreään sammalikkoon ja lopulta varsinaiselle aapasuolle, joka tuntui jatkuvan äärettömyyteen.

Kilpiaavalla on kokoa 2400 hehtaarin verran ja se on pituudeltaan noin 10 kilometrin mittainen avosuo. Kilpiaavan kohdalla yhdistyvät kolme Lapin suurta jokea, Kemijoki, Luiro ja Kitinen.

Pitkospuut päättyvät lintutorniin. Maisema on kaunis, sillä suoraan edessä siintää Pyhän tunturijono. Noin sata metriä ennen lintutornia jää oikealle upouusi laavu tulipaikkoineen. Täällä on hyvä paistaa makkarat, tosin koska suolla ja melkoisessa pusikossa ollaan, luulenpa, että kesällä saattaa ei-toivottua seuraa piisata…

Reitti on tasainen ja helppo, josta suurimman osan voi kulkea pitkospuita pitkin. Matkaa edestakaisin autolta tuli arviolta noin 5 kilometriä.

Mitä lie tuo vihreä kasvillisuus, mutta herkkää on.On pitkoksilla pituutta, jos sitten suolla kokoa.Monenlaista ja monenväristä pintaa.Pyhä näkyy taustalla.Hienon laavun olivat myös rakentaneet.

Toinen mielenkiintoinen Pelkosenniemen aapasuo on Sokanaapa, joka on myös yksi Luirojoen suoalueista. Parkkipaikka ja reitin lähtöpaikka on Savukoskentien varrella (tie 965).

Reitti ei ole pitkä, vain reilut kilsa edestakaisin. Alunperin reitti on tehty esteettömäksi niin, että sinne pääsi myös pyörätuolilla tai lastenrattaiden kanssa. Vuosien saatossa pitkokset ovat menneet huonoon kuntoon, joten ihan esteetön reitti ei enää nykyisellään ole. Vaikka alussa varoiteltiin pitkospuiden huonosta kunnosta, jalkaisin liikkuvalle reitillä kulkemisessa ei ollut mitään ongelmaa.

Pitkokset, tai enemmänkin lankkusilta, johtaa lintutorniin, josta näkee ympäröivään avaruuteen vieläkin paremmin. Kaunista ja tuoksuvaa täälläkin.

Suo alkoi saada jo syysvärityksen.Lintuja ei juuri näkynyt, muutama merkki kylläkin.Näyttäisi tulevan hyvä karpalosato. Harmi, kun olivat vielä raakoja.

Nyt kannattaa matkata Lappiin. Tällä hetkellä siellä on mitä kaunein ruska-aika aluillaan.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Lappi Luontomatkailu Majoitus Suomessa Suomi

Lapin pikkukylän historiaa huokuva majapaikka

tiistai, 31 elokuun, 2021
Tämä on Terva-Karkon torppa. Ihan varmaa ikää ei tiedetä, mutta Pelkosenniemen Suvannon kylässä tämä hirsimökki on seisonut samalla paikalla ainakin reilut 130 vuotta, ehkä enemmänkin. Talo on yksi Suvannon vanhimpia säilyneitä asuinrakennuksia.

Yhteistyössä: Peloton pohjoinen kylä -hanke

Yksi asia on varmaa. Paljon ovat torpan vanhat hirret nähneet elämää. Mökin rakensi aikoinaan tervanpolttaja Kalle Joosepinpoika Ollila (1839-1896). Tässä torpassa on vuosikymmenten saatossa asunut monta sukupolvea ja täällä on kasvatettu monta lasta. Ruokaa perheiden pöytiin saatiin läheisiltä pelloilta, vesiltä ja metsistä.

Ja nyt näiden tunnelmallisten hirsiseinien sisään olemme saaneet muuttaa hetkeksi me, bloggaava kukkamekkotäti ja sen kokkaava ja kalasteleva mies. Sivelen välillä vanhoja seiniä ja yritän kovasti miettiä, millaista elämä on täällä pohjoisen perukoilla aikoinaan ollut. Ehkä köyhyyttä, ehkä joskus myös kurjuutta. Mutta varmasti myös onnea ja yhteisöllisyyttä.

Meillä ei ole sisävessaa, ei kylppäriä eikä suihkua. Neliöitäkään ei ole nykyihmiselle kovin paljoa. Vaatimattomana tätä mökkiä moni pitäisi. Mutta jotenkin meistä tuntuu, että täällä meillä on siltikin kaikki tarvittava. Torpan henki opettaa, että vähemmälläkin tulee toimeen.

Tuvassa on massiivinen uuni, joka tarjoaa suloista lämpöään muutamalla pesällisellä pitkään. Meillä on piskuinen keittiö kokkaamiseen, jonne tulee kylmä ja lämmin vesi. Meillä on tunnelmallinen makuuhuone, jonka hiljaisuudessa nukkuu paremmin kuin missään muualla. Ja meillä on tämä ainutlaatuinen rauhoittava ilmapiiri. Ja meillä on piha, joka oikeastaan onkin metsä. Yhtä ne ovat. Tähän aikaan vuodesta melkoisen vaitonaisia.

Pihalla on sauna ja ulkohuussi. Jälkimmäistä aluksi nikottelin, mutta kyllä me jo nyt aletaan tulla keskenämme toimeen.

Talon ikä näkyy ja kuuluu. Kuluneet lattialankut narahtelevat jalkojen alla, ovet kitisevät raotettaessa ja alkuperäiset epätasaiset ikkunalasit saavat maiseman keinumaan. Kotini on kirjaimellisesti museoni.

Ulkona odottavat runsaat marja-, sieni- ja riistamaastot, monipuoliset kala-apajat ja retkeilyreitit. Talvisin pääsee hiihtämään, moottorikelkkailemaan ja jopa laskettelemaan sijaitseehan Pyhä vain puolen tunnin ajomatkan päässä eikä pitkä ole matka Luostollekaan.

Jos haluat kokea erilaista majoitusta Lapissa, Terva-Karkon torppa on vuokrauksessa Airbnb:llä. Jollekin tämä on varmasti vaatimaton majapaikka, jollekin toiselle harvinaislaatuista herkkua. Tässä linkki ja lisätietoa.

Olisipa melkoisen eksoottista ja tunnelmallista viettää täällä täysin erilainen joulu.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Lappi Luontomatkailu Suomi

Suvanto – unohdettu kylä Jumalan selän takana vai paikka parempaan elämänlaatuun?

lauantai, 28 elokuun, 2021
Itä-Lapin pikkukylä Suvanto on harvinaisen hyvin säilynyt. Jos olet heikkona vanhoihin hirsitaloihin, todennäköisesti rakastat tätä kylää. Mutta millaista on normielämä Suvannossa? Siitä tulimme ottamaan selvää.

Yhteistyössä Peloton pohjoinen kylä -hankkeen kanssa

Kylän raitti on hiljainen. Puiden välistä pilkistelee punamultataloja vanhojen peltojen laitamilla. Pääskyset istuvat rivissä sähkölinjalla kuin arvostellakseen kylään eksyneet. Ainut, joka noteeraa tulijan on porokoira, joka ilmoittaa vieraat saapuneiksi. Olemme tulleet pittoreskiin Suvannon kylään Pelkosenniemelle.

Kurvaamme soman hirsitorpan pihalle, joka tulee olemaan kotimme seuraavien viikkojen aikana. Paikalliset tuntevat tämän noin 140-vuotiaan talovanhuksen Ollilana tai Terva-Karkon torppana taloa aiemmin asuttaneiden miesten mukaan.

Tulimme Suvannon kylälle asumaan, aistimaan ja kokemaan itälappilaista elämää Peloton pohjoinen kylä -hankkeen tiimoilta. Olemme yhdet onnekkaat, jotka valittiin kokeilemaan ”uudisasukkaan” roolia yhteen ehkä Lapin pienimmistä kylistä. Vakituisia asukkaita Suvannossa on parikymmentä, kesäasukkaita toinen mokoma.

Suvantoon johtaa mittava silta yli Kitisen.Tarkkailijat aitiopaikalla.Tunturi ja joki – siinä Suvannon sielunmaisema.Vanhaa peltoa ja punamultataloja.Terva-Karkon torpan ”uudisasukas”.

Suvanto sijaitsee syrjässä valtaväyliltä eikä tänne noin vain eksytä. Suvantoon pitää varta vasten tulla. Matkaa kunnan keskustaan Pelkosenniemelle on noin 20 kilometriä, naapurikuntiin Sodankylään noin 50 ja Kemijärvelle hieman enemmän.

Tunnetuimmat maamerkit lienevät Pyhä (25 km) ja Luosto (39 km). Molemmat tunturit, Pyhätunturi ja Ukko-Luosto, piirtävät kylän horisonttia. Maisema kertoo, että Lapissa ollaan, vaikka rakennustyyli voisi helposti viitata Pohjois-Pohjanmaalle.

Suvanto syntyi 350 vuotta sitten Kitisen joen varteen, kun 1600-luvun lopussa uudisasukkaat lähtivät kulkemaan jokea pitkin ja etsimään uusia kalastus-, metsästys- ja viljelysmaita. Varsinainen kylän kasvu alkoi 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa, jolta ajalta suurin osa kylän vanhoista taloista on peräisin. Vaan sitten syttyi sota ja asukkaat joutuivat evakkoon.

Onnea oli sodassa sen verran, että Suvanto säilyi Lapin sodan tuholta. Vaikka saksalaiset perääntyessään polttivat suurimman osan Lappia, Suvanto säilyi koskemattomana. Miksi näin, sitä ei kukaan tiedä. Oliko kenties jonkun saksalaisupseerin sydän jäänyt Suvantoon?

Tämä on kuitenkin asia, joka tekee Suvannosta ainutlaatuisen. Alkuperäiset hirsirakennukset seisovat edelleen paikoillaan. Alue on harvinainen museokylä, jonka rakentamista ja korjausta valvoo Museovirasto.

On tietysti hienoa, että tällaisia historiallisia aarteita vaalitaan ja valvotaan, ettei mitään peruuttamatonta päästä tekemään. Toisaalta, kun kuuntelin kyläläisten mielipiteitä, väkisinkin tuli mieleen, että Museoviraston tiukka linja voi olla myös haitallinen kylän kehitykselle. Uusille rakennuksille on vaikea saada rakennuslupia ja vanhojen rakennusten kunnostaminen voi tulla yllättävän kalliiksi. Esimerkiksi pärekaton teko on käsityötä ja sen elinikä melko lyhyt. Asioilla on aina puolensa.

Punaisia tupia ja keltaisia kuisteja.Vanhat ladot ja riihet ovat saaneet uudet pärekatot.Vielä vanhempaa kuin vanha.

Joka tapauksessa nämä yli satavuotiaat elämää nähneet hirsitalot ovat ihastuttavia ja ansaitsevat arvoisensa kohtelun. Sitä tunnelmaa, mitä noiden vanhojen hirsiseinien sisään kätkeytyy, ei pysty suurella rahallakaan saamaan uudisrakennukseen.

Olin iloinen nähdessäni kylällä monta remontoitua rakennusta, mutta ikävä kyllä myös monta huonokuntoista taloa. Suurin osa näistä kunnostusta kipeästi kaipaavista torpista on sellaisia, jotka ovat perittyjä ja joiden omistajat asuvat kaukana eikä heillä tunnu olevan mielenkiintoa omaisuuttaan kohtaan.

On surullista, että tuollaiset talokaunokaiset jätetään täysin heitteille. Ihmetellä sopii, mikseivät omistajat myy kiinteistöjään, jos itsellä ei ole intressejä pitää huolta talostaan. Joku onnellinen uusi omistaja saisi ainutlaatuiset puitteet, minne luoda unelmiensa koti tai tunnelmallinen loma-asunto. Samalla kylä saisi myös uusia, kipeästi kaivattuja asukkaita.

Suvantoa, kuten useimpaa lappilaista pikkukylää, uhkaa väen vanheneminen ja asukkaiden väheneminen. Mitä tapahtuu noille taloille, kun iäkkäistä asukkaista aika jättää? Huoleen on oikeasti aihetta. Miten säilyttää nämä talot hengissä myös tuleville sukupolville?

Itse uskon vahvasti siihen, että luonto, siihen liittyvät elämykset ja aktiviteetit sekä harvinaislaatuinen hiljaisuus ja rauha ovat asioita, joita tullaan yhä enemmän hakemaan. Siinä on ehkäpä myös Suvannon vahvuus ja tulevaisuus.

Mutta uudisasukkaita varten tarvitaan asuntoja. Omaleimaisia koteja, jotka kilpailevat hinnoillaan tai edullisia rantatontteja, joille rakentamista joku Museovirasto ei torpedoi. Parempi kehittyä arvostaen vanhaa ja sallia samalla uutta, kuin ränsistyä ja lahota ajan saatossa.

Tuntureiden ympäröimä hiljaisuus.

Olemme asustaneet vasta viikon tässä erikoislaatuisessa kylässä ja saaneet pintaraapaisua siitä, millaista on elämä näin pienessä kyläyhteisössä. Muutamiin paikallisiinkin olemme jo ennättäneet tutustua. Täällä on joko eletty koko elämä tai palattu kotikonnuille paluumuuttajina tai miniäksi taloon. Joillain on seudulla sukujuuria ja siksi loma-asunnon ostaminen Suvannosta on tuntunut luontevalta. Olemme myös kohdanneet pariskunnan, joka teki täydellisen elämänmuutoksen ja muutti pääkaupunkiseudulta Suvantoon. Monenlaisia tarinoita, monenlaisia taustoja, monenlaisia mielenkiintoisia ihmisiä.

Ja sitten meillä on uusia nelijalkaisia ystäviä: naapurimme porokoira Manta, suomenhevonen Sinttu ja sen johtama monikymmenpäinen lammaskatras.

Näyttää siltä, että lähes kaikki täällä metsästävät, sillä sen verran usein kuulee juttujen juurien liikkuvan metsästyksessä, jos sitten kalastuksessakin. Tiedoksi muuten, että paikalliseen metsästysseuraan pääsevät mukaan tosi toimiin myös ulkopaikkakuntalaiset.

Naapurin Manta.Pomo Sinttu ja sen katras.Uudet ystävämme.Lammaskuiskaaja.

Olin aluksi vähän huolissani siitä, että tuleeko meillä käymään aika täällä pitkäksi. Nyt näyttää siltä, että asian laita saattaakin olla ihan päinvastainen.

Ensimmäiset päivät on pitänyt kerätä lähimetsien mustikoita, tyhjentää vattupuskat ja ottaa talteen täydelliset herkkutatit, joita nousee meidän pihaan ihan yhtä mittaa. Sitten on pitänyt kulkea ihmettelemässä kylänraittia ja kuvaamassa idyllistä talorepertuaaria. Sitten on pitänyt kokeilla kalastusta Kitisellä, käydä nauttimassa Brita-lakkakakkua paikallisessa kesäkahvilassa ja tehdä päiväretkiä naapurikyliin. Tai ihmetellä kauniita auringonlaskuja Kitisen rannalla skumppaa siemaillen. Etätöitäkin olen jo ehtinyt kokeilemaan.

Ja ehdottomasti on pitänyt nauttia luonnonrauhasta ja sellaisesta hyvästä kiireettömyydestä. Kylän pysähtynyt tunnelma rauhoittaa. Kun aamuvarhaisella avaa pirtin oven, äänimaailma on huikea. Lintuja täällä on ihan käsittämättömän paljon. Joku mainitsikin, että Suvanto on lintubongarin paratiisi erityisesti keväisin. Kitinen kokoaa vesilinnustoa ja metsissä kohtaa runsaan Lapin muuttolinnuston pikkulinnuista petolintuihin.

Lähiretkeilyä.Kylän kesäkahvilan ihanaa kakkua.Lähiruokaa pihalta.Iltakalassa.

Tämä on vasta alkua. Taputtelen edelleenkin ihastuksissamme torppamme seiniä. Meillä on pientä, mutta somaa. Vähän kuin nukkekodissa asuttaisiin. Pelkäsin aluksi kuinka tulen ulkovessan kanssa toimeen ja monta viikkoa pelkällä saunalla ilman suihkua. Ihminen näköjään sopeutuu. Hyvin on toistaiseksi mennyt.

Tapasimme eilen muita hankkeen ”uudisasukkaita”. Joku kertoi, että Lapin syrjäseutu on opettanut hänelle kuinka vähällä ihminen oikeasti tulee toimeen. Tähän voimme täysin yhtyä.

Entä, miten on mies viihtynyt, vaikka hän ei saakaan niin suuria kiksejä näistä hirsitaloista kuin minä? Luulen, että ihan hyvin. Gone fishing.

Olette pyytäneet laittamaan kuvia ja lisätietoja mökistä, jossa asumme. Olkaa huoletta, kohta on tulossa. Myös ihanien naapuriemme Jannen ja Vilman koti vanhassa kansakoulussa näyttää kiinnostavan. Siitäkin tulossa juttua lähiaikoina.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Lappi Luontomatkailu Retkeily Suomi

Miksi sinne Lappiin on aina päästävä?

sunnuntai, 22 elokuun, 2021
Vuoden takainen kesä oli kummallinen kesä. Ei pelkästään sen takia, että korona sulki maailman ja torppasi myös kotimaan matkailun. Kummallinen kesä meille se oli myös sen takia, että vuosikymmenten jatkumo joka kesäisestä Lapin reissustamme jäi väliin.

Tänä kesänä päätimme, että yksi asia on varmaa: ainakin Lappiin on kesällä päästävä. Näin kävikin ja oikein pitkän kaavan mukaan. Alunperin kahdeksi viikoksi suunniteltu matkamme piteni puolella ja Lappi-elämää pääsemme nauttimaan kokonaisen kuukauden päivät.

Ensimmäinen Lappi-viikkomme suuntautui jo kuudetta kertaa meidän lempikohteeseemme Inarin Paadar-järvelle. Kutsuttakoon viikkoa vaikka kahden hengen kalastusretriitiksi, päänpuhdistusviikoksi tai parisuhdeleiriksi, joka tapauksessa viikko Lapin erämaassa kaukana kaikesta tekee hyvää niin mielelle kuin fysiikalle.

Koska pohjoisen kaukaiselle poropirtille ei mene tietä, poromies Sulo kuljettaa meidät perille jokiveneellä. Kun katsoo meidän valtaisaa tavaramäärää, ymmärtää hyvin, ettei meistä ikinä olisi rinkkamatkailijoiksi.

Vaikka kuinka yritimme miettiä, että otetaan mukaan vain välttämätön, en voi ymmärtää kuinka meillä siltikin on mukana kaksi retkituolia, perämoottori, kuusi kalastusvapaa, kaksi pulloa samppanjaa (tämä on välttämätöntä), veitsikokoelma, laaja viehevalikoima, melkoinen määrä erilaisia ulkoiluvaatteita, kylmälaukku, kolmella objektiivilla ja järkkärillä varustettu kamerareppu ja kaksi paria kumisaappaita vain jotain mainitakseni.

Taksikyyti matkalla erämaahan.Jospa Paadar olisi näyttäytynyt tällä reissulla vähän useammin tällaisena.Ei tarvitse tänne Vichyä kanniskella.Komeat parrat olivat männyt kasvattaneet.

Siltikin ne kaikkein tärkeimmät asiat jäivät tänä vuonna puuttumaan: villapipoa ja hanskoja olisin moneen otteeseen kaivannut. Kelit muuttuivat melkoisen ikäviksi. Suurimman osaa viikkoa meitä palellutti pohjoinen tuuli ja piiskaava sade. Venekalastukseen sellainen pahin mahdollinen keli, jonka kylmyys kaivertuu luihin ja ytimiin. Vaikka kylmyyttä vielä olisi hetken kestänytkin, tuuli tuiversi järveä väliin sen verran ankarasti, ettei pikku veneellä ollut selälle mitään asiaa.

Mutta onneksi Paadarin kalakanta on sen verran hyvä, että kalaruuassa pysyttiin. Harjukset, ahvenet, hauki ja yksi mitallinen taimenkin ilahduttivat kalastajamuijaa ja sen miestä. Kalaa syötiin suurimmaksi osaksi viikon aikana.

KalastajaKalastajan paleleva muija.Saalistakin saatiin.Se kaikkein toivotuin.

Parina tyynempänä iltana jaksoimme taas kerran ihmetellä erämaan hiljaisuutta ja käsittämätöntä rauhaa. Mitä nyt väliin kalastuskaverimme kaakkuri teki kaakattavia ylilentojaan ja vastarannan kurkipariskunta ilmoitti olemassaolostaan.

Se, että ympäristöstä on riisuttu kaikkinainen hälinä ja ylimääräiset ärsykkeet, tekee ihmiselle äärettömän hyvää. On kerrankin aikaa, rauhaa ja mahdollisuus keskittyä vain hetkeen ja omiin fiiliksiin. Ehkä nähdä paremmin myös se oma kalakaveri, kun kummallakaan ei ole mahdollisuutta kätkeytyä läppärin tai puhelimen tarjoamaan nettimaailmaan.

Täytyy myöntää, että hieman oudolta tuntui, kun totutun tavan mukaan aamuisin tarttui kännykkään ja tajusi, ettei verkkoa oikeasti olekaan. Pian opimme, että heikko yhteys ulkomaailmaan onnistuu vain yhdessä paikassa rannassa, jos aina sielläkään. Koska sähköjä ei ollut, puhelimen akkuakin piti säästää, joten tällä viikolla puhelimella ei juuri ollut valtaa meihin. Hyvä niin. Tällaista irtiottoa nettimaailmasta ainakin minä tarvitsen välillä, sillä myönnän olevani jossain määrin addiktoitunut.

Erämaa ja sen lumoava rauha.Luonto työstää taidetta.Lemmenjoen kultaa?Bileperjantai.

Jos yksi osa Lapin ihanuutta on erämaan rauha, se toinen tärkeä on luonnon kauneus. Joskus se on rantojen karua piirtoa, joskus tunturien avaruutta, joskus koskematonta erämaata. Lapin taikaa, Lapin lumoa, Lapin hulluutta, mitä vaan. Olen onnellinen, koska minulla on tämä rakkaussuhde pohjoisen kanssa.

Lisää tätä lajia rakkautta tulen saamaan seuraavien viikkojen aikana. Pelkosenniemen mielenkiintoisesta Suvannon kylästä on saatu jo esimaistelua. Pienen kyläyhteisön sydämellisiä ihmisiä, historian havinaa, vanhojen hirsitalojen romantiikkaa ja aitoa lappilaista maaseudun elämänmenoa. Ihan uusi näkökulma syventää Lappi-suhdetta. Iloisesti eteenpäin kohti uusia juttuja!

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Luontomatkailu Majoitus Suomessa Suomi

”Apua, se on karhu!” Millaista oli viettää kesäyö karhuntarkkailumökissä?

sunnuntai, 1 elokuun, 2021
On kokemuksia, joita ei unohda koskaan. Kuten se, kun istut yksin mökissäsi yön hiljaisuudessa keskellä kainuulaista erämaata ja yhtäkkiä näet karhun, joka kävelee suoraan sinua kohti.

Kaupallinen yhteistyö: Wild Taiga Kuhmo – Suomussalmi

Kyllä meni kuulkaa pasmat sekaisin siinä kohtaan, kun karhu ilmaantui näkyviin ja päätti suunnistaa suoraan ikkunani eteen. Luulin olevani karhuntarkkailumökissäni hyvin valmistautuneena metsän kuninkaan kohtaamiseen. Kamerasta oli tarkastettu valotukset ja aukot moneen kertaan ja jonkinlaisen strategiankin olin luonut itselleni, miten toimia h-hetkellä.

Vaan sitten, kun kuhmolaisessa kesäillassa elämäni ensimmäisestä karhuhavainnosta tuli totta, kaikki muu meni pieleen paitsi se valtava tunteiden kirjo, mitä siinä kohtaa koin. Tajuttoman jännityksen lisäksi minut valtasi tunnemyrsky, joka oli samaan aikaan kiehtovaa ihastusta, liikutusta ja kiitollisuutta tämän upean suurpedon näkemisestä.

Innostukseni oli myös niin valtava, että se jätti taka-alalle ensimmäisen hieman pelonsekaisen reaktioni. ”Apua, se on karhu”, oli hetken päästä ”ihanaa, se on karhu” -tunne.

Kaikki valmiina ennen sössimistä.Mesikämmen lähestyy.”Hyvänen aika, sehän tulee suoraan kohti.”Kun on mahdollista katsoa karhua suoraan silmiin, ei ihme, että tarkennus meni metsään.Sitten se vain kääntyi ja palasi sinne, mistä tulikin.

Vietin yhden yön Kuhmossa lähellä Vartiuksen raja-asemaa Bear Centren karhuntarkkailumökissä. Yrityksellä on rajanpinnassa 29 kuvauskojua, viisi luksusmökkiä ja karhutalo karhujentarkkailuun.

Minulle oli varattu ”luxusmökki”, jossa karhuyön viettoon oli kerrassaan hienot puitteet. Mökissäni oli parisänky, hyvin varusteltu pieni keittiö astioineen, tasokas kylpyhuone ja parasta kaikessa, isot ikkunat metsään ja alapuolella pilkottavalle suolle. Karhuyö luksusmökissä on hulppea lahjaidea hänelle, joka arvostaa elämyksiä tavaraa enemmän. Täällä oli jopa samppanjalasit, joten ei tarvitse samppista muovimukista siemailla.

Minun olisi ollut mahdollista siirtyä yöksi jollekin paikan kuvauskojuista, jossa karhujen kohtaaminen olisi ollut vielä intensiivisempää. Kojut sijaitsevat aivan pelipaikoilla soiden ja lampien reunamilla. Voin kuvitella, että elämys on niissä vielä kokonaisvaltaisempi äänineen ja tuoksuineen.

Vaatimattomat kojut on suunniteltu nimenomaan kuvauspaikoiksi kuvausaukkoineen. Monissa kojuissa pääsee kuvaamaan jopa useaan suuntaan ja usealta korkeudelta. Kojuja on valittavissa erilaisissa ympäristöissä, kuten suo-, metsä-, lampi- ja kalliotaustoilla.

Viime hetkellä kuitenkin peruin mahdollisuuden siirtyä kuvauskojulle. Takana oli yli viikon kestänyt hellejakso ja vierailupäivänä lämpötila liikkui lähellä 30 astetta eikä luvattu tuuleton yökään toisi paljoa helpotusta. Mietin, että pienissä kuvauskojuissa olisi varmaan todella kuuma. Olin yksin matkassa ja huolestuin siitä, jos minua alkaa jossain vaiheessa ahdistamaan. Kuvauskojuista on ehdoton poistumiskielto ennen aamuseitsemää. Tällä kertaa luksusmökkini veti pidemmän korren.

Karhujen yö kaikilla mukavuuksilla.Kuvauskojut ovat vaatimattomia, mutta maisema täydellinen.Kuvauskojuilla on talvimakuupussein varustetut punkat.

Yksi Bear Centren karhuntarkkailumahdollisuuksista on karhutalo, jonne voi ostaa joko yön yli reissun tai iltaretken. Kahdessa kerroksessa sijaitseva karhutalo on suunniteltu hienosti niin, että suljettavilla liukuovilla saa omalle porukalle yksityisyyttä. Karhutalossa on useampi wc, jääkaappi, kahvin- ja vedenkeittomahdollisuus sekä kerrossänkyjä lepäämistä varten. Pienellä mäellä sijaitsevalta talolta avautuivat hyvät näkymät ympäröivään luontoon.

Mökit ja kojut sijaitsevat noin 400-900 metrin päässä päätalolta. Luksusmökin pihaan pääsee ajamaan autolla, muille rakennuksille kävellään. Perille pääsee kuivin jaloin ilman kumisaappaita, sillä suo-osuuksilla on pitkospuut.

Kaikkiin hintoihin sisältyy eväspaketti. Sen lisäksi päätalolla on mahdollisuus ruokailla ennen mökeille tai kojuille siirtymistä tai nauttia aamiaista karhuyön jälkeen. Päätalon pihapiirissä on myös talo, jonne voi jäädä aamulla nukkumaan.

Ennen kohteisiin siirtymistä pidettiin yhteinen info, jossa painotettiin ehdotonta hiljaisuutta erityisesti kuvauskojuilla. Ohuiden seinien läpi äänet kuuluvat helposti ja voivat helposti säikyttää arat karhut tiehensä eikä muutenkaan haluttu karhujen tottuvan ihmisiin. Infon jälkeen kaikki retkeläiset saatettiin mökkeihinsä. Karhutalon iltaretkeläiset lisäksi noudettiin illalla yhtenä ryhmänä.

Karhutalo on loistava paikka karhujen tarkkailuun.Kojuille oli helppo siirtyä pitkospuita pitkin.

Minkälainen oli sitten oma karhuyöni? Ensimmäiset tunnit menivät odotellessa. Mökin ilmanvaihtolaite piti taustalla pientä hurinaa, joten sammutin senkin pois häiritsemästä. Sitten olikin aivan hiirenhiljaista, mitä nyt väliin jossain rääkäisi korppi tai lokit pitivät ajoittaista metakkaansa.

Tuntui jännittävältä tuijottaa metsää ympärillä, sillä mikä hetki hyvänsä jostain saattaisi ilmaantua karhu näkösälle. Bear Centren mukaan siihen oli yli 90 prosentin todennäköisyys. Alueella liikuskelee noin 30 karhua ja hyvällä onnella voi nähdä myös ahman tai suden.

Sitten havahdun. Suon takana melko kaukana näen tumman liikkuvan hahmon, joka ikävä kyllä hetken päästä häviää puiden suojaan. Varmaankin se oli karhu, en vain ehtinyt nähdä sitä tarpeeksi hyvin.

Vilkaisen puhelintani, jossa WhatsApp-viestit välkkyvät. Liityin viestirinkiin, jossa lähinnä kuvaajat eri kojuilla jakavat havaintojaan karhujen liikkeistä. Karhu oli nähty usealta kojulta. Harmittelen sitä, etten tutustunut etukäteen mökkien sijainteihin. Se, että karhu kulkee A-mökkiä kohti, ei sanonut minulle ikävä kyllä yhtään mitään.

Tuijotan edessä olevaa näkymää niin, että silmiin sattuu. Sitten alkaa tapahtua. Suolle ilmestyy karhu, joka suunnistaa suoraan minua kohti. Hitaasti, mutta tasaisen rytmikkäästi, se lähestyy. Tartun kameraani ja yritän saada mesikämmenen ikuistettua. Sählään kameran säätöjen kanssa ja lopputuloksena huomasin myöhemmin saaneeni karhu puskassa, karhu puun takana ja karhu epätarkkana kuvia. Nyt ymmärrän kuinka vaikeaa osaamattoman on saada liikkuvasta kohteesta kunnon kuvaa.

Hetken päästä karhu on enää muutaman metrin päässä ikkunastani. Pystyn katsomaan sitä suoraan silmiin. Se nostaa kuononsa hieman yläviistoon, nuuhkaisee ja kääntyy harmillisesti pois päin sinne, mistä on tullutkin. Muutama lokki seuraa kontion kintereillä. Kädet tärisevät, sydämessä muljahtelee ja pulssini tykyttää. Hetki on ollut ainutlaatuinen.

Mökin takaseinän tuuletusikkuna oli raollaan ja mietin, että mahtoikohan karhu haistaa minut siitä. Suljen ikkunan silläkin uhalla, että mökissä on älyttömän kuuma.

Hitaasti vakain askelin tämä kontio kävi kääntymässä ikkunani edessä.Metsän kuninkaan kuninkaalliset jäljet.

Mietin kuinka mahtavaa on, että maassamme on tällaisia suurpetoja kuin karhu, ahma ja susi. Tulen aina surulliseksi siitä, miten yhä edelleen suurpetomme kohtaavat vanhakantaista teilaamisasennetta, jossa petomme nähdään yksipuoleisesti vain vaaroina ja tappajina.

Olin edellisenä päivänä käynyt Kuhmossa Luontokeskus Petolassa, jossa näin menneiltä vuosilta koottuja lehtiotsikoita. Karhu esiintyi otsikoissa pääosin ronskina tappajana ja susi hirvenraatelijana sen sijaan, että ne nähtäisiin metsiemme mahtavana rikkautena. Toivoin hartaasti näkevänä tänä yönä myös voimaeläimeni suden.

Mutustelen eväitäni ja nautiskelen pikakahvia pysyäkseni hereillä. Harmittelen tässä kohtaa, että olen yksin reissussa. Olisi helpompaa, jos voisi toisen kanssa pitää vahtia vuoron perään, sillä väsymys alkaa painamaan. Onneksi on sentään valoisa kesäyö eikä pimeää juurikaan tule.

Vilkaisen puhelintani ja huomaan, että joku on nähnyt myös ahman. Karhuistakin on useita havaintoja ja muutama loistava karhukuvakin on tullut jakoon.

Ennen yhtätoista tapahtuu jälleen. Tällä kertaa karhu saapuu suon toiselta reunalta, tulee mökin ikkunoiden eteen, aikailee hetken, tekee pienen kiepin ja palaa sitten takaisin metsikköön. Saan videokuvattua osan kontion pyörähdyksestä kamerallani. Mukavaa on saada karhu tallennettua, mutta toisaalta olisi niin kiehtovaa keskittyä vain tarkkailemaan sitä. Kovin kauaa ei tämäkään nalle pysyttele näytillä.

Pari ihastuttavaa Katja Alahuhdan ottamaa karhukuvaa. Katja huolehtii asiakkaista Bear Centressä.Kuva: Katja Alahuhta

Kuva: Katja Alahuhta

Jaksan sinnitellä valveilla vähän yli yhteen ja nähdä kauempaa vielä yhden karhun. Saanpa myös todeta, että säikähdettyään jotain karhu on todella nopea pinkaistessaan pakoon. Laitan puhelimen herättämään aamuneljältä, sillä kukapa raaskisi nukkua kauaa tällaisena yönä.

Neljältä olen taas nuokkumassa tarkkailuasemissani. Kuinkahan monta karhukäyntiä mahdoin missata nukkuessani? Viideltä näen tämän reissun viimeisen karhun. Se tassuttelee alla olevan suon poikki ja katoaa metsän kätköihin. Kyllä se vaan on komea eläin.

Kiitos Bear Centre mahdollisuudesta kokea tämä mahtava elämys. Ja kiitos paikan oppaalle ja ilopillerille Katjalle kaikesta huolenpidosta. Katjan kanssa käytiin vielä seuraavana aamuna katsomassa erilaisia kuvauskojuja. Karhunjäljet lähellä mökkiäni kertoivat siitä, etten sittenkin nähnyt yöllä vain unta.

https://bearcentre.fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Luontomatkailu Majoitus Suomessa Suomi

3 x Kainuun majoitushelmet – ihanuuksia korpien kätköissä

tiistai, 27 heinäkuun, 2021
Hiljattain tekemälläni Kainuun kierroksella kohtasin hyvin erilaisia ja ainutlaatuisia majapaikkoja, joista jokaista yhdistää luonnon voimakas vaikutus. Minkä sinä valitsisit: hotellin, huoneiston vai luksushuvilan? Minä ainakin olin otettu kaikista näistä kolmesta ihanuudesta.

Kaupallinen yhteistyö: Wild Taiga Kuhmo – Suomussalmi

Majoituksella on minulle matkoilla suuri merkitys. Tai no, yksi satunnainen yö menee melkein missä vaan, mutta kun lähden lomalle ja haluan rentoutua kunnolla, kaipaan kauneutta ympärilleni. Tylsä ja surkea majapaikka vie fiilikset ja vastaavasti viehättävä miljöö luo puitteet heittäytyä täydelliseen nautiskeluun.

Mieluinen majapaikka ei tarkoita minulle viiden tähden hotellia tai luksusleimalla kuorrutettua pömpöösiä. Varsinkin, jos hotellin tunnelma on jäykkä ja muodollinen, siellä voi enemmänkin tuntea olonsa vaivautuneeksi kuin kotoisaksi.

Sen sijaan rakastan majapaikkoja, joissa on jotain omaleimaista ja persoonallista. Sijainti upealla paikalla, historian havina ympärillä, visuaalisia yksityiskohtia sykkivä sisustus tai seesteisyyttä huokuva tunnelma ovat juttuja, jotka saavat viihtymään.

Kainuun kiertomatkani Kuhmo – Suomussalmi – Paltamo -reitillä oli muutenkin elämys, mutta lisävahvistusta se sai ainutlaatuisista majoituspaikoista. Kahdessa näistä yövyin ja yhteen kävin tutustumassa muuten. Melkoisia herkkuja eikö vaan?

Hotelli Kalevala, Kuhmo

Vajaan neljän kilometrin päässä Kuhmon keskustasta sijaitseva hotelli on jo nähtävyys itsessään. Kaukaa katsottuna voisin vannoa, että rakennus on tehty puusta, mutta läheltä paljastuu todellinen rakennusmateriaali, betoni. Nerokasta!

Moniulotteinen rakennus tuo mieleen linnakkeen, jonka kätköihin voisin kuvitella muutaman ritarin piileksimään. Jotain vanhaa, jotain modernia, jotain riisuttua, mutta kiinnostavaa. Hotellirakennuksen arkkitehtiä on kuulema innoittanut Kalevalassa esiintyvä Kokko-lintu. Ihan ei nyt osunut mielikuvani nappiin.

Huone paljastuu melko tavalliseksi. Pintaremontista huolimatta ajan patinaa näkyy, mutta ei pahasti. Karhutapetti seinällä tuo kivaa tunnelmaa. Harmittelen ilmastoinnin puuttumista, sillä ulkona on lähes 30 asteen helle. Onneksi pöydällä on pöytätuuletin ja pieni tuuletusikkuna löytyy. Toivon, että yöksi viilenee.

Hetken päästä istun janoisena ja nälkäisenä hotellin ravintola Kantelettaren terassilla. Alapuolellani olevalta Lammasjärveltä käy mukava pieni tuulenvire. Hyvänen aika, hotellihan on oikeasti aivan rannalla. En muista tavanneeni Suomessa koskaan aiemmin tällaista rantahotellia kirjaimellisesti. Viileä valkoviini lasissa, 27 astetta lämmintä iltakuudelta ja huikea biitsi aivan vieressä, tämähän on kuin etelän lomalla konsanaan.

Juttelen mukavan tarjoilijan kanssa ja saan tietää, että pitkä hiekkaranta alapuolellamme on hotellin yksityisranta. Myöhemmin huomaan alas johtavat portaat, jotka ikään kuin johdattavat lähes vesirajaan. Rannalla on muutama soutuvene hotelliasiakkaiden käytössä. Aika luksusta olisi lähteä tällaisena iltana vaikka kalaan tai muuten vaan soutelemaan.

Pian on nälkä taltutettu runsaalla lohisalaatilla, muhevalla naudanpaistilla ja herkullisella jälkkärillä. Hyvää, maukasta ruokaa ja kerrassaan riittävästi.

Suuntaan kutsuvalle rannalle. Joku on iltauinnilla, muuten on hyvin rauhallista. Rannalla huomaan kodan ja istahdan hetkeksi sen vieressä olevalle terassille. Ilta-aurinko kultaa sopivasti maisemaa. On aivan älyttömän kaunista!

Kierrän takaisin ylös saunaosaston ulkotilojen kautta. Saunan terassilla paistattelee ulkoporeallas. Mietin, miten hienoa olisi katsoa pimeällä tuosta porealtaasta tähtitaivasta tai peräti revontulia.

Herään aamulla aikaisin ja suuntaan ensimmäiseksi aamiaiselle. Olen iloinen saadessani jälleen pöydän ulkoterassilta. Pakkohan se on aamupuuronsa kuvauttaa näin kauniissa maisemassa. Aamiaisen jälkeen ennätän vielä aamulenkille lähimaastoon. Kiinnitän huomiota luontopolkujen viittoihin ja metsään johtaviin polkuihin. Kivat maastoliikuntamahdollisuudet täällä.

Lähden kulkemaan pitkin rantaa. Olin kuullut läheisestä luonnonkauniista Harakkasaaresta, jonne suuntaan. Puolimatkassa luovutan. Vesi on sen verran korkealla, että pääsisin perille ainoastaan riisumalla kenkäni ja kahlaamalla osan loppumatkasta. Lupaan mielessäni tulla joskus uudestaan.

Hieno paikka tämä Kalevala-hotelli. Vaikka ikää on jo paljon ja pientä 90-luvun leimaa on, tämän kaiken antaa anteeksi, sillä hotellin sijainti on ällistyttävä. Ilmapiiri on mukavan rauhallinen, vaikka minulle kerrottiin hotellin olevan aivan täynnä. Tämän kertainen visiittini jäi ikävä kyllä lyhyeksi, olisin viihtynyt täällä pidempäänkin. Minun oli kuitenkin aika jatkaa matkaani.

https://hotellikalevala.fi

Villa Cone Beach, Ylä-Vieksi, Kuhmo

Lähden ajamaan Kuhmon keskustasta Hyrynsalmelle päin määränpäänäni perheyritys Arctica Estatesin majoituskohde Villa Cone Beach. En oikein edes tiedä, mitä noin 40 kilometrin päässä minua odottaa, mutta arvelen kyseessä olevan jonkinlainen laadukas mökkimajoitus.

Matkalla naureskelen itsekseni, että nyt ymmärrän, mitä tarkoitetaan Kainuun korpimaisemilla. Matkan varrella asutus on todella vähäistä, pelkkää metsää, suota ja väliin jokunen vesistö. Erämaata täällä todella riittää.

Jossain kohtaa navigaattori ohjaa kääntymään kapealle metsätielle ja sitten jo kohteeni näkyykin. Edessäni on valkoinen, suloinen tornitalo kuin satulinna, ja vieressä mielenkiintoinen pieni punatiilitalo, joka on ilmeisesti autotallirakennus.

Olen vähän etuajassa tapaamisestani ja kiertelen talon vieressä olevaa puutarhaa. Hämmästelen kasvien ja kukkien määrää. Miten joku saa näillä leveysasteilla kasvamaan ja menestymään tämän kaiken?

Siirryn rannan puolelle ja siellä vasta ihmetystä piisaakin. Toinen puutarha, aiempaa isompi ja runsaampi. Ja aivan valtavasti kukkia kaikkialla, aivan kuin Chelsean Flower Showssa oltaisiin. Talossa täytyy olla joku puutarha-alan ammattilainen. Ei kukaan muuten pysty tekemään tällaista. Ja sen ammattilaisen täytyy myös olla visuaalisesti lahjakas. Kaikki on mietitty niin tarkoin. Kasvien ja puiden lomassa risteilevät käytävät johdattavat kulkijaa eteenpäin ja aina on pakko nähdä, mitä seuraavan mutkan takaa tulee vastaan.

Käytävien varrella on taideteoksia sekä sadoittain erilaisia puita. Jossain näen huvimajan, tuoliryhmiä ja sitten paras kaikesta, rautaportti ja sen takana ihan erillinen kukkatarha. Vai onko tämä sittenkin pelkästään ruusutarha? Mietin, miten valtavasti on vaatinut työtä, että kuivalle mäntykankaalle on saatu rakennettua näin mieletön kokonaisuus.

Ennen kuin tapaan paikan isännän otan vielä muutaman kuvan neitseellisestä hiekkarannasta. Omaa hienohiekkaista rantaa on varmaan lähes 500 metriä. Yritän kuikuilla rannalta muita mökkejä, mutta missään ei näy mitään. Täällä ollaan tosiaan omassa rauhassa ja täydessä yksityisyydessä. Paikkahan on aivan uskomaton!

Sitten on aika tutustua huvilan sisätiloihin. Olen niin hämmästynyt kaikesta ympäröivästä kauneudesta, että lähes unohdan ottaa kuvia. Huomioin kauniita yksityiskohtia, kuten ristikkoikkunat (käsityönä puusepällä tehdyt), keskellä taloa oleva portaikon (tilattu Kanadasta mittatilaustyönä), kauniit huonekalut (osa aitoa antiikkia), taidokkaat matot (käsinsolmittuja itämaisia) ja olohuoneessa suurikokoisen englantilaistyylisen takan.

Juttelen talon isännän ja omistajan Timon kanssa, joka kertoo mielenkiintoisia yksityiskohtia vaativan taloprojektin vaiheista. Saan sen kuvan, että tähän kohteeseen on riittänyt vain paras. Ja sama jatkuu sisustuksessa. Esimerkiksi vuoteet ovat samanlaiset kuin Hotelli St. Georgessa Helsingissä (tulivat kuulema samalla kuljetuksella).

Vaikka kaikkiin villan yksityiskohtiin on paneuduttu pieteetillä ja mielestäni nyt puhutaan oikeasti luksuksesta, Timo kuitenkin kertoo heidän mieluimmin puhuvan elämyksestä. Ja sitähän tämä paikka kaikkinensa on: täydellinen rauha, ympäröivä erämaa, uskomattomat puutarhat, kaunis ja tasokas huvila sekä tarvittaessa kaikki palvelut omaa henkilökuntaa myöten.

Niin, kansainväliseen vuokraukseen enemmin suuntautuneena tässä talossa ei tarvitse tehdä itse mitään, mitä ei halua. Tarvittaessa henkilökunta hoitaa ateriat ja ohjelmapalvelut, lämmittää rantasaunan tai laittaa vaikka takkaan tulet. Sinä kerrot, mitä haluat ja se pyritään toteuttamaan.

Talossa mahtuu majoittumaan kuusi aikuista ja kaksi lasta. Erinomainen paikka vaikka pienen perhepiirin juhlien viettoon tai useamman sukupolven yhteiseen laatulomaan. Villa Cone Beach on sinulle, joka etsit jotain poikkeuksellista. Harvinaislaatuinen helmi tämä paikka tosiaan on.

Ihan pakko oli muuten kysyä noista puutarhoista. Niiden kädenjälki on omistajapariskunnan, joka kuulema ei ole alan ammattilaisia, mutta suhtautuu puutarhanhoitoon vakavasti. Timon erityisalue on puuvartiset kasvit ja vaimo on se visualisti kaiken kauneuden takana.

https://www.arcticaestates.com

Jättiläisenmaa – Arctic Giant, Paltamo

Kuhmosta jatkoin Suomussalmen kautta Paltamoon ja siellä viimeiseen majoituskohteeseeni Jättiläisenmaahan. Vähän hymyilytti, kun kuulin, että minulle oli varattu siellä jättiläisen linnunpönttö.

Jyrryyttelin viimeiset kilometrit kuoppaista hiekkatietä ja mietin jo, että mitäköhän tien päässä odottaa. Kun pääsin hotellin pihaan, tajusin, että aika ylhäällä oltiin. Lähes 300 metrin korkeudelta Kivesvaaran huipulta avautuivat upeat maisemat ympäröivään erämaahan. Oltiinkohan nyt Kainuun katolla?

Wau, oli ensimmäinen sana kun astuin vaaran reunalla olevaan ilmalämpöpumpun viilentämään linnunpönttöön. Isosta maisemaikkunasta avautui mieletön maisema alas ympäröivään taigaan. Olisin voinut unohtua ikkunan edessä olevaan punaiseen lepotuoliin miettimään maailmankulkua vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Yritin kuvitella, miltä maisema mahtaa näyttää, kun muuttuva maisemataulu vaihtuu ruskaan ja sitten lumipeitteeseen.

Noin 30 neliön kokoinen mökkihuoneisto oli kivasti sisustettu ja muutenkin toiminnoiltaan hyvin kompakti. Keittiössä oli kaikki tarpeellinen omaan kokkaukseen, kuten pieni liesi, mikro, jääkaappi ja astianpesukone. Kylppärin lisäksi huoneistossa oli viihtyvyyttä lisäämässä oma sauna ja pieni terassikin löytyi sisäänkäynnin puolella.

Linnunpönttöni oli niin ihana, etten olisi millään malttanut sieltä poistua mihinkään. Pitkän päivän päätteeksi nälkä alkoi kuitenkin muistuttaa olemassaolostaan ja lähdin respasta hakemaan etukäteen tilatun Jätin supersopan. Kyse on termarissa toimitettavasta juuressosekeitosta, jonka voi nauttia nokkospatongin kera joko luonnonhelmassa tai omassa huoneessaan. Minä päätin lähteä keittoineni metsään ja naureskelin, että muistutin Punahilkkaa, joka kulkee metsässä iloisesti kori heiluen. Pahaa sutta ei tällä kertaa näkynyt.

Nukuin yöni viilennetyssä huoneessa todella hyvin. Heti herättyäni nostin moottoroidun vuoteeni päädyn pystympään ja viivyin vuoteessani vielä hetken näköaloja ihastellen. Saatoin pitkittää upeaa aamuhetkeä huoneeseen toimitetun aamiaisen kera. Aamiainen oli sen verran runsas, että siitä riitti matkaevääksi kotimatkallekin.

Ennen kotiinlähtöä halusin kokeilla sähköavusteista fatbikea. En ollut koskaan aiemmin ajanut sähköavusteista pyörää, saatikka sitten kokeillut läskipyörää. Olin kiinnostunut kokemaan, millainen kulkupeli tuo pyörä maastossa olisi.

Vakaa ja näpäkkä kulkupeli olikin. Jättiläisenmaan ympäristössä on noin 16 kilometriä merkittyjä luontopolkuja. Erityisesti tuo sähköavusteisuus teki matkasta todella sujuvaa ja kevensi matkantekoa kummasti. Tuolla helteellä olisivat minulta kyllä muuten jääneet kaikki ylämäet polkematta.

Tosin huomasin, että paluumatkalla ylämäkeen johtavat kapeat metsäpolut olivat vaikeita ajaa ja niiden osuudet mieluimmin talutin. Reitti olisi kannattanut suunnitella paremmin ja pysyä vähän leveämmillä väylillä. Joka tapauksessa oikein hyvä kokemus. Läskipyörä menee ehdottomasti jatkoon.

Jättiläisenmaalla on paljon muunkinlaista majoitusta kuin nämä linnunpöntöt. Valitettavasti vierailuhetkenäni kaikki majoituspaikat olivat käytössä, enkä päässyt katsomaan muita vaihtoehtoja. Jos arvostat ainutlaatuista näköalaa, linnunpönttö on kyllä ihan huippu.

https://arcticgiant.fi

Neljänneksi tähän ryhmään olisin voinut nostaa Kuhmon Bear Centren luksusmökin. Karhujen yöstä tulee kuitenkin ihan oma blogipostauksensa. Siitä tarinaa lähiaikoina.

Lisää Kainuun majoitusvaihtoehtoja: https://wildtaiga.fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista