Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Suomi

Luontomatkailu Saimaa Suomi Taide

Astuvansalmen kalliomaalaukset – retkeillen ikiaikaiselle nähtävyydelle

torstai, 22 syyskuun, 2022
Aurinkoinen upea syyspäivä, kuin luotu luontoretkelle. Keitettiin kahvit termariin ja pakattiin reppuun eväsvoileivät. Odotettavissa oli luontoretkeilyä ja historian havinaa. Lähdimme katsomaan Mikkelin Ristiinassa sijaitsevia Astuvansalmen kalliomaalauksia.

Olen ihmetellyt kymmeniä kertoja Mikkeliin ajaessani tien varrella olevaa Astuvansalmen kalliomaalausten opastekylttiä. Mielessä on käynyt monesti, että pitäisi joskus käydä katsomassa, mikä tuo nähtävyys oikein on. Aina sen vaan jäi, kunnes nyt päätin lähteä ottamaan asiasta selvää.

Kiinnostuin oikeasti asiasta luettuani kesäkuussa lehtijutun, jossa kerrottiin, että kyseiset maalaukset ovat jopa tunnetumpia ulkomailla kuin Suomessa. Kyse on koko Fennoskandian suurimmasta esihistoriallisesta kalliomaalauskokonaisuudesta. Että joku tulee oikein ulkomailta näitä maalauksia katsomaan? Sittenhän niiden on otava jotain merkittävää.

Jutussa kerrottiin, että Etelä-Savon Ely-keskus oli saanut Valtioneuvoston päätöksen pakkolunastaa Astuvansalmen kalliomaalausten alueelta 8,4 hehtaarin kokoisen maa-alueen luonnonsuojelualueeksi. Alueella on tähän mennessä ollut kaksi omistajaa, joista toinen on ollut yhteistyön kannalta hankala. Tämä selittänee sen, ettei perillä ollut minkäänlaisia opasteita. Kalliomaalauksille johti ainoastaan huonokuntoinen luontopolku.

Käännyimme Mikkeliin johtavalta tieltä 62 jossain Puumalan ja Anttolan puolivälissä kohti Hurissaloa (tie 4323). Viimeinen opaste kohteeseen oli siinä kohtaa, missä tie muuttui Suurlahdentieksi.

Navigaattoriin kannattaa laittaa osoitteeksi Suurlahdentie 2040. Ilman navigaattoria olisimme pyyhkäisseet auttamattomasti ohitse, sillä sen verran huomaamattomasti puskissa parkkipaikka sijaitsi. Kummastelimme sitä, ettei tien varrella ollut mitään paikasta kertovaa opastetta. Ainoastaan parkkipaikalla oleva kyltti kertoi, että oikeassa paikassa oltiin.

Parkkipaikalta johtaa Astuvansalmen kalliomaalauksille reilun kahden kilometrin mittainen kivinen ja juurakkoinen luontopolku, joka on melko helppokulkuinen, vaikkakin huonosti hoidettu. Jonkin verran nousua ja laskuja reitin varrella on. Välillä joutui kipuamaan polulle kaatuneiden puiden ylitse.

Polku lähtee kutakuinkin heti parkkipaikan jälkeen vasemmalle rantaan. Sen verran huomaamaton reitin alkupää on, että kannattaa olla tarkkana. Itse paahdoin innoissani ohi, mutta onneksi mies huomasi kapean metsään lähtevän polun. Ihmetytti suuresti, että kyse on merkittävästä nähtävyydestä, mutta ennemminkin tuli sellainen tunne, ettei toivottaisi kenenkään sitä löytävän.

Polku kulki vaihtelevassa metsämaastossa. Ohitimme pari kaunista lampea ja istuimme kahvittelemaan ja maisemia ihastelemaan toiselle polun varrella olevista kahdesta penkistä. Retkeilyreitti on mukavan helppo ja sopii ilmeisesti myös lapsille, sillä sen verran monta lapsiperhettä tuli matkalla vastaan.

Luontopolun lopussa laskeutuivat portaat Yöveden rantaan ja sitten oltiinkin perillä. VisitMikkelin sivuilla suositellaan Astuvansalmen maalausten tarkastelua veneestä käsin. Tuolloin myös näkee koko kallion, joka lukemani mukaan muistuttaa kasvojen sivuprofiilia. Arvellaan, että tuon poikkeavan muodon takia juuri tämä kallio valikoitui eräänlaiseksi kulttipaikaksi.

Kalliomaalausten vieressä on lyhyt ja kapea katselutasanne. Yläpuolella olevia maalauksia joutui etsimään kallioseinämästä niska kenossa ja melko huomaamattomia ne olivatkin kirkkaassa auringonpaisteessa. Tähän on onneksi tulossa korjaus, sillä luonnonsuojelualueen myötä maalauksille rakennetaan uusi katselupaikka vähän kauemmaksi. Myös nykyinen pieni venelaituri rakennetaan uusiksi ja polku kunnostetaan. Eiköhän tuolloin saada myös kunnolliset opasteet.

Täytyy myöntää ihan rehellisesti, vai pitäisikö sanoa junttimaisesti, etteivät kalliomaalaukset kuvina tehneet niinkään suurta vaikutusta. No, ne olivat sellaisia yksinkertaisia viivapiirroksia kuin kalliomaalauksista voi olettaa, entisaikojen graffiteja, kuten mies sanoi osuvasti. Kalliosta on pystytty erottamaan noin 80 kuviota, joista suurin osa kuvaa ihmistä, hirveä ja venettä. Katselutasanteelta maalauksista pystyy näkemään vain osan.

Minusta näiden maalausten suurin ihme on niiden vaikuttava ikä. Iäksi on arveltu huikeat 4000-2200 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, jolloin Saimaan vedenpinta oli 8-12 metriä nykyistä vedenpintaa korkeammalla. On mielenkiintoista kuvitella, millaista noiden ihmisten elämä tuolloin on oikeasti ollut. Ja miten he ylipäätään ovat selvinneet talvikaudesta?

Skeptikko mieheni oli kyllä heti esittämässä monta epäkohtaa iän oikeellisuudesta. Myönnetään, että aikamoinen ikähaitarihan tuossa on, joten siitä ehkä voi päätellä, ettei kukaan tiedä tarkasti kalliomaalausten oikeaa ikää. Jos sitten maalausten tarkoitusperää. Vai voisiko olla niin, että ihmisellä on vain kautta aikojen ollut tarve toteuttaa itseään kuvataiteen avulla ilman, että siihen niin suuria merkityksiä tarvitaan?

Tiedä sitten, mutta mukava retkikohde tämä on. Aina on sykähdyttävää nähdä jotain ikiaikaista ja saada sitä kautta kosketus esi-isiimme. Ja onhan tuo ympäröivä luonto myös todella kaunista. Erinomainen kohde päiväretkelle.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Lappi Luontomatkailu Retkeily Suomi

Pyhän parhaat palat. Mitä tehdä kesällä Pyhätunturin alueella?

sunnuntai, 14 elokuun, 2022
Monelle tulee Pyhästä mieleen vilkas talvilomakohde, eikä syyttä. Onhan alueella monipuolinen latuverkosto ja runsas rinnetarjonta laskettelijoille. Mutta Pyhän alue on myös kesäaikaan erinomainen kohde erityisesti luontomatkailijalle. Retkeilyreittejä, tuntureita ja luontopalveluita on sen verran paljon, että on lähinnä vaikea valita, mihin mielenkiintonsa suuntaisi. Tässä omat vinkkini.

Pyhällä kannattaa ensimmäiseksi suunnistaa Luontokeskus Naavaan……ja noutaa suunnitelmien pohjaksi ilmainen retkeilyreittikartta.

Isokuru – Suomen syvin rotko

Jos käyt katsomassa Pyhällä vain yhden kohteen, mene Isokuruun. Vaikka olen kävellyt Isokurun (toiselta nimeltään Pyhäkuru) läpi useita kertoja, aina se tekee yhtä suuren vaikutuksen. 220 metriä syvän kurun maisemat ovat kuin toiselta planeetalta. Reitti kulkee Kultakeron ja Ukonhatun huippujen välimaastossa rotkon pohjalla, jota reunustavat korkeat ja jyrkät rakkakivirinteet.

Pitkään suljettuna ollut kuru avattiin kävijöille nyt loppukesästä. Metsähallitus rakennutti kuruun uudet portaat ja laituripolun, joka johtaa noin kilometrin matkan kurun päästä päähän. Matkaa Luontokeskus Naavalta kurun alkuun tulee noin kaksi kilometriä.

Ennen kuruun laskeutumista reitin alussa on laavu, kota ja käymälä. Niiden jälkeen kuruun laskeudutaan tukevia metalliportaita pitkin. Jos vain pystyt kulkemaan portaita, laskeutuminen ei ole vaikeaa ja kurun läpi johtava lankutettu reitti on tosi helppo tepastella. Voi keskittyä täysin ympäröivään maisemaan tarvitsematta tuijottaa koko ajan jalkoihinsa.

Kannattaa huomioida, että kurussa liikkuminen on sallittu vain merkityllä reitillä ja vain kesäaikaan. Talvikautena lumivyöryriski on liian suuri.

Kiitos Metsähallitus näin hienoista rakennelmista. Kyllä on retkeileminen nyt helppoa.

Kurun toisessa päässä on Pyhänkasteenlampi ja ihka oikea vesiputous, Pyhänkasteenputous. Nimensä nämä paikat ovat saaneet siitä, kun 1600-luvulla saamelaisia käännytettiin kristinuskoon.

Kurun toisesta päästä nousevat sykettä nostattavat portaat ylös Uhriharjulle. Vaikka porrasrivi on pitkä ja uuvuttava, jo pelkästään ylhäältä avautuvien näköalojen takia kannattaa kivuta. Portaiden varrella on penkkejä, joissa pystyy levähtämään.

Ylhäältä jatkoimme vielä pienen matkan Karhunjuomalammelle, joka on keskeinen paikka monien retkeilyreittien yhtymäkohdassa. Karhunjuomalammella on päivätupa, laavu ja huussi. Portaita lukuunottamatta koko reitti on helpohko. Edestakainen matka Luontokeskus Naavalta on noin 10 kilometriä.

Paljon on portaita Isokurun toisessa päässä, mutta kipuaminen kannattaa.Ylhäällä, kippis!Karhunjuomalammen kuukkelit olivat kovin kesyjä.

Aittakuru – merkillinen esiintymisareena keskellä luontoa

Toinen kuru, jossa Pyhällä kannattaa käydä, on helposti saavutettava Aittakuru. Erikoista Aittakurussa on sen toisesta päästä löytyvä vaikuttava esiintymispaikka.

Auton voi jättää Pyhän päätien varrella olevalle Aittakurun merkitylle pysäköintipaikalle. Reitti kuruun lähtee tien toiselta puolelta ja kulkee ensin latupohjaa pitkin ja jatkuu siitä kurua pitkin helppona laituripolkuna. Mutkittelevaa lankkusiltaa pitkin on helppo astella ja kulkijasta tuntuu, että silta vain jatkuu ja jatkuu…. Kunnes yhtäkkiä tupsahdetaan maailman ihmeellisimmälle luonnon keskellä olevalle ulkoilmanäyttämölle.

Kurun pohjalla on varsinainen esiintymislava. Katsomo on useita kymmeniä metrejä korkeammalla kurun pohjoisrinteellä. Nämä rakennettiin Pyhä Unplugged -musiikkitapahtumaa varten, joka on Pyhällä järjestetty jo 20 vuoden ajan. Kävin fiilistelemässä kurussa ennen tulevia esityksiä. Hiirenhiljaisuus, mikä siellä vallitsi, oli käsittämätöntä. Täällä kirjaimellisesti kuulee pienimmänkin rasahduksen.

Lankkusiltaa pitkin pääsee tässäkin kurussa helposti kulkemaan.Konsertti täällä oli elämys.

Osallistuimme ensimmäistä kertaa Pyhä Unplugged -tapahtumaan ja ostimme liput Johanna Iivanaisen ja Pepe Wilbergin konserttiin juuri tuonne Aittakuruun. Konsertin aikana taivas itki muutamaan otteeseen ja niin itkin minäkin, tosin vain liikutuksesta. Tuo konsertti luonnon helman hiljaisuudessa ja Lapin jylhissä maisemissa oli kerrassaan koskettava.

Paikan akustiikka on niin loistava, että jokaisen instrumentin, jokaisen sanan ja jokaisen sävelen kuulee uskomattoman selvästi. Kun Pepe Willberg esitti Myrskyluodon Maijan ja maailman kauneimman rakkauslaulun, Sinua, sinua rakastan, olin pakahtua ihastuksesta. Pepe sai tällä kertaa naisen kyyneliin.

Päätimme miehen kanssa, että ensi vuonna tulemme tuohon tapahtumaan uudelleen. Pyhä Unplugged järjestetään vuosittain elokuun alkupuoliskolla ja se käsittää useita sekä ilmaisia että maksullisia konsertteja eri puolilla Pyhää.

Aittakurusta kannattaa poistua katsomon takaa. Sieltä avautuvat hienot maisemat yli Pyhäjärven. Alastulo on helppoa kodan kohdalta laskeutuvia portaita pitkin.

Vettä vihmoi välillä, mutta eipä se haitannut tätä upeaa konserttikokemusta. Aittakurun katsomon takaa avautuu upea näkymä Pyhäjärvelle.

Soutaja – ei niin vaativa tunturin valloitus

370-metrinen Pyhäjärven itärannalla sijaitseva Soutaja-tunturi ei ole Pyhän korkeimpia, eikä myöskään tunnetuimpia. Vaikka olemme käyneet Pyhällä kymmeniä kertoa, tämä tunturi on jostain syystä jäänyt meillekin aiemmin huomiotta.

Ihan käymisen arvoinen ja helpohkosti saavutettava tunturi kuitenkin on kyseessä. Virallinen reitti lähtee Aittakurun parkkipaikan takaa ja se on merkitty maastoon violetin värisillä neliöillä.

Reitti kulkee loivasti metsäistä polkua pitkin, mutta nousu ei ole mitenkään haastavaa. Jalkoihinsa tosin joutuu vähän katsomaan, sillä tiellä on aika paljon kiviä ja juurakoita.

Hieman ennen huippua reitti johtaa kodalle, jonka vieressä on myös tulentekopaikka ja huussi. Laakealle huipulle on matkaa polkua pitkin vielä muutamia kymmeniä metrejä. Ehdottomasti kannattaa kivuta loppuun saakka, sillä ylhäältä avautuu 360 asteen panoraamanäkymä joka puolelle Pyhän aluetta.

Minua ihastuttivat myös rinteiden yläosan huikeat käkkärämännyt. Uskomatonta kuinka mutkalle voikaan puu vuosien saatossa taipua ankarissa olosuhteissa. Luin, että Soutajalle kulkee talvisin myös merkitty lumikenkäreitti. Mahtavat nuo kummalliset puut olla talviasussaan melkoisen mielenkiintoisia.

Soutajan reitti kulkee aluksi mäntymetsikössä ja sitten nousee pikkuhiljaa ylöspäin.Kodan jälkeen on vielä muutama kymmenen metriä jyrkempää nousua huipulle.Hienoja näkymiä joka suuntaan.Vaikeissa kasvuoloissa sitä saattaa kääntyä vähän mutkalle.

Pyhän tunnetuimmat tunturihuiput: Kultakero ja Noitatunturi

Soutajaa tunnetumpia tuntureita Pyhällä ovat Kultakero ja Noitatunturi. Kultakerolle kipuaa vähän huonommallakin kunnolla, pääseehän sinne kävelemään huoltotietä pitkin. Tosin se kaikkein helpoin tapa kesäaikaan on nousta näköaloja ihailemaan maisemahissillä.

Noitatunturille on tullut kerran kivuttua. Sen verran oli kivikossa ryömiminen rankka kokemus, että nykyisellä kunnollani ei enää tee mieli sinne kavuta. Jos et hätkähdä vähän vaativammasta reitistä, Noitatunturille kannattaa ehdottomasti mennä. Noitatunturi on Pyhätunturin huipuista korkein (540 metriä) ja näköalat sen mukaiset.

Se helpoin tapa valloittaa Kultakeron huippu.

Ja ainahan voi mennä hillaan…

Loppuun vielä sananen hillastuksesta. Onhan se minulle yksi mieluisimmista tekemisistä Lapissa heinä-elokuun vaihteessa. Poden jonkinasteista hillamaniaa ja lakkakuumetta, enkä yksinkertaisesti pysty olemaan hilla-aikaan pois soilta.

Kolusimme kaksiviikkoisen Pyhällä olon aikana lähisoita ihan hyvällä tuloksella. Kotiinvietäväksi oli hillaa lähes 15 kiloa.

Ai mistäkö sitä hillaa Pyhällä löytää? Voipi ajaa Luoston suuntaan tai sitten Kemijärven suuntaan tai sitten Suvannon kylän suuntaan, etsiä autolle sopiva pisto ja sitten vain lampsia suolle. Tämä oli kummallinen hillakesä. Tuntui, että marjoja oli lähes joka suolla, mihin poikkesimme.

Voisiko sen paremmin sanoa?

Vaan kylläpäs oli jälleen niin mukavaa olla Lapissa. Lähdin puhdistamaan päätäni maailman ahdistavalta uutisoinnilta ja siinä Lappi toimi jälleen. Kotiin palasi virkistäytynyt ja mieleltään seesteisempi täti-ihminen. Tunturiterapia tehosi.

https://www.luontoon.fi/pyha-luosto

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Suomi

Päivä pelkkää TUSKAA! Miten eksyi täti-ihminen hevikansan pariin?

torstai, 7 heinäkuun, 2022
On ihanaa omistaa ystävä, jolla on heittäytymisen taito. Se voi johtaa siihen, että eräänä päivänä seisotaan yhdessä Tuska-festareilla vähän hevimmässä seurassa.

Kaikki sai alkunsa lähinnä vitsiksi tarkoitetusta heitosta. Juteltiin ystäväni kanssa siitä, miten tärkeää elämässä on tehdä erilaisia asioita ja kurottaa välillä oman boksinsa ulkopuolelle. Kokemukset ovat asioita, joita elämässä kannattaa eniten kerätä.

Pohdimme myös sitä, miten usein olemme omien ennakkokäsitystemme vankeja. Niin helposti tulee sanottua ei, vaikka yhtä hyvin voisi sanoa miksei. Elämästä tulee mielenkiintoisempaa, kun kokeilee ihan uusia juttuja ja menee paikkoihin ja tapahtumiin, jonne kaikkein viimeisimmäksi tulisi mieleen suunnata. Miten muuten saa tietää, mistä kaikesta voi jäädä paitsi.

Toinen meistä (olinkohan se minä) heitti vähän kuin vitsinä, että sitähän voisi vaikkapa lähteä Tuska-festareille kokemaan millaista on hevi-ihmisten suurtapahtuma. Itselleni Tuska edusti kaikin puolin genreä, joka on ihan ufo-maailmaa ja jonne en ikimaailmassa olisi voinut kuvitella meneväni. Rehellisesti sanoen, vaihdan aina radiokanavaa, kun sieltä tulee hevimusiikkia.

Vähän pelottavia ensitunnelmia.

Vaan eikös tuo ystäväiseni tarttunut ajatukseen sillä seurauksella, että yhdessä päätettiin lähteä ennakkoluulottomasti ottamaan selvää millaista on Tuska-festareilla. Tulisiko tuo kokemus olemaan meille sittenkin silkkaa tuskaa?

Itselläni ei ole edes minkäänlaista aiempaa kesäfestarikokemusta. Tai no korjaan, kävin viime kesänä blogireissulla Kuhmon Kamarimusiikkifestivaaleilla. Tällainen rajumpi kesähappeninki tulisi jo itsessään olemaan hyvin erikoinen kokemus.

Vähän nikottelimme korkeaa lipun hintaa. 109 euroa yhden päivän lipusta tuntui meistä aika paljolta, mutta kun kerran oli sovittu, että lähdetään, niin väliäkö sillä sitten. Siispä sunnuntai-iltapäivän helteessä suuntasimme Helsingin Suvilahteen.

Sitä ennen oli pitänyt tehdä vähän ennakkovalmisteluja. Kuten hankkia kirpputorilta mustia vaatteita, joita en nimeksikään omista. Nauroimme ystäväni mustalle t-paidalle. Saisiko siitä mitenkään piiloon sanan Armani, ettei heti paljastuisi kermaperseilijäksi. Ystäväni yritti löytää myös kaulaansa rajuimman korunsa. Mustassa nauhassa roikkuva nallekarhu oli rajuinta, mitä löytyi. Kuten huomaatte, kaukana oltiin nyt omalta mukavuusalueelta.

Edellisiltana luin festari-infoa, jossa kiellettiin neularannekkeet. Mitä ihmettä oikein olisi odotettavissa? Pitäisikö olla huolissaan?

Festaritoimistossa liput vaihdettiin rannekkeisiin, joilla pääsi festarialueelle sisään. Sitä ennen olimme piirtäneet hotellilla silmiin vähän vahvemmat rajaukset ja huuliin laitettiin tummempaa punaa. Omasta mielestämme näytimme ihan vakuuttavilta. Vai tuliko meistä sittenkin mieleen brittisarjan Todella upeeta (Absolutely Fabulous) koominen parivaljakko Edina ja Patsy?

Kuten Edina ja Patsy olisivat tehneet, niin mekin suunnistimme ensimmäiseksi meille neuvottuun viinibaariin. Ja yllätys ja yllätys, täältä sai samppanjaa! Luulin, että samppanjaa saa vain piccolo-pulloissa ja tilasin meille kaksi pulloa. Kun tiskille nostettiin kaksi isoa pulloa, tuli kiire korjata asia. Jos nyt kuitenkin otettaisiin vain kaksi lasillista.

Samppista lasiin ja ei kun bailaamaan.Sormimerkit hallussa.Festarigirls.Hevimiehiä.

Itse nautin valtavasti tapahtuman visuaalisuudesta. Täällä tosiaankin oli jos jonkin näköistä kulkijaa ja lookia. Mustan puhuvaa kansaa. Olisin saattanut muualla vähän pelästyä moisia vastaantulijoita, mutta täällä pukeutuminen oli osa juttua. Hevi tarvitsee rinnalleen hevit asusteet.

Oli joukossa paljon myös meitä taviksia. Bongasinpa jopa muutaman kukkamekon. Eniten yllätyin kuitenkin suuresta ikäjakaumasta. Luulin, että erottautuisimme porukasta jo ikämme puolesta, mutta Tuska ei suinkaan ole nuorisofestari. Täällä oli ihan kaiken ikäisiä.

Ilmapiiri oli ilmiselvästi hyväksyvä. Tänne olivat tervetulleita kaikki ikään, kokoon tai sukupuoleen katsomatta. Tuli itsellekin tunne, että hyvinhän me sulaudumme joukkoon. Ihan turhaan jännitin. Tuskassa sai vapaasti olla juuri sen näköinen kuin on kenenkään kiinnittämättä siihen erityistä huomiota.

Parhaat festarityylit.

Oikeastaan ainut negatiivinen asia oli taivaalla armottomasti porottava aurinko. Varjoa ja istumapaikkoja oli aivan liian vähän saatavilla. Kuumuutta ei päässyt oikein mihinkään pakoon ja helle alkoi iltapuolella verottaa festarikestävyyttä.

Telttakatoksen suojissa vielä jaksoi joten kuten kuunnella, mutta esimerkiksi pääareena oli täysin taivasalla. Pakko oli vaalia omaa jaksamista ja pystyimme kuuntelemaan esiintyjiä vain pätkittäin. Mielelläni olisin syventynyt tarkemmin hevimusiikin maailmaan ja kuunnellut enemmän esimerkiksi ainutta etukäteen tietämääni esiintyjää Stratovariusta, mutta pakko oli tässä kohtaa tinkiä. Kasvot valuivat hikeä, iho oli nihkeä ja paita liimautui selkään.

Olisin kaivannut myös suurempia screenejä, joista olisi voinut seurata esiintyjiä tarkemmin. Tässä kuumuudessa eturivin paikat eivät olleet meitä varten.

Teltassa esiintyvä, minulle tuntematon kotimainen bändi, Sonata Arctica kuulosti korvaani mieluisimmalta. Päivän esiintyjistä yhtye tarjosi ehkä kaikkein melodisinta hevimusaa.

Opinpahan päivän aikana ymmärtämään, että hevimusiikissakin on paljon variaatioita. Kaikki ei todellakaan ole sitä rankinta örinää ja kirkuvaa huutoa (anteeksi tämä mistään ymmärtämätön moukkamaisuuteni).

Helle uuvutti.Vielä jaksaa.Ruokatauko.Ostoksia.

Mikä oli sitten Tuskan parasta antia? Ehdottomasti upea tunnelma. Porukka oli yllättävän rentoa ja mukavaa, tuntemattomien kanssa oli helppo jutella ja pelottavimmankin ulkokuoren alla sykki ilmiselvästi lämmin sydän.

Itselleni Tuska oli kaikin puolin opettavainen keikka. Syyllistyn itse liian helposti tekemään ihmisistä johtopäätöksiä pelkän ulkokuoren perusteella. Tarvitsen enemmän avointa ja uteliasta mieltä erilaisten ihmisten kohtaamiseen.

Tuska osoitti myös musiikin yhdistävän voiman. Porukka oli tullut tänne ilmiselvästi musiikin takia. Jengi keskittyi kuuntelemaan ja eli täysillä mukana. Hienoa oli myös se tuki, jota osoitettiin paikalle päässeelle ukrainalaisyhtye Jinjerille.

Tuska oli minulle myös henkinen kokemus. Jotain järisyttävän vapauttavaa hevissä on. Se antaa mahdollisuuden purkaa omia aggressioitaan ja keinon päästää ulos patoutumiaan pauhaavan musiikin täydellä volyymillä. Täällä on hyväksyttävää huutaa tuska ulos.

Tuska-väen siisti käyttäytyminen myös yllätti. Hei, missä olivat kesäfestareiden känniläiset örveltäjät ja aggressiiviset häiriköt? Muutaman puiden alle nukahtaneen väsyneen festarilaisen lisäksi en nähnyt mitään negatiivista järjestyshäiriötä. Onko hevikansa Suomen siisteintä festariyleisöä?

Parhaat Tuska-tukat. Näissä jää Sofi Oksanen toiseksi.Tuska rauhan asialla. Tähän varmaan kaikki yhdymme.

Nyt ymmärrän hyvin niitä tyyppejä, jotka suuntaavat Tuskaan vuosi toisensa jälkeen. Jos minäkin, heviä ennemminkin inhoava, viihdyin Tuskassa näin hyvin, miten paljon saakaan se, jolle tämä musiikkigenre on sydäntä lähellä?

Tuska oli paljon kesympi kuin osasin odottaa. Täti-ihmiselle aluksi ehkä vähän pelottavan ulkokuoren alta paljastui hyväntuulinen ja ystävällinen kesätapahtuma. Vähän kuin se ystäväni kaurakoru, nallekarhu nahkahihnassa.

Tuska teki muuten tänä vuonna kaikkien aikojen kävijäennätyksen. Kolmen päivän aikana festari keräsi 49000 kävijää.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Museot Museot Suomi Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomen kaupungit Suomi Taide

Mänttä hellii taiteenystävää ja Ravintola Gösta viimeistelee elämyksen

sunnuntai, 19 kesäkuun, 2022
Jos rakastat kauniita rakennuksia, tykkäät taiteesta ja nautit hyvästä ruuasta, Taidekaupunki Mänttä kannattaa laittaa käyntilistalle. Teimme vain yhden yön reissun, mutta antia kaikille aisteille oli niin paljon, että tuntui kuin reissussa olisi oltu pidempäänkin.

Kun museoista piittaamaton mies hämmästyttää vaimonsa ilmaisemalla halunsa matkustaa taidemuseoistaan kuuluisaan Mänttään, herää väkisin epäilys. Kuumetta, äkillinen mielenhäiriö vai haudattu koira?

Ehkä eniten tuota jälkimmäistä, sillä miestä kiinnostaa Suomen metsäteollisuuden historia. Viimeisen kuukauden aikana hän oli lukenut Mäntän kaupungin kehitykseen vaikuttaneiden Serlachiuksen suvun jäsenten elämänkertoja. Niiden pohjalta oli syntynyt kiinnostus nähdä paikan päällä, mitä usean sukupolven teollisuuspatruunat olivat Mäntässä saaneet aikaan.

Minua nyt ei tarvitse kahta kertaa taidemuseoihin houkutella. Olin itse käynyt Mäntässä muutama vuosi takaperin ja jo tuolloin hämmästellyt Serlachius-museoiden mittavaa yksityistä taidekokoelmaa. Huomasin tuolloin myös, että laimea asenteeni tehtaanpiipuistaan tunnettua Mänttää kohtaan osoittautui täysin vääräksi.

Siispä heti ensimmäisenä sopivana päivänä auto kohti Mänttä-Vilppulan kaupunkia, joka sijaitsee keskisessä Suomessa kutakuinkin Jyväskylän ja Tampereen puolivälissä.

Serlachius-museo Gustafissa ihastutti eniten itse rakennus

Aloitimme kierroksemme Serlachius-museo Gustafista, joka on entinen metsäyhtiön pääkonttori. Vuonna 1934 valmistunut kaunis funkkisrakennus on jo nähtävyys itsessään. Ainakin minusta rakennuksen aula on mykistävän kaunis.

Gustaf-museon aula ihastutti jälleen.

Gustaf-museon kiinnostavin näyttely oli meistä dramaattinen Paperiperkele. Näyttely kertoo audiovisuaalisin keinoin teollisuussuvun ensimmäisen patruunan G.A. Serlachiuksen tarinan ja osin myös Mäntän tarinan, sillä kaupunki olisi hyvin toisenlainen ilman Serlachiusten vaikutusta. Vuosien saatossa Mänttä kasvoi ja kehittyi paperiteollisuuden ympärille.

Mielenkiintoinen oli myös pohjakerroksen Selluportin takana -näyttely. Autenttiset kuvat ja aidot tarinat veivät menneiden vuosikymmenten taakse tehtaan työmiesten maailmaan. Työ oli rankkaa ja terveyttä kuormittavaa. Tosiaankaan ennen ei ollut paremmin. Näyttely kuvasi myös havainnollisesti selluloosan valmistuksen vaiheet entisaikaan.

Gustaf-museossa on aina myös vaihtuvia taidenäyttelyitä. Tällä kertaa seinillä oli Trish Morrisseyn naiseuden rooleja tutkailevia valokuvia.

Jotain oli jäänyt muistuttamaan yhtiön pääkonttoriajalta.Paperiperkele näyttely ja huimapäinen G.A. SerlachiusTehdastyöläisen arki vuosikymmeniä sitten avautui tämän portin takaa.

Serlachius-museoiden pääsylippu on hyvin kohtuullinen. 10 euron lipulla pääsee molempiin museoihin: Serlachius-museo Gustafiin ja Serlachius-museo Göstan molempiin osiin. Hienoa on myös se, että lippu on voimassa kaksi päivää. Ainakin meille tuli niin kiire, että Gösta-museon paviljonki piti jättää seuraavaan aamupäivään.

Serlachius-museo Gösta – kaksi taidemuseota, kaksi aikaa

Noin kolmen kilometrin päässä Gustaf-museosta sijaitsee toinen Serlachius-museoista Gösta. Tai tekisi mieli sanoa, että kaksi museota, sillä Gösta on kahdessa eri rakennuksessa, jotka on yhdistetty toisiinsa käytävällä.

Gösta-museon vanha osa toimii Joenniemen kartanossa, joka oli aiemmin Gösta Serlachiuksen edustuskoti. Nykyisin rakennus on pelkästään museokäytössä. Museo tarjoilee kahdessa kerroksessa Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmia.

Ihan mistä tahansa teoksista ei ole kyse, sillä kokoelma on ainutlaatuinen laajuudessaan ja arvossaan. Voisi puhua jopa maamme ”kakkosateneumista”.

Schjerfbeckejä, Edelfeltejä, Gallen-Kalleloita, Halosia … kymmenittäin Suomen kulta-ajan taidetta. Mieleen jäi myös Claude Monetin työ, jonka aitous on varmistettu. Maalauksen arvosta voi päätellä jotain siitä, että samaan Heinäsuovat sarjaan kuuluva maalaus myytiin New Yorkissa lähes 100 miljoonan euron hinnalla.

Toinen puoli Gösta-museota on 2014 valmistunut puurakenteinen paviljonki, joka antaa hienot puitteet vaihtuville nykytaiteen näyttelyille. Käyntihetkellä nähtävänä oli Clare Woodsin maalauksia, Andy Freebergin valokuvia ja Rachel Kneebonen posliiniveistoksia.

Joenniemen kartano, Gösta-museon vanha puoli.Gösta-museon uusi aika avautuu paviljonkirakennuksessa.Joenniemen kartanon kaunein huone on minusta entinen kirjastohuone.Schjerfbeckejä yhden huoneen verran.Mies tutustuu taiteeseen.Kannattaa kurkistaa myös Joenniemen kartanon kellariin. Siellä on entinen viinikellari.Paviljongin suurin maalaus.”Ei lähdetä vielä.”

Ravintola Gösta valmisti taidetta lautaselle

Yhteistyössä: Ravintola Gösta

Ensimmäisen museopäivän päätimme makunautintoihin, tosin tässäkin mentiin osittain taiteen puolelle. Paviljongin alakerrassa toimii Suomen parhaaksi museoravintolaksi tituleerattu Ravintola Gösta.

Nautimme neljän ruokalajin taidemenun Kartanon klassikot. Menun saa myös kasvisversiona Vihreät klassikot (56/49 euroa). Molempiin menuihin on suunniteltu myös oma viinipakettinsa. Pidimme erityisesti kalalle valitusta kevyestä saksalaisesta punaviinistä Eser Spätburgunderista. Kiva kesäinen punkku monelle kesäruualle, kuten tässä paistetulle lohikalalle.

Annokset olivat kauniita kuin taidetta lautasella ja raikkaita kuin ravintolaa ympäröivä kesän vehreys. Aluksi söimme limemarinoitua kuhaa. Sitten saimme eteemme ”salaatin” grillatusta parsasta ja palvatusta peurasta. ”Salaatti” toi mieleen saunavastan, joka kätki lehtiensä suojiin melkoisen makukimaran.

Pääruokana oli paistettua nieriää. Tuon annoksen voinen kastike sai pyyhkimään lautaselta viimeiset rippeet leivänpalasella, niin hyvää se oli.

Omalla kohdallani jälkiruuat harvoin tuottavat pettymystä, mutta nyt olin erityisen sfääreissä. Mantelijäätelö, mansikkajäädyke ja mansikat olivat ihana yhdistelmä. Kehuja tuli myös mieheltä, joka ei juuri jälkiruuista perusta. Muuten, katsokaapa tuota kuvaa Kneebonen posliiniveistoksesta. Olisiko keittiömestari Henry Tikkanen saanut tästä kenties inspiraation jälkkäriin?

Ravintolan Göstan isoista ikkunoista on kivat näkymät.Ravintolan tilaa hallitsee Heikki Marilan maalaus.Syötävää taidetta lautasella.Jälkkärin inspiraatio?

Päivä oli ollut hyvä, sillä olin saanut ammentaa itseeni asioita, jotka tuottavat valtavasti iloa ja mielihyvää. Monta kaunista rakennusta, hienoa taidetta ja lopuksi vielä nautintoja lautaselta. Mutta eivätpä ihanuudet päättyneet vielä tähän. Olimme vieneet tavaramme etukäteen hotelliimme ja nyt oli vuorossa vielä yksi ihanuus. Siitä seuraavassa jutussa.

https://serlachius.fi

https://ravintolagosta.fi/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Luontomatkailu Majoitus Suomessa Pohjois-Karjala Putiikkien helmiä Suomi

”Menkää metsään toivottavat Nightwishin Tuomas ja Emppu.” Kotimaanmatkailija, älä unohda Sydänkarjalaa.

sunnuntai, 20 maaliskuun, 2022
Tiedättekö mitä yhteistä on kolmella Pohjois-Karjalan kunnalla, Tohmajärvellä, Kiteellä ja Rääkkylällä? Oikein, nämä ovat naapurikuntia Itä-Suomessa. Mutta on näillä toinenkin mielenkiintoinen yhdistävä tekijä. Annanpa vinkin. Se liittyy musiikkiin.

Kaupallinen yhteistyö: Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy KETI ja Sydänkarjala

Ihmeellisiä menestystarinoita

Kolmelta Keski-Karjalan pieneltä paikkakunnalta, Tohmajärveltä, Kiteeltä ja Rääkkylästä, on noussut kolme merkittävää musiikkimaailman tähteä.

Tohmajärvi on sinivalkoisen laulajaikonimme Katri Helenan syntymäkotikunta. Rääkkylästä taas ponkaisi 80-luvulla maailmanmaineeseen uudenlaista kansanmusiikkia soittava Värttinä. Eikä kaipaa esittelyjä 90-luvulla Kiteellä syntynyt Nightwish. Kyse on kahdeksan miljoonan levymyynnillään yksi Suomen menestyneimmistä yhtyeistä. Melkoisia menestystarinoita syrjäisten kuntien pienestä väestöpohjasta.

Mikäli Nightwishin ihmeellinen tarina kiinnostaa, kannattaa käydä Kiteellä Nightwish-näyttelyssä, A Nightwish Storyssa. Muutaman huoneen verran pääset näkemään yhtyeen historiaan liittyviä esineitä, palkintoja, soittimia, konserttien rekvisiittaa ja dramaattisia esiintymisasuja. Itse olisin kaivannut näyttelyn taustaksi bändin musiikkia, mutta kyse on kuulemani mukaan tekijänoikeuksista.

Vannoutuneelle Nightwish-fanille Kiteen näyttely antaa kaikkein eniten. Kokemuksiani edelliseltä näyttelykäynniltä löydät täältä. Olisikohan ideaa rakentaa Rääkkylään vastaavanlainen näyttely Värttinän vaiheista?

Tuomas  Holopaisen piano oli päässyt näytille.

B&B-majoitusta luonnon helmassa

Tein hiljattain pienen kierroksen Rääkkylässä, Kiteellä ja Tohmajärvellä. Matkailijan näkökulmasta löysin kaikenlaista mielenkiintoista ja koska välimatkat ovat kyhyet, yhden päivän aikana ehtii moneen paikkaan. Erityisesti yllätyin näiden paikkakuntien monista taitavista pienyrittäjistä.

Kierrokseni alkoi Rääkkylästä Värttinän Sari Kaasisen Kulttuurikoti Villa Ruusulasta. Saimaan rannan ihastuttavasta kohteesta löydät juttuni täältä.

Toinen majoitusyritys, johon matkallani tutustuin, on Tohmajärven Jouhkolassa sijaitseva Itärajan Helmi. Yritys tarjoaa bed and breakfast -tyyppistä maaseudun aamiaismajoitusta.

Yrityksen omistajan Riitta Okkosen yksi kodeista on alppitalo Itävallassa, jossa hän on viettänyt kaiken vapaa-aikansa vuodesta 2004. Kotiseuturakkaus kuitenkin veti puoleensa ja sai Riitan muutama vuosi takaperin lunastamaan vanhan kotitilansa metsineen ja rantoineen ja perustamaan tänne pienen matkailuyrityksen.

Riitta on ilmiselvä Pohjois-Karjalan tyttö. Hyvin taittuu paikallinen murre, puhetta piisaa ja sydämellinen vieraanvaraisuus on läsnä kaikessa. Muhevan karjalanpaistin äärellä juttelimme kuin vanhat ystävät.

Nämä maisemat Riitta takuulla tuntee. Vanha kotiseutu kutsui. Tilan pihapiirissä on kolme uutta kesäaittaa.Aitoissa ei ole mukavuuksia, mutta kylläkin kunnolliset patjat.

Riitan tila sijaitsee korkealla mäellä, jota ympäröi Pohjois-Karjalan vaaramaisema. Ympärillä huojuvat hiljaisuudessa koivikot. Kesäisin metsiä ja rantoja asustaa runsas lintukanta. Luontoa ja maaseudun rauhaa täällä on riittämiin.

Itärajan Helmellä on kesämajoitukseen soveltuvia sähköttömiä aittoja, saunarakennus paljuineen, yhteinen oleskelutila/kesäkeittiö ja Tohmajärven rannassa sauna ja kota. Eksoottisempaa majoitusta etsivälle tarjolla on puihin kiinnitettäviä tentsileitä ja löytyypä yksi runkopatjoilla varustettu glamour-telttakin.

Itärajan Helmen ehdoton vahvuus on luonto ja rauha. Ollaan maaseudulla kaukana kaikesta. Voisin hyvin kuvitella itseni makoilemaan metsään tentsileen ja kuuntelemaan kesäyön luonnonääniä.

Sen lisäksi, että Riitta on työskennellyt esimiestehtävissä useissa korkeatasoisissa ravintoloissa niin Suomessa kuin ulkomailla, hän on myös ravintoneuvoja. Erilaiset ruokavaliot otetaan huomioon mahdollisuuksien mukaan.

Itärajan Helmessä voi järjestää myös yksityistilaisuuden, kuten perhejuhlan. Majoitus järjestyy kerralla reilulle 20 hengelle.

Ruokailut tarjoillaan valoisassa kesäkeittiössä.Rannan kodassa on hyvä paistaa makkarat.

Tarmokkaita pienyrittäjiä ja kiinnostavia yrityksiä

Tohmajärvellä kävin Itärajan Helmen lisäksi tutustumassa kolmeen kiinnostavaan yritykseen. Poikkesin jo minulle aiemmin tutussa Puun Sielu -näyttelyssä. Saatoin jälleen todeta, miten puu taipuu moneen myös taiteessa.

Aiemman juttuni Puun Sielu -näyttelystä löydät täältä.

Samojedi Miska toivotti tervetulleeksi. Puu on  saatu elämään monella tapaa.Tämä huvitti, hauska idea.

Pääsin myös tutustumaan tohmajärveläiseen luomulammastilaan. Sinisentien varrella sijaitsee Sirolan lammastila, joka kasvattaa harvinaista, isokokoista Oxford Down lammasrotua.

Melkoisia jötiköitä nuo lampaat olivatkin, sillä suurimmat uroslampaat painavat jopa 140 kiloa.

Tilalla on hyvä tilapuoti, jossa on myynnissä monipuolinen valikoima luomulammasta niin tuoreena kuin pakastettuna. Lisäksi puodissa on myynnissä huovutuslankoja sekä Lahtisen huopatossutehtaan huopatossuja.

Uuhilla oli menossa babyboomi.Hei kaveri!Nuori lampuri Roosa Honkanen.Tilapuodissa oli myynnissä mm. huovutusvillaa ja huopikkaita.

Toinen ehdottomasti käymisen arvoinen paikka löytyi korven kätköstä Tohmajärven Petravaaran kylästä. Vanha navetta on saanut uuden elämän Galleria Savipajana, jossa on myynnissä keramiikkataiteilija Tuija Ohvanaisen itse suunnittelemaa ja valmistamaa keramiikkaa.

Galleria Savipajassa on kauniita koriste-esineitä ja käyttökeramiikkaa: kynttilälyhtyjä, astioita, maljakoita ja kukka-amppeleita. Oman huomioni kiinnittivät erityisesti herkät ja koskettavat enkelihahmot, joita galleriassa oli monenlaisia.

Enkelit olivat Tuijalle ilmiselvästi tärkeitä, sillä suojelusenkelin apua oli tarvittu elämässä monta kertaa. Enkelit olivatkin Tuijan ensimmäisiä saviluomuksia.

Tuija löysi keramiikkataiteen pahan loukkaantumisen jälkeen. Ensin syntyi enkeleitä.Hyvän mielen esineitä.

Tohmajärven keskustassa poikkesin kivassa kahvilassa Meijän Kammarilla. Kauniissa vanhassa puutalossa sijaitsevan kahvilan yhteydessä on pieni puoti, jossa myydään paikallisia käsitöitä, kosmetiikkaa ja lahjatavaroita.

Hämmästyin, kun kahvilan ovella oli lappu, jossa kehotettiin ottamaan kengät pois. Meininki on Pohjois-Karjalassa selvästi kotoisaa ja mutkatonta. Ehkä juuri siksi täällä niin hyvin viihdynkin.

Meijän kammarilla on kauniit puitteet.

Jäin miettimään, että onko pelkkää sattumaa, että Sydänkarjalan selkosilta kumpuaa näin paljon luovuutta. Onko tässä ympäristössä jotain sellaista, joka ruokkii meissä kaikissa piileviä luovia voimavaroja ja nostaa ne pintaan? Metsäkö kenties, kuten Nightwishin Tuomas ja Emppu toteavat lainatussa otsikossa?

Taitaa pohjoiskarjalaisuus olla aika kova juttu.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Etelä-Savo Luontomatkailu Retkeily Saimaa Suomi

Sulkavan Linnavuorelta aukeaa pala kauneinta Saimaata

maanantai, 11 lokakuun, 2021
”Saimaa, Saimaa, Saimaa. Eikö se nyt enää mistään muusta osaa kirjoittaa? Ja sitä ennen Lappi, Lappi, Lappi. Samaa jorinaa pohjoisen ihanuudesta viikko tolkulla.”

Kiitos palautteesta. Myönnetään. Loppukesän kirjoituksiani leimasi suurelta osin Lapin reissu. Ja tätä syksyä uusin luontorakkauteni, Suomen suurin järvi Saimaa. Mutta koittakaa ymmärtää. Minä nyt olen tällainen kaikesta kauniista ja erityisesti luontokokemuksista helposti syttyvä hehkuttaja.

Kaiken uhalla, meinasin jälleen kirjoittaa yhden Saimaa-aiheisen retkijutun. On nähkääs tuo Saimaa mennyt nyt niin kovin ihon alle ja ulottanut luontokokemukset ihan uusille sfääreille.

Mietin eräs päivä, että onkohan vahva luontosuhteeni ja luonnon voimakas kokeminen jonkinlaista veren- tai lapsuudenperintöä. Olen aina viihtynyt luonnossa erityisen hyvin ja saanut siitä valtavasti voimaa, energiaa ja hyvää mieltä. Metsä on aina ollut ystäväni ja terapeuttini. Enkä ole myöskään koskaan oikein osannut pelätä mitään, mikä liittyy metsään. Samanlainen oli äitini.

Jo pienenä tyttönä ollessani meillä kuljettiin marjassa ja sienessä polkupyörillä. Koska meillä ei ollut autoa, ensin kuljin äidin tarakalla ja myöhemmin omalla pyörällä. Reissut olivat joskus rankkojakin. Ensin poljettiin monen kilometrin päähän, sitten rämmittiin koko päivä metsässä ja iltapuolella ajettiin takaisin pyörän sangoissa täydet ämpärit heiluen.

Joskus itseäni naurattaa, että olen aikuisiällä ollut niin ehdoton siitä, ettei meidän talouteen osteta marjoja. Ne kerätään itse.

Viimeisinä elinvuosinaan äitini lähes sairastui siitä, ettei oman heikon liikkumisen vuoksi pystynyt juurikaan metsässä kulkemaan. Viimeisen yhteisen metsäretkemme teimme rollaattori mukanamme. Sitkeästi äiti yritti rollaattorilla edetä juurakkoista metsätietä pitkin. Tärkeintä ei ollut matka, vaan metsä ja sen tuoma hyvä mieli. Voin samaistua niin hyvin siihen, että luonto voi oikeasti olla ihmiselle elintärkeää.

Palataanpa Saimaaseen ja harmaaseen sunnuntaipäivään. Taivas tihutti vettä, eikä oikein tehnyt mieli lähteä veneilemään. Ehdotin miehelle autoretkeä Sulkavan Linnavuorelle, joka myös Pisamalahden Linnavuorena tunnetaan. Kelistä huolimatta, mieli teki luontoon. Vaikka vähän kastuttaisiin, luvassa olisi joka tapauksessa kauniita maisemia.

Tuumasta toimeen, kahvia termariin ja ei kun ajelemaan kohti Sulkavan kuntaa ja Enonveden Pisamalahtea. Noin viiden kilometrin päässä Sulkavan keskustasta sijaitsevalle Linnavuoren parkkipaikalle oli erinomaiset opasteet, jos sitten myös navikaattori osasi opastaa perille osoitteeseen Linnavuorentie 306.

Parkkipaikalta on noin puolen kilometrin matka portaille, joita pitkin oli itse asiassa hyvin helppoa kulkea ylös kalliojyrkänteelle. Matkalla oli jäänteitä vanhasta joko rautakauden lopulla tai keskiajalla rakennetusta puolustusvallista toimihan Linnavuori aikoinaan paikallisten turvapaikkana ilmeisimmin hämäläisten hyökkäyksiä vastaan.

Hyvä turvapaikka olikin, sillä kolmelta jyrkältä kalliosivulta ei vihollinen pystynyt saapumaan ja loivinta kohtaa suojasi rakennettu valli. Jyrkimmillään pudotusta alas Saimaaseen on noin 55 metriä.

Harmaasta kelistä huolimatta ylhäältä avautui huisin hienot maisemat ympäröiville Saimaan selille. Täydellinen paikka sunnuntain kahvitteluun.

Mietin, että tänne pitää ehdottomasti tulla veneellä paremmalla säällä. Reitti on hieno ja veneilijöitä näytti palvelevan uudehkon näköinen venelaituri. Lisäksi rannassa on grillikatos ja huussi.

Upeiden näköalojen lisäksi Sulkavan Linnavuoren komeutta ovat rannan valtaisat siirtolohkareet. Korkeiden kallioiden kätköihin jää mielenkiintoisia onkaloita ja luolia. Jostain kaukaa tuli mieleeni lapsuuden ajan Viisikko-kirjat.

Kotiin ajoimme upeaa Sulkavan Vilkaharjun harjureittiä pitkin. Kannattipa jälleen ponnistaa sohvan nurkasta liikkeelle. Jos olisimme jääneet kotiin ”sateen vangeiksi”, olisi tämäkin pieni, mutta mukava luontoretki jäänyt kokematta.

Ennakkotietona huolestuneille, että melko pian blogin juttujen aiheet sitten vaihtuvat. Kuvioihin astuu kolmas suuri matkarakkauteni. Eviva Espanja!

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Etelä-Savo Luontomatkailu Retkeily Saimaa Suomi

Rokansaari – Saimaan kaunein saari?

tiistai, 5 lokakuun, 2021

Joka syksy veisaan näköjään samaa virttä. Kesä meni jälleen liian nopiaan, enkä taaskaan ennättänyt tekemään kaikkea suunnittelemaani. Jäi käymättä Hangossa ja Fiskarsissa. Jäi näkemättä Banskyt ja Repinit, eikä veneilykautemmekaan käynnistynyt ihan niin kuin suunnittelin.

Mutta elämä vaan on sellaista. Päivät, viikot ja kuukaudet kuluvat. Asioita tulee ja asioita menee, joskus vähän liikaakin, eivätkä kaikki suunnitelmat toteudu. Kaikkea ei ehdi, eikä kaikkeen riitä energiaa. Yhtenä päivänä heräät siihen todellisuuteen, että kotisi yli lentävät hanhiparvet lentävät vastakkaiseen suuntaan. Vastahan ne mielestäsi tulivat. Tajuat konkreettisesti, että on aika sanoa heipat tälle kesäkaudelle.

Onneksi sentään veneilykautta ei ole täysin menetetty. Saimaa kutsui meitä seesteinä syysaamuna, kun tuuli oli nollassa ja aurinko hehkutti kullanväreissä kylpeviä rantoja erityisen kauniisti. Lempeässä syysvalossa vesistö näytti entistä sinisemmältä ja houkuttelevammalta.

Tällaisena päivänä täytimme termarin, pakkasimme evästä reppuun ja suunnistimme veneellämme kohti yhtä Saimaan hienoimmista retkikohteista, Puumalan Lietvedellä sijaitsevaa Rokansaarta. Ihan mistään pienestä saaresta ei olekaan kyse, sillä pinta-alaa tuolla monimuotoisella saarella on peräti 650 hehtaaria.

Saimaata kauneimmillaan.Ei retkeä ilman eväitä.

Meitä kiinnosti Rokansaaresta lähinnä Saimaan virkistysalueyhdistyksen omistama 25 hehtaarin kokoinen kaikille avoin virkistysalue. Yhdistyksen jäseniä ovat mm. Mikkelin ja Savonlinnan kaupungit sekä Puumalan kunta. Olimme kuulleet niin monelta taholta, että Rokansaari on veneilijälle yksi ehdottomista käyntikohteista Saimaalla. Saaressa on myös yksityisten ja valtion omistamia suojelualueita.

Rokansaaren laituriin oli helppo rantautua, etenkin kun yhtä venettä lukuunottamatta laitureissa ei ollut muita. Saaren pohjoispään kahteen jämerään laituriin pääsee myös isommalla veneellä. Vilkkaimpaan sesonkiaikaan laitureissa on kuulema tungosta, mutta näin loppusyksystä missään ei näkynyt ristinsieluakaan. Mikä ihana rauha ja auvoisuus.

Saaressa oli yllättävän hyvät palvelut retkeilijöille. Tulentekopaikoista, grillikatoksesta, käymälöistä ja jätepisteestä vastaa Pidä Saaristo Siistinä ry. Sama taho vuokraa myös saaren mökkejä.

On rantoja, mistä valita.Rokansaari kätkee sisäänsä kauniita suppalampia.

Rokansaarella on pitkä historiallinen tausta Saimaan matkailussa. 1940-luvun lopulta aina 1980-luvulle asti saaressa sijaitsi lomakylä Rokansalon kesäkoti, jonne asiakkaita kuljetettiin peräti höyrylaivalla. Aikaansa täällä viettivät mm. kapellimestari George de Godzinsky ja runoilija Aaro Hellaakoski.

Vanhat rakennukset: seitsemän mökkiä, kaksi saunaa ja lomakeskuksen päärakennus palvelevat matkailijoita yhä edelleen. Vaatimattomia, pääosin 50-luvulla rakennettuja, rantamökkejä vuokrataan noin 50 euron vuorokausihintaan. Entisen lomakylän vanhassa päärakennuksessa sijaitsee kesäisin baarikahvila, joka myös huolehtii lampisaunan varauksista.

Rokansaaren monimuotoinen ja vaihteleva harjumaasto oli meistä kuitenkin se kaikkein hienoin asia. Hämmästelimme ensinnäkin mahtavia hiekkarantoja, jotka näyttivät ympäröivän saarta vähän kaikkialla. Täällä ei tarvitse uimapaikkaa erikseen etsiskellä.

Kesäbaari Persauki Yacht ClubKivat lenkkeilymaastot.

Toinen mukava asia ovat pitkin saarta kulkevat retkeilyreitit. Pienempiä polkuja ja leveämpiä metsäteitä pitkin pääsee kulkemaan saaren päästä päähän. Harmittelimme sitä, ettei meillä ensimmäisellä käyntikerralla ollut tarpeeksi aikaa tutustua saareen kunnolla ja siksi päätimme palata sinne seuraavana päivänä uudelleen.

Seuraava aamu opetti meille noviisiveneilijöille, miten keli Saimaalla voi muuttua hetkessä. Kotoa lähtiessä aurinko vielä paisteli, mutta jo laiturille päästyämme niin taivas kuin maisema olivat peittyneet sankkaan sumuun, joka vain sakeni hetki hetkeltä.

Alkumatkasta mietimme, että pitäisikö kääntyä takaisin, sillä mies valitteli, ettei yksinkertaisesti näe yhtään mitään. Reimaritkin erottuivat kutakuinkin vasta kun kohdalla oltiin. Vitsailin, että laita hyvä mies se autopilotti päälle. Onneksi plotteriin oli piirtynyt reitti edelliseltä päivältä ja sitä seuraamalla pääsimme perille.

Tottakai veneilyn ihanin keli on se, kun taivas on sininen ja järvenpinta peilityyni, mutta täytyy sanoa, että jotain kiehtovaa on utuisessa sumusäässäkin. Tulee tunne, että kätkeytyy jonnekin epätodellisen ja unenomaisen maailman sumuvaippaan. Vaikka maisema on harmaa, se on pehmeä ja lohdullinen.

Rantauduttuamme lähdimme kulkemaan saaren vastakkaiselle eteläpuolelle. Matkalla ohitimme pari yksityisomistuksessa olevaa rantamökkiä. Hienosti olivat merkinneet langoilla alueensa ja laittaneet nuolen osoittamaan toivotulle reitille. Hyvät opasteet helpottavat varmasti niin retkeilijöiden kuin mökinomistajien rinnakkaiseloa. Tuskin kukaan haluaa ehdoin tahdoin häiritä toisten yksityisyyttä.

Näkyvyydessä oli hieman toivottavaa.Mukavan monimuotoinen maasto.En uskaltanut mennä katsomaan kuka tuolla asustelee.

Olen leikilläni puhunut etsiväni Saimaalta neitseellisiä hiekkarantoja, kätkettyjä helmiä, joista vain harva tietää. En tiedä kuinka yleisesti tämä ranta on tiedossa, mutta Rokansaaren eteläpuolella tupsahdimme niin uskomattoman hienolle hiekkarannalle, etten muista ihan äkkiä nähneeni vastaavaa. Täydellistä idylliä vahvisti rannalta yllättämämme joutsenperhe, joka kohteliaasti lipui hieman kauemmas.

Olimme tulleet UPM:n omistuksessa olevalle luonnonsuojelualueelle. Tulenteko näytti rannalla olevan kielletty, mutta leiriytyminen ilmeisesti ei. Esitin miehelle hartaan toiveen palata rannalle joskus yöpymään. Hiljaisuuden vallitessa istuimme rantakiville juomaan kahvia ja syömään eväitä.

Eteenpäin käveltyämme vastaan tulivat korkeat kalliot, joiden päälle oli kiivettävä näköaloja ihailemaan. Kuljimme vielä jonkin matkaa rantoja eteenpäin. Jossain kohdin jouduimme riisumaan kenkämme, jotta pääsimme kahlaamaan pienen ojan yli lenkkareita kastelematta.

Hiekkarantojen aatelia.

Loppumatkan suunnistimme saaren keskiosan kautta ja ohitimme kaksi vanhaa maatilaa. Mänty- ja jäkäläkankaat vaihtuivat hetkittäin vanhaan tiheään kuusikkoon ja siitä koivikkoon. Rokansaaren maasto on vaihtelevuuden ja monipuolisuuden vuoksi ihanteellista patikointiin. Vai mitä sanotte siitä, että muutaman tunnin sisällä kuljettiin niin järven kuin lampien rannoilla, kohdattiin erilaisia metsätyyppejä, lompsittiin pitkillä hiekkabiitseillä, kiivettiin korkeille kallioille ja kuljettiin pitkin korkeaa hiekkaharjua?

Loppumetreillä kerättiin polun vierestä vielä kanttarellikastikkeen tarpeet. Askelmittari näytti lähes 12 käveltyä kilometriä. Olipas kiva retkeilypäivä ja kerrassaan hieno saari. Saimaan kaunein kenties?

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Lappi Luontomatkailu Majoitus Suomessa Suomi

4 paikkaa, joissa majoitut halvalla Itä-Lapissa

torstai, 23 syyskuun, 2021
On turha väittää, että Lapin matkailu olisi kallista ainakaan majoituksen suhteen. Petipaikka irtoaa jopa yllättävän edullisesti, etenkin, jos sinun ei tarvitse majoittua tasokkaasti hiihtokeskuksen ytimessä kuumimpaan sesonkiaikaan.

Edullista majoitusvaihtoehtoa etsivän kannattaa tsekata pienten kylien omat sivustot. Niille on usein koottu paikallisten yksityisten ja yhdistysten tarjoamaa majoitusta, josta ei välttämättä ilmoitella missään muualla. Hinta on usein edullisempi jo siitäkin syystä, että välistä puuttuvat oman provikkansa laskuttavat vuokravälittäjät.

Ohessa muutama huokea majoituskohde, jotka kaikki sijaitsevat +/- 30 kilometrin päässä Pyhätunturilta. Yhteistä kaikille on, ettei majoituksesta tarvitse paljoa maksaa, edullisimmillaan petipaikka irtoaa alta kymmenen euroa vuorokaudelta. Mitään tasokasta luksusta tuohon hintaan ei saa, mutta mökin omalla saunalla ja täydellistä luonnon rauhaa.

Myllytuvan eräkämppä

Söpö hirsinen saunamökki, joka sijaitsee Pelkosenniemellä Kitisenjoen varrella, 8 km Suvannon kylältä. Parasta tässä mökissä on sen sijainti joen ja kosken risteyskohdassa täysin omassa rauhassaan ilman lähinaapureita.

Mökin pihapiirissä on vanha Keino-ojan mylly ja autiotupa, rannalta löytyy lisäksi nuotiopaikka. Siistin näköiseen mökkiin majoittuu maksimissaan viisi henkilöä. Sähköjä ei ole, mutta keittomahdollisuus kaasulla löytyy.

Vuorokausihinta koko mökiltä on 45 euroa, viikkohinta 190 euroa. Sopii erityisesti metsästäjille ja kalastajille.

Kotasija metsästysmaja

Metsästysseura Suvanto-Kairan metsästysmajaa vuokrataan ulkopuolisille hirvenmetsästysajan ulkopuolella. Suvannon kylässä sijaitsevassa tilavassa, kahdessa kerroksessa olevassa pyöröhirsimökissä majoittuu kaikkiaan 10 henkeä.

Mökissä on kaikki mukavuudet ja erinomainen keittiö. Koska mökin ensisijainen tarkoitus on toimia seuran tukikohtana, alakerran sisustus pitkine pirttipöytineen saattaa tuntua yksityishenkilöltä kalsealta. Jos ei anna tämän haitata, mökki on erinomainen kohde niin metsästäjille, kalastajille kuin luontoretkeilijöillekin.

Mökin vieressä, Kitisenjoen rannalla, on erillinen rantasauna ja grillikatos. Kokonaisuuden vuorokausihinta on 50 eurosta ylöspäin majoittujien määrästä riippuen. Pidemmät varausjaksot edullisemmin.

Mettiäisen kelomökit

Myös nämä lähekkäin sijaitsevat kelomökit sijaitsevat Suvannon kylässä Kitisenjoen rannalla. Alueella on neljä eri kokoista ja tasoista mökkiä. Iän patina mökeissä näkyy, mutta etenkin kahdessa isommassa mökissä on hyvä ja lämmin tunnelma, sellainen kuin vain kelomökissä voi olla.

Kaikissa mökeissä on mukavuudet, pienet keittiöt ja oma sauna. Pienten mökkien huono puoli oli mielestäni siinä, että sängyt haukkasivat turhan paljon pienen mökin pinta-alasta ja oleskelutilaa jäi niukalti. Pienimmät mökit toimivatkin parhaiten sellaista budget-majoitusta hakeville, joille riittää petipaikka katon alla ja oma sauna. Kalastajille ja metsästäjille nämä mökit ovat sijainniltaan hyviä.

Kaikista edellä mainituista mökeistä löydät lisäinfoa ja varaustiedot Suvannon kyläyhdistyksen sivuilta: https://suvannonkyla.fi/majoitus

Tapionniemen kyläkartano

Yksi varteenotettava majoitusvaihto, Tapionniemen kyläkartano, sijaitsee Kemijärven puolella 5-tien varrella. Kaunis punainen mansardikattoinen talo on kylän entinen 90-vuotias kansakoulu, joka on remontoitu matkailukäyttöön.

Talon yläkerrasta vuokrataan kolmea eri kokoista huoneistoa, joissa jokaisessa on oma keittiö ja wc. Alakerrassa olevat suihkutilat ovat yhteiset. Lisäksi pihalla on ihastuttava sauna vapaasti asiakkaiden lämmitettävissä. Huoneistot ovat erittäin siistejä, tilavia ja tunnelmaltaan viihtyisiä, vähän kuin mummoloita retrokalusteineen.

Pihalla on myös valoisa grillikatos sekä erinomainen lasten leikkialue trampoliineineen, keinuineen ja leikkimökkeineen. Kesäisin talon alakerrassa toimii kahvio, joten myös aamiainen järjestyy tarvittaessa.

Kyläkartano sijaitsee 5-tien varrella, 25 km Kemijärven keskustasta Pelkosenniemelle päin. Lapsiperheiden ja pariskuntien lisäksi se on erinomainen yöpymispaikka myös niille, jotka matkaavat päätietä ylemmäs pohjoiseen. Petipaikka liinavaatteineen irtoaa edullisimmillaan 25 eurolla, perhehuone alkaen 50 euroa/vrk.

https://www.tapionniemi.fi/fi/majoitus/

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista